Kiitos Susanna Maalta!

Tapaamisemme Susannan kanssa onnistui vihdoin - olimmehan sitä jo pitkään odottaneet ja suunnitelleet!

Osasimme AM:n kanssa perille hyvin, tapaamispaikka oli viihtyisä kahvila jossa oli valittavissa 150 eri teelaatua. Ajatelkaa, 150!!!! Mun piti käydä katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyykään, mutta unohdin :D  Nii-in, unohdin. Höpötettiin Susannan kanssa niin, etten muistanut koko teepurkkeja.

Söin kahvilassa katkarapusalaatin ja Susanna varmaan ajatteli, että onpa tuo hidas syöjä, söisi nyt, että päästään tuonne herkkujen kimppuun. Kahvilassa nimittäin oli mitä ihanampia herkkuja, kakkuja ja leivoksia..nam nam... Olihan niitä maistettava, tottakai.

Minusta meillä synkkasi Susannan kanssa hyvin - minä se kyllä taisin olla taas enemmän äänessä, tapani mukaan, mutta...mulle saa sanoa, että ole välillä hiljaa :) Olisit vaikka kopauttanut Susanna lusikalla ottaan ja sanonut, että anna mulle välillä suunvuoro!
Mutta ilmeisesti tapaaminen meni myös Susannan mielestä hyvin, kun ei mussa pahempia mustelmia eikä kuhmuja ole ;)

Oikeasti; ihana tapaaminen! Ainoa mikä mua harmitti, oli se, että en saanut valmiiksi sitä lahjaa jonka olin suunnitellut hänelle vieväni :( Täällä se lojuu kotona, niin kuin minäkin. Susanna sen sijaan toi mulle kokonaisen kassillisen tuliaisia - ja sitä enemmän harmitti. Mutta eihän sille enää voinut mitään, kun ei valmistunut, niin ei valmistunut ajoissa.

Mun kassista löytyi nämä kaikki ihanuudet: Onnen tähti -kahvia, jalka- ja käsivoidetta (en ole vielä kokeillut) kukkien tekolaite (tuo punainen tuossa on jo yksi tekemäni kukka, mutta kuvasin huonosta kulmasta, eikä se näy kunnolla), pieniä piparminttupastilleja peltirasiassa - tuolla lilassa kukkien tekolaitteessa, kaksi tokkaa kirjontalankaa, yksi ihana, jouluinen ristipistomalli, muutama palanen aidakangasta (ja kyllä Susanna, niille ON käyttöä) sekä kaiken huippuna omistuskirjoituksella tuo Pieni suuri kirjontakirja! Siinä on neuvoja ja opastusta moneen asiaan, jotka askarruttavat kirjontatöissä.

Kiitos vielä kerran Susanna!

Kulunut viikko on ollut muutenkin tosi hieno viikko :D
Torstaina vietettiin Ystävän syntymäpäiviä pienen pienen porukalla nauraen ja hauskaa pitäen.
Sain tavata kaksi uutta "vanhaa" ystävää täältä blogimaailmasta.
Olin Äitirakkaan kanssa liesussa yhden päivän.
Vaihdoin ajatuksia teidän blogiystävien kanssa.
Ja vaihdoin ajatuksia tuon AM:n kanssakin.
Poika tuli kotiin maailmalta - sain kuulla senkin ääntä puhelimessa moneen moneen viikkoon.
Ja juttelin Siskorakkaan kanssa messengerillä. Sain siinä samalla selfien Duracell-pupusta <3
Juttelin Ystävän kanssa puhelimessa ja messengerillä, kurjaa oli, että hän oli kuumeessa, mutta juttelu oli se pääasia.

Vähän viikkoa varjosti se, että perjantaina illalla, JUST kun pääsin kotiin ja istahdin sohvalle, päätti ystäväni Riesa sitten tulla vieraisille! Ja se oli sitten taas ihan omanlaisensa vierailu tällä kertaa. Tiedän sen jo siitä, että kun AM sanoi, että ei mitään hätää, puhut vaan ihan koko ajan niin muistan, että vastasin "No kun ei mulla ole mitään sanottavaa" - yleensä tällaisten reissujen jälkeen puhun kuin papupata ja kerron kaiken yhteen pötköön. Ja samaten nyt kun olin toipumassa kohtauksesta, en heti muistanut mistä olen tulossa, missä olen ollut.  No. Otin siihen perään tunnin tirsat ja nyt olen sitten nukkunut melkein koko viikonlopun. Eli väsymystä lukuunottamatta olo muuten ihan ok ja väsymyskin alkaa hellittää.

Riesasta huolimatta jäin plussan puolelle!

Hieno iltapäivä - kiitos siitä

Olipa hieno iltapäivä tänään!
Tapasin tänään iltapäivällä Ei-Enää-Niin-Salaisen Neuleystäväni Wiivuskan seurueineen!

En kyllä tiedä minkälaisen ensivaikutelman annoin itsestäni, kun ihan ensimmäisenä avauduin varmaan viisi minuuttia erään mummon käyttäytymisestä bussista, mutta olin niin tuohtunut siitä, että oli pakko avautua. Musta on tullut niin herkkänahkainen, kun en koskaan tiedä missä ja milloin tarvitsen apua. No, kerron siitä vaikka lopuksi.

Mutta siis Wiivuskan tapaaminen oli tosi huippujuttu - ainakin minun mielestäni :D Minä meistä taisin taas olla äänessä enemmän, pahoittelut Wiivuska! Mulle pitää sanoa suoraan, että hei, anna mullekin suun vuoro. Unohdin sanoa sen etukäteen. Mutta seuraavaa tapaamista silmällä pitäen; nyt tiedätte :D Sanotte vaan suoraan: hiljaa, me puhutaan nyt!

Kuinkahan niiden ampiaisten kävi tai oikeastaan kuinkahan paljon niitä loppujen lopuksi sinne lasiin kertyi - kahvila oli virittänyt amppariansan viereiseen pöytään ja sitä oli aika mielenkiintoinen seurata :)

Tapaamisen jälkeen sain kyydin "melkein bussipysäkille", itse asiassa ihan oikein hyvälle paikalle, osui apteekki siihen matkan varrelle! Muuten se olisi taas unohtunut..
Kävin siellä Anttilassa katsomassa onko siellä paljon väkeä - kyllä oli! Ihan älyttömät jonot kassoille. Totesin, että meillä on kotona ihan tarpeeksi valoa ilman sitä lamppuakin, sen takia EN lähde sinne edes yrittämään sisälle, saati sitten jonottamaan kassalle.

Mutta poikkesin pikaisesti viereiseen Luhta Outletiin ja löysiin uudet tennarit vanhojen Tokmanin 5 euron tennareiden tilalle, jotka hajosi jo parin päivän käytön jälkeen (1. toisesta puuttui nauha, 2, kiristin nauhoja liian tiukalle joten tennari hajosi, AM korjasi pikaliimalla...). Osuin sopivasti sovittamaan tennareita, jotka oli alennuksessa -50% samaan aikaan kun tyttö liimaili niihin lappuja -70%. Hinnaksi jäi 9 euroa. No, onhan ne miesten tennarit, mutta mitä väliä.

Sieltä ulos tullessani ihmiset jonottivat Anttilaan SISÄÄN!!! ja jono oli ulko-ovelle asti! Hullun hommaa sanon minä.

 Niin. Se bussiepisodi. Napsahti taas pöllön päässä. Ja nokkakin lopulta. En ollut ihan niin kiltti mitä annan ymmärtää.
Kaupunkimme keskustaa myllätään ja myllätään. Bussin etupenkissä, mun kuuloetäisyydellä istui vanhempi täti joka jutteli kuskin kanssa. Oli jo aiemmin käynyt selville, että on menossa apteekkiin, kun kysyi, missä bussi pysähtyy.
Sitten puhui siitä, kuinka on niin paljon työttömiä, että on se kumma kun ei työ kelpaa, että tulisivat tekemään työt (kivetyksen) valmiiksi. Siinä jo teki mieli sanoa, että ehkäpä ei ole siitä kysymys, etteikö työ kelpaa, vaan siitä, että kaupungilla ei rahaa. On teetettävä työ sillä porukalla mikä jo on olemassa. Ja sillä halvalla porukalla. Mutta olin hiljaa. Mitä minä toisten keskusteluun puuttumaan...
Sen jälkeen puhuivat - ihan asiaa, myönnän - siitä, kuinka jalankulkijat ei pysy aitojen oikealla puolella, vaan tulevat sinne ajoradan puolelle.

"Niin kuin nyt tuokin tuossa, ja vielä sitten maata retkotetaan pitkin pituuttaan siinä" - ja äänestä kuului se mikä jäi sanomatta "juoppo". Maassa nimittäin makasi mies, jota oltiin jo auttamassa pystyyn, ja jonka naamasta, nenästä ehkä, en tiedä, valui ihan suoranaan verta, kuin hanasta!
En enää muista mitä ihan ensin sanoin, kun olin niin tuohtunut, mutta kun bussi siinä samassa pysähtyi ja täti jäi pois kyydistä, toivotin hänelle "Toivottavasti rouva pääsee apteekkiin kaatumatta ja loukkaamatta itseään"  Sain vastaukseksi "Minä kyllä huudan sitten apua jos kaadun". No hyvä....
Ai että olin kuulkaa  kiukkuinen!!! Kaikki maassa makaavat eivät aina automaattisesti ole juoppoja!
Hetken päästä kuuluikin kun paikalle tuli ambulanssi...
Että tämmöinen "bussiraivo" iski muhun tänään. Ehkä se oli joka sekoitti mun pään...

Jouduin vaihtamaan bussia ja kun odotin toista sitä bussia pysäkillä, tien toisella puolella oli ambulanssi. Vanhempi mies siellä oli kaatunut ja loukannut päänsä (näin veriläikän jalkakäytävällä myöhemmin) ja aika pitkään häntä hoidettiin ambulanssissa paikan päällä, ennen kuin lähdettiin viemään sairaalaan.

Mutta siinä sitä bussia odottaessa juttelin ihan toisenlaisen vanhemman tädin kanssa ja meillä oli oikein mukavaa, hyvillä mielin jatkoin matkaa kohti sovittua tapaamista :D

Toivottavasti tavataan Wiivuska vielä uudestaan!

Nyt odottelen - öö - tämän iltaisia synttärijuhlia ja sitten huomista tapaamista!
Kivaa tavataa teitä blogiystäviä :)

PS. Mietin jo, kuka olisi seuraava..... ;)

Taito se on sekin :D

Kaikkea sitä olen minäkin tähän ikään mennessä oppinut, mutta tänään opin taas jotain uutta. Taito se on tämäkin, eikä koskaan tiedä milloin sitä taas tarvitsee:

onnistuin puraisemaan kieleeni samalla kun join vettä juomapullostani!

Jopa AM on kateellinen kyseisestä taidosta, ei nimittäin hallitse kyseistä taitoa, ainakaan vielä. Ei kyllä ollut innokas harjoittelemaankaan sitä :D

Mitenkäs te, onkos teillä jotain erityistaitoja? Kertokaahan, olisi mukava kuulla.

Eilisen vähän surkeahkomman kirjoituksen jälkeen lupasin teille tälle päivälle kuvia - palataan siis entiseen; en minä enempää jaksa surkeilla ;) Ei elämä siitä kummemmaksi muutu. Ja sitä paitsi: selvisin eilisestä! Kiitos Iirikselle vertaistuesta <3 

Duracell-pupu ja Siskorakas lähettivät pari viikkoa sitten mulle synttäripaketin, siellä oli kaikkea kivaa, kaikkea pöllömäistä - ette varmaan arvanneet? Siellä oli KAKSI  syntymäpäiväkorttia. Toinen oli koko perheeltä, pöllökortti. Ja toinen oli Duracell-pupulta. Hän oli ihan itse valinnut sen ja ihan itse kirjoittanut sinne oman nimensä. Kortti on tuo vasemmalla oleva ihana Prinsessa-kortti <3

Pöllökortissa lukee: "One year older - one year wiser." Tiedä niin tuosta viisaudesta....

Kuva on vähän epäselvä, mutta ehkä saatte siitä selvän. 

Pöllöt on muutenkin taas meidän perheessä lisääntyneet. AM kävi Pojan kanssa Tallinnassa ihan vaan päiväseltään ja toi sieltä tuliaisia. Tässä kuulemma yhdistyy mun kaksi...hmm...hullutusta? 

Tämä taitaa kyllä oikeasti olla saunahattu, mutta ehkä tätä voi ensi talvena käyttää laskiaismäessä?

Pöllöt ja hassut hatut :D

Myös Anoppi oli käynyt reissussa ja ostanut sieltä mulle pöllön. Minusta tämä on hauskan näköinen - sopii meille oikein hyvin :D

Hu-huu

Minä? Minä? Minä-minä-minä-minä...

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? On nykyään "someraivoa", "liikenneraivoa" ja nyt viimeisimmäksi (mitä minä olen lukenut) tämä "Anttilaraivo"? Eikö ihmiset enää ajattele? Eikö ihmisillä ole enää minkäänlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan? 

Luin uutisen tuosta "Anttilaraivosta" jommasta kummasta iltapäivälehdestä ja pahoitin oikeasti mieleni niin, että lukiessani uutista kyyneleet valuivat poskilleni. Miten ihmiset voivat olla niin ajattelemattomia ja minä -keskeisiä, että raivoavat myyjille, ihmisille, jotka juuri ovat saaneet kuulla menettävänsä työpaikkansa? Raivoavat asioista, joille myyjät eivät voi mitään ja joistaa olisi saanut tietoa ihan rauhallisesti kysymällä?

Ymmärrän toki, että todennäköinen rahojen menettäminen raivostuttaa, mutta hetken miettimisen jälkeen olisi pitänyt ymmärtää, ettei oikea raivoamisen kohde ole se järkyttynyt myyjäparka - se jolla ei enää kahden viikon kuluttua ole työpaikkaa mihin mennä. 

Minä-minä-minä-minä.....muuta selitystä en keksi. Minä ensin. Minulle kaikki. Koska minun kuuluu saada. Ensin. 

Olen varmaan antanut kirjoituksillani sen kuvan, että elämäni on ruusuilla tanssimista? En kai kuitenkaan - ainakin osa tietää, että niin ei ole ;) On minunkin ruusuissani piikkejä. 

Huomenna esimerkiksi on "vuosipäivä yksille piikeille" - kolmen vuoden ajan tähän aikaan olen jännittänyt, tapahtuuko taas se, mitä tapahtui neljä vuotta sitten: status epilepticus eli pitkittynyt epilepsiakohtaus, kolme viikkoa. Ylihuomenna se on ohi, mitään ei tapahtunut :D 

Siitä huolimatta, että ruusuissa on piikkejä, niin niissä kuuluu ollakin, eihän ne muuten olisi ruusuja, olen aina halunnut uskoa, että asiat järjestyy, tavalla tai toisella, ihmisistä löytyy jotain hyvää ja ne ihmiset joista ei löydy, ne saa mennä, niitä en tarvitse. Osa osaa käyttää hyväkseen, ennen kuin huomaan sen, mutta se on omaa tyhmyyttäni ja oppirahat on maksettava, vielä näin aikuisenakin. Paljon olen oppinut neljässä vuodessa ;) 

Minulla on ihana perhe ja ihania ystäviä sekä harrastuksia joista kirjoitan mieluummin enemmän - harmeja ja kurjia sattumuksia ripottelen sinne tänne väliin sitten kun niiden pahin kärki on taittunut :) 

Nyt ei kuitenkaan ole sen kummempia harmeja; seuraavassa päivityksessä kuvia ja muita juttuja - tämä nyt oli tämmöinen... kun harmitti...

Nyt jatkan ristipistelyä ja Karhukirjeitä Kaamoksesta -kuuntelua :)  

Suomi Meloo, päivä 3 - "aurinko paistaa ja räntää sataa..."

Suomi Meloo alkoi varsinaisesti lauantaina Keuruulta. Meillä työt alkoi jo heti aamusta aamupalan jälkeen: kauppa auki ja siitähän se sitten ihan tosissaan alkoi.  Suunnilleen klo 10.30 asti oli meno yhtä sutinaa:
- No hei, ihana nähdä taas pitkästä aikaa :)
- Niin on, mitä kuuluu, tosi kiva kun tulitte taas!
- No totta kai, eihän täältä voi olla pois. (Tässä välissä tiukka halaus) Mitäs teillä on tänä vuonna myynnissä?
Ja sitten kierretään yhdessä koko meidän pieni myymälä :D

Puoli 11 kauppa hiljeni: kaikki muut paitsi minä siirtyivät itse lähtöpaikalle Keuruulle. Sovittiin, että kun "apinan tuntee jo kaikki", niin uusi työparini L lähtee muun organisaation kanssa lähtöpaikalle ja esittäytymään, minä jään ensimmäiselle vaihtopaikalle odottamaan ensimmäisiä maajoukkoja.

Keli oli aivan upea: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Paitsi klo 11 kun viesti lähti Keuruulta. Istuin ikkunan ääressä ja katselin järvelle; tuolta ne sitten 1,5 tunnin kuluttua tulevat. Mitä ihmettä??
Siellähän sataa. Siellähän sataa RÄNTÄÄ!!!! Kyllä, siellä satoi räntää! Ei sitä räntäsadetta kestänyt kuin ehkä vajaa viisi minuuttia ja sen jälkeen aurinko taas paistoi, mutta - kuten sen sateenkin ajan, mutta se näytti niin uskomattomalta, auringonpaiste ja räntäsade :)

Hetki lähdön jälkeen alkoi väkeä taas valua takaisin Keurusselälle ja kaupassa kävi sutina - pikkuhiljaa alkoi syntyä rutiini ja muistua vanhat tavat mieleen, niitä sitten sen sutinan keskellä huutelin ja neuvoin L:lle. Siinä samalla alkoi joidenkin tavaroiden paikat (=laatikoiden numerot) painua mieleen, samoin hinnat, vaikka osa hinnoista ei kyllä jäänyt mieleen koko viikolla :)

Puoli yhdeltä iltapäivällä ensimmäisen osuuden melojat saapuivat rantaan ja kahdelta paikka oli jo tyhjä! Meidänkin kauppa oli jo pakattu autoon ja me mietittiin L:n kanssa mitä tehdään, mistä saataisiin ruokaa tai edes kahvia ensi hätään.

Ensiapuun soitto serkkupojalle:
- Mitä teet?
- Sipulia tässä paistan, ruokaa laittelen.
- Aijaa, no mitäs jos tulen L:n kanssa syömään?
- No tule vaan, kyllä täältä ruokaa saa.
- No tota... en mä kyllä nyt ihan tosissani, mutta... jos teiltä ruokaa saa, niin... mä juttelen ton L:n kanssa.. Mä soitan kohta takaisin.

    ......... Mitäs jos mennään mun serkulle syömään, se on tossa matkan varrella? - Mennään vaan.
Soitto takaisin:
- No kuule, jos teiltä ruokaa saa, niin kyllähän me ihan mielellään tullaan syömään?
- Tulkaa tulkaa, kyllä mä teille ruokaa teen :)
- Mikä se teidän osoite olikaan..?

Ja ei kun pakun nokka kohti serkkupojan "ranchia" ja notkuvaa ruokapöytää! Ai että meitä pidettiin hyvänä! Ruuan jälkeen jälkiruuaksi vielä pullakahvit ja sitten vatsat pulleina (saatuamme vielä kopiointiapuakin!) jatkoimme matkaamme kohti Vilppulan satamaa!
Työparini L oli aivan myyty moisesta palvelusta :)

Kauppa avattiin vielä illaksi Vilppulan satamaan auringon paisteeseen ja suljettiin auringon laskiessa - ei huonompi kauppapaikka ;)

Yöksi ajelimme Tuuhosen leirikeskukseen Ruovedelle, joka oli oikein hieno paikka sekin - tilaa löytyi, mutta oli meitä nukkujiakin :)

Suomi Meloo, päivä 2 - matka lähtöpaikalle, eksymistä ja upeita maisemareittejä

Meidän Suomi Meloo -viikon toinen päivä alkoi perjantaiaamuna. Itse heräsin jo kahdeksalta jatkamaan paperitöiden tekemistä - oli sovittu, että tapaamme klo 12 tuolla moottoritien varressa olevalla huoltoasemalla, niin ei tarvitse L:n ajella oudolla pakulla ihan heti vieraassa kaupungissa.
Väkersin niitä paperihommia ja sitten...hups... omatkin tavarat viikoksi pitäisi varmaan pakata :D
Kello taisi olla siinä vartin yli 11... Aikaahan oli vielä runsaasti...
Niin että mitähän sitä ottaisi mukaan - mikä ihme olikaan viikon "pukukoodi", mitä ohjeita se puheenjohtaja meille antoikaan :) Sen puoleen oli siis, hyvä, että oli selvät ohjeet, miten pukeudutaan missäkin tilanteessa, ei tarvinnut hirveästi miettiä, mitä ottaa mukaan *peukku*  Mutta olihan sitten sitä kaikkea muuta "naisellista" pikkusälää mitä piti ottaa mukaan - ja josta puolet unohtui, mutta onneks sai kaverilta lainaksi!

Emme lopulta olleet sovitusta aikataulusta myöhässä kuin 20 minuuttia ja L:kin oli vasta tullut paikalle - eli kaikki hyvin. Tähän asti. Siirsimme mun tavarat: makuualustan, makuupussin ja rinkan meidän autosta pakuun, "heippa ja soitellaan, nähdään viikon päästä, ota rauhallisesti ja sinä koeta levätä kun kerrankin saat olla yksin kotona" - nämä oli ohjeet meillä toisillemme :)

L:n kanssa ostettiin evästä ja lähdettiin jatkamaan matkaa: seuraava kohde oli Kausala, josta pitää noutaa pyyhkeitä. Perille päästiin yhdellä harhaan ajolla, vain yhdellä! Se oli ihan hyvin, sillä useampana vuonna AM on hoitanut ko. homman.  Sieltä lähdettiin kohti Suomi Meloo lähtöpaikkaa Keuruuta. Tarkoitus oli pysähtyä syömään Jämsässä, mutta.... "navigaattori" (=minä) ohjasi väärin ja oltiin moottoritiellä matkalla kohti J:kylää, kun olisi pitänyt olla ihan eri tiellä.... Oikea navigaattori käskee poistumaan moottoritieltä useampaan kertaan ja minä hannaan vastaan :)

Lopulta soitin AM:lle ja kysyin, että ollaanko me ihan oikeasti väärällä tiellä. No kyllä te olette, nyt äkkiä pois sieltä, heti kun vaan pääsette. Hups...Mites tässä nyt näin kävi :) Ja ei muuta kuin pois moottoritieltä - sille "maisemareitille", jota AM meille alunperin ehdotteli, mutta sanoi kuitenkin, että on parempi, että ajamme sitä ns. isoa tietä ettemme eksy..... Niinpä niin....
Noh. Se mikä asiassa lohdutti, oli se, että meillä oli treffit siellä Jämsässä, mutta ei ne onnistuneet, kun toinenkin osapuoli oli sillä samalla moottoritiellä, mutta paljon pidemmällä kuin me :D  Eli aikataulut ja reitit vähän petti, eikä meillä sitten ollut niitä treffejä... Me kyllä käytiin pikaisesti syömässä roskaruokaa Jämsässä.

Jämsästä jatkettiin matkaa aivan upeita reittejä pitkin kohti Keurusselkää. Ajettiin mm. Koskenpään läpi (nyk. Jämsän kaupunginosa) jossa on kaunis kirkko, huopatossutehdas, ja todella kaunista maisemaa! Välillä kyllä tuntui, että missähän me oikein ollaan, kun ajettiin kilometritolkulla pelkkää metsä- ja järvimaisemaa, eikä ihmisiä eikä taloja näkynyt missään. Mutta oli se silti upeaa.
Lopulta päästiin perille hotelli Keurusselkään - ja vielä ihan viimeisillä parilla sadalla metrillä tehtiin sellainen ylimääräinen keikaus "Ei, ei se täällä ole, ajetaan vielä tuosta tuo 100 m eteenpäin, se on siellä" ;) Ja siellä se - määränpää! Perillä olimme 18.02 kun määräaika oli 18.00. Ei huono. Eikä oltu viimeisiä!

Pienen silmäilyn jälkeen päädyttiin siihen, että perustamme kaupan hotellin meille lupaamaan neuvotteluhuoneeseen, josta sai oven lukkoon; ei tarvinnut purkaa kauppaa yöksi vaan kauppa oli valmiina heti aamulla kun saatiin ovet auki.

Porukalla kaikki 31 muovilaatikkoa ja  erinäinen määrä pahvi- ja muita laatikoita oli äkkiä kannettu pakusta sisälle ja neuvotteluhuoneesta rakennettu hieno kauppa - harmi kun siitä ei tullut otettua yhtään kuvaa! Ja melkein sillä samalla hetkellä kun kauppa oli valmis, hinnasto kaivettu esille ja pankkikorttilaite saatu toimimaan astui ensimmäiset asiakkaat sisälle. Ja siitä se alkoi: se tavanomainen Suomi Meloo meininki eli ilahtunut tervehdys ja siihen perään halaus :D Ja vasta sitten kysymys "mitäs teillä tänä vuonna on myynnissä"

Pienenä kommelluksena huomattiin, että tietyn tuoteryhmän hinnat puuttuivat meiltä kokonaan :D mutta hätä ei tämän näköinen, koska puhelin, tietokoneet ja printterit on keksitty. Ja onneksi porukassa on aina yksi jolla välähtää, kun muut vaan pähkäilee, mitä tässä nyt voikaan tehdä :D Kun näetsen mun puhelimesta ei voi suoraan tulostaa, toinen ei voi kirjautua sähköpostistaan ulos kun ei pääse sitten takaisin kun ei muista salasanaa..."no mitä jos edelleenlähettäisit sen siihen toiseen sähköpostiin ja tulostatte sen sieltä?" Niin tosiaan joo, voihan sen niinkin tehdä :D Ja taas hommat kulki kuin se kuuluisa junan vessa.

Pari tuntia kun kauppaa oli auki pidetty, yksi meidän herrasmiehistä taluttaa käsikynkässä nättiä nuorta naista ja huikkaa "tämä nuori nainen etsii "HelvetinPöllöä"". Ja siinä me sitten oltiin nenäkkäin - blogiystävän kanssa! Tätä tapaamista oli suunniteltu jo pitkän aikaa ja siinä me nyt oltiin :D Ja kun kellokin oli sopivasti sen verran, että ravintola oli lopettelemassa seisovaa pöytää, pistettiin kauppa kiinni, ja lähdettiin syömään. Emme enää avanneet kauppaa sille illalle vaan L:n osallistuttua palaveriin ja meidän blogiystävän kanssa höpötettyä hotellin aulassa, siirryimme huoneeseemme koko naisporukka ja saatiin pari tuntia kulumaan niin rattoisasti ettei olisi uskonut, että me blogiystävän kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa!

Tiedättekö miten joidenkin ihmisten kanssa vaan osuu kemiat yhteen, kerralla? Ja toisten kanssa sitten taas ei millään, vaikka kuinka yrität. Työparini L on sellainen ja tämä blogiystävä myös; ihan kuin olisi tunnettu aina: ei yhtään kiusallista hiljaista hetkeä, eikä yhtään sellaista "mitähän toi nyt aattelee musta, kun mä oon tällainen" vaan heti tuli sellainen olo, että hän pitää musta, ei mun ulkokuoresta. Kiitos sinulle, blogiystäväni <3

Pitkä höpötys, mutta tällainen pitkä päivä oli Suomi Meloon toinen päivä meillä :D

Reikä kyljessä

Kyllä. Nyt on reikä kyljessä. Sen siitä saa kun nukkuu pommiin - tulee reikä kylkeen ;) Ei se kampaaja ollut sittenkään niin lempeä kuin luulin...

No ei vainenkaan. Voisikohan tästä sanoa, että on ihan itse aiheutettua? Ei välttämättä, vaikka toisaalta itsehän minä "sen siihen pyysin ja sain".  Siitä poistettiin torstaiaamuna rasvapatti, joka ultraäänilääkärin mukaan on ihan hyvänlaatuinen. Toivottavasti myös patologin.

Samaisen lääkärin mukaan sen piti olla aika syvällä ja siksi se nuori lääkäripoika teki melkoisen syvän reiän, jotta olisi löytänyt kaiken kerralla. Nipisteli mun kylkiluita, pahalainen :D (Löysi ne siis sentään...)

Kyljessä on nyt siis reikä, jossa on sisällä itsestään sulavia tikkejä ja lisäksi ihossakin on tikkejä. Kahteen viikkoon ei saa venytellä, muuten saa kyllä elellä tavallisesti. Arvatkaa vaan, tekisikö JUST NYT mieli venytellä kuin kissanpoikanen ja arvatkaapa vaan, pitääkö JUST NYT saada käsiinsä kaikki ne tavarat, jotka on hyllyjen ja kaappien ylähyllyillä. Jep. Kyllä vain, tietenkin. Toivottavasti sisemmät tikit on vielä paikallaan, kun ihan joka kerta en ole muistanut, vaan ensin aikonut itse ottaa sen kipon oikealla kädellä ja sitten muistanut....

Lääkärillä oli kyllä huumorintajua, niin kuin hoitajallakin, mutta heillä taisi olla kiire: sanoin että kun ei sieltä kerran sitä "etsittyä" rasvaa löydy, mutta kun kylki kerran on jo auki, niin voi kyllä poistaa sitä muuta ylimääräistä rasvaa ihan reippaalla kädellä. Poistetaan sitten saman verran toiselta puolelta.

No. Se siitä sairaskertomuksesta. Aurinko paistaa, kävin taas lenkilläkin ja sain sadekuuron niskaani. Aurinko paistoi kun lähdin ja askel oli kevyt :D

Nukuin pom pom pom pommiin....

Jep. Nukuin pommiin. Tosi lahjakkaasti. Ja kyllä nolotti. Ja vielä enemmän nolotti ja hävetti, kun soitin ja pyysin anteeksi ja toisessa päässä sanottiin ystävällisesti ja iloisesti, että "ei se mitään haittaa" - ja just mun takia tää ihminen oli herännnyt aikaisemmin...

Kyse oli siis siitä, että oli varannut itselleni parturin klo 8.00. Laitoin illalla herätyksen puhelimeen puoli kahdeksaksi, koska matka sinne kestää vain 10 minuuttia enkä tarvinnut aamupalaa, koska olin menossa sen jälkeen tapaamaan ystävää kaupungille. Sanoin, AM:lle, että sä voit vaan kääntää kylkeä kun mä lähden, ei sun tarvitse nousta ylös. 

Heräsin aamulla kun kello soitti - lääkkeet pitää ottaa. Voi vihne! Kello on 9.00! Muistan kun AM käänsi kylkeä, mutta soittiko kello? Kyllä se soitti, mutta niin olin kääntänyt kylkeä minäkin!  Voi itkujen itku! Toteutin 20 minuutissa vain osan suunnitelmasta: lääkkeet, vaatteet päälle, kampasin tukan ja bussiin: kaupunkiin tapaamaan ystävää. 

Matkalla soitin nolona kampaajalleni: 

- MM tässä hei!

- No hei, oot sit herännyt *naurua*

- No oon joo, ANTEEKSI - hävettää ihan kamalasti!

- Hei, ei kuule haittaa, mä olin ottanut toisen varauksen 8.30, ei mulle jäänyt kuin se puoli tuntia luppoaikaa.

- Mutta onhan tää nyt ihan älyttömän noloa *vajoaa torin uuden kivetyksen alle parkkihalliin*

- Äh, sattuuhan näitä. Mutta tälle viikolle mulla ei oo sulle enää aikoja.

- Ei se mitään, en mä enää pääsiskään.

- Mites maanantaina, 12.30? Se on kyllä päiväuniaikaa? *naurua*

- Niinhän se kyllä on, mutta mä tulen silloin. Jos oon hereillä... *naurua*

Onneksi, onneksi löysin tämän ihanan kampaajan entisen tilalle. Ja vielä melkein naapurista. Ei ollut ihan helppoa ruveta kahdenkymmen vuoden jälkeen etsimään itselleen sopivaa kampaajaa; sellaista jonka kanssa huumori ja ajatukset muutoinkin käyvät yksiin. 

Sen lisäksi, että melkein-kävin-kampaajalla, kävin tekemässä haastattelun :D Kaikkeen sitä minäkin joudun. Viime kesänä puheenpitoon, tänä kesänä lehtijutun kirjoittaminen ja haastattelu - mitähän vielä? 

Hyvää Einon Leinon päivän iltaa - te ketkä olette jo heränneet

En yritäkään väittää juurikaan lukevani runoja, mutta jos joku suomalainen runoilija pitää nimeltä mainita, mieleen tulee tietenkin Eino Leino. Ja itse asiassa, siitä kiitos kuuluu, ei enempää eikä vähempää, sedälleni, joka joskus reilut 30 vuotta sitten (voiko siitä olla niin kauan? No kai siitä voi) kuunteli Vesa-Matti Loirin levytyksiä Eino-Leinon runoista. Minä nuorena tyttönä - sitähän toki olen vieläkin - tykästyin niihin. Eikä se setäkään kovin vanha ollut, kun ei meillä ole ikäeroa kuin viisi vuotta, minun edukseni ;) - olen nääs se nuorempi.

Yksi suosikeistani on, niin kuin varmaan monen muunkin, Nocturne:

https://www.youtube.com/watch?v=YNlBrJkvzg0

Sitä en tiennyt, että runossa on alunperin ollut kolme säkeistöä, mutta keskimmäinen on jätetty pois julkaistuista versioista. Näin kertoi Wikipedia.

"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."

Etsiessäni tuota runoa, löysin Kainuun Einon Leino -seuran sivuilta tämmöisen tarinan, joka nauratti meitä AM:n kanssa: 

Juhlaruno hakusessa

Vanhassa Olavinlinnassa annettiin vuodesta 1912 alkaen oopperanäytäntöjä, joissa oli muutakin ohjelmaa. Kerran oli Eino Leinolta tilattu juhlaruno Savonlinnan laulu, jonka runoilija lupasi tulla itse lausumaan. Hän saapui juhlapaikalle varsin liikutetussa tilassa ja runon esitys sujui häneltä lievemmin sanoen kankeasti:

- Oli virta ja virrassa saari…

Ensimmäinen säe sujui jokseenkin vaivattomasti, mutta seuraavan hän tankkasi moneen kertaan:

- Oli saari ja saaressa linna…

Kolmannessa säkeessä hänen kielensä kangerteli pahasti ja hän sanoi sen nykäyksittäin viiteen kuuteen kertaan:

- Oli linna ja linnassa impi…

Silloin muuan isäntämies pitkästyi ja huusi runoilijalle:

- No, sano nyt, mitä sillä immellä oli, niin päästään muuhun ohjelmaan!

Olen muuten käynyt tuolla Eino Leino -talossa Paltaniemessä - kannattaa käydä, jos eksyy sinne päin. 

Vielä yksi paketti Sannilta - Salaiselta Neuleystävältäni

Sanni - Salainen Neuleystäväni, lähetti vielä yhden paketin, joka tuli perille keskiviikkona, kreivin aikaan. Mitä silläkin muuten tarkoitetaan, täytyypä selvittää. Mutta minulle se oli juuri kreivin aikaan. ei voisi olla paremmin ajoitettu - suorastaan nappisuoritus.

Ja mitä sieltä paljastuikaan? Ja miksi se oli niin loistava paketti, muutenkin, kuin, että kätten jälki oli taas taattua Sannin jälkeä?

Paketista paljastui ohuesta langasta neulotut nilkkasukat, kesäsukat! Ihanat, kevyet, ilmavat kesäsukat! Ja se mistä vielä tykkään: lanka on aavistuksen karkeaa, hieroo mukavasti jalkapohjia.

Mutta se ajoitus! Olen vihdoin viimein uskaltanut pistää nokkani ulos yksin ja ruvennut käymään aamuisin lenkillä. Vaan kuinkas kävikään. Mulla on jonkinlaiset "vasaravarpaat" ja niinpä toinen varvas hankasi rakon toiseen varpaaseen. Kotoa löytyneeseen yhteen ainoaan rakkolaastaariinkin se hankasi reiän - hienoa! Sain onneksi tiistai-iltana lisää apteekista lisää rakkolaastareita, mutta varvas oli jo niin kipeä, että jouduin jättämään lenkin väliin :( Vaan sitten sain vinkin lampaanvillasta, jota voi laittaa varpaiden väliin ja sitähän kävin hakemassa - ja varpaat harotti helteisessä illallassa suuntaan jos toiseen.
Lenkille en päässyt ja harmitti kun piti pitää sukkia/sukkaaa jalassa, kun oli niin kuumaa - ei ollut tarpeeksi ohutta sukkaa saatavilla.

Mutta sitten tuli Sannin kirje! Ja juuri oikean laiset sukat! Ihanat ohuet, viileät sukat! Jo käteen ne tuntui hyvältä ja kun laitoin ne jalkaan, tiesin heti, että tässä ne on: nämä sukat pitää lampaanvillan paikallaan, hieroo jalkapohjia kävellessä, on kuitenkin viileät - ihan parhaat tällä kelillä ja just nyt!

Harmi vain, että tajusin otta kuvan vasta, kun olin jo vetänyt ne jalkaani:

Kuva on muokkaamatta, ei mulla oikeasti noin pak... ei kun vaaleanpunaiset jalat oo :) Enempi valkoiset. Paksut ne kyllä on .

Kiitos Sanni - olet kyllä loistava ajatustenlukija :D

Ja nyt sinne lenkille, ennen kuin päivä lämpenee liikaa!

Mukavaa lauantaita teille kaikille!