Noel - Talven Poika

Noel heräsi hiljaisuuteen, joka sai hänet hämmennyksiin. Mistä oikein oli kyse, mistään ei kuulunut mitään?

Missä oli Neela, hänen siskonsa? Entä ystävät, Marle ja Milo? Kaikki nauru oli kadonnut, oliko joku tyhjentänyt luonnon, maailman?

Sitten hän vilkaisi ikkunasta ulos ja näki vastauksen. Siskoa ja ystäviä ei kannattaisi lähteä etsimään, ei hän heitä löytäisi kuitenkaan - he juoksisivat hänen edellään niin kovaa, ettei hän saisi ketään heistä kiinni.

Kun Noel oikein tarkkaan katsoi, Milon, Syksyn Pojan, kantapäät vilahtivat juuri sillan toisella puolella - ja katosivat. 

Kauempaa Noel ei malttanut katsella vain ikkunasta vaan juoksi portaille ja katseli ympärilleen silmät loistaen kuin tähdet: se on täällä! Talvi! Talvi on viimeinkin tullut! Joka puolella on valkoista; puiden oksat ovat kuin tomusokerilla kuorrutettuja - pihlajassa näkyy lumen keskeltä Milon maalaamia kauniita marjoja. 

- Maailma on niin kaunis, Noel kuiskasi isälle ja äidille jotka olivat tulleet hänen taakseen

- Katsokaa, tuosta on loikkinut jänis pajupuskan suuntaan. Ja tuossa ovat varmaan herra Harakan jäljet. 

Lunta satoi koko ajan lisää ja Noel pyydysti hiutaleita lapasilleen etsiäkseen niille pareja, mutta kaikki hiutaleet olivat erilaisia. 

Lämpöisillä, punaisilla poskilla hiutaleet sulivat samantien. Äidille voisi kohta kerätä taas timantteja ja isän kanssa rakentaa lumiukkoja, pihaan mahtuisi niitä paljon. Kalliolta voi laskea mäkeä ja hangessa heitellä kuperkeikkoja. Onko mitään parempaa kuin talvi?

Yhtäkkiä Noel oli pihalla selällään ja pian pihalla oli neljä lumienkeliä.

- Neela, Marle, Milo! huusi Noel. Näettekö? Tämä on se neljäs, minun vuodenaikani. Tein enkelit meille kaikille. Tulettehan takaisin taas, kun on teidän vuoronne, minä odotan teitä.

Edit: Neelan, Marlen ja Milon tarinat löytyvät klikkaamalla tunnistetta Pöllön tarinat.