Yllätysten viikko

 Viikko alkaa olla lopuillaan, joten uskaltanen jo kirjoittaa, että yllätysten viikko oli ihan mukavien yllätysten viikko. 

Olin jo aloittanut päivityksen sairaskertomuksestani nro 3622 - osittain siksikin, kun Terhi oli omassa päivityksessään kehunut aiheesta julkista terveydenhuoltoa. 
Kehotuksesta kävin maanantaina uudelleen näyttämässä tuota kädessäni olevaa mystistä pahkuraa tai miksi sitä sanoisi. Ei se siitä viikossa mihinkään hävinnyt niillä ohjeilla jotka sain, sain ainoastaan sen huuliherpeksen - joka onneksi hävisi vuorokaudessa oikealla voiteella. 
Nyt lääkärinä oli mukavan näköinen nuorehko (niin, se on tämä ikäkysymys 😉) mieslääkäri, joka katsoi kättä ja tuli siihen tulokseen, että no jos se on vaikka sieni, kokeillaan sienivoidetta. Seelvä. Kuuden viikon päästä uudestaan; kyllä kai pakkaset on siihen mennessä sienet jo vieneet...

Samalla kysyin sitten hoitajalta, että josko koronarokotuksen saisi. Vai onko pakko ottaa influenssarokotus kanssa (kun en tahtoisi). Millä perusteella, kysyi hoitaja. 
No kun on tämä Riesa (olin luetellut koko litanian heti sisään mennessä: nimi, hetu, vaiva, Riesa ja sen lääkitys - sitä ne aina kysyy). 
Ei kuulu Riesa riskiryhmään, vastasi hän. THL:n mukaan kuuluu, aamulla katsoin, vänkäsin minä.
Hoitaja rupesi tutkimaan, minä olin hiljaa. Kerrankin. 
Kyllä se näköjään kuuluu, hoitaja myönsi, minä etsin ensimmäisen vapaan ajan. 
Lohdutin häntä, että ei se ole ihme jos ei siitä ole varma, kun ei THL:kään ole näiden vuosien aikana tiennyt ollako vaiko eikö; välillä kuulutaan riskiryhmään ja välillä ei. Nyt taas kuulutaan.
Kysyin, saisko Mursulle kanssa - samalle päivälle, ollaan käyty aina samaan aikaan.
Mikäs Mursulla? Kakkostyypin diabetes. Ja onhan meillä molemmilla tätä painoa.... 
Muistatko Mursun hetun? 

Nyt vaan mietin, pitääköhän meidän puhua ruotsia, kun mennään rokotettaviksi 🤔🤔 Kun sattuu olemaan ruotsalaisuuden päivä silloin. Tai jos veisi leivokset - kun Kustaa Aadolfin päivä, jos kahvitauolle jotain hyvää, niin saisikohan silloin ihan suomea puhua..

Tiistaina ei taidettu tehdä mitään erityistä, koska keskiviikkona oli tiedossa kaupunkiin meno. Olin sopinut tapaamisen entisen työkaverini ja ystäväni kanssa, jonka kanssa ei oltu tavattu moneen vuoteen. Mursu sanoi, että hän saa kyllä aikansa kulumaan parin tunnin ajan, käy kaupoilla ja sen sellaista. 

Meillä meni vajaa kaksi tuntia oikein rattoisasti - niin nopeasti, ettei uskoisikaan ja puhuimme melkein koko ajan päällekkäin. Mikäpä ihme se oli, kun ei oltu moneen vuoteen nähty ja kaikki asiat oli puhumatta ja niin paljon oli ehtinyt tapahtua. Todellakin oli ehtinyt molemmille ehtinyt niiden vuosien aikana tapahtua. Oli mukava ilta ja toivon, että tapaamme pian uudelleen ja saamme otettua menetetyt vuodet edes osin kiinni. 

Kaiken sen juttelun ja höpöttelyn lisäksi sain Lukemattomien listalle taas yhden kirjan luettavaksi tai totta puhuakseni otin sen Celiassa kuunteluun saman tien.

Ja Repolainen!  Lapitip on luettu ja siitä olen kirjoittanut muutaman sanan Pöllö kirjojen maailmassa -blogiini. Nyt kirja on Äidillä ja kunhan hän on sen lukenut, se lähtee jatkamaan matkaa eteenpäin. Jos kukaan ei erikseen ilmoittaudu haluajaksi, niin tiedän kyllä kenelle sen laitan menemään 😄

Perjantaina Mursunhermot (ei siis lehmänhermot) saavuttivat päätepisteensä ja kun aurinko paistoi olohuoneen ikkunaan ja totesin, siis todellakin vain totesin, ties monennenko kerran, että kyllähän tuo ikkunan tarvitsisi pestä - ja istuin nojatuoliini - hän haki ikkunanpesuvälineet ja totesi, että no niin, mistäs sitten aloitetaan. 
Ööh... tavaroiden siirtelystä, verhosalusiinin poistamisesta... Ei kun Pöllön persuuksien tuolista nostamisesta. Pesimme siis ikkunan. Yksi ikkuna (neljä pintaa) riittää yhdelle kerralle, ei pidä sentään liikaa rehkiä 😄 Mutta ei voinut Mursukaan kieltää, etteikö ikkunasta näkisi paremmin - maisema näyttää paljon paremmalta.

Ja väitän, että se ilves, jonka näki illalla tuossa tiellä, olisi voinut jäädä näkemättä, jos ikkunaa ei olisi pesty! Minä en ehtinyt sitä nähdä - ilveksillä on pahuksen tarkka kuulo, siihen tulokseen tulimme. 
Mursu nousi omalta paikaltaan, jotta minä olisin voinut mennä siihen katsomaan ilvestä ja saman tien se luikahti piiloon. Jatkamaan matkaan, luultavasti tien toiselle puolelle naapurimökille, koska hetken päästä kylältä päin tuli auto, joka ei yhtään hidastanut tai mitään, joten tiellä tai tien varressa ei ollut enää mitään.

Eilen, lauantaina, käytiin kaupassa ja koska oli niin upea ilma, ajeltiin kotiin "maisemareittiä" pitkin. Koivut ovat upean keltaisia ja ovat uskomattoman näyttäviä vihreitä kuusia vasten. Syksy on kerta kaikkiaan loistava asussaan.

Ei ehditty kauaa olla kotona, kun pihaan kääntyi vieras auto - toinen entinen työkaverini! Yllätysvierailu: "Olin reissussa ja tulin tuomaan nämä sulle." 
Ja tässä taas todistusaineistoa; Terhillekö tästä kommentissani kerroin, miten pöllöni ovat lisääntyneet:

Tämän ihanan pöllön sain tuliaisiksi Kyprokselta - lisäksi sain jääkaappimagneetin, mutta siitä jäi kuva ottamatta. 

Oli ihana tavata häntäkin, muistella vanhoja ja kuulla uusia kuulumisia. 

Täysikuu on aiheuttanut - miten se sanotaan - huonosti nukkumista? Huonoa nukkumista? No, joka tapauksessa, viime yö oli pahin. Oma vika. Kuka käski syödä niin paljon suklaata. Närästi. Piti nousta keskellä yötä ottamaan Gavisconia. Unet on ihan sekopäisiä. 

Nyt aletaan kuitenkin pikkuhiljaa siirtymään taas kohti uutta kuutta, joten eiköhän se unikin ala olemaan tasaisempaa. Lähden kokeilemaan. 

Futari-Prinsessalla on huomenna synttärit, 12 vee. Mun pikku Prinsessa 💗
Muistan, miten me sitä täällä Suomessa odotettiin, Mummo (Äiti) ja minä viestiteltiin suunnilleen viiden minuutin välein "ootko sä joko kuullut", "joko sä oot kuullut".
Ja mä mietin, että mitä jos jotain sattuu, jos Mummon pitää lähteä sinne, kuka lähtee mukaan, kun mä en olisi vielä saanut lentää. Olisin pakottanut Pojan lähtemään sinne 🤓 

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin - Prinsessasta on kasvanut Futari-Prinsessa, joka pitää huolta pikkuveljestä 💗