Kuka muu muka? Pöllö muistelee vanhoja...

 Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa, eikös se sanonta niin mene? Mutta olen ymmärtänyt, että se koskee vain ikävien asioiden muistelemisia.

Stanstan aamukävely Vallilassa toi Pöllön mieleen vanhan muiston, joka kuuluu sarjaan
KUKA MUU MUKA? 

Tarina alkaa A:sta. Tai oikeastaan tällä kertaa alkukirjain on H niin kuin Hämeenlinna. Vuosi oli 2002 ja olimme saattamassa silloista Keravan Ladun joukkuetta matkaan Suomi Meloo -viestiin, matkalle Hämeenlinnasta Kokkolaan. Minä jäin sananmukaisesti rannalle ruikuttamaan "Mä haluan mukaan!"
Toive toteutui ja seuraavat kolme kesää meloin joukkueen mukana: Pieksämäki-Heinola, Iisalmi-Kotka ja Lohja-Rauma. Sitten se tapahtui. 
Suomi Meloo organisaatiosta soitettiin ensin Tunturiruipelolle: 
- Kuule, tunnetko sä sen tytön (hah) teidän joukkueesta, sen...
- No kyllä, se on tuon vaimon vanhempi tytär
- Kiinnostaiskohan sitä..
- Täytyy kysyä siltä itseltään, jos vaikka soitat sille

Sitten soi Pöllön puhelin ja muutaman viikon päästä huomasin olevani matkalla Vantaan Kuusijärvelle kokoukseen.
Ja tässä kohtaa pitää sanoa, että vaikka olisi kuinka aikuinen, niin kannattaa totella vanhempia(an). Äiti neuvoi ajamaan Helsingin vanhaa tietä: et voi eksyä, siellä on hyvät opasteetkin. 
Itsepäisenä tulostin ohjeet numeropalvelun karttapalvelun (ei, silloin ei ollut Google Mapsia eikä meillä tainnut olla navigaattoriakaan. ÄLYpuhelimista puhumattakaan 😮) Tai muusta älystä... Äly tuli mukaan vasta myöhemmin.. 

Ajelin ja ajelin moottoritietä, iloisena ja jännittyneenä, kunnes lopulta tajusin, että nyt olen pakostikin ajanut jo ohi. Moottoritiellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri, pakko ajaa eteenpäin. Kunnes olin niin pitkällä Helsingissä, että tunnistin paikan: tuosta jos käännyn oikealle ja ajan vähän matkaa tuonne ja käännyn oikealle olen STURENKADULLA! Ainoa paikka minkä tunnen koko kaupungista, koska: olin niin monta kertaa ollut työkavereiden kyydissä, kun oltiin menty koulutukseen, palaveriin tms. Hgin toimistolle ja parkkihalliin ajettiin Sturenkadun kautta. 

Ta-daa! Ajoin siis Sturenkadulle, pikkukaupunkilaisena (juujuu..) sain auton ympäri ilman kolhuja ja osasin takaisin moottoritielle ja nokka kohti "kotia", nyt pitäisi vain saada kiinni joku joka opastaa mistä liittymästä poistun. Eka numero ei vastaa. Eikä toka. Voi kissan viikset. 
Pah, kyllä MINÄ pärjään, on sitä pärjätty ennenkin. Toinen numero soitti takaisin juuri kun olin löytänyt oikean reitin, neuvoi kyllä ystävällisesti loppuun. 
Ensimmäinen numero soitti juuri kun pysäköin autoa. "Oletko missä, meneekö vielä kauan?"

Menee sen aikaa kun saan tämän kokoushuoneen oven auki..

Ja tadaa! Siitä alkoi sitten urani Suomi Meloo hallituksessa ja organisaatiossa joka kesti... kuta kuinkin koronaan asti.  Vähän olin myöhässä, sen jälkeen pääsääntöisesti ajoissa, mitä nyt aika usein varsinkin talven pitkiin kokouksiin mennessä eksyttiin - navigaattorin takia - mutta hauskaa oli kaikki ne vuodet. 

Mutta: KUKA MUU MUKA? 

PS: Sen jälkeen osasin ajaa Lahdesta Helsinkiin Olympiastadionille ja sieltä Kehä III:sta Lohjalle. Ja takaisin päin. Paitsi sen yhden kerran kun eksyin vahingossa Kehä I:lle ja ilman työpariani olisin ollut oikeasti hukassa!