Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 1

 Ja oletusarvoisesti: kuka muu muka? Lupasin, että kun palaan, on marraskuuta jäljellä enää viikko. No näinhän se oli ja tarkoitus oli kertoa reissukuulumiset kutakuinkin tuoreeltaan, mutta kas vain, ollaankin jo joulukuun puolella reippaasti - tontut kurkkii ikkunoista. 
Koetan kirjoittaa kuulumisia ja tapahtumia kronologisesti, mutta sen verran tähän "alkuun", että kotiuduin sairaalasta eilen, joulukuun 1. päivän kunniaksi, lääkekassin kera. Olo alkaa olla melko lailla Pöllömäinen; pääkin pyörii kuin pöllöllä, jotta kuulisi kaiken tarvittavan. 

Mutta matkaan, hopea! 

Jätän sen kummemmat alkujärjestelyt väliin, ne sujuivat hyvin ja siirryn suoraan Helsinki-Vantaalle. Olimme siellä tiistaina 14.11. hyvissä ajoin, kaksi maalaista jotka matkustavat ulkomaille kerran vuodessa. Ou nou. Miten tää nyt taas menikään... Lähtöselvitys oli jo tehty mutta - onneksemme ystävällinen Finnairin virkailija kysyi voiko auttaa ja tadaa; homma hoitui nopeasti ja matkalaukut pujahtivat kohti tuntematonta. 
Ja me kohti turvatarkastusta. Helsingissä turvatarkastus sujuu tosi nopeasti, mutta ei kahta kolmannetta - eikä lentoa kohti Lontoota, ettei Äidin kohdalla portilla jokin piippaisi. Viimeksi jo luulimme ratkaisseemme arvoituksen: kengän pohjallisen alle jääneen mikä-lie-tarra. No, nyt se oli ranteeseen jäänyt kello, ei sen pahempi asia. 
Kentällä oli aikaa ihmetellä ja katsella ihmisiä, pyöriä kuin turistit ikään. Istahtaa kahvillekin. 

Olisin halunnut tutkia muidenkin ihmisten kahvikuppeja, olisiko niissä ollut lisää kivoja kuvia, mutta Äiti ei antanut. ("Aina saa kärsiä ja hävetä" 😉) 

Hattivatit oli hauskoja ja tottahan kunnon turisti Muumimaailman kohdalla kuvia pysähtyy ottamaan. 

Kun aikamme aikaa kulutettuamme päätimme mennä kokeilemaan, pääseekö meidän passeilla passin tarkastuksesta läpi - pääsi! - mentiin lähtöportille odottelemaan koneeseen pääsyä. 
Kaikki uusi ja remontoitu on hienoa ja yksi mikä oli hienoa oli kuulutusten kuuluminen! 
Kun lopulta päästiin koneeseen, tajuttiin että ennalta varaamani paikat oli vaihtuneet (olisi pitänyt huomata lähtöselvitystä tehdessä ja valita toiset paikat) ja oltiin siiven kohdalla. No, sillä sinänsä väliä, koska oli jo pimeää, eipä niitä maisemia juuri muutenkaan olisi nähnyt 😊 
Odottelimme hetken yhtä matkustajaa jatkolennolle Tallinnasta, mutta se ei matkaamme viivästyttänyt. 
Sillä aikaa vieressäni istunut mies oli rapistellut eväspussinsa auki ja - tarjosi Äidille ja minulle TIKKARIT! Kyllä, tikkukaramellit 🍭🍭 Sisko kyllä kysyi, kun kerroin hänelle, että "eikö äiti ole opettanut, ettei vierailta saa ottaa mitään". Niin mutta kun äiti oli mukana...

Lento meni mukavasti, olimme perillä n. 20 minuuttia aikataulusta etuajassa. Mutta aika kului siinä, kun odotimme matkustajasiltaa, että pääsemme ulos koneesta. Mikäpä siellä oli lämpimässä ja kuivassa odotellessa, ei kellään ollut kiire. 

Lopulta pääsimme ulos ja kohti passintarkastusta. Sitten alkoikin Pöllön sulat hikoamaan. Uusi passi, kesällä hankittu. 
Ensimmäinen automaatti. Ei toimi. Toinen automaatti. Ei toimi. Kolmas automaatti. Ei toimi. Hiki.

Virkailija ohjaa lyhimpään manuaaliseen tarkastusjonoon, jossa oli perhe pienen vauvan kanssa. Vauva oli niin pieni, että jäin miettimään johtuiko heidän "ongelmansa" passin puuttumisesta 🤔 Toisessa jonossa oli myös perhe jolla oli ongelmia, mutta selvisivät nopeammin. 

Ja sitten minä. Laite ei lukenut passia. Ottakaa lasit pois. Virkailija katsoo minua ja passia ja yrittää saada laitteen lukemaan passin. Ei onnistu. Pyytää toisen virkailijan apuun ja sitten alkaa tentti. Kuka? Mihin? Miksi? Kuinka kauan? Osasin kyllä vastata kaikkiin kysymyksiin, kunnes... 
Sisko asuu Poolessa, joka ei ilmeisesti ollut virkailijoille tuttu. Poole - Bournemouth. (Vähän niin kuin Helsinki - Vantaa - tai sinne päin..) Tuli aivan täydellinen black out. Unohdin Bournemouthin kokonaan, ihan kokonaan! Mikä hiton paikka... 
"Mun äiti odottaa tuolla.." Toinen virkailija lähti Äidin luo.
Minä vedin esiin Riesa -kortin: "mulla on oikeasti ongelma muistin kanssa, koska mulla on epilepsia" 
Toinen virkailija sai selvitettyä Äidin kanssa, että olen hänen tyttärensä ja ollaan menossa hänen toiselle tyttärelleen. 
Pääsin viimein läpi, pahoittelin tilannetta ja he pahoittelivat tilannetta ja toinen virkailija melkein halasi "älä nyt, kaikki on hyvin, ei mitään hätää"

Kuka muu muka? 

Lopulta siis päästiin noutamaan matkalaukut, Siskon luo ja kohti autoa ja sitten kohti Poolea! 

Perillä meitä odotti tämä ihana, hellyttävä tervetulotoivotus: 

Tämän tervetulotoivotuksen myötä oli hyvä käydä nukkumaan ja aamulla herätä siihen, kun Ötökkätutkija kurkisti varovasti ovenraosta hymyilevin kasvoin ja juoksi halaamaan 💕 Futari-Prinsessa oli jo syömässä Mummun keittämään aamupuuroa ja pyrähti halaamaan kun kömmin sohvan nurkkaan odottamaan omaa puuroannostani 😄

Pahoittelen jälleen kirjoitusvirheitä ja puuttuvia sanoja - kirjoittaminenkin tuntuu vaikeammalta, kun kuulo ei ole normaali.