18 maaliskuuta, 2026

Vaihtarit

Olen nyt ruvennut pakkaamaan talvea pois ja aloitin sen langoista ja puikoista. Järjestelin lankakaapin ja keräsin sieltä hedelmäpussillisen verran jämälankoja Kiertolaan vietäväksi. Mistä muuten tuli mieleen, sain vuosi vai pari sitten yhdeltä ystävältä pussillisen/kassillisen lankoja, kun hän lopetti kutomisen (on nyt aloittanut uudestaan 😊) ja kaikki tuomansa lankakerät ovat kuin pesäpalloja! 
Lähes kaiken muun olin siis muutaman vuoden aikana muistanut ja ehtinyt hänelle opettaa, mutta en lankojen kerimistä. "Pesäpallojen" osuessa käsiini kysyin Mursultakin, miten A-noppi oli hänelle neuvonut lankakerän kerimisen ja samalla tavalla: lankakerää ei puristeta ja aina kun vaihdetaan suuntaa, niin yksi tai kaksi sormea jätetään sinne uuden lanka... - no mikä se nyt onkaan, alle. Eli kerästä pitää tulla sopivan pehmeä ettei lanka veny. 

Mutta niin. Jos jollakulla on tarvetta erikokoisille jämälankakerille, enimmäkseen ohuille (Nalle ja sitä ohuemmille), niin olen valmis luopumaan niistäkin, joita vielä jätin itselleni. Kirjavia kuin kesäiset niityt 😜😊

Viimeiset sukat kudoin ja päättelin valmiiksi aamulla. Ensi talveksi on lämpöiset sukat valmiina heti kun kylmää pukkaa. Viimeiset Novitan Isoveli -langat pistin näihin, vähän valkoista taisi jäädä jäljelle.

Alta pilkistää tätini Seiska veikasta tekemä villatakki. Hän teki sen joitakin vuosia isotädille ja minä sain sen, kun isotäti nukkui pois.
Villatakki on lämmin, mutta kutittaa niskaa.




Illalla sytytin kynttilän A-nopille ❤️ ja lähetin kiitokset hänelle sinne jonnekin. 

Olen onnellinen niin monesta asiasta, yksi niistä on se, että ehdin kiittää häntä siitä, että hän antoi minulle kalleimman aarteensa, Mursun. 

En osaa, enkä edes halua, ajatella mitä minulla olisi ilman A-noppia, Mursua ja Poikaa.



En aloittanut vielä sashikoa, ajattelin katsoa missä jamassa on ristipistotyö, jota viime kesänä väkersin. Valmistuisiko se joskus 🤔 Jos ei se lähde käyntiin, otan sashikon työn alle. 
Tai verannan järjestelyn. Onneksi aina löytyy jotain tekemistä siivouksen sijaan...

En sano mitä mieltä olen tästä "pakkodigitalisonnista" eli suomi piste fi:stä mutta kerron, että olen meidän perheessä koekaniini. 
1) viestit pitäisi edelleen lähettää ns. normisähköpostiini - mitäpä huomasin kun tänään sitten menin ihan tuonne suomi...  - eipä ole kaikkia lähetetty!  Onneksi ei ole aiheutunut mitään vahinkoa, koska noin niin kuin yleensä hoidan asiani säädetyssä järjestyksessä toisin kuin määrätään 😜
2) ainakaan tänään siellä ei ollut missään mitään, mistä olisi voinut palata takaisin paperipostin käyttäjäksi 
Onneksi on käytössä e-lasku kaikilla muilla paitsi "herra kakalla" s-posti. Ja "herra kakan" laskua jos ei maksa, se varmaan sanoo tyhjennystä tilatessa, että "ei pysty, ei oo polttoainetta, tili on tyhjä" 😜😂

Noh, joka tapauksessa verotoimistosta tuli postia sitä kautta. Ja sitten piti soittaa verotoimistoon kun en ymmärtänyt. Veroilmoitukseen oli jäänyt iankaikkisen vanhaa tietoa, jolla ei onneksi ollut mitään merkitystä, mutta turhaan se siellä roikkui. 
Palvelu oli ystävällistä ja kun kiitin hyvästä palvelusta, asiakaspalvelija selvästi taas hämmentyi. Ei ole tainnut kovin usein saada asiakkailta kiitoksia.
Mikä meitä vaivaa, kun ei osata kiittää? Miksi ajatusmaailmana on "no sehän on sen työtä/työtäänhän se tekee". Aaarrrggghhhh. 

Se siitä, kiitos kun kuuntelitte. 

Pikkumiehet jaksaa iloita sormikkaista 😊 "Mummi, kun Pöllö-täti lähetti meille yllätyspaketin! Minä kyllä tahtoisin nähdä Pöllö-tädin" - sanoo pienempi. Johon isompi vähän polleana "Minäpä olenkin kyllä tavannut Pöllö-tädin!" 
"Niin mutta kun hän lähetti meille YLLÄTYSPAKETIN!"  

Olen jäänyt vähän jälkeen teidän blogipostausten lukemisessa. Luen kyllä vaikken aina kommentoikaa. 
Silmiäkin vaivaa joku, sinne on varmaan pesiytynyt joku kotihiiri tai joku. Oikeasti pitäisi mennä silmälääkäriin, mutta nyt etusijalla on Mursun hammaslääkäri. Ja sitten oma.... (Älä Terhi sano mitään 🫣🫣)

Aurinkoisia kevätpäiviä - nautitaan keväästä ja auringosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Tulen mielelläni vastavierailulle, jos jätät polun, jota pitkin pääsen luoksesi.