Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 6

Kun palaveri lauantaiaamuna 9. kesäkuuta oli ohi ja PakuPoika pakattu suunnattiin sen keula sisääntuloporttia kohti ja ruvettiin katselemaan paikkaa mihin Myyntisirkkuset avaisi kauppansa ensimmäisen kerran. Hmm... Hei tässähän on aivan loistava paikka! Tuossa on pari pöytää....PakuPojan saa tuohon hyvin parkkiin juuri oikein päin ja tilaa on runsaasti. Tässä, tässä sen paikka on.

Pojat hoi, täällä olis vähän hommia...
Ai nää vai? Ulos vai? Hei, nää on muuten nähty ennenkin.....
 

No joo, kauppa saatiin auki, melkoisella sutinalla, niin kuin aina: vaikka me kuinka yritetään suunnitella ja järjestää hommat niin, että me saataisiin meidän kauppa auki niin, että meille ei tulisi kiire, vaan saataisiin tehdä kaikki asiat rauhassa ja hinnastot ja kaikki olisi helposti käden ulottuvilla niin.....
- Hei, missä meidän pankkipääte on?
- Missä näiden hinnasto on?
- Onko näitä housuja xx kokoa, muistatko?
- Paljonko tää paita makso?
- Missä ne arvat on?
- Missä se ilmottautuminen on?
- T ja P, pliis laitatteko noi beachflagit paikalleen, me ei vaan enää ehditä? "räps räps räps" (huulipuna unohtui tässä kohtaa...)
*
*
- Voi kun ihana nähdä! *halaus*
- Ihanaa, tekin ootte täällä! *halaus*
- Hei, tekin ootte jo tulleet, ihanaa! *halaus*
- Sinäkin, ihanaa kun jaksoit vielä lähteä! *halaus*

Halauksia, naurua, halauksia, naurua, halauksia, hymyjä, iloisia jälleennäkemisiä!

Sitä tunnelmaa ei voi kuvailla, se kaikki täytyy itse kokea. Ja kun sitä näin jälkeen päin muistelee, niin väkisinkin vähän "majavoittaa" - kaikkeen siihen on taas niin monta viikkoa, ennen kuin sen pääsee taas kokemaan. Silmäkulmia on pakko vähän kuivata, että näkee kirjoittaa.

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen

Tuon kaiken sutinan ja säpinän ja halailun ja naurun kaiken keskellä on meidän pieni PakuPoikamme kaupan keskipisteenä ja siellä me teemme kauppaa.

Välillä oli pakko käydä jaloittelemassa muuten vaan ja siinä jaloitellessa törmäsin edellisiltaisiin ensimmäisiin melojatuttavuuksiin, joilla oli mukana ihan ensikertalaisia. Kysäisin heiltä, että miltäs tämä touhu oikein näyttää - hirvittääkö? Naurahtivat ja sanoivat, että ei hirvitä, päinvastoin. Hetken aikaa jutustelimme ja kuinkas ollakaan...kävi ilmi, että Äitirakas oli vähän niin kuin "syypää" siihen, että nämä nuoret naiset (tai ainakin toinen heistä) olivat innostuneet melonnasta 😅 Miten pieni onkaan maailma!

Puolilta päivin paikalle ilmestyi Turvaryhmä, joka tuli turvaamaan melojien matkaa Imatralle asti: tarvittaessa korjaamaan rikki menneitä välineitä, ottamaan väsyneitä melojia hinaukseen ja tietenkin turvamaan koskenlaskut - auttamaan mahdolliset kaatuneet takaisin kajakkiin tai rannalle vaihtamaan kuivat vaatteet. Monenmoisia tehtäviä viikon varrella Turvaryhmälle kertyi.

Tämmöiset saatiin mekin Turvaryhmältä - lisäksi saatiin samanväriset pipot, mutta sitä ei tullut käytettyä kertaakaan, sillä kelit oli sen verran lämpimät ettei pipoa tänä vuonna tarvinut 😉

Ennen virallisia lähtöseremonioita paikalle tuli muutamia tuttuja/sukulaisia/puolisukulaisia, jotka asuvat Kuopiossa. Oli kiva nähdä heitä siellä: toiset heistä tiesivätkin millaisesta tapahtumasta on kyse, mutta toisille tapahtuma oli ihan uusi - oli hieno näyttää, että tällainen tämä on!
Mielelläni olisin näyttänyt muillekin 😉

Melojat kävivät pyörähtämässä Kuopion keskustassa, hotelli Scandicin edustalla, saivat sieltä viestin vietäväksi Imatralle sekä vähän matkaevästäkin.


Yksi meidän johtomelojista (tässä kohtaa oikeastaan voisi laittaa Marjaanalle terveisiä 😋😋) muisti meitä Rauhalahteen jääneitä Myyntisirkkusia ja toi tuliaisia meillekin. Kieltämättä vähän ensin katselimme, että mitäs ihmettä nämä oikein ovat, mutta jonkinlaisia....kalakukkosia ne olivat..  MUIKKUKÄÄRYLEITÄ, niitä ne olivat. Ja hyviä!
Illaksi säästimme ne, kun olimme juuri syöneet...krhm....minun meidän info- yms. asioista huolehtivalta pummaani pizzat.

Melojat tulivat keskustasta vielä takaisin ja meillä alkoi taas aikamoinen sutina - lauantaipäivä oli nimittäin aika viileä päivä, pitkät housut ja huppari eivät olleet yhtään liikaa sinä päivänä.

Ennen nukkumaanmenoa pistäydyimme vielä Vehmersalmella, mutta siellä oli vaihto sen verran myöhään, että melojat olivat lepäillen odottamassa sinne tulevia melojia. Yksien melontatossujen verran meistä taisi olla apua.... Ja sen yhden 10 vuoden verran sain lisää ikää:
Asia jota ei oikeastaan pysty edes selittämään, mutta paikka oli varmaan jonkinlainen kesäteatteri tai vastaava. Istuimme meidän "infomiehen" kanssa syömässä lettuja kun paikallinen kuuluttaja pyysi hänet paikalle. Varsinaisesti asiassa ei edes ollut mitään erityisen hauskaa, näin jälkikäteen ajatelleen. Samaisella ylimmällä portaalla vähän kauempana istui nuorehko mies, joka rupesi nauramaan ja hänen naurunsa sai minut nauramaan. Nauroimme varmaan 10-15 minuuttia - minä siksi kun hänen naurunsa oli niin tarttuvaa, hän - en tiedä miksi ja mille


PakuPoika Vehmersalmella retkipisteen vieressä. Täältä lähdettiin yökylään samaan paikkaan missä yövyttiin viime kesänä matkalla Kuusamoon. Olipa ihana nukkua lämpimässä ja kunnon sängyssä 💗

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen