Pöllöjä pöllöjä pöllöjä pöllöjä...

Perjantaina - tietenkin taas sen jälkeen kun auto oli jo ajettu katokseen suojaan - puhelin hälytti. Posti ilmoitti saapuneesta paketista.
Lähettäjäksi oli merkitty minulle tuntematon mies. Jossain olin kuullut nimen, mutta en silti osannut yhdistää nimeä mihinkään. Tai muka-osasin. Jotenkin yhdistin nimen succaplokkiin, vaikkei se ollut sinne päinkään.

Lauantaina en päässyt pakettia hakemaan ja sunnuntaina Posti on kiinni. Pahus. Sunnuntain ja maanantain välisen yön nukuimme AM:n kanssa kumpikin huonosti ja mulla oli kurkku karheana. Päätimme pysyä maanantain kotona. Paketti Postissa poltteli, mutta minkäs teet.
Join kuumaa teetä hunajalla ja inkiväärillä höystettynä. Sitruunan unohdin. 

Tänään tiistaina oli jo vähän tarvis käydä kaupassa ja samalla pääsin Postiin. (Niin, siis meidän Postiin pitäisi muuten mennä kahdella bussilla.)

Litteä paketti. Lähettäjänä Aleksi Lydman. Ihan outo mies. Kaikenlaiset miehet sitä postia lähetteleekin... Hmm... Mitä ihmettä... Onneksi Ystävä oli vähän varoittanut etukäteen saapuvasta postista.
Ja kun avasin tukevan pahvikuoren, sieltä löytyi tämä - Kenkämaakarin vastikään valmiiksi saama Pöllötaulu!

Onneksi olin ostanut juuri kaupasta paketin nenäliinoja! 

Selitys sille, miksi tämän sain, oli se, että olin koko viime vuoden hänen "tukihenkilönään" kun hän oli Lankalaihiksella 😊

Moni lankakerä jäi kuulemma ostamatta, kun sen ostaminen olisi pitänyt tunnustaa mulle ja jos langalle ei ollut tarvetta tai ostamiselle mitään muuta hyvää syytä. Tunnustaminen oli vaikeaa.
Ihan kuolemanvakavasti me tuota hommaa ei otettu, mutta kummallakin jäi monta lankakerää ostamatta - itselläkin piti monen kerän kohdalla kunnolla perustella, miksi ostan tämän langan, tarvinko tätä lankaa vai en. 

Tänä vuonna jatketaan, paljon on lankaa kummallakin kulutettavana.

Sukutaulu tuosta taulusta tuli:

- AM on tuo jolla tuo yömyssy päässä ja on vähän kiukkuisen näköinen, herätetty kesken unien

- Siskorakas on tuo jolla on kahvimuki "Bad Bad Day" kädessään

- minä olen kuulemma tuo, jolla kurkkusiivut silmillä - itse olisin valinnut tuon, jolla on kirja "Owl for Dummies"

- Poika on tuo jolla silinteri ja monokkeli, niin sanoi tätinsä (siis Siskorakas)

- sukuun syntyi vastikään kaksoset: tyttö ja poika, niin kuin kuvassakin on 

- meidän isäpuoli (Tunturiruipelo) on tuo jolla on kirje, hän on ollut postissa töissä (niin kuin omakin isäni )

En voi kuin pyyhkiä silmäkulmiani - en ole ihan varma, olenko kuitenkaan ansainnut sitä kaikkea hyvää mitä olen saanut, kun niin paljon kitisen. 

Aina ei onnistu - ei edes joka toinen kerta

Juutuupi on täynnä mitä hienoimpia käsitöitä, mukavien podcastien lisäksi. Muutama meidän käsityökerholainen jakaa fb:ssä noita youtuben käsityövideoita, pääosin siksi, että ne jäävät heille sinne itselleen muistiin.

Tänään aamupäivällä jumituin sinne sitten minäkin ja löysin sieltä kivan ja helpon - tai ainakin se näytti helpolta - virkaten tehtävän kukan. Ohje löytyy tämän linkin takaa, jos joku kiinnostui:

https://www.youtube.com/watch?v=Jr21rlengOY

Helppo kuin mikä. Yhden TOSI tärkeän vinkin annan: koska kukkaan käytetään kahta eri väristä lankaa, varmista, että ne ovat saman paksuisia. Muuten käy hullusti.

Ei se näytä ihan siltä miltä pitäisi. Ja vähän takapuolelta sitä "retusoin". Mutta kyllä tätä varmaan jossain voi käyttää. Vaikka johonkin pipontekeleeseen kiinnittää tai jotain.

Mutta kun olin siellä youtubessa, niin sieltä löytyi vaikka mitä muuta, mitä voisi kokeilla,

Vaan arvatkaa mitä? Kehuin teille, kuinka mun työlistani lyheni/lyhenee? No periaatteessa kyllä joo, yhtä vaille ne mitä on pyydetty on nyt tehty, mutta kun keskeneräisten läjä vaan taas lisääntyy. Miten ihmeessä siitä pääsisi eroon? Siis siitä tavasta, että ei aina aloittaisi uutta kun näkee jonkun kivan ohjeen?
Mistä saisi lisää tahdonvoimaa?
Nytkin on kesken vaikka mitä ja silti sormet syyhyä aloittaa uudet lapaset ja uudet sukat ja toiset lapaset ja ja ja ja....

Ja tekisi mieli mennä ostamaan kangaskaupasta kangasta, johon voisin harjoitella kirjomista, että voisin sitten syksyllä tai joskus kirjoa siihen ystävän kastemekkoon sen uuden nimen ja saisin siitä nätimmän kun tästä edellisestä.

No, jotain on onnistunutkin, jotain mitä en ole teille näyttänyt, en ainakaan löytänyt näistä kuvaa mistään. Eli toiset Riikka -sukat. Yhdet tein jo aikaisemmin ja osallistuin niillä arvontaan Palasia arjestamme -podcastin ja Ravelryn kautta, Tykästyin tähän malliin, joka on helppo ja nopea tehdä.

Nyt kun käsityöt on tehty, mennäänkö käymään Oodissa? En tiedä millä ylisanoilla sitä kuvailisin, mutta olin mykistynyt, kun pääsin sinne kolmanteen kerrokseen, varsinaiseen kirjastoon. Se on kuin taivas.  Näytän teille ensimmäisenä Oodi -pullan, vaikka se ei ollutkaan meidän ensimmäinen kohteemme 😊 Mutta hyvää se oli, ja valtavan kokoinen. Söimme sen puoliksi.


Tämän kun syö, niin varmasti jaksaa kiertää vielä vaikka kuinka. Me oltiin oikeastaan kierretty jo koko kerros, lasten satuhuonetta lukuunottamatta.

Satuhuoneenkin kävimme katsomassa, ja saimmepa siitä vielä oikein esityksenkin, olin taas kovin otettu. Siis siellä on ihan tavallinen leikkitila lapsille, mutta sen lisäksi vielä erillinen satuhuone, jonne EI saa mennä kengät jalassa (se oli erityisen tärkeää huomioida...) Kurkistimme ovelta ja katselimme, että mitäs täällä oikein onkaan, kun pieni poika esitteli huonetta meille: miten huoneen valojen värejä voi vaihtaa! Olin aivan mykistynyt - ehkä enemmänkin siitä, että tämä pieni poika pyytämättä tuosta vaan mitään sanomatta esitteli huonetta meille 💖



Mutta todellinen taivas kyllä avautui kun menimme hissillä kolmanteen kerrokseen ja astuimme itse kirjastoon ja näin sen upeuden! Jos Roihuvuoren kirjastoon sisään meneminen oli kuin olisi kotiin mennyt, oli tämä kuin unta, jotain....  Hyllyjä silmänkantamattomiin! Ja vaikka kaikki eivä vielä olleetkaan saaneet kirjojaan, ensimmäinen ajatukseni oli "mihin voisin piiloutua ja jäädä yöksi"





























Tuolla pallotuolissa, mistä pilkottaa jalat, luettiin Risto Räppäjää 😍




Ja tässä osa niistä "kohutuista" portaista. Nyt kun näin ne ihan itse livenä, niin tykästyin niihin. Kuvia niistä ei oikein saanut, kun joko aurinko paistoi niin ettei tekstit näkyneet tai portaissa kulki ihmisiä, niin ettei kuvia voi julkaista.
Katselin noita sanoja ja mietin, että itseeni noista sopii ainakin sanat: äänekkäille, tavallisille, hyväuskoisille, kummajaisille, tärähtäneille, äkäisille, henkilöille 😉😋



Ja mitäpä olisi ollut mun Oodi -retkeni ilman... nämä oli siinä heti ulkopuolella... Niitä oli useampiakin, mutta kun siinä oli kaikenlaisia tolppia ja muita, niin en saanut niistä kuvia, nämä kolme vain:






Ja kaiken kruunasi tämä:

Pöllö kapinoi - mutta on kyllä ollut myös kiltti

Kuinkahan tässä nyt Pöllön maineen oikein käykään - eilinen päivitys oli pelkkää valitusta ja tänään pitää tunnustaa kun on käyttäytynyt huonosti.

Kaiken alkuhan on kuitenkin aina A.  Meidän kirjasto, jota olen teillekin niin kovasti kehunut ja hehkuttanut, on saanut meidän paikallislehden tekstiviestipalstalla ainakin kahteen kertaan kehuja:

Tämä oli ollut alkuviikosta ihan painetussa lehdessä ja "syyllisiksi" tämän Näppiksen kirjoittamiseen epäiltiin ensin mua, mutta kun en tunnustanut, niin mun kirjastokaveriani. Ei hänkään tunnustanut, eikä olla ainakaan vielä saatu selville, kuka tämän kiitoksen on kirjoittanut.

Meitä kahta epäiltiin siksi, kun meidän fb-päivityksissä on jommalla kummalla ainakin kerran viikossa ilmoitus, että me lähdetään kirjastoon.

Toinen kehu löytyi saman lehden nettiversiosta, Näppis-palstalta:

"Kärpäsen kirjaston lähellä on hieno asua. Lainataan luettavaa ahkerasti ja lapsenlapsien kanssa on ihania lukuhetkiä. Eikä maksa mitään. Kiitos kirjastoni." 

Eilisessä käsityökerhossa yritettiin jäljittää näiden kirjoittajaa, mutta kukaan ei tunnustanut. Mutta ylpeitä me olemme ja iloisia kaikki, että joku meidän kirjastoa julkisesti kiittää ja kehuu 💖

Sillä aikaa kun minä olin kaksi edellistä kertaa poissa käsityökerhosta, olivat ruojat menneet ja rikkoneet pumpputermoksen 😉 Ja eilen se sitten veti viimeisenkin henkäyksen. Päätettiin, että kun meitä on niin paljon, kerätään kolehti ja ostetaan porukalla uusi. Minä lupasin sen käydä hakemassa, viimeistään seuraavaan kässäkerhoon parin viikon päähän. Jätettiin viesti, että meiltä on tulossa uusi termari.

Aamupalan teon ohessa soitin taas apteekkiin ja pyysin tilaamaan uusia lääkkeitä - kirjaston lisäksi on loistava apteekkikin, kun asioita voi hoitaa puhelimitse 👍

Kiltti AM lähti aamulla kuskiksi ja käytiin heti aamulla se ostamassa, jotta sain sen sitten iltapäivällä viedä mukanani Novellikoukkuun - enkä siinä enää FB:tä lukenut, jossa oli viesti, että ei tarvitse ostaa, tottahan kirjasto uuden hankkii 😊  No ei ollut kallis ja kauppaan piti lähteä joka tapauksessa.

Ja mennä hakemaan se passi... Arvasin, että sen kanssa käy samalla tavalla kuin viisi vuotta sitten, kun passi piti uusia. Meillä netin kautta tilattua passia ei ollut mahdollista noutaa poliisilaitokselta, tai ainakaan minä sokeana en sellaista vaihtoehtoa löytänyt. Siksi valitsin tietenkin lähimmän R-kioskin. Kun aikalukko avautui ja kirjekuori oli käden ulottuvilla, se piti tietenkin kuitata vastaanotetuksi. 

Pyysin saada katsoa/nähdä, että se on varmasti minun passini. Ei käy, se pitää kuitata ensin. Sanoin, että no en kai minä kuittaa vastaanotetuksi mitään, mitä en ole vielä saanut - kirjeen siis sai vasta kuin sen oli kuitannut. Ei mene minun järkeeni.
Tyttö kysyi neuvoa toiselta työntekijältä joka aika töykeästi vastasi (no enpä minäkään enää yliystävällinen ollut..), ettei se onnistu, onhan siinä se koodi ja blaa blaa. Kysyin, että kuittaatteko tekin tavarat vastaanotetuksi, ennen kuin olette nähneet mitä teille on tuotu. Ei sanonut siihen mitään, "neuvoi" vain, että passin voi hakea poliisilaitokselta. No kun ei voi, jos tilaa netistä. "No sitten pitää mennä tekemään hakemus poliisilaitokselle". 

Koska järjen ja erityisesti maalaisjärjen käyttö nykypäivänä on kielletty, eihän se muukaan auttanut kuin väkertää kuittiin jotain - siinä nyt voisi lukea ihan mitä vaan, kun tarkemmin miettii - että sain sen kirjekuoren ja saatoin tarkistaa, että se tosiaan on mun passi.
Kioski oli siinä vaiheessa jo täynnä yleisöä, joten sanoin vain kiitos ja kävelin kaupan puolelle ruokaostoksille. 

Kotiin päästyäni kirjoitin aiheesta palautteen poliisin sivuille ja sain iltapäivällä vastauksen sähköpostiini: vastaus oli ihan yhtä tyhjän kanssa, siitä tuli tunne, että koko palautetta ei ole edes luettu, vaan palautteen saavuttua on lähetetty joku automaattiviesti. Tyhjän olisi saanut pyytämättäkin. 

Että semmoista. Mutta nyt on uusi passi, joka on taas seuraavat viisi vuotta voimassa. Toivottavasti, etteivät nyt sitten peru sitä 😋😉

Mutta siinähän se aika sitten melkein oli kulunutkin ja oli aika lähteä Novellikoukkuun. Kerroinhan jo joulun alla, että meistä käytiin tekemässä juttua lehteen ja se ilmestyi tuossa heti vuoden vaihteen jälkeen. Se ilmeisesti aiheutti sen, että meitä oli tällä kertaa paikalla yllätysmäärä: 16 henkeä! Alusta asti vakituisena kävijänä oli tosi kiva nähdä siellä uusia kasvoja jotka solahtivat joukkoon ihan tuosta noin vain 😍 Toivottavasti saadaan heidät mukaan jatkossakin. 

Ja mennessäni vein sinne sen uuden pumpputermoksen - en ollut ennen kauppaan lähtöä ehtinyt lukea sitä viestiä, että kirjasto kyllä ostaa uuden :) Kyllä nyt saadaan teetä ja kahvia isommallekin porukalle!  

Ja meidän Novellikoukun hyväntekeväisyyskohde tänä keväänä on sytomyssyt - langat saatiin lahjoituksena yhdelltä nyt entiseltä kässäkerholaiselta (hän vaihtoi toiseen kerhoon, hänelle lähempänä olevaan). 

Lunta tuiskutti koko iltapäivän melkoisesti, varmaan lähemmäs 10 senttiä tuli tänään lunta. Auto-onnettomuuksia sattui taas siellä ja täällä ja aika lähellä tuota meidän kirjastoakin bussi ja jäteauto kolaroivat, juuri niihin aikoihin kun me lähdettiin liikkeelle. Onneksi me mentiin toista kautta, niin ei oltu pelastushenkilöstön ja -autojen tiellä. Paikka onkin kyllä tosi paha, ihan 90 asteen mutka ja mäki vielä samaan syssyyn. Itse välttelin sitä talvella jos vain pystyin, silloin kun vielä autoa ajoin. 

Kun et ole ihan varma kumpi vie voiton

Te kaikki varmaankin tiedätte ne hetket, ne päivät, kun on paljon hyviä asioita, niitä jotka tuovat hyvää mieltä ja saa hymyn huulille. Saa nauramaan.
Mutta samaan aikaan on asioita, jotka saavat kaiken kaiken kaatumaan päälle. Kun toinen ihminen yrittää pitää sitä hyvää mieltä yllä, laskea leikkiä ja johon normaalisti lähtisit mukaan tuosta noin vaan, mutta nyt joudut tekemään oikein töitä, ettet tiuskaise mitään ikävää, ellet peräti ilkeää. Koska kurja olo ei ole hänen syytään. Se vaan on. Ja hän on jo tehnyt eteesi vaikka mitä.

Tänään on ollut sellainen päivä. Se alkoi jo eilen, vaikka se sitten paranikin. 

Koska perusluonteeni on ällöpositiivinen, makeaa kuin supermakea mansikkahillo - olin sitä työssä ja olin siksi joskus työkavereiden mielestä ärsyttävä. Asia jolle nauroin lisää. 

Siksi en haluaisi valittaa nytkään, mutta joskus ON vaan saatava valittaa.  Valivalivalivalivali.

Ärsyttää. Hain viime vuoden puolella Kelalta matkakorvauksia TAYS:n käynnistä. Tuli kysely, miksi siellä kävin.
- No ihan vaan huvikseni, minusta on niin kiva käydä eri puolilla Suomea yliopistollisissa sairaaloissa. Seuraavaksi ajattelin mennä Turkuun tai Ouluun. 
Skannaamani hoitajan todistus tai-mikä-se-nyt-on katosi koneeni uumeniin ja jouduin odottamaan joulua ja Poikaa; hän teki taikojaan ja nyt kaikki skannaukset menee samaan paikkaan ja niin, että löydän ne. Vaan kas, hakemus ehti vanhentua - se hylättiin.
Tein uuden hakemuksen, nyt liitin mukaan sen tarvittavan todistuksen (Kelakin voisi tehdä paremman ohjeet matkakorvausten hakemista varten). Hups, Katsoin kilometrit VÄÄRÄSTÄ välimatkataulukosta ja kilometrejä tuli liian vähän, korvattava summa jäi liian pieneksi - hakemus hylättiin.
Oma moka, en jaksanut enää alkaa vääntää, ja onhan siinä kai joku omavastuukin tai jotain.

No vastaavasti kyllä täytyy antaa kiitoksiakin Kelalle: soitin tällä viikolla ja kysyin mikä on tilanne verokortin/veroprosentin kanssa. Mitä pitäisi ja mitä kannattaisi tehdä. Sain erittäin ystävällistä palvelua ja hyviä neuvoja, joiden pohjalta tein päätökseni.
Olen siis edelleen Ystävä Kelan kanssa 👍

Eilen tuli taas postiluukun täydeltä kaikenlaisia virallisia kirjeitä. Ihan ok kirjeitä, mutta siitäpä tuli sitten mieleen, että soitanpa sairaan sos.työntekijälle, jotta mitä tekisin sen avustaja-asian kanssa. Aikaisemmin oli meillä neurolla oma sos.työntekijä, vaan nytpä ei ollutkaan. Haussa kyllä. No ei se mitään, tämä "koko sairaalan" sos. työntekijä jutteli kyllä kanssani ja siinä jutustelun kanssa kävi selville, että tälle tiistaille varattu lääkärin soittoaika sekä helmikuulle varattu lääkärin vastaanottoaika oli varattu juurikin sille lääkärille josta olin ilmoittanut, että EN halua hänelle. Skriik.  Siispä soittamaan poliklinikalle. Ja joka paikassahan on nykyään takaisinsoittopalvelu.

Nauroin Äitirakkaallekin, että hänkin varmaan kohta ottaa käyttöön sellaisen takaisinsoittopalvelun...

No polilta soitettiin kyllä aika pian ja syykin siihen väärään lääkärin selvisi, asia on nyt korjattu eikä tällaista pitäisi enää päästä tapahtumaan. Toki kiireellisissä tapauksissa kuka tahansa lääkäri kelpaa. Eikä lääkäriaikojakaan tarvinut muuttaa kuin vastaanottoaikaa myöhäistää puolella tunnilla.
Mitä siis tässä valitan?
No sitä, että asioita ei oltu hoidettu niin kuin olin pyytänyt ja pelkäsin, että asiat viivästyy ja venyy ja tämän päivän puhelinsoitto oli mulle tarpeellinen.
Mutta sehän siis järjestyi. On vaan tylsää odottaa lääkärin soittoa KOKO päivä, kun ei koskaan tiedä milloin he soittaa. Se ON ÄRSYTTÄVÄÄ.

Ja tänään se oli erityisen ärsyttävää, koska olin nukkunut huonosti selän takia. Vanha ystäväni selkäkipu on palannut ja pitää hereillä aamuöisin. Kummallisella tavalla. Ylösnousu vie kymmenen minuuttia - onneksi muistin ystävän tekemän kävelykepin! Ah mikä onni ja ilo, kun on jotain mihin nojata kun hiipii sängyn vierestä sohvan viereen pöllöillä koristeltuun kävelykeppiin nojaten 😊

Selkäsäryn lisäksi on vaivannut päänsärky kohta viikon verran. Sekin on kivaa. Ja siihen päälle kummallinen kipu, joka tulee aivastaessa, niistäessä, yskiessä, kumartuessa ja nauraessa. Jos ei ala kohta mennä ohi, on mentävä päivystykseen - en kyllä tiedä mitä siellä tekevät.

Riittäisikö valitukset jo nyt? Aa - yksi valituksen aihe vielä 😂😂
Yritin neuloa Repun lähettämistä Baby Merino -langoista pipoa. Neuloin. Purin. Neuloin. Purin. Neuloin. Purin.  Luovutin. Nyt en tiedä mitä niistä langoista neuloista.
Tummansininen. 100g. Antakaa ideoita?

Tänään oli käsityökerho ja meillä oli virkailijana "vaihtari". Oli varmaan ihmeissään siitä metelistä, ressukka. Siellä kirjastossa, mistä hän tuli, on käsittääkseni aika hiljaista.
Meidän kirjastoa on tällä viikolla jo KAHTEEN kertaan kehuttu paikallisen lehden tekstiviestipalstalla!  JES!

Ai niin. Tämän iltalääkkeen vahvuutta pienennettiin. Mutta koska saan tilattua uudet lääkkeet  vasta huomenna ja ne tulee vasta... torstaina... ne luultavasti alkaa vaikuttaa vasta viikonloppuna. Koettakaaa kestää.

Piiiitkä valitusposti, mutta en ota tätä tavaksi. Huomenna on Novellikoukku ja jos ollaan ajoissa liikkeellä, niin mennään AM:n kanssa ostamaan kirjastolle uusi pumpputermos.

Työkalupakki ja hyvän mielen lämpöiset villasukat

Jätän vieläkin oodin Oodille odottamaan - jos vaikka huomenna, kun luulen, ettei huomiselle ole mitään sen erityisempää. Ellen sitten eksy lankaostoksille. Voi käydä vahinko, kun on tarjous, eurolla kerä. Voi tosin olla, ettei niitä enää huomenna ole tai niissä ei ole sellaisia lankoja mistä on minulle iloa. Mutta jos löytyisi puikkoja. AM lupasi viedä katsomaan.

Vaan kerron ja esittelen teille sukat, jotka putkahti eilen esiin. Kyllä minä niiden olemassa olon muistin, ne osuu silmiin aina kun avaan vaatekaapin.

Nämä olen tehnyt monta vuotta sitten, silloin kun en oikeastaan vielä edes neulonut juuri lainkaan. Sen verran, että mummu, Äitirakkaan äiti ja meidän serkusten, tätien ja enojen varpaiden ja sorpien lämpimänä pitäjä oli ehtinyt saada sen neulomisen taidon minunkin kovaan kalloon.
Ja Pojalle olin joten kuten saanut neulottua pari pienen pojan paitaa. Toisessa taisi olla smurffi ja toisessa ralliauto 😁 Niin ja yhden riemunkirjavat, raidalliset villahousut!

Mutta nämä tämän päivityksen sukat tuli esiin taas eilen, kun päätin viimeinkin vaihtaa seiskaveikkani korista tähän Pojan koulussa tekemään työkalupakkiin. On siis viimein työkalupakki arvoisessaan käytössä ja esillä:

Aiemmin siinä siis oli sukkia ja se oli tuolla vaatekaapissa. Ja sieltä löytyi nämä kaksinkertaisesta seiskaveikasta (siitä vanhemmasta siis) neulotut ison miehen sukat. Kyllä se vähän hymyilyttää, kun näitä katselee 😂
AM pyysi neulomaan itselleen lämpöiset saapassukat ja minä tein työtä käskettyä. Oikeasti hänellä ei kyllä ole ihan noin iso jalka, mutta on kuulemma hyvät sukat 💟

En tiedä, mutta omasta mielestä on jälki vuosien varrella vähän, sanoisinko kehittynyt. Mutta hyvin mummu opetti; kantapään ja kärkikavennuksen. 
Ihan niin kuin lapaseen peukalon teon, Äitirakas varmaan kotona auttoi molemmissa, kun hampaat irvessä niiden kanssa sitten taistelin.