Tirauttaisinko pienet itkut vai nauraisinko vain?

Hetken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että nauran. Itku ei kuitenkaan tilannetta paranna, ei vaikka kuinka vollottaisin, kollottaisin, poraisin ja itkua tuhertaisin, silmäni ja nenäni vain punaisiksi saisin. 
Mutta kun otan Kiukun kaveriksi pippurisen Sisun, alkaa kuin alkaakin lopulta naurattaa ja siltä harmaaltakin pilveltä löytyy sen kirkas reuna. 

Vähän itkin oikeasti äitienpäivän alla, kun ajattelin reipasta, isoksi kasvanutta tädin pikku-Prinsessaa. Lapsille sattuu kaikenlaista, milloin mitäkin, ja kun täältä tuhansien kilometrien päästä ei voi mitään tehdä, eikä nää eikä voi olla vierellä ja joutuu odottamaan viestejä siitä missä mennään, on ihan hoopo olo. Kun sitten selvisi, että että hätää ei ole ja Futari-Prinsessa lähti aamulla reippaana kouluun, kyydistäkin kieltäytyen, pidin itselleni puhuttelun kyyneleet silmissä: "Sinä vanha Pöllö, katsohan peiliin: vikiset ja väniset, kitiset ja käriset - otahan mallia Prinsessasta. Muista miten hän jo puolivuotiaana aamuisin "luki ohjeet" miten toimia ja toimi sen mukaan." 
Mun sankarit: Futari-Prinsessa ja Haitutkija 💖💖

Ja tietenkin mun omat Etanataiteilija ja Siskorakas 💕

Reilu kaksi kuukautta sitten kerroin, miten sialuun sattui, kun (S)Eniilistä piti korjata ohjaustehostin. Onhan se Mursun toki mukavampi tuollaista isoa autoa tuossa pihassa paikalleen pyöräyttää, kun tehosteet on kunnossa. Silloin esitin toiveen, ettei korjaamon poikia tarvitsis pariin vuoteen nähdä...

Sitten (S)Eniili ilmoitti, että soo-soo, jarruja pitäisi korjata. No, sitä se sanoi katsastusmieskin, että viimeistään seuraavaan katsastukseen (kahden vuoden päästä...) ne ON korjattava. Eihän siinä sitten mitään. Luuri nöyrästi käteen ja kysymään, että koskas olis aikaa ja kuinkahan tolla tohtii ajella. Aika löytyi ja lupa ajeluun tuli; ei ne nyt vielä NIIIN kuluneet ole, etteikö jarrutella voi, ihan turvallisia kilometrejä ja jarrutuksia, ei hätää. 

Viime viikolla meni sitten J:llä melkein koko keskiviikko, kun kaikkien pyörien jarrut korjattiin. Ja taas sattui sialuun. 

MUTTA. 

Poika tuli lyhyelle visiitille äitienpäivänä ja kun maanantaina käytiin asioilla, (S)Eniili risteykseen hidastaessa yhtäkkiä otti ja sammui! Mitä... No kyllä se lähti käyntiin, mutta kuulosti traktorilta. Tiisselit tietysti kuulostaa aina vähän traktoreilta, mutta nyt nakutti vähän enempi. Ja kun olin luvannut, että viedään Poika kotiin ja oltiin jo ehditty kerätä läjäpäin tavaraakin mukaan 😟

Ei muuta kuin seuraavana päivänä sitten ennen matkaan lähtöä korjaamolle kysymään, että mikä tässä voi olla vikana ja voiko tällä ajaa reilu parin sadan kilometrin lenkkiä. Krhm.... Öljyt oli kadonneet - kukaan vaan ei oikein keksinyt mihin ne on kadonneet. Mutta pieni öljyn lisäys auttoi ja matka jatkui. 

(Poika toki oli varautunut jatkamaan matkaansa junalla)

Vaan taas mennään korjaamolle. Pikku-pikku moottoripesu ja jonkun osan vaihto ja ja ja sitten uudet öljyt ja sitten pitäisi toimia. Ja taas sattuu sialuun. 😓😓

Mutta ei sille minkään voi, mieluummin maksan ja tiedän, että ajan turvallisella autolla enkä jää tien päälle tiedossa olevien vikojen takia.

Valintojen maailma: 
- asun maalla - ei julkista liikennettä - omistettava auto - autossa on kuluvia osia - kuluvat osat on korjattava/vaihdettava - korjaaminen maksaa. 
Korvaukseksi kaikesta tuosta saan tällä hetkellä nauttia kevään vihreästä ja vehreästä luonnosta, pihalla ees taas suihkivista linnuista, lintujen sirkutuksesta, lurituksesta. Sateen kohinasta ja käen kukunnasta kohinan keskellä. Tuomen kukkien jälkeen syreeneistä, hevoskastanjasta, alppiruusustani, juhannusruusustani. Kun naapuri lämmittää saunaa.

Tänään kävi taas pääskyset katselemassa asuntoa katon lappeen alta. Ei tainnut löytyä mieleistä, kun lähtivät saman tien. En välttämättä vuokraisikaan heille siitä asuntoa, sillä on tarkoitus tänä kesänä saada pöytä ja penkit viimein paikalleen. Linnunkakkaa en niihin halua. 

Muutakin olen tehnyt kuin nauttinut keväästä, tulevasta kesästä. Kävin jäätelöautolla. 🍨

Ja olen tehnyt valmiiksi kaksi ristipistotyötä

Laatikkoon hukkui avain vanhaan Dodgeen,

avaimen uuden Porschen voi laittaa kaappiin

jemmaan, säilöön, piiloon, talteen.

Kunnes on aika taas lähteä jatkamaan matkaa.

- athenenoctua 280523

Tämä avainkaappi jatkaa nyt valmiina matkaansa Pojan ja Miniän luo.

Kaikki mulle tänne heti nyt: 

täältä tullaan elämä!

Silmin kirkkain 

kolmen seuraan liittyi neljäs.

Maailma, olen valmis oppimaan,

kaiken mitä näytät, 

kaiken tahdon tietää, 

kaiken tahdon tutkia.

Koko pienestä sydämestään 

on pieni mies rakastanut kaikkia

läheisiään, enemmän kuin voit

käsittää 💖   - athenenoctua 290523

Tämän syntymätaulun olen aloittanut Ötökkä-/Haitutkijalle silloin kun hän syntyi, mutta se(kin) jäi kesken. 

Tänään kipaistiin pikapikaa kaupungissa hakemassa uusia teriä MUN trimmeriin, että pääsen toivottavasti huomenna taas ruohon kimppuun (saappaat jalkaan!) ja siinä kauppakeskuksen ovensuussa oli valokuvausliike. PASSIKUVAT! Onko tukka hyvin, näkyyks kello? Kello ei näkynyt kun ei sitä ollut ja tukka nyt oli se mikä oli. Huppari pois, silmälasit pois... Vitsailtiin kuvaajan kanssa, että kai sitä kohta pitää olla passikuvassa nakusillaan, kun kaikki pitää ottaa pois. 

Kuvat tuli otettua ja voi hyvänen aika sentään. Joku vanha haahka niissä kuvissa oli, en tiedä millaisella kameralla se ne kuvat oikein otti. Mursu väittää, että minä niissä kuvissa oon. Valehtelee. 
Jonkun aikaa meni, mutta lopulta sain poliisilaitokselta koodin ko. kuvista ja kysyin Mursulta voidaanko käydä katsomassa onko siellä kauhea jono, oisinko voinut käydä tekemässä hakemuksen saman tien, kun joudun sinne kuitenkin menemään. Kysyin neuvonnasta mikä tilanne; yhdeksän ihmistä ennen mua - juu ei kiitos, en jää jonottamaan. 

Tulin kotiin, tein hakemuksen netissä, maksoin ja varasin ajan poliisilaitokselle sormenjälkiä ja allekirjoitusnäytettä varten. 

Ja ennen kuin joku muistuttaa, että niin, netissä passihakemuksen tekemällä passi on halvempi niin: jos oisin saanut hoidettua asian nyt tolla samalla käynnillä, se ois maksanut 50 €. Netin kautta kun tein hakemuksen, se maksaa 44 €, MUTTA joudumme ajamaan uudelleen kaupunkiin, matkaa yhteensä n. 100 km. Eli tuo kuuden euron säästö ei nyt sinänsä oo kummoinenkaan. Ja ajan sain vasta heinäkuulle, melkein kahden kuukauden päähän. 
Kiirehän mulla ei, sillä taulun lähden viemään saajalleen vasta syssymmällä. 

Tämmöstä. Blogimaailma taitaa olla vähän hiljainen tai sitten mun maailma on hiljainen, kun käytän tietokonetta harvakseltaan ja nk. älypuhelin ei taida olla kovin älykäs. Tai sitten sieltä huhtikuulta jäi itelle joku kammo tätä tietokonetta kohtaan, kun aina tuli huono olo kun katteli ruutua. 

Nyt on taas asiat kuta kuinkin hyvällä tolalla. Torstaina on verikokeita ja perjantaina soittelee hoitaja, katellaan mitä se sanoo. "Koputan puuta" - nyt oon kuitenkin pysynyt pystyssä kaikin tavoin, ei keinuta eikä heiluta. 

Nyt jatkan noiden pienten pöksyjen neulomista; sain toiveen/pyynnön, että tekemäni villatakin seuraksi saisi vielä pöksytkin, joten nyt kun nuo työn alle ottamani ristipistot sain valmiiksi, otin poikkeuksellisesti puikot kesälomalta ja pöksyt puikoille. Niiden tekemiseen ei kauaa aikaa kulu 😊