tiistai 30. lokakuuta 2018

Rumaa ja kaunista

Facebookiin on uutisvirtaani jostain ilmestynyt "Kirjastokaista". Ei siinä mitään, en pane sitä pahakseni, sillä sieltä tulee paljon mielenkiintoista asiaa, ja nimenomaan asiaa.
Löytyy ihan nettisivutkin, kirjastokaista.fi - teille joilla ei ole fb:tä käytössä.

Parasta viime aikoina on ollut Roope Lipastin lyhyt haastattelu, Kolme kysymystä, jossa hän antoi kirjavinkiksi Roald Dahlin Nilviöt.
En ole koskaan lukenut yhtään Roald Dahlin kirjaa joten olihan se heti mentävä Celiasta katsomaan, löytyisikö kirjaa sieltä. Bingo! Kirja löytyi, ja vieläpä mukavan kuuloisen lukijan lukemana.
Kuuntelin siitä kolme-neljä ensimmäistä kappaletta ja totesin, että päivän vatsalihastreeni on tehty.
Loistava kirja!

Lipasti itse kertoo kirjasta, että he saivat kirjan vaimonsa kanssa häälahjaksi 😂 parikymmentä vuotta sitten. Nilviöt ovat pariskunta jotka tekevät jekkuja - eivätkä aina niin kivojakaan - toisilleen.

Tässä kuitenkin lainaus kirjan alkupuolelta. Rouva Nilviö ei ole kovin kaunis - on joskus ollut, mutta muuttunut iän myötä rumemmaksi ja rumemmaksi...

"Jos jollakulla on rumia ajatuksia, se alkaa näkyä hänen kasvoistaan ja jos sillä jollakulla on rumia ajatuksia joka päivä, joka viikko ja joka vuosi, kasvoista tulee vähä vähältä niin rumat että niitä kestää tuskin katsoa.

Ihminen, jolla on hyviä ajatuksia, ei voi koskaan tulla rumaksi. Sinulla voi olla väärä nenä, ja kiero suu ja kaksoisleuka ja ulkonevat hampaat, mutta jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoiltasi kuin auringonsäteet ja näytät aina ihastuttavalta."

Kun asiaa oikein miettii, näinkin saattaa olla...

Roope Lipasti kirjoittaa omaa blogia Teini talossa - olen seurannut myös sitä ja vaikka meillä ei enää teiniä asukaan, niin blogin päivitykset saavat silti joko hymyn huulille tai nyökkäilemään myötätunnosta. 


Sinisen Sohvan Emännälle ja Isännälle, Susannalle Maalle, Repulle ja Anonyymi-Anne lämpimät kiitokset viimeisestä. Siniselle Sohvalle lähetän vielä erityiskiitokset - tässä näkyy vielä taitokset, kun en malttanut ennen kuvausta pestä ja silittää. Tämä on upea! Silittelin tätä sylissäni koko loppuillan ja AM ihaili tätä yhdessä kanssani 😍




Ja jottei kaikki olisi ihan vaan kukkasilla tanssimista niin.... Lääkitystä vähän rukataan taas ja sitä varten tarvitaan uusia reseptejä. Koska osa mun lääkkeistä on sellaisia, että niitä ei kovin moni ainakaan samasta apteekista hae, ne täytyy aina erikseen tilata. Olen siis ottanut tavaksi, että soitan aina kaikista lääkkeistä tilauksen apteekkiin ja he sitten ilmoittaa kun lääkkeet on haettavissa. 
No nytpä kävikin niin, että kun reseptit kirjoitti ei-oma lääkäri, niin osa resepteistä oli kyllä oikealle lääkkeelle, mutta "väärän" valmistajan. No sehän ei käy, kun apuaineet yms. on eri - onneksi apteekissa oltiin tarkkana ja soitettiin mulle. Piti siis pyytää uudet reseptit. Huokaus.
Vaan eipä päättynyt tämä tähän. Pyysin samalla alkuperäisellä puhelinyhteydellä lääkäriä uusimaan särkylääkereseptin. Juu, hän uusii. Kiitos. Menin tänään hakemaan niitä lääkkeitä. Ja huppista keikkaa: nuori farmaseutti katsoo ruutua ihmeissään, kääntää sen sitten mun nähtäväksi ja osoittaa sormella "Tässä on kyllä nyt joku virhe, näitä on lääkkeitä on määrätty vain neljä kappaletta" Siis 4 kpl!!!!!  Nehän menee jo yhden päänsärkykohtauksen aikana, pahimmillaan!  
Voi pyhä yksinkertaisuus sentään.  Ei muuta kuin taas soittamaan hoitajalle, että voiskohan tämänKIN reseptin korjata. 
Että tämmöistä. 

Mutta tuo pyyheliina on upea, siitä ei pääse mihinkään - se vie päänsäryn pois 💗💗





15 kommenttia:

  1. Pöllö, ihanaa, että ilmoittauduit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3
      Oon käynyt kyllä sun luona kylässä, mutta en oo saanut sormistani mitään järjellistä irti, niin kuin en tänne omaanikaan :D

      Poista
    2. Aina sellasia pieniä elonmerkkejä voi koittaa puolin ja toisin laittaa, matalalla kynnyksellä, eikös?

      Poista
  2. Kyllä noitten lääkkeitten kanssa saa olla tarkkana, mullakin vaihtelivat niitä niihin halvempiin, mutta niin kun jo sanoit, niin niissä apu ja välittäjäaineet ei oo samoja eivätkä näin ollen auta samalla teholla kuin alkuperäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaapa mitä nyt oli sitten käynyt; kävin illalla vielä kanta.fi:ssä katsomassa onko reseptit uusittu.

      Alunperin uusi annostus ko. lääkkeellä piti olla aamulla 175 mg ja illalla 200 mg. No kappas, nyt näissä kahdessa korjatussa reseptissä asiat onkin toisinpäin: aamulla 200 mg ja illalla 175 mg. Pysy tässä nyt tolkuissas. En suostu enää olemaan yhteistyössä ko. lääkärin kanssa.

      Poista
  3. Nilviöt on yksi mun suosikki Dahlin kirjoista, meidän entiset naapurit olivat kyllä kuin yksi yhteen kys kirjan henkilöiden kanssa ja niinpä aloimme kutsumaan heitä Nilviöiksi. Jos muistan oikein, niin heidän varsinainen sukunimensä oli joku Römpötti tms, että ihan sinnepäin kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole lukenut yhtään Dahlin kirjaa, mutta tuo Nilviöt saanee mut tarttumaan muihinkin :)

      Poista
    2. Etkö Jalia ja suklaatehdastakaan? Kannattaa lukea. sen jälkeen iskeekin kauhee suklaannälkä ;D

      Poista
    3. Elokuvan olen nähnyt, mutta kirjaa en ole lukenut.
      Tänään söin valkoisen Twixin ja lakritsi-Tuplan - NAM!

      Poista
    4. Mun ehdoton suosikki on kyllä IKJ ja myös Kuka pelkää noitia on todella hyvä. Siitä on tehty (huonohko) elokuva, jonka kyllä katsoo jos on lukenut kirjan ensin :)

      Poista
    5. Miten ihmeessä ehdin kaiken... Mulla on jo stressi siitä, miten ehdin tehdä kaikkea, kun pääsen oikeasti eläkkeelle, kun nyt olen vasta puoliksi ja toisen puolikkaan saikulla... Saako eläkepäätöksen mukana vuorokauteen lisää tunteja?

      Poista