Kuvahaaste, kuva 9, sunnuntai 27.5.2018

Piti tämä sunnuntaikuvahaasteen kuva laittaa jo silloin sunnuntaina, mutta kun... no seli seli... Tässä tämä kuva nyt kuitenkin on.  Ajatus oli, että laskemassa oleva aurinko olisi paistanut vähän niin kuin vinosti tuolta oikealta tuonne kuvauskohteeseen, mutta eihän se tietenkään juuri kuvanottohetkellä paistanut. Heti kun pääsin sohvalla istumaan ja sain lähetettyä kuvan spostiini siirrettäväksi edelleen, aurinko tuli esiin ohuen pilviharson takaa.. 

Mutta kuvitelkaa, että noihin koivuihin paistaa kaunis ilta-aurinko (niin kuin esimerkiksi nyt - voisin tietysti käydä ottamassa uuden kuvan...)

Kesä on nyt oikeasti tullut ja pyydän SNY:ltäni anteeksi: huivin teko jäi nyt kesken.. Se on tuossa käden ulottuvilla edelleenkin, jonain iltana, kun sataa ja ukkostaa ja on vilu, saatan hyvinkin tarttua siihen, mutta viimeistään taas syksyllä, kun on aika vaihtaa muut käsityöt taas neuleisiin. 

Nyt vaihdoin siis taas ristipistoihin - oikeastaan ihan "sinun oma vika SNY" 😃, mutta annetaan sen olla vielä vähän aikaa salaisuutena, jooko? Näytän sen sitten kierroksen päätyttyä.

Sen sijaan tällaisen pari vuotta valmistumista odottaneen kirjanmerkin sain nyt vihdoin valmiiksi. Poika toi tämän tuliaisiksi käydessään Skotlannissa (sieltä tää varmaan oli...). Oli miten oli, nää otsatukkalehmät on joka tapauksessa niiiiin suloisia 💕💕

Nyt kun olen saanut tämän valmiiksi, voin aloittaa Pikku Prinssin syntymätaulun pistelyn, Prinsessa-Ballerinallakin kun on omansa. Ja jossain välissä pitää kirjoa siihen Ystävän suvun kastemekon helmaan se tuorein nimi - ennen kuin tulee ilmoitus, että kastemekkoa taas tarvitaan. 

Oli kiva lukea teidän vastauksia 12 kesäkysymykseen - kiva kun kävitte poimimassa haasteen mukaanne.

Onko joku muuten ratkaissut ongelman "miksi bloggerissa ei kommenteista tule ilmoitusta sähköpostiin"? 

*****

Riesan kanssa ehkä päästään pikkuhiljaa jonkinlaiseen sopuun, tosin se tänään yritti vielä kiukutella... Viikko sitten lisättiin yhtä lääkettä puoli tablettia ja minusta se on auttanut. Sen lääkkeen annostusta ei voi enää nostaa, sitä syön nyt niin paljon kuin sitä saa syödä - aika hurjaa.... Eilen soitin hoitajalle ja kerroin missä mennään ja hän jutteli lääkärin kanssa. Molemmat olimme sitä mieltä, että nostetaan toistakin lääkettä puoli tablettia - se on se lääke, joka on mielestäni ollut se "tehokkain" lääke. 

Toivotaan, että tämä nyt auttaa. 

Tänään poikkesin kirjastossa ja ystävän kanssa hautausmaalla. Istuttiin siellä hetken aikaa penkillä juttelemassa ja näin siinä samalla katselin ohikulkijoita. Näin samalla jotain, mikä vähän soti minun "hyviä tapojani" - tai miten sen nyt sanoisi - vastaan. Itse en toimisi niin ja minusta se oli vähän omituista. Hautausmaalle tuli nainen pienen tytön kanssa, tyttö jäi vähän matkan päästä meistä penkille istumaan, kun ilmeisesti äitinsä meni kastelemaan kukkia. Kun kukat oli kasteltu, nainen napsaisi vesipisteen vieressä kasvavasta syreenipensaasta oksan mukaansa ja he lähtivät tytön kanssa pois.
Eihän se tokikaan ole minulta pois, mutta jotenkin se tuntui minusta erikoiselta, oudolta, kummalliselta. Ihan kuin joku olisi käynyt toisen pihalta napsaisemassa kukkia?