Ja jos jotain inhoan

 Niin kaikkia, millä on kahdeksan jalkaa! 
Enää en rupea kirkumaan niitä nähdessäni, mutta jähmetyn "kauhusta". Tiedän, ne ovat minua pienempiä ja jos jotain ymmärtävät, takuulla pelkäävät mua enemmän kun minä niitä. Mutta. Ne ovat kamalia. 
Naurakaa vaan. Ihminen joka on elämänsä ensimmäiset melkein 12 vuotta asunut maalla ja senkin jälkeen viettänyt kaikki lomat ja mahdollisimman paljon viikonloppuja maalla, joskus aikuisiällä hankkinut kesämökin - kyllä, maaseudulta ne yleensä tavataan ostaa - reissannut ja retkeillyt mailla, pelloilla ja metsissä ja nyt taas viimeiset neljä vuotta ihan asumalla asunut maalla. 
Ihminen istuu kaikessa rauhassa tässä läppärillään ja havahtuu siihen, kun "kiltti ja ystävällinen" seinälukki pitkine jalkoineen tavoittelee sen kaksoisleukaa!!

Järki sanoi: "Ota sitä jalasta kiinni ja viskaa se hitoilleen, se sulle mitään tee, terveessä hirsitalossa niitä nyt vaan on, oothan noita nähnyt."

Näin tapahtui: Jähmetyin, jäädyin paikalleni, painauduin nojatuolin selkänojaan - ihan kuin se auttaisi pääsemään karkuun - ja saan just ja just sanottua Mursulle "Mun rinnalla kävelee seinälukki!" 
Mursu tietenkin ritarillisena saapuu kahdella askeleella pelastamaan pr..pöllönsä (nimenomaan pöllönsä...), yrittää saada lukkia jalasta kiinni ja mitä tapahtuukaan??? Lukki pääsee karkuun, kiipeää jossain mun kainalon/olkapään suunnalla johonkin mihin lie. 
Tapojeni mukaisesti päälläni on peitto ja sylissä vielä tyyny läppärin alla, eli ensin puretaan koko rakennelma ja sitten katsotaan missä lukki voisi olla; ei löydy. 
No ei voi mitään. Se on jossain tuolin alla, kirjahyllyn alla - missä lie. Mutta arvaatte varmaan, että on sitten kutittanut koko illan käsivarsia, poskia, korvalehtiä, niskaa... 

Tänään tuli talvi, muutamaksi päiväksi. Huomenna pitäisi sataa lisää lunta ja koska torstaina pitää taas lähteä kaupunkiin, meidän tuurilla lunta sataa seuraavan... 36 tunnin aikana niin paljon, että on tehtävä lumitöitä, että pääsee pihasta pois. 
Talven ensimmäinen lumiaurakin ajoi tänään ohi - onneksi ehtivät käydä naputtelemassa aurauskepit paikalleen. 

Tämän verran meille satoi lunta aamuyön ja aamupäivän aikana eikä se sulanut pois, koska lämpötila pysyi pakkasen puolella koko päivän. 
Onko se lämpötila, jos se on pakkasen puolella?

Tintit kävi pyrstöillään piirtämässä pupun korvat meidän porraskaiteelle 😊

Tuo kohta on ihan oven suussa, josta pääsee luonnollisesti lämmintä ilmaa silloin tällöin, kun Mursu käy oven raossa (sähkö)tupakilla eikä tuohon sadakaan lunta samalla tavalla kuin muualle portaisiin, tuossa kohtaa katon lape suojaa kaidetta. 

Tintit varmaan manasivat, kun siinä ei enää ollutkaan pyyhettä, johon pyyhkiä varpaitaan tai missä lämmitellä varpaitaan. Siinä oli pari päivää pyyhe kuivumassa (juu, kuivui hyvin kosteassa ilmassa 😄)

Alastalon salissa etenee taas vähän hitaammin - vielä olis 14 tuntia jäljellä... Mutta kyllä se. Oli oikeasti ihan mielenkiintoinen kohtakin tuossa n. 12,5 tunnin jälkeen (älkää kysykö sivua, Celiassa ei kerrota sivunumeroita). 

Krapulassakin on uusi tarina. 

Pöllö pölähti pihalle

 Ja Pöllö oli ihan pihalla. Istui ihan muina pöllöinä nojatuolissaan ja näki silmäkulmastaan, kun pihalla vilahti jokin isohko vaalea lintu. Mikä-mikä? Lokki? No ei nyt sentään ja joutseneksi liian pieni - ihan niin kuin meidän pihakin, jotain rotia sentään. 
Pyrstö ylös ja hiipimään ikkunaan, josko se jossain pihalla vielä liitelisi. Jo vain, teki kaarroksen - hei, se on varmaan pöllö! - ja juuri kun Mursu nousi katsomaan, istahti vähän kauemmas lepän oksalle - ja piiloutui sinne. Yritä siinä nyt sitten selittää, että kato, tuolla, tossa vasemman puoleisen puun alimmalla oksalla, ihan siinä rungon vieressä - et kyllä varmaan erota, kun se on ihan saman värinen kun se runko. "No joo, en.." Mutta samassa se taas lähti lentoon, teki taas kaarroksen niin, että näytti vaaleampaa vatsapuoltaan ja katosi omenapuun taakse, tiedä häntä mihin meni kytikseen. 
Äidin ja Tunturiruipelon avustuksella päädyimme siihen, että kyseessä olisi lehtopöllö, vaikka Mursu ensin ehdotti HelvetinPöllöä. Sanoin, ettei voi, koska se on sisällä. 

Käytiin tänään kaupungissa Mursun kanssa - Mursu vuosikontrollissaan ja minä tukanleikkuussa. Kotiin ei tultu ihan suorinta reittiä, vaan tehtiin pieni nostalgiakierros ja huppista keikkaa mitä nähtiinkään: siellä yhdellä omakotitaloalueella vastaan kipitteli pari kaurista! 
Tiedättekö mikä on paras keino saada keskellä tietä keekoilevat eläimet pois tieltä? Jep, kamera! Aikanaan Lapissa porot hävisivät tieltä hyvinkin nopeasti, kun kamerakotelon tarranauhan repäisi auki. Niin ne hävisi kauriit tieltä tänäänkin, kun otin kännykän käteeni ottaakseni niistä kuvan - ette siis saa todistusaineistoa. 

Viimeiset kaksi puoli ja tuntia olen istunut luurit korvilla ja osallistunut elämäni ensimmäinen kunnanvaltuuston kokoukseen! (Vanhenenko mä sittenkin 😲)
Syynä se, että listalla on meidän kylän koulun lopettaminen ensi vuonna. 

Pientä poikaani (siis kun hän oli pieni) lainaten, sanoisin, että kokous on pitkältikin "jaar-jaar-jaar" - asiasta on puhuttu ja sen verran on saatu aikaiseksi, että aikovat asiasta tänään vielä äänestää, mutta... no tässähän tää ilta menee rattoisasti..

Jaa että mikä "jaar-jaar-jaar"? Noh. Tiedättehän te, että hauvat sanoo hau-hau? Ja kissoja kutsutaan usein kis-kis-kis? Loogista, mmmmmm.... Poika oli pieni ja kysyttiin tietysti näitä perinteisiä, mitä koira sanoo, mitä kissa sanoo jne. No, entäs mitä norsu sanoo? "Nors-nors!"
Pojalla on toi biologia vieläkin vähän hakusessa.... Keväällä kyllä kahlasi isänsä kanssa Euroopan linnut -kirjan läpi sillä aikaa kun minä möin mökillisen/tontillisen roinaa. 

Että tämmöinen päivä tänään. Oli jotain muutakin mielen päällä, mutta unohdin jo. 

Ei kun joo. Olvin puolentoista litran mehukivennäisvesi -pullot, nimenomaan pullot, on surkeita! Juoma on ihan hyvää. 

Haasteen heittivät Repolainen ja Olifantti

Repolainen ja Olifantti ovat tähän haasteeseen jo vastanneet ja kuten olette jo tulleet tuntemaan, hullut mikä hullu, ainakin yllytyshullu. Katsotaan, löytyykö Pöllöstä mitään uutta 😂

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?

Luulen, että Farmi olisi mun juttu. Siellä voisin osata jotain tehdäkin, ehkä tietäisinkin jotain. Enkä pelkää kanankakkaakaan. Ainoa mitä en osaa on lypsäminen. En pelkää lehmiä, joten ehkä sen lypsämisenkin oppimisen. 
Mutta siis vain jos olisi pakko. Tosi-tv-ohjelmat - no way! 

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?
Viime yönä näin unta, että olin lähdössä ystävien kanssa melomaan. Melontakaverini oli lähtenyt hakemaan kajakkikaksikkoa ja sanoi, että hän tulee hakemaan mut, käski odottamaan. Odottaessa päätin ottaa lääkkeeni; kourallisen pillereitä joista suurin osaa "sulaa" mössöksi ja maistuu pahalle. Toinen kaveri otti juomapullon ja rupesi ravistamaan siitä hiilihappoa pois. Hermostuin siitä ja nappasin sen pullon, että sain lääkkeet otettua. Sitten pitikin lähteä kahlaamaan kylmään veteen, että pääsin sinne kajakin luo - kaikilla muilla oli kuivapuvut, mulla vain tavalliset legginsit ja tennarit! 

Ja kun pääsin kajakin luo, oltiinkin jossain vanhassa talossa, hienossa salissa ja siellä oli juhlat! Ja niissä juhlissa oli taas mummuni, joka on viime aikoina ollut useissa unissani. Enempää en unesta muista.

Outo se oli

3. Kuka tuntee sinut parhaiten?
Mursu. Olen elänyt hänen kanssaan kaksi kolmasosaa elämästäni, joten eiköhän siinä ajassa ole oppinut toisen melkoisen hyvin. Lisäksi hän on eräänlainen muistikirja niiltä muutamalta vuodelta jotka muististani on kadonnut kokonaan - toimii lähimuistina vieläkin tarvittaessa.

4. Mikä on vahvin aistisi?

Se on varmaankin tunto. Perustelen sen mm. sillä, että esim. ruuan suutuntuma on tärkeä. Perunamuusin pitää olla tasaista, keitettyjen perunoiden pitää olla kypsiä - ei "al dente" 😜. Kesti pitkään, ennen kuin opin syömään sieniä, juurikin niiden suutuntuman vuoksi. 
(Kuulossa on iän mukanaan tuomaa kuulonalenemaa, olen likinäköinen, makuaistinkin kanssa on vähän niin ja näin..)

5. Jaa joltakin matkalta jäänyt kiva muisto.

Moneen tarinaan liittyy Riesa ja/tai Suomi Meloo, niin tähänkin. Oli vuosi 2013, jolloin Riesan takia jouduin jättämään Suomi Meloon välistä, mutta kun kotona sohvan nurkassa itkeä tillitin muiden perään, Mursu sanoi, että nyt pakkaat tavaras, huomenna lähdetään.  Tervolassa pysähdyttiin kysymään yöpaikkaa Tervolahovista, olisi nukuttu vaikka terassilla pöydän alla, mutta ei. Saatiin kuitenkin esittely upeasta paikasta ja kun kerroin, että tulen muutaman päivän päästä takaisin isomman porukan kanssa, omistaja toivotti tervetulleeksi. 
Jatkettiin matkaa, löydettiin melojatkin joiden joukkoon Mursu mut jätti lähtien itse takaisin etelään. Parin päivän päästä olin taas Tervolahovissa; tällä kertaa kävelin omistajaa vastaan Äitini ja ystävän kanssa, tervehdin sanoen "tässä mä nyt oon, niin kuin lupasin". Hän mietti, kuka ihme olen, muistuttelin, että olen se joka lupauduin paria päivää aikaisemmin nukkumaan terassin pöydän alla. Ilme kirkastui ja hän sanoi:

"Aa, katos, mä en tuntenut kun sulla oli vaatteet päällä!" 😜 Kiva kun tulit... Joo, tässä on mun äiti ja... 

No, ei siinä mitään, Äidillä on huumorintajua - ja toisen kerran sillä viikolla sain perusteellisen esittelyn paikasta ja tällä kertaa päästiin myös elokuviin, yksityisnäytökseen 🧡

6. Pelkäätkö vanhenemista?
En pelkää. Se miten vanhenet on pitkälti korvien välissä. Toki ikä ja vuodet tuo aikanaan rajoitteita, mutta niitä rajoitteita voi tulla missä iässä tahansa, ei ne ole sidottu ikään. Vanhenemisessa - siis jos vanhenisin 😉 - on myös hyviä puolia. 

7. Onko sinulla jokin bucket list eli lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa
elämäsi aikana?

Ei ole. Teen asioita sitä mukaa kun niitä tulee eteen. Yksi ainoa asia on, minkä haluan tehdä, ettei se jää Pojan kiusaksi. 

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?

Kun menin kouluun ja Äiti auttoi läksyjen teossa, laskuja opetellessa Äiti sanoi:

"Sen verran pitää opetella laskemaan, että osaat tilinauhasi tarkistaa, ettei sua palkanmaksussa huijata"

Sitä taitoa on tarvittu, silloinkin kun jouduin palkanlaskentaan rautalangasta vääntämään, että ei se näin mene ja silloinkin, kun ne maksoivat mulle aiheetta palkkaa sairaslomalla ollessani eivätkä osanneet sanoa mitä ja miten mun pitää se palauttaa 🤦‍♀️🤦‍♀️

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?

🧡🤗😂👍 = oot rakas/tykkään susta, halaisin jos oisit täällä, "et oo tosissas, repesin", ok/kiitti

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?

Mainoksen mukaan "Aina on pärjätty" eli älä tuu neuvomaan, jos en kysy apua 😉

11. Onko sinua koskaan kiusattu?

Koulussa kyllä. Jos näin voi sanoa, niin ala-asteella ihan oikeasti, mutta näin aikuisena olen ymmärtänyt, että ylä-asteella huutelu oli enemmän tyyliä "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Olin ujo maalaistyttö, enkä uskaltanut sanoa mitään vastaan

enkä ymmärtänyt, että poikien huutelut olikin tykkäämistä. 

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?
Tähän mun piti kysyä vastaus Mursulta, koska mä olen oikeasti liian kiltti. Vastaus oli, että "olisit luultavasti saanut jonkun TOSI erikoislaatuisen epilepsiakohtauksen". 

Toisaalta yksi vaihtoehto voisi olla, että joku toinen olisi saanut sairaskohtauksen ja hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi lähtisin ajamaan ambulanssia vastaan ja ajaisin ojaan tms. ja siihen tarvittaisiin paikalle poliisi. Vaikka varsinaisesti ajolupaani ei olekaan otettu pois, niin Riesa saattaisi olla syy, että poliisi tuossa tilanteessa veisi mut mukanaan 🤔 Ja sitten kyllä lähtis se ajolupa/-korttikin..

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Muista kertoa läheisillesi, että rakastat heitä, että he ovat sinulle tärkeitä.

Koskaan ei voi tietää milloin se on myöhäistä.
Tärkeintä eivät ole sanat, rakkauden voi osoittaa myös teoilla. 

14. Kahvi vai tee?
Molempi parempi. Jos kahviin ei saa mitään valkeaa (siis maitoa, soijajuomaa, kaurajuomaa), niin otan mieluummin teetä. Aamulla mieluiten kahvia, talvi-iltoina teetä. Kiitos, taidankin mennä keittämään mukillisen teetä. 

15.Lempiaineesi koulussa? Entä inhokkisi?

Maantieto ja kielet, vaikkei sitä enää uskoisi. Matikastakin tykkäsin ja osasin kyllä laskea, vaikkei Mursu sitä uskokaan... Kuvaamataitoa ja liikuntaa inhosin, koska kummassakin olin huono. Joukkuelajeissa olin se joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Pituushypyssä olin hyvä. 
Vihattua nokkahuilua osasin soittaa ja kuudennen luokan kevätjuhlassa sain (jouduin?) kahden muun tytön kanssa soittaa sopraanonokkahuiluilla "Uralin pihlajan".

16. Arvokkainta, mitä omistat?

Poika, joka konkreettisesti pelasti mut ja jota ilman en olisi tässä, Mursu joka pitää musta huolta, muut läheiset ja rakkaat ihmiset.

Elämänkokemus, kaikki ne ikävätkin kokemukset joita elämä on tielle heittänyt ja jotka ovat opettaneet arvostamaan omaa itseä, pelastajia, huolehtijoita, vierellä kulkijoita.

Myös koti on arvokas - mutta kodin voin rakentaa aina uudestaan, kun rakkaat ihmiset on rinnalla. 

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle deal braker (eli asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen)?

No huh huh. Teen taas tunnustuksen: en ole koskaan seurustellut kenenkään muun kuin Mursun kanssa, josta sitten tuli aviopuolisoni, jonka kanssa perustin perheen. Siitä on 39 vuotta enkä usko, että edes osaisin deittailla kenenkään kanssa. 
Luulen, että tää on nähty. En enää "jaksaisi kouluttaa" ketään uutta elämään kanssani. 
Mutta jos nyt niin kävisi, että joku tulisi kotiovelta kahville kyselemään, niin väkivalta, niin fyysinen kuin henkinenkin, ja liika alkoholinkäyttö, niissä menee ehdoton raja. Ei, ei, ei ja ei. 

18. Uskotko jumalaan?
Uskon, että jokaisella on oma jumalansa johon uskoa, ja olkoon niin. En kuulu kirkkoon, mutta en ole koskaan tuntenut oloani kiusalliseksi kirkossa. Osaan Isä meidän -rukouksen ja kirkossa ollessani yhdyn siihen - en näe syytä miksi en voisi sitä lausua.

Tarpeen tullen olen rukoillut, en tiedä onko sitä kuullut kukaan. 
Eri uskonnot jumalineen kiinnostavat meitä molempia ja Mursun kanssa kuuntelemme usein sunnuntaisin Jumalanpalveluksen tv:stä - usein siksi, että voimme keskustella siitä, mikä siinä on ollut aiheena.

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Muiden ilo ja hyvä mieli. Kun voin ilahduttaa toisia ihmisiä, kun saan toisen nauramaan, kun voin/saan kuunnella ja lohduttaa ystävää.

Tänään lauantaina mut teki iloiseksi, kun sain siivottua meidän vessan 😄 - paljon turhaa tavaraa lajitellen roskiin ja eilen teki iloiseksi kun sain pestyä koneellisen pyykkiä. 

20. Miten pääset eroon hikasta?

Vetämällä syvään henkeä, juomalla ison lasin vettä hengittämättä ja hengittämällä hitaasti ulos. 

Toimii lähes aina. Vihaan hikkaa ja sitä kun se tulee yöllä 😡

Nälkäkuoleman partaalla

 Tiedättehän sen, kun ihminen pystyy hyvinkin olemaan syömättä koko päivän, aamupalan voimalla? Tulee nälkä aikaisintaan vasta nukkumaan mennessä, hyvä jos silloinkaan. 
Mutta entäs sitten, kun on määräys olla syömättä juomatta 12 tuntia? 
Syöt itsesi täyteen, lähes ähkyksi puoli tuntia ennen kuin paasto alkaa ja viisi minuuttia paaston alkamisen jälkeen olet nälkäkuoleman partaalla, janoisena, kuivuneena, suu kuin beduiinin sandaali?

Juuri nyt on sellainen olo. Söin vatsani niin täyteen, että maitolasillisen loppu alkoi jo tökkimään ja nyt tekis mieli teetä ja näkkäriä - on muka hiirrrrrveee nälkä. Mutt ei auta, aamuun asti pitää kärvistellä, kun pitää mennä antamaan verinäyte, jotta tohtoristäti näkee olenko edes melkein kunnossa. 

Tintit on monta päivää käyneet kurkkimassa olkkarin ikkunasta sisälle "kuulkaas talipallot, saisko niistä talipalloja tänne uloskin". Tänään hellyin, vaikka Mursu oli sitä mieltä, että sitten vasta kun porraskaiteelle kakkiminen loppuu. Ajattelin, että jos ne lopettais sen, kun saavat syötävää - kun siinä samalla siirtyvä talon toiselle puolelle. 
Menin vajasta hakemaan niitä talipalloja ja telineitä, kävelin ajatuksissani tuota saunapolkua ja meinasin saada slaagin: naapurin Kapu-kissa pinkaisi jaloistani vajan nurkalle tuijottaen kiukkuisin silmin! 

Yritin kyllä jutella sille nätisti, että ole ihan rauhassa vaan, täällä saunan nurkilla saat ihan mielellään olla, pidät huolen, ettei hiiret hirveästi juhli täällä. Käänsi selkänsä, vilkaisi vielä taakseen "pyh" ja lähti kotiin päin. Ilmestyi kyllä illemmalla takaisin pihalle, kun herra Kakka oli käynyt tyhjentämässä likakaivon. Kapu tykkää kieriä meidän pihalla aina herra Kakan käynnin jälkeen 😜 

Hei, viikonloppuna pitää taas käännellä kelloja! Siinä sitä on taas sunnuntaiaamulle hommaa kun pyörii ympäri huushollia ja tarkistaa, että kaikki kellot on ajassa. Eihän sillä muuten niin väliä olis, mutta kun ens viikolla pitää parinakin päivänä olla ajoissa paikalla.

Pitäkää huolta toisistanne - jätän teidät rauhaan tällä erää! 

Kaislikossa suhisee suhisee suhisee suhisee

 Kiitos sille joka on keksinyt musiikin ja kaiken sen millä sitä voi kuunnella - missä ja milloin vaan, kuten esimerkiksi nyt kun toinen haluaa katsella televisiota. 
Suhina kohina rahina pihinä - se saa hulluksi vaikkei sitä kuuntelekaan. Mutta kun se kuuluu, vaikkei kuuntelekaan. 
Sori, olen valittanut tästä ennenkin, mutta nyt desibelit suhinalla ja kohinalla tuntuu ylittävän hulluuden rajan. Spotifysta valikoitui kuunneltavaksi ensimmäinen artisti: tanssiyhtye Komiat 😂 Ei huono vaihtoehto, reipasta musiikkia, voisin vaikka lähteä lavatansseihin. 

Muuten tänään on ollut mukava päivä. Oikein mukava päivä. Ihan ensimmäisenä sain tänään kasvot Laiskiaiselle 😊 - kiitos Laiskiainen, oli mukava pikainen tapaaminen. Matkalla tapaamiseen nähtiin Mursun kanssa syksyn ensimmäiset kauriit.

Käytiin myös moikkaamassa Tunturiruipeloa, Äiti oli ehtinyt lähteä käymään kylillä. Vähän ennen pihalle kääntymistä katseltiin vastakkaiselle pellolle "ei nuo varmaan joutsenia ole, nuo on traktorinmunia." 
Sisällä katsoin kaukoputkella: kyllä, joku 40-50 joutsenta siellä oli, ei traktorinmunia. 
Piha oli täynnä pikkulintuja, kuusiaidassa ja pihan puissa kävi sellainen kuhina ja sirkutus, ettei tosikaan. 

Kotiin päin ajettiin maaseutureittiä ja matkalla nähtiin lisää kauriita. Tienvarrella koko kesän olleet lampaat oli menneet kotiin - en tiedä mihin oli lampaat viety, varmaan ainakin kerittäviksi, että me sukkien neulojat saadaan lankaa talveksi. 

Nyt kun puista on melkein kaikki lehdet jo varisseet, näkee maaseudulla paljon sellaista mikä oli kesän piilossa vihreiden lehtipuiden takana. Upeita vanhoja rakennuksia. Teimme pienen koukkauksen nähdäksemme tarkemmin erään talon mäen päällä. Huomasimme sen sattumalta kuukausi-pari sitten kun ajoimme samaa reittiä, mutta silloin puissa oli vielä lehtiä niin paljon, ettei sitä näkynyt kunnolla. Nyt se näkyi jo melkein kokonaan ja pudotimme melkein leukamme kun katsoimme sitä: itse mökkiä ja sen sijaintia. Vau! 
Ja pari kilometriä myöhemmin silmiin osui pieni, suloinen harmaa mökki, jonka epäilimme olevan mökki. 

Tuttuja teitä ajaessa kummankin pää pyöri kuin karuselli; "katso, katso, näitkö, ehditkö katsoa". 
Kun tulimme taas kylälle katselimme niitä samoja taloja, jotka olemme nähneet moneen kertaan: "Huomasitko, tuo talo oli varmaan maalattu äskettäin", "Tuohon taloon oli muuten ruvettu laittamaan uutta kattoa", "Voi, tuolta on kaadettu ne vanhat omenapuut, miten harmi"

Ja oletteko nähneet kukkineen auringonkukkapellon kauneuden? Katsokaapa uudestaan 😉 

Niin joo. Kaupassakin käytiin siellä Äitin ja Tunturiruipelon kotikulmilla. Täytyy sanoa, että kyllä tällainen keski-äkäinenkin täti-ihminen oli vähemmän äkäinen ulos tullessaan; oli niin ystävällinen ja kohtelias ja lumoavasilmäinen kassahenkilö 🧡 Kylän nuoret tytöt varmaan käyvät mielellään äitien avuksi kaupassa 😉😍

Että tällaista joutavanpäiväistä höpötystä Komioita kuunnellessa suhinan peittämiseksi. 

Pöllöllä on asiaa - haluatko osallistua arvontaan?

Pöllönkulmalla ei ole juurikaan arvontoja harrastettu, mutta nyt päätin pistää pystyyn arpajaiset. 

Sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta en vain onnistu ja tulin siihen tulokseen, että ei oo mun juttu - sukkien neulominen varpaista varteen. Käsityökorini tulee siis jatkossakin täyttymään pienistä lankanyssäköistä, joista sitten ennen pitkää teen jotain tai jotka löytävät uuden kodin jostain; koulusta, päiväkodista tai jos joku tarvitsee pienen pätkän JUST sitä lankaa mitä mun korista tai pussukasta löytyy. "Aika tavaran kaupitsee"

Tulin siis siihen tulokseen, että tämän siistinä pidetyn kirjan on aika saada uusi koti - minulla se kerää vain pölyä. 

Jos haluat osallistua arvontaan, jätä kommenttikenttään viesti, jossa ilmoitat halukkuutesi osallistua arvontaan. 

Jos kommentointi ei onnistu, voit lähettää viestin sähköpostiin 

kamelontti@gmail.com

Aikaa osallistumiseen on ensi sunnuntaihin 29.11.2023 klo 23.00 asti. 

Jos vanhenisin

 Sain äsken Ystävältä kuvan Parhaasta Korvanpuustinleipojasta. Hän oli saanut eilen ajoluvan, siis suorittanut ajokokeen hyväksytysti, saanut ajoluvan ja ajokortti saapuu postitse kun saapuu. 

Tapasin Parhaan Korvapuustinleipojan n. kuusi vuotta sitten, kun Tätini ja Ystäväni tekivät minusta vaihdon (nii-in, mua riepotellaan kuin matkalaukkua 😜) Ison Kirkonkylän Päärautatieasemalla: Täti luovutti mut Ystävälle ja Ystävllä oli mukanaan pojanpoikansa Paras Korvapuustinleipoja. Meillä synkkasi heti ja saimme hillittömiä hepulikohtauksia niin metrossa matkalla Ystävän luo kuin ruoka- ja teepöydässäkin. Muutama vuosi tuon tapaamisen jälkeen tuo ihana, ystävällinen kohtelias ja pitkäksi venähtänyt poika polki fillarilla reilun tunnin matkan AAMULLA ENNEN KYMMENTÄ tuomaan mulle Ystävän luokse laatikollisen leipomiaan, Maailman Parhaita Korvapuusteja - kaiken kiireensä keskellä. Tunnen tuoksun ja maun vieläkin, vaikka puustit on syöty vuosia sitten, vain kirje jäi jäljelle 🧡

Jos vanhenisin, tuntisin itseni tänään vanhaksi - mutta nuo muistot; se miten nauroin 12-vuotiaan vieraan pojan kanssa rautatieasemalla kuin pikkutyttö, aikuisten kävellessä edessämme. 

Puhuin päivällä puhelimessa Äitirakkaan kanssa ja tuli puheeksi syntymäpäivät. Edellä mainitun Tädin syntymäpäivä reilun viikon päästä - olin unohtanut vuodet kokonaan! Lopeteltiin puhelua perinteiseen "kevättä odotellessa" (me odotellaan milloin mitäkin, nyt kevättä). Totesin, että niin ja synttäreitä. Keväällä on paljon synttäreitä, tuumasi Äiti. Niin on 😍 Äiti yritti väistellä.... 
Sanoi, että syksylläkin on: huomenna on Futari-Prinsessan 🧡
Sitten on Siskon ja Ötökkätutkijankin ja Miniän ja ja ja... 

Jos vanhenisin, vanhenisi varmaan Siskokin ja Äitikin ja meidän WhatsApp -ryhmän nimi pitäisi muuttaa. Vaikka ollaanhan me edelleen yli kolmekymppisiä, vaikka kympit vaihtuisikin 😜😂

Jos vanhenisin, potisin varmaan jotain ikäkriisiä. 

Mutta elämässä ja maailmassa on kriisejä ihan tarpeeksi ilman, että rupeaisin kehittelemään niiden lisäksi vielä jotain ikäkriisiä - kun se ei kuitenkaan vähennä yhtään päivää, kuukautta eikä vuotta iästäni, vaikka kuinka murehtisin ikääni. Eikä kyllä lisääkään. Yhtä tyhjän kanssa siis koko kriisi. 

Sen sijaan elän jokaisen päivän yhtä hölmönä, hulluna, iloisena, surullisena, tyhmänä, pölvästinä, joskus ehkä vähän fiksumpana (tai niin luulen) kuin tähänkin asti. Nauran, itken, suren, iloitsen, pienistä ja isoista asioista. Olen onnellinen ja mökötän. 

Jos vanhenisin, täyttäisin ensi kesänä 57 vuotta, mutta vuosilla ei ole väliä. 
Ainoastaan lääkäri kirjoittaa epikriisiin aina "xx-vuotias nainen.."

Ikä on muutakin kuin numeroita; kroppa ja mieli hapertuu iän myötä, mutta se, vanheneeko tai jos vanhenee, niin miten - se on jokaisen oma asia.  

On niitä jotka vielä tytöttelee; rutistaa ja kysyy "mitäs tyttö/likka". On niitä jotka sanoo vanhaksi akaksi. Molemmat osoittaa kiintymystä. Ihan niin kuin "oot rakas" ja "äiti" ja "rouva" ja "Pöllö-täti" 

Jos vanhenisin, saattaisin loukkaantua tytöttelystä, niin kuin jotkut, mutta koska en vanhene, hymyilen ja halaan 🤗

Ehkä jos vanhenen. Vielä en. 

Vähän lisää lunta ja tekemään lumienkeleitä 😊😊

Ootsä muistanu...?

 Me ollaan Mursun kanssa siinä iässä, että huolehditaan toisistamme. 
Siis ollaanhan me huolehdittu toisistamme jo likemmäs 40 vuotta enemmän ja vähemmän, mutta tiedättehän, "huolehditaan".

Aamulla ensimmäinen kysymys huomenen toivotuksen jälkeen on "Saitko nukuttua" tai "Miten sä nukuit?" 
Yleensä kysyjä oon minä ja syynä kysymykseen on se, että mä kuulemma kuorsaan kuin oikohöylä.  Nukkumiskysymykseen on syynä myös se, että meillä kummallakin on taipumusta jonkinlaiseen "kuuhulluuteen" - joka meillä molemmilla ilmenee valvomisella, jota kestää muutaman päivän ennen täyttä kuuta ja täyden kuun aikaan. 

Seuraava kysymys on aamupalan jälkeen "otitko lääkkeet?" 
Vaikka mun puhelimessa on muistutus asiasta ja kummallakin on lääkkeet nenän edessä, ne silti unohtuu välillä. Siksi tarkistetaan viimeistään parin tunnin päästä normaalista ottoajasta, että niin ottikohan toinen lääkkeet. 

Mursu kysyy multa iltapäivällä/illansuussa "ootsä syönyt", jos ruokana on edellispäiväistä ruokaa. 
Sekin on ihan aiheellista välillä, koska kourallinen lääkkeitä kaksi kertaa vuorokaudessa vie tehokkaasti ruokahalunkin joinakin päivinä. Tai vaikka olisi nälkäkin, ei "jaksa" syödä. Voisin nielaista, jos joku pureskelisi ruuan mun puolesta ja laittaisi sen mun suuhun 😏🤔 (eikös Pöllöemot sillä tavalla ruoki poikasiaan? Äitiiiii...) No, meitä pöhelöitä on monenlaisia. 

"Ootsä muistanut juoda?" Juominen on tärkeetä, muukin juominen kuin kahvi pari kertaa päivässä ja pitää varmistaa, että toinen juo. 

"Otitsä lääkkeet?" - kysytään uudestaan illalla. Puhelin muistuttaa siitäkin, mutta jos ei oo juotavaa käden ulottuvilla, se unohtuu, koska "no mä otan kohta kun mä nousen". Mulla on yleensä vesipullo tuolin vieressä, mutta kolme-neljä päivää vanha vesitilkka alkaa maistua pahalta 🙈 

Mursu kysyy multa myös usein "Kuis sun ruokatorvi, korventaako?" Kiitos kysymästä, liian rasvaista ruokaa taas tänään, eli vähän korventaa. Lasillinen maitoa helpottaa, niin ei tarvi ottaa lääkettä siihen. 

Ja tietysti tärkein kysymys, joka ruvetaan jossain iässä toiselta kysymään, ihan varmasti, uskokaa pois. 
"Mites vatsa tänään?" 

Ja yks aika yleinen kysymys meillä on, minkä Mursu kysyy:
"Onks kaikki okei?"

Joulu joulu tulla saa

Mä olen valmistautunut olen joulun odotukseen: ostin tänään joulukalenterin. Näin ajoissa en joulukalenterin kanssa ole ollut koskaan, mutta kun se nyt melkein niin kuin itsestään tipahti ostoskärryyn, niin olihan se ostettava. 

Teekausi on muutenkin alkanut - ihan jo senkin takia, että meillä on niin paljon teetä, että mä voisin vaikka ottaa teekylpyjä, jos olis kylpyamme. 

Eri teelaatuihin ja japanilaiseen (yllätys yllätys) teeseremoniaan perehtynyt Poika ei tahdo koskea pitkällä tikullakaan meidän "ylivuotisiin" teepusseihin/teelehtiin vaan käy lähes joka kerta ostamassa kaupasta uuden paketin Earl Greytä, joka on ainoa, jonka hyväksyy ns. tavisteestä 🙂

Kynttiläkausi alkoi eilen. Meillä ei hirveästi polteta sisällä kynttilöitä - johtuen jälleen tästä kompaktista kodista 😉 Eli teoriassa ainoa paikka missä kynttilöitä voi sisällä polttaa on sohvapöytä mun vieressä, mutta kynttilän tunnelmavalo menee hukkaan, kun vieressä loimottaa valo lukemista/käsitöitä varten. Mursu ei kynttilöistä perusta, vaan pyytää sammuttamaan sen, kun siirryn sänkyyn lukemaan. 

Eilen oli turvauduttava kynttilän valoon, sillä sähköt katkesivat illalla - ja just kun oltais kerrankin katottu telkasta YHDESSÄ jotain iltayhdeksän jälkeen, sieltä harvoin tulee mitään enää siihen aikaan. Puoltoista tuntia kuunneltiin radiota ja tunnelmoitiin kynttilän valossa! 

Radiotakaan en ole kuunnellut kotioloissa sen jälkeen kun olin viimeisen kerran yksin kaupunkiasunnossa pari vuotta sitten. Äidillä ja Tunturiruipelolla on aina radio auki, mutta meillä ei koskaan, vaikka semmoinenkin perinnöksi jäi. 

Mä olen hiukan huolissani itsestäni. En oikein tiedä miten asiaintilaan pitäisi suhtautua. Mun kasvisintoleranssini osoittaa jonkinlaista paranemisen merkkejä. Tai ainakaan se ei ole enää niin pahana. 

 

Kukkakaalipizzapohjan ohjeesta mukailtu paistos. Ja ihan älyttömän hyvää. 

En tiedä mitä tehdä. Ensimmäisen version kanssa kävi niin, että kun Mursu teki sitä pienemmän annoksen itselleen, joutui syömään mun itselleni tekemään ruokaa, koska söin puolet siitä sen kukkakaalipaistoksesta. 

Nyt teki valmiiksi koko pellillisen, jotta siitä riitti molemmille. 

Mutta on tää hiukkasen huolestuttavaa. 

Kuten myös se, että en ole syönyt suklaata ainakaan kolmeen viikkoon! Enkä muitakaan karkkeja. Mustikkapiirakan söin kun käytiin Äitillä ja palan kääretorttua. Olen siis jättänyt mässytyksen. Sillä on ikäviä sivuvaikutuksia: mun ulkoiluhousut ei pysy jalassa ilman henkseleitä! 

Tiedättekö mikä ärsyttävää? 

Se, että olet nähnyt kirjaston sivuilta tiedon varaamastasi kirjasta "matkalla noutopaikkaan". Toiveikkaana odotat, että kun kerran olet käymässä kaupassa ja muutenkin hiippailet siinä kirjaston ympäristössä, saisit viestin, että kirjan voi noutaa. Ei tule viestiä, joten lähdet kotiin. Ja kun olet päässyt kotiin 30 km:n päähän, noin 10 minuuttia kotiin pääsyn jälkeen saat viestin, että kirjan voi noutaa! 

Ja koska olet kiltti ja ystävällinen ihminen (tai ainakin kuvittelet olevasi), se harmittaa senkin takia, kun kirja on erittäin suosittu ja haluttu; itsekin aloitin jonottamisen jostain sijalta 165. Jos olisin saanut kirjan tänään, olisin ehkä ehtinyt lukea sen maanantaihin mennessä. Mut kun ei niin ei. 

Alastalon salissa on edennyt ensimmäisen osan loppumetreille; enää 2 tuntia kuunneltavaa jäljellä. Ja sitten toinen 18 tunnin puristus perään. Kyllä se siitä. 
Mursu nimitti mua sadistiksi, kun sanoin, että ajattelin ostaa kirjan (jos löydän siitä jostain vähän vanhemman painoksen) Pojalle valmistujaislahjaksi keväällä. Väitti, ettei Poika arvostaisi lahjaa. Olen eri mieltä. 
Kokeillaan kumpi saa kirjansa nopeammin luettua; hän Alastalonsa vai minä sen englanninkielisen kirjan joka on odottanut lukemista neljä? vuotta.  

 

Osaisko joku viisaampi sanoa?

 Kovin moni on harmitellut ja manaillut kommentointi ongelmaa blogeissa. Kotikutoisena, tarvittaessa keittiö-ihan-minä-vaan yritin löytää vastausta ja ratkaisua, mutten löytänyt kuin kysymyksiä. 

Mutta tulipahan vain mieleeni - kun oma koneeni on viime päivien aikana tehnyt useampiakin päivityksiä ja olen tyhjentänyt sekä läppärin, puhelimen että tabletin, jotka kaikki on synkronoitu keskenään, historian ja joutunut vastaamaan joka hiivatin sivulle mennessäni eväs -kysymykseen. Ja WordPressin alustoilla olevia blogeja kommentoidessa joudun kirjautumaan WordPressiin, kun en muuten osaa kommentoida, siis en anonyyminä. 

Siis joka sivulla minne menet, kysytään evästeistä. Niin tuli vain mieleen, että voisiko tuo kommentointi ongelma liittyä jotenkin noihin evästeisiin 🤔😲🤔

Ei, en tiedä miten se voisi liittyä ja jos liittyisi niin mitä sille voisi tehdä; jostain selaimen asetuksista varmaan jotain muuttaa tai jotain?

Osaisiko joku viisaampi sanoa, löytyiskö ratkaisu sieltä vai onko vaan odoteltava, että vika korjaantuu itsestään ja sillä aikaa vaan toivoa, että kukaan katoa blogimaailmasta tuon ärsyttävän toimimattomuuden vuoksi. 

Ja Possu - linjoille sieltä! 🧡

Ja tapahtui..

 Vaihdoin peiton paksumpaan. Otin käyttöön kuumavesipullon. Aloitin uuden kirjan. Heräsin, kun Mursu kysyi, olisiko aika käydä nukkumaan. 
Nukuin hyvin, koska oli lämmin. Heräsin valmiiseen kahvia vaille valmiille aamupalalle.
Järjestelin verrannan tavaroita. Maksoin peräkärryn liikennevakuutuksen.
Yritin kuunnella eduskunnan budjettikeskustelua, mutta olin vähällä saada raivarin, joten siirryin tiskaamaan kera Alastalon salin. Paljon mielenkiintoisempaa. 
Mursu puhdisti hellan. 

Tässähän tätä. Tympii, mutta mitä siitä, eipä tullut jaariteltua, ainakaan hirveästi. 

Pöllön valokuva-albumeista löytyi....

 Repolainen tuossa joku aika sitten ruuanlaiton lomassa oli viikonloppuna katsellut valokuva-albumeitaan ja voi miten ihania kuvia vuosien (parin vuoden..) takaa laittoi meillekin näytille. Siinä samalla haastoi meidät muutkin katselemaan vanhoja valokuviaan ja laittamaan niitä rohkeasti näytille. Huikkasipa mulle vielä yhdessä kommentissaankin, että ottaisinko haasteen vastaan. 

No meitä on moneen lähtöön 😂😂 ja tässä on yksi joka on aina kovin innokas tarttumaan haasteeseen jos toiseenkin - tuleeko niistä sitten koskaan mitään valmista, se on juttu erikseen. 
Valokuvia oltiin Pojan kanssa vastikään katseltu jonkun verran, ja nyt meillä niitä riittää - en ole edes kaikkia tämän huushollin kuvia nähnytkään.

Ja ettei tule kysymyksiä, ihmettelyjä ja muuta: (Anteeksi huutaminen)
Kuvien käyttämiseen on lupa kuvissa esiintyviltä henkilöiltä, vain ja ainoastaan TÄSSÄ blogissa. ÄLÄ KOPIOI KUVIANI! 

Katsotaas mitä löytyi... Totta puhuakseni eka kuva on Äidin albumista (ei pöllitty, otettu vain kuva, Äiti kyllä ihmettelee, mihin kuvat hänen valokuva-albumistaan on kadonneet. En tunnusta.)

Pöllöllä on paljon tätejä, enoja ja setiä eikä nuorimpien kanssa ole kovinkaan montaa vuotta ikäeroa. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä pienemmäksi ikäero muuttuu.

Mutta monista tädeistä, enoista ja sedistä johtuen Pöllölle kävi nolohko sattumus ekalla luokalla. 
Opettaja kyseli kaikilta, kenellä on siskoja ja veljiä. Olin miettinyt, otsa kurtussa varmaan, ja vastannut etten tiedä 🤷‍♀️🤷‍♀️ Olin päivähoidossa toisessa mummolassa - sieltä käsin kävin myös alakoulun - ja aina välillä "lomalla" toisessa mummolassa ja aina oli leikkikavereita sieltä omasta takaa. Enhän minä voinut tietää, onko siskoja ja veljiä vai ketä ne on 😅 Rakkaita ne oli ja on kuitenkin. Voitte yrittää arvata kuka kuvassa olevista voisi olla Pöllö?

Tämmöisenä lettipäänä aloitin koulun. Ekan luokan koulukuvassa istuin, lyhyt kun olin, eturivissä. Ja sain pitää sitä taulua, missä luki mikä koulu, mikä luokka ja mikä vuosi. Ekan vuoden kävin kansakoulua minäkin, seuraavana syksynä tokalle luokalle mennessä mentiin sitten jo peruskouluun. 
Koulua kävin tuossa meidän naapurikylässä 😊 Vanha koulu oli puukoulu - sen ja muistakin ulkohuusseista käytiin pari päivitystä sitten keskustelua. Koulu purettiin kun olin käynyt viidennen luokan ja meidät koko koulu siirrettiin, niin kuin nykyään sanotaan väistötiloihin, Nuorisoseurantalolle. Hyvin sinne saatiin mahtumaan kuusi luokkaa - kaksi luokkaa per opettaja sekä keittiö ja oma keittäjä. 
Muut luokkakaverit tulivat yläasteelle tämän kunnan kouluun, minä kaupunkiin muutettua ainoana kaupunkiin. Ujona maalaistyttönä vähän hirvitti mennä isoon kouluun, mutta onneksi löysin heti sydänystävän.
Toinen kuva tuossa on Repolaiselle 😉 On sitä porrasjuoksua vai mitä se on, harrastanut Pöllökin.. No ei vainenkaan. Nuo ovat ne Karhunpesäkiven portaat, jotka aikanaan kapusin ylös ja luolia, putkia ja muita inhoavana rohkaisin itseni ja pääsin kuin pääsinkin myös katsomaan kiveä sisältä päin. Alastuloon olisi pitänyt olla liukumäki, puolivälissä kramppasi reidet niin, että meinasin jäädä loppuviikoksi sinne tasanteelle lomailemaan. 

Tästä oikeastaan alkaa Pöllönkulman tarina, vaikka itse Pöllönkulmasta ei silloin vielä tietoa ollutkaan. Kuva on sieltä 1980-luvun lopusta, kun Pikku Karhu on vasta syntynyt ja Iso Karhu häntä varovasti kurkistaa. 
Seuraavassa kuvassa Pikku Karhu on juuri tullut kotiin sairaalasta ja nukkuu Ison Suden turvallisessa kainalossa. Tätä kuvaa katsoessa en voi kuin nauraa; siinä on ihan kuin herne ja meloni vierekkäin 🧡
Ja alimmassa kuvassa Pikku Karhu on sitten äitinsä Helvetin Pöllön sylissä. Kovin on äitinsä ollut nuori tuolloin, vasta hitusen päälle kahdenkympin. 
Moni lukija Pöllön nimen tarinan tunteekin, mutta kertaus on opintojen äiti - olen tarinan näköjään poistanut samalla kun olen lyhentänyt nimeni. 
Poika ja Pappa leikkivät Pojan pienenä ollessa karhuleikkiä - en muista sitä sen tarkemmin. Erään viikkoloppuvierailun jälkeen pötköttelimme kolmin sängyllä ja Poika loihe lausumaan:
"Pappa on Iso Karhu, minä olen Pikku Karhu, isi on Iso Susi ja äiti on.. yks tollain Helvetin Pöllö"
Oli kai joskus kuullut isänsä minua niin nimittelevän, kun olin typerehtinyt - pienillä padoilla on suuret korvat ja hyvä muisti 😅😅

Tuohon aikaan jos ei Poika jaksanut itse kävellä, niin pistettiin koriin ja kannettiin, oli helpompi kantaa kun oli kauppakasseja ja muuta kannettavaa 😉😉

Lukumieheksi sitä epäilin jo ihan pienestä alkaen ja melkoisia kirjapinoja se menneen kesän mittaan kirjastosta kotiinsa kantoi. Minutkin "pakotti" muutama vuosi sitten yhteisellä reissulla ostamaan kirjan ja onpa pari kertaa ostanut kirjan joululahjaksikin. Välillä tuo omia kirjojaan lainaksi pyytämättä. 
Kielestä ja kielistä, eritoten japanista, on kiinnostunut ja lyhyitä luentoja saan minäkin aina välillä. Katsotaan, millä tittelillä sitä Pikku Karhua ensi keväänä nimitetään.

Ja sitten vielä viimeinen kuva.

Täti ja siskonpoika. Hurjat syntymäpäiväjuhlat, siksi on rusetti kaulassa. 

Täti on reilun vuoden vanhempi ja alle kouluikäisinä olivat kuin paita ja peppu. Mitä toinen edellä sitä toinen perässä. 
Kun Täti oppi lukemaan 4-5 -vuotiaana, ei mennyt vuottakaan kuin Poikakin oppi - ei voinut ollaa tätiään huonompi. 

Tädillä, siis Siskorakkaalla ja minulla on parisenkymmentä vuotta ikäeroa ja hän oli meillä hoidossa kun Poika oli pieni ja olin kotona. 
Äidin kanssa teimme kerran lapsille kiusaa, kun Äiti tuli hakemaan Siskoa hoidosta. Hänellä oli lainassa minun takkini ja Poika huomasi sen.
- Äidin takki, sanoi Poika.
- Ei ole, äidin takki, sanoi Sisko.
- Ei, se on siskon takki, sanoin minä Siskolle
- Äidin takki, toisti Poika
- Äiti lainas siskon takkia, sanoi Äiti Siskolle
- Mummo antaa takin takaisin äidille, kun ei enää tarvitse, sanoin minä Pojalle
Tuossa vaiheessa lapset oli jo ihan sekaisin siitä, kuka on sisko, kuka äiti, kuka mummo 😅 Julmia äitejä...

Tällaisia kuvia ja tällaisia tarinoita löytyi Pöllön menneisyydestä - nykyisyydenhän te tiedättekin. 

Koetan päivittää Riesan sivujakin jonain päivänä (koputan puuta), se on ollut suht siivosti, mutta sitä historiaa, miten on päästy tähän 

Kyllä mä sen nyt uskon

Uskon, että syksy on tullut ihan tosissaan. Eilen oli upea päivä, aurinko paistoi ja oli aika lämmintäkin - niin lämmintä kuin nyt lokakuun alussa on. Käytiin kaupungissa ja ihailtiin keltaisia koivuja. Miten paljon keltaisen eri sävyjä voikaan oli, ihan niin kuin vihreänkin. Ja joukossa välillä jokunen kirkkaanpunainen vaahtera!  

Yksi koivunlehti läpsähti auton tuulilasiin heti tuossa kyläkaupan kohdalla, eikä suostunut lähtemään millään uudestaan lentoon. Ajateltiin, että sekin haluaa lähteä kaupunkiin, eihän se pieni lehti ole koko kesänä päässyt kaupunkiin ja tiedä koska se olisi sitten hautautunut lumen alle. Mutta sitten Mursu pyyhkäisi sen tuulilasinpyyhkimellä irti lasista ja se leijaili auringonpaisteessa - ties minne. Mursu sanoi, että hänestä se alkoi näyttää jo vähän pelokkaalta, oltiin tulossa ensimmäiseen risteykseen, pois "kotitieltä". Että se oli varmaan tullut katumapäälle ja olisi halunnut palata kotiin, mutta oli varmaan ihan tyytyväinen kun sai jäädä matkan varrelle, olihan siellä kuitenkin sukulaisia; paljon keltaisia koivuja. Kyllä ne varmaan pitäisivät huolta pienestä koivunlehdestä.  

Me kuitenkin jatkoimme kaupunkiin asti ja kävimme pikaisesti tekemässä ostoksemme. Minä tein valtavan investoinnin mm. Alastalon salin vuoksi (se ei vaan jätä rauhaan - se kestää vielä tunteja. Juuri alkoi "Kuudes luku, jonka voi hyvin jättää lukematta, koska siinä ei tapahdu mitään mitä ei olisi jo tapahtunut" - tai jotain sinne päin. Siis voisin hypätä seitsemänteen lukuun, mutta en aio sitä tehdä. Mutta siis. Investoin langattomiin nappikuulokkeisiin, jotta äänikirjojen kuuntelu ja käsitöiden teko siinä samalla on helpompaa, kun kuulokkeiden piuha ei kierry kaulan tai käsivarsien ympäri. Investointi oli huimat 19,90 euroa, tarjouksesta. Oletan niiden kestävän ainakin takuuajan, koska ovat saman merkkiset puhelimeni kanssa. 

Tonnikalapurkkia ei vahingoitettu kuvauksissa, purkkia ei lainkaan, sisältö syötiin vasta kuvauksen jälkeen hyvällä ruokahalulla. 

Eilen illalla kymmenen aikaan alkoi hurja sade ja meillä kun ei ole yläkertaa, niin sateen kohina kuuluu kovaa. Menimme nukkumaan poikkeuksellisen aikaisin ja kun minä nukun niin minähän nukun. Eli en ihan pieniin rapsahduksiin herää. 

Mursu oli herännyt joskus kolmen maissa ja sanoi, että ulkona oli tuullut oikein kunnolla. Koska pimeyttä riittää jo reilusti yli kuuden, nukuimme molemmat makeasti kuin oravaiset kunnes heräsimme OVIKELLON soittoon. Kello oli 6.25 - sähkökatko! Mutta pakko se silti oli nousta ylös ja varmistaa, jos oven takana sittenkin on joku apua tarvitseva. 
Meillä on siis ovikello joka toimisi myös paristoilla, mutta koska paristothan kuluu tai ainakin sitten hapettuu vaikkei sitä kukaan soittaisikaan, niin se on pistorasiassa eli toimii varmasti. "Ongelma" on vain tuo, että pienikin sähkökatko saa sen soimaan. Siis sellainenkin sähkökatko, jota ei huomaa missään muussa laitteessa kuin ehkä hellan kellossa ja siinäkin vain siitä, että se vilkuttaa punaista valoa eikä uuni lähde kuumenemaan jos et ole laittanut kelloa käyntiin 🤦‍♀️😅 Digitalisoituminen on hieno asia, vai mitä. 

Ja se ovikello - sitä ei meillä edes soita kukaan muu kuin ihan vieraat ihmiset, jotka "eksyy"  meidän pihaan 😅

Ai että jaarittelen taas? Palataan siis siihen syksyyn. 

Tänään on satanut IHAN koko päivän. Ja tuullut. Ja satanut. On ollut harmaata. Ja kylmää. Lämpötila ulkona on ollut vain 3 astetta. Lämmintä kuitenkin, mutta se tuntuu kylmältä, kun on kosteaa. Vaikka onhan sisällä lämmintä ja kuivaakin, mutta silti se kylmä ja kostea hönkii sisälle. 

Pihalle on ilmestynyt lätäköitä. Meillä ei yleensä sada niin paljon, että olisi lätäköitä, mutta tänään on satanut. 

Olisin voinut laittaa saappaat jalkaan ja sadetakin päälle ja mennä hyppimään lätäköissä, mutta keksin taas muuta tekemistä. 

Mutta kyllä se on siis syksy, voi ruveta polttelemaan kynttilöitä pihalyhdyissä, kaikenlaisissa, myös siinä isossa jonka lasi liimattiin eilen.
(Sen, joka on ollut meillä ainakin kymmenen vuotta ja josta vasta männä viikolla tajusin, että katsos, tännehän voi laittaa kynttilän/tän voi sytyttää täältä päältäkin, kun tää aukeaa tästä päältä näin, ilmankos tässä oli nää saranat, ei tarvi aina avata tätä ovea... Mikään ei oo niin viisas kuin Pöllö 🤦‍♀️)

Se ompelukoneen tarvikelaatikko, se missä on paininjalkoja ja muuta - mistä kerroin edellisessä päivityksessä. Mitä ei löytynyt mistään. Tarina jatkuu... Alkaa vuodesta kivi ja kirves...

Etsin läppärini syövereistä erästä tiedostoa (jota ei löytynyt) ja löysin kuvia vanhasta poljettavasta Singeristä jota yritettiin kaupata ja tarjottiin jopa ilmaiseksi kunhan hakis pois. Kuvissa oli lisätarvikkeina.. tarvikelaatikko ja käyttöohje på svenska. Ja sitten etsittiin niitä. Tai oikeastaan ensin etsittiin avainta 😄 Mursulla on yksi (kaksi jos tarkkoja ollaan) ompelukone ja hän oli varma, että rasia on siellä. Mutta avain oli hukassa. Talossa on kymmeniä erilaisia avaimia, mutta se oikea avain, ei missään. Kunnes vahingossa näin siitä vilauksen sen ompelukoneen alla. 

Mutta ei ollut rasia siellä. Päädyimme tulokseen, että se vanhan koneen kateissa oleva rasia on työkaluvajassa missä se koneen pöytäkin on (kone oli jo viety kierrätykseen). 

Tässäkin kohtaa voisin jaaritella taas vähän lisää, mutta kerron, että seuraavana päivänä kävimme katsomassa = hakemassa rasian ja käyttöohjeen, mutta eipä niistäkään ollut apua. 

Mutta tänään. Suunnitelmissa oli ommella toinen tyyny ja vähän fiksailla velhonkaapua. Tarvitsin kuminauhaa ompelulipastostani. Avasin kannen ja sen avattuani näin pahvilaatikon, josta osa jäi piiloon kannen alle ja sen laatikon kannessa oli teksti: "..koneen osia",  Jep. 

Kuka muu muka?

Mutta nyt on toisestakin sashikosta ommeltu tyyny - verta, hikeä ja hampaidenkiristystä, sananvarsinaisessa merkityksessä. Kuvion nimi on Seigaiha, kääntäjän mukaan Qinghai-aalto. 

(Uskotteko, että joskus kyllä nolottaa olla Pöllä, useimmiten se vain naurattaa 😂😂)

Pitäisikö piirtää isompia ympyröitä

Ensin hymyilytti hyvästä mielestä - tällä viikolla on ollut monta syytä hymyillä. Ja sitten jo nauratti ihan ääneenkin. 
Ollaan me Mursun kanssa naurettu ääneen useammankin kerran, mutta itsekseni nauroin tänään. 

Jos tarkkoja ollaan, niin ison ympyrän piirtäminen on jo aloitettu: sunnuntaina varasin Äitirakkaalle ja itselleni lentoliput ja nyt opetellaan uudet sanat vanhan "God save the Queen" -biisiin. Toisaalta, Queen oli/on niin hyvä, että Siskorakkaan kanssa kuunnellaan mieluummin sitä 😉 
Eli vävy saa taas iloita anoppinsa seurasta viikon ja siinä sivussa kälystäänkin - suku on paras, kun sen tapaa korkeintaan kerran vuodessa, vai miten se oli. 

Iloisesti hymyilin, virnistelin jopa, kun huomasin blogissani piipahtaneen vanhoja tuttuja (vanhoja ja vanhoja - asennekysymys, sanon minä); Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2.0, Puskissa ja Reppanainen. 
Aurinkokin rupesi paistamaan, satuitteko huomaamaan? 

Elämä on hyvää palvelua ja sattumia täynnä, oletteko sitä huomanneet? 
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt ja miettinyt, yrittänyt muistella, että mikä ihme se mahtoi olla se yhden nuorten kirjasarjan kirjoittajan nimi ja niiden kirjojen nimi. Muistin, että kirjoja on kolme, tarinan hatarasti - koska olin lukenut niistä vain ensimmäisen kokonaan.
Tässä iltana eräänä seikkailin taas kirjaston sivuilla (kumma paikka muuten, se vetää nykyään aika usein puoleensa 🤔) ja huomasin siellä chatin. Ja ei kun pistämään kyselyä sitä kautta. Seuraavana aamuna sain kirjastosta vastausviestin; tarkentavia kysymyksiä joihin vastailin parhaani mukaan, siis parhaan muistini. Ja TA-DAA! Eipä mennyt kauaakaan kun sain vastaukseksi juuri kaipaamieni kirjailijan ja kirjojen nimet. "Kirjaston tädit" ovat uskomattomia velhoja 🧙‍♀️🧙‍♂️
Vaan ei siinä kaikki. 

Tänään löysin edellisestä päivityksestä Reppanaisen kommentin ja tietenkin pinkaisin saman tien blogiinsa Pesän reunalla ja samalla myöskin toiseen blogiinsa Riippumaton selailija. Salaisena toiveena jatkaa Lukemattomien listaa... Siellä ei ollut uusia päivityksiä mutta selasin vähän matkaa vanhoja päivityksiä ja päädyin vuoteen 2018 josta eteen pölähti oma nimeni. Mitä kummaa... Menin lukemaan päivityksen ja - sieltähän se vastaus olisi löytynyt nopeasti ja helposti! 
Luultavastikin, jos en olisi aikanani poistanut omaa lukublogiani, olisin löytänyt vastauksen sieltä. 
Niin ja ne kaipaamani kirjat; kirjoittaja Maggie Stiefvater, Väristys -trilogia: Väristys, Häivähdys, Ikuisuus. 

Tänään ei onneksi taida tulla mitään tv:stä, joten voin jatkaa itseni viihdyttämistä Alastalon salissa, jotta pääsen joskus sieltä uloskin. Tai saan edes kahvit juotua. 

Viimeksi kerroin, että ompelukone on korjattu. Toissailtana meillä etsittiin kuumeisesti ompelukoneisiin yleensä kuuluvaa tarvikelaatikkoa - tiedättehän, sitä missä on ylimääräiset puolat ja paininjalat ja muut sellaiset. Kuten vaikka ruuvimeisseli. Etsittiin ja etsittiin. Ei löytynyt. Ei mistään. Etsittiin uudestaan. Ja vielä kolmannenkin kerran. Ja todettiin, että ei sitä sitten ollutkaan, eikä se mihinkään siihen koneeseen mahtuisikaan. Ne oli vain ja ainoastaan ne puolat, mikä unohdin viedä mukana kun vein koneen korjattavaksi. 
Otin kuitenkin koneen esille ja valmistauduin a) puolaamaan (se oli se ongelma) ja b) ompelemaan vetoketjun c) tyynyyn. ONNISTUIN!  Tässä tulos:

Tässä jotain mitä opettelin ja tein kesän aikana. Japanilainen kirjontatyyli on nimeltään sashiko - malli on painettu valmiiksi kankaalle ja kirjonta tehdään pitkällä neulalla ohjeen mukaisesti, tietyssä järjestyksessä. 
Kuvion nimi on 七宝つなぎ  eli Seitsemän aarteen sidos. Ja ne seitsemän aarretta ovat kulta, hopea, helmet, akaatti, kristalli, koralli ja lapis lazuli. Tulee kuulemma vanhoista buddhalaisista teksteistä. 

Toinen tyyny odottaa vielä vetoketjua - en tosiaankaan ole mikään ompelumestari, joten tarvii kerätä vähän voimia uuteen ponnistukseen. 

Ja yhden hymyn aiheen kerron vielä, vaikken tiedä antaisko Mursu lupaa jos kysyisin. Kerron silti. Hää on kärsinyt päänahan...oottakaas... ihotautitohtorin mukaan seborrooinen ekseema. Mutta siis jonkinlainen ihottuma, pikku-Mursuna sillä oli atooppinen ihottuma ja nyt se on "rapissut" jo muutaman vuoden. Vaan nyt, kun jätettiin lähes kaikki vehnäjauho pois, siis pasta yms. niin kas vain: naama on kuin nuorella pojalla, parran vois ajaa pois kun leuka sen alla on sileä kuin vauvan massu ja päänahka voi hyvin! Lyhyellä lääkärinkoulutuksellani sanoisin, että kyseessä on jonkinasteinen vehnäallergia. Ei keliakia, vaan allergia. Toivottavasti ongelma helpottuu tuolla - pastan jättäminen pois ruokavaliosta ei ole ongelma, päin vastoin. 

Tällaista tänään torstaina.  
Mukavaa kun olette jaksaneet lukea näitä mun höpötyksiä 🧡 ja kommentoida. Vastaukset viipyy välillä, kun Riesan kanssa on välillä eri mielisyyttä tässä koneella olemisesta ja töppösormilla kirjoittamiseen puhelimella menee hermo 😄 

 
                                    

Vessa-asiaa

SusuPetal kirjoitti Krapun Hätä, aiheena vanha kansakoulun vessa, jossa oli rivi reikiä vierekkäin, ei mitään yksittäisiä koppeja. 

Krapu toi mieleeni oman kokemukseni noista vanhojen kansakoulujen puurakennuksissa olevista vessoista, joissa oli montaa reikää vierekkäin ja siellä sitten tyttöjen kanssa istuttiin rinta rinnan - arvojärjestyksessä tietenkin 😊

Meidän koulussa oli kuusi luokkaa ja suurin osa oppilaista oli maalaistalojen lapsia, toiset isompien ja toiset pienempien.
(Minä tulin kouluun naapurikunnasta, muorilta ja vaarilta käsin koulussa kävin, äiti ja isä päivittäin kuskasivat mummolaan.) 
Vessassa käynnissä oli siis arvojärjestys ja nuorimmat ja pienimmät, kaikin tavoin pienimmät, saimme aina odottaa vuoroamme, kun isot tytöt kävivät ensimmäisinä. 

Vessarakennus oli sellainen, että itse istuinreiät oli korkeammalla, piti kiivetä n. 10 porrasta. Isot meidän pienten tyttöjen piti jäädä aina alas odottamaan, kun isot tytöt kävivät asioillaan - ja juorusivat. Eli me myös aina myöhästyimme tunnilta ja jouduimme selittämään posket punaisina opettajalle, miksi myöhästyttiin. 

Mutta tuo ei ollut se varsinainen tarina, joka piti kertomani, vaan...

Yhden kouluviikon päätteeksi mentiin tyttöporukan kanssa vessaan ennen kotimatkalle lähtöä. Muut tytöt lähti kotiin, mutta minä jäin vielä Riikan kanssa ylös "housut kintuissa".  Sitten kun oltiin lähdössä, eipä ovi auennutkaan! Joku oli laittanut oven hakaan ulkopuolelta. Koputimme, hakkasimme, huusimme, koputimme. Kukaan ei kuullut. Ei kukaan, kaikki oli lähteneet.

Mietittiin mitä tehdä. Hakaa ei saanut sisäpuolelta millään auki eikä meillä pienillä tytöillä ollut voimaa tyrkätä ovea auki.
Maalaistyttöinä hoksasimme katsoa ulkoseinän puolimmaisesta reiästä ulos ja nähtiin, että kyllä, siellä on luukku - totta kai, täytyyhän se jostain tyhjentää. Mutta... Yäk. Mutta eipä ollut vaihtoehtoja. Minun onneksi olen aina ollut muita lyhyempi 😏, Riikka minua pidempänä kiipesi reiästä alas, sai onneksi luukun auki ja pääsi siitä ulos. 
Eikä onneksi ollut ilkeä vaan tuli avaamaan oven ja päästi minutkin sieltä vessasta pois - olisi nimittäin voinut käydä niinkin, että olisi vaan lähtenyt kotiin ja jättänyt minut sinne 🙈

Niin ja kyllä ne pojat siellä meidänkin vessan alla kävi kurkkimassa, mutta niitä varten taisi olla kiviä ja muuta sellaista millä heitellä....