Sain äsken Ystävältä kuvan Parhaasta Korvanpuustinleipojasta. Hän oli saanut eilen ajoluvan, siis suorittanut ajokokeen hyväksytysti, saanut ajoluvan ja ajokortti saapuu postitse kun saapuu.
Tapasin Parhaan Korvapuustinleipojan n. kuusi vuotta sitten, kun Tätini ja Ystäväni tekivät minusta vaihdon (nii-in, mua riepotellaan kuin matkalaukkua 😜) Ison Kirkonkylän Päärautatieasemalla: Täti luovutti mut Ystävälle ja Ystävllä oli mukanaan pojanpoikansa Paras Korvapuustinleipoja. Meillä synkkasi heti ja saimme hillittömiä hepulikohtauksia niin metrossa matkalla Ystävän luo kuin ruoka- ja teepöydässäkin. Muutama vuosi tuon tapaamisen jälkeen tuo ihana, ystävällinen kohtelias ja pitkäksi venähtänyt poika polki fillarilla reilun tunnin matkan AAMULLA ENNEN KYMMENTÄ tuomaan mulle Ystävän luokse laatikollisen leipomiaan, Maailman Parhaita Korvapuusteja - kaiken kiireensä keskellä. Tunnen tuoksun ja maun vieläkin, vaikka puustit on syöty vuosia sitten, vain kirje jäi jäljelle 🧡
Jos vanhenisin, tuntisin itseni tänään vanhaksi - mutta nuo muistot; se miten nauroin 12-vuotiaan vieraan pojan kanssa rautatieasemalla kuin pikkutyttö, aikuisten kävellessä edessämme.
Puhuin päivällä puhelimessa Äitirakkaan kanssa ja tuli puheeksi syntymäpäivät. Edellä mainitun Tädin syntymäpäivä reilun viikon päästä - olin unohtanut vuodet kokonaan! Lopeteltiin puhelua perinteiseen "kevättä odotellessa" (me odotellaan milloin mitäkin, nyt kevättä). Totesin, että niin ja synttäreitä. Keväällä on paljon synttäreitä, tuumasi Äiti. Niin on 😍 Äiti yritti väistellä....
Sanoi, että syksylläkin on: huomenna on Futari-Prinsessan 🧡
Sitten on Siskon ja Ötökkätutkijankin ja Miniän ja ja ja...
Jos vanhenisin, vanhenisi varmaan Siskokin ja Äitikin ja meidän WhatsApp -ryhmän nimi pitäisi muuttaa. Vaikka ollaanhan me edelleen yli kolmekymppisiä, vaikka kympit vaihtuisikin 😜😂
Jos vanhenisin, potisin varmaan jotain ikäkriisiä.
Mutta elämässä ja maailmassa on kriisejä ihan tarpeeksi ilman, että rupeaisin kehittelemään niiden lisäksi vielä jotain ikäkriisiä - kun se ei kuitenkaan vähennä yhtään päivää, kuukautta eikä vuotta iästäni, vaikka kuinka murehtisin ikääni. Eikä kyllä lisääkään. Yhtä tyhjän kanssa siis koko kriisi.
Sen sijaan elän jokaisen päivän yhtä hölmönä, hulluna, iloisena, surullisena, tyhmänä, pölvästinä, joskus ehkä vähän fiksumpana (tai niin luulen) kuin tähänkin asti. Nauran, itken, suren, iloitsen, pienistä ja isoista asioista. Olen onnellinen ja mökötän.
Jos vanhenisin, täyttäisin ensi kesänä 57 vuotta, mutta vuosilla ei ole väliä.
Ainoastaan lääkäri kirjoittaa epikriisiin aina "xx-vuotias nainen.."
Ikä on muutakin kuin numeroita; kroppa ja mieli hapertuu iän myötä, mutta se, vanheneeko tai jos vanhenee, niin miten - se on jokaisen oma asia.
On niitä jotka vielä tytöttelee; rutistaa ja kysyy "mitäs tyttö/likka". On niitä jotka sanoo vanhaksi akaksi. Molemmat osoittaa kiintymystä. Ihan niin kuin "oot rakas" ja "äiti" ja "rouva" ja "Pöllö-täti"
Jos vanhenisin, saattaisin loukkaantua tytöttelystä, niin kuin jotkut, mutta koska en vanhene, hymyilen ja halaan 🤗
Ehkä jos vanhenen. Vielä en.
Mä olen aina ollut sitä mieltä että ihminen on niin vanha kuin itse ajattelee. Se on jännä juttu tuo vanheneminen, omasta itsestä tuntuu ettei vanhene ollenkaan, ajattelee samalla tavalla kuin aina ennenkin (tiettyjä asioita) mutta kun näkee vaikkapa jonkun valokuvan itsestään, niin tajuaa että ikää on tullut ja kroppa lahoaa pikku hiljaa.
VastaaPoistaMun heikkous on ne Pågenin pienet korvapuustit joita myydään niissä pusseissa. Se ei kauaa kestä....
Lasten kasvamisessa ja juuri valokuvia katsellessa sen omankin vanhenemisen huomaa, mutta syntymäpäiväonnittelut eivät saa mua tuntemaan itseäni "vanhemmaksi kuin eilen". Kropan lahoaminen sen tekee. Kun nousee sohvalta/tuolista ja ähkäisee, muistaa, ettei olekaan enää kakskymppinen 😜 Ystäviä vaan kun ei saisi edes onnitella syntymäpäivänä...
PoistaIsotätini täytti keväällä 85 - ei se saanut mua yhtään vanhemmaksi.
Sen sijaan se, että Futari-Prinsessa täyttää tänään 11, se vähän kirpaisee - mutta enemmänkin sen takia, että on mennyt pituudessa mun ohi ja on jo nuori neiti kun kuukauden päästä nähdään; vieläkö tulee mun kainoloon 🧡
Pågenin korvapuustit... arvaa kauanko se pieni pussi kestää meillä? Jep, yhden kahvimukillisen verran, kun sen jakaa kahteen osaan. Ei muuten mee tasan.
Minä olen jo kansakoulun eka luokalla sanonut, että minusta tulee isona "eläkeläinen" eli lapsena jo ihastelin Mammani elämää :-). Siksi kai en ole koskaan pelännyt vanhenemista ja hiukset on saanut harmaantua ihan omaan tahtiin.Enkä ymmärrä kaikenlaisia konsteja joilla naiset yrittävät pysyä nuoren näköisinä. Miksi vanha ihminen ei muka ole kaunis ???
VastaaPoistaMutta nyt kun seuraan Äitini elämää hoitokodissa muistisairaana käy toki mielessä, ettei sellaistakaan elämää haluaisi koskaan elää ettei tiedä enää kuka on ja missä on eikä tunne läheisiään.
Mutta eletään tässä ja nyt niin hyvää elämää kuin vain on mahdollista; vuosista viis !
Ihana 🧡
PoistaMinä niin toivon, että hiukseni muuttuisivat ennen pitkää samalla tavalla valkoisiksi kuin mummollani, mutta pahaa pelkään, ettei niin käy. Hänellä oli ensin kauniit hopeanharmaat pitkät hiukset jotka sitten muuttuivat valkoisiksi.
Dementiaa en tahtoisi - ei tietenkään kukaan - mutta dementia/alzheimer on kohdalla enemmän kuin todennäköinen 😢
Riesa riepotti aivojani 11 vuotta sitten sen verran kovin, että muistista puuttuu 3-5 vuoden aukko ja tälläkin hetkellä "riitelen" muistin kanssa lähes päivittäin.
Mutta blogin pitäminen on yksi keino vastustaa muistin rappeutumista; asioiden muisteleminen ja joskus sanojenkin muisteleminen pistää hyvin sen yhdenkin aivosolun liikkeelle 😜
Samaa mieltä olen sun kanssa; eletään tässä ja nyt, tätä elämää täysillä niin hyvin kuin mahdollista, vuosista viis!
Ikä on tavallaan vain numero. Toisaalta kasvavien kremppojen määrä kertoo, että on se muutakin. En itsekään liiemmin ole murehtinut ikääntymisestä, päin vastoin muistan kun täytin 40v moni ”turha murhe” jäi pois. Saati sitten kun täytti 50.
VastaaPoistaMun äiti täytti aina vain 25v sanojensa mukaan 😄
Meillä on suvussa "käänteinen" järjestys kymmenvuosien täyttämisessä Äidin siskoille. Tai oli.
PoistaMummu sai aikanaan 50-vuotislahjaksi kauniin kaulakorun ja Äiti sanoi, että hän tahtoo samanlaisen. Velipojat sitten olivat sanoneet, että joo-o, saat sitten kun täytät 50. No siihen oli vielä pitkä aika, lähempänä oli 30. Äiti sitten päätti, että hän täyttääkin seuraavat pyöreät 50 eikä 30 ja saa sen kauniin kaulakorun.
Ja sitten kun olis aika täyttää 50, hän täyttääkin vasta 30 👍
Tuosta 25 ikävuodesta sen sijaan. Mä olin pikkulikka kun Äiti täytti 25 ja muistin sen. Aina kun joku kysyi, minkä ikäinen mun Äiti on, vastasin 25. Ja sitten olin ihan kauhean hämmästynyt, kun Äiti yhtäkkiä täyttikin 30 (oikeasti)! Miten se voi, kun se on vasta 25!!!
Mä olen joutunut myös täyttämään jo sen 40, kun Poika täytti talvella 35... kai sitä vähän vanhempi täytyy olla kun lapsi?
Ikä on enemmän mielentila kuin numeroita, ja tässä iässä voi taas viettää kaverisynttäreitäkin. Kummitäti kertoo aina olevansa vasta 23-v. Vaikka muisti heittää ja sokeriarvojen mukaan on tosi makea mimmi, saattaa edelleen hipsutella kuin joskus aikoinaan. Aurinkoisia syyspäiviä! T Saukkis
VastaaPoistaAivan - numeroilla ei niinkään ole merkitystä. Niistä on hyötyä tietyissä tilanteissa, mutta muuten numerot voi unohtaa. Juuri nyt tunnen itseni vanhaksi ja tylsäksi - muutaman viikon päästä lapseksi jälleen 😜
PoistaAurinkoisia syyspäiviä sinullekin Saukkis!
Menneisyydessä on tullut tavattua kaikenlaisia ihmisiä, joiden kanssa on itketty ja naurettu, eikä sitten enää ikinä nähty. Aika haikeaa. Mitähän heille kuuluu nykyisin..
VastaaPoistaEipä tässä paljon vuosia tarvi tuijotella, vaikka vanhenemista kyllä tapahtuu. Välillä tuntuu, että jopa päivittäin ;D Asiakkaat joskus tytöttelee, mikä ei ole ihme, jos ikäero on omasta reilusta 5 -kymppisestä vielä 40 vuotta ;) Ehkä toinen oikeasti tuntuu sitten vielä tytöltä.
Totta Sartsa. Tänne maalle muutettuamme olemme törmänneet "vanhoihin" tuttuihin kaupungista, yllätytty puolin ja toisin "mitä sä täällä teet?!" No mä asun täällä...
PoistaSuurin ja hullunkurisin yllätys oli, kun törmättiin Pojan autokoulun opettajaan M, jonka isä oli sekä mun että Mursun autokoulun opettaja - ja omistaja. Tämä M leikki toimistonhoitajan pöydän alla pikkuautoilla siihen aikaan kun me Mursun kanssa käytiin autokoulumme (noin vuoden välein) - ja nyt sitten asutaan täällä samalla kylällä 😂
Kommentoin itse omaa päivitystäni, kun tuli mieleeni teidän kommenteista, että ajatuksestani jäi jotakin matkalle, jotain, joka kirkastui tässä päivän mittaan 😊
VastaaPoistaSiis jos vanhenisin... En tunne vanhenevani sillä tavalla kuin muutamat ikäkriisiä potevista ystävistäni. Johtuneeko siitä, että tuntuu kuin 19 vuoden ikäero Siskoon pienenee sitä mukaa, kun Sisko "kasvaa": perusti perheen ja lapset on jo 11- ja 7-vuotiaat. Ikäero Äitiinkin tuntuu pienenevän -siihen en keksinyt selitystä 😜.
Ikäero Poikaan tuntuu pienenevän, vaikka se onkin aina lapsi, josta on huolissaan - mutta tavoista ja käyttäymisestä näkee, että sehän on jo aikuinen mies, eikä enää se etanoita naapuritalon seinään piirtelevä riiviö.. 😍
Jos vanhenisin - olisin varmaan jo tosi vanha 🤔. Onneksi nauru pidentää ikää!
Mä olen nyt miettinyt, miten esikoinen voi täyttää marraskuun alussa 25 vaikka mä olen vasta 22. Kumma juttu.
VastaaPoistaElämän suuria mysteereitä..
PoistaTökkii. Mutta kokeilen taas. Minä kerään mielelläni vuosia. Jokainen syntymäpäivä , jokainen eletty vuosi, on ilo. Ikäkriidin podin, kun olin 25. Sen jälkeen olen ilolla viettänyt synttärijuhlia. Vanheneminen on kivaa. Ja minä kyllä vanhenen koko ajan, joka päivä. Rappeudun myös, mutta rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla. Toki toivon, että älyäisin kuolla ennen kuin olen taakkana lapsille.
VastaaPoistaHyvin toimi.
PoistaTuo on minun mielestä myös hyvänlainen asenne - vuosia tulee, mutta se miten niihin suhtautuu.
Omissa ystävissä on niitä jotka säälivät itseään syntymäpäivinä tai kun tulee puheeksi jonkun muun syntymäpäivä tai juuri se, että "lapsista huomaa, että ikää tulee".
Rakastan leipoa korvapuusteja - vaikken itse niitä syökään... ihanaa kun maistuvat muille- herkkusuille... pitäisiköhän kehitellä itselle joku kaali-juusto-puusti... siinä olisi mun hermoille sopiva "korva&puusti", hih...
VastaaPoistaMinä olen muuten aina tykännyt sanoa itseäni vanhemmaksi kuin olenkaan... johtuuko siitä, että minut laitettiin kouluun ennenaikojaan, kuusi-vuotiaana.... (olin niin pitkä ja osasin lukea) aina olin kuopus... vuotta nuorempi kaikkeen... toiset pääsi ripille, sai mopon, ajokortin, pääsi ravintolaan.. minä olen aina ollut liian nuoro, joten niin-niin mieluusti vanhenisin. Kuus-kyppiseksi olen itseäni nimittänut jo pitkään, vaikka vasta ensi vuonna se oikeasti tulee mittariin... vihdoinkin, mutta se on silloinkin liian vähän. Olen aina ollut liian nuori... otinko liian vanhan ukkokullan itselleni... hän olisi jo päässyt eläkkeelle, muttei viitsi jäädä, kun vaimo on liian nuori... heh heh.. on tämä ikä ongelma suuntaan jos toiseenkin... voi kumpa vanhenisin nopeammin!!
Hih, Mursu sanoo kaikille olevansa kaksi vuotta mua vanhempi - mä tarkennan aina, että ei kun PUOLITOISTA. "No ei se nyt niin tarkkaa ole". Monessa muussa asiassa puolikas on hyvinkin tarkkaa, mutta ei iässä, varsinkaan meidän välillä 😂
VastaaPoista