Onkohan Pöllöllä viherpeukalo? Tai vihernokka?

Oli niin upeita kevätpäiviä kuluneella viikolla, että pakattiin AM:n kanssa tavaramme ja itsemme Gunnarin kyytiin ja ajettiin maalle, jatkamaan pihan siivoamista ja miettimään mistä sitä aloittaisi. Paljon olisi tekemistä, A-nopin tavaroiden läpikäymistä.

Mennessä pysähdyttiin tietenkin ruokakaupassa ja..ja.. yhdessä semmoisessa TOOOSI pahassa kaupassa. Siellä on mm. paljon pöllöjä, kaikenlaisia. Ja kaikkea muuta. Ihan kaikkea. Me oikeasti mentiin sinne ajatuksena ostaa joku amppelikukka, siis tekokukka, verenpisara tms., mutta ei sillä ollut. Mutta löytyi kaksi pyöreää palloa.  Kaksi muovista puksipuuta. Kuulostaa varmaan vähän hullulta; muovikukka, mutta oikeasti, kun ne laitettiin paikalleen, portaiden kummallekin puolelle amppeleihin, ne ovat aika kivat.
Niihin voi vaikka talveksi valot jos haluaa (ei välttämättä meidän juttu, mutta ei sitä koskaan tiedä, vannomatta paras) tai sitten voi vaikka tökkiä kukkia koristeeksi 😊
Muuten keskiviikkoilta taisi mennä vain kävellessä ja suunnitellessa, tonttuja löytyi muutama ja niille me luvattiin uusi koti Äitirakkaan luota:

 

Torstaiaamuna raivattiin vähän saunalle menevää polkua, kun joku pensas, ei aavistustakaan mikä, kasvaa niin kauheaa vauhtia, että on joka kevät raivattava siitä polun reunalta, kasvaa kivetyksestä huolimatta polulle. Reippailua heti aamusta ennen aamupalaa.

Ei me hirveästi saada aikaan.. en tahdo hätyytellä AM:ä enkä painostaa, tehdään asioita hänen tahdillaan. Pikkuhiljaa.
On ihana istuskella mökin (pienen talon) portailla, nauttia tulevasta kesästä, kuunnella lintujen laulua. Muistella menneitä ja suunnitella tulevaa...
Illan suussa otin yhden ruusupuskan käsittelyyn, yritti siihen alppiruusujen kylkeen sekin kasvaa. Helle, kumartelu ja yletön (mikä?) työnteko aiheutti sen, että piti pyytää tukea AM:ltä. Muistan kun sanoin, että on taas kumma maku suussa. Seuraavaksi havahduin siihen kun istuin sisällä sohvalla ja ihmettelin missä oikein olen ja missä pitäisi olla. Riesa 😓😢. Parin tunnin unet ja sitten alkoi taas maailma olla mallillaan.

Istuskeltiin taas portailla ja ruodittiin Riesaa. Vaan se unohtui kun Robert tuli tervehtimään. Pieni suloinen koira, joka myöskin on sairas. Vielä ihan nuori, mutta tarkka ruokavalio ja mitä kaikkea. Siinä me Robertin kanssa yhdessä istuttiin, kaksi "reppanaa" - ja päätettiin, että kyllä me pärjätään, meitä ei pienet tuulet kaada 💪 Huutia tuommoisille riesoille. Nih. Maalla on mukavaa, kun ohikulkijat poikkeavat pihalle juttelemaan noin vaan, kun vain annat merkin, että sopii tulla. Robertinkin isännän kanssa tuli todettua, että maailma on pieni: ovat olleet AM:n kanssa samassa koulussa aikanaan 😁

Perjantai-aamuna ajeltiin aamupalan jälkeen kirkonkylälle ostamaan multaa. Oli ajatus, kun löydettiin kukan siemeniä. Ja maitokärryt. Ja kuitukangasta.

Näihin toivottavasti kasvaa pian tarhakehäkukkia. Vai olikohan ne niitä? No jotain kehäkukkia kuitenkin.

AM  on kuitenkin joskus nuorena miehenä ollut töissä yrityksessä joka teki viherrakennusprojekteja, joten sillä on jonkinlainen ajatus hommasta, minulla kun ei ole mitään.
Tiedän vain, että tarvitaan multaa ja siemeniä. Ja vettä ja lämpöä.

Ja vähän kyllä tuuriakin, vai mitä?


Tuon homman jälkeen istuttiin taas portailla ja kehuttiin itseämme. Tai siis toinen toisiamme. Tietenkin.
Ja katselin taas niitä alppiruusuja. Ja niiden vieressä retkottavia herttavuorenkilpiä. Ja niiden alta pilkottavia leppäkerttuja. Niitä näkyi kolme. Poika sanoi, että niitä pitäisi olla enemmänkin.
"Nyt etsin ne loputkin leppikset"  Ja löytyihän niitä. Ja samalla sai kyytiä ne herttavuorenkilvet.
En voi sietää niitä. En. Vaan. Voi.

Leppäkerttuja löytyi seitsemän. Ja yksi kuoriainen. Ilmeisesti coloradokuoriainen.

Nämä on Poika maalannut joskus Mummin kanssa vanhalla mökillä, näillä on ikää yli 20 vuotta.
Huuhtelen näitä vähän, samoin siivoan sen kiven niiden alppiruusujen vieressä ja laitan nämä leppikset takaisin paikalleen.

Ja ne pahuksen vuorenkilvet saavat luvan pysyä poissa. Silläkin uhalla, että Riesa taas uhkailee. Niin kuin nytkin 😠. AM joutui hoitamaan homman loppuun - tuli huono olo, menin portaille istumaan ja hetkeksi katosi taas kuulo kokonaan. Näin ja ymmärsin kyllä kaiken, näin että AM puhui jotain ja sain kai sanottua itse, etten kuule mitään, mutten kuullut edes omaa ääntäni.
On kai taas tyydyttävä toisenlaisiin hommiin. Huoks.

Mutta onko jollakulla keinoa, millä niistä vuorenkilvistä pääsisi kokonaan eroon? Neuvoja vastaanotetaan.

Kirjoittaminen tuntuu jotenkin tahmealta tänään, kankealta. Joten lopetan teidän kiusaamisenne tältä erää tähän.

Sopivasti aurinkoa ja sadetta alkavaan viikkoon - Myynti-Sirkkuset toivois vähän vettä....