Suu korvasta korvaan

Muutaman tunnin ajomatkan päästä päästiin viimein Siskorakkaan luo - hän siis haki meidän ryhmä-Rämän lentokentältä. Matka kesti tavallista pidempään tietöiden vuoksi, siltä minusta ainakin tuntui. Ja kun normaalisti on lennetty Heathrowlle ja nyt Gatwickille, tuntui että sisko ajoi ihan väärään suuntaan, kun en löytänyt yhtään tuttuja maamerkkejä.

Kun sisko lopulta peruutti pihaan, aukesi kotiovi samantien ja sieltä kurkisti neljä kirkasta silmää; pienemmällä vähän totisempi ja ujompi hymy, isommalla suu korvasta korvaan 💖 Rakennusmies-Ballerina juoksi suoraan mummon ja tädin syliin, varovasti halasi myös serkkua.

Lankomies pääsi töihin ja meillä alkoi nukkumapaikkojen jako: meille vieraille annettiin "äidin ja daddyn" makuuhuone. Hyvin mahduttiin, mutta kuumaa oli - koko viikon oli nimittäin hirvittävä helle. Pois luulo, että Englannissa sataa aina. Pyh.

Siskolla oli vielä perjantaiaamuna muutama tunti töitä ja me Pojan kanssa oltiin reippaita ja lähdettiin samalla kyydillä kaupungille, siis jo ennen puolta kahdeksaa! Aamu oli sumuinen ja näytti siltä, että voi harmi, tämmöinen harmaa päiväkö tästä nyt sitten tulikin, mutta eipä tainnut mennä kuin tunnin verran kun sumu ja harmaat aamupilvien riekaleet olivat kadonneet ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Koska aamu(puuro)pala oli jäänyt meiltä syömättä, etsimme sopivan paikan missä syödä kunnollinen aamupala. Tällaisella satsilla aloitettiin perjantaipäivä:


Paistettua kananmunaa, tomaattia, pekonia, paahdettua leipää, jonkinlainen peruna (mikähän se nyt olikaan..), makkaraa sekä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Ja hei! Minä söin KAIKKI pavut. Ihan kiltisti söin, ihan ilman jupinoita.

Päälle juotiin tietenkin kahvia, sillä eihän suomalainen aloita aamuaan ilman kahvia, ei vaikka onkin teenjuojien paratiisissa.

Aamiainen oli mitä herkullisin ja sillä jaksoi koko päivän - vaikka kyllä puurokin oli hyvää, kun muina aamuina oli sitten se puuronsyöntikilpailu...



Tästä oli ihan pakko ottaa kuva, tämä oli aamiaispaikan ovenpielessä kun lähdettiin pois 😂

Aamiaisen jälkeen jaksoikin sitten kummasti kierrellä kaupungilla; kummankin pää pyöri kuin pöllöllä konsanaan ja yleisin sana oli "katso". Tai "onpa hieno".  Näimme ainakin White Housen ja Taj Mahalin.

Yhdessä katolisessa kirkossa poikkesimme sisällä

(No onhan se melkein suorassa, se kuva...)

Löysimme myös puiston jonka läpi kävelimme etsiessämme kirjakauppaa, tuntui ettei kirjakauppoja ole missään..


Puiston läpi virtasi "joki" joiden pienistä koskista minäkin olisin uskalta kajakilla laskea 😉
Tosin tämä oli niin kapea, ettei tässä kyllä melomaan mahtunut.
Puisto oli kyllä suuri ja siellä oli takaisin tullessa paljon väkeä; pelaamassa, leikkimässä, ottamassa aurinkoa, lukemassa, opiskelemassa, ehkä jopa etätöissä.

Ja kuuma siellä oli 🌞🌞🌞

Kävimme myös meren äärellä, satamassa. Väkeä oli sielläkin valtavasti, kuuma päivä kun oli ja koululaisilla lomaa. Ja meitä turistejakin varmaan...

Jonkinlainen Akvaario tms. siellä oli myös, mutta tulimme siihen tulokseen, että emme taida olla kohderyhmää - tarkoitettu vähän nuoremmille kuin me 😊

Eikä ollut kummastakaan meistä menemään tähän Big Wheeliin, vaikka sieltä varmasti upeat näkymät yli kaupungin olisi ollutkin. Pupu meni pöksyyn molemmilla..

Niinpä tyydyimme vain jatkamaan kaupungilla kävelyä, talojen ihailua ja niiden kirjakauppojen etsiskelyä.. Kirjastokin löydettiin, muttei poikettu sisään.

Vielä ennen kuin Siskorakas pääsi töistä, pysähdyimme keskustaan virkistäytymään ja siinä samalla Poika katseli viikon aikana erittäin tutuksi tulevasta Google Mapsista, että missä niitä kirjakauppoja oikein olisi... Ja niitä löytyi vaikka kuinka ihan siitä vierestä - ovat vain niin hyvin piilotettu.
Ehdittiin vielä käydä parissakin kirjakaupassa, ennen kuin tuli kysely, että missä ootte, nyt olis kyyti tarjolla... Mun varpaat alkoi olla jo siinä vaiheessa muusina, joten kyyti kelpasi, kiitos vain.

Google Maps ja Whatsapp - siinä vasta oiva pariskunta! Niiden käytön nuoret opettivat mullekin ja kyllä vain oli kätevää ilmoittaa missä ollaan ja mihin pitää tulla ja missä kukakin on menossa.

Poika taisi jäädä vielä vähäksi kaupungille, lupasi selviytyä omin voimin tädin luo 😉 - meidän piti mennä päästämään Lankomies töihin ja katsomaan samalla miten ovat siellä mummo ja lapset/vävy ja anoppi selviytyneet. Hyvin olivat pärjänneet, seinät oli pystyssä ja lapset ja Lankomies järjestyksessä.