Anteeksi Repolainen

 Esitän Repolaiselle julkisen anteeksipyynnön, koska nolottaa ja hävettää enemmän kuin uskottekaan. 
Repolainen esitti aiemmin syksyllä skräppäyshaasteen, lähetti sitä varten kirjekuorellisen ihania tarvikkeita. Pyysin aikaa tänne marraskuulle, koska idea muhi päässä ja ajattelin, että minulla on materiaalia kun Sisko ja lapset ovat käyneet. Näin kävi. 
Sitten tuli uudet läppärit ja mikrotuki on ilmoittanut tulevansa käymään vasta joulun jälkeen, joten kaksi tumpeloa asentaa kaiken itse. Ta-daa: viime viikolla sain tulostimen toimimaan ja vihdoinkin kaivoin kaikki tarvittavat välineet esille. Mutta olisiko Pöllö Pöllö, jos ei se olisi pöllö? 🫣🫣 Kaksi paperiliimaa: toinen kuivunut kivikovaksi ja toisesta tullut sellaista... liejua, mujua, muhjua. En antanut periksi, on olemassa töistä lainattua ohutta kaksipuolista teippiä.

Olin hyvässä vauhdissa, kun Mursu ilmestyy ovelle: "Mun hiustenleikkuukone hajosi" Turhia ajeluja välttääksemme, lähdimme ostamaan uuden ja samalla ruokakauppaan tulevan myrskyn varalta. Askartelu jäi siihen. 
Seuraavana päivänä en ehtinyt vielä kunnolla herätä - en ainakaan vaihtaa päivävaatteita kun Naapuri tuli pullapitkon kanssa kahville ja kun sitten kunnon emännän tapaan lähtiessään heiluttelin ovensuussa ja käskin rapsuttaa vaimoa ja koiria, niin sisälle kääntyessä selkä sanoi niks-naks. Ja sen jälkeen olenkin sitten ollut paikallani, paitsi tänään yrittänyt kävellä ympäri huushollia, saadakseni selän kuntoon. Aamulla oli itku lähellä, kun kampesin itseäni sängystä ylös.

Enkä edes tajunnut ostaa uutta liimaa sillä kauppareissulla, tolvana! Eli anteeksi Repolainen, kun lupasin ja luulin itsestäni liikoja. 

KUKA MUU MUKA?

Että tällaista meillä, Mursu-myrskyn kanssa 😉 Lopetti se onneksi sen riehumisen, toivottavasti teillä on pysyneet sähköt tai jos on ollut sähkökatkoja, niin on tullut sähköt jo takaisin.
Eikä ole puita kaatunut talojen, mökkien eikä autojen päälle eli olette kaikki olleet turvassa myrskyn ajan.

Tänään kuitenkin tein taas jotain, mitä teen joka vuosi - yleensä vähän myöhemmin, mutta se nyt tuli mieleen, niin varmistin, ettei unohdu. 

Onko teillä jotain sellaista JOULUPERINNETTÄ, jolla ilahdutatte ystäväänne (tai sukulaista), mutta ystävä ei ihan välttämättä ilahdu siitä? Tai ainakin sanoo odottavansa sitä päivää lähes kauhulla, kun muistatte perinteen ja ilahdutatte häntä? Ja kun se sitten on hoidettu/on ohi, hän huokaa helpotuksesta "huh, taas saan olla vuoden rauhassa".

Minulla on. Olemme olleet ystäviä lähes 30 vuotta. Puolet siitä olimme kuin paita ja peppu, mutta sitten minä käyttäydyin huonosti ja ystävyytemme kylmeni. Olen pyytänyt ja saanut anteeksi, mutta ihan samanlaisia ystäviä meistä ei enää ole tullut. Mutta Ystäviä kuitenkin.
Jouluperinteen tarina alkaa VILLASUKISTA. En osaa olla ilman villasukkia, en ollut töissäkään. Siellä onnistuin aina hiipimään muita säikytellen ja siksi joulun alla kiinnitin villasukkiini kulkuset. Jos ei työpisteeltä kuulunut höpötystä tai naurua, käytäviltä kuului kulkusten kilinää. 

Jossain vaiheessa joulunalusaikaa muistutin työkavereita ja erityisesti ystävääni, että

JOULU TULLA JOLLOTTAA

Hän inhoaa (omien sanojensa mukaan) tuota sanontaa, ja odottaa aina näin joulun alla, marraskuusta alkaen, kauhunsekaisin tuntein, milloin laitan hänelle viestin aiheesta 🎄🎁
Tänään olen tämän vuoden tehtävän suorittanut - hän alkaa jo pikkuhiljaa, lähes 30 vuoden jälkeen tottua tuohon, eikä ole enää ihan niin kauhuissaan 😄

Koko loru kuuluu näin:

Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä

Haluaisin tehdä himmelin, mutta tärkeimmät asiat ensin... 💕

PS. Päivitykset on kuvattomia, kun kuvat on kadonneet 😒