Pankkikortti - mitä se Possu kysyikään?

Possumunkki kertoi muistihäiriöstään ja hän kysyi omassa päivityksessään, onko kenellekään käynyt koskaan niin, että olisi unohtanut pankkikortin tunnusluvun automaatilla, kun on ollut rahaa nostamassa.

Noh.

Koska minä en luota muistiini missään asiassa (viimeksi eilen illalla: läppäri oli näin sylissä: teenpä nyt sen asian. Vaihdoin asentoa, kesti n. 15 sek. ja kun olin vaihtanut asentoa olin autuaasti unohtanut mitä olin aikeissa tehdä!!) olen jemmannut pankkikortin tunnusluvun erääseen puhelinnumeroon.  Siinä on rosmolla tekemistä, kun sitä etsii.

MUTTA.
Lauantaina rupesi kyllä sydän pamppailemaan ja kovasti. Olin taas vuotuisella "poikain kanssa reissulla" ja kotiin tulossa. Pysähdyttiin tankkaamaan, apteekkiin ja kahville.

MISSÄ ON PANKKIKORTTI! 😱😲

Tuijotan tyhjää kohtaa lompakon lokerikossa tyhmänä, ainoa ajatus on se, että enhän mä sitä silloin tarvinut, kun kaveri aamulla siirsi rahaa mun tilille, se oli se toinen kortti.
Toinen yrittää auttaa: jos se jäi perjantaina sinne Cittariin? Tai Clas Ohlssonille - ajetaan niiden kautta. Mun päässä ei liiku mikään.
Onneksi oli eskortti (ja se kuski...). En osannut tehdä mitään muuta kuin siinä hädissäni maksaa eskortilla, vaikka se kuskikin oli jo luvannut maksaa - mutta kun olin jo sanonut, että minä tarjoan, kun sä tarjosit viimeksi.

En muistanut edes sitä, että oltiin mennessä käyty Punaisen piipun kahvilassa, Siskosen leipomossa. Kauhu vaan levisi. En ole ikinä hukannut mitään pankkiin liittyvää. Unohtanut vain, kiitos kysymästä Possu. Se oli silloin vuonna nakki ja makkara...

Mentiin pöytään istumaan. Lautasella odotti tiikerikakun palanen - se jota odotin vesi kielellä, kun en ole syönyt sitä vuosiin.

Kuski katsoo myötätuntoisesti pöydän toiselta puolen ja yrittää auttaa miettimällä ratkaisuja ja mitä voitaisiin tehdä.
Ja sitten: se kortti on sellaisenaan olkalaukun etutaskussa! Eikä puhu mitään. Se ei ole KOSKAAN siellä, se on AINA lompakossa, siinä missä sen paikka on.
Mikä helpotuksen huokaus. Melkein itku pääsi. Ja samalla nauru: ei siitä kortista oikeastaan kukaan olisi mitään hyötynyt, ei sillä tilillä juurikaan rahaa ollut, ei se kaverin aamulla tekemä tilisiirto ollut suuri eikä se siellä varmaan vielä ollut 😊

Mitä tästä opin? En kai mitään... Opin: pankkikortti laitetaan lompakkoon HETI kassalla, olkoon takana oleva jono kuinka pitkä tahansa.  Ja ennen kassalta/kaupasta lähtöä tarkistetaan vielä, että pankkikortti on paikallaan.


Kommentit

  1. Mä olen oikeasti joskus unohtanut niin totaalisesti tunnusluvun, että piti tilata (ja maksaa) uusi. Se ei tullut mieleen vaikka kahtena päivänä kävin kokeilemassa, välillä selkäytimellä ja välillä järjellä.

    Nykyisin on mullakin sama systeemi kun sulla. Piilossa on mutta aina mukana.

    Onneks selvisit säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen unohtanut sekä kortin tunnusluvun että verkkopankin tunnukset ja salasanan silloin 2012 kun olin sairaalassa sekaisin kun seinäkello. Käytössä on kahden eri pankin kortti, toista käytän hyvin harvoin.
      Sen jokapäiväisen tilin tunnukset yms. sain maksutta, kun kerroin mitä on tapahtunut.
      Toisessa pankissa virkailija sanoi ilahtuneena "Voi kun sulla kävi hyvä tuuri; meillä on tällä viikolla tarjous ja saat tunnukset ilmaiseksi, muuten ne olisi maksaneet 50 euroa". TÄH?? Mä olin juuri AM:n tukemana takellellen kertonut mitä on tapahtunut ja saan tuollaista palvelua.

      Poista
  2. Juuri kuukausi sitten työkaveri tuli itku silmässä työhön, ihan shokissa. Yksinhuoltaja, pankkikortti, lompakko ja siis ihan kaikki hukassa. Viikonloppu tulossa, eikä yhtään rahaa eikä henkkareita joilla mennä pankkiin. Hän lähti viimeiseen kauppaan missä oli edellisenä päivänä vieraillut. Minä soitin Isännälle ja pyysin tuomaan lompakon, jonka olin saanut Äidiltäni ja sinne käteistä ensiavuksi. Työkaveri palasi jonkun ajan kuluttua. Kaikki oli tallessa ja ne oli otettu kassalta talteen. Lausuin kiitosrukouksen ja helpotus oli valtava. Rehellisyyttä on vielä olemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lukea, että rehellisyyttä on vielä olemassa ja lompakko löytyi.
      Ja teidän halunne auttaa; olette aivan uskomattoman ihania ihmisiä, te Sinisen Sohvan Emäntä ja Isäntä.
      Olen onnekas, kun olen saanut tavata ja tutustua teihin <3

      Poista
  3. Onneksi löytyi.
    Minulla on tapana (no kerran) vain "yrittää" käyttää kirjastokorttia apteekissa. Ne ovat, siis kirjasto ja apteekki, vierekkäin ja ihmeja kumma farmaseutti ei hyväksynyt kirjastokorttia kela-kortiksi. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omituista nipottamista ;)
      Vähän niin kuin meidän kirjaston lainausautomaatti aikanaan... Ensin toimi ihan hyvin, kelpasi pin-koodit ja kaikki. Sitten löysin lisää lainattavaa ja otin kortin esiin uudestaan. Ei, ei kelpaa mikään numero. Kokeilin kaikki mahdolliset numeroyhdistelmät, mutta ei kelpaa. Menin kortin kanssa tiskille, melkein jo itkua vääntäen. Kun äsken toimi ja nyt ei toimi. Rikki on. Joko kortti tai laite.
      No ei ole. Kumpikaan. Tää on järjestyksenvalvojakortti.
      Arvaa nolottiko?

      Poista
    2. Nyt oli pakko purskahtaa nauruun, kiitos aamun avauksesta :)

      Poista
  4. Mitäs jos.... unohtaa totaalisesti että mihin sen piilotetun numeron laittoi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ollaan kyllä pahasti hukassa. Tooosi pahasti :)
      Onnistuis kyllä multa, ja hyvin.

      Poista
  5. Oon kans pelännyt, että unohdan. Pitäs varmaan laittaa se jonnekin ylös. Mun lompakossa on pin-koodi, mutta jos rosmo yrittää sitä käyttää pankkikortin kans niin ei onnistu, kun se on ihan muun kortin tunnus :)

    Aikanaan äitille kun tuli se aivoinfarkti niin sillähän hävis kaikki. Eihän se minuakaan tuntenu, ku olin 30 vuotta liian vanhan näköinen. Onneksi se oli kertonu mulle pin-koodinsa, kun olin sen laskuja automaatilla maksanut. Muuten olis ollu tosi hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin AM:llä oli vähän opettelemista verkkopankin yms. kanssa, kun minä olin ollut meillä se, joka hoidin kaikki laskujen maksut ja sen sellaiset. Ja sitten olinkin yhtäkkiä kolme viikkoa ihan kuutamolla ja senkin jälkeen melkoisen pihalla. Onneksi oli Poika, joka auttoi AM:ää sen kolmen viikon aikna, että asialliset asiat tuli hoidettua.

      Poista
    2. Mun ystävälle kävi niin, että vanhemmat jäi eläkkeelle ja äiti, joka oli aina hoitanut kaikki juoksevat asiat, kuolikin sitten aika pian ja ystävä joutui sitten opettamaan isäänsä kaikenlaisiin palveluihin. Kuulemma ei ollut ihan helppo nakki, kun ovat temperamentiltaan samanlaiset :)

      Poista
    3. Voin kuvitella, millaista se on ollut.... :)
      Siksi olisi hyvä tehdä kaikki mahdolliset valtakirjat ja antaa kaikki tarvittavat oikeudet puolisolle ja lapsille ja antaa ne vaikka pankin haltuun tai miten ne nyt voikaan hoitaa - ettei tule näitä ikäviä tilanteita. Vaan eipä ole itsekään tullut vieläkään hoidettua näitä asioita kuntoon, ei omien vanhempien eikä omien asioiden kohdalla.
      Pitäiskö ihan kiittää Possumunkkia ja herätä?

      Poista
  6. katoilevat kortit ovat vihoviimeisiä!
    Meillä teini kadotti ulkomaanreissullaan korttinsa. Tai siis ulkomaanreissun kotimatkalla, Helsinki-Vantaalla.
    Etsittiin ja etsittiin ja soitettiin ties mihin löytötavaratoimistoon ja kaikkea. Kuoletettiin kortti, jolla oli voimassaoloakin jäljellä enää muutama päivä.

    Maksettiin uusi kortti. Se tuli.
    Tuli se kortti jonka piti tulla joka tapauksessa kun vanhan kortin voimassaolo umpeutui.
    Ja sitten löytyi se "varastettu" kortti repun sivutaskusta.

    Höyry nousi korvista kun meitä oli kai ainakin kolme ihmistä penkonut sitä reppua. Missä ihmeessä se kortti oikein oli ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on niin vihon viimeistä! Etsit ja etsit ja olet ihan varmasti käynyt läpi kaikki taskut ja kolot ja kaikki paikat missä etsimäsi tavara voisi olla - ei löydy. Sitten se "joku muu" tulee ja vaan ottaa sen tavaran sielä taskusta mistä olet katsonut sen sata kertaa!
      Ja tuo, että olet kuolettanut pankkikortin, tilannut uuden, maksanut siitä -aarrggghh...
      Kumma juttu kyllä, ettei uusi kortti ollut jo tullut, jos ei vanhan voimassaoloa ollut jäljellä enää kuin muutama päivä.

      Poista
  7. Noi on inhottavia tilanteita :/ Mä olen kans kerran miettinyt tunnuslukua yön yli ja sitten muistin sen ja laitoin juurikin puhelinnumeroksi naamioituna puhelimen muistiin, samoin luottokortin tunnari on tallessa.

    Hyvä, että sun kortti löytyi. On siinä niinkuin elämä hukassa, kun menee pankkikortti tai puhelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä jumiutui ihan täysin, kun tajusi sen kortin olevan hukassa - ja vielä kun tietää itsensä; muisti ja keskittymiskyky on jotain pölypallon luokkaa: näet sen ja ajattelet ottaa sen kiinni, mutta se katoaa sohvan alle ennen kuin saat sen kiinni.

      Poista
    2. Juuri samanlainen pölypallo täällä :)

      Poista
  8. Yleensä kaikki unohtuu silloin, kun sitä tarvitsisi ja tulee mieleen heti, kun tarve on ohi. Mutta sillä pärjätään, mitä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi puhelimissa on kalenterit ja mahdollisuus muistutuksille, muuten oisin ihan pulassa - en muistaisi hoitaa mitään asioita.

      Poista
  9. Voi hitto. Pakko tulla tänne tunnustamaan: lukiessani tekstisi mietin ylimielisesti, että miepä sitä oon niin tarkka, ettei mulle ikinä.

    No karma iski.

    Tulin yövuorosta kotiin ja pengoin laukkua. Säilytän kotiavainta lompakon kolikkotaskussa, koska en oo saanu aikaseksi hankkia avaimenperää ja tuolta ei pikkuruinen avain hukkaannu.

    Mut mitä mitä?!? Entäs kun koko lompakko oli hukkaantunut?!?

    Sitä säikähdyksen määrää. Mut loppu hyvin kaikki hyvin - lompakko löyty samana iltana työpaikalta pukukaapistani, oli sinne laukusta luiskahtanut.

    Mut niin. Nöyränä siis myönnän: kyllä mullekkin ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pia :) Tähänkin(hän) olisi ihan oma sananlaskunsa, joita tällaiset täti-ihmiset tykkää jaella :D, mutta koska siinä käy kuitenkin niin, että sitten se pilkka osuu omaan nilkkaan ja seuraavan kerran kun taas jotain tarvitsen, se on jossain ties missä.

      Hyvä kun lompakkosi löytyi! Ja ilmeisesti pääsit kuitenkin kotiinkin, vaikka se avain siellä työpaikalla päivän olikin, ettei tarvinut rappusilla kyyhöttää?

      Minä "koskaan en hukkaa mitään" unohdin viimeksi niinkin tavallisen asian kuin piponi äitilleni. Ja vielä sen ns. paremman piponi, kun kerrankin olin laittanut jotain muuta kuin jotain pöllömäistä päähäni. Siellä se nyt on :)

      Että kyllä sitä meillä paremmissakin piireissä - älä sure ;)

      Poista
    2. Hah, joo, ihan hissukseen kannattaa olla vaan :D

      Ja juu pääsin sisään, vara-avain oli sentään siellä missä pitikin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)