Miksi Pöllö oikein valitti?

Valittamisen määrästä päätellen olisi voinut luulla, että jouduin istumaan kotimatkan Siskon luota Helsinkiin siivellä, mutta en sentään. Kyllä me koneeseen päästiin ihan hyvässä järjestyksessä - ja täytyy muuten mainita kun unohtui, oikein hyvin Suomea puhuvan Intiasta/Nepalista tms kotoisin olevan lentokenttävirkailijan ohjaamana.

Lentomatkakin meni hyvin, siitä jo kerroinkin, mutta sitten laskeutuessa.. Koskaan ennen ikinä missään ei ole mennyt korvat lukkoon, en edes tiennyt miltä se tuntuu, ja nyt sitten molemmat "tiks lukkoon", niin kuin lapsena leikkiessä sanottiin. 
Tuntui kuin joku olisi työntänyt tulikuuman puikon korvasta korvan ja se sattui ihan ...sti. 
Toinen korva aukesi sen verran, että pystyin keskustelemaan, toinen pysyi lukossa. Mursu oli vastassa, vietiin Äiti kotiin ja Pöllönkulmalla oltiin reilusti puolen yön jälkeen. Nopeasti matkalaukusta tuliaiset, ne etukäteen tilatut ja muut esiin ja nukkumaan.
Aamulla Pöllö olikin kuin tapettu mato 😟 Raahautui aamupalalle vaisuna, koetti kertoa kuulumisia ja pakeni takaisin peiton alle. Kurkku oli kipeä, paleli, ei kuullut. Lainasi ensin Mursun paksua vilttiä mutta kaivoi lopulta esiin oman sähköpeittonsa - kuumavesipullon jälkeen yksi parhaimpia keksintöjä! Olo paheni ja Mursu soitti lopulta terveyskeskukseen ja ajan seuraavaksi, torstai-aamuksi.

Nukkumista, juomista, särkylääkettä, nukkumista, särkylääkettä, juomista... Kuume kipusi yli 39 ja korvia särki niin ettei koskaan. Odotin vain aamua.

Jossain välissä tein koronatestin kotona - negatiivinen. Torstaiaamuna ennen terveyskeskukseen lähtöä yritin tehdä toista; viallinen testi, toinen viallinen testi. Olkoot, onhan maski ja kaulaliina. 
Terveyskeskuksen odotusaulassa torkuin puoliunessa enkä kuullut kutsuttavan, hoitaja tuli "herättämään" 😊 Tiedätte rutiinit, pääsin lopulta petiin pitkälleni odottamaan lääkäriä joka tuli aika pian, tutki korvat ja sanoi konsultoivansa keskussairaalaa. Siinä ei kovin kauaa mennyt kun tuli takaisin ja sanoi, että hopi hopi sairaalan polille, hän kirjoittaa lähetteen, se on siellä parin tunnin päästä. 
Ja niin valjastettiin (S)Eniili matkaan. Korvapolilla meni kaiken kaikkiaan pari tuntia, kunnes ilmoitin Mursulle, että voi lähteä kotiin, minä jään sairaalaan, ilmoittelen sitten. Erikoista oli, että - koko ajan ja edelleen - oikea korva kuulee puhelimessa oikein hyvin 😲

Jonkun odottelun jälkeen mut kuskattiin päivystyspolille eikä tapahtumaa jolle ei voisi "kauheudessaan" hymyilläkin: kun mua sinne pyörätuolilla kuskattiin, oli isäpuoleni, siis Tunturiruipelo, nähnyt tuloni ja vilkuttanutkin mulle! Minä taas olin hetkeä myöhemmin ollut kuulevinani hänen äänensä, mutta juuri silloin hoitaja tuli virittämään kaikki laitteet paikalleen, niin tilaisuus meni ohi. 
Äiti oli toimittanut Tunturiruipelon päivystykseen aamupäivällä! 

Minua tutkittiin ja pistettiin antibioottia suoraan suoneen, otettiin verta ja koronatestiä ja mietittiin mitä pitää tehdä. Kävin keuhkokuvassakin. 

Lopulta pääsin kuin pääsinkin illalla myöhään vielä kotiin tällaisen kaverin kanssa: antibioottitippa kädessä ja tarkoitus oli, että kotisairaala käy seuraavasta päivästä alkaen hoitamassa tiputuksen kolme kertaa päivässä. No ei huono ajatus, kelpaa kyllä mulla. 
Ensin vain piti tulla aamulla takaisin näyttämään korvia seuraavana aamuna.
Ajelin kotiin taksilla ja kun pääsin huterin askelin pihalle niin huis vain... katselin tähtiä kotipihalla selälläni uusi kaveri tiukasti sylissäni. Onneksi oli pehmeä pipo ja kova kallo niin ei sen kummempaa...
Mursun ja taksinkuljettajan avulla pääsin ylös ja sisälle ja kutakuinkin suoraan sänkyyn. 
Ja aamulla koko toinen käsi veressä! Olin kaiketikin nukkunut jotenkin sen kanyylin päällä ja se oli vääntynyt tai jotain ja tulos oli mikä oli... Mursu veti siteen käsivarteen, soitti taksin ja pisti Pöllön autoon ja osoitteeksi keskussairaala - siellä sitten rollaattorini kanssa suunnistin korvapolille.

Korvalääkäri katsoi korvat ja jos oikein kuulin, hän sanoi "mä suurennan näitä reikiä näissä tärykalvoissa".  Jos joku tarjoaa vaihtoehdoiksi juurihoitoa tai tärykalvojen rei'itystä, niin suosittelen juurihoitoa! Toimenpiteen lopuksi kysyinkin, että olihan tää paikka, jossa aikuisetkin saa huutaa.. 
Ja sitten kysyin, että olisiko mahdollista jäädä viikonlopuksi sairaalaan, sillä Mursu on kipeä eikä pysty huolehtimaan musta, tasapaino on mitä on ja kuume tuntuu olevan korkea. Lääkäri totesi vain, että no jo siltä tuntuu, niin eiköhän me sulle paikka löydetä. 

 Tällaisen laihan ja hiljaisen kaverin kanssa odottelin pari tuntia siellä korvapolin käytävällä paikkaa, kuumetta oli siinä vaiheessa 40 ja jotain... Ja korvakipu vieläkin melkoinen tai oikeastaan kipu oli kallossa, korvaluissa tai mitä nuo luut tuolla korvien takana on. 

Lopulta pääsin päivystysosastolle - parin huoneen päähän Tunturiruipelosta! 😊

Viikonloppu meni kovan kuumeen vuoksi jotenkin huuruissa, ja maanantaina alkoi sitten se korvapolilla ravaaminen. Silloin laitettiin korviin putket - en kyllä nauttinut siitä sen enempää kuin niiden reikien laittamisestakaan. Luulin, että korvia putkitetaan vain lapsilla, mutta näköjään ihan vielä näin kypsälläkin iällä sitä tehdään.

Joka aamu kävin korvien huuhtelussa ja kuivauksessa - joka aamu se oli vähemmän kivuliasta. Joka päivä odotin lupaa lähteä kotiin.... Keskiviikkona sain vain tiedon, että mut siirretään toiselle osastolle. 

Se oli sinänsä ihan mukava siirto, sillä tämä television katselu alkoi kyllästyttää. Ei sillä, aika monen ohjelman katselu olisi ollutkin tylsää, kun ei kuullut mitään, mutta sitten kun pääsin huoneeseen jossa televisioon oli kaukosäädin ja sain katsella viisi jouluelokuvaa putkeen, niin oli se kuitenkin mukavampaa kuin tuo pelkän television katselu...

Kahteen kertaan tehtiin kuulontutkimus eikähän tuo hyvältä näytä. Neljän viikon kuluttua menen uudestaan ja sitten ruvetaan miettimään mitä tehdään, jos ei kuulo ole palautunut. Toivon toki, mutta luotto ei ole kuitenkaan kovin korkealla - onhan kroppa ja tuntemukset omiani.
Kaiken syynä oli A-streptokokin aiheuttama välikorvan tulehdus ja nielurisatulehdus, lukee paperissa. 

Perjantaina tulin kotiin ja sunnuntai-iltana kahdeksalta kuulin ensimmäisen kerran seinäkellon lyövän, eli siinä mielessä jotain edistystä kai on tapahtunut. Tai sitten siihen ei vain ollut kiinnittänyt huomiota. 

Mulla on tapana pitää lupaukset, jos vain pystyn ja muistan. Lupasin selfien. Reissulta ei sellaista kunnon selfietä tullut, eikä Siskokaan tullut ottaneeksi sellaista kelvollista kuvaa. 
Käytin puhelinta perjantaiaamuna sairaalassa peilinä ja totesin, että tästä vois saada ihan kelvollisen näytettäväksi, tukkakin kammattu. Ei mun kai mikään ihan incognito tarvitse olla, koska aika moni on mut jo livenä nähnyt ja te aika paljon musta jo tiedättekin, joten olkaatten hyvät.

Kai tästä paljastuksesta saa jotain vastikkeeksi?

Kovin totinen sanoi ystävä - kuvitelkaa siihen kitarisat terveet  näyttävä nauru 😂