Pöllöt tuo valoa - toisiko ne myös rahaa?

Vielä on (Halavatun) Huuhkaimella - kiitos vaan Sus' 😃😃 - kaapissa paljon pöllöjä, jotka ei ole päässeet kuvaan. Tai on ne varmaan joskus olleet kuvissa, mutta kun sitä esittelyä niistä toivottiin, niin tässäpä taas pari kuvaa. 

Jokainen teistä toki osaa itsekin etsiä ja lukea tietoa pöllöistä Wikipediasta, mutta tässä vähän lyhennelmää:

Pöllöä on vanhoista ajoista asti pidetty viisauden symbolina. Minervanpöllö on viisauden ja filosofian perinteinen symboli. 
Minä sain rakkaalta ystävältäni viime kesänä syntymäpäivälahjaksi Kalevalakorun Minervanpöllö -kaulakorun 💕

Joissakin kulttuureissa pöllöä on pidetty vähän niin kuin "pahan ilman lintuna", Suomessa paholaisen lintuna. Pohjoimaissa ukkosen jumalan Ukon lintuna.
Sen silmiä on syöty koska on uskottu hämäränäön paranevan. Sydän on tuonut rahaa, metsästysonnea ja sodassa rohkeutta. Pöllönmunan ja sydämen keitoksesta tehdyllä juomalla uskottiin olevan parantavaa vaikutusta alkoholismiin, kaatumatautiin ja hinkuyskään.
Kun naisen vasemmalle rinnalle asetettiin pöllön sydän, naisen uskottiin paljastavan kaikki salaisuutensa.

Nalle Puhissa Pöllö on vanha ja viisas 💕

Vaikka pöllö tunnetaankin hyvästä hämäränäöstä, ne metsästävät kuulonsa avulla. Pöllöt eivät siis niinkään tarvitse valoa, mutta ovat valmiina auttamaan meitä ihmisiä, joilla ei ole yhtä hyvä hämäränäkö, vaan tarvitsemme enemmän valoja kulkiessamme:

Pöllön sydämellä tuntuisi olevan paljon hyviä ominaisuuksia, mutta siitä huolimatta ei pidä pöllöä surmaaman ja varovasti liikkua pöllömailla muutenkin. Siitäkin huolimatta, että pöllön sydän tietää rahaa...

Nämä kaikki nimittäin jos saisin täyteen rahaa; lompakot täyteen edes viiden euron seteleitä ja kukkarot vaikka euron kolikoita, niin jo vain tekisivät tuplaten iloisemmaksi nämä pöllöt 😄😄



Semmoisia pöllöjä tänään 😉


EDIT:
Nythän mä vasta hoksasin, että tuossa ylemmässä kuvassa on selvästi Äitirakkaan kaikki kolme lastenlasta: Poika, Ballerina-Prinsessa ja Pikkuveli ❤❤❤

Su'en haaste: koominen muisto harrastukseen liittyen

Sus' haastoi kirjoittamaan jonkin koomisen muiston liittyen harrastukseen. Meillä Caran kanssa on yksi sama harrastus, melonta, jonka niin kuin jo hyvin tiedätte, olen joutunut ainakin toistaiseksi jättämään rannalla ruikuttamiseksi (ja sitähän teen kyllä hyvin tehokkaasti...)

Kerron kaksikin tarinaa, sillä tämä ensimmäinen ei varsinaisesti ole niinkään koominen - ihan hauska sattumus vain, enemmänkin sellainen "mitä äidit edellä, sitä lapset perässä" -sarjaa:

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin melomassa sittemmin ns. kotijoeksi muodostunutta jokea, Lammin (oikeammin Hämeenlinnan) Pääjärveltä Mommilanjärvelle virtaavaa Teuronjokea. Siinä on muutama koski ja pari pienempää nivaa, mutta ihan hyvä ja turvallinen joki aloittelijankin meloa.

Edessä oli Hyväneulan koski ja Äitirakas meloi edelläni; näyttääkseen oikean melontalinjan. Vaan hups, kuinkas kävikään: kajakki kääntyi ja hän laski kosken TAKAPERIN. Mutta oikein päin ja kuivana.
Ja siis, mitä Äiti edellä, sitä lapsi perässä: kun mulle oli näytetty oikea melontalinja,  lähdin matkaan ja... miten onnistuinkaan siinä samassa tempussa: kajakki kääntyi ja laskin kosken TAKAPERIN 😃😃  Mutta oikein päin ja kuivana. Seuraavana tuli enoni ja totesi kosken alapuolella rauhalliseen tapaansa "Niin, näin se olisi ollut tarkoitus laskea..."

*******

Muutamia vuosia myöhemmin olimme taas samassa koskessa, huhtikuussa, jäät ja lumet olivat vastikään sulaneet ja oli ensimmäinen melontaretki. Kokenut melojahan tietää, että kajakissa on AINA oltava mukan kuiva vaatekerta. Ihan varoilta. Mutta kun eihän me pitkää matkaa...
Taas laski Äitirakas edellä, vuosien harjoittelun tuloksena oltiin jo opittu laskemaan keula edellä 😜😜

Vaan tällä kertaa Äitirakas yritti sitä eskimokäännöstä, se vaan jäi puolitiehen... Vesi jääkylmää - eikä tietenkään vaihtovaatteita..
Ja mitä tekee perässä tuleva tyttärensä? Pöllö, Huuhkain, ihan mikä vaan? Täysin samat liikkeet!
Siinä kelluu kajakki pohja ylöspäin ja Pöllö räpiköi siivet märkänä huhtikuisessa jääkylmässä vedessä. Ja onko kuivia vaatteita mukana?
Niin joo, oli kummallakin, mutta kun ne oli siellä autossa joka odotti siellä maihinnousupaikalla, n. tunnin melontamatkan päässä... Tai no tuntikin on suhteellinen käsite,  kun melotaan jokea ensimmäistä kertaa talven jäljiltä: tiedossa oksien sahausta, kumartelua, kiertelyä yms. jumppausta.



Onneksi, onneksi kajakissa tulee meloessa nopeasti lämmin ja lämpö myös pysyy siellä ja onneksi ilta oli lämmin, mutta empaattinen seurueemme...heti kun näki, ettei meillä ollut mitään muuta hätää kun kolhiintunut itsetunto, nauroi vatsalihaksensa kipeiksi.

Hassua ja yllättävää, ja ihanaa :)

Eilen oli taas käsityökerho ja siitä huolimatta, että väkeä oli vähän tavallista vähemmän, ääntä oli ihan yhtä paljon. Äänen määrä on siis vakio, naisten määrästä riippumatta.

Mun pöllölapaseni ei oikein tahdo edetä, nyt olen sentään vihdoin ja viimein saanut ranteen joustimen tehtyä, kolmannella yrittämällä ja sen verran kämmentäkin, että peukalokiilan lisäyksiin asti olen päässyt.
Mutta kun taas olis muutakin mukavaa tekemistä ja ehtiihän sen lapasen ja ja... Ei vaan, on se tuossa pääsiäisen pyhinä varmaan tehtävä.

Mutta siinä kirjastosta lähtiessä silmiin osui taas hassua jotain, josta oli pakko ottaa kuva. Se näytti minusta ihan "puulta":

Tänään piti sitten lähteä kauppaan - että mä sitten inhoan noita isoja marketteja, mutta nyt ei ollut oikein vaihtoehtoa, kun piti käydä apteekissa. Olin eilen soittanut ja tilannut lääkkeet sinne - tiesin, että toista lääkettä ei siellä ole. "Voit tulla siinä puolen päivän aikaan hakemaan, kyllä ne silloin täällä jo ovat".  Menin apteekkiin, otin vuoronumeron ja pääsin tiskille melkein saman tien. Toiset lääkkeet löytyi, mutta toiset puuttui siitä laatikosta. Katsoin puhelimesta kellonajan: 12.02 - vähän turhan tarkka 😊😊 - mutta kappas vaan, puhelimessa olikin apteekilta viesti, että tilaamani lääkkeet on noudettavissa. Eli hops, ei kun etsimään mun lääkkeitä. No löytyihän ne, ei vaan oltu vielä tuotu sinne kaappiin missä ne toiset oli.

Sitten piti hakea AM:lle toisesta marketista valkosipulitabletteja ja siinä parkkipaikalla odottaessa räpläsin puhelinta ja miten satuinkin - ONNEKSI! - avaamaan postista tulleen viestin, ilmoituksen saapuneesta paketista. Olin ilman muuta olettanut, että se on tuossa lähikaupassa, mutta eipä ollutkaan: se olikin siellä missä AM sattui juuri sillä hetkellä olemaan 😊 Ei muuta kuin soitto perään, että soittaa kun on tulossa poispäin, että ottaa sen mun paketin mukaansa.

Paketti oli ihanaiselta Reppanaiselta ja siellä oli kahden kirjan; Katja Kallion  ja Amy Tanin (nimiä en nyt ulkoa muista ja olen jo vienyt ne yöpöydälle odottamaan) lisäksi suloinen pupu -pääsiäiskortti ja....PAAVO! Jos en pelkäisi, että se jää alleni ja hukkuu, niin ottaisin sen viereeni yöksi:


Paavo on vaan niin ihana ❤❤❤💞

Kiitos Reppanainen


Hyvää "tollo torstakia" tai "kihlatorstaita" kaikille!

Millä tavalla ihminen voi polttaa nenänsä?

Useimmiten kai auringossa, jos ei muista käyttää aurinkovoidetta?

Entä millä tavalla Pöllö voi polttaa nokkansa? Työntämällä nokkansa kuumaan ruokaan? Juuei...
SNY-emo tietää, että on ihmisiä, joille sattuu ja tapahtuu - ja ehkä tekin ootte jo huomanneet, että yksi sellaisista olen minä.

Ai mitäkö sattui? Ostin tuosta leipomon tehtaanmyymälästä lounaslihapasteijoita - sillä nimellä ne oli. Ei tarvinnut kun paistaa.  Ja minähän paistoin. Ja maistoin. Oli hyviä.  Paitsi että.
Kun haukkasin ensimmäisestä - kuumasta - sain KUUMAA HÖYRYÄ, en nenälleni vaan NENÄÄNI!
Arvaatkaa vaan onko se nyt kipeä?
Eikä nenää oikein voinut huljutella sisäpuolelta kylmällä vedellä. On siis vain kärvisteltävä. Huokaus.

Että se on sitten kevät. Ja kesä tulossa. Tämmöiset tapaukset on varma kevään ja kesän merkki, uskokaa pois!

Tältä näytti kun katselin olohuoneen ikkunasta illansuussa, auringon jo aloittaessa laskuaan naapuritalon taakse. Näytti ihan kesäillalta 😊





Naapureiden lisäksi ovella kolisteli tänään taas postinjakaja:
Kiitos Susanna kortista ❤❤ Iloista pääsiäistä myös teille!


SNY:ni lähetti ensimmäisessä paketissa kahta eri Nalle -lankaa ja kerrosrivinousu -ohjeen. Sitä olen katsellut muiden tekemänä ja ajatellut, että pitäisi kokeilla, mutta "se on varmaan aika vaikeaa, täytyy keskittyä oikein kunnolla". SNY:n ohje oli niin hyvin kirjoitettu, että ajattelin kokeilla sitä saman tien - ja tämmöiset siitä sitten sain puikoilta tipahtamaan. Sukkien teriä jouiduin vähän soveltamaan kun
a) ensimmäisestä sukasta tuli vähän pieni ( no olisihan se vähän pienempi jalkaiselle mennyt, nro 36 tai jotain)
b) en huomannut laskea ja ottaa ylös, millä kerroksilla tein kavennukset - lopputuloksena oli se, että toisesta sukasta  tuli vielä pienempi...
Purkaminen muuten oli aika viheliäistä, vaikka kuinka yritin poimia silmukat ensin samalta kerrokselta ja purkaa vasta sitten ja huomioida ne kavennukset ja... meinasin hermostua 😉😊😉
Mutta tässä ne nyt on, omassa jalassa, vaikka joku muu ne varmaan saa, jos ne joku huolii.

Kuvahaaste, kuva 4, 25.3.2018

Viime sunnuntai(kin) jäi väliin, mutta eipä tämä maisema tästä paljon muutu. Välillä on enemmän ja välillä vähemmän lunta. Välillä on puissa lunta ja välillä ei.

Tänään pilkisti aurinko juuri sopivasti kun itseni parvekkeelle hilasin:

Jatkan neulomista ja A W Yrjänän Joonaanmäen valaiden kuuntelemista.

Uusi perheenjäsen ja jotain puikoilta pudonnutta

Kerroin eilen, että meille tuli uusi perheenjäsen. Tämän Riesani kanssa kun joudun käymään milloin missäkin tohtoriksella, niin AM ystävällisestä jopa aamuvarhaisella (no, ei nyt niin kovin aikaiseen oltu liikkeellä) lähtee mua kuskaamaan ja nytkin odotteli sen aikaa kun olin vastaanotolla, vaikka sanoin, että pääsen kyllä kotiin päin itseksein. 

Käytössään olleen ajan hän oli tietenkin käyttänyt hyödyllisesti ja piipahtanut läheisellä kirpputorilla/realisointikeskuksessa. Kun hän sitten tuli hakemaan mut, tapani mukaan hyppäsin äkkiä kyytiin, että päästään pois tieltä oven edestä  enkä tietenkään sen kummemmin katsonut edes, olisiko meidän autossa muita kuin AM. 

Sitten kun oltiin jo liikkeellä, hän kysyi "huomasitko, kuka meillä on kyydissä?"  Hups, ajattelin ja nolostuin, en ollut ollenkaan katsonut takapenkille, kukahan siellä on, enkä edes tervehtinyt... käännyin ympäri... AM:n takana ei istunut ketään, joten sen jonkun täytyi istua minun takanani - loogista, sillä minun penkkini takana on enemmän jalkatilaa, koska olen lyhyempi ja etupenkin voi vetää edemmäs. En kyllä ollut huomannut sellaista....

Käännyin siis vähän enemmän, valmiina pyytämään anteeksi huonoa käytöstäni. Takapenkillä istui turvavöihin kiinnitettynä ja siellähän istui  HUUKO ❤

Huuko on aika iso - niin kuin näkyy: tuossa jalkojen juuressa on AM:n puhelin, vähän niinkuin mittakaavana. Huuko seisoo meidän toisella sohvalla ja tuolta takavasemmalta pilkottaa vihreä kylmälaukku joka on käsinojalla - siitä voi siis päätellä kuinka iso Huuko oikein on. 

Huukolle on varmaan pienempänä tehty samoin kuin mulle ja rallatettu samaa rallatusta kuin mun enot rallatti mulle - siksi mä olen näin lyhyt - ja siksi Huukon päälaki on tasainen: "Taa taa tasapää, älä kasva enempää"

No en kasvanut, 160 cm riitti, tai niin se lääkärisetä kesällä mittasi.

Mutta siis Huuko.

Huukon pään päälle kun laittaa tyynyn, niin siinä on mukava lepuuttaa jalkoja samalla kun neuloo. Eikä se karkaa, niin kuin tuo puinen jakkara karkasi, sitä piti siirtää vähän väliä takaisin.  Huuko on siis mun uus paras neulontakaveri ❤

Nämä ei kuitenkaan ole vielä Huukon kanssa tehdyt, vaan nämä tipahti puikoilta vähän aikaisemmin. Muuten oli kiva tehdä näitä, mutta päättely....voi kun on ihmisellä huono päättelykyky...ihan liikaa lankoja kaksivärisissä kynsikkäissä, onneksi en ottanut useampia värejä 😊 Harmaan sävy on vähän vääristynyt, se on oikeasti enemmän ruskeansävyinen, mutta tykkäsin väreistä, "tilaajan" toiveesta, kuten varsien pituuskin, kyynärtaipeesen asti. 

Ja sitten vielä päivän piristys. Kaupassa käynti, varsinkin isoissa marketeissa käynti, on mulle nykyään melkoista pakkopullaa ja AM tekeekin sen useasti yksin. Jos voisin, Tuomas Kyrön sanoin "möhnöttäisin" (kuulin sen ihan just tv:stä) kotona 😊

Mutta tänään, oltiin menossa isoon marketiin ja odotin kun AM oli hakemassa kärryä, edestäni käveli nuori isä pieni tyttö kärryissä. 

Tämä pieni, suloinen tyttö hymyili koko naamallaan ja ilmoitti iloisena:  

"ME MENNÄÄN OSTAMAAN JÄÄTELÖÄ!"  ❤❤

Tuon jälkeen oli itselläkin ihan hyvä mieli mennä kauppaan ja kauppareissu sujui hyvin, tavallisuudesta poiketen tänään ei ollut hirveä kiire pois 😊

Ja nyt niiden kerrosrivinoususukkien pariin Huukon kanssa. 

Ensimmäinen SNY-paketti on saapunut ja avattu

Jes! Kävin tänään tuulta ja tuiskua uhmaten hakemassa ensimmäisen SNY-pakettini, en malttanut odottaa huomiseen. Ilmoitus saapuneesta paketista tuli - tietenkin! - eilen heti sen jälkeen kun oltiin tultu kaupasta kotiin, meidän uuden perheenjäsenen kanssa. Siitä kerron kuvan kanssa myöhemmin, tämä päivitys on SNY:n ❤

Ihan ensin kuva siitä mitä paketista paljastui kun avasin sen:

Eli paketista löytyi kortin lisäksi taikapallo, kerä ihanan punaista Nalle-lankaa ja.. nii-in, mitähän tuossa edessä olevassa muoviin käärityssä paketissa onkaan? Siihen kiinnitetyssä lapussa lukee "Lisää valoa kevääseen"

Kortin kuva on selvästikin kirsikkapuu: puussa on jo kirsikoita ja siitä putoavat kauniit kirsikankukat. Tiesittekö muuten, että Tokiossa jo kirsikkapuut kukkivat? Täällä vielä saadaan hanamia odottaa, olisi kiva lähteä sitä isolle kirkolle katsomaan kun sen aika. Tämä näin välihuomautuksena 😉

Että mitäkö se paketti oikein sisälsi? Kylläpä te olette malttamattomia - melkein yhtä malttamattomia kuin minä... Vaan ette te mulle pärjää..

Paketista löytyi paketti vihreää teetä, Goji & Blueberry. Ihan uusi tuttavuus, jota aion kohta maistaa. Kuulostaa hyvältä.  Lisää valoa kevääseen tuo edessä oleva ihana ruusukynttilä - en vaan taida raaskia sitä polttaa, se on niin kaunis!
SNY:ni oli hauskasti laittanut pienet vihreät etiketit kertomaan terveiset taikapallosta löytyneisiin esineisiin: jääkaappimagneetti ja heijastin kertoivat entisen ja nykyisen asuinpaikkansa - hauska idea!
Minulla kun oli jo ollut pieni aavistus kuka olisi parini voinut olla, mutta se heitti nyt kyllä ihan häränpyllyä 😃😃😃 Ja ei, en lähde tekemään salapoliisin työtä, minusta on kivempi pitää salaisuus loppuun asti.
Kinder -suklaamunasta tuli moottoripyörä - pääsen sillä huristelemaan eikä tarvitse odottaa edes lumien sulamista, se kun ei kai tarvitse ajolupaa? Ajokorttihan kyllä antaa myöten myös moottoripyörällä ajon, mutta....
Huulirasvaa; sitä ei voi olla ihmisellä koskaan liikaa. Nimim. "mikä täällä taskussa on? Ai, täällä oli huulirasva" - No yllätys yllätys... (Keskustelu AM:n kanssa 😃)
Unohdinko jotain? En. En tosiaankaan. RUOHOMUNAT! Ihan parasta! Miten saatoit tietää, että ruohomunat on meidän molempien, niin mun kuin AM:nkin herkkua? Niiden syömisessä ei kauan kestänyt, sillä kilttinä vaimona jaoin ne tasan (7-6) AM:n kanssa.
Just eilen hiplasin kaupassa sellaista isoa pussia ruohomunia ja olin ostamassa sitä, kun hillitsin itseni "ei, ei, ei - siitä ei hyvä seuraa jos tuon ostat..." Ko. kaupassa ei ollut pieniä pusseja ja niin me jäätiin ilman.
JA NYT NE OLI TUOLLA PAKETISSA! Se Salaisen Neuleystän Taikapöly toimii edelleenkin, sitä on pakko olla, ei ole muuta selitystä 😃

Lankana paketissa oli siis tuo punainen Nalle -lanka, sekä tuo kirjava Nalle -lanka, sekä vinkkinä, että langat voisivat sopia hyvin kerrosrivinousuun. Tässä olet joko ajatusten lukija tai sitten kyse on Taikapölystä... Olen nimittäin tuota kerrosrivinousua miettinyt jo pitkään ja pistänyt sen kokeiltavien/opeteltavien  listalle. No, nyt on oikein hyvä "syy" ottaa se työn alle ja arvaas mitä?
Sukat ovat jo tuossa työn alla! Teen niihin ensin joustimen valepalmikolla ja sitten jatkan tuolla kerrosrivinousulla - kiitos kun laitoit selkeän ohjeen mukaan!

Pakko on varmaan tunnustaa, että kaikki herkut on jo syöty...  Paketti oli aivan ihana ja olen tosi iloinen!  Nyt palaan puikkojen pariin.

Mitä mukaan melkein autiolle saarelle?

Sus' heitti blogissaan haasteen, pohtimaan mitä ottaisit mukaan "melkein autiolle saarelle". Eli siis näin:

Nythän on niin että Sinulla on todettu jokin outo sairaus!! Paniikinappulaa on isketty ja kansainvälinen lääkäriryhmä hyörii avaruuspuvuissaan ympärilläsi. Kokeita tehdään ja verta kupataan sankokaupalla. Lopulta eristetään viirus ja se nimetään Ördskökiksi. Kukaan ei tiedä tästä sairaudesta juuri mitään muuta kuin että sen taudinaiheuttajan todetaan häipyvän elimistöstäsi noin vuodessa.
Sikäli positiivista tässä tapauksessa on että tauti on sinällään harmiton, ainoa huono puoli on sen järisyttävä tartuntaherkkyys. Koska siihen ei ole muuta lääkettä kuin aika, sinut määrätään karanteeniin Karibian meren autiolle saarelle. Taudin oireet aiheutavat nimittäin yletöntä laiskuutta ja todetaan että alla auringon on mukavampaa olla laiska.

Valitettavasti saari on hyvin pieni ja siellä on vain yksi rakennus, lienee jonkun nimettömän robinsoncrusoen jäljiltä, vankka pikku rakennus kuitenkin. Tämä johdosta saat ottaa mukaan vain rajallisewn määrän tavaroita. Talossa on valmiina sänky, keittolevy(kaasu) ja lusikka-haarukka-veitsi sekä puukko, muki ja lautanen, kattila ja paistinpannu, sekä levysoitin(gramofoni, ei ole sähköä) sekä paperia ja kyniä.

Mukaan saat ottaa seuraavia asioita:

1. Kolme lp-levyä (mikäli toivemusaa ei vielä ole lp-ksi painettu niin tehdään)
2. Kolme kirjaa
3. Huonekalun
4. Taulun
5. Koriste-esineen
6. Pehmolelun
7. Pelin
8. Kolme valokuvaa
9. Harrastustavaran
10. Vapaavalintainen esine

No tässä joutessani rupesin miettimään minkälaiseksi mun listani muodostuisi:

1. 40-vuotislahjaksi saamani cd-levyllisen 80-luvun musiikkia - se oikeastaan riittää, koska siinä on kaikki.

2. Papillon, Pitkä marssi, Täällä pohjantähden alla

3. Sen vihreän nojantuolin, josta jouduin luopumaan kun nää uudet sohvat hankittiin muutama vuosi sitten.  Siinä pystyi myös nukkumaan :)

4. Tähän on vain yksi oikea vastaus, tosin sen mukaan ottamisesta voi tulla sanomista: Pojan päiväkodissa piirtämä kuva, jossa hän on isänsä kanssa. Se on ollut meillä seinällä yli 25 vuotta ja se on ainoa esine mistä meillä tulisi riitaa avioerotilanteessa. Tai - se on kyllä jo ratkaistu: yhteishuoltajuus :D
Mutta jos en sitä saisi, niin toinen noista pöllöistä, jotka olen saanut tämän pöllötatuoinnin tekijältä lahjaksi. Ne pitäisi vain kehystää ensin. Saisinko ottaa molemmat?

5. Pojan tekemän pienen purjeveneen (jotain puuta yms.), jossa jostain syystä on Ahvenanmaan lippu :D

6. Arvatkaa? Pöllön - sen jonka sain sairaalaan aivokasvaimen poiston  jälkeen. Ei, en ole aivoton, mulla on vain yks monttu ;)

7. Nopat - siis yatzyn. Nopilla voi pelata mitä vaan, itse voi keksiä lisää pelejä.

8. Nyt kun katson hyllyäni: kuvakooste josta löytyy useimmat läheisistäni, kuva mummustani ja kuva siskon lapsista.

9. No sukkapuikot ja määrättömästi lankaa, tietenkin :D

10.  Kaislahame ;)


Käy vinkkaamassa Su'elle sivuillaan, jos teet tämän haasteen, ja kerro mullekin, on hauska kuulla, millaisella varustuksella kukakin saarelle lähtisi :)

Raivo -stuttaako sinua?

Laturaivo. Liikenneraivo. Someraivo.  Mitä vielä? Nykyään on kaikenlaisia raivoja.

Entiseltään en muista kuin Raivo Roosnan. Muistatteko te? Virolaissyntyinen mies, joka tuli tunnetuksi parista Suomessa tehdystä ryöstöstä, joista tunnetumpi taisi olla se, jonka hän teki yhdessä kaverinsa Aleks Lepajoen kanssa Tillanderin kultasepänliikkeeseen.

Mutta nykyään on raivoa joka paikassa. Tuntuu, että ihmiset "raivostuvat" ihan pienestäkin. Ja totuutta asioihin ei tiedä kuin asianosaiset. Ja se miten sympatia jakautuu, riippuu siitä kuka tai kumman puolesta ehditään ensin julkisuuteen. Sen jälkeen on toisen osapuolen turha puolustautua, on vain yksi Totuus. Ja sana sanaa vastaan.

Viimeisimpänä on nyt ollut julkisuudessa Laturaivo. Miten siltä voisi välttyä, kyseli jo Suomen Latukin naamakirjassa.  Hyvä kysymys.
Miten miltään julkiselta raivolta ylipäätään voisi välttyä?

Oletteko muuten huomanneet - tähän väliin kysyn - että näiden "raivojen", oli ne sitten mitä laatua tahansa, osapuolina ovat aina AIKUISET IHMISET.
Hetkinen. AIKUISET IHMISET. Ja aikuisilla ihmisillä tarkoitan nyt siis.. ihan oikeita aikuisia, sanoisinko mutu -tuntumalla, että sellaisia kolme-nelikymppisiä ja sitä vanhempia.
Onkos nyt siis jossain matoja? Uskallan sanoa, että kyse ei varmaankaan ole kasvatuksen puutteesta - kyllä meidät yli neli- (viisi..)kymppiset on kasvatettu, mutta onkohan meiltä unohtunut jotain? Onko johonkin rattaisiin nyt mennyt hiekkaa sen verran, että jumittaa, kun on käytöstavat unohtuneet?

Että jospa vaan kerrattaisiin niitä hyviä käytöstapoja (en tarkoita teitä, paitsi jos aiotte ruveta tämän kirjoituksen pohjalta mulle raivoamaan..) ja tehdään toisille niin kuin haluttaisiin itsellemme tehtävän.

Ymmärrän, että joskus palaa käpy - en minäkään mikä kiltteyden perikuva ole, (Äitirakas lopettaa lukemisen NYT 😝), osaan minäkin käyttäytyä huonosti, olla ilkeä ja tuhma, pitää puoleni välillä sinnikkäästi enkä aina niin nätisti, mutta EN minä sentään RAIVOA vieraille ihmisille.

Että tästä tuli nyt tämmöinen BLOGIRAIVO -kirjoitus, kun rupes tökkimään toi raivoaminen.

Olishan sen raivon voinut kohdistaa vaikka tonne työhuoneeseen jonka joku on taas sotkenut....

Pöllöjä ja vanhoja muistoja

Arkeilija kertoi käyneensä lomasellaan Turkkusessa, Aurajoen kummallakin puolella. Kehuin siellä hänen blogissaan, että olen siellä minäkin käynyt, siellä Turussa. Parikin kertaa. Ja melonutkin siellä Aurajoessa. Aurajoella. Kumpi on oikeaa suomea? No, siinä joessa kuitenkin.

Kehuin myös käyneeni Äitirakkaan kanssa ihan kaupungillakin, linja-autolla mentiin, semmoisella nykyaikaisella (tai siis sen aikaisella), mutta sitten törmättiin vähän vanhempiin linja-autoihin.
AM löysi tänään vanhan valokuva-albumini, jollaista en muistanut olevan olemassakaan ja hups, mitäs sieltä löytyikään: valokuvat niistä vanhoista linja-autoista joita me ihasteltiin.



Vanhoista paperikuvista kännykällä otettu kuva, joten ei ihan huippuluokkaa ja vähän keturallaankin ovat, mutta linja-autothan tuossa ovat pääasiassa 😊😊

Tämän päivän käsityöt on jääneet vähän vähälle, päivä on mennyt enempi puhelimessa, olen yrittänyt pankin kanssa selvitellä miksi verkkopankki toimii niin kuin toimii. Siis mitään sellaista vikaa siinä ei ole, etteikö sitä voisi luottavaisin mielin käyttää, se vaan toimii kummallisesti: pyytää sisäänkirjautumista kahteen kertaan. Kummallista. Ja AINA kun soitat johonkin, ihan mihin tahansa yritykseen ja kysyt, miksi joku heidän verkkopalvelunsa toimi tai toimii niin kuin toimii, on ensimmäinen kysymys: "miten tuota, olet tyhjentänyt välimuistin?" No olen, kiitos kysymästä. Omakin välimuisti tyhjenee kerran vuorokaudessa... "Ja käyttäjätunnus ja salasana ovat oikein?" No juu, kyllä ovat. Vaikka muistissa onkin vikaa, niin ne sentään osaan naputella.
Ja kun olen kolme kertaa selittänyt saman asian puhelimessa ja kerran vielä kirjallisena, niin alkaa jo lehmänhermoisenkin kärsivällisyys pettää 😉 Tekee mieli vastata, että pääasia kun toimii, kai se joskus korjaantuu.

Pöllöjä on kaivattu lisää. Niitä on kertynyt muun muassa tyynyjen muodossa:


Kaikki eivät suinkaan ole sängyssä, vaan osa on löytänyt paikkansa sohvalta.


Katsotaan mitä seuraavaksi löytyy 😉 😉

Ai niin, Pietarilla oli ollut asiaa

Unohdin kertoa. Viime viikonloppuna kun olin poissa kotoa ja AM täällä yksin, oli varmistunut, että kyllä, meillä todellakin asuu kotitonttu, Pietari.

AM oli katsellut illalla televisiota ja todennut, että yksin kun on eikä muualtakaan kuulu ääniä, voi äänen pistää pienemmälle. Ja tehnyt niin.
Saman tien keittiöstä oli kuulunut kopautus.. Mitä kummaa.. No, AM kun oli ollut yksin, oli kysynyt varovasti

- Tuota, onko televisio liian hiljaisella, olisitko halunnut kuunnella tätä ohjelmaa?
Oli kuulunut toinen kopautus.

AM oli lisännyt volumea pykälän verran ja kysynyt
- Onko nyt sopiva, kuuluuko?

Samalla kyllä pohtinut itsekseen, että onkohan hän nyt sittenkään ihan tolkuissaan, olisiko syytä vähentää kahvin juontia ja kananmunien syöntiä...

Keittiöstä oli kuulunut KAKSI kopautusta. Ja sen jälkeen oli hiljaista.

Yhdessä olivat sitten Pietarin kanssa katselleet, ja kuunnelleet lauantai-illan tv-ohjelmaa, mitä se sitten olikaan, minä en sitä enää muista. Ja itsehän olin kyläpaikassani varmaan jo unten mailla siihen aikaan.

Tällä viikolla Pietari on ollut aika hissukseen, ollaan vissiin eletty sopivan rauhallista elämää hänenkin mielestään 😊😊

Yritin saada kuvaa Pietarista, mutta on se niin vikkelä kaveri, ettei siitä tämän kummempaa kuvaa saanut...

Kuvahaaste, kuva 3, 11.3.2018 - kun on sunnuntai

Tässä ihan ensimmäisenä kuvahaasteen kuva, kun viime sunnuntaina jäi kuva ottamatta. Oli tarkoitus pyytää AM:ltä apua, oikeita kameroita (pokkareita) kun olisi ollut kotona parikin, mutta autuaasti koko asian. Piti ottaa kuva maanantaina, tiistaina... vaan koko viikko oli buukattu niin täyteen kaikenlaista ohjelmaa, että kuva jäi ottamatta. Ja kun olisi ollut niin hieno sääkin: aurinko paistoi koko viikon, eilen alkoi lumisade ja nyt on taas harmaatakin harmaampaa. Ja lisää lunta. Eli maisema ei ole tainnut juuri miksikään muuttua.

Ja kun kerran parvekkeelle olin itseni hilannut - ja joku siellä minut säikäytti.. Lunta tippui joko katolta tai jostain ylemmältä parvekkeelta - niin tulin ottaneeksi kuvan meidän "linnunpelättimestä".

Nii-in. Lintujahan ei saa kerrostalojen pihalla kai missään ruokkia, siitä on tänä talvena meillä oikein huomautettu, kun joku oli heittänyt kokonaisen leivän jonkun puun juurelle. Ei sillä, en minäkään oikein pidä siitä, että talitintit käyvät meidän parvekkeella, se kun on yksi niistä harvoista joissa ei ole laseja. Kakkivat kaiteelle ja sen sellaista. 

Vaan sitten keksin asettaa nämä pöydälle. Jossain vaiheessa tintit tajuavat, että hei, nuo eivät voi olla eläviä, koska eivät ole liikahtaneet viikkoihin/kuukausiin - meitä huijataan! Ja uskaltautuvat taas lähelle. Mutta kun käyn kääntämässä tai vaihtamassa näiden paikkoja, tintit palaavat lähellä oleviin puihin. 

AM oli alunperin epäileväinen: "Ei ne noita pelkää, kyllä ne tajuaa ettei ne ole eläviä. Ei ne noista välitä". Mutta onpa vaan joutunut syömään sanansa... AM siis.






Se toinen, tai siis ensimmäinen pöllölapanen on nyt siis peukaloa vaille valmis, sen peukalon teen tiistaina Neulekerhossa. Ja toisen lapasen teen sitten myöhemmin ja sitten venytän ja höyrytän ne siisteiksi.
Nyt väkerrän niitä kynsikkäitä. Toivottavasti saaja ilahtuu niistä. Niihin tulee erilainen varsi, en ole tällaista koskaan aiemmin tehnyt, mutta kaikkea on kokeiltava, vai mitä?

Pinkkejä raitoja tuli vielä kolme lisää, saaja haluaa pitkät varret.

Niin ja Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanistakin kävin kirjoittamasta, jotain... Kuka on lukenut?

"Tekis kyllä mieli tehdä jotain, sanoi Lihi - tai ainakin tekis mieli tehdä mieli.." 

Eilen illalla rupesin kuuntelemaan Antto Terraksen "Pilkkuun asti. Baarimestarin muistelmat". 

Varsin laiska päivä

Tänään on ollut varsin laiska päivä - en ole tehnyt yhtään mitään. En hyödyllistä enkä hyödytöntä. Tai no, hyödylliseksi voi ehkä laskea pedin petaamisen ja nakkien pilkkomisen nakkikeittoon.
Muuten olen vaan olla möllöttänyt.

Sängyn petaamisen jälkeen otin kyllä muutaman kuvan, ihan teitä varten. Ennen julkaisua, pitää tarkistaa, etten ole joitakin niistä jo julkaissut - jotain näytettävää kyllä jää, vaikka olisinkin. Joudutte siis katselemaan kuvia joka tapauksessa 😝

Posti on ollut ahkerana - ja minä huonomuistinen, saamaton, kun en ole muistanut kiittää saamastani postista. Anteeksi.



Siinä sitä postia on. Tuhannet kiitokset. Minun postit on edelleen tuolla kassissa odottamassa, että joku veisi ne postiin... *nolo*

Su'elle kiitokset ystävänpäiväkortista - ystävänpäiväkin on mennyt jo kuukausi sitten, siis se kalenteriin merkitty. Onneksi ystävänpäivä on joka päivä!
Repu on lähettänyt kaksikin pöllökorttia: tuon ylimmäisen yhdessä tuon ihanan pienen muistikirjan kanssa (meillä kun on tämä sama "harrastus": muistikirjojen keräily. Koskaan ei voi tietää, minkälaisen muistikirjan tarvitsee, siksi niitä on hyvä olla varalla!) ja tuon toisen pöllökortin tuossa oikealla sain kun tunnistin = arvasin oikein kaikki Repun kuvaamat linnut

(Äitirakas; voit kertoa Tunturiruipelollekin, että kyllä minäkin tunnistan muitakin lintuja kuin punatulkun ja talitintin. Ja Tunturiruipelon 😉😉)

Sinisen Sohvan Emäntä ja Isäntä muistivat tuolla suloisella neulovalla pöllöllä - miten paljon maailmalla oikein onkaan erilaisia pöllökortteja ❤
Ja Arkeilijakin oli muistanut minua kortilla lomareissullaan - olette te vaan ihania kaikki!

Tiistain paha mieli on kerta kaikkiaan pois pyyhitty; ystävien ansiosta aurinko paistaa, lumisateesta huolimatta.

Sitten niiden käsitöiden pariin. Taannoin tehtyjen tiikerisukkien kaveriksi tein seeprasukat - ja samaan kuvaan eksyi vielä toisetkin sukat. Keskeneräisinä ne teille esittelinkin, mutta tässä ne nyt valmiina:

Ja sitten se "mystinen" pöllölapanen. En ole saanut aloitettua sitä toista vieläkään, kun tämä ensimmäinen pitäisi saada tehtyä loppuun, ja olen tehnyt yksiä tilauskynsikkäitä tässä välillä. Ja tänäänhän en siis ole saanut aikaiseksi mitään. Mutta tässä kuva tästä keskeneräisestä lapasesta, tästä näkee kyllä mistä on kyse ja miksi tähän hommaan olen lähtenyt: 

Eli tarkoitus on opetella neulomaan kirjoneuletta "nurjalta puolelta".
Yksi ystävä neulekerhostamme haastoi vuoden alussa kunkin meistä opettelemaan jotain uutta, hän lupasi opettaa tai jos ei itsekään, opetellaan yhdessä.
Minä yllytyshulluna tartuin haasteeseen ja tässä sitä ollaan 😝

Luulin tämän olevan paljon paljon vaikeampaa, mutta itse asiassa tämähän olikin oikeastaan ihan helppoa. Ja parasta tässä on tietenkin se, että on paljon helpompi kontrolloida langanjuoksuja ettei niistä tule liian pitkiä. Eikä ne langanjuoksut siis näin ollen kiristä neuletta liikaa.

Tuo kärkikavennus on nyt siis työn alla, siitä en vielä osaa sanoa miten se onnistuu - ja sitten se peukalo, että saa sen kohdalleen.

Niiden kynsikkäiden varren tekeleen näytän toisella kertaa - siinäkin olen opetellut uutta 😉

Pö-pö-pö-pö-pöllö

Pöllöjä on taas lehahdellut pöllönpesään sieltä ja tuolta ja joka puolta. Kuvia ei ole nyt kaikista ja nyt myönnän rehellisesti, etten laiskuuttani jaksa nostaa pyrstöäni ja ryhtyä niitä kuvaamaan. Kuvaan ja esittelen huomenna. Olen ollut niistä kaikista kovin iloinen!

Kerron teille sen sijaan muita juttuja. Blogilistalleni kuuluu muiden muassa Pöpelikössä -blogi, jossa oli päivitys mitä hänen blogilistalleen kuuluu. Iloisena huomasin päässeeni listalle ja kun luin kuvauksen blogistani, ensin itsekseni ja sitten AM:lle en voinut kuin nauraa ❤😊😊
Tunnistin kuvauksesta itseni ja blogini ja AM sanoi, että kuulostaa niin tutulta:

"Tänne kun itsensä klikkaa, niin tuntuu kuin sukeltaisi pehmeään syliin. Siltä, kuin menisi jonkun ihanan, sympaattisen ja ehkä hieman keskittymiskyvyttömän hölöttäjän sohvan nurkkaan istumaan ja puhaltelemaan tyynenä teetään ja kuuntelemaan – et sinä kuitenkaan itse ehtisi siihen väliin sanoa yhtään mitään. Hyväntuulista, arkista, todellakin sitä elämänmakuista ja aitoa tarinaa riittää. Käsitöitä harrastavalle suosittelen myöskin lämpimästi, joskaan itse en niistä mitään ymmärrä."

Kauniisti sanottu - olen otettu ❤ 

Kerroin jo edellisessä päivityksessä, että olin viikonloppuna messuilla. Siellä minusta pidettiin hyvää huolta sillä osastolla jossa olin ja sillä osastolla josta löysin sen synttärilahjan. "Lahjaosastolla" sovittiin, että palaan asiaan tällä viikolla ja näin tehtiinkin; lähetin sähköpostia maanantaina ja sain puhelinsoiton jo heti tiistaiaamuna. No, ihan kaikki ei mennytkään putkeen ja jouduin laittamaan uudestaan sähköpostia: tunnissa asia oli korjattu ja nyt vain odotan pakettia. Palvelu oli niin ystävällistä kuin olla ja voi! Toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä vielä kesälläkin.

Tiistai-iltana käytiin kirjastossa Lukupiirissä. Luettavana oli Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, josta on tehty elokuvakin. Meitä oli siellä kahdeksan ja vain yksi oli lukenut kirjan ihan kokonaan. Huh, en tosiaankaan saanut kirjasta otetta. Pisin lause minkä Lukupiirin vetäjä oli kirjasta löytänyt oli 209 sanaa pitkä (tai jotain sinne päin)...

Keskiviikkona käytiin Kelassa ja vaikka uutiset ei olleetkaan kovin hyviä ja mieltä ylentäviä, niin palvelu oli taas todella hyvää - ei voi Kelaa moittia tälläkään kertaa. Oltiin  varattu aika etukäteen, joten kaikki sujui kätevästi. Sen verran kelju mieli tuli, että illalla en enää jaksanut lähteä mihinkään, vaikka pääkirjastossa olisi ollut Kirjavat Rivit - meidän kirjaston Novellikoukkua vastaava tilaisuus. 

Semmoinen muuten järjestetään mm. Leppävirran kirjastossa, siellä se on nimellä Tarinakoukku.
Ja kun hain sillä nimellä Googlesta, näyttää olevan monessa muussakin kunnassa!

Käykääpä ihmeessä katsomassa, löytyisikö teidän kirjastosta vastaava tapahtuma - minusta ainakin on mukavaa kun joku muu lukee ääneen 😊 Käsitöitähän ei ole pakko tehdä, saa ihan vaan istua ja kuunnella - meillä ainakin. 

Tänään sitten.... Tänään toteutui pitkäaikainen haaveeni!  Tiedän kyllä, että kaikki eivät näistä perusta, mutta.. minulla on jo toisessa pohkeessa yksi ja nyt sain viimein tämän toiseen. Tätä on sitten tämä päivä hoidettu: huuhdeltu vuoroin kuumalla ja kylmällä ja rasvattu.

Ja niska on kipeä, kun sitä on pitänyt ihailla:

(Kuva on vähän epäselvä, mutta on se silti hieno ❤😊😊)

Ja sen verran pitää kehua, että kuvan on tehnyt ystävämme Tony, joka esiintyi v. 2013 esitetyssä HelsINK -tositelevisio-ohjelmassa. 

Huomenna - tai siis tänään - sitten muita kuvia, käsitöitäkin 😊

Auttoiko se maailmanparannusreissu?

Miltä se maailma tuntui tänään? Tai eilen? Tuntuuko siltä, että olisi yhtään mikään parantunut?

Otin siis vihdoin itseäni niskasta kiinni, päätin jättää Riesan tänne kotiin sängyn alle (tai missä nyt sitten aikaansa viettikään) ja hyppäsin junaan. Matkustin isolle kirkolle tädin luo, perinteiselle maailmanparannusreissulle - aikomuksena hoidella siinä samalla vähän muitakin juttuja.

Menomatka junalla meni hyvin; nauratti vaan tämä nykyinen matkustaminen. Mielessä kävi vanha iskelmä "..linja-autossa ompi tunnelmaa..." Istuin ikkunapaikalla, vastapäätä istui nuorehko nainen. Meidän kummankin vieressä oli tyhjä penkki ja käytäväpaikoilla oli matkustajat. Käytävän toisella puolella oli samoin kaksi vastakkain istuvaa matkustajaa. Taakseni en nähnyt enkä katsellut.
Itse ajattelin ensin kuunnella puhelimella kirjaa, mutta vaihdoin sen kuitenkin musiikkiin, sitten annoin katseeni vaeltaa ympärilleni: kaikki viisi näköpiirissäni olevaa matkustajaa (naisia..) näpyttelivät puhelimiaan sormet sauhuten. Kasvoillaan ilme "älä vaan katso mua, äläkä ainakaan PUHU mulle mitään". Rupesi ihan naurattamaan. Ja ihan tarkoituksella pidin oman puhelimeni tiukasti taskussa, vaikka kuulin, että siihen tuli viestejä. Ajattelin, ettei ne voi olla niin tärkeitä, että niihin on vastattava just sillä punaisella minuutilla, ehdin vastata sitten, kun olen päässyt perille.

Junan vaihto onnistui sujuvasti, vaikka asema ei ollut kovin tuttu; ehdin jopa siihen junaan johon olin ajatellutkin, vaikka jouduin siirtymään reunimmaiselta raiteelta ihan toiseen reunaan eli kiertämään koko aseman eikä aikaa ollut kovinkaan paljon.. Eikä tietoa oikeastaan senkään vertaa. Harha-askelia kylläkin muutamia. Yhtä pöllökantista pokkariakin ehdin ihaillla siinä välillä, kun luulin, etten ehdikään siihen junaan 😃

Keskiviikkoilta meni sitten kuulumisia vaihtaessa ja maailmaa parantaessa - nukkumaan piti mennä ajoissa, koska tädillä oli seuraavana päivänä työpäivä.
Torstaipäiväksi jäin sitten yksin - tai oikeastaan kaksin puhelimen kanssa.... Piti ihan vain pikaisesti soittaa ja sopia ystävän kanssa lauantain treffeistä, mutta miten se taas venähti se puhelu.... Ja sitten soitti perään toinen vanha ystävä ja siinä meni varmaan pari tuntia....
Vähän käsitöitä ja pienet torkut... siinähän se päivä sitten jo olikin ja täti oli taas kotona

Tämmöistä sain keskiviikkona aikaiseksi. Toinen odottaa vielä. Tämäkin kärkikavennuksia ja peukaloa.

Perjantaina kävin kaupungilla tapaamassa Poikaa. Käytiin teellä, jossain teehuoneella ja sitten käytiin ostamassa AM:lle tuliaisia Tokyokanista. Ja tietenkin ostin myös itselleni tuliasia. Siitä kuva myöhemmin.
Tädin luo palasin ajoissa, mutta ilta venyi muuten pitkäksi ja lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja ylösnous, sillä oli sovittu, että tapaamme ystävän kanssa Pasilassa puoli kymmeneltä ja reippailemme siitä Messukeskukseen.

Messukeskuksessa oli siis koko viikonlopun GoExpo 2018 -messut ja siellä mekin olimme kahdella eri osastolla esittelemässä ja kertomassa Suomi Meloo -tapahtumasta. Toinen toisella ja toinen toisella osastolla. Onneksi osastot olivat lähekkäin ja meillä oli näköyhteys toisiimme.  Molemmat osastot olivat kajakkeja ja muita melontatarvikkeita myyviä liikkeitä, minun osastoni vanha tuttu Welhonpesä (sopi hyvin tällaiselle menninkäisten, welhojen ja tonttujen ystävälle 😃) ja osastolla oli aluksi kaksi nuorta miestä kanssani ja myöhemmin iltapäivällä väkeä tuli sitten enemmänkin.
Päivä oli tosi mukava ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen olimme melkein loppuun asti.

Lounaalla käydessämme kävimme vähän hoitelemassa omia juttujamme: ystävä toivoi, että neuloisin hänelle hartianlämmittimen  HUOM!!! Ohjeita, vinkkejä vastaanotetaan!!  ja osti sitä varten ihanan pehmeää Helmivene -lankaa (Babyalpakkaa).
Naapuriosastolta löydettiin hakusessa ollut syntymäpäivälahja ja saatiin sieltä aivan loistavaa tuote-esittelyä ja palvelua, joka jatkui vielä tänään puhelimitse ja yhteistyömme jatkunee vielä kesälläkin.

Kun lopulta päästiin lähtemään "kotiin" ja pääsin taas tädin luo, olin aivan poikki; lauantai-iltana ei kauaa jaksettu maailmaa parannella kun Nukkumatti jo kolkutteli ovella ja päätettiin pistää päät tyynyyn - todettiin, että maailmanparannusta voidaan jatkaa aamullakin!

Sunnuntaina sitten kun oli hyvin nukuttu ja hyväksi herätti, vaihdoin majapaikkaa ystävän luo - suunnitelmana oli viettää mukava iltapäivä höpötellen ja höpötellen ja...ilta huipentui Napakymppiin!
Napakymppi ei kuulu meidän kummankaan suosikkiohjelmiin eikä meistä kumpikaan ole sitä katsellut, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti katseltava: neiti X oli yhteinen ystävämme viime kesältä ja ohjelmaa oli odotettu jo monta kuukautta!

Napakympin jälkeen me jatkoimme maailmanparannusta omalta osaltamme, kunnes Nukkumatti löysi sinnekin ja simahdimme. Aamulla vielä jatkoimme hetken aikaa, ennen kuin oli aika lähteä kohti keskustaa ja rautatieasemaa ja kotia kohti.

Junamatka kotiinkin sujui ihan hyvin - Riesa pysyi siis koko reissun ajan täällä kotona. Vähän se yritti lähettää huonon olon säteitä aina välillä, mutta muuten se pysyi poissa, mikä oli hyvä. Ehkä uskallan lähteä toistekin reissuun.

Alkaneella viikolla onkin sitten kaikenlaista ohjelmaa tiedossa, mutta tässä tämä matkakertomus 😃

Ensimmäinen muistaminen SNY:ltäni

Tulin tänään kotiin liesusta ja - ihan niin kuin arvelinkin, täällä oli postia odottamassa.

Posti on selvästi tällä kierroksella juonessa mukansa, sillä oli kyllä leimannut kauniin kortin, mutta oli ovelasti jättänyt leimasta yläosan pois: siis juuri sen osan josta näkyisi lähetyspaikkakunta 😃
Leimasta näkyy siis vain lähetyspäivä ja sana POSTI. Tosin en tullut tarkistaneeksi, onko Suomessa paikkakuntaa nimeltä Posti..hmm.. maantiedossakin on tällä kohtaa aukko... Noh, ehkä lähettäjä ja hänen kotikuntansa selviää sitten kesällä 😃

Tällaisen ihanan ruusumekon kun saisikin kesäksi.. Huomasittehan, muuten, että kesä on jo ihan nurkan takana, kevät on jo pitkällä?



Kiitos SNY:ni, jännityksellä odotan alkanutta kevättä 💕😊😊