torstai 10. toukokuuta 2018

Hei, tykkäätsä musta?

Onhan tämä blogimaailmakin toki osa sosiaalista mediaa, mutta kun aikanaan ensimmäisen blogini vuodatukseen perustin, kahdeksan vuotta sitten, en ajatellut kerätä sille "tykkääjiä". Ajattelin vaan tyhjentää päätä, kokeilla onko musta enää kirjoittamaan mitään - kun Äitirakas aikanaan 80-luvun alussa antoi luvan kirjeenvaihtokaverille, niitä oli lopulta parhaimillaan liki parisenkymmentä. Kaikki saamani kirjeet on tallessa tuolla kellarissa.
Ja siinä blogin perustamisen ohessa ajattelin, että kiva, jos joku viitsii sitä lukea.

Kahdeksan vuoden aikana olen saanut ystäviä, osan tavata ihan naamatusten ja muiden kanssa ollaan ystäviä näin virtuaalisesti.

Naamakirjaankin olen eksynyt, silloin kun se oli niin "in" ja siellä oli kaikki. Nythän se tuntuu olevan enemmänkin meidän keski-äkäisten naisten temmellyskenttä (juu, juu, taisi olla vähän rumasti sanottu, oliko?), ainakin siellä välillä käy tunteet tosi kuumana 😉😉 Ja mainoksia, arvontoja ja muuta sälää siellä on pilvin pimein.
Poistuisin sieltä nätisti takavasemmalle, jos en olisi lupautunut yhden ryhmän ylläpitäjäksi ja yhdeksi aktiivisista päivittäjistä. Ja jos ei ystäviä olisi ympäri maata; on helppo kertoa kuulumisiaan = kommelluksiaan heille kaikille kerralla.

Mistäkö tämä pohdiskelu ja selittely sai alkunsa?

Törmäsin iltapäivälehdessä juttuun valokuvaajasta, joka oli laittanut naamakirjaan ottamansa upean valokuvan, hienosta Jämijärven Uhrilähteestä. Kuva ON hieno, sitä en kiellä, mutta jutussa oleva lause:
"Ajattelin että sinne tulee 10-20 tykkäystä. Nythän siellä on lähes 2500 tykkäystä ja 30-40 kommenttia."

Hän ei varmastikaan tuossa jutussa tarkoittanut lausahduksellaan mitään sen kummempaa, hämmästeli vain, että no huh huh, mites tässä nyt näin kävi 😊

Mutta jotenkin tuntuu, että tämän some-maailman ja some-elämän myötä ihmisen arvoa on ruvettu mittaamaan sillä, kuinka monta seuraajaa sulla on instagramissa (no hyvä on, myönnän, minullakin on instagram -tili, tulin luoneeksi sen vähän niin kuin vahingossa... mulla on VAIN..11 seuraajaa 😉😉 ), tai youtubessa (no sitä EI ole!)tai Twitterissä tai mitä niitä on.
Mä olen siis aika onneton, kun mulla on vain noin vähän seuraajia instagramissa ja naamakirjassa kai alle sata kaveria. Ja niistä muutama yrityksiä, muutama sellaisia vähän niinkuin jäänteitä työelämästä, ne voisi poistaa yms. Eipä paljon jäisi. Teen siellä siivousta aina silloin tällöin ja aina sieltä kymmenkunta katoaa - tiedä sitten pitääkö sanoa "valitettavasti" vai mitä?

Mutta siis ollaanko me tosiaan nykyään niin riippuvaisia siitä, kuka ja kuinka paljon meidän some-päivityksistä tykätään? Sekö on meidän ystävyytemme mittari?

Minusta on mukava, kun olen onnistunut kirjoittamaan tänne blogiini päivityksen, joka saa aikaa paljon keskustelua.  On hauska vaihtaa ihan vakavia ja asiallisia ajatuksia asioista, mutta on myös hauska heittää huulta ja laskea leikkiä - elämää kun ei ole mielestäni tarkoitus ottaa niin vakavasti.
Tiedän, että joskus kirjoitukseni on kertakaikkiaan niin tylsä tai aihe jo niin moneen kertaan kaluttu, ettei kenelläkään ole siihen enää mitään uutta sanottavaa.
Minä vaan en välttämättä muista, että samasta asiasta on vaihdettu ajatuksia jo moneen kertaan 😊

 "Tykkään teistä niin, että halkeen"


36 kommenttia:

  1. Kyllähän se joillekin tuntuu olevan se olemassaolon mittari, että kuinka moni huomioi. Ja muistan erään bloggarin, joka innokkaasti antoi neuvoja, miten saada oma blogi näkymään mahdollisimman laajalti, eikä voinut ymmärtää että kaikki ei sitä halua. Jotkut vain kirjoittavat ajatuksiaan ja asioitaan ja on tyytyväsiä siihen, jos ne viisi vakilukijaa vierailee. Kuitenkin sillä on merkitystä, että JOKU lukee. Itse aloitin masennuksenpurkukanavana blogin kirjoituksen ja oon kyllä saanut lohtua ja vertaistukea niin kommenttien kuin sähköpostienkin kautta.

    Liian helposti mun mielestä ihmiset kyllä alkaa fb:ssa ja anonyyminä huonokäytöksisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että fb:ssä ja anonyyminä ihmiset alkaa helposti huonokäytöksiksi, enkä voi ymmärtää sitä. No, ollaanhan me toisaalta täällä nimimerkin takanakin anonyymeja, mutta silti on...vahvempi?.. tunne siitä, että nimimerkin takana on ihminen, tunteva ihminen, jolloin sitä miettii mitä kirjoittaa, ihan kuin seisoisi naamatusten. Niin kuin mielestäni pitäisikin.

      Ja toki on merkitystä sillä, että edes JOKU lukee, mitä on kirjoittanut ja reagoi siihen; tälläkin viikolla kun itseäni on Riesa rieponut, olen ollut äärettömän iloinen kommenteistanne <3
      Joskus en vaan ainakaan itse kerta kaikkiaan osaa sanoa mitään - kovasti tekisi mieli kommentoida jotain, mutta kun kaikki sanat tuntuu niin latteilta ja mitäänsanomattomilta, että tuntuu usein paremmalta olla hiljaa :P
      Ja jos joku on pitkään hiljaa, niin tulee mieleen, että "ei kai sille vaan ole sattunut mitään".
      Tärkeitä te olette kaikki!

      Poista
  2. Anteeksi, en ollut lukenut omaa päivitystäni; ainakin itselleni osa tekstistä oli jäänyt näkymättömäksi. Nyt pitäisi näkyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyi kun maalasi. Usein kopioimalla ja liittämällä tulee mukana tekstin tausta, joka helposti jää huomaamatta valkoisella luonnospohjalla.

      Poista
    2. Pitäisi muistaa käyttää esikatselua tai muuten tarkistaa oma päivityksensä julkaisun yhteydessä.
      Onhan mulle käynyt noin ennenkin, en vaan muista tota koskaan :)

      Poista
  3. Aloitin blogin yhdeksän vuotta sitten ja aikomus oli, että se olisi vähän niin kuin julkinen päiväkirja. Kommentteja alkoi jossakin vaiheessa tulla harvakseltaan, mutta en sitä niiden takia pitänytkään. Enkä vieläkään! Seuraajien/lukijoiden määrä on pieni, mutta laadukas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se tykkääjien määrän onkin tärkeämpi juuri julkkiksille ja.. niille wanna-be -julkkiksille. En tiedä. Joskus vaan se huvittaa ja joskus vähän säälittääkin :(

      Ja ehkä meilläkin on lukijoita ja seuraajia PAAAALJON, mutta ne haluaa pysyä hiljaa näkymättömissä :D
      Ei se määrä vaan se laatu - olet oikeassa :)

      Poista
  4. Mäkin tykkään susta, Pöllö <3

    VastaaPoista
  5. Tyksin, tyksin, oi pöllöseni<3

    Mulla on instassa yli kakskyt seuraajaa vaikka en ole edes julkaisut ainuttakaan valokuvaa, vähän on karismaa;DD Musta on vaan kiva kattella muiden valokuvia sekä kirjoitella hassuja kommentteja. Ja vakoilla julkkiksia, salainen pahe, alan 7eiskaantua pahasti vanhoilla päivillä, pitäsköhän tilata....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sus' <3

      Jaiks sun kanssas - mä en seuraa ketään julkkista, muutamaa kaveria vain, Siskorakasta ja sukulaisia. Ei seiskaa, niitä oli tarpeeks todistuksessa :P

      Poista
  6. Mäkin tykkään susta, Pöölö <3

    Surullista on, jos elämä on tykkäyksistä kiinni. Toki joskus, kun on onnistunut ottamaan esmes hienon kuvan joistain rehuista, olisi kiva jos siitä joku muukin tykkäisi kuin itse, mutta kyllä 'tosi elämä' on toisaalla eikä netissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kyllä mä ihan Pöllö mielestäni kirjoitin :D Sori :D

      Poista
    2. Kiitos Puskissa <3 (Enkä mä oo niin tarkka, sanovathan ne, että (itse)rakkaalla lapsella on monta nimeä :D )

      Minustakin on surullista, jos elämä on tykkäyksistä kiinni, mutta kyllä elämä pitää rakentaa jollekin muulle kuin somen tykkäyksille.

      Poista
  7. Kyllä mä susta Pöllöseni tykkään, niin ruudussa kuin livenäkin.
    Mä en ole naamarikirjassa enkä instassa. Olen ravelryssä, joka on käsitöidentekijöiden fb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3
      Ravelrynhan mä unohdin kokonaan :) Sinnekin on tunnukset ja joskus jonkun ohjeen sieltä olen käynyt ostamassa tai hakemassa ilmaisohjeen, mutta muuta en ole siellä tehnyt.

      Poista
    2. Minäkin olen ravelryssa, eräällä keskustelupalstalla :)

      Poista
    3. Pitäisiköhän mun tulla kurkkaamaan, mitä te siellä puuhaatte ;)

      Poista
  8. Mäkin tykkään susta Pöllönen ❤ kiva kun tutustuttiin SNY:n kautta!
    Tuosta netti/facetylytyksestä ollaan joskus juteltu Maajussin kanssa. Lähinnä olen miettinyt sitä, että onko miesten fb-ryhmissä samanlaista kuin naisten ryhmissä? Riidelläänkö siellä tyhjänpäiväisistä asioista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reppanainen <3 - olen myös iloinen, että tutustuttiin ja odotan, että nähdään...ihan pian itse asiassa ;)

      AM oli aikanaan FB:ssä, sulki sittemmin tilinsä. Hän oli siellä muutamassa oman käsityöalansa ryhmässä jonkun aikaa ja kertoi, että kyllä, kyllä niissäkin on semmoista.. Ei ehkä niinkään varsinaista riitelyä, mutta piikittelyä. Jos joku asia on aina tehty tietyllä tavalla ja joku olikin keksinyt toisenlaisen tavan päästä samanlaiseen loppu tulokseen; se ei vaan käynyt, ei niin voi tehdä kun aina on tehty näin jne jne. Tai kun ryhmään tuli aloittelija ja esitteli töitään, annettiin kyllä neuvoja mutta juurikin vähän piikitellen ja ylimielisesti tms.

      Mutta totta on, että naisten ryhmät ovat vertaansa vailla, valitettavasti ja monesta ryhmästä olenkin lähtenyt pois ihan vain sen takia, kun en vain jaksa sitä riitelyä turhista asioista.
      Olen kai turhan herkkänahkainen, kun pahoitan niin helposti mieleni vieraidenkin puolesta, asioista jotka ei minulle kuulu..

      Poista
  9. Täällä tykätään pöllöstä oikein kovasti!
    Tää some on tuonut tykkäämiset, mielensäpahoittajat ja ilkiöt. Tietyillä keskustelupalstoilla jutut vaan kääntyy alun fiksun keskustelun jälkeen hirveisiin riitöihin ja asiallisiin kysymyksiin saa tyhmiä vastauksia.

    Blogi on itselle vähän sellanen turisemispaikka ja en odotakaan miljoonayleisöä. On kiva saada kommentteja virtuaaliystäviltä.

    Fb:stä lähtemistä olen monasti harkinnut kun se tuntuu jotenkin vain niin turhalta ja teennäiseltä, mutta poiskaan ei voi olla. Kavereita on vähän yli 400, siinä olisi karsimisen varaa, kun osan kanssa ei juuri ole tekemisissä. Olen päätynyt siihen, että kun ei katsintaa tee, niin jotain jonnin joutavaa voi julkaista.

    Instassa seuraajia on toista sataa, mutta itse en seuraa kuin muutamaa kymmentä. Instassakaan en julkaise mitään järisyttävää. Twitterin käyttö on jäänyt tosi vähäiselle.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laiskiainen <3

      Itse yritän aina miettiä, kehtaisinko sanoa kirjoittamani toiselle päin naamaa. Joskus saatan kyllä kiukuspäissäni kirjoittaa jotain painokelvotonta, mutta pyyhin sen saman tien pois. Sekin helpottaa.
      Ja sitten se, että on työssään aikanaan oppinut sen nettikäyttäytymisen; se on niin tuolla selkäytimessä, että vaikka ei töissä olekaan, niin jotenkin ainakin luulee osaavansa käyttäytyä :P
      Ja muistaa senkin, että minkä tänne kerran kirjoitat ja tallennat, se on täällä aina.

      Twitteriä en ole edes opetellut käyttämään, siellä mulla ei ole edes tiliä/tunnusta - miksi sitä nyt sitten sanotaankin :)

      Nämä blogikeskustelut on mukavia; meidän kaikkien blogeissa on saatu monta hyvää keskustelua aikaan :)

      Ja ihan oikeatakin postia on liikkunut :D

      Poista
  10. Juurihoito luennassa, eilen aloitin ja heti meni sata sivua, <3 hakaniemen elukka on loistava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan olla vähän kummallinen :D (Ai taidan....)

      Poista
  11. Mullla on blogiin nähden ollut kaksijakoinen suhtautuminen: välillä julkinen, välillä yksityinen ja nyt pyrin aloittamaan blogikirjoittamisen uudestaan. Jonkun pitäisi vaan siirtää vanhat vuodatus-tekstit talteen:).

    Instaan menin viime syksynä vaklaamaan lastani ja ehdottoman yksityinen, nyt se on kuitenkin julkinen, tosin tutulla nimimerkillä. Twitteriin menin hiljattain ja harjoittelen vielä...Facea taas ei lainkaan, insta jotenkin kelpaa helpommin.

    Joskus seurasin paria blogia, joiden ylläpitäjä kuoli ja asia kosketti ikään kuin olisin tuntenut oikeasti.

    Tätä sinun blogiasi on oikein mukava seurata. t:sorvatar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sorvatar <3 Kiva kuulla/lukea, että tykkäät käydä täällä :)
      Olen aina välillä yrittänyt etsiä sua, mutta en harmikseni ole löytänyt :(

      Tuntuu, että erilaisia some -väyliä, tai miksi niitä nyt sanoisi, on jo liikaa, niiden kanssa menee jo sekaisin.

      Puhelimesta poistin jo aikaa sitten fb-sovelluksen, käytän sitä silloin tällöin puhelimessa netin kautta, jos tulee tarvis.
      Äsken oli fb:stä ylipäätään tarvis: piti selvittää milloin mökille oli ensimmäisen kerran murtauduttu - asia selvisi *peukku*

      Poista
  12. Possu on Facebookissa ja whatsappissa, mutta ei muissa hömpissä. Possun kaveripiireissä asia on ymmärretty vähän niin, että se on hienompaa, ettei oo miljoonaa fb-kaveria, semmonen on vähän säälittävää ja osoittaa pikemminkin, että on tehnyt epätoivoisia kaveripyyntöjä joka ikiselle naapurille, työkaverille ja vähänkin naamatutulle. Hienompaa on, että kavereita on vähemmän, semmonen vähän alle tai yli 100 ehkä on suht sopiva. Se osoittaa, että kavereita on, mutta ei oo tosiaan klikattu vaan kaveripyyntöä joka ikiselle vähänkin tutulle nimelle. ;) Entä sitten, kun joku puolituttu tekee kaveripyynnön? Monet Possun kavereista on valikoivia, eikä hyväksy puolituttuja kaverilistalleen. Possu ei oo kehannu kieltäytyä, jos nyt tuntee tyypin. Ois nimittäin niin valtavan nolo tulla myöhemmin kylillä vastaan, jos on torjunu toisen kaveripyynnön. Possu ei yleensä mitään kauheen henk-kohtasta facebookiin kirjoittele, just sen takia, koska siellä on niitä puolitutumpiakin. Mutta Facebookista on tosiaan kätevä lukea vaikka joittenkin kaukaisten serkkujen pikakuulumiset. Semmoisten joitten kans ei tulis niin usein muuten yhteyttä pidettyä. Säilyy sukulaissuhde ees facebooktasolla. Whatsapp on Possun mielestä vähän rasittava. tai sen ryhmät. Kun jotkut lähettelee sinne koko ajan jotakin. Facebookiin voi mennä sillon kun huvittaa, mutta whatsapp-viesti kuvineen tukkii vaan kännykän ja hurisee koko ajan ärsyttävästi. (Possulla ne on värinähälytyksellä) ja akkukin kuluu nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän pitää fb-kaverit myös siinä n. 100 paikkeilla, mutta "joudun" myös hyväksymään kaveripyyntöjä sellaisilta, jotka ei varsinaisesti ole oikeita kavereita - tuon harrastuksen vuoksi. Olen ylläpitäjänä kahdessa ja editoijana yhdesssä fb-ryhmässä ja tuo "Myyntisirkkus" -homma kun on sellainen, että kaikki tuntee apinan, mutta apina ei MUISTA kaikkia niin.... kaveripyyntöjä tulee aina juhannuksen aikaan useita, sitten se taas hiipuu.
      Mutta sitten taas syksymmällä siivoa fb:tä; esim. paljon työkavereita olen poistanut kavereista, kun ei enää olla missään tekemisissä: lähes kuuden vuoden poissaolon jälkeen ei paljon ole enää yhteistä.
      Whatsapp on hyvä yhteydenpitoväline Siskorakkaan kanssa - se kun on toistaiseksi ilmainen. Samoin yhteyttä pidetään Myyntisirkkus -parin kanssa; meillä kun puhelut usein venyy ja venyy ja venyy....
      Joskus on jotain Whatsapp -ryhmiäkin ollut, mutta ne on ihan väliaikaisia, niin kuin nyt kesäksikin sen meidän melontatapahtuman ajaksi tehdään oma ryhmä - helpottaa yhteydenpitoa 15 hengen kesken.

      Twitteriin ei toivottavasti tarvitse mennä, ikinä.

      Poista
  13. Mie tykkään sinusta Pöllö <3
    Mie olen ollut Facessa alusta asti ja nykyään se taitaa tosiaankin olla meidän keski-ikäisten temmellyskenttä (mie luin tuosta siun tekstistä ensin LEMMELLYSkenttä ja taitaa se olla vähän sitäkin ). Aikoinaan töissä ollessani sain hieman negatiivista palautetta, kun en hyväksynyt kaikkia kaveripyyntöjä työpaikan kontakteilta, mutta olen yrittänyt pitää periaatteen, että FB kavereiden kanssa on muutakin yhteistä kuin kustannuspaikka.
    VUosien myötä olen vähän poikennut päätöksestäni, mutta rajaan sitten "oikean elämän" kommenteista pois työyhteydet.
    Instassa olen ja Whatsupissa myös, Youtube-tilikin löytyy, koska sellaiselle piti videoita laittaa Husqvarna-pilottina ollessani, eli parin vuoden takaisia robottiruohonleikkuripätkiä sieltä löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suttastiina <3
      LEMMELLYSkenttä - ihana sana :D
      Aivan, fb-kavereiden kanssa on kiva olla muutakin kuin sama kustannuspaikka - jos ollaan samalla aaltopituudella ja jutut muuten menee yksiin jne., niin mikä ettei. Samalla tavalla ajatuksia voi vaihtaa fb:ssä kuin esim. täällä, kun siltä tuntuu.
      Mutta sellainen "kavereiden keräily" - ihan kuin lapsena kiiltokuvien keräily (mä keräilin kiviä...), ei oikein istu mun ajatusmaailmaan.

      Ja vielä kun se työpaikka on, vaikken sinne enää varmaan palaakaan, niin tarkkana on oltava, mitä päivittää, niin kuin niiden muutaman ryhmän takiakin, joissa on ylläpitäjänä.
      Ja toki mä nyt muutenkin yritän olla aika kiltti, vaikka joskus tekis mieli sanoa...napakamminkin ;)

      Poista
  14. Oho, olipas yllättävää, että olet muistanut minutkin vielä:), tällä hetkellä löydyn instasta sorvatar-nimellä ja kirjoitan sinne aika paljon, koska sitä vartenhan se on, heh.Twitterissä olen myös sorvatar.

    Possumunkin blogi tulee myös vilkaistua silloin tällöin. Kommenttejanne on kiva lukea. Tietty porukka on hienosti pysynyt monta vuotta. Tämä "helvetin pöllö"- nimimerkki jaksaa yhä naurattaa minua. Hyvät jutut eivät vanhene. Ja täällä blogissakin on aina kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenpa etsimään sut sitten instasta :) Olen siellä kyllä eri nimellä, pöllöön piti senkin viitata mutta tapojeni mukaisesti siihen tuli "typo" - kirjoitusvirhe :D :D

      Tästä ei ole itse asiassa kovinkaan pitkää aikaa kun ajattelin tuota samaa asiaa, että hyvin on tietty porukka "sieltä aikojen alusta" kulkenut mukana ja uusia hienoja ihmisiä tullut matkaan mukaan.

      Eli siis jatkamme yhteydenpitoa edelleenkin :)

      Poista
    2. Jotkut tyypit on sillai kivoja et vaikka aikaa kuluu niin voi samantien jatkaa siitä mihin jäätiin, se yhteys säilyy.

      Poista
    3. Totta. Tuo SMeloo -porukka on juuri sellainen: joidenkin kanssa saattaa mennä pari-kolmekin vuotta ettei nähdä, syystä tai toisesta, mutta kun nähdään, on kuin olisi nähty viime viikolla.
      Joidenkin kanssa et vaan osaa puhua oikein mitään, yhdessä olo on niin väkinäistä, että odotat koko ajan, että tulisi joku, joka laukaisisi tilanteen.

      "Meidän" Prisman juustomyyjä on juuri sellainen kuin olisi tuntenut hänet aina - emme edes tiedä hänen nimeään. Aina kun hän vapaapäivällä tai lomalla, säikähdämme, että nyt hän on lopettanut työt - ja mikä helpotus kun näemme taas :D

      Mulla ei ole ketään "vanhoja" ystäviä koulusta tms. Yksi vanha ystävä on jäänyt: kirjeystävä jostain vuodelta kivi ja kirves, olin varmaan 5 tai 6. lk:lla. eli siitä on kohta 40 vuotta!!!

      Muistan kun kävin hänen luonaan ensimmäistä kertaa ja hän löi päänsä kaapin oveen ja sanoi, että "ai, nyt tulee varmaan kauhee kuppa päähän" :D :D

      Poista