Pitää varmaan vähän tarkentaa tätä roskien lajittelua meidän perheessä, ettei teille jää väärää käsitystä 🙄🤭
Pöllönkulmalla lajitellaan kiltisti kaikki roskat:
- lasi
- metalli
- muovi
- paperi
- pahvi/kartonki
Ne viedään kauppareissuilla Rinki -pisteeseen, joita on joka kaupan pihassa, ja meidän vanhan kylänkaupan pihassakin oma pisteensä.
Paristot teipataan ohjeen mukaan ja niitä kerätään pieni purkillinen ja viedään kauppaan kun muistetaan. Ärsyttää, kun pieniä nappiparistoja kertyy nykyään niin paljon, kuulokojeisiin on vaihdettava suunnilleen kerran viikossa paristot. Olisinpa tiennyt ladattavista kojeista....
Sekajäte haetaan tuosta melkein nurkalta kuuden viikon välein ja nyt kun muovit pitää lajitella/lajitellaan, se täyttyy vain puolilleen - siitä näkee kuinka paljon sitä muovia oikein kertyy ☹️😡 Vaikka kuinka yrität välttää.
Biojätettä meillä ei juurikaan kerry, kun juomme murukahvia, kananmunan kuoret kuivaan ja murskaan ja levittelen sitten pihalle.
Pieni komposti on olemassa oikeastaan kunnan vahteja varten, sitten jos ja kun rupeavat täällä syrjäkylällä vahtimaan.
Sellaista jätettä varten, mikä on vietävä itse kaatopaikalle, hankittiin toinen roskapönttö ja sinne sitten kerätään..hmm...no, kaikki sellainen mitä ei voi laittaa em. roskiksiin. Liiteri, joka ei toimita niinkään liiterin vaan varaston virkaa, säilöö kaatissäkkejä sen aikaa, että roskaa on kuution verran - Mursun mielestä pienempiä määriä ei kannata viedä, ja onhan se kyllä niinkin.
Ja KAIKKI minkä vaan voi uusiokäyttää säästetään 😂😂. "Tästä voisi kyllä varmaan tehdä vielä... Ei heitetä tätä vielä pois, jos vaikka.."
Niin ja sitten olen tietysti minä, lankajemmari. "Kyllä tästä jämästä vielä jotain voi tehdä, jos ei muuta niin vaikka parsia" Parsia? Minä, joka EN osaa parsia. Hah.
No niin. Nyt tiedätte, miten meidän jätehuolto toimii.
MUTTA. Se miksi minä siitä kaatumisesta kertoessani (muistaakseni) jurputin kierrättämisestä, on se, että meillä todella ON loistava kierrätysjärjestelmä, joita kai suurin osa ihmisistä käyttää ja...
SILTI MEILLE TUODAAN JÄTTEITÄ ULKOMAILTA! Eniten niitä tuodaan Italiasta, sen lisäksi niitä tuodaan Iso-Britanniasta, Norjasta, Puolasta ja Irlannista. Ja vieläkin kauempaa.
Tiedän kyllä syyt jätteiden tuonnille ja sen, ettei niitä meillä kaatopaikoille viedä, mutta se, että ne poltetaan energiaksi ja lämmöksi, tuottaa päästöjä ja ja ja... varsinainen noidankehä.
Se jätteiden tuonti muualta maailmasta - se on se mikä minua nävertää, kun poltettavaa roskaa on omastakin takaa. Ne muiden roskat ei taida olla lajiteltuja.
Näin avautui aurinkoisessa pakkassäässä (aamulla -20) reipas lajittelija Pöllö.
(Kaatopaikalle vientiä odottaa vanha kattila, niin pahalta haiseva ilmanraikastin ettei sitä voi edes ulos suihkuttaa, vanha jauhesammutin, epämääräinen kasa ristipääruuveja joilla ei ole käyttöä koska ei niissä ole enää ristipäätä 🤭- ja kaikkea muuta mystistä)
Onneksi tuosta muovista nykyisin edes osa menee kiertoon. Just vein roskat ja pakkausmuovia tuli kassillinen kun taas sekajätettä oli vähän hedelmäpussin pohjalla. Ennen käytettiin muovikasseja roskapusseina sekajätteelle, nyt sekajätettä tulee tooosi vähän. Huomaa tosiaan, kuinka paljon kaupan tuotteita pakataan muoviin tai kartonkiin.
VastaaPoistaMutta se suututtaa, että muovia ei nämä meidän taloyhtiön asukkaat kierrätä oikein. Laatikossa näkee välillä vallan muuta kuin niitä muovipakkauksia, jota varten se kierrätys on. Ja siinä saattaa sitten tunnollisesti lajittelevankin muovit päätyä sekajätteeseen, kun eivät kelpaa muovipakkausten uusiokäyttöön. On vielä paljon muovijätettä, jotka kenties menevät kaatopaikalle, elleivät päädy energiajätteeksi.
Sepä se, kun taloyhtiöissä lajittelu/kierrätys tuntuu olevan toisille niin vaikeaa, sitä juuri sivusta katselin kun siellä Täti Tomeran luona viikon olin.
PoistaJa kyllä noissa Rinki -pisteissäkin on välillä roskat miten sattuu, vaikeaa se tuntuu olevan tarkistaa mihin laatikkoon roskansa laittaa.
Se myös suututtaa, että jos noiden Rinki -pisteiden laatikot ovat täynnä (nehän täytetään siitä ensimmäisestä reiästä alkaen eli oikeasti eivät välttämättä ole edes täynnä), roskat jätetään laatikon viereen 😡 - ja mitä toden näköisemmin ne on sinne tuotu autolla.
Meillä on tuossa vanhan kyläkoulun vieressä Rinki -piste, useammankin kerran olen laittanut tekstiviestin, että astia on täynnä, ohjeet kun löytyvät isosta taulusta.
Meidän vakikaupan palvelutiskiltä kerran kysyin, että mitenkä on, sopiiko jos tulen oman rasian kanssa ostamaan salaattia tai mitä nyt olenkaan aikeissa ostaa. Kauppias vastasi, että totta kai, kyllä heidän vaa'assaan on taaraustoiminto. Olisi se ainakin yksi tai kaksi muovirasia vähemmän sillä tavalla - ja ehkäpä joku muukin innostuisi asiasta.
Mahtaakohan NYT google ottaa muuksi kuin nimettömäksi? Saa nähdä...
VastaaPoistaNoita kierrätysjuttuja ollaan käyty paljon läpi tässä lähialueilla, vaikka taajama-alueen ulkopuolella asutaankin. Meillä menee paristot kaupan lootaan, kartongit, paperit, muovit, lasit (kirkkaat ja värilliset vielä erikseen) ja pienmetallit (foliot, säilyketölkit ym.) myös Rinki-pisteeseen. Jonka sijainti ja tyhjennysväli on kyllä iso kysymysmerkki itselle. Jos yhtä autoa useampi pysähtyy, pääsy autojen tankkauspisteelle (ja sieltä pois) tukkeutuu. Tuntuu, että tyhjennykset myös on, ehkä säästösyistä, venytetty äärimmilleen, että keräyslaatikot tuntuvat aina olevan täynnä. Tosi ärsyttävää, jos pitäisi saada auto tyhjäksi ennen kuin haetaan esim. ruokaostokset (noutona), koska molemmat EIVÄT autoon yhtaikaa mahdu. Jotta saa tilaa, on ajettava TAAS kotiin, tyhjennettävä auto, ja lähdettävä uudestaan liikkeelle. Ärg!
Lämpökompostori on kyllä ahkerassa käytössä. Me kun tehdään ruokaa se viisi kertaa päivässä alusta saakka. Tulee kuoria, siemeniä, puruja ja ties mitä biojätettä, vaikka on tuo koira, joka mm. keitettyjen perunoiden kuoret syö muun ruokansa yhteydessä ihan herkkuna. =P
Itseäni haittaa nuo erilaiset muovipakkaukset eniten siinä, että niissä tuntuu olevan sisältöä 1/3 ja 2/3 ilmaa. Vievät tilaa ostolaatikoissa, säilytyksessä ennen käyttöä JA sitten roskanakin. Pienet kartongit käytetään sytykkeenä, mutta ei niitäkään isompia määriä tarvita.
Rikkonaista porakonetta ja muuta laitetta kertyy autotallin työtasolle, ja niitä on ollut tarkoitus myös viedä jäteasemalle jossainkohti. Pitäisi vain testata niistä, että mikä toimii ja mikä ei. Mies pakkaa ostelemaan uusia, kun ei jaksa arvailla nikkaroidessaan, että minkä laittaa lataukseen... Hah!
Ja sitten noita rakennusjätteitä kertyy välillä myös - mitä menee sitten peräkärryllisiä jäteasemalle töitten päätteeksi. Vuokrakärryllä, eli useita reissuja välillä yhden päivän aikana.
En ole keksinyt ostostapaa, millä saisi vähemmän jätettä aikaiseksi. Siihen kun olisi joku näppärä keino! Kaikki asiat on nykyään kiedottu muoviin. :( Jopa ne kartonkipillit...
Yksi mikä tuli vielä mieleen: me täytetään meidän dosetit joka toinen viikko. Roskaa tulee ihan järkyttävä määrä! Pahvirasioita, pakkausseloste, läpipainopakkaukset: muovia ja alumiinia, muovipurkit!!! Ja lisäksi otan tietenkin jokaisesta pakkauksesta ne apteekin liimaamat tarrat pois.
PoistaEikö meille, jotka syömme samaa lääkettä vuosikausia, voisi olla lääkkeitä vaikka "täyttöpurkkiin" 🤔 tai jotain.
Ja tuo on niin totta, että muovipakkauksissa on aina 1/3 tai 2/3 tyhjää.
Minä olen meillä lopettanut kyselyn toimimattomista koneista 😄 Aina tulee joku selitys, miksi sitä vielä säilytetään, kyllä sille joku käyttö vielä löytyy, ei se ihan kokonaan toimimaton ole..
Kattilan ja ruuvit voit laittaa ihan ringin metallikierrätykseen. Aika jännä että vielä on käsitystä kaatopaikalle menevästä jätteestä, vai käytetäänköhän termiä väärin. Kaatopaikalle ei saa laittaa mitään maatuvaa, sekajätteessä menevät polttoon. En minäkään pidä siitä, että tänne kuljetetaan jätteitä muualta maailmasta poltettavaksi, mutta kyse on rahasta ja numeroista. Kuljetuksille ei lasketa päästövaikutuksia, siksi ympäristön nimissä kannattaa Suomesta viedä muovit Viroon käsiteltäväksi ja tuoda Italiasta kakkavaipat poltettavaksi Suomeen.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi.
PoistaKattilasta tuli nyt vähän väärä kuva ja käsitys, pahoittelut. Tarkennan; pienen kotimme ruuvit ja mutterit on verannalla ja pääosin kaikki niiden käyttökin tapahtuu siellä. Sieltä on HUIMAT, ehkä noin seitsemän askelta keittiössä olevaan metalliroskikseen ja nehän painaa ihan kauheasti 😄
Kattila on siis vain jäänyt tyhjään koloon verannan lattialle (siinä on varmaan ollut jotain 🤷♀️) ja siihen on tullut heiteltyä niitä tarpeettomia ruuveja yms. pieniä juttuja.
Olen huomannut, että mitä pienempi koti, sitä helpompi on siirtää tuollaisten asioiden hoitamista täällä maalla: "hoidetaan ne sitten kesällä, kun voidaan tehdä se pihalla, on paljon tilaa"
Välillä tulee kyllä itsellekin sellainen tunne, että kun yrittää olla tarkkana jätteiden lajittelussa itse ja sitten näkee muíden "tuotokset" että meneekö oma tarkkuus ihan hukkaan, mutta hyvä yritys kymmenen.
VastaaPoistaÄitini kun asui kerrostalossa ennen hoitokotiin muuttoa niin hän stressaantui jatkuvasti siitä mitä jätettä mihinkin sai laittaa. Huuhteli kaikki tosi tarkkaan ja kuivasi jopa kahvinporot ennenkuin vei niitä pois . Luuli että vääristä valinnoista sakotetaan tai jotain.
Katselin juuri sellaisen tiktokin jossa jossain Intiassa ensin sulatettiin monenlaista muovijätettä ja siitä syntyneestä massasta sitten puristettiin puutarhatuoleja...sellaisia joita Tokmannilla näkee :-) ja kauhistelin sitä katsoessa miten vaaralliset työskelyolosuhteet olivat. Myrkyllistä katkua ja paljain jaloin ja käsin tallottiin menemään. Ja saako siitä edes minkäänlaista palkkaa ?
Maailma on !!!
Tuohon ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin, että niinpä, maailma on!
PoistaVaikka kuinka yrität, niin aina on niitä jotka ei välitä.
Just eilen olin pudota lasiroskikseen... kun huomasin siellä pohjalla lonkerotölkin... vahinkoja tietty sattuu, mutta että aina jollekin sattuu vahinko...
VastaaPoistaVoi Repolainen 🫣😂 - miten onkaan, että on meitä joille sattuu ja meitä joille tapahtuu 😂😂
PoistaOnneksi et pudonnut, eihän sinua sattunut?
Heh, ei sattunut... olin vain koominen näky, kun keikuin vatsan varassa kurotellen ja siirsin kuin siirsinkin tölkin metalliroskikseen, heh heh...
PoistaJämptiä hommaa Pöllöseni. tuohon malliin meilläkin tehdään, sekajäte haetaan 12 viikon välein. Saatiin se neuvoteltua niin. Kompostoidaan kaikki, minkä voi. On 2 kompostoria. Nyt ne pakostakin täyttyvät.On liian kylmää, että siellä mikään palaisi.
VastaaPoistaMe ollaan oppivaista väkeä, kun itseään pääsee kehumaan.
Kiitos aimarii ☺️ Meilläkin sekajätteen noutoväliä voisi pidentää, mutta Mursu on ollut sitä mieltä, että menköön tuolla vielä tämä loppuaika kun saadaan itse päättää kuka meidän roskat hakee - syksyllä on tyydyttävä siihen mitä annetaan. Tai meidän kunnassa paremminkin kuka ottaa 😉
Poista