Marle ja kesä

 -Neela! Neela! Missä sinä olet? 

Marle juoksi ympäri pihaa, oli välillä kompastua pudonneeseen koivun oksaan, 

mutta Neela ei vastannut. 

- Neela, vastaa, missä sinä oikein olet? Tule esiin, haluan näyttää sinulle jotakin.

Neela tuli varovasti esiin ison kiven takaa ja katsoi myrtyneenä Marlea. 

- Olen nähnyt sen jo. Olen nähnyt kaiken mitä täällä on. Voikukkia. Voikukkia.

Sinun voikukkasi vei valkovuokot ja sinivuokot. Kielotkin ovat melkein kaikki jo kukkineet.

Joka puolella on keltaisia voikukkia. 

En voi sietää keltaista, tiuskaisi Neela ja käänsi selkänsä Marlelle. 

- Menen etsimään Noelia, saat jäädä tänne yksin voikukkiesi kanssa.

- Neela kiltti, ennen kuin lähdet tule katsomaan. Löysin muutakin kuin voikukkia. 

Sinun kielosi tuoksuvat huumaavilta ja ovat kauniita - niitä on paljon, haluaisin

nukkua niiden seassa, mutta Neela, nyt on kesä! 

Se tuli kuin varkain, en huomannut sitä lainkaan.

Samalla tavalla kuin sinun kauniit valkoiset kielosi helisevät pienten kellojen lailla, tuolla pellon laidalla on kissankelloja: niittykissankelloja, metsäkissankelloja, lapinkissankeloja - niin monenlaisia kissankelloja helisemässä. Tule kuuntelemaan.

Niiden seassa paistaa pieniä aurinkoja poutapilvien keskellä, satoja pieniä aurinkoja.

Neelan myrtynyt ilme alkoi sulaa ja laahustaen hän seurasi Marlea pellon piennarta kohti. 

- Marle! Mikä täällä tuoksuu, ihana tuoksu, melkein yhtä ihana kuin minun kieloni? 

- Se on syreeni. Katso, tuolla on liila syreeniaita ja tuon toisen talon pihatietä reunustaa valkoinen syreeniaita. Kuuletko jo kissankellojen helinän?

- Voi kuulen, se on kaunista, ihan kuin joku soittaisi jotain sävelmää. Mutta mikä on tuo ääni joka kuuluu silloin tällöin tuolta koivikosta, kuuletko sinä sen Marle?

- Ai tuon, kuk-kuu, kuk-kuu? Se on käki. Laskepa kuinka monta kertaa se kukkuu.

- Laske? Miksi laskisin? Yksi, kaksi - no se lopetti jo.

- Kahden vuoden päästä voimme siis tanssia häitäsi, Marle kiusoitteli Neelaa.

Hetken aikaa he makasivat heinikossa kissankellojen ja päivänkakkaroiden seassa ja katselivat pilviä.

- Katso, tuolla on lohikäärme. Ja tuolla veturi Marle nauroi.

Neela katseli vielä ympärilleen

- Onko sinun kesäsi aina tällainen, näin kaunis? Muutkin linnut laulavat kuin käki,

eikä tule pimeää lainkaan. 

- On, vastasi Marle. Ja olisitpa täällä kun sataa.

- Sataa? Kun on märkää ja kylmää? kauhisteli Neela ihmeissään

- Ei, kesäsade on lämmintä ja pehmeää ja luonto tuoksuu vielä ihanammalta.

Neela huokaisi vielä kerran ihastuksesta, halasi Marlea, kääntyi ja kulki koivikon

kautta kohti kielomättäitä ja katosi…