Joulukalaa ja noitia

Käytiin tänään Mursun kanssa ostamassa joulukalaa. Piti tarkistaa mitä kalaa me ostettiin, koska minä ostin kaikkea muuta "kivaa" ja Mursu valitsi ja osti ne kalat: kylmäsavustettua lohta. Nyt kun tekee saavillisen sienisalaattia niin niillä me oikeastaan pärjätäänkin joulunpyhät 🤭 
Me ollaan luultavasti joulu kahdestaan, joten sen kummemmin siihen ei tarvitse valmistautua - jos Poika tulee meidän kanssa, sitten ostetaan vähän enemmän ja muutakin ruokaa. 

Vuosi vuodelta on meidän jouluruuat vähentyneet. Jännä juttu: kun Poika oli pieni/nuori, se ei suostunut edes maistamaan joululaatikoita, jotka oli mun mielestä kinkun lisäksi ehdoton "pakko". Niistä oli jokavuotinen vääntö: "maista edes teelusikallinen".
Kun vielä meidän kummankin äidit (ja Isomummo ja Sisko) kävivät joulupäivänä syömässä, oli ruokaa oltava - no riittävästi. 
Sitten kun Poika kasvoi aikuiseksi ja löi kaverin kanssa vedon, että pystyykö olemaan vuoden kasvissyöjänä, jouluna, vedon viimeisinä päivinä, kysyi närkästyneenä joulupöydässä joululaatikoita syödessään "miksette te olette koskaan sanoneet, että nää on näin hyviä" *huokaus* 

Kotiin tultiin loppumatka - äh, meinasin sanoa maisemareittiä, mutta ei sitä oikein niinkään voi sanoa, koska toinen reitti on oikeastaan se varsinainen maisemareitti. No tultiin kuitenkin. Sanotaan vaikka, että tultiin vähän kuivempaa reittiä, eli ei järvireittiä 😂 Kello oli jotain kolmen maissa, hämärä oli hiipimässä ja maisema oli aivan mielettömän kaunis! Ja.. pidätte mua varmaan ihan sekopäänä, mutta kun tultiin meidän kylälle, oli jo pimeä,  ja näin kaupan pihalla olevan joulukuusen, kaupan vieressä olevan jouluseimen, ne muutamat talot kylällä ja niistä loistavat valot, naapurin jonka valot loisti meidän talon takana, en voinut sille mitään, että vedet nousi silmiin: tää on mun koti 💖💖

Korva-/kuulo-ongelma on opettanut taas uusia asioita, joita ei ole tullut ennen ajateltua - vähän samalla tavalla kuin silloin reilu kaksikymmentä vuotta sitten oppi sen, miten tärkeät varpaat ovat ihmiselle: kun ne eivät toimineet, kenkien jalkaan laittaminen oli vaikeaa, käveleminen oli vaikeaa.

Nyt kun kuulo ei ole entisensä, esim. puhelimessa ihmisten ääni on erilainen kuin ennen. Siihen on jo tottunut niiden kanssa, joiden kanssa puhuu useammin. 
Kuuntelin yhtenä päivänä Jouluradiota. En juurikaan katsonut kuka minkäkin laulun esittää, mutta silloin tällöin vilkaisin, kun ääni kuulosti jotenkin oudolta/erikoiselta. Jos en olisi katsonut esittäjää, en olisi tunnistanut sitä äänestä: Katri Helena, Arja Koriseva, Antti Tuisku - äänet jotka normaalisti tunnistaa ihan takuuvarmasti. 

Samoin kävin Noita Nokinenän kanssa. Onhan sentään joulu ja siis Nokinenän joulutarinoiden aika 🧙‍♀️
Nokinenä eli Marja Korhonen ei kuulostanut lainkaan itseltään vaan paljon paljon kiltimmältä ja rauhallisemmalta. Nyt kun tarinoita on kuunnellut jo muutaman, niin mieli on jotenkin saanut äänestä kiinni ja Nokinenä kuulostaa itseltään 😄

Tänään katsottiin kotimainen elokuva. Mursu nosti volumea niin paljon, että minäkin kuulin puheen, mutta siitä huolimatta puhe jäi epäselväksi, muminaksi. Elokuva oli ihan hyvä, mutta siitä olisi saanut enemmän irti, jos olisin saanut puheesta kunnolla selvän.

Lääkekuurit on loppu, korvia juilii aina välillä, mutta siitä ei tarvinne välittää, koska kipu ei ole jatkuvaa eikä kovaa. 
Keskiviikkona on kummallakin aika koronarokotukseen. 

Pahoittelut kirjoitusvirheistä ja ajatusvirheistä - kuulostaa varmaan järjettömältä, mutta kun ei kuule, ei kuule omia ajatuksiaankaan kunnolla. Eikä osaa kirjoittaakaan oikein.