Kaikkea sitä ja vähän lisää päälle

Ettei tää Pöllön elämä maalla ja kaupungissa (toistaiseksi) missään nimessä kävisi tylsäksi ja AM:nkin saisi edes joskus vähän rauhaa huhuilulta niin... No, Pöllöhän on tunnettu näistä äkkinäisistä tempauksistaan ja kun jotain tulee mieleen niin sitten kanssa toimitaan eikä sitä turhia jäädä miettimään.

Niin kuin nyt se muuttoilmoituksen tekeminenkin.

Viimeisimmän tempauksen menin tekemään eilen. Ei sillä, olenhan sitä kyllä miettinyt jo pitkään, ihan vain just sillä, että "olis jotain tekemistä" ja sais uusia ystäviä niiden menetettyjen tilalle.
Onhan mulla toki teidät, mutta kun teitä näkee niin harvakseltaan.

Yksin täällä kaupungissa ollessa otin ja liityin Marttoihin! 

Olenhan kertonut, että meidän kylällä "apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään" eli me ollaan oltu kaikille tuttuja tai ainakin tiedossa jo viime keväästä asti, vaikka me ei vieläkään tunneta sieltä juuri ketään. Mutta pienessä kyläkaupassa oppii tuntemaan ainakin ensimmäisenä kaupan väen ja sitten muut asiakkaat, ja "siitähän se ajatus sitten lähti". Eli yksi kaupassa töissä ollut, nyttemmin alaa vaihtanut tuttava jo aikaisemmin asiasta puhui ja ja eilen sitten laittoi viestiä, että mites on, kiinnostaako se. No eihän hassua kauaa tarvi ylipuhua....

Vaan eipä tässä ihan kaikki... Tuossa yhdistyksessä sattuu olemaan entinen työnantajani sieltä työkokeiluajalta, kolmen vuoden takaa! Hän on myös tässä näiden vuosien aikana tehnyt täydellisen elämän muutoksen - ja näin taas tiemme kohtaavat 😄

Kyllä maailma on pieni ja elämä on ihmeellistä, ihan oikeasti.

Ihan niin kuin sekin, että tässä toissa iltana kun täällä kaupunkikodissa taas vähän tavaroita lajilteltiin, otin kirjahyllyn päältä lahjaksi saadun viinpullon. Ainakin kymmenen vuotta sitten saadun. Kyljellään ollut koko ajan, niin kuin pitääkin, mutta lämpötila ei takuulla ole ollut ihanteellinen, joten ajattelin, että poishan se on kaadettava.
AM kuitenkin sanoi, että no katsotaan onko sille kuinka käynyt, marjaviiniä kun näyttää olevan. Avasi hienon puukehikon jossa se oli, totesi että korkki ei ole kuivunut, avasi pullon. Ei sihahtanut, hyvä merkki, haistoi ja maistoi ja totesi, että hyvää on.

Olimme juuri siirtäneet kierrätykseen muoviset viinilasit (kyllähän retkeilijällä piti aikanaan varoilta viinilasit mukana olla...), kaivoin ne esiin todeten "Ja meillähän ei viiniä mukeista juoda 😉"

Ja niin me joimme lasilliset Valamon Valkoista, ikään kuin läksiäisiksi, erään aikakauden päätteeksi ja uudelle alulle.
Viini oli tehty valkoisista viinimarjoista Valamon luostarissa.
Ja hauska sattuma siinäkin: olin juuri lukenut lehdestä Valamon Heinäveden luostarin viskin ja viinin teosta!