Muistot luo uusia muistoja

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa sitä tyyppiä, joka aloittaa vaikkapa keittiössä lusikka- ja kauhalaatikoiden siivouksen ja huomaakin sitten jonkun ajan kuluttua siivoavansa ja järjestelevänsä ensin maustehyllyä ja sen jälkeen kuiva-ainekaappia? Ja se lusikkalaatikon lokerikko ja kauhat ja kapustat ja lastat muut ovat siinä keittiön pöydällä odottamassa, että ne käydään läpi tarkistaen, onko kaikki ehjiä ja tarpeellisia vai riittäisiköhän 3 isoa ja 3 pientä kauhaa niiden kolmentoista kauhan sijaan. Ja voisikohan ne kärjestään "rispaantuneet" puulastat polttaa saunan uunissa tai juhannuskokossa ja ostaa tilalle uusia, vaikka kylämarkkinoilta - samalla tulisi tuettua kotimaista käsityötä. 

No, minä tunnustan. Ja minulle on siitä huomautettukin monta kertaa. Kun monta kertaa on jäänyt ihan vahingossa joku laatikko keskelle eteisen lattiaa (joka on tätä nykyä melkoisen kapea eikä meillä asu ketään, joka liikkuisi gasellimaisen kepeästi) ja minä oon tekemässä ihan jotain muuta kuin mistä olin puhunut ja mikä olisi tarpeellista. Sillä hetkellä. Huomenna ehkä, tai sen toisen tehtävän jälkeen. 

Tänään saattoi ehkä käydä vähän niin kuin sinne päin. Tällä kertaa ainoa kenet blokkasin, olin minä itse. AM pääsi liikkumaan ihan vapaasti, itse olin jumissa sohvalla, mm. puhelimen kanssa. Homma alkoi reippaasti: kannoin makuuhuoneesta AM:n puolelta vuodevaatelaatikosta x määrän valokuva-albumeita olohuoneeseen, tarkoituksenani laittaa ne kirjahyllyn kaappiin. Siellä niille olisi hyvä tila ja sinne mahtuisi lisäksi myös kaupungista tuotavat meidän omat valokuva-albumit. Nii-in, meillä on myös vielä ihan paperisiakin valokuvia, viimeisimmät on varmaan jostain vuodelta 2000-luvun loppupuolelta kun kummityttö syntyi. Nooh. A-nopin albumien joukosta löytyi meidän tekemiä albumeita Pojasta, ajalta kun se muistutti katkarapua, ajalta kun parasta elämässä oli sitterin huima vauhti, ajalta kun saatiin kuulla tarinoita naamasaukoista... Ja ajalta kun parasta oli "konnankoukkuja kahdelle" tädin kanssa :) 

Kännykän kanssa siis otin kuvista kuvia ja lähetin niitä sekä Pojalle että Siskorakkaalle ja Äitirakkaalle. 

Kuvia myös AM:stä pienenä - isä ja Poika ovat kuin samasta puusta veistettyjä. 

Äiti väitti, että myös meissä siskoksissa on jotain samaa. Äiti sopi joukkoon myös.

Serkuksista löydettiin myös paljon yhteisiä piirteitä ja muuta. 

Kolmen sukupolven ja kahden suvun muistoista keitimme kokoon uusia muistoja, mausteeksi, kuin tuoreina yrtteinä, lisäsimme sinne kolmannen polven pienet tuomaan omia muistojaan. 

Aamupäivällä kävelin pihalla ihailemassa sen kauneutta. Joku varmaan sanoisi kauheutta, kun ruohonleikkuria ei ole käytetty vielä koko kesänä, mutta meillä pörriäiset todellakin saavat ainakin vielä mellastaa. 

Pihalla on hurjasti lemmikkejä, niittyleinikkejä, orvokkeja ja metsämansikoita.  

  Voih, mä en edelleenkään saa näitä kuvia tänne niin kuin haluaisin. En opi ikinä... No, ihan sama. 

Kävin äsken portailla nuuskimassa ulkoilmaa. Ihana tuoksu! Vasemmalla tuoksuu syreeni ja oikealla kielot. Ja käki kukkuu kukkumasta päästyään.  Luulisi sillä jo äänen käheytyvän, sillä se kukkuu ihan koko ajan.

Aamupäivällä kävin kuvaamassa myös meidän pihavajan ovella kukkivan "punaisen" metsämansikan. Se on niin kaunis - ihan niin kuin kaikki muutkin kukat. 

Niin ja juhannusruusussani on nuppuja - eiköhän se juhannukseksi avaa kukkansa! 

Paraneeko polvi pojasta?

Sananlasku sanoo, että Pojasta polvi paranee. Huijausta sanon minä. Erittäin pahanlaatuista huijausta. 

Muistattekos, kun viime kesänä niitä juhannusruusuja tuoksuttelin..? Nii-in. Mitä oli tuloksena. Polvi ruvella. Aikuisella naisella. 

Onhan se jo parantunut, toki, eikä siitä jälkiäkään jäänyt. Mutta toisessa jalassa on muisto parinkymmenen vuoden takaa. Joo-o, olin silloinkin jo aikuinen, oikeesti. Kaaduin pyörän kanssa. En pyörällä, vaan pyörän kanssa. Sateella. Kesällä. Kerrankin oli HAME päällä. Polvi auki. Ja kun vettä satoi, tuntui että verta tuli enemmän kuin sitä oikeasti tulikaan. Ja kun sitä ei kuitenkaan päässyt heti puhdistamaan, on siitä ikuinen muisto: hiekkaa ihon alla. 

Vaan entäs tänään. Voi kissan viikset ja hännänpää! Meinas itku tulla, sattui ihan aikuisten oikeasti enkä tiennyt mitä olisin tehnyt - paitsi väkivaltaa. 

Aikomuksena oli käydä sohvalle pituelleen katsomaan telkkaria ja pam! 

Oikean jalan polvi meni lukkoon!! Jalka ei ollut edes taivutettuna, korkeintaan n. 10 asteen kulmassa. Sattui ihan älyttömästi ja tuntui, että jos oikaisen sen väkisin, sattuu vielä enemmän. Yritin hivuttaa jalkaa suoraksi pikkuhiljaa - ja yhtäkkiä: plumps. Se oikeni ja mikä siellä sitten olikaan pois paikaltaan, meni paikalleen. Ja NYT se sitten on kipeä. 

ELI EI OLE POJASTA POLVI PARANTUNUT. Nämä mun polvet saaneet kolhuja, naarmuja ja jumittuneet ihan kersasta asti. 

Mutta ihailkaa nyt mun sievää polvea viime kesältä :) 

Mä näin tänään ihania KOIRANPENTUJA! Unohdin vaan puhelimen autoon, niin en saanut niistä kuvia. Ne oli ihanan pehmeitä, pulleita ja hassuja. Ne kiipeili toistensa päällä. Yksi niistä olisi selvästi halunnut lähteä mun mukaan, se kiipesi niiden häkin seinämää ja tapitti mua nappisilmillään. 

Olin jo valmis piilottamaan sen mun hupparin sisään. Mutta se alrekia. AM:llä.

Mun piti kääntää hupparin taskut nurinpäin kun oltiin lähdössä kotiin ja ottaa huppari pois - AM oli varma, että mä yritän salakuljettaa meille yhden niistä pennusta... Oisin kyllä ilman sitä alrekiaa voinut yrittääkin, kun se yksi halusi lähteä mukaan. 

Ei tänään muuta.

Tai on. Päivänsini kasvaa hitaasti mutta varmasti, samoin A-nopille istutetu kehäkukat. Kielot tykkäs vesisateesta ja alkaa aueta. Samoin mun aarre: alppiruusu!

Juhannusruusua en ole käynyt katsomassa, mutta huomenna voisin käydä katsomassa ja ottaa samassa muutaman raparperin varren kiisseliä varten. 

Kom-men-toin-ti ja muita kuulumisia

Otin käyttöön uuden mallisen bloggerin ja nyt olen ihan pihalla. Siis bloggerin kanssa, Tosin voisin kyllä mennä muutenkin, hakemaan postin, josko joku olisi lähettänyt postia. 

Muuten ei tänään ollut enää iltapäivästä varsinainen ulkoilukeli, koska vettä satoi kaatamalla. 

En tiedä johtuuko pikkuongelma kom-men-toin-nin kanssa nyt tuosta uuden mallisesta bloggerista (josta toki vielä pääsisi eroon, kai) vai mistä, mutta muutama tarpeeton kom-ment-ti vanhoihin päivityksiin on ilmestynyt.

Siitä syystä laitoin päälle toistaiseksi tarkistuksen tai mikä-se-nyt-olikaan, en teidän kiusaksenne. Otan sen poi-e-s sitten kun "Tomppa ja kaverit" lopettavat kyläilyn. 

Käytiin tänään hakemassa lautoja ja hirsiä Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luota. Voi miten kaunis on Suomen luonto! 

Ihania, valtavia voikukkapeltoja, vanhoja, suuria, kukkivia omenapuita. Toinen toistaan suurempia ja upeampia syreenipensaita - pääosin liiloja, seassa myös jokunen valkoinen.

Hengästyneenä katselin uskomattomia kielomattoja; kun kielot niissä aukeavat tuoksu tulee olemaan huumaava! 

Kotimatkalla näimme rusakoita ja peuran vasan, joka jäi ihmettelemään mikä kumma härpäke tuossa tiellä oikein kulkee...

Ja koivut! Miten valkeita niiden rungot ovatkaan: ihan kuin joku olisi käynyt pesemässä ne. Ihan totta. Erityisesti kaksi koivua matkan varrella osui silmiin ja lähes häikäisi valkoisuudellaan. 
Olikohan metsänkeijut käyneet juuri maalaamassa ne?

Äitirakkaan ja Tunturiruipelon pihalla kasvaa kulleroita - niitä enää harvoin näkee missään. 

Saunatonttu Väinö ja Pihatonttu Pietu

Saunatonttu Väinö ja Pihatonttu Pietu

Syksyisenä iltana liiterin kynnyksen alla palaa kaksi hehkuvaa hiiltä. 

Saunatonttu Väinö ja Pihatonttu Pietu siellä istuvat iltaa, ovat sytyttäneet nuotion sinne liiterin kynnyksen alle, kumpikin omansa. Jos toinen nukahtaa ja nuotio sammuu, voi toinen vielä istuskella oman nuotionsa ääressä aatoksineen.

Lauantai-ilta, Saunatonttu Väinöllä ja Pihatonttu Pietulla tiedossa vapaapäivä - olihan se sentään sunnuntai. 

Molemmat tontut ovat väsyneitä viikon töistä, mutta kuulumiset on vaihdettava ja seuraavan viikon töitäkin vähän järjesteltävä, Väinö ja Pietu eivät näet ole niin tarkkoja mitä töitä tekevät. Onhan ystävää autettava, jos on tarvis. 

Kerran on ollut lähellä ettei liiteri palanut, kun kumpikin tontuista nukahti nuotionsa ääreen, onneksi naapurin pystykorva Halla oli ollut tarkkana ja herättänyt talon väen. 

Sen jälkeen Väinö ja Pietu olivat pitäneet palaverin ja päättäneet palkata vartijan. Yövartijan. 

Naapurin Halla oli liian kaukana ja saattoi sekin nukkua, koiranunta, mutta nukkua kuitenkin. 

Saunatonttu Väinön ja Pihatonttu Pietun kanssa samassa pihassa asusteli iso musta kolli, Kondrad nimeltään. Koska Kondrad muutenkin liikuskeli paljon öisin, kysyivät Väinö ja ja Pietu josko Kondrad auttaisi heitä: vahtisi vähän kauempaa heitä ja heidän nuotioitaan ja tarvittaessa vaikka peittäisi nuotiot hiekalla, jos ei saisi heitä hereille mouruamisellaan.  Sopimus tehtiin. 

Isäntäväkeä varten Väinö ja Pietu teettivät liiterin oven pieleen kyltin, jossa on Kondradin komea kuva ja varoitus “Kissa vartiossa”.

Kondradilla on kyllä välillä katinhäntä kainalossa ja se kiusallaan kuopsuttaa hiekkaa nukahtaneiden tonttujen niskaan...

Sadonkorjuuta

Kesäkuu on vasta ihan alussa, mutta meillä on aloitettu jo sadonkorjuu. Ensimmäinen satsi on valmiina ja purkitettu ja toinen valmistumassa. Melkein silmiä kirvelee. Tuoksu on mahtava. 

Kasvikuivuri on vielä kaupungissa, joten joudumme käyttämään uunia siksi tuoksu leviää pieneen kotiin joka puolelle - ja vie enemmän aikaa.

Kuivatamme RUOHOSIPULIA. Kuivatimme eilen ja tänä aamuna ensimmäisen pellillisen, mutta kun meillä sitä kasvaa reilusti ja se kuulemma tekee useamman sadon kesässä, kävimme leikkaamassa loputkin ja laitoimme nekin uuniin kuivumaan. 

Seuraavan satsin ehkä pakastamme, mutta osa oli pakostakin kuivattava: ruohosipuli on yksi tärkeä muisto Mummista Pojalle ja muutoin kuin kuivana ei sitä hänelle oikein saa. Tyytyväiseltä vaikutti, kun AM laittoi kuvan "tämä on sulle" 😀

Riesakin pistäytyi kylässä; ei ole unohtanut minua. Just eilen sain Kuopiosta kirjeen, jossa lyhyesti ja oikaisten sanotaan, että enempää ei voi tehdä, lääkkeillä on tehty se mitä tälle voidaan tehdä ja piste. Hoitosuhde KYS:ssä päättyy, jatketaan taas täällä päässä. 
Ja ensimmäisen kerran lääkäri mainitsi huomattavasta ylipainosta. Ettäs sen tiedätte. 

Kesä on ihana. 

Piha on täynnä lemmikkejä ja kohta aukeaa kielot, joita meidän pihalla kasvaa myös ihan mahdottomasti. 

Raparperikin - tai oikeastaan kaksi - löytyi viimeinkin ja sen kasvamista odotamme. 

Metsämansikoita ja orvokkeja kasvaa siellä missä mahtuu, lemmikkien välissä. 

Voikukkien on annettu kasvaa; koetamme pelastaa pörriäisiä. 

Saukkiksen lähettämät päivänsinetkin lähtivät itämään ja ovat kuin pieniä perhosia tuossa portaan pielessä kukkalaatikossa. 

Tänä kesänä kehäkukkia kylvettiin Anopille. Hänelle tehtiin viime kesänä oma kukkapenkki, mutta jänikset ja myyrät söivät sinne istutetut kukat. Siksi kylvettiin nyt häneltä jääneitä kehäkukkia. Katsotaan kuinka niiden käy.