Tirauttaisinko pienet itkut vai nauraisinko vain?

Hetken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että nauran. Itku ei kuitenkaan tilannetta paranna, ei vaikka kuinka vollottaisin, kollottaisin, poraisin ja itkua tuhertaisin, silmäni ja nenäni vain punaisiksi saisin. 
Mutta kun otan Kiukun kaveriksi pippurisen Sisun, alkaa kuin alkaakin lopulta naurattaa ja siltä harmaaltakin pilveltä löytyy sen kirkas reuna. 

Vähän itkin oikeasti äitienpäivän alla, kun ajattelin reipasta, isoksi kasvanutta tädin pikku-Prinsessaa. Lapsille sattuu kaikenlaista, milloin mitäkin, ja kun täältä tuhansien kilometrien päästä ei voi mitään tehdä, eikä nää eikä voi olla vierellä ja joutuu odottamaan viestejä siitä missä mennään, on ihan hoopo olo. Kun sitten selvisi, että että hätää ei ole ja Futari-Prinsessa lähti aamulla reippaana kouluun, kyydistäkin kieltäytyen, pidin itselleni puhuttelun kyyneleet silmissä: "Sinä vanha Pöllö, katsohan peiliin: vikiset ja väniset, kitiset ja käriset - otahan mallia Prinsessasta. Muista miten hän jo puolivuotiaana aamuisin "luki ohjeet" miten toimia ja toimi sen mukaan." 
Mun sankarit: Futari-Prinsessa ja Haitutkija 💖💖

Ja tietenkin mun omat Etanataiteilija ja Siskorakas 💕

Reilu kaksi kuukautta sitten kerroin, miten sialuun sattui, kun (S)Eniilistä piti korjata ohjaustehostin. Onhan se Mursun toki mukavampi tuollaista isoa autoa tuossa pihassa paikalleen pyöräyttää, kun tehosteet on kunnossa. Silloin esitin toiveen, ettei korjaamon poikia tarvitsis pariin vuoteen nähdä...

Sitten (S)Eniili ilmoitti, että soo-soo, jarruja pitäisi korjata. No, sitä se sanoi katsastusmieskin, että viimeistään seuraavaan katsastukseen (kahden vuoden päästä...) ne ON korjattava. Eihän siinä sitten mitään. Luuri nöyrästi käteen ja kysymään, että koskas olis aikaa ja kuinkahan tolla tohtii ajella. Aika löytyi ja lupa ajeluun tuli; ei ne nyt vielä NIIIN kuluneet ole, etteikö jarrutella voi, ihan turvallisia kilometrejä ja jarrutuksia, ei hätää. 

Viime viikolla meni sitten J:llä melkein koko keskiviikko, kun kaikkien pyörien jarrut korjattiin. Ja taas sattui sialuun. 

MUTTA. 

Poika tuli lyhyelle visiitille äitienpäivänä ja kun maanantaina käytiin asioilla, (S)Eniili risteykseen hidastaessa yhtäkkiä otti ja sammui! Mitä... No kyllä se lähti käyntiin, mutta kuulosti traktorilta. Tiisselit tietysti kuulostaa aina vähän traktoreilta, mutta nyt nakutti vähän enempi. Ja kun olin luvannut, että viedään Poika kotiin ja oltiin jo ehditty kerätä läjäpäin tavaraakin mukaan 😟

Ei muuta kuin seuraavana päivänä sitten ennen matkaan lähtöä korjaamolle kysymään, että mikä tässä voi olla vikana ja voiko tällä ajaa reilu parin sadan kilometrin lenkkiä. Krhm.... Öljyt oli kadonneet - kukaan vaan ei oikein keksinyt mihin ne on kadonneet. Mutta pieni öljyn lisäys auttoi ja matka jatkui. 

(Poika toki oli varautunut jatkamaan matkaansa junalla)

Vaan taas mennään korjaamolle. Pikku-pikku moottoripesu ja jonkun osan vaihto ja ja ja sitten uudet öljyt ja sitten pitäisi toimia. Ja taas sattuu sialuun. 😓😓

Mutta ei sille minkään voi, mieluummin maksan ja tiedän, että ajan turvallisella autolla enkä jää tien päälle tiedossa olevien vikojen takia.

Valintojen maailma: 
- asun maalla - ei julkista liikennettä - omistettava auto - autossa on kuluvia osia - kuluvat osat on korjattava/vaihdettava - korjaaminen maksaa. 
Korvaukseksi kaikesta tuosta saan tällä hetkellä nauttia kevään vihreästä ja vehreästä luonnosta, pihalla ees taas suihkivista linnuista, lintujen sirkutuksesta, lurituksesta. Sateen kohinasta ja käen kukunnasta kohinan keskellä. Tuomen kukkien jälkeen syreeneistä, hevoskastanjasta, alppiruusustani, juhannusruusustani. Kun naapuri lämmittää saunaa.

Tänään kävi taas pääskyset katselemassa asuntoa katon lappeen alta. Ei tainnut löytyä mieleistä, kun lähtivät saman tien. En välttämättä vuokraisikaan heille siitä asuntoa, sillä on tarkoitus tänä kesänä saada pöytä ja penkit viimein paikalleen. Linnunkakkaa en niihin halua. 

Muutakin olen tehnyt kuin nauttinut keväästä, tulevasta kesästä. Kävin jäätelöautolla. 🍨

Ja olen tehnyt valmiiksi kaksi ristipistotyötä

Laatikkoon hukkui avain vanhaan Dodgeen,

avaimen uuden Porschen voi laittaa kaappiin

jemmaan, säilöön, piiloon, talteen.

Kunnes on aika taas lähteä jatkamaan matkaa.

- athenenoctua 280523

Tämä avainkaappi jatkaa nyt valmiina matkaansa Pojan ja Miniän luo.

Kaikki mulle tänne heti nyt: 

täältä tullaan elämä!

Silmin kirkkain 

kolmen seuraan liittyi neljäs.

Maailma, olen valmis oppimaan,

kaiken mitä näytät, 

kaiken tahdon tietää, 

kaiken tahdon tutkia.

Koko pienestä sydämestään 

on pieni mies rakastanut kaikkia

läheisiään, enemmän kuin voit

käsittää 💖   - athenenoctua 290523

Tämän syntymätaulun olen aloittanut Ötökkä-/Haitutkijalle silloin kun hän syntyi, mutta se(kin) jäi kesken. 

Tänään kipaistiin pikapikaa kaupungissa hakemassa uusia teriä MUN trimmeriin, että pääsen toivottavasti huomenna taas ruohon kimppuun (saappaat jalkaan!) ja siinä kauppakeskuksen ovensuussa oli valokuvausliike. PASSIKUVAT! Onko tukka hyvin, näkyyks kello? Kello ei näkynyt kun ei sitä ollut ja tukka nyt oli se mikä oli. Huppari pois, silmälasit pois... Vitsailtiin kuvaajan kanssa, että kai sitä kohta pitää olla passikuvassa nakusillaan, kun kaikki pitää ottaa pois. 

Kuvat tuli otettua ja voi hyvänen aika sentään. Joku vanha haahka niissä kuvissa oli, en tiedä millaisella kameralla se ne kuvat oikein otti. Mursu väittää, että minä niissä kuvissa oon. Valehtelee. 
Jonkun aikaa meni, mutta lopulta sain poliisilaitokselta koodin ko. kuvista ja kysyin Mursulta voidaanko käydä katsomassa onko siellä kauhea jono, oisinko voinut käydä tekemässä hakemuksen saman tien, kun joudun sinne kuitenkin menemään. Kysyin neuvonnasta mikä tilanne; yhdeksän ihmistä ennen mua - juu ei kiitos, en jää jonottamaan. 

Tulin kotiin, tein hakemuksen netissä, maksoin ja varasin ajan poliisilaitokselle sormenjälkiä ja allekirjoitusnäytettä varten. 

Ja ennen kuin joku muistuttaa, että niin, netissä passihakemuksen tekemällä passi on halvempi niin: jos oisin saanut hoidettua asian nyt tolla samalla käynnillä, se ois maksanut 50 €. Netin kautta kun tein hakemuksen, se maksaa 44 €, MUTTA joudumme ajamaan uudelleen kaupunkiin, matkaa yhteensä n. 100 km. Eli tuo kuuden euron säästö ei nyt sinänsä oo kummoinenkaan. Ja ajan sain vasta heinäkuulle, melkein kahden kuukauden päähän. 
Kiirehän mulla ei, sillä taulun lähden viemään saajalleen vasta syssymmällä. 

Tämmöstä. Blogimaailma taitaa olla vähän hiljainen tai sitten mun maailma on hiljainen, kun käytän tietokonetta harvakseltaan ja nk. älypuhelin ei taida olla kovin älykäs. Tai sitten sieltä huhtikuulta jäi itelle joku kammo tätä tietokonetta kohtaan, kun aina tuli huono olo kun katteli ruutua. 

Nyt on taas asiat kuta kuinkin hyvällä tolalla. Torstaina on verikokeita ja perjantaina soittelee hoitaja, katellaan mitä se sanoo. "Koputan puuta" - nyt oon kuitenkin pysynyt pystyssä kaikin tavoin, ei keinuta eikä heiluta. 

Nyt jatkan noiden pienten pöksyjen neulomista; sain toiveen/pyynnön, että tekemäni villatakin seuraksi saisi vielä pöksytkin, joten nyt kun nuo työn alle ottamani ristipistot sain valmiiksi, otin poikkeuksellisesti puikot kesälomalta ja pöksyt puikoille. Niiden tekemiseen ei kauaa aikaa kulu 😊

Kuukausi on kulunut

Yritin kirjoitella teille ja kertoa, että WWF:n luontoliven kalasääksellä on kolme munaa! Hautomista olen katsellut osoitteessa https://wwf.fi/luontolive/saaksi/

Löysin WWF:n sivuilta, kenetpä muunkaan kuin LAPINPÖLLÖN pesässään. Sinnekin on saatu lupa seurantakameralle - ja loppu onkin sitä Pöllönkulman asukille historiaa eli sitäkin on tullut seurattua. Vielä tänään ei ollut poikasia, mutta kohta puoleen pitäisi olla 😍   https://wwf.fi/luontolive/lapinpollo/

Kirjoittelu on jäänyt, kun aina kun yritän kirjoittaa, niin päässä alkaa heittää. Ei ole tietokoneen käyttö enää mun juttu. Pakolliset hommat on toki hoidettava, mutta muuta en juurikaan enää tällä tee - noita lintujakin katselen puhelimella. 

Riesasta olen - koputan puuta - taas päässyt kutakuinkin eroon, kun lääkeannos nostettiin takaisin viimeisimpään. Kumartelu, kurkottelu ja rasitus ei tee hyvää; ne saattaa laukaista kohtauksen tai lievää huimausta, mutta siihen verrattuna kun vielä talvella juuri ja juuri saattoi pystyssä kävellä portailta autolle, vajaa parisenkymmentä metriä, ilman tukea, niin nyt uskaltaa jo käyttää trimmeriä ja ajaa nurmikon.

Paitsi että kaikille ei trimmeriä pitäisi antaa.... Nilkassa on kolme verta vuotavaa naarmua, siis ei nyt enää, nyt ne on teipattu. No, syynä on se että trimmerissä luultavasti oli väärä.. öh.. terä? leikkuri?.. joka lähti irti, kun osui pieneen koivun taimeen, ja siinä irti lentäessään sipaisi nilkkaani. 

Ja mitä tästä opimme? Opimme sen, että trimmerin kanssa jalassa pitää olla a) pitkälahkeiset housut tai b) kumisaappaat. 

Ei siis caprit ja crocsit. Oppia ikä kaikki. 

Ihana ystävä tarjoutui tulemaan meille pihatöihin ja oli hommissa koko lauantaipäivän. Kitki yhden umpeen kasvaneen kukkapenkin, katkoi pieniä koivun- ja lepän taimia, leikattiin yhdessä juhannusruususta kuivat oksat ja kielloista huolimatta kiipesi vanhan kivikasan päälle, jossa kasvaa vanha, vanha ruusupensas (ehkä kurtturuusu, joka pitääkin hävittääkin) ja leikkasi sen pois. Leikkaamallahan se ei häviä, mutta onpahan ainakin tämän kesän sieltä pois, ja kasvaa siistimpänä. 

Mursun kanssa nikkaroitiin "porras" työhuoneelle. Semmoinen... no vähän niin kuin varasysteemi. Mutta hieno siitä tuli. 

Ja Poikakin kävi pitkästä aikaa. Tuli äitienpäivänä, niin kuin lupasi. Olin itse Äitirakkaan luona muutaman pävän ja Poika tuli suoraan sinne. Mursu haki meidät sieltä.

Siinä kai tärkeimmät. 

Auton jarrut pitää korjata ja passi pitää uusia, että pääsee Siskorakkaan ja muksujen luo, mutta siihen on aikaa. 

Kuulontutkimukseen pitänee varata aika. Iän mukanaan tuoma kuulon alenema ei kai ole pahentunut, mutta tämä viheliäinen tinnitus - tähän pitäisi keksiä joku apu, ennen kuin pää räjähtää. Joku keino ON oltava. 

Päätti jäädä asumaan

Jos ilmoittamatta on pitkään poissa, niin minusta vuokrasopimuksen voi katsoa puretuksi, varsinkin jos ei edes maksa vuokraa. Vuokranantajalla on kuitenkin ollut koko ajan kuluja ja vuoden vaihteessa varsinkin on aina ylimääräisiä kuluja. 
Sitten ensin lähetetään joku viesti, että voisin tulla, muttei tuukaan. Vaan tulee sitten kuitenkin, ihan yllättäen, onneksi ei kuitenkaan keskeyttänyt mitään sen tärkeämpää, sillä kertaa. Mutta ei minusta mistään vuokrasopimuksesta puhuttu. Aika selvin sanoin annoin ymmärtää, että tää oli ihan tällain kertaluontoinen vierailu, olet ihan yhtä tervetullut vieras kuin se yks entinen naapuri, jolle tuli huudettua rappukäytävässä kurkku suorana.
Mutta ei, tää vuokralainen tuli takaisin ja rupes kai huonetta valkkaamaan. Heti seuraavana päivänä uudestaan. Mursu hääti sen ulos. Sitkeä pi...lainen, tuli taas seuraavana päivänä kattelemaan huonetta. Lähdöt sai. Sitten ymmärsi pysyä kolme päivää poissa, mutta viestejä laitteli niinäkin päivinä, että jos sittenkin vois tulla, jos kuitenkin tulisin. Voi viheliäinen, kun sitä ei saanut edes mitenkään laitettua estoon, pahuksen häirikköä. 
Ja sitten taas! Kahtena päivänä peräkkäin roikku oven kahvassa ja änkes väkisin sisälle. Mursulle oli viimenen pisara se, kun se joutu MINUN kanssa vääntämään vedenkeittimen lasisesta kannusta. Että tarvinko minä sitä just sillä hetkellä vai voisinko mennä hetkeksi sohvalle istumaaan ILMAN sitä. Oltiin kuulemma vähän eri mieltä siitä. Minä en oikein muista siitä mitään. Muistan vaan sen, kun laitoin tiskirievun kuivumaan ja sanoin, että tää on nyt tässä, mä pidän tästä tiskialtaan reunasta hetken kiinni, etten kaadu. 

Mutta positiivista tilanteessa on se, että EI huimaa. Eikä ole näköhäiriöitä. Näen selvästi ja horisontti on suorassa. 
Mutta tähän vetäisisin hirvittävät itkupotkuraivarit, jos ne auttais. Vaan kun ei auta. (Joudun ehkä kohta lopettamaan....)
Soitin eilen, siis torstaiaamuna, Riesa -hoitajalle. Takaisinsoittopalvelu toimi kuten pitikin, hän kuunteli murheeni ja sitten mietittiin. Näissä tilanteissa "ongelma" on aina se, että apua ei saa sormia napsauttamalla, kun vastaus pitää kysyä lääkäriltä - jolla on potilas. Varsinainen Riesa -hoitajakin oli varattu. Sovittiin kuitenkin, että hän vie tietoni hoitajalle/lääkärille ja soittaa uudelleen heti kun saa vastauksia. Mikäs hätä mulla kotona, kun Mursu on mun kanssa ja nyt tiesin olevani taas hyvissä käsissä. 
Ei mennyt kauaa kun hän soitti takaisin: lääkärillä päivystys, perjantaina toisella osastolla (mulle käy aina niin..) eikä Riesa -hoitajakaan vielä ollut ehtinyt perehtyä asiaan. Palataan...
Vaan tänä aamuna soitti uudemmasti. Oli konsultoinut toista lääkäriä, lääkäri oli ottanut minun puheet kuuleviin korviinsa ja nyt sitten nostetaan lääkeannosta takaisin kun sitä kuun alusta vähän pudotettiin. 
Riesa siis yritti jäädä asumaan, sitkeästi. Kiukkuinen se on ollut vielä tänään ja on vielä muutaman päivän edelleenkin, mutta luotan siihen, että se saa taas tarpeekseen ja tilanne tasaantuu. Ja HAH! Mulla on vielä aseita takataskussa sitä vastaan, mä en ihan näin helpolla anna periksi - vaikka joka ikinen kohtaus Pöllöä myyrän lailla nakertaakin. 
Pystyttekö kuvittelemaan, millaista on, kun iloisesti heilutatte ystävälle hei heit, kiipeätte autoon ja sen jälkeen pimenee - heräätte jossain kohtaa ihan tuttua maisemaa, mutta ette heti tajua missä olette, miksi, mihin olette menossa ja miksi, mikä päivä on, miksi olette siellä missä olette? Olen kirjoittanut näistä monta kertaa, mutta - nämä vaan on itsellekin joka kerta yhtä mystisiä asioita ja vaikka noille kohtauksille ei voi mitään, ne tulee kun tulee, sen jälkeen tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi, kun taas aiheutti vaivaa ja harmia. 

Mutta ei elämä pelkkää Riesaa ole ollut. 

Pääsiäissunnuntaina kävin Äitirakkaan kanssa meidän kylän Nuorisoseuran talolla Teatterissa. Kylän Nuorisoseura esitti Väinö Weckströmin ohjaaman näytelmän Muistilääke. Olimme oikein ensi-illassa, sali oli ääriään myöten täynnä ja näytelmä oli mitä mainioin! 

Viktor ja Hugo ovat palanneet pellolleen tuohon meidän lähelle - muut kurjet, joutsenet, hyypät, hanhet ja muut ovat tulleet jo aiemmin mutta ne olivat saapuneet vasta eilen tai tänään. 

Tänään korjattiin yksi vanhalta mökiltä tuotu hylly, jotta saatiin se tuohon eteiseen lisätilaksi. Kun järjestelin siihen tavaroita, otin yhden laatikon, johon oli vähän niin kuin heitelty tavaroita pois käsistä, päällimmäisenä siinä oli Mursun maastohousut, joita hän ei enää pidä. Siksi sinne laatikkoon ei ole tullut katsottua. Noh. Sieltähän löytyi. 
CD-levy, jota tässä parisen kuukautta sitten etsimme. Pienet kiikarit, joiden katoamista kerran ihmettelin - tiesin, että meillä on niitä kahdet. Lintukirja, jonka olinpaikkaa juuri tänään autossa  mietimme: "se on varmaan täällä penkin alla olevassa laatikossa".
Ja ne surullisen kuuluisat NASTAKENGÄT, joiden katoamisesta olen syyttänyt äitiäni, poikaani, parasta ystävääni... kaikkia muita paitsi itseäni. Nythän ne ovat ehdottoman tarpeelliset, kun liukkaat kelit rupeavat vaanimaan - koskaan ei voi tietää milloin liukas keli yllättää. 

Metsuri on tilattu kaatamaan muutama puu meidän ja naapurin rajamailta, meidän puolelta. Ei kevätmyrskyt kaada puita meidän eikä naapurin talon päälle. Toivottavasti ehtii tulla ennen myrskyä.

Ja Poika laittoi äsken viestin, että on ajatellut tulla äitienpäivän aikoihin käymään <3

Niin ja kylän kuululla terassilla tänään kahvilla käydessä ja pizzaa odotellessa sain uuden ystävän! 

Otsikossa en kehtaa kiroilla

Vaikka kovin mieleni tekisikin kirota, niin ei siitä juuri mitään hyötyä olisi. Antaa siis olla. Mutta vingun ja vikisen silti, vaikka olihan tämä odotettavissa. Arvasitte varmaan jo: Riesa pistäytyi kylässä. 
Oikeastaan sunnuntaina jo vähän vihjaili, että olisi tulossa käymään, mutta kieltäydyin, en antanut lupaa, koska oli muuta tekemistä. Mutta tänään se ei sitten enää kuunnellut puhetta - enkä kyllä sitten minäkään sen puoleen. Viimeiset sanat mitkä muistan, oli kun Mursu kysyi "onko meillä kaikki kunnossa?" ja muistan vastanneeni "ei taida olla".  Sitten ihmettelinkin seuraavaksi hetken aikaa missä oikein ollaan ja mikähän päivä mahtaa olla, mutta kyllä ne siitä selvisivät, kun vähän aikaa mietin.
Vaan mitä tuosta, kävi kun kävi. Katsellaan mitä se meinaa jatkossa ja mietitään sitten kesäkuussa hoitajan/lääkärin kanssa, pitääkö lisätä jonkun lääkkeen annostusta takaisin entiselleen. Ei siinä sen kummempaa. 

Päivä oli kuitenkin mukava. Lähdettiin aamupäivällä kaupunkiin, vaihdattamaan (S)Eniiliin kesärenkaat ja minä kävin sillä aikaa treffeillä. Treffeillä luovutin kevään viimeiset neuleet pian syntyvälle Ötökkä-/haitutkijan kaimalle. 

Toinen on Drops Designin vauvan peitto ja toinen Drops Designin vauvan jakku satulaolkapäillä. 

En ole juurikaan jakkuja/takkeja/puseroita tehnyt, saati sitten satulaolkapäillä ja hiukan sitä pohdin, että noinkohan osaan. Vaan sepä olikin helppo, niin kuin koko jakku. Ja vastaanottaja oli tyytyväinen, toivottavasti myös lahjan saaja. 

Minä sain kiitokseksi ihanan kukkakimpun - kassiin kun sujahti mukaan vielä kaksi paria villasukkia "kun mun kaikki villasukat on kuluneet puhki; oisko sulla valmiina yhtään villasukkia".

Nyt tiedän, mitä syksyn tullen teen, kun kylämme alkaa hiljentyä ja laskeutua taas hiljaiseen "omaan oloonsa". 

Sitä ennen vietämme ihanan kesän kaikkien mökkiläisten ja muiden kesävieraiden kanssa: töyhtöhyypät ovat tulleet eli kesä on täällä! 
Lunta on vielä vähän siellä täällä, mutta hyypät, kurjet ja joutsenet sekä hanhet ovat saapuneet. Toki monet muutkin linnut - sellainen sirkutus käy aamusta iltaan, ettei tosikaan. Harakatkin etsivät pesäpuuta, katselin tänään iltasella ikkunasta tästä sohvaltani niiden lentelyä, kun Riesa vei voimat itseltä sen kummempiin aktiviteetteihin. 

Yhden keskeneräisen ristipistotyönkin sain pääsiäisen aikaan valmiiksi. Siskon arkistoista löytyi vanha kuva, jonka olin lähettänyt hänelle samasta työstä keskeneräisenä...heinäkuussa 2005! Niiiiin noloa! No, tässä se nyt kuitenkin on. En oikein tiedä mitä tällä tekisin, tyttö kaipaisi kotia. Hän, kenelle sen alunperin ajattelin tehdä, ei välttämättä sitä halua. Enää.

Ja se lankapaasto...

Hullua on helppo yllyttää ja minut on edelleenkin helppo saada mukaan melkein mihin vaan. Sana "ei" ei vaan kuulu sanavarastooni, vaikka sitä lukemaan opetellessa Äitirakkaan kanssa kovin jankattiinkin. Tosin ei sen merkitystä, sanaa ihan vain sanana, mutta se on toinen tarina se. 

Kyse oli siis lankapaastosta. Varsinainen lanka. Sitä kului yhden vauvanpeiton ja vauvan villatakin verran, n. 300 g. Huima määrä.

Samalla määrällä lankamäärä lisääntyi, kieroudella tietenkin. Tokmannilla oli langat tarjouksessa ja - oikeasti auton jarruvian takia en päässyt siellä käymään - ystävä auttoi hädässä ja haki ne ihanimmat värit ja toi kylään tullessaan eikä huolinut maksua. Vaihtokauppa. 

En siis ostanut lankaa paaston aikana, koska lankaa on ja on ja on ja on. Ja on vieläkin. 

Suklaan ja karkin syönnistäkin taisin pitää paastoa. No sen kyllä arvaatte mitä siinä kävi. Hui hai ja suklaata on syöty kaksin käsin. Varsinkin kun ruohomunat tuli kauppoihin. 

Synttäreitä on juhlittu, maailmaa parannettu viikon verran ja vieraatkin toi tavoistaan poiketen kahvileiväksi suolaisen sijaan makeat pääsiäismunkit. 

Että se siitä paastosta 😂😂

Mutta jos kerään irtopisteitä: kävin läpi kaikki ristipistotyöni, niin kuin jo aikaisemmin kerroin. Sain niistä kassillisen "poisheitettäviä", jotka vein kierrätyskeskukseen! Ottivat vastaan ilomielin, mieluummin sinne kuin roskikseen. 
Itse olen tehnyt keskeneräisiä töitä valmiiksi, jotta voin aloittaa taas uusia.
Ehtiikö perjantain hommat (vaikka olikin pyhä) vielä paaston piiriin? Ostettiin semmoinen huteran-tukeva hylly tuonne verannalle, koottiin se ja laitettiin sinne kaikki työkalut, siis ne IIIISOT ja pienet sähkötyökalut. Kauheesti omakotitalossa tarvii työkaluja, mä luulin, että saha ja vasara ja kirves riittää 😉😉

Samalla käytiin kenkäarkku läpi; käyttämättömät kengät kierrätykseen, ne joita ei enää käytetäkään kaatopaikalle ja vaihdettiin talvikengät kesäkenkiin. 

Kun ei se paasto nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan, niin pari keskeneräistä ristipistotyötä kuitenkin sain tehtyä valmiiksi.  

Muistakaa lukea!

Kenelle tämä pieni pupu mahtaa kuljettaa 
kirjeen seuraavaksi? 

Pöllö kun on pöllö, niin meinasi käydä hassusti. Unohdin hankkia syntymäpäiväkortin Äitirakkaalle. Sormet ristiin ja "anomus" Repolaiselle: olisiko hänellä VALMIINA jotain sopivaa korttia, semmoista.. semmoista.. vähän niin kuin satumetsän kaltaista korttia. Ja ihana Repolainen: hänen salaisesta kätköstään löytyi juuri sopiva kortti, johon hän pikaisesti vielä lisäsi Onnea -tekstin sisäpuolelle, vei postiin ja kortti ehti ajoissa Pöllönkulmalle. On juuri kuin Äidin satumetsä 💖💖

Ei olisi paremmin nappiin voinut osua tämä kortti. Kiitos Repolainen! 

Ja nyt loppuu tarina tällä kertaa tähän - on pistettävä töpinäksi ja ruvettava siivoushommiin, "Mursun anoppi" on tulossa käymään, mennään illalla Nuorisoseurantalolle katsomaan kylän Nuorisoseuran esittämää näytelmää, joka sopinee Pöllölle oikein hyvin. Toivottavasti sieltä löytyy jotain hyviä vinkkejä....