Olisiko viikko paremmin voinut päättyä

 ...kuin lumisateeseen? 

Siinä mielessä vähän huono ajoitus, että renkaidenvaihto oli varattu perjantaille vasta klo 15 ja se oli kaupungissa - Mursu lähti sinne jo kuuden jälkeen, sanoi istuvansa vaikka "poikia" häiriköiden siihen asti kunnes ehtivät vaihtaa renkaat. 
Minä painuin takaisin nukkumaan ja kun kolmen tunnin päästä nousin ylös maa oli valkoinen! Mursu oli päässyt turvallisesti perille ja soitti, että pojat oli olleet reiluja, vaihtaneet renkaat aamusta sopivassa välissä ja hän oli tulossa kotiin. Lumisade oli alkanut n. 6 km:n päässä meiltä eli kieli keskellä suuta oli saanut ajella.

Mutta muuten: voiko viikko päättyä ja marraskuu alkaa paremmin kuin lumisateeseen? Jos voisin, laittaisin loppupäivitykseen kuvia iloisista, nauravista kasvoista: "SNOW!" oli kuulemma Ötökkätutkijan ensimmäinen, iloinen hihkaisu, kun oli kipaissut aamupalalle 😄
Taisi olla viikon nopein aamupala perjantaina ja molemmat lapset olivat pihalla alta aikayksikön. Iloisia, onnellisia, märkiä - ja äitikin, siis Sisko, taisi saada riemusta osansa. Minä sain vain kuvia, kun tulin kotiin jo torstaina.
(Kuvia iloisista ilmeistä ette saa, koska Sisko ja Lankomies ovat tehneet päätöksen, että lasten kuvia ei jaeta missään sosiaalisessa mediassa - joudutte siis vain kuvittelemaan 😂)

Tiistai oli varmaan viikon paras päivä, siitä huolimatta, että piti kiertää kaupungin kautta - ja se ON aina aika kauheaa, meille kun nämä yksi kaista yhteen ja toinen kaista toiseen suuntaan ovat nykyään ihan riittäviä 😂
Mutta kun lopulta päästiin perille siellä odotti Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija ja ihan ensimmäisenä sain käteeni tämän: 

Äiti oli saanut samanlaisen kortin, omalla tekstillään.
Sen verran kerron, että siinä odotettiin kovasti Mummun 
puuroa - ja sitähän Mummu meille keitti joka aamu.
Enää emme pitäneet puuronsyöntikilpailuja, niin kuin ennen, mutta reippaasti söimme kuitenkin. 

Ja.. arvaakohan kukaan mitä sain halausten jälkeen? Ihan semmoisen pikkuisen vain? Pienen ja punaisen..
Vähän bling blingiä Futari-Prinsessalta.

Ötökkätutkijaltakin sain oman tuliaisen, mutta tämä hymyilytti ja toi teidät mieleeni 😊

Nii-in. Näin nämä pöllöt lentää luokseni - tässä
taas yksi erityinen. 

Halauksia, tuliaisia ja "tilauksia" setviessä Mursu kävi hakemassa Pojan ja Miniän junalta ja siinä kaikki sitten olivatkin: koko MINUN PERHE YHESSÄ KOOSSA (lankomies vain puuttui)! Voiko ihminen onnellisempi olla?

Äiti oli tehnyt ruokaa saaveittain: jokaiselle jotain. "Ja kyllä me tytöt ja pojat syötiinkin" 😉

Sillä aikaa kun Äiti laitteli jälkiruokakahveja, me "lapset" lähdettiin ulos ja yritettiin asettautua nätisti riviin, jonoon, kasaan - miten vain, että Miniä saisi meistä kuvan. Kaikki muut osasivat käyttäytyä paitsi me Äidin lapset eli Sisko ja minä... rangaistukseksi siitä Riesakin halusi tulla bileisiin mukaan. Siitä selvittiin ilman, että pienemmät huomasivat ja sitten saatiin se kuvakin otettua. 
Kuvan tarkoitus on saada Äidille kuva meistä - teille näyttäisin sen muuten, mutta kuten jo kerroin tuolla aiemmin: kuvassa näkyisi vain erilaisia jalkoja tai vatsoja eri värisissä takeissa 😂

Kahvin jälkeen Mursu otti Miniän ja Pojan; veivät Miniän junalle ja jatkoivat Pojan kanssa tänne Pöllönkulmalle viettämään laatuaikaa. 

Minä jäin Mummulaan viettämään toisenlaista laatuaikaa. Kieli oli aluksi vähän kankeata, mutta kyllä se siitä alkoi sujumaan: Futari-Prinsessa opettelee jollain sovelluksella suomea ja puhuu jo aika hyvin suomea - huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. 
Ötökkätutkija oikaisi englanninkielenkielen sanojen lausumistamme (Mummun ja minun) hyvinkin herkästi. Esimerkiksi sanaa "viulu" en osannut sanoa oikein 😂 "Miksi sinä sanot sen noin, se sanotaan näin" 
Myös Tunturiruipeloa (86 v) hän opasti: eikös aika moni meistä nuolaise jugurttipurkin kannen puhtaaksi purkin avattuaan? Tunturiruipelo vähän kiusasi Ötökkätutkijaa joka yllättäen kysyi (tässä kohtaa tarvittiin jo kääntäjää avuksi) "eikö Tunturiruipelo tunne pöytätapoja" 😄 
Oikeassahan hän oli, mutta Futari-Prinsessan (=Tyttö) kanssa puolustimme Tunturiruipeloa, hänhän ei istunut pöydässä. 

Drops Baby Merino

Puikot eivät ole oikein pysyneet käsissäni tänä syksynä, mutta kun pyydetään niin tokihan teen. Ja kun saajan silmät loistavat kuin tähdet, niin se tuska minkä koin näitä tehdessäni, katosi kuin tuuleen 💗

Kuvasta ei oikein kunnolla näe millaiset ne ovat, mutta ne ovat sellaiset kun Tyttö tilasi. Ja juuri sopivat. 
Taisi nukkuakin ne kädessä.. 🥰 
Ja Sisko pyysi samanlaiset - en suostunut tekemään mustia, musta on vihonviimeinen lanka neulottavaksi

Tytön kanssa tehtiin taas sudokuja. Siinä ajassa kun minä vasta mietin, hän oli jo tehnyt siitä puolet 🙄 Kun kehuin hänen näppäryyttään ja fiksuuttaan, hän totesi, että "me ollaan hyvä tiimi 👍" Voi miten toivonkaan, että tämä meidän tiimimme olisi koossa vielä 10-20 vuodenkin kuluttua, välimatkasta huolimatta. 

Ötökkätutkijalta saimme tuliaisiksi tällaiset. 
On ihanaa kun alakoulussa jaksavat tehdä kaikkea tällaista erityistä, joita vanhemmat sitten tilata haluamansa määrän. 

Ötökkätutkija on nyt samassa koulussa kuin Tyttö viime vuonna ja sieltä on muistona ja käytössä mukinalunen ja Ötökkätutkijan edellisestä koulusta kangaskassi. 
Mitä kaikkea ehdinkään vielä saada.

Huh. Koskahan te kyllästytte näihin minun jorinoihin...? Pitäisikö ostaa ihan vain päiväkirja ja ruveta kirjoittamaan perinteisesti käsin 🤔 No, ainahan on ruksi yläkulmassa.

Keskiviikkona oli shoppailupäivä - kuukauden sisään oli koko vierasjengin synttärit, Tytöllä oli jo ollut, kahdet on edessä päin. Äidin kanssa oli luvattu ostaa lahjat, ja mulla oli velkoja maksettavana. 
Miten vaikeaa onkaan lelujen valinta, sitä ei voi aikuinen ymmärtää! Tyttö päätyi lopulta erilaisiin pulmaleluihin, niissä riittää tekemistä. Ötökkätutkija halusi jousipyssyn - ja siihen sopivan päähineen. Onneksi suostui ottamaan karvalakin, sillä sitähän sitten tarvittiinkin.

Siinä kai tärkeimmät. Halauksia mennen tullen, naurua, halauksia, naurua, halauksia. 

Ai niin. OLEN LYHYT. 
Tunturiruipelolla on keittiössä kaukoputki, jolla katselee lintuja ja muita eläimiä kaukana pellolla ja metsän reunassa. Torstaiaamuna katseli jotain ja Ötökkätutkijaa kiinnosti kovin, mitä siellä on. Hänelle laitettiin tuoli ja kaukoputki sopivaan asentoon - näkyi kaivuri. Tuoli siirrettiin syrjään, Tyttökin katsoi mitä sieltä näkyy, Äiti katsoi, Sisko katsoi. Minäkin OLISIN katsonut, mutta kun en ylettynyt. Olisin tarvinnut jakkaran. Nauroivat, hävyttömät. 
Tyttö, 12 v, on pidempi kuin minä. 

Mursu ja Poika tulivat torstaina, Poika halusi vielä nähdä ennen kotiin lähtöä. Sinne jäi kun me lähdettiin kotiin, Mummu hoiti kaikki lapset junalle ja maailmalle.
Itku oli tulla kun jouduin heidät sinne jättämään. 

Onneksi maisema oli perjantaiaamuna tällainen ja parani ja parani vain. 
Nyt ovat jo turvallisesti kotona, vaikka lähtö Helsingistä oli kuulemma ollut vähän tuulinen.

 

(Sisko ei ole vielä soittanut kumpaankaan iltapäivälehteen kertoakseen, miten kone heittelehti nousussa - pitäisiköhän minun soittaa.. paljonkohan ne maksaa?