Tonttu ei vaan saa unta...

Se on se aika vuodesta, kun tontuilla on kauhea kiire eivätkä ne oikein ehdi nukkua ja vaikka ehtisivätkin, niin eivät saa unta - on niin paljon mietittävää. Ja sitten vielä se vanha kysymys, mitä tontut on pohtineet iät ja ajat. 

Meillä on ollut jonkinlainen tonttu keskiviikosta lähtien. Soitti aamulla ja kysyi saako tulla muutamaksi päiväksi, tarvii hermolepoa ja opiskelurauhaa. Mitäpä siihen sitten sanot muuta kuin toivotat tervetulleeksi. 

Mursu kävi sen tontun illansuussa kaupungista hakemassa ja tullessaan toivat matkan varrelta Sujen lähettämän paketin. 

Sus' oli lähettänyt sitä ennen sähköpostia ja määrännyt paketin säilytettävän avaamattomana jouluun asti. Pyh. Minun pakettihan se oli. Selvästi luki päällä minun nimi. Pöllö. Pöllönpesä. Nii-in. Ei ollut muilla siihen mitään sanomista. Paketissa oli useampi paketti. Mursulle omansa ja minulle omani. Ja yhteinenkin. 

Se tonttu, Poika, jonka Mursu meille haki, yritti väittää, että koska ovat selvästikin joululahjoja, ne pitää pistää piiloon odottamaan joulua. Pyh. Lapset. Vanhempiaan neuvovat. Ei auttanut, ei me sitä uskottu. Avattiin KAIKKI paketit ja voi vitsi, olipa muuten nastoja lahjoja! Kaikista ei oo näyttää teille kuvaa, eikä niitä voi laittaa mihinkään järjestykseen. Kamalan Luonnon Pentukirja - sen Sus' oli varmaan valinnut sen takia, kun en oo vieläkään kasvanut aikuiseks ;). Joka tapauksessa: se on hauska, mutta samalla siinä on tärkeä sanoma. Miten erilaisuudesta huolimatta voi olla parhaita ystäviä.

Kesää ja lintuystäviä odotellessa kuuntelen linnunlaulua ja opettelen tunnistamaan lintuja, josko ensi vuonna saisin Repun joulukalenterista muutakin kuin papukaijamerkkejä :D

Sujen pesästä Pietarin kaveriksi joulua valmistelemaan pyyhälsi Vilhelmi. Kertoi olevansa vasta 125-vuotias, innokas oppimaan tonttuilua. Ei oikein ole vielä varma, haluaako joulutontuksi, saunatontuksi, kotitontuksi vai miksi. 

Vähän tuntui aluksi olevan harmissaan, kun Pietari kertoi, että hän on täällä kotitonttuna, eikä kotitonttuja tapaa olla talossa kuin yksi. Samoin on saunatontun kanssa. 

Mutta liiterin yhteydessä on aitta, Tauno Palo -aitaksi talon väki sitä nimittää, eikä siellä ole tonttua näkynyt eikä kuulunut. 

Että mitenkäs on Vilhelmi noiden kissojen kanssa, kysyi Pietari, pelkäätkös kissoja?

Vilhelmi oikaisi lyhyen vartensa ja röyhisti rintaansa: En pelkää, minä en pelkää mitään, sanoi rehvakkaasti.

No, katsotaan sitten joulukiireiden jälkeen, josko sinne liiteriin ja aittaan menisit ja pitäisit huolta, että tuo naapurin Kapu, siis kissa, pitäisi hiiret poissa sieltä. Mitäs siihen tuumaat, kysyi Pietari.

Selvähän tämä, kyllä minä siellä pärjään, vastasi Vilhelmi ja pyöri onnesta pyöreänä pitkin uuden kodin pihamaan valkoista hankea. "Joulu on taas, joulu on taas..." Vilhelmi hyräili onnellisena.