Muistot luo uusia muistoja

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa sitä tyyppiä, joka aloittaa vaikkapa keittiössä lusikka- ja kauhalaatikoiden siivouksen ja huomaakin sitten jonkun ajan kuluttua siivoavansa ja järjestelevänsä ensin maustehyllyä ja sen jälkeen kuiva-ainekaappia? Ja se lusikkalaatikon lokerikko ja kauhat ja kapustat ja lastat muut ovat siinä keittiön pöydällä odottamassa, että ne käydään läpi tarkistaen, onko kaikki ehjiä ja tarpeellisia vai riittäisiköhän 3 isoa ja 3 pientä kauhaa niiden kolmentoista kauhan sijaan. Ja voisikohan ne kärjestään "rispaantuneet" puulastat polttaa saunan uunissa tai juhannuskokossa ja ostaa tilalle uusia, vaikka kylämarkkinoilta - samalla tulisi tuettua kotimaista käsityötä. 

No, minä tunnustan. Ja minulle on siitä huomautettukin monta kertaa. Kun monta kertaa on jäänyt ihan vahingossa joku laatikko keskelle eteisen lattiaa (joka on tätä nykyä melkoisen kapea eikä meillä asu ketään, joka liikkuisi gasellimaisen kepeästi) ja minä oon tekemässä ihan jotain muuta kuin mistä olin puhunut ja mikä olisi tarpeellista. Sillä hetkellä. Huomenna ehkä, tai sen toisen tehtävän jälkeen. 

Tänään saattoi ehkä käydä vähän niin kuin sinne päin. Tällä kertaa ainoa kenet blokkasin, olin minä itse. AM pääsi liikkumaan ihan vapaasti, itse olin jumissa sohvalla, mm. puhelimen kanssa. Homma alkoi reippaasti: kannoin makuuhuoneesta AM:n puolelta vuodevaatelaatikosta x määrän valokuva-albumeita olohuoneeseen, tarkoituksenani laittaa ne kirjahyllyn kaappiin. Siellä niille olisi hyvä tila ja sinne mahtuisi lisäksi myös kaupungista tuotavat meidän omat valokuva-albumit. Nii-in, meillä on myös vielä ihan paperisiakin valokuvia, viimeisimmät on varmaan jostain vuodelta 2000-luvun loppupuolelta kun kummityttö syntyi. Nooh. A-nopin albumien joukosta löytyi meidän tekemiä albumeita Pojasta, ajalta kun se muistutti katkarapua, ajalta kun parasta elämässä oli sitterin huima vauhti, ajalta kun saatiin kuulla tarinoita naamasaukoista... Ja ajalta kun parasta oli "konnankoukkuja kahdelle" tädin kanssa :) 

Kännykän kanssa siis otin kuvista kuvia ja lähetin niitä sekä Pojalle että Siskorakkaalle ja Äitirakkaalle. 

Kuvia myös AM:stä pienenä - isä ja Poika ovat kuin samasta puusta veistettyjä. 

Äiti väitti, että myös meissä siskoksissa on jotain samaa. Äiti sopi joukkoon myös.

Serkuksista löydettiin myös paljon yhteisiä piirteitä ja muuta. 

Kolmen sukupolven ja kahden suvun muistoista keitimme kokoon uusia muistoja, mausteeksi, kuin tuoreina yrtteinä, lisäsimme sinne kolmannen polven pienet tuomaan omia muistojaan. 

Aamupäivällä kävelin pihalla ihailemassa sen kauneutta. Joku varmaan sanoisi kauheutta, kun ruohonleikkuria ei ole käytetty vielä koko kesänä, mutta meillä pörriäiset todellakin saavat ainakin vielä mellastaa. 

Pihalla on hurjasti lemmikkejä, niittyleinikkejä, orvokkeja ja metsämansikoita.  

  Voih, mä en edelleenkään saa näitä kuvia tänne niin kuin haluaisin. En opi ikinä... No, ihan sama. 

Kävin äsken portailla nuuskimassa ulkoilmaa. Ihana tuoksu! Vasemmalla tuoksuu syreeni ja oikealla kielot. Ja käki kukkuu kukkumasta päästyään.  Luulisi sillä jo äänen käheytyvän, sillä se kukkuu ihan koko ajan.

Aamupäivällä kävin kuvaamassa myös meidän pihavajan ovella kukkivan "punaisen" metsämansikan. Se on niin kaunis - ihan niin kuin kaikki muutkin kukat. 

Niin ja juhannusruusussani on nuppuja - eiköhän se juhannukseksi avaa kukkansa!