Poliisi on paras!

Onhan se tiedossa, että poliisi on ystävä, ja etenkin lasten ystävä, ja eritoten Kuopion poliisit Pauli ja Jaakko on mun niiiin suosikkeja, harmi vain heitä ei enää telkkarissa näy.

Mutta nyt sai myös meidän kylän poliisit lisäpisteitä, ihan tuplana 💖

Oltiin Äitirakkaan, Siskorakkaan ja pienten kanssa ostoksilla ja sitten mentiin lounaalle. Pikkumies on ihastunut suomalaiseen poliisiautoon (siihen vanhaan malliin) niin, että se on jo ihan kulunut ja kolhiintunut ja siniset vilkutkin on jo kadonneet.
Istuttiin jo pöydässä kun näin ruokajonoon tulevan kaksi poliisia. Ja mitäpä ei täti tekisi lasten vuoksi 😂 Keräsi kaiken rohkeutensa ja itseluottamuksensa (tässä iässä sitä ei paljon tarvi enää keräillä, minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei enää ole...) ja meni varovasti pyytämään anteeksi, että häiritsee poliisisetiä lounastauollaan.
Kerroin, että pieni siskonpoikani ihailee poliiseja yli kaiken, olisiko mitenkään mahdollista, että hän tulisi näyttämään hihassaan olevaa poliisin merkkiä ihailijalleen. Ja tokihan hän lupasi! Molemmat poliisit tulivat tervehtimään lapsia ja mitä vielä löytyikään virkapuvun taskusta molemmille: poliisiheijastimet! Leveät hymyt, sädehtivät silmät ja  "Minä tykkään poliisi" saivat he kiitokseksi.
Poliisi on ystävä 👮💗

Ihanaa kun aurinko on paistanut taas useamman päivän ja on muistuttanut siitä, että jonkun pitäisi pestä ikkunat. Onneksi olen tällainen alamittainen - tai niin kuin serkkuni sanoi lapsena, alikehittynyt, niin sekin homma on ulkoistettu AM:lle 😉
Todellisuudessa syynä ulkoistamiseen on se, että kun ensimmäistä kertaa yhteisessä kodissamme olin pessyt ikkunat hänen ollessaan töissä ja esittelin kätteni jälkiä, kommentti oli "Ai, mä luulin, että sä olet ostanut meille kaihtimet"


Postiluukusta tipahti pääsiäistoivotus Susannalta minullekin - KIITOS Susanna!

On ihanaa saada teiltä ystäviltä kortteja - mullakin on tuossa nippu kortteja teitä varten, en vain saa niitä kirjoitettua ja laitettua postiin...

Samalla tuli myös Maskusta muistikirja kiitokseksi sinne lähettämistäni sukista.











Nämä kaksi korttia posti toi jo aikaisemmin, Ihanat kuvat molemmissa - kiitos Siniselle Sohvalle ja Repulle!

 

Ja Repulle kiitokset tästä ihanasta muistikirjasta - tälle kirjalle keksin käyttöä saman tien 😊




Kommentit

  1. Jopas on postipoika sinua hemmotellut. Laitahan omatkin korttisi jakoon. Me kaikki odotamme postia sinulta. Ai paineita vai? 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postipoika - tai oikeastaan -neiti/rouva - on tosiaan viime aikoina hemmotellut, kaikkea en ole ehtinyt teille näyttääkään.
      Koetan saada kortit kirjoitettua pääsiäispyhinä, eihän ne enää pääsiäiseksi ehtisi kuitenkaan.

      Hävisin tänään taas aamupuuronsyöntikilpailun ja olen ollut niin uupunut, kun piti syödä puuroa oikein reippaasti ;)
      Huijasivat mua, pienet riiviöt: kattoivat mulle pienen lusikan puuron syöntiä varten ja itse söivät tavallisilla lusikoilla :D Ovelaa...

      Poista
  2. Kaihtimet;DDD

    Siniset eli järjestyspoliisit on oikeasti Pop ja hyvä kun keräsit rohkeutesi sillä niillä on ihan lapsia (ja lapsenmielisiä) varten sitä heijastin ja muuta sälää varattuna, auotopartion jos satutte bongaamaan niiin rohkeasti utelemaaan, saattaa sen kuluneen tilalle löyty ihan upouusi...olen kuullut että näin on käynyt.

    Repu on ehkä paras ikinä valitsemaan oikeita kortteja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaihtimet :)

      Sittemmin meille hankittiin kyllä ne kaihtimetkin, mutta en senkään jälkeen ole pessyt ikkunoita...

      Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän on estoja ;)

      Poista
  3. Olipa suloinen tarina poliiseista! Itse arvostan rikospoliisin raskasta ryhmää oikein sydämeni pohjasta. Toivoisin voivani järjestää sukkakeräyksen heille lahjaksi. Onpa kivaa postia, tuo kirja on super!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika kun oli pieni, päiväkodissa vieraili poliisit mustalla maijalla ja koko eskariryhmä ahtautui maijan takaosaan - ja sitten koko porukka kuljetettiin putkaan! Mukana olleet päiväkodin tädit oli ottaneet reissusta kuvia ja jossain ne kuvat on tallessa; lupasin etsiä ja näyttää ne lapsille.

      Tuo Repun lähettämä muistikirja on just omiaan Myyntisirkkusten seikkailuille, jotka on jo alkamassa - voin kirjoitella sattumuksia muistiin jo matkan varrelta eikä tarvitse muistella tapahtumia sitten jälkikäteen.

      Poista
  4. Hienoa että poliisista löytyy juuri se asiakaspalvelija myös lonastauolla :) Valitettavan monilla alkaa olla huonojakin kokemuksia, toki täytyy muistaa että ihmisiä ollaan mutta virkapuku velvoittaa. Meilläkin päikässä oli poliisit autoineen ja lauluineen vuosi sitten kylässä ja voi sitä riemua kun päästiin ihan "maijaan" sisälle sekä koirakortin sai jokainen muistoksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo osoitti ainakin minulle sen, että tv:n Poliisit -sarja ei ole pelkkää kiillotettua ja näyteltyä puolta poliisin työstä ja että he suostuvat vain tv-ohjelman vuoksi kuviin nättien polttareitaan viettävien tyttöjen kanssa.
      He OIKEASTI ovat asiakaspalvelijoita aina kun virkapuku on päällä ja erityisesti lapset ovat heille tärkeitä, hetkeäkään ei näkynyt kasvoilla "voi ei, taasko" -ilmettä.

      Huonot kokemukset sitten - he, joilla niitä on.. onkohan heilläkin ainakin joillakin syytä katsoa peiliin, ihan niin kuin monessa muussakin asiassa :) ;)

      Poista
  5. Hyvä poliisityypit!

    Monilla aloilla näyttää hiljalleen nousevan esiin nimenomaan asiakaspalvelijuus ja työntekijän rooli siinä. Toki meillä kaikilla on päivämme, mutta yleensä kun ystävällisesti eri alojen ihmisiä lähestyy, saa mukavia asiakaspalvelukokemuksia. (verovirasto yllätti minut muutamia vuosia sitten!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin.
      Viimeisin huonompi/huonohko kokemus on ollut omassa pankissa, jossa myös poisnukkuneen A-nopin asioita on hoidettu. Olimme pettyneitä infopisteestä saamaamme palveluun: kysymyksiä ei kuunneltu loppuun asti, kysymyksiimme ei vastattu vaan samaa asiaa jankattiin moneen kertaan.

      Poista
  6. Se on hyvä, että poliiseissa on muitakin kuin niitä pikkuhitlereitä.

    Mie lähetin tasan yhen pässiäiskortin (sain kaksi) ja senkin varmaan myöhässä, kun posti on hidastanut vauhtia neljäksi päiväksi. Huvittavaa, että kun ei pystytä pitämään lupauksia kuljetusnopeudesta, ei paranneta omaa osuutta vaan lasketaan rimaa, ja pannaan puolentoista euron lisämaksu jos haluaa entisellä normaalivauhdilla kirjeensä perille. Ja siirretään työt Viroon halvemmalla tehtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä poliiseista kaikki, ne muutamatkin, kokemukset ihan positiivisia. Yhtään epäkohteliasta tai nipottavaa poliisia en ole tavannut.

      Tuolle postiasialle pitäisi tehdä jotain, ihan tuollaiseen toimintaan meidän ei pitäisi suostua.

      Tätä porukkaa ei kyllä voi ainakaan syyttää siitä, että postin määrä olisi vähentynyt, niin paljon postia sinkoilee ees taas :D :D

      Poista
  7. Enpä oikein osaa sanoa mitä tietä tai polkua pitkin tulin tänne sun blogiin, mutta hyvä kun tulin. Heti eka postauksen lukemisen jälkeen
    päätin että tätä blogia jään seuraamaan. Olisin liittynyt lukijaksikin, mutten tiennyt mistä niin voi tehdä. Poliisit ansaitsevat kyllä käytöksestään papukaijamerkin.
    Tuleppas sinäkin käymään kylässä aurinkokujalla blogissa. Minä postailen sisustuksesta, puutarhanhoidosta, rakkaasta harrastuksestani nukkekoti maailmasta ja postailen myös kaikkea mitä elämä eteen heittää.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi <3 ja kiva kun eksyit tänne Pöllönpesään :D Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin.
      Esitit kyllä tuossa sellaisen kysymyksenkin, johon en osaa suoralta kädeltä vastata - en ole koskaan perehtynyt täällä omassa blogissa tuohon lukijaksi liittyminen -asiaan, mutta täytyy paneutua siihen jossain välissä.
      Vai osaisiko joku neuvoa tumpeloa, miten semmoisen toiminnon tänne saan?

      Tulen vierailulle heti, kun olen käynyt pankissa - täytyy käydä maksamassa pöllökassi Kenkämaakarille :)

      Aurinkoista ja lämmintä pääsiäisviikon loppua ja pääsiäistä viikkoa myös sulle!

      Poista
  8. Mun mielestä suomalaiset poliisit on aina aika ystävällisiä, voin toki olla väärässäkin. Mutta varmaan sellainen 'niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan'-mentaliteetti kuten useimmilla asiakaspalvelijoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on samanlainen käsitys, niiden kokemusten perusteella, mitä poliiseista on.
      Ja tuosta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" - siitä olen samaa mieltä.

      Tein itse asiakaspalvelua puhelimitse lähes kymmenen vuotta. Puhelimessa on helppo huutaa ne kaikkein törkeimmät haukkumasanat mitä mieleen tulee. Tärkeintä oli olla itse rauhallinen ja antaa asiakkaan ensin purkaa se paha mielensä, sen jälkeen kysyä tarkentavat kysymykset ja sitten lähteä selvittämään asiaa. Jos näytti siltä, että asia ei selviä ihan nopeasti, lupasin selvittää asian ja soittaa takaisin heti kun asia on selvinnyt. Yleensä vastassa oli täysin lauhtunut asiakas ja usein sain anteeksipyynnönkin.
      Mieleenpainuvin tapaus oli varmaan se, kun asiakas soitti todella vihaisena, hän oli soittanut jo aikaisemmin ja pyytänyt muutosta - ja kas, kävikin selville, että minä olin tehnyt virheen. Sadasosa sekunnin ajan mietin mitä teen, sitten tunnustin, että kyse on minun tekemästäni virheestä, olen pahoillani ja korjaan sen välittömästi. Asiakas leppyi heti. Asia korjattiin, mitään muita toimenpiteitä ei sitten tarvittukaan, kunhan asia tuli korjattua. Hän oli erittäin mielissään siitä, että olin myöntänyt oman virheeni ja olisi siitä hyvästä halunnut tarjota mulle lounaan! :)

      Sitä asiakaspalvelutyötä tehdessä oppi myös sen toisen puolen eli olemaan asiakkaana: mitä ystävällisempi olet, sitä ystävällisempää palvelua saat.

      Poista
    2. Juuri noin :) Muistan, että kerroitkin tuon oman mokasi silloin, kun tavattiin :)

      Kyllä sitä kirjaston tiskilläkin on kuultu kaikenlaista ja saatu kirjoja niskaan heitettynä (silloinkin asiakas oli yrittänyt varastaa sarjakuvakirjoja, mutta jäi kiinni ja päätti sitten lähtiäisiksi heittää ne meidän päälle tiskillä :D )

      Poista
    3. No huh - teillä voi sattua vielä ihan konkreettisestikin, meillä se oli vain sitä, että korvat täyteen sitä p... Ja sitä kun vähän aikaa puhelun jälkeen nieleskeli, niin kyllä se siitä :)
      Mutta kyllä se tosiaan opetti, olemaan myös itse asiakas, miettimään sitä toista puolta, millaista on olla asiakaspalvelija kun vastassa on asiakas jolla sattuu olemaan se huono päivä....

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)