Pöllö kapinoi - mutta on kyllä ollut myös kiltti

Kuinkahan tässä nyt Pöllön maineen oikein käykään - eilinen päivitys oli pelkkää valitusta ja tänään pitää tunnustaa kun on käyttäytynyt huonosti.

Kaiken alkuhan on kuitenkin aina A.  Meidän kirjasto, jota olen teillekin niin kovasti kehunut ja hehkuttanut, on saanut meidän paikallislehden tekstiviestipalstalla ainakin kahteen kertaan kehuja:

Tämä oli ollut alkuviikosta ihan painetussa lehdessä ja "syyllisiksi" tämän Näppiksen kirjoittamiseen epäiltiin ensin mua, mutta kun en tunnustanut, niin mun kirjastokaveriani. Ei hänkään tunnustanut, eikä olla ainakaan vielä saatu selville, kuka tämän kiitoksen on kirjoittanut.

Meitä kahta epäiltiin siksi, kun meidän fb-päivityksissä on jommalla kummalla ainakin kerran viikossa ilmoitus, että me lähdetään kirjastoon.

Toinen kehu löytyi saman lehden nettiversiosta, Näppis-palstalta:

"Kärpäsen kirjaston lähellä on hieno asua. Lainataan luettavaa ahkerasti ja lapsenlapsien kanssa on ihania lukuhetkiä. Eikä maksa mitään. Kiitos kirjastoni." 

Eilisessä käsityökerhossa yritettiin jäljittää näiden kirjoittajaa, mutta kukaan ei tunnustanut. Mutta ylpeitä me olemme ja iloisia kaikki, että joku meidän kirjastoa julkisesti kiittää ja kehuu 💖

Sillä aikaa kun minä olin kaksi edellistä kertaa poissa käsityökerhosta, olivat ruojat menneet ja rikkoneet pumpputermoksen 😉 Ja eilen se sitten veti viimeisenkin henkäyksen. Päätettiin, että kun meitä on niin paljon, kerätään kolehti ja ostetaan porukalla uusi. Minä lupasin sen käydä hakemassa, viimeistään seuraavaan kässäkerhoon parin viikon päähän. Jätettiin viesti, että meiltä on tulossa uusi termari.

Aamupalan teon ohessa soitin taas apteekkiin ja pyysin tilaamaan uusia lääkkeitä - kirjaston lisäksi on loistava apteekkikin, kun asioita voi hoitaa puhelimitse 👍

Kiltti AM lähti aamulla kuskiksi ja käytiin heti aamulla se ostamassa, jotta sain sen sitten iltapäivällä viedä mukanani Novellikoukkuun - enkä siinä enää FB:tä lukenut, jossa oli viesti, että ei tarvitse ostaa, tottahan kirjasto uuden hankkii 😊  No ei ollut kallis ja kauppaan piti lähteä joka tapauksessa.

Ja mennä hakemaan se passi... Arvasin, että sen kanssa käy samalla tavalla kuin viisi vuotta sitten, kun passi piti uusia. Meillä netin kautta tilattua passia ei ollut mahdollista noutaa poliisilaitokselta, tai ainakaan minä sokeana en sellaista vaihtoehtoa löytänyt. Siksi valitsin tietenkin lähimmän R-kioskin. Kun aikalukko avautui ja kirjekuori oli käden ulottuvilla, se piti tietenkin kuitata vastaanotetuksi. 
Pyysin saada katsoa/nähdä, että se on varmasti minun passini. Ei käy, se pitää kuitata ensin. Sanoin, että no en kai minä kuittaa vastaanotetuksi mitään, mitä en ole vielä saanut - kirjeen siis sai vasta kuin sen oli kuitannut. Ei mene minun järkeeni.
Tyttö kysyi neuvoa toiselta työntekijältä joka aika töykeästi vastasi (no enpä minäkään enää yliystävällinen ollut..), ettei se onnistu, onhan siinä se koodi ja blaa blaa. Kysyin, että kuittaatteko tekin tavarat vastaanotetuksi, ennen kuin olette nähneet mitä teille on tuotu. Ei sanonut siihen mitään, "neuvoi" vain, että passin voi hakea poliisilaitokselta. No kun ei voi, jos tilaa netistä. "No sitten pitää mennä tekemään hakemus poliisilaitokselle". 
Koska järjen ja erityisesti maalaisjärjen käyttö nykypäivänä on kielletty, eihän se muukaan auttanut kuin väkertää kuittiin jotain - siinä nyt voisi lukea ihan mitä vaan, kun tarkemmin miettii - että sain sen kirjekuoren ja saatoin tarkistaa, että se tosiaan on mun passi.
Kioski oli siinä vaiheessa jo täynnä yleisöä, joten sanoin vain kiitos ja kävelin kaupan puolelle ruokaostoksille. 
Kotiin päästyäni kirjoitin aiheesta palautteen poliisin sivuille ja sain iltapäivällä vastauksen sähköpostiini: vastaus oli ihan yhtä tyhjän kanssa, siitä tuli tunne, että koko palautetta ei ole edes luettu, vaan palautteen saavuttua on lähetetty joku automaattiviesti. Tyhjän olisi saanut pyytämättäkin. 
Että semmoista. Mutta nyt on uusi passi, joka on taas seuraavat viisi vuotta voimassa. Toivottavasti, etteivät nyt sitten peru sitä 😋😉

Mutta siinähän se aika sitten melkein oli kulunutkin ja oli aika lähteä Novellikoukkuun. Kerroinhan jo joulun alla, että meistä käytiin tekemässä juttua lehteen ja se ilmestyi tuossa heti vuoden vaihteen jälkeen. Se ilmeisesti aiheutti sen, että meitä oli tällä kertaa paikalla yllätysmäärä: 16 henkeä! Alusta asti vakituisena kävijänä oli tosi kiva nähdä siellä uusia kasvoja jotka solahtivat joukkoon ihan tuosta noin vain 😍 Toivottavasti saadaan heidät mukaan jatkossakin. 
Ja mennessäni vein sinne sen uuden pumpputermoksen - en ollut ennen kauppaan lähtöä ehtinyt lukea sitä viestiä, että kirjasto kyllä ostaa uuden :) Kyllä nyt saadaan teetä ja kahvia isommallekin porukalle!  
Ja meidän Novellikoukun hyväntekeväisyyskohde tänä keväänä on sytomyssyt - langat saatiin lahjoituksena yhdelltä nyt entiseltä kässäkerholaiselta (hän vaihtoi toiseen kerhoon, hänelle lähempänä olevaan). 

Lunta tuiskutti koko iltapäivän melkoisesti, varmaan lähemmäs 10 senttiä tuli tänään lunta. Auto-onnettomuuksia sattui taas siellä ja täällä ja aika lähellä tuota meidän kirjastoakin bussi ja jäteauto kolaroivat, juuri niihin aikoihin kun me lähdettiin liikkeelle. Onneksi me mentiin toista kautta, niin ei oltu pelastushenkilöstön ja -autojen tiellä. Paikka onkin kyllä tosi paha, ihan 90 asteen mutka ja mäki vielä samaan syssyyn. Itse välttelin sitä talvella jos vain pystyin, silloin kun vielä autoa ajoin. 

Kommentit

  1. Hyvä, että Pöllö välillä vähän pörhistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih...olenko mä antanut liian kiltin kuvan itsestäni?
      AM oli myös sitä mieltä, että hyvä kun pidin puoliani - vaikkei lopputulos ollutkaan haluttu... :)

      Poista
  2. Mä olen Repun kanssa samaa mieltä, välillä voi vähän valittaa ja kiukutella - nyt sulla on ihan lupa tähän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tätä ihan tavaksi ota, mutta nyt on kieltämättä vähän sellainen olo, että saa loppua tää mun yli käveleminen.
      Ja ehkä se päänsärky ja tää selkäkipu on saanu mut ärtyisämmäksi kuin tavallisesti Riesan kanssa olen.
      Viikon kestänyt päänsärky on nyt ohi. (sormet ristiin)

      Poista
  3. Siitähän on ollu puhetta, kun Ärrältä on saanu ihmiset ihan vääriä passeja, että ei tuo nyt turha rähinä ollu. Onneksi kuitenkin oli oikea! Mulla ei muuten ikinä elämässäni ole ollu omaa passia. Eikä kyllä kenenkään muunkaan passia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuon takia sen olisin ensin halunnutkin tarkistaa. Silloin viisi vuotta sitten niitä oli erityisen paljon, jossain oli käynyt joku kämmi. Silloin sain tarkistaa kuoressa olevan passin ennen kuittausta varmaankin juuri sen takia, kun iltapäivälehtien etusivuilla sattui juuri sinä päivänä olemaan otsikot ko. asiasta.
      Eipä mullakaan ole ollut passi kuin kymmenisen vuotta; kaksi kertaa olen tarvinut sitä muuhun kuin siskon luona käymiseen :)

      Poista
  4. Me hankittiin henkkarit, noudetttin R.ltä ja kuitattiin ja todistettiin henkilöllisyytemme kahdesti, koska välillä oli aikalukko. En osannut yhtään epäillä etteikö se olisi oma. Miltähän se tuntuisi jos olisi saanut väärän todisteen? Olisiko Isäntä päästänyt kotiin? Ihana tuo Novellikoukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aikalukko oli tuon passin noudon yhteydessäkin, muutaman minuutti piti odottaa.
      Muuten en minäkään olisi sitä epäillyt, mutta tosiaan silloin viisi vuotta sitten kun edellistä passia hain juurikin kioskilta, niin oli uutisissa paljonkin puhetta siitä, miten oli ihmisten passeja joutunut vääriin käsiin - inhimillinen virhehän se oli jo siellä lähetyspäässä, ei suinkaan kioskilla, mutta jotenkin muutenkin tuntuu hullulta, että kuittaan vastaanotetuksi jotain, mitä en ole vielä saanut. Samasta asiasta joskus Postissakin mielipiteitä vaihdoin ja siellä kyllä päädyttiin samaan lopputulokseen: saan tarkistaa, että se on minulle lähetetty eli vastaanottajana olen minä eikä se kuuluisa naapurin Reiska :)

      Novellikoukku on kyllä koukuttanut meidät ihan täysin ja meillä kun vielä jutustellaan kuunnelluista novelleista tai niiden mieleen tuoneista muistoista, niin se tuo siihen oman mausteensa. Pääkirjastossa on vastaava ilta-aikaan, jotta työssä käyvätkin pääsevät mukaan, Kirjavat rivit -nimellä, siellä käytiin kerran, sekin oli mukava, muttei tuntunut niin "kotoisalta", kun kukaan ei puhunut mitään siinä välillä.
      Eli jokaisen kirjaston ryhmä luo omasta Novellikoukusta, tai millä nimellä se sitten onkin, omanlaisensa.
      Kannattaa katsoa oman kaupungin kirjastoja, löytyykö läheltä vastavaa sopivaan aikaan ja käydä kokeilemassa :)

      Poista
  5. Mies valitti aikoinaan samasta passinhaku-ongelmasta, mutta noin se vaan menee. Ihan pöljä systeemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, me ei siis olla ainoita jotka protestoidaan tollaista typerää systeemiä vastaan. Sain palautteeseen vastauksen jossa vedottiin johonkin postilain pykälään se ja se. Mietin pitäisikö laittaa palautetta vielä Postiinkin.

      Poista
  6. Kyllä puoliaan saa pitää ja jos jotain palautetta antaa niin kyllä totta vie olisi ansainnut asiallisen kommentin. Noissa passin luovutuksissa on sama kuin postissa hauissa... ne ovat heidän huomassaan ja ennen allekirjoitusta ei luovuteta, toisaalta tämän kyllä ymmärtää. Ainakin voi luottaa ettei kukaan käy katselemassa etukäteen minkälaisia kuvia passeissa on että jos vaihtaisikin pärstäkerrointa ;) Ihanaa pakkaspäivää Pöllö ja muista tarkastaa passin sivut ettei siellä ole tussikirjaimia.... luin tuossa yhden uutisen meinaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli :) Ensimmäisenä kun könysin kävelykeppini kanssa ylös ja olin puhissut ja tuhissut oikeusministerin kommentteja: yksinkertaisten syyllisiä lasten ja nuorten raiskauksiin ovatkin lapset ja nuoret itse, kun eivät osaa "käyttäytyä" oikein. Eivät osaa sanoa ei ja puhuvat tuntemattomien kanssa ja.... Eli vastuu ja syy vieritetäänkin lapsille ja nuorille eikä aikuisille tekijöille. Anteeksi, että heti aamusta puhkun ja puhisen, mutta tulin niin vihaiseksi! Aikuisten tehtävä on suojella lapsia ja nuoria, niin omia kuin vieraitakin.
      Voi tästäkin ja muutenkin aiheesta josta aamu-tv:ssä puhuttiin, voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Ymmärrän lapsen ja nuoren ajatuksen "en halua olla vaivaksi, isällä ja äidillä on murheita tarpeeksi muutenkin.."

      Ja passin tarkistin heti ensimmäisenä :D AM oli ehtinyt uutisen jo lukea ja kertoi siitä heti. Kunnossa on, olin kyllä jo valmistautunut "ähä kutti" -mielellä tilanteeseen, että se sieltä löytyy :D

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)