Pikaisesti vain ilmoitan - pidemmästi kirjoitan myöhemmin

Kelalle lähetän nimittäin paljon kiitoksia, sitä niin kovasti parjataan:

Sain vasta tänään vietyä sen hakemuksen siitä kuntoutuspaikasta. Vein sen ihan henkilökohtaisesti ja pyysin, että se käsiteltäisiin kiireellisenä. Kello oli n. 12.
Virkailija lupasi, että voisin katsella vastausta netistä alkuviikosta.

Tänään klo 16.50 sain puhelinsoiton Kelasta; kun olet tämmöisen hakemuksen meille jättänyt. Tämä Maskun paikka on jo täynnä (harmi), mutta lokakuussa olisi vastaavanlainen kurssi Kyyhkylässä; Mikkelissä, kävisikö se.

Kyllä käy, kiitos. No sitten me clousataan se, päätös tulee vielä kirjeitse postissa.

En oikeasti tiedä miten päin olisin ja pyörisin. Vaikken sinne päässytkään mihin halusin, niin taas yksi kivi vierähti harteilta: pääsen kuntoutukseen, olen tehnyt niin kuin lääkärini on suositellut ja asiat on kunnossa.

Mutta ajatelkaa: SE HAKEMUS KÄSITELTIIN VIIDESSÄ TUNNISSA!

Kyllä se vaan on :)

Ei ne ole höpöjä puhuneet, vaan kyllä se tuntuu paikkansa pitävän:

Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki 😊

Tämä aurinko paistoi yhtenä päivänä meidän talon
edessä kulkevalla kävelytiellä 

Poika soitti sieltä tänään puoli kuuden aikaan "No niin, täällä me nyt ollaan, huoltomies tuo kohta avaimen". Olivat tehneet matkaa kuutisen tuntia. Kysyin paistaako siellä aurinko. KYLLÄ.
Meillä oli koko päivän ihan harmaata. Ja palelinkin koko päivän - niin kuin eilen valittelin.
Tunti sen jälkeen soitti AM: pakettiauto oli tyhjennetty, kotimatka alkamassa ja tadaa - meilläkin pilkahtelee aurinko puiden lomasta 😊

Ja muakaan ei enää palele niin paljoa. Sillä voi kyllä jonkinlainen yhteys noiden kynttilöiden kanssa, joita sytyttelin tuossa ruokaa tehdessä. Nimensä mukaisesti lämpökynttilöitä.

Olen ollut koko päivän yksin kotona. Tuntuu ihan hullulta olla yksin koko päivän. Ja olen koko viikon, kun AM menee TE-keskuksen työnhaku- tms. koulutukseen. En nimittäin ole toviin ollut kokonaista päivää yksin. Aina on ollut joku seuralainen.

Tein hakemuksen Maskun Neurologiseen Kuntoutuskeskukseen, epilepsiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssille. Nyt pitää vain pikaisesti saada siihen Kelan hyväksyntä, että pääsisin sinne. Pitäkää peukkuja, jooko?

Miten ihmeessä tarkenen talvella?

Ulkona on 12 astetta lämmintä, meillä sisällä 20 astetta. Olen sulkenut kaikki muut ikkunat, vain olo-makuuhuoneen ikkuna on rakosellaan tuuletusta varten ja kylpyhuoneen ikkuna on vielä rakosellaan - se on aina kesät auki rakosellaan.

Olen palellut jo monta päivää, siitä huolimatta, että jalassa on villasukat ja pitkät verkkarit ja päällä fleecetakki. Nyt laitoin takin alle jo ohuen pitkähihaisen paidan. Silti on viileää.
Miten ihmeessä tarkenen talvella? Lämpökynttilöitä olohuone täyteen?

No, lämpeneehän meillä, kun patterit saadaan kuntoon, nyt ne on tyhjänä vedestä, kun niiden ne on korjauksen alla, ihmettelen vaan kuinka kauan se kestää. Ilmeisesti termostaatit on tilattu jostain... Maailman laidalta ja niitä vasta tehdään *huokaus*

Kohta on laitettava kämmekkäät käteen, kun kädet on jatkuvasti kylmät. Käsitöiden tekeminenkään ei oikein suju, kun kädet on kylmät. 😩

Poika soitti äsken ja kyseli neuvoja pakastimen sulatukseen, uunin pesuun ja ikkunan pesuun. Huomenna on edessä muuttokuorman ajaminen isän kanssa Vaasaan. Kauhean kauas.

Onneksi on puhelimet.

Lisää eläimellisiä juttuja

Lupasin kertoa vielä loputkin keskiviikon retkestä Heinolan lintutalosta ja laittaa loput kuvat sieltä. Siellä on erikseen vielä ns. näyttelytalo, jossa on paljon täytettyjä eläimiä, niin lintuja kuin muitakin eläimiä.

Tässä nurkassa oli useita erilaisia lintuja; pöllöjä ja paljon muitakin.

Jo sisään tullessa oli komeita pöllöjä ja haukkoja.

Toisessa huonessa oli pari mäyrää ja hieno ilves. Olemme AM:n kerran nähneet ihan elävänkin ilveksen: emme ensin edes tajunneet mikä auton nokan edessä iltahämärissä oli, mutta hetken päästä se meni jakeluun: ilmielävä ilves! Komea kissaeläin se kyllä oli!

Tästä ilveksestä emme saaneet selville, oliko se uros vai naaras. Näin kerran aikaa, aikaa sitten unta, jossa olin selittänyt, että urosilveksellä on ihan oma nimensä... Urosilves on nimeltää yrväs. 😖😏


 
Nämä kaksi mäyrää sieltä löytyivät.

 
Korppi ja pieni siili. Pikkunisäkkäistä jäi kuva ottamatta, en tiedä miksi. Yllättävin niistä pienistä nisäkkäistä oli lumikko, joka oli niin kovin pieni. Se ei ollut paljoakaan miehen keskisormea paksumpi eikä varmaankaan 15 cm pidempi. Kovin, kovin pieni oli se. Olen kyllä nähnyt ihan elävänkin lumikon kerran Kymijoen rannassa, meidän venepaikalla, siellä se maalle vedetyn laiturin pätkän raoista kurkisteli, mutta en muistanut, että se oli niin onnettoman pieni 😊😊


Mutta tämä se oli varsin "veikeä" ilmestys". Henkarissa hienosti roikkunut miesten juhlapuku; housut ja takki. Siinä on ollut yllätystä kerrakseen kun on pukua tarvittu ja mitä onkaan löytynyt povitaskusta: AMPIAISPESÄ!




Lopuksi kävimme vielä tervehtimässä loppuja papukaijoja ja kakaduja. Olisin laittanut teille tähän terveisit Tanelilta, mutta se ei onnistunut. Tanelilla on kovin kovan ääni, korvissa soi vielä pitkän aikaa senkin jälkeen, kun Taneli oli terveisensä huikannut.

Ennen kotiin lähtöä käytiin juomassa kahvit ja syöttämässä sorsia, puluja ja lokkeja. Joutsenet eivät malttaneet tulla syömään, sulkien sukiminen oli tärkeämpää.

Pöllöilemässä

Kävin tänään tervehtimässä kavereita. Ja siinä samalla muitakin siivekkäitä. Tuli samalla paikattua aukko oman alueen "kulttuuririennoissa".

Enpä nimittäin ole koskaan aikaisemmin käynyt Heinolan lintutalossa, en vaikka Heinolassa asuu sukulaisia ja vaikka siellä tulee käytyä useamman kerran kesässä. Ei vaan ole tullut käytyä. Nyt pääsin käymään siellä kun avustajani ja hänen anoppinsa (ystäväni) pyysivät mukaan. No tottakai lähdin, kun ei tälle päivälle ollut muutakaan tekemistä.
Sääkin osui tälle päivälle just sopivaksi: ei hellettä, mutta ei sadetta eikä kylmää.

Heinolan lintutaloon viedään pääasiassa loukkaantuneita lintuja, jotka eivät enää pärjää itsekseen luonnossa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole niin huonossa kunnossa, että niitä tarvitsisi lopettaa. Siellä on myös aika paljon erilaisia papukaijoja - ilmeisesti karanneita sekä sellaisia joista ihmiset ovat joutuneet luopumaan pitovaikeuksien vuoksi eikä niille ole löytynyt paikkaa asustella.

Harmi kyllä, lintutuntemukseni, niin pöllö- kuin muukin, on TOSI huono, enkä voi varmaksi teille kertoa mikä lintu on mikäkin. Luulen, että Repu tuntee näitä lintuja paremmin kuin minä 😃 Tai Äitirakas. Tai kuka tahansa teistä.
Tämän ensimmäisen epäilisin olevan... Lehtopöllö?




Tämä on minusta huuhkaja, ja sen tiedän tarkistamattakin, että huuhkajan latinankielinen nimi on Bubo bubo.

Kuvat on vähän epäselviä, kun linnut oli häkeissään aika kaukana, ja kuten tästäkin näkyy, aika ylpeänä istuu oksallaan "mitäs asiaa sulla oikein on? Ai kuvata meinasit. No, jos sieltä kuvan saat, niin ota pois, minä en tästä yhden kuvan takia liiku mihinkään."

Ja hankala oli saada kännykän kameraa osumaan noiden häkkien "reikiin" niin, ettei rautalangat tulisi kuvaan.



Huuhkajan vieressä oli papukaija. Kaija nimeltään. Kaija oli melkoinen diiva. Osasi kyllä kyltin mukaan sanoa nimensä, mutta ei viitsinyt meille esittäytyä: "osasittehan tuota lukea itsekin". Esittelykyltissä luki, että Kaija tykkää tanssia.
Musiikin pitää olla menevää tanssimusiikkia. Minäpä päätin kokeilla. Ensimmäinen valinta oli Jari Sillanpäätä, en muista enää kappaletta, mutta ei kelvannut. Kaija otti ja käänsi selkänsä ja lähti pois päin. Katsoi ensin vähän halveksuen. Seuraavaksi osui LASTENLAULU, Vaahteramäen Eemeli.
Olisitte nähneet sen katseen! "Oletsä jostain maalta vai??" Ja Kaija pakeni omaan koppiinsa, kurkisteli sieltä sen näköisenä, että eikö noi tollot jo lähde.
Yritin vielä kerran. Tällä kertaa Ricky Martinilla, vähän menevämpää musiikkia. Ja Kaija kurkisti kopistaan: mitäs mitäs, onhan näistä johonkin 😄😄
Ja niin se tuli taas takaisin siihen häkin eteen keekoilemaan, mutta minä pöljäke kun en taas osannut käyttää puhelimen kameraa, niin en saanut yhtään kuvaa Kaijasta! Mutta paljon iloa me siitä saatiin, hauska leidi oli tuo Kaija 😄😄

Sitten oli sellainen iso alue, jossa oli monta eri lajia lintuja: kalasääski eli sääksi, hanhia, variksia, harmaahaikara, laulujoutsen (pienikokoinen, pesueen pahnanpohjimmainen). En muista mitä kaikkia siellä oli, enkä tullut ottaneeksi kuvaa siitä taulusta. Joutsenesta sain jonkinlaisen kuvan:




Aika huono kuva, mutta mä olen todella huono kuvaaja. Ja kännykkäkamerat nyt on mitä on. Ja tuo joutsen ei tosiaankaan ollut mikään linssilude.

Vastapäätä oli tarha ja koppi jossa oli kaksi riikinkukkoa. Olivat kovin ujoja, eivätkä millään tahtoneet tulla ulos esittelemään upeita pyrstöjään. Samassa tarhassa oli jotain valkoisia kyyhkyjä tms. (HelvetinPöllö, lintuasiantuntija....)

Pari niistä pienistä linnuista pyöri siellä kopissa pyrstö levällään, ihan kuin olisivat näyttäneet niille riikinkukoille mallia: "Katsokaas nyt, näin. Menette tuonne ulos ja levitätte sen pyrstönne näin levälleen niin nuo ihmiset, jotka tuolla toljottaa tänne ja höpöttää ja lässyttää teille - ihan kuin te olisitte jotain vähä-älyisiä - ovat tyytyväisiä ja saavat teistä kuvia. Sitten se on taas ohi. Ei se ole sen vaikeampaa"

Jonkun aikaa kun niitä riikinkukkoja sieltä ulos houkuteltiin, niin tulihan ne, mutta ei ne oikein kunnolla niitä pyrstöjään meille näyttäneet.




















Näiden jälkeen oli vielä jokunen mehiläishaukka (jos oikein muistan). Lintutalon pitkäaikainen asukas ja vieraiden ja hoitajien ystävä, Julli-korppi oli menehtynyt heinäkuun alussa. Se oli asustanut tuossa melkein mehiläishaukkojen vieressä.





Sitten oli vielä tämä kaveri, joka oli vähän ujonpuoleinen, niin kuin näkyy. Ja nyt täytyy taas tunnustaa, että asiantuntijuuteni ei yllä siihen, että mikä mahtaa olla laji - lintuhan se on, mutta mikä lintu.... 😖


Näiden lintujen lisäksi oli vielä erikseen näyttely täytetyistä eläimistä; sieltäkin on joitakin kuvia sekä kuvia kakaduista.
Kamerassa on vielä muutama kuva papukaijoista, taitaa olla kuva Kaijastakin. Nyt kun kamerassa on ladattu akku, saan siitäkin purettua kuvat koneelle, niin voin tehdä uuden päivityksen kera Kaijan kuvan 😄


Kotiin päin kun tultiin, pysähdytiin syömään oikein kunnon hampurilaisateriat, niillä jaksaa varmaan koko loppuviikon.
Ravintola on erittäin suosittu, eikä pelkästään hyvän ruokansa takia 😄😄


Ateriointi koulubusseissa on ihan hauska kokemus 😄😄

Kuva-arvoitus

Ei oikein saa ajatuksia tänään kasaan - monenmoista ajatusta pyörii päässä. Ja kaiken kukkuraksi Riesa päätti tulla sekoittamaan pään vielä lopullisesti. Kiitos vaan. 

Poika kävi tuomassa (AM siis kävi hakemassa) muutaman sata kappaletta Aku Ankan taskukirjoja 😊  Ja sitten lähti kotiin... josta muuttaa parin viikon päästä yli 300 km:n päähän. Koska nähdään seuraavan kerran - ei tietoakaan 😢 

Pojan käynnin lisäksi plussaa tässä päivässä oli se, että ensimmäisen kerran viiteen vuoteen - ihan totta! - tein ruokaa, ihan tavallista makaronilaatikkoa, ihan itse ja yksin. Onnistuneesti.

Jep. Riesan takia en ole tehnyt ruokaa viiteen vuoteen, AM on hoitanut meillä sen homman, tai sitten on tehty yhdessä. 

Hyvin onnistui. 

Mutta se kuva-arvoitus. Tiedättekö mikä tämä on? 

Älä ota kesäkissaa!

Ihan tosissani kirjoitan aiheesta, vaikka tänään lenkillä vähän leikkimielellä ajatus liikkeelle lähtikin.

Mutta siis siitähän on nyt ollut jo puhetta, että kesä lähenee loppuaan ja sitä myötä taas valitettavasti alkaa mm. facebook täyttyä kuvista ja ilmoituksista miten on löytynyt nälkiintyneitä kissoja sieltä ja täältä maalta kesämökkien läheisyydestä. Surullista, äärettömän surullista. Eli

ÄLÄ OTA KESÄKISSAA - OTA ELÄMÄNIKÄINEN KAVERI.

Tai etsi kissalle uusi koti, jos et voi viedä sitä kaupunkikotiin. Maatalot varmaankin huolivat hiirikissoja, jos ei muuten. Luulisin ainakin.

Ja mistäkö tämä aihe sai alkunsa? Olin tänään taas ystäväni kanssa lenkillä ja hän on hyvin eläinrakas ihminen. Kissat erityisesti ovat lähellä hänen sydäntään. Ja eräs pieni siili tuolla koulun kentän viereisessä pensaikossa 😊 Tuossa meidän talon edessä on puinen penkki, jossa oli jo eilen pieni raidallinen kissa. Jonkun pienen ihmisen lelukissa pudonnut kävelytielle ja joku on nostanut sen siihen. Kisu oli siinä vielä tänäänkin. Siitä meille tuli mieleen, että jospa se onkin jonkun kesäkissa 😢😢.

Kuva on vähän epäselvä, kun jäi taas käsittelemättä, mutta siinä se on: pieni raidallinen kissa vailla kotia.

Tai vastaavasti joku pieni ihminen vailla kissakaveriaan, joka odottaa kaveriaan tuossa penkillä. Tänään vielä satoi, joten kisuressu on nyt märkä.





Eihän siis oteta kesäkissaa, vaan annetaan kissalle koti koko sen elämän ajaksi ❤






Mutta ettei nyt surkeaksi menisi, niin... Repu kertoi ostaneensa uuden imurin. Ja hieno imuri onkin, väri just kohillaan! Imurista tuli mieleen meidän imurit ja tarinat niistä:

Meillä kävi aikanaan niin, että kun Poika muutti pois kotoa ja imuroidessa ruvettiin etsimään jotain kapeampaa suulaketta, niin eipä löytynyt mistään. Etsittiin ja etsittiin, ei löydy. Nolona soitto Pojalle; mistä löytyy suulakkeet. No löytyihän ne sitten... Johtui siitä, että imurointi oli ollut useamman vuoden ajan Pojan hommia ja meidän imuri oli vähän...no vieras kapine meille 😊

Sitten kävi mökillä varkaita ja varasti sielä pölynimurin! Vietiin kotoa se vanha imuri mökille ja ostettiin kotiin uusi. Punainen meillekin. Toosi kätevä. Sitten kävi niin kuin kävi, viisi kesää sitten; olin pitkään sairaalassa eikä senkään jälkeen ihan ekana ollut kellään imurointi mielessä. Ja meillä on lisäksi tuo varsi-imuri, jolla otetaan nopeasti pahimmat ja näkyvimmät roskat pois.
Mutta sitten kerran päätettiin siivota. Ja olisi taas tarvittu niitä pikkusuulakkeita. Missäs ne on...Imurissa on lokero vain pölypussille..Ei ole muita lokeroita, vaikka kuinka etsit, ei vaan ole. No, ei me sitten tarvita niitä suulakkeita. Olkoot. Vaan sitten yhtenä päivänä etsin siivouskaapista jotain...Ne suulakkeet kuuluisi olla omassa telineessään imurin varressa eli kulkea aina mukana...

Loppukesän iloja

Elokuu on puolessa välissä ja aurinko paistaa. Tai ei se nyt enää tähän aikaan paista, laskee juuri taivaanrannan taa, mutta paistoi koko päivän, kuten kesäpäivänä kuuluukin.
Ei ole syksy vielä, vaikka syksyn juttuja monet jo suunnitteleekin.

Aamupäivällä kävin hammaslääkärissä. Hampaat oli kunnossa, reikiä nolla. Mutta kun vihloo. Vihloo hammasta jolle on tehty juurihoito eli ei pitäisi vihloa. Höh. Kiltti hammaslääkäri hioi hammasta tai oikeastaan sen paikkaa, matalammaksi, josko se auttaisi.
Ja sanoi, että ikenet on sieltä täältä vähän karkuteillä, niitä voisi koettaa parannella jättämällä fluorihammastahnaa hampaisiin. Eli ei huuhdota hampaita hammaspesun jälkeen.
Mutta ei se tunnu auttavan, se hionta. Vihloo vähän vieläkin. Pitää kuulostella viikon verran ton hammastahnan kanssa. Sitten jos ei auta, mennään päivystykseen. Ei auta itku markkinoilla.

Hammaslääkäriltä kävelin meidän taloyhtiön huoltoon, viemään yhden tärkeän paperin.
Kävelin Pojan vanhan päiväkodin ohi. Tai siis sen paikan ohi, missä ennen oli päiväkoti. Nyt siinä näytti tältä:

Päiväkodissa oli neljä eri ryhmää. Kaikkein pieninpien ryhmä oli Käpylaakso, sitten oli kaksi vähän isompien ryhmää; Mustikkamäki ja Puolukkanotko. Eskarilaisten ryhmä oli Kaarnankulma.

Kun mun oli aika lähteä töihin ja Pojan päiväkotiin, käytiin ensin tutustumassa, paikkana pienimpien ryhmä, Käpylaakso.  Tutustumispäivään valmistauduttiin ja pukeuduttiin hyvin: suorat housut, kauluspaita, kravatti ja velourtakki (sellainen neuletakin mallinen) 😊
Omaansa on tietenkin pakko kehua: päiväkodin tädit, ja tytöt olivat kerrasta myytyjä ❤
Ja kun vielä osuimme ruoka-aikaan ja Poika syötyään vei ruoka-astiat paikalleen ilman kehoitusta, pisteet vain nousivat 😊. Poika oli kaikkien kaveri, oma-aloitteinen ja kiltti. (Niisk)

Kasvettuaan Poika siirtyi Käpylaaksosta pariksi vuodeksi isompien ryhmään Puolukkanotkoon ja sieltä sitten eskarilaiseksi Kaarnankulmaan. Ja lopulta sitten melkein viereen kouluun kuudeksi vuodeksi. Päiväkoti oli hyvä paikka: vielä ekalla luokalla kun hän käveli koulusta kirkolle ip-kerhoon ja matkalla sattui onnettomuus juuri päiväkodin kohdalla ja onnekseen ystävällinen mies osui kohdalle ja vei hänet päiväkotiin saamaan ensiapua, muistivat vielä Pojan ja löysivät mun yhteystiedot ja soittivat hätiin. Vahinko oli niin paha, että ensiapuun piti lähteä silläkin kertaa.

Näin surulliseltä näytti päiväkodin surullinen portti tänään - portti jolla odotettiin hakijoita aina iltapäivisin:

Kotiinlähtö oli helppoa, jos kaverit oli jo lähteneet 😊
Mutta jos Poikaa haettiin ensimmäisten joukossa, sai kyllä käyttää kaikki keinonsa, että päästiin portista ulos ilman suurempaa tappelua 😊

Tänään alkoi taas kirjaston käsityökerho. Ensimmäisessä tapaamisessa meitä oli 17 innokasta neulojaa ja virkkaajaa 😊 Kaksi uuttakin, joista toinen, hmm... syntyperänsä jäi kyllä nyt mulle epäselväksi, mutta kiinalainen, thaimaalainen, japanilainen... jostain sieltä päin. Olimme todella iloisia hänen tulostaan, siitä että hän uskalsi tulla ventovieraaseen joukkoon, vieraan kielen pariin. Hän opiskelee kyllä suomea, mutta ei vielä osaa kieltä juurikaan. Mutta neuloa kyllä osaa!
Kun hän otti keskeneräisen neuleensa esiin, kuului kaikkien suusta yhtäaikaa ihastunutu "ooooo" 😊

Mutta voitte vain kuvitella, millainen meteli lähtee, kun 17 naista, jotka eivät ole tavanneet toisiaan koko kesänä, istuu taas käsitöineen saman pitkän pöydän ääressä 😊😊 Vieläkin soi korvissa... Ja sitä naurua! Poskilihakset ja vatsalihakset on taas saaneet kyytiä - ei tarvitse erikseen tehdä vatsalihasliikkeitä...

Ensi viikolla sitten Lukupiiri ja syyskuun alussa Novellikoukku. Eihän sitä enää kerkiä muuta kuin kirjastossa olemaan 😊😊
Vaan mikä on ollessa, kun on hieno, vasta remontoitu kirjasto!

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa päättyy vuodelta 2017

Sunnuntaiaamu, kotiinlähdön aika. Siihen tiettyyn elämänrytmiin oli jo viikossa tottunut ja vaikka mikään kamala kiire ei ylösnousulla olisi ollutkaan, alkoi mökistä kuulua tassutusta ja haukottelua sieltä täältä.
-"Onkohan vessassa ketään?"
Ulko-ovikin kävi, kun asuntoautossa nukkuneet tulivat sisälle. Meidän Myyntisirkkusten "Unikaveri" viikon ajalta oli lähtenyt ajelemaan kotiin jo aamuvarhaisella, hiljaa hiljaa hiipien, niin ettei kukaan muu kuin Kuski-Sirkkunen tiennyt asiasta mitään, hän kun oli sattunut olemaan liikkeellä juuri siihen aikaan.

Keitimme vettä ja pidimme vähän niin kuin nyyttikestit viimeisistä eväistä: teetä, kahvia, pikapuuroa, leipää, tuorejuustoa, juustoa. Ja tadaa: pakastimesta löytyi vielä turvaryhmäläisten illalla tuomia jäätelötuuttejakin 😊😊

Ja vaikka kuinka olisi halunnut, niin lähtöä ei voinut venyttää loputtomiin. Matkaa etelään oli kuitenkin useita satoja kilometrejä ja pakettiautoilla on maksiminopeutensa. Aikaa siis tulisi kulumaan kun olisi pakko pysähtyä tankkaamaan autoa ja kuskeja ja yhtä matkustajaakin välillä.
Asuntoauto matkaajineen kulkisi omia teitään kotiin.

Pakko oli halata lähtöhalaukset: jälkimainingeilla Etelä-Konnevedellä nähdään syys-lokakuun vaihteessa, viimeistään. (Toivottavasti mahdollisimman monen melojan kanssa!).
Myyntisirkkuset sai johtoautokseen viestinjohtajan; sovittiin, että ajetaan "yhtä matkaa", on mukavampi niin, voidaan pysähtyä syömään ja kahville yhdessä.

Mutta ennen tosimatkaan lähtöä käytiin vielä ihan oikeilla kahveilla, kun se aamupala oli semmoinen...keräilyerät 😊 Kahvin jälkeen kuitenkin matkaan: "johtoautoa" oli helppo seurata ja sen tunnisti helposti, kun auton katolla oli tuttu kajakki.

Onneksi sade helpotti jo aamukahvilla istuessa ja mitä pidemmälle eli etelämmäs matka eteni, sitä enemmän sää kirkastui ja lopulta saatiin ajaa jo ihan aurinkoisessa kelissä.

Välillä pidettiin yhteyttä "johtoauton" kanssa puhelimitse ja lopulta päätettiin pysähtyä syömään - taisi olla jossain..tuota Pihtiputaan paikkeilla? No, paikalla ei taida olla väliä. Huoltoasema se kuitenkin oli ja Myyntisirkkuset ei olisi Myyntisirkkusia, jos homma sujuisi ilman kommelluksia 😊😊

Ajoimme mittarille. Tuota. Muuten hyvä, tästä tankatun polttoaineen voi maksaa kassalle, eli voimme ottaa käteistä, MUTTA... olemme väärälle puolella. Helppo juttu, vaihdetaan puolta. Onneksi ei ollut ruuhkaa.
No niin, nyt ollaan oikealla puolella, otetaan tankki täyteen. Vähän on ahdasta, mutta Kuski-Sirkkunen on pieni kooltaan ja mahtui ihan hyvin mittarin ja auton väliin. MUTTA. Polttoainepistoolipa ei mahtunut taipumaan tankkiin!
No minkäpä siinä muun teet, kuin hyppäät - siis Kuski-Sirkkunen hyppää - rattiin ja vähän peruuttaa autoa, kun tilaa kerraan oli ja ajaa sen takaisin mittarille, tällä kertaa vähän kauemma siitä. Ja aloitetaan alusta. Jo vain onnistui tankkaus, saatiin tankki taas täyteen, auto siirrettyä parkkipaikalle ja Myyntisirkkusetkin sisälle huoltoasemalle.

Arvatkaa mitä teki "johtoauton" kuljettaja - MIES siis? Katselee sieltä ovelta päätään pyöritellen, hymyssä suin, että mitä ihmettä nuo naiset (taas oikein) hommaa.  Mutta kuten tavallista, Myyntisirkkuset selvittää homman! (Tähän kuuluisi yläfemma, jos meillä olisi tapana sitä heitellä).

Maksoimme polttoaineen ja sitten siirryimme pohtimaan sitä syömäpuolta. Päädyimme lounaspöytään. "Johtoauto" oli nopea ja oli jo pöydässä kun me vielä keräilimme salaattia ja mietittiin mitä me oikein syödään - liian monta vaihtoehtoa nääs. Ja minua vähän nuorempana ohjeistettiin, etten vaan kävele minkään terveellisen ohi 😊😊
Lopulta oli lautaset täynnä meilläkin ja päästiin pöytään, mutta vielä siinä vaiheessa kävi Kuski-Sirkkunen puuteroimassa nenäänsä tai käsien pesulla tai jotain. "Johtoauto" totesi:
- Onpa täällä hiljaista.
- Miten niin?
- Täällä oli äsken melkoinen kalkatus ja käkätys.
Vaikutti siltä, että tarkoitti sillä meitä Myyntisirkkusia ja meidän ruuan ottamista... En kyllä voi ymmärtää, mun mielestä me oltiin ihan hiljaisia ja käyttäydyttiin ihan nätisti 😉😉

Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa kohti kotia, kunnes pysähdyttiin vielä kahville jossain Leivonmäki-Joutsa-Hartola -mikä-lie ja missä järjestyksessä nuo nyt menekään 😊. Jossain kuitenkin.
Kahvin jälkeen tiemme kuitenkin erosivat ja "johtoauto" katosi ajatusta nopeammin "horisontin taa..

Loppumatkan teimme siis Kuski-Sirkkusen kanssa kahden; muistellen mennyttä viikkoa.

Mutta vielä muutama kymmenen kilometriä ennen, ennen kuin oli aika erota, paku ilmoitti, että olisi aika lisätä ADHD:tä... No, nythän meillä oli tieto ja taito hallussa joten eipä muuta kuin ensimmäiselle huoltoasemalle, auto parkkiin ja.. Hmm... Naiselliseen tapaan, ensin pisulle 😉
Sitten marssimme asiantuntevina ostamaan pussillisen ADHD:ta - krhm - takaisin autolle ja.. Jostain syystä saimme hirvittävän hepulikohtauksen. Eihän siitä meinannut tulla mitään. Ainakin desin verran nestettä meni hukkaan, kun ei osunut kohdalleen. Mutta saatiin me lopulta itseämme niskasta kiinni ja aine sinne minne pitikin, tyhjä pussi roskikseen, käsien pesulle ja taas matka jatkui.
Pian oltiinkin jo meillä ja soitto AM:lle:
- Tuota. Voisitko tulla auttamaan, kun olisi vähän tätä tavaraa... Meikkilaukku. Makuupussi. Makuualusta. Teltta. "Kassakaappi"-kassi. Työkalupakki. Yksi keltainen laatikko täynnä vaatteita. Auton katolla olleet kuulutuslaitteet.

Kiltti AM tuli ❤ Ei edes kysynyt, miten sitä tavaraa oli tullessa enemmän kun lähtiessä. Lähtiessä oli vaan se meikkilaukku ja makuupussi ja makuualusta ja teltta. (Ne makuuvermeet oli Ikean sinisessä kassissa, oli helpompi kantaa..)

Sitten hyvästit: halaukset ja aja varovasti. Jäi jotenkin tyhjä olo, vaikka tietenkin oli hyvä olla kotona viikon reissun jälkeen ja oli paljon kerrottavaa. Mutta silti.

Kuski-Sirkkunen on loistava Ystävä. Hänen kanssaan hommat sujuu kuin ajatus ja leikki. Automatkoilla ja vapaa-aikana voidaan puhua ihan mistä tahansa. Sellaista asiaa ja aihetta ei olekaan, mistä ei voitaisi puhua. Ja hysteerisiä naurukohtauksia voi saada ihan mistä tahansa asioista. Vaikka sukasta. Esimerkiksi. Tai hammasharjasta. Ihan mistä vaan. 😉😉
"Soitan vain ihan pikaisesti ja kysyn" -puhelut venyy helposti neljän tunnin maraton puheluiksi, joissa setvitään kaikenlaisia asioita. Onneksi on olemassa whatsapp!

Onneksi ensi kesään ei ole enää pitkä aika. Ja sitä ennen on monta tilaisuutta tavata.

Kesän viimeinen melontatapahtuma

Tänään oli kesän viimeinen melontatapahtuma - siis sellainen mihin minä osallistuin. En melomalla, vaan "roikkumalla mukana ja pyörimällä jaloissa".

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 17. kerran Hämeenkoskelta Kärkölän Myllykylään. Matkaa kertyi jokea pitkin n. 17 kilometriä. Melojia oli yhteensä n. 90 ja ikähaarukka oli 6 v -79 v.

Vanhin meloja oli isäpuoleni, Tunturiruipelo, joka oli retken vetäjä ja pitkälti tapahtuman järjestäjä. Toki hänellä on ollut muutamia apulaisia mm. joen raivaamisessa, jota on pitänyt tehdä useaan kertaan vielä viime viikonkin aikana. Turvahenkilöstön hankkimista, kahvi- ja ruokalippujen tekemistä ja tulostamista, kaikenlaista muuta toimistotyötä jota myös Äitirakas on hänen kanssaan tehnyt. Kahvitaukopaikalla piti leikata heinikko, että kanootit saadaan joen rannalle tauon ajaksi - monta kymmentä kaksikkoa, yksikköä ja inkkaria tarvii paljon tilaa 😊


Tässä lähtötunnelmia, osa on jo vedessä odottamassa ja viimeisiä autetaan vielä vesille.






Tässä Hyväneulan koski. Kaikki selvittivät tämän kaatumatta. Erilaisia kommentteja kyllä laskijoilta kuultiin 😊
 Toiset oli sitä mieltä "ei ikinä enää" ja toiset - esim. porukan pienimmät tytöt inkkarissa - tuntuivat olevan sitä mieltä, että "wuhuu, hienoa" 😊 😊





Ja näin rauhalliseksi vesi rauhoittui heti noiden kuohujen jälkeen.

Lähtöpaikalta taukopaikalle on matkaa n. 12 km eli meillä maajoukoilla oli reilusti aikaa seurustella kahvinkeittäjien kanssa  - johon muuten kuului meidän Myyntisirkkusten Pikku-Aurinko 😊

Yksi päivän... voisiko sanoa ilopillereistä oli tämä 😊 😊 😊




"Sievin" yleisöwc ikinä minkä olen nähnyt. Tuossa edessä oli tyttöjen vessa ja tuolla vasemmassa päädyssä poikien vessa. Sitähän oli pakka käydä ainakin katsomassa, vaikkei olisi hätä ollutkaan 😊


Tässä osa jo taukopaikalle saapuneista - suurin osa on vielä matkalla ja odottamassa maihin pääsyä. Tuo koko rinne oli aivan TÄYNNÄ kanootteja ihan joen rannasta tuonne metsän reunaan asti. Kuvassa näkyvä keltaliivinen mies on kutakuinkin joen rannassa joten siitä voi vähän arvioida kuinka paljon kanootteja/kajakkeja tuossa rinteessä oli.

Kahvitauon jälkeen matka jatkui vielä n. 5 km:n verran. Joessa oli sen verran virtausta - sateet ja Pääjärvestä laskettu vesi piti huolen, että vettä ja virtausta riitti - ja melojat olivat päätöspaikalla Myllykylässä melkein yhtä aikaa kuin minun ja kuskini kanssa (meillä vähän kesti, kun piti saada yksi kaksikko kyytiin ja puuttui yksi sidontaliina, piti käyttää vähän mielikuvitusta, että saatiin se pysymään trailerin kyydissä).

Päätöspaikalla oli soppatykki tulella, ruoka lämpiämässä ja tarjouduin auttamaan pöydän kattamisessa Pikku-Auringon kanssa, että saadaan ruoka äkkiä tarjolle. Riittävästi kun oli käsiä, niin ruoka oli ajoissa tarjolla, kun ensimmäiset nälkäiset melojat tuli paikalle 😊

Vaan sitten.... Pöllö hyytyi... Paikalla on kota/laavu ja sanoin, että nyt menen istumaan hetkeksi aikaa tuonne laavuun. Vieressä istui tilausbussin kuski ja tarkoitukseni oli sanoa hänelle, että voitko vähän auttaa; jos tästä "kaadun" niin katsoisit, etten lyö päätäni mihinkään. Vaan en ehtinyt. Pimeni. "Heräsin" jonkun ajan kuluttua ja ihmettelin missä oikein olen..hetken aikaa taas kesti ennen kuin ymmärsin missä ja miksi. Bussikuski oli juuri hakenut itselleen jälkiruokaa ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut; pyysin "anteeksi jos en ollut vastannut hänen keskusteluyritykseensä". Hän sanoi, että ei ollut sen kummemmin huomannut mitään, hän oli kyllä kysynyt jotain, mutta oli vain luullut, etten kuullut, mutta ei ollut siitä millänsäkään. No en tosiaan kuullut 😊 😩
Soitin AM:lle, että tulee hakemaan mut kotiin, lähdin katsomaan mikä on tilanne; onko kaikki melojat jo saapuneet maihin ja missä on Äitirakas. Ihan kaikki ei olleet vielä maissa ja Äitirakaskin vielä vesillä - näkyvillä kyllä. Huikkasin hälle, että on asiaa kun tulee maihin ja lähdin sitten itse syömään. Pahuksen Riesa 😠😠

No siinä syödessä sain kuitenkin kuunnella ihmisten fiiliksiä tapahtumasta: kaikki tuntuivat olevan iloisia ja tyytyväisiä, olivat sitä mieltä, että hyvin järjestetty tapahtuma ja millä hinnalla. Vaikka itse en ole muuta kuin enää mukana yhdistyksen hallituksessa, niin on mukava saada positiivista palautettava tyytyväisiltä "asiakkailta" 😊 😊 😊

Kotiin tultua otin taas parin tunnin päikkärit ja nyt on ilta taas mennyt ihan mukavasti.

Kuin uuden auton osto

Olenhan mä ennenkin kertonut, kuin mukava apteekki meillä on. Tai apteekin henkilökunta. Auttavat aina, kun on jotain epäselvää resepteissä tai jossain muussa.
Me käydään siellä melkein kerran viikossa, tai ainakin joka toinen viikko. Johtuu siitä, kun mulla on neljää eri epilääkettä ja ne loppuu aina eri aikaan, tietenkin.

No nyt me käytiin hakemassa lääkkeitä AM:lle. Sillä aikaa kun hän asioi farmaseutin kanssa, minä tein "näyteikkunaostoksia". Ja löysin uuden lääkedosetin. Mutta kun se oli pahvilaatikossa. Siinä samassa AM:kin jo vapautui. Näytin dosettilaatikkoa hänelle ja totesin, että haluaisin katsoa sitä tarkemmin, mutten tohdi avata pahvilaatikkoa itse (ettei se mene rikki..) AM nyökkäsi ns. "myymälävuorossa" olevaa farmaseuttia kohti, nuori mies - ihan semmoinen silmänilo jo näin vanhemmille silmille 😉 ja tuumasi, että hän varmaan auttanee. No auttoi toki, avasi laatikon ja tutustuin dosettiin. Joka oli sininen.  Totesin, että haluaisin kyllä sen punaisen... Johon farmaseutti "Niin, meillä ei kyllä ole nyt sitä kesän muotiväriä, turkoosia" - hymynkare huulillaan ja silmät vilkkuen ja jatkoi, että "onhan tämä kyllä vähän samanlaista, kuin auton ostaminen, väri on hyvin tärkeä asia" 😊  Pyörittelin dosettia hetken aikaa ja päätin sitten ostaa sen - vanha on jo niin "vanha" ja punainen on aina punainen 😊  Ja onhan se vähän niinkuin mun uusi auto, kun en enää autoa saa ajaa.

Postipoika-/tyttö on taas ollut ahkerana viime aikoina.

Repun kortti Kuopiosta on kopsahti postiluukusta jo viime viikon puolella, mutta on jäänyt kiittämättä: ISO KIITOS!

Samoin posti toi kortin Ystäviltä Kirkenisistä halausten kera.




On muuten yksi parhaimpia tapoja herätä: postiluukun kolahdus ja kun silmät ristissä kompuroit ovelle katsomaan mitä laskuja sieltä nyt taas tänään tuli, siellä onkin postia ystäviltä!

Tänäänkin sain postia: lähettäjänä oli Sus' ja paketissa oli DVD "Hiljaa virtaa Don" sekä runokirja "Kirkasotsa"
Kiitos Sus' - olen otettu postista!





Ja pöllöperhe kasvoi tänään taas yhdellä pienellä.. suklaapöllöllä 😊 

Tasan vuosi sitten sain samoilta ystäviltä Pöllö -kesäkassin ja tänään sain herkullisen näköisen suklaapöllön (arvatkaa tekisikö mieli vähän nakertaa siiven kärjestä tai jostain...😊  )



Kaikille ihanille Ystäville, jotka muistavat ja ilahduttavat ja haluavat ilahduttaa ja muistaa minua - ISO KIITOS!

Eräs telttayöpyminen monen vuoden takaa

Pöpelikössä -blogista luin vähän kateellisenakin, kuinka siellä vietettiin omaa mökkiaikaa omassa paratiisissa. Kuulosti ihanalta. Mutta ymmärsin kyllä senkin, että siellä voisi olla pelottavaa, jos ei olisi kaverina ja turvana koiraa, hänellä "sakumaanikko" - mulle riittäisi nilkkoja järsivä chihuahua tai villakoira 😉😉
Kunhan vaan pitäisi rosmot poissa.

Mutta kirjoitus kaivoi muistojeni kätköistä esiin vanhan tarinan, jonka olen teille varmaan pariinkin kertaan kertonut, eräästä melonta ja telttailureissusta. Se TELTTA nimenomaan on tehnyt siitä legendaarisen ja se viihdyttää ystäviä facebookissa yhtä paljon kuin meidän hääkuva sieltä 30 vuoden takaa.

Meidän melontaretkemme suuntautui johonkin Parkanon suuntaan, siellä on vesistö nimeltään Kaidat vedet. Sinne oli tarkoitus mennä melomaan.

Lainasin AM:ltä telttaa, sellaista ihan perinteistä harjatelttaa, vihreätä vielä. Ei mitään kupolitelttaa, eikä mitään mihin tarvitaan hirveästi putkia yms. Käytiin mökillä testaamassa, että varmasti osaan pystyttää sen teltan. HELPPO HOMMA. Ei helpompaa voisi olla.

Lauantai-aamuna lähdettiin matkaan, taidettiin matkallakin pysähtyä jossain melomassa, en varmaksi muista. Nähtävyyksiä kuitenkin katseltiin ja käytiin syömässä - syöminenhän on aina tärkeää reissussa 😋😋

Lopulta oltiin perillä, löydettiin hyvä paikka leiriytyä. Meitä oli viisi henkeä: Äitirakas, Tunturiruipelo, M ja P ja minä. Äitirakas ja Tunturiruipelo nukkuisivat autossa ja me muut teltoissa; M ja P yhdessä ja minä omassani.

Löysin hyvän telttapaikan; pehmeä alusta, siihen kun vielä levittäisi makuualustan teltan pohjalle, niin voi kun olisi hyvä nukkua. MUTTA. Mitä ihmettä? Mitä merkillistä teltalle oli muutamassa päivässä tapahtunut?? Kun kasasin sen, se ei näyttänyt lainkaan siltä kuin piti. Ei vaikka tein mitä.
Auttakaa, jooko... No toki sain apua, M ja P olivat kokeneita retkeilijöitä ja tulivat auttamaan, mutta ei, ei se saavuttanut oikeaa muotoaan vieläkään... Eikä Äitirakkaankaan ylimääräiset kädet auttaneet asiassa....

No mitä ulkonäöstä, pääasia, että se on pystyssä ja se pysyy pystyssä ja siellä voi nukkua. Vai voiko... Mitäs jo yöllä sataa? Tuota... Sadevesi valuu ja jää sen teltan alle ja kaikesta huolimatta SAATTAA loppujen lopuksi sademäärästä riippuen nousta niin korkealle, että...

Jep. Siirretään se pahuksen teltta, kyynelten saattelemana - kun se ensin oli hillittömän naurun säestämänä saatu pystyyn - hyvä ettei ollut pissat housussa, kun sitä pystytettiin!
Hyvä, tasaisnen ja turvallinen paikka löytyi, mistäpä muualta kuin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton vierestä. Sinnekin olisin päässyt nukkumaan, mutta kun oli päättänyt nukkua teltassa, niin minähän nukun teltassa!

Kaiken tämän ajan Tunturiruipelo oli ollut kalassa, saanutkin kalaa joten raatamisen jälkeen saatiin savustettua kalaa ja uusia perunoita voilla - oli muuten hyvää! Kuun kumottaessa oli mukava jutustella ja - nauraa mun telttakyhäelmälle...

Lopulta kömmimme kukin yöpuulle ja kun olin hetken otsalampun valossa vielä lukenut ja odottanut unta ja miettinyt, että mitä jos metsästä tulla rymistää HIRVI mun telttani yli. Tai KARHU raapaisee seinän auki. Tai mikä todennäköisempää, joku MURHARI on siellä koko illan vaaninut meitä puun takana ja nyt kun on menty nukkumaan, iskee just mun kimppuun. Näistä aatoksista kun pääsin eroon, niin viimeinen ajatus oli, tien vieressä ja sellaisella kääntöpaikan tapaisella kun olimme, että mitä jos joku tulee AUTOLLA, ja peruuttaa mun päälle 😉😉.

Oikein fiksuja ajatuksia, eikö? Näistä ajatuksista kun pääsin eroon, niin sain unen päästä kiinni - kun olin itselleni selittänyt, että ketään em. ei tuolla korvessa liiku. PAITSI aamulla heräsin siihen, kun AUTO ajoi ohi - viimeinen olisi siis voinut hyvinkin olla mahdollista... 😉😉.... ja höpön höpön...

Ai se telttako? Miltäkö se näytti? Etsitäänpä kuva.... Kyllä se jossain on...



Siinä. Teltta. Tai jotain.
Tossa kohtaa olisi ollut niin kiva nukkua. Paitsi jos olisi satanut.

Nyt mulla on ihan OIKEAKIN teltta.
Joka on mun.

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 12

Melontatapahtuman viimeinen aamu. Tänään tyhjennämme myyntiautomme viimeisen kerran.
Tähän rantaan, Iin Ranta-Kestilään melojat saapuvat ja tapahtuma päättyy tältä vuodelta. Heti herättyä oli jo pieni pala kurkussa, kun ajatteli, että kohta tämä päätty - vaikka toisaalta olikin jo pienen pieni koti-ikävä ja väsymys alkoi painaa.
"Pakkaa-pura-pakkaa-pura..." Ja Kuski-Sirkkunen joutui ajamaan koko viikon, kun ei mulla ole lupaa ajaa autoa.

Vielä viimeinen aamupuuro Kokki-Sirkkusen keittämänä (vaikka vieressä olisi ollut valmistakin aamupalaa, mutta kiire-kiire-kiire - kumpi oli nopeampaa?) Tänä aamuna ei tarvinnut pakata meikkilaukkua eikä pedata petiä sen kummemmin: vaatteet päälle, tukka siistiksi viispiikkisellä, ovi kiinni ja kassakaappi mukaan. Ja viimeinen päivä voi alkaa. 

Ihana Pikku-Aurinkomme tuli auttamaan meitä laatikoiden järjestelemisessä - hänkin oli viikon aikana oppinut miten ne kannattaa järjestää; miten päin, mihin järjestykseen ja vielä senkin, että kun aurinko paistaa helottaa pilvettömältä taivaalta, pidetään paitojen yms. päällä kansia, ettei aurinko haalista niitä. Fiksu mies 😊

Säihkettä ja sutinaa riitti edelleenkin. Iso osa sutinasta johtui myös siitä, että melojat halusivat käydä halaamassa meitä ja kiittämässä mukavasta viikosta. Se tuntui hyvältä ❤  Ja haikealta. Osan kanssa nähtäisiin syksyllä jälkimainingeilla, mutta osan kanssa jouduttaisiin odottamaan pitkät 51 viikkoa! 

Osa oman latuyhdistyksen väestä teki lähtöä jo ennen loppuseremonioita ja heillä oli mulle omat "lähtöterveisensä": olivat jostain kuulleet tulevasta merkkipäivästä ja käyneet matkan varrelta ostamassa jo aikaisemmin esittelemäni tarvikkeet, kun lähden matkalle Siskorakkaan luo:

Käsilaukku, nenäliinapaketti ja tikkari evääksi. Ja tietenkin kortti.  Ihanat ystävät pitävät huolen siitä, että kaikki tarvittava on mukana, kun lähden matkalle ❤

Lopulta tuli "johtajalta" eli siis yhdistyksemme puheenjohtajalta tiukka käsky, että nyt kauppa kiinni, virkatakit päälle, arvontatarvikkeet mukaan ja hop hop päätösseremonioihin. 

Ensin arvottiin mela. Sen jälkeen oli vuorossa ehkä viikon odotetuin ohjelmanumero: 

kajakkiarvonta! 

Arvonta tapahtuu numeroitujen pingispallojen avulla ja ensin tietenkin tarkistetaan, että pallot ovat asianmukaisesti numeroitu, kaikki numerot löytyvät. Ja sitten aloitetaan arvonta. Joskus arvonnasta selvitään nopeastikin, joskus siihen kuluu enemmän aikaa - niin kuin nyt. 

Lopulta onnellinen voittaja kuitenkin löytyi! Onnellisempaa melojaa ei varmaan sillä hetkellä Iissä ollut 😊

By the way: sinä vuonna kun en itse pystynyt osallistumaan tapahtumaan omassa roolissani, vaan AM loistavana puolisona vei mut muuten vaan tapahtumaan ja osti sieltä arpoja omiin nimiinsä, AM voitti kajakin itselleen ja antoi sen mulle syntymäpäivälahjaksi! Harmi vaan, kun en voi sillä nyt meloa 😩

No, joka tapauksessa. Kun kajakkiarvonta oli suoritettu, oli edessä vielä muutama ohjelmanumero. Turvaryhmä halusi omalta osaltaan kiittää muutamaa kumiveneen kantamisessa auttanutta henkilöä MUUMILIMSALLA 😊. Kumivene ON painava, mutta yhteistyö on voimaa siinäkin. 

Sen jälkeen jaettiin vielä joukkueille osallistumisdiplomit halausten kera - joukkueiden kipparit kävivät ne hakemassa. 

Ja siinä se sitten oli. Niin päättyi Suomi Meloo 2017. Kauppakin voitiin sulkea, ketään ei oikeastaan enää käynyt, kaikilla oli jo kiire kotiin, kello oli reilusti yli puolen päivän ja etelästä tulleilla oli pitkä matka kotiin. 

Myyntisirkkuset alkoivat siis hyvästien lomassa sulkea laatikoitaan ja tällä kertaa laatikoita kannettiin mökin terassille ja sisään mökkiin - edessä olisi vielä inventaaarion teko ja eri toimittajien tavaroiden pakkaaminen palauttamista varten.

Kun auto oli tyhjä, tehtiin toimintasuunnitelma ähvä: syömään, inventaario, saunaan ja sitten vapaata seurustelua nukkumaan menoon asti.

Omasta porukasta kaksi saateltiin halausten kera turvalliselle kotimatkalle ja vielä paikalla olevien turvaryhmäläisten kanssa lähdettiin porukalla syömään. Vatsat täynnä palattiin mökille tekemään vielä viimeinen rutistus yhdessä: inventaario.  Meillä myynnissä olevat tavarat ovat ns. myyntitilillä kultakin toimittajalta, joita oli useampia, oli myymättä jääneet tavarat inventoitava ja pakattava palautettavaksi. Kun homma saatiin lopulta kunnolla pyörimään (olin kerrankin yrittänyt olla etukäteen kaukaa viisas ja tehnyt edes jonkinlaiset listat, joiden mukaan inventaariota olisi helpompi tehdä 😉), inventaario oli tehty kuuden hengen voimin kolmessa tunnissa - siinä ajassa oli myös auto pakattu niin, että tavarat pystyisi palauttamaan ja vuokra-autonkin vielä säädetyssä ajassa, kunhan se olisi tyhjä 😊

Sillä välin oli lämmennyt sauna ja turvaryhmän jäljellä oleva ryhmä saapui meitä vielä ilahduttamaan - tytöt veivät ihanan Myyntisirkkusparini saunaan, minä taisin jäädä järjestämään meikkilaukkuani aamua varten, kun en oikein ole saunaihmisiä. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa alkaa jo "filmi"pätkiä sen verran, että en enää oikein muista mitä tein 😊

Joka tapauksessa naisten saunan jälkeen oli miesten vuoro ja me naisten istuttiin mökin olohuoneessaa ja nautittiin näkymästä Ii-joelle. Näkymät voitte kuvitella ihan itse kukin mielessänne, aurinko laski sopivasti siihen aikaan. 😊😊😊

Miesten tultua saunasta...taidettiin keittää teetä, laulaa onnittelulaulu yhdelle turvaryhmäläisistä ja nostaa myös malja, ehkä toinenkin. Pikkuhiljaa taisi yksi toisensa jälkee meistä hiipiä nukkumatin maille - sunnuntaina olisi pitkä matka kotiin itse kullakin.

Hyvää yötä, vielä kerran 😊