Blogi vaihtaa nimeä - Pöllö pysyy paikallaan

Otsikkoon mitenkään liittymättä; sanotaan, että kylmä kahvi kaunistaa - jatkuen, että vatsa ei kestä niin paljon kuin naama vaatis.  Mutta onko kylmällä teellä sama vaikutus? Ja onko "värillä" väliä? Siis onko se vihreää, valkoista vai mustaa? 
Tänä iltana vuorossa on vihreää teetä kylmänä. Viisasten teetä. Tehoaako se paremmin kylmänä vai kuumana? Onko äo aamulla korkeampi kuin tänä aamuna? Rohkenen kyllä epäillä. 
Toisaalta... Poika toi viime viikolla tullessaan purkin hunaja-sitruuna-inkivääri -juomaa (teetä). Hyvää kuin mikä. Sitä kuin olen muutaman mukillisen juonut, kylmänäkin, olen löytänyt joulukalenterin 
jokaisesta teelaatikosta (teepussi/pvä) kuinka kuumassa vedessä se haudutetaan ja kuinka kauan. Puolet kalenterista meni niin, että ensimmäisenä päivänä Mursu etsi mulle netistä tiedot, kuinka kuumaa vettä mikäkin teelaatu haluaa. Että kai se kylmä tee/teejuoma sitten ainakin sitä älyä jonkin verran lisää. Uskon niin.

  

Yritin varata netin kautta ajan hammaslääkäriin. Ei onnistunut meidän kunnassa, joten luuri käteen. Takaisinsoittopalvelu lupasi soittaa kuluvan päivän aikana. Ajattelin ottaa torkut odotellessa, mutta enpä ehtinytkään, kun jo soitettiin takaisin. 

Olin varautunut siihen, että saan ajan jonnekin.. no maaliskuulle aikaisintaan, kun joka paikassa sanotaan, että on kauheat jonot tai ei pääse jonoonkaan. Tarjottiin aikaa 4.1., mutta olin vähän ronkeli, kun oli heti aamusta ja kysyin, olisiko jotain vähän myöhäisempää aikaa, kun ei ole mitään hätää. Ja löytyihän sieltä, heti loppiaisen jälkeen. Että vähäsen aikaisemmin kuin olin osannut odottaa. "Voisitko käydä vielä ennen vastaanottoaikaa netissä täyttämässä esitietolomakkeen" - ja sitten tuli ohjetta mistä ja miten sen löydän - "jos ei se onnistu, niin sen voin kyllä täyttää sitten paperisenakin vastaanotolla, ei mitään ongelmaa."
Että kovasti vaan taas ihmettelen, mihin on aina minun - tai oikeastaan meidän, äitikin soitti päivällä samasta aiheesta - kohdalla piilotettu se ikävästi käyttäytyvä terveydenhuollon henkilökunta? 


Vuosi alkaa olla lopuillaan ja uusi vuosi ja uudet aatokset edessä. Mikä kaikki maailmassa tulevana vuonna muuttukaan, sitä ei tiedä kukaan.

Pöllöllä ja Mursulla on paljon suunnitelmia tulevalle vuodelle, niin myös Pojalla. Katsotaan mitkä kaikki toteutuu - se selviää sitten vuoden mittaan.

Yksi asia minkä tiedän, on se, että Pöllön blogin nimi muuttuu vuoden vaihteessa. 
Mietin, kumpi olisi helpompaa; luoda kokonaan uusi blogi vai muuttaa vanhan blogin nimi. Päädyin jälkimmäiseen. Ainakin olen siinä luulossa, että se on mahdollista. 
Ja koska maailmassa on miljoonia eri vaihtoehtoja uudeksi nimeksi - olisiko just Sinulla joku hyvä ehdotus, vaihtoehto oman ajatukseni tilalle? Aivojumppaa joulustressin lomaan. 
 

Kommentit

  1. Eräs entinen tuttu sanoi aina, että jos kylmä kahvi kaunistaa, niin mikä onkaan ollut alkutilanne? Hän nautti kahvinsa aina kylmänä :)

    Blogin nimi voisi olla vaikka Pöllönkolo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan peilistä käydä katsomassa - ja todeta samaa; mikä onkaan ollut alkutilanne ;)
      Ja kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Mä aina sanon, että kylmä kahvi kaunistaa, mutta rajansa kaikella ;-)

    Pöllönkolo mullekin tuli mieleen. Tai Pöllönpesä. Mutta pöllöön sen täytyy ehdottomasti liittyä♥

    Pöllöhmystynyt? Onpa muuten outo ja hassu sana!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Pöllölä ois kyllä kaiken kaikkiaan hyvä - se pitäis sisällään ihan kaiken :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hmm - Kyläpöllösen latinankielinen nimi, Otus Scops, oli mulla nimenä, kun pidin vähän aikaa erillistä blogia Riesasta :)

      Poista
  5. Pöllöstö, Pöllölä, Siipien havinaa, Polte Pöllössä (veressä;D), Pienen kylän eläintarha, Pöllönpesässä, Ei Pöllömpää, Pöllöyteni(ja Te), Pesäpuun oksalla(-lta), muutama aluksi.. .

    Kylmä tee on hyvää! Idänkauppiaat 1800-luvulla pesi sillä hampaatkin, käytti kaikkeen tarpeelliseen, lähinnä siksi että oli keitettyä niin ei tullut sairaaksi.

    Vai värähti Pöllön päässä lukemat, itse ole litkinyt huolella teetä kun lopetin enimmät kahvinjuomiset, pakko oli palauttaa muutama kuppi per viikko kun teki niin pirusti mieli, olen huono sanomaan itselleni ja haluilleni ei.

    Inkivääri parantaa verenkiertoa siten myös pöllön pää toimii paremmin, kirkkaammin, siinä yksi selitys teen kolahtamiselle. Inkivääri on tosi terveellistä muutenkin.

    Muksaa olemista!

    VastaaPoista
  6. Joutunen järjestämään arvonnan, niin paljon hyviä vaihtoehtoja.

    Mä join kahvia pikkulikasta 15-vuotiaaksi, sitten siirryin teenjuojaksi seuraavaksi 15 vuodeksi. Sitten tuli eteen "on se noloa aina pyytää teetä kun muut juo kahvia" ja opettelin uudestaan juomaan kahvia. Ja nyt on saatava kahvia kolme kertaa päivässä, mielellään. Ja illalla vielä teetä. Kahvinjuonnin ajankohdalla ei oo väliä, siis iltakahvilla. Riesa-lääkkeitten ansiosta unenlahjat on sitä luokkaa, että kun korva osuu tyynyyn, oon unten mailla, vaikka oisin just juonut pannullisen kahvia.

    Nyt meen juomaan tän päivän teen :D

    VastaaPoista
  7. Kannatan Pöllölää tai Pöllölässä tuulee. En tiedä, miksi tuulisi, joten Pöllölässä tapahtuu.
    Suunnitelmia ensi vuodelle? Nyt jo. Minulla on jotain ensi viikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulee tai tapahtuu, taitaa olla meillä melkein sama asia :)
      Voi, meillä on paljon suunnitelmia ensi vuodelle, mutta se, mitkä niistä lopulta toteutuu, onkin sitten eri juttu.
      Huomiselle ois suunnitelmissa kaivaa esiin mun piikkikengät (ei piikkikorkokengät), piha on kuin luistinrata.

      Poista
  8. Keksaisin seitsemisen lisää ja tuli se hups... .arvaa muistanko enää niitä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkellinen muistinmenetys?

      Poista
    2. Ei vaan tuli virheilmoitus: Hups, järjestelmässämme on jotain vikaa, päivitä sivu blaa-blaa

      Poista
    3. Ja tossa kohtaa Sus' murisirisisi...

      Poista
  9. Joskus on tullut itsekkin tullut kommentoitua kylmän kahvin kaunistavan. Armas veljeni siihen sitten aina toteaa, ettei sekään ihmeitä tee 😁.

    Nimeksi ehdottaisin Pöllön kulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tainnut saada joskus saman vastauksen :D
      Hyviä nimiehdotuksia, kiitos!

      Poista
  10. Hyvä että päädyit vain nimen vaihtoon - totaalimuutoissa aina joku harvemmin käyvä putoaa kyydistä ja "historia" häviää. Been there, done that, tosin ei aina omasta halusta.

    Mun kohdalla kans aina piiloutuu ne kamalat asiakaspalvelijat terveydenhuollossa. Sen mun gastroskopiankin hoiti niin ihanat ihmiset, että vaikka se oli kauheaa niin voisin mennä vaikka uudelleen niiden hoitoon. Jotenkin miettii, että joskus se voi olla myös se "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa" -juttukin. Ainakin mun anopin kohdalla. Miten sille osuukin aina ne, jotka tekee väärin, sanoo huonosti, ei huomioi tarpeeksi/oikealla lailla jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin ajattelin, että joku harvemmin käyvä voi pudota matkasta, historia jäänee olemaan kunnes itse haluan sen poistaa. Ja jää ehkä senkin jälkeen.
      Just pyysin vuodatusta poistamaan sieltä vanhat blogit; kohta kymmenen vuotta roikkuneet siellä. Tuli pari päivää sitten kuittaus, että poistettu on.

      Tuo "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa" pitää paikkansa hyvin paikkansa. Meillä on yksi tuttavaperhe, jotka ei koskaan saa hyvää palvelua missään ja kaikki on aina peestä. Mutta kun joka paikkaan mennään ns. takki auki ja vaaditaan, että heitä pitää palvella just nyt heti - välittämättä siitä, että siellä saattaa olla palvelua odottamassa joku, joka tarvii sitä kiireellisemmin.
      No, meitä on monenlaisia ja moneen junaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)