Kyllä mä sen nyt uskon

Uskon, että syksy on tullut ihan tosissaan. Eilen oli upea päivä, aurinko paistoi ja oli aika lämmintäkin - niin lämmintä kuin nyt lokakuun alussa on. Käytiin kaupungissa ja ihailtiin keltaisia koivuja. Miten paljon keltaisen eri sävyjä voikaan oli, ihan niin kuin vihreänkin. Ja joukossa välillä jokunen kirkkaanpunainen vaahtera!  

Yksi koivunlehti läpsähti auton tuulilasiin heti tuossa kyläkaupan kohdalla, eikä suostunut lähtemään millään uudestaan lentoon. Ajateltiin, että sekin haluaa lähteä kaupunkiin, eihän se pieni lehti ole koko kesänä päässyt kaupunkiin ja tiedä koska se olisi sitten hautautunut lumen alle. Mutta sitten Mursu pyyhkäisi sen tuulilasinpyyhkimellä irti lasista ja se leijaili auringonpaisteessa - ties minne. Mursu sanoi, että hänestä se alkoi näyttää jo vähän pelokkaalta, oltiin tulossa ensimmäiseen risteykseen, pois "kotitieltä". Että se oli varmaan tullut katumapäälle ja olisi halunnut palata kotiin, mutta oli varmaan ihan tyytyväinen kun sai jäädä matkan varrelle, olihan siellä kuitenkin sukulaisia; paljon keltaisia koivuja. Kyllä ne varmaan pitäisivät huolta pienestä koivunlehdestä.  

Me kuitenkin jatkoimme kaupunkiin asti ja kävimme pikaisesti tekemässä ostoksemme. Minä tein valtavan investoinnin mm. Alastalon salin vuoksi (se ei vaan jätä rauhaan - se kestää vielä tunteja. Juuri alkoi "Kuudes luku, jonka voi hyvin jättää lukematta, koska siinä ei tapahdu mitään mitä ei olisi jo tapahtunut" - tai jotain sinne päin. Siis voisin hypätä seitsemänteen lukuun, mutta en aio sitä tehdä. Mutta siis. Investoin langattomiin nappikuulokkeisiin, jotta äänikirjojen kuuntelu ja käsitöiden teko siinä samalla on helpompaa, kun kuulokkeiden piuha ei kierry kaulan tai käsivarsien ympäri. Investointi oli huimat 19,90 euroa, tarjouksesta. Oletan niiden kestävän ainakin takuuajan, koska ovat saman merkkiset puhelimeni kanssa. 

Tonnikalapurkkia ei vahingoitettu kuvauksissa, purkkia ei lainkaan, sisältö syötiin vasta kuvauksen jälkeen hyvällä ruokahalulla. 

Eilen illalla kymmenen aikaan alkoi hurja sade ja meillä kun ei ole yläkertaa, niin sateen kohina kuuluu kovaa. Menimme nukkumaan poikkeuksellisen aikaisin ja kun minä nukun niin minähän nukun. Eli en ihan pieniin rapsahduksiin herää. 

Mursu oli herännyt joskus kolmen maissa ja sanoi, että ulkona oli tuullut oikein kunnolla. Koska pimeyttä riittää jo reilusti yli kuuden, nukuimme molemmat makeasti kuin oravaiset kunnes heräsimme OVIKELLON soittoon. Kello oli 6.25 - sähkökatko! Mutta pakko se silti oli nousta ylös ja varmistaa, jos oven takana sittenkin on joku apua tarvitseva. 
Meillä on siis ovikello joka toimisi myös paristoilla, mutta koska paristothan kuluu tai ainakin sitten hapettuu vaikkei sitä kukaan soittaisikaan, niin se on pistorasiassa eli toimii varmasti. "Ongelma" on vain tuo, että pienikin sähkökatko saa sen soimaan. Siis sellainenkin sähkökatko, jota ei huomaa missään muussa laitteessa kuin ehkä hellan kellossa ja siinäkin vain siitä, että se vilkuttaa punaista valoa eikä uuni lähde kuumenemaan jos et ole laittanut kelloa käyntiin 🤦‍♀️😅 Digitalisoituminen on hieno asia, vai mitä. 

Ja se ovikello - sitä ei meillä edes soita kukaan muu kuin ihan vieraat ihmiset, jotka "eksyy"  meidän pihaan 😅

Ai että jaarittelen taas? Palataan siis siihen syksyyn. 

Tänään on satanut IHAN koko päivän. Ja tuullut. Ja satanut. On ollut harmaata. Ja kylmää. Lämpötila ulkona on ollut vain 3 astetta. Lämmintä kuitenkin, mutta se tuntuu kylmältä, kun on kosteaa. Vaikka onhan sisällä lämmintä ja kuivaakin, mutta silti se kylmä ja kostea hönkii sisälle. 

Pihalle on ilmestynyt lätäköitä. Meillä ei yleensä sada niin paljon, että olisi lätäköitä, mutta tänään on satanut. 

Olisin voinut laittaa saappaat jalkaan ja sadetakin päälle ja mennä hyppimään lätäköissä, mutta keksin taas muuta tekemistä. 

Mutta kyllä se on siis syksy, voi ruveta polttelemaan kynttilöitä pihalyhdyissä, kaikenlaisissa, myös siinä isossa jonka lasi liimattiin eilen.
(Sen, joka on ollut meillä ainakin kymmenen vuotta ja josta vasta männä viikolla tajusin, että katsos, tännehän voi laittaa kynttilän/tän voi sytyttää täältä päältäkin, kun tää aukeaa tästä päältä näin, ilmankos tässä oli nää saranat, ei tarvi aina avata tätä ovea... Mikään ei oo niin viisas kuin Pöllö 🤦‍♀️)

Se ompelukoneen tarvikelaatikko, se missä on paininjalkoja ja muuta - mistä kerroin edellisessä päivityksessä. Mitä ei löytynyt mistään. Tarina jatkuu... Alkaa vuodesta kivi ja kirves...

Etsin läppärini syövereistä erästä tiedostoa (jota ei löytynyt) ja löysin kuvia vanhasta poljettavasta Singeristä jota yritettiin kaupata ja tarjottiin jopa ilmaiseksi kunhan hakis pois. Kuvissa oli lisätarvikkeina.. tarvikelaatikko ja käyttöohje på svenska. Ja sitten etsittiin niitä. Tai oikeastaan ensin etsittiin avainta 😄 Mursulla on yksi (kaksi jos tarkkoja ollaan) ompelukone ja hän oli varma, että rasia on siellä. Mutta avain oli hukassa. Talossa on kymmeniä erilaisia avaimia, mutta se oikea avain, ei missään. Kunnes vahingossa näin siitä vilauksen sen ompelukoneen alla. 

Mutta ei ollut rasia siellä. Päädyimme tulokseen, että se vanhan koneen kateissa oleva rasia on työkaluvajassa missä se koneen pöytäkin on (kone oli jo viety kierrätykseen). 

Tässäkin kohtaa voisin jaaritella taas vähän lisää, mutta kerron, että seuraavana päivänä kävimme katsomassa = hakemassa rasian ja käyttöohjeen, mutta eipä niistäkään ollut apua. 

Mutta tänään. Suunnitelmissa oli ommella toinen tyyny ja vähän fiksailla velhonkaapua. Tarvitsin kuminauhaa ompelulipastostani. Avasin kannen ja sen avattuani näin pahvilaatikon, josta osa jäi piiloon kannen alle ja sen laatikon kannessa oli teksti: "..koneen osia",  Jep. 

Kuka muu muka?

Mutta nyt on toisestakin sashikosta ommeltu tyyny - verta, hikeä ja hampaidenkiristystä, sananvarsinaisessa merkityksessä. Kuvion nimi on Seigaiha, kääntäjän mukaan Qinghai-aalto. 

(Uskotteko, että joskus kyllä nolottaa olla Pöllä, useimmiten se vain naurattaa 😂😂)