Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018 - osa 13

Aamulla ei taas ollut olevinaan kiire mihinkään, mutta kuinkas sitten kävikään. Tuli puhelinsoitto. "Jos aamupalaa haluatte, niin kannattais tulla nyt, sillä tarjoilu (ja ruokakin) loppuu kohta" No voihan nakki. Taas tuli lentävä lähtö, eihän siinä muukaan auttanut, kun aamupala oli jo maksettukin.
Mutta kyllä kannatti!
Aamupala oli katettu suureen soutuveneeseen ja kyllä sieltä vielä hyvin syötävää löytyi meillekin, puuroineen päivineen.



Voiko hienompaa seisovaa pöytää olla?

Aurinko paistoi jälleen kerran pilvettömältä taivaalta ja minkä onkaan kesäaamuna parasta kuin jonkun muun valmistamaan herkullista aamupalaa maatalon pihamaalla auringonpaisteessa.
Tuo pihapiiri oli aivan ihana.



Päärakennuksessa sai käydä myös sisällä ja oli aika lähellä, etten jäänyt sinne...


































Tämän ihanan hepan olisin voinut ottaa mukaan, olihan sisko perheineen tulossa Suomeen heti Suomi Meloon jälkeen - lapset olisivat rakastuneet tuohon hevoseen!














Kysyin omistajilta, olisiko heillä töitä, jos ehdotan AM:lle kesätöitä - jotain olisi kuulemma voinut löytyä. Varoitin, että voi hyvinkin käydä niin, että seuraavalla viikolla on Niemen muuttoauto pihassa ja me seisotaan ovella. Eikä kyllä lähdetä edes talveksikaan pois...

Kun vatsat oli taas täynnä (ihan kun me ei tehtäis muuta kuin syödään ja nukutaan..hmm...), käännettiin PakuPojan nokka kohti Telataipaleen kanavaa. Nyt taas ihan kunnolla muistella... Jos en ihan väärin muista niin matkalla oli yksi lossi ja se olikin vissiin KuljettajaSirkkusen ensimmäinen kerta autokuskina lossilla. Jänskättiköhän 😏😘

Tämmöisen auton takana odoteltiin vuoroamme.... tai siis trailerin. Vetävän auton keulassa lukee "Pientä laittoo tää vaatii vaan". No, pientä laittoo se vaatii, ei nimittäin mennyt katsastuksesta läpi ja on nyt korjattavana, että pääsee taas ensi kesänä reissulle, onhan ensi vuonna sentään 35. kerta Suomi Meloota 😂😂

Ja lopulta me sinne lossillekin päästiin, pari kuvaa maisemasta otettiin, mutta varsinaisesta lossista en kuvaa saanut.





Tämmöisillä kylteillä meidät toivotettiin tervetulleiksi Telataipaleelle.

Ei varmaankaan tarvitse mainita, että jälleen kerran aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Meidän myyntipisteestä on tullut eräänlainen kohtauspiste: valkoinen (aiempina vuosina sininen) PakuPoju on kaikille tuttu näky ja kaikki tietävät, että sieltä löytyy aina juttuseuraa. Jos ei muita, niin me Myyntisirkkuset 😉

Tästä melojat lähtevät jatkamaan matkaa kohti Lohilahtea, niin myös Myyntisirkkuset. Eli tavarat taas Pakupojuun ja kohti seuraavaa vaihtopaikkaa.


Aurinko jatkoi paistamistaan kun saavuimme Lohilahdelle - se olikin tuttu paikka. Pieni, mutta mukava. Siellä oli hyvin järjestetty niin liikennejärjestelyt, pysäköinti, ruokapuoli sun muut.

Käsityöihmisenä - kaiken kiireen keskellä - oli pakko ottaa kuva näistä ihanan kirjavista sukista! Jos oikein kieltä ymmärsin, oli neuloja ja myyjä saksalainen. Luvan kuvan julkaisemiseen kuitenkin häneltä sain:

Melojat saapuivat Lohilahdelle perinteisesti kirkonkellojen soidessa, niin kuin jo aikaisemmin mainitsin, Lohilahdella on käyty ennenkin ja silloinkin meidät toivotettiin tervetulleiksin kirkonkelloja soittamalla. Lohilahden upea kirkko on mäen päällä ja on kyllä tutustumisen arvoinen, jos sinne osuu.
Lohilahdella on myös oma raha, Lohilahden markka:
Muistomerkin sanomana Suomen oman rahan, markan, lisäksi on kunnioittaa suomalaista työtä. Graniittia oleva kivi löydettiin Kesohiekan Sinkkosen pellolta, jonka jääkausi oli tuonut sinne. Muistomerkin on tehnyt kuopiolainen taitelija Mika Minkkinen, suunnitelusta vastasi silloinen kylätoimikunnan puheenjohtaja Osmo Sinkkonen ja sen rakennutti Lohilahden kyläyhdistys. Mukana on mm. vanhan hinaajan potkurinlapa, ankkuri, puomikairanteriä ja jalustaan on muurattu markan kolikko. Muistomerkissä on huomioitu kylää ja kyläläisten elämää koskevat elementit: työ, puu, vesi ja vesiliikenne.

Lohilahdelta jatkamaan matkaansa kohti Karhukoskea, jossa oli vaihto illalla kymmenen aikaan ja sieltä sitten alkuyön meloivat Ruokolahden Mustaniemeen, kurkistaen aamuvarhaisella Kutveleen avokanavalle.

Mustaniemestä matka jatkui  Huuhanrannan kautta Suikkalan lavalle, johon Myyntisirkkusetkin sitten viimeisen kerran tyhjensivät Pakupojun ennen päätöspaikkaa.

Myyntisirkkuset sen sijaan lähtivät kohti Lappeenrantaa, Saimaan Ladun majaa - nyt oli aika kaivaa esiin "se avain joka roikkuu mun kaulassani" ja naputella majan osoite puhelimen navigaattoriin. Perille osasimme hyvin - onneksi meidän herraseuramme ajeli sen verran edellä, että oli meitä jo odottamassa. Soitto ja saimme ohjeet miten saatiin sähköt ja vedet päälle ja tadaa, vielä tulet... mikä se nyt onkaan,.. No vähän lämpöä kuitenkin 😂

Vaan kuinkas sitten kävikään..... 

Majassa ei ollut sänkyjä. Ei sohvia. Ei mitään missä nukkua. Paitsi lattia. Onneksi olin ottanut - niin kuin aina - makuualustan mukaan. Löytötavaroihin oli päivälle tuotu yksi ilmalla täytettävä makuualusta, kumpikohan siinä nukkuu?

Majasta (se oli siis valtavan kokoinen tupa) löytyi iso läjä istuinalustoja, joista rakennettiin yksi "patja". 

Jotta olisi varmasti lämmin, nukuimme kaikki vierekkäin ja herravieraamme otti ilmatäytteisen makuualustan. Tuntien - ja myöskin ehkä vähän näyttäen.... - itsensä sen päällä norpaksi 😂😂.

Tulimme siihen tulokseen, että se patja oli tarkoituksella jätetty saareen josta se oli löydetty...

Kuljettaja-Sirkkunen nukkui keskellä. Minä nukuin ensimmäistä kertaa omalla makuualustallani ja hups.. putosin sängystäni! Ajatelkaa nyt, ensimmäistä kertaa kun nukun sängyssäni, niin putoan siitä. Ja tietenkin saimme Kuljettaja-Sirkkusen kanssa hirvittävän naurukohtauksen. Ihan niin kuin teini-ikäiset 😂😂.  Olisiko se johtunut tästä, tämä nimittäin kökötti terassilla penkillä: