Toivoin vettä

Viime päivityksessä toivoin vettä. Sen jälkeen tuli mieleen eräs muukin vesiaihe, josta olisin ja haluaisin kirjoittaa. Äidille, Tunturiruipelolle ja minulle tärkeä vesiaihe. Mutta kirjoitan ensin muusta, en siksi, että se olisi vähemmän tärkeä, vaan siksi, että... KUKA MUU MUKA?

Niin. Toivoin vettä. Olin jo ottanut sakset ja napsinut (uhka)rohkeasti alppiruusustani kuivia oksia ja kuivia nuppuja ja sitten vasta kyselin Sartsalta, miten alppiruusua tulisi hoidella. Kun minä en muka löytänyt kunnon ohjeita kuuklesta - ja hän löysi heti. Ei sen pitäisi pahaa tykätä. Sartsa myös vinkkasi muutaman puutarhabloggaajan, joilta voisin kysyä neuvoa, kiitos hänelle siitä. Nyt ainakin näyttää siltä, että nuput olisivat aukeamassa. 

Eilen illalla ajattelin, että ei nämä helteet tästä miksikään muutu, ei tule sadetta. Sadetutkan näyttämä sade "kuivui" ennen kuin ehti tänne meille - siis edellisenä iltana ja silloin lauantaina kun meitä varoiteltiin siitä kaameasta sateesta. Päätin siis ottaa letkun kauniiseen käteen ja mennä kastelemaan sekä Ruusuni että Mummin kukat. Hipsuttelin talon taakse avaamaan hanan ja otin letkun käteen ja mietin millaisella sumulla vettä Ruusulle laskisin ja millä voimalla. 
Sitten rupesin kuulostelemaan ja miettimään, että hetkinen... ihan näin tumpelo en voi olla minäkään: vesiletku pistooleineen kädessä ja paidan selkämys kastuu! Meni ehkä 10 sekuntia ennen kuin oikeasti tajusin, että MEILLÄ SATOI VETTÄ 💧💧💧💧
Kun tulin sisälle, Mursu hihittelen kertoi katselleensa, että yllättävän reippaasti sitä vaimokin liikkuu kun on tarvis... Pah. Mutta: KUKA MUU MUKA? Kastelee sateella ulkokukkia? 🤦‍♀️

Kävin tänään taas kirjastossa; eilen varaamani kirja oli noudettavissa jo tänään. Nyt täytyy kai ruveta jo lukemaankin. Heti tämän päivityksen jälkeen.
Viime viikolla kotimatkalla kävin hakemassa kirjastosta kaksi isoa ja painavaa kirjaa. Naapurikylän historiaa. Toisen kirjan on kirjoittanut entinen opettajani ja ta-daa: kirjasta löytyy minunkin kuvani 😍. Ensimmäistä osaa en ihan välttämättä olisi tarvinnut, sillä se on ajalta Jääkaudelta 1800-luvulle, toinen sitten 1800-luvulta jonnekin 2000-luvulle. Siitä jälkimmäisestä löytyy jo minullekin tuttuja asioita. 

Tänään hakemani kirja on japanilaisen kirjailijan Yoko Ogawan kirja Muistipoliisi. Hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa ja VAIN kaksi on suomennettu. Tuo ja Professori ja taloudenhoitaja. Hänen kirjojensa kääntämisessä olisi Pojalle töitä toviksi jos toiseksikin.... 📖

Ai niin. Riesakin kävi sunnuntaina. Tein käsityötä kuulokkeet korvilla, kuuntelin musiikkia kun korvissa kohisi kuten nykyään lähes koko ajan. Jossain vaiheessa musiikki alkoi kuulostaa omituiselta, en saanut sanoista enää kunnolla selvää ja tajusin, että kaikki ei ole kohdallaan. Otin kuulokkeet pois, mutta en enää saanutkaan sanottua Mursulle, että kohtaus on tulossa - se oli jo. Onneksi sain herätettyä huomionsa, kun taputin kädellä reiteeni, enhän tietenkään uskaltanut nousta ylös tuolista. Puhekyky, kuulo, näkö, äly, siis kaikki katosi eli poissaolokohtaus, n. 2-4 minuuttia. Ja siihen päälle 1,5 tunnin palautumisunet. 
Minä, Riesa ja helle = ei hyvä yhdistelmä. Juotua tulee, mutta syömisen kanssa on niin ja näin eikä se ole hyvästä. 

Siitä vesiaiheesta lisää. 

Tammikuussa 15 vuotta sitten Tunturiruipelo, Äiti, minä ja muutama ystävämme päätimme perustaa Latuyhdistyksen Äidin ja Tunturiruipelon kotipaikkakunnalle, siellä kun ei sellaista ollut. "Päälajina" melonta, mutta totta kai paljon muutakin tehtäisiin - ja tehtiin. Tunturiruipelo raivasi Enoni apunaan, mutta silti pitkälti yksin n. 40 km pitkän joen melontakuntoon, jolla järjestettiin toistakymmentä kertaa päivän kestävä melontatapahtuma. (Oma osuuteni tapahtumassa loppui Riesan iskiessä).
Nyt on tullut se hetki, kun Tunturiruipelon ja Äidin rahkeet ja voimat joen melontakunnossa ylläpitämiseen eivät enää riitä eikä seuraajia löydy. 
Perustamamme Latuyhdistys on siis tullut tiensä päähän. On tehnyt sen mitä ehti ja pystyi. Monia tarinoita meidän seikkailuista ja tapahtumista olen kertonut näilläkin sivuilla. 
Vesi jatkaa virtaamistaan, melojat jatkavat melomistaan - löytävät uusia uomia mikäli nimikkojokemme kasvaa umpeen. Toivomme toki, että suunnitellut projektit löytävät tekijöitä. 
Haikeutta. Mutta näin on nyt parempi. 
Kiitos kun jaksoit lukea tämän vuodatuksen 🧡🧡

Minä tahtoisin vettä

Sitä vettä joka tulee taivaalta. Sadetta siis. Lupaan olla laulamatta Nalle Puhin sadelaulua, koska en osaa laulaa, mutta voin kyllä mennä pihalle sateeseen seisomaan. 

Kielotkin tahtoisivat vettä. Aamulla kun kävin kastelemassa A-nopin kukkapenkin, ripottelin kieloillekin vähän vettä ja ne olivat kovin kiitollisia siitä vähästäkin. Huokaisivat oikein "Aah, ihanaa, vettä, mistä sitä tulee" Oli ikävä tuottaa niille pettymys, kun vettä ei ollut tarpeeksi kaikille. 

Tälle päivälle on luvattu vettä, mutta asumme alueen pohjoisosassa, joten luultavasti jäämme TAAS ilman. 

Lämpömittari näyttää +29 💦 Onneksi meille aurinko oli puolen päivän maissa jonkin aikaa pilviverhon takana, eikä ollut niin tuskastuttavan kuumaa. Saimme tehtyä parin tunnin ajan klapeja - ennen kuin kummankin selkä ilmoitti, että nyt loppuu kumartelu ja päässäkin pyöri molemmilla. 

Alkuviikon olin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon riesana 😉😍 Ihan yhtä kuumaa oli heilläkin. 

Riesasta tuli mieleen Riesa. Hoitaja soitti sovitun mukaisesti maanantaina ja kyseli kuulumisia. No mitäs tässä, sellaista tavallista, mitä tää nyt on. Sanoin kyllä, että jos kesä on tällainen kuin se nyt antaa merkkejä, niin ei hyvä heilu. Onneksi on Ruby (ilmalämpöpumppu) ja autossa ilmastointi. 
Mutta hoitaja patisti optikolle. Tottelin. Tai tottelen. Varasin ajan meidän vakioptikolle ja menen sinne ensi keskiviikkona. Hei hei vaan taas sataset... Toivottavasti löydän jotkut kivat, edulliset kehykset. Ja. Kai mun on palattava niihin kakstehoihin. Kun ei nää lähelle niin ei nää. Saati sitten kauas. 

Mursu vei mut maanantaina sinne Äitille. Matkalla poikettiin maatilamyymälään, joka ei oikeasti ollutkaan vielä auki. Mursu meni edeltä ja kokeili avata ovea, ei auennut. "Ei ole auki" Sisältä tuli nuorehko naishenkilö ja avasi oven.
Kertoi, ettei paikka ole vielä auki, mutta olisimmeko olleet tulossa ostoksille... No joo, ihan vain yhden tietyn asian. Pääsimme sisään, toki hän sen myy, kahvio vain ei ole auki ja muutenkin he avaavat vasta kuukauden päästä.
Mursu nauroi, että hän jo ihmetteli, onko häneltä voimat kadonneet, kun ei ovi aukea millään ja "sinä tulet sieltä sisältä ja noin vain työnnät oven auki". Mutta se olikin lukossa.
Jälleen kerran siis hyvää asiakaspalvelua: varsinaisesti ei avoinna, mutta kun hän piti silmänsä avoinna ja oli tarkkana, pääsimme sisälle ja saatoimme tehdä ostoksemme; kun se kuitenkin oli siis mahdollista.  

Oli pakko ottaa kuva pihan hiekkakasasta, se toi mieleen oman lapsuuden ja Pojan ja Siskorakkaan lapsuuden ja leikit Mummolassa/Isomummolassa 🧡

Mutta kerroinko jo teille, että innostuin jälleen virkkaamisesta? Käytiin pitkästä aikaa kaupungissa käydessämme Prismassa ja siinä Mursua odotellessa katselin käsityölehtivalikoimaa (mikä sana, onkohan tuollaista olemassakaan?). Ruutuvirkkausta kotiin -lehden kannessa oleva kuva osui silmiin ja suoraan "virkkaushermoon". Lehti mukaan ja etsimään oikeata lankaa. Lankaa ei löytynyt kaupasta, mutta netti pelasti - tosin ei just oikealla värillä, mutta... no problem. Lankaa odotellessa päätin treenata jollain muulla lehdessä olevalla ohjeella. Vähän pykii - eilen illalla huomasin TAAS virheen, mutta nyt en ruvennut purkamaan, vaan käytin kikka kolmosta, jotta saan seuraavan kerroksen taas oikein. 

Etsiessäni sopivaa virkkuukoukkua varastostani - kiitos Mummun - käsiini osui myös ostamani silikonikahvaiset (-vartiset?) virkkuukoukut. Ostettaessa kivat ja kivannäköiset, joka koko erivärinen ja mukavat käteen, kun ei olleet sellaisia ohuita niin kuin ennen aikaan. Ja nyt: ne kaikki olivat tahmeita! Kuin sivelty liimalla. Eikä auttanut pesu, ei mikään. Onneksi Mummulta jäi paljon virkkuukoukkuja, joten kokoja löytyy - ne silikoniset tahmakoukut lensi roskikseen ärräpäiden kera. 
Ja kiitos ei enää mitään silikonista tavaraa meille: tajusin sitten myöhemmin ystäviltä kyseltyäni, että silikonilla tosiaan on tuollainen "tahmaantuva taipumus". Yäk. 
Siskorakas ehkä tuo mulle uusia virkkuukoukkuja, tuokohan?

Jotain vanhaa ja jotain ruskeaa...

Repolainen lähti reissuun ja jätti meille VÄRIHAASTE een väriksi ruskean. Yhden ruskean asian huomaan jo nyt unohtaneeni, mutta kuvia on niin paljon, että olkoon, en nyt nouse sen takia tästä ylös. 
Mutta kun haasteen väri paljastettiin, niin jälleen kerran ensimmäinen ajatus oli "mitä ruskeaa meillä oikein on...". Niinpä, mitähän meillä oikein olisi. Mitäs jos avaisi vaikka silmät 😄 

 Sillä aikaa kun Mursu askarteli meille ruokaa, minä pujahdin ulos ja katselin mitä meidän punaisen tuvan pihalta löytyykään - alppiruusun rusehtavien lehtien lisäksi.

Ihan ensimmäisenä tietenkin löytyy viime kesänä nikkaroimamme portaat jotka käsittelimme ruskeiksi. Aurinko on lämmittänyt ne ihanan lämpimiksi ja kesäaamuina on ihana istuskella niillä juomassa aamukahvia ja kuunnella lintujen laulua. 
Portaiden edessä olevat liuskekivet saivat vähän "osumaa" kun Mursu ja Tupla-Halla siirsivät pöllejä takapihalta etupihalle. Onneksi kivi on vain kiveä.

Jatkoin matkaa kohti saunaa ja matkan varrella oli se valtava pöllikasa, josta eilen helteessä teimme klapeja - onneksi on se klapikone! Muutama koivupölli oli aika valtava (vielä isompia on kasan pohjalla) ja saimme niistä hienoja tuohia. Mietin, mitä niistä tekisin; opettelisinko itse tekemään niistä tuohiropposia? 
Osaisinkohan 🤔 Naapurikylässä olisi kyllä tuohimestari, saisikohan hänet opettajaksi.

Pöllikasan vieressä on kukkapenkki, joka on aikanaan tehty A-nopin muistoksi. Hänellä ei ollut viherpeukalo keskellä kämmentä niin kuin minulla ja suren sitä, että piha ei ole enää niin kaunis kuin hänen täällä eläessään. Mutta kukkapenkkiin kylvämme tai istutamme joka kesä jotain ja joka kesä siinä kasvaa jotain kaunista. Se on paikka, jossa jokainen meistä, Mursu, Poika ja minä käymme juttelemassa Mummille - mitä kukin milloinkin. Poika tänne tullessaan käy siellä aina ensimmäisenä, ennen sisälle tuloa. Nyt siellä kasvaa jo mansikoita, metsämansikoita 🍓 eikä niitä kuulemma saa nyppiä pois. Niiden lisäksi kylvin "syötäviä kesäkukkia". Saa nähdä mitä tästä tulee. 

Vielä jatkoin matkaa ja päädyin työkaluvajan nurkalle, josta löysin fillarin. Kumit puuttuu, mutta viedään korjaamolle. Kumit oli ostettu,  emme saaneet niitä paikalleen ja lahjoitimme ne 4H-yhdistyksen kierrätykseen, jossa luvattiin korjata tämä pyörä vastineeksi uusista päällikumeista 👍 
Minun ensimmäinen OMA ja ihan upouusi polkupyöräni oli juuri tämän merkkinen, väriltään vihreä. 

Vajan kulmalla seistessäni silmiini osui vielä lisää ruskeita asioita - kuivien, haravoimattomien lehtien lisäksi. Lehdet on jätetty haravoimatta siksi, että haluamme pihan sammaloituvan ja pikkuhiljaa niin käykin; joka kesä sammalta on enemmän ja enemmän. Ja ruohonleikkuuta vähemmän 🤭😄

Silmiini osui saunan nurkalla tämä ruskeaksi ruostunut tynnyri.
Ei tätä ole kertaakaan käytetty siihen tarkoitukseen, miksi se
on tuohon nostettu ja jätetty, mutta sen tarkoitus on, että
siinä voisi joskus turvallisesti polttaa pieniä määriä risuja yms.
Kaikkea ei tarvitsisi lähteä viemään jäteasemalle. Mutta siinä
se kököttää.. Tyhjensin sinne tänne muuttaessamme n. 10
mapillista nuoruuden aikaisia kirjeitä, jotka oli tarkoitus polttaa,
mutta polttamatta jäi. Vesi- ja lumisateet ovat tehneet
tehtävänsä niiden suhteen. 

Vielä ennen kuin käännyin mennäkseni takaisin sisälle, sillä olisihan sielläkin varmaan jotain ruskeaa kuvattavaksi, vilkaisin itse saunarakennusta: työhuoneen ovi (siellä sitä ruskeaa vasta olisikin ollut, monessa eri sävyssä), tikkaat, kattokin taisi olla ruskea ja saunan ovi, joka on samanlainen kuin työhuoneen ovi: 

Tästä ovesta on käyty monen monta kerta saunan lempeisiin löylyihin ja tultu saunapuhtaina ulos. 
Tämä ovi kuului lähes kaksikymmentä vuotta meidän perheen jouluperinteisiin - ja niihin kuului myös se, että minä kipaisin saunaan ja saunasta sisälle paljain varpain. A-noppi oli "kauhuissaan": eikö sinun varpaita palele? Ei, olin lapsesta asti tottunut juoksemaan saunareissut talvella paljain varpain 🐾

Onko muuten teillä muilla ollut semmoista tapaa isovanhempien (tai vanhempien) kanssa saunassa käydessä, että kun oli peseydytty ja kaadettu päälle se viimeinen huuhteluvesi päälle, niin ennen kuin suljetut silmät avattiin, niin niistä "imaistiin" vesi pois, ettei sitä menisi silmiin? 

No, palaillaan kuitenkin sisälle, vielä on ruskeita asioita, matkan varreltakin löytyy vielä yksi minkä unohdin "lähtiessä". Portaiden vieressä, on mitäpä muuta kuin pöllöjä. Aikanaan meillä joulukuusen korvasi pajuobeliski, johon kiersin valot ja juurelle valkoista punosta leikkimään lunta.
Sittemmin löytyi yhdestä puutarhaliikkeestä kesähelteellä tämä eikä kestänyt kauaa, kun se oli auton takakontissa... Takaa pilkottaa vanha puulaatikko, jonka käsittelin samalla puunsuojalla kuin portaatkin ja tuon puupöllin lahjoitti Tunturiruipelo. Siitä piti tehdä jotain, mutta kun en muista mitä 🤦‍♀️

 Joko te olette väsyneet tähän ruskeaan höpötykseen? Ei tämä enää pitkään kestä, pari tuntia korkeintaan... 

Se minua lähinnä oleva ruskea asia, tai oikeastaan se kai on toiseksi lähin. 
Naapurikunnan puolella pitää iäkäs pariskunta vanhan tavaran kauppaa ja me siellä silloin tällöin poikkeamme. Olemme ostaneet sieltä isompaa ja pienempää tavaraa ja pari kertaa on jätetty tavaraa "tilaukseen": jos tämmöinen tulee eteen, niin soittaisitteko. Ja ovat soittaneet. 

Tämän kanssa kävi niin, että katseltiin ja kierreltiin ja katseltiin. Tultiin kotiin ja koko kotimatka puhuttiin tästä. Ja kun päästiin kotipihaan, käännettiin auto ja lähdettiin hakemaan tämä kotiin.

Tästä tuli meille sohvapöytä ja samalla lisää säilytystilaa; tänne mahtuu kaikki meidän lakanat, pussilakanat, tyynyliinat, pöytäliinojakin sekä tärkeitä papereita ja vähän kaikenlaista. 

Koska tämä ei ole meidän perintöarkkumme eikä tästä ollut myyjilläkään mitään tietoa kenen tämä on ollut, on meillä ajatuksena tänä kesänä ottaa ja hioa tämä, korjata haljennut kansi ja sitten miettiä maalatako vai miten käsitellä. Ehkä maalaamme kyljessä olevien nimikirjainten tilalle meidän nimikirjaimemme ja jonkun meille tärkeän vuosiluvun. 

Seuraavat kaksi huonekalua sen sijaan ovat minulle tärkeitä ja toivon, että Poikakin osaa niitä arvostaa kun aika koittaa. 

Tämä on isän puolen isovanhempien kaappi, joka oli lapsuudessani ns. kulmakammarissa, jossa ei tavallisesti aikaa vietettiin, vain juhla- ja pyhäaikaan. Kaapissa oli lapsen mieleen jänniä esineitä, joita lasioven takaa vain katselin ja joskus tuon oikean puoleista ovea varovasti raotin. Kaapin sain perinnöksi kun heidän talonsa myytiin. 
Kaapin päällä olevia tavaroita ei tarvinne sen kummemmin selitellä - oikealla taaimmaisena oleva valkoinen pöllö on se josta kaikki alkoi. Se täytti tänä kevään 23 vuotta ja sen sain, kun Mursu kävi Pojan kanssa TAYS:ssa katsomassa miten se Yks Helvetin Pöllö toipuu aivokasvainleikkauksesta 🧡

Tämän toisen pöllön taas sain kerran "ihan muuten vaan", kun tää oli niin kiva ja ihastuin tähän. Ja jakkaroita ihminen tarvii aina. 

Mitä enemmän vuosia tulee, sitä enemmän jakkaraa tarvii, kun ei muka pysy pystyssä eikä saa kenkiä jalkaan eikä edes sukkia. 

Seisomaan en tämän päälle saa kiivetä, vaikka tämä tukeva onkin. 

Nyt ollaan viime metreillä 👍😄 Tätä kuvaa Repolainen on odottanut: KYLLÄ! Peitostani löytyy ruskea pöllö! 
Kävin eilen jäätelöautolla ja ostin Pätkis -jäätelöpuikkoja ja niitä olen nyt tämän ruskean pöllöni kanssa syönyt 🍦

 

Käsi ylös ja huutakaa HEP, kuka jaksoi lukea tänne asti 😂😂

Nauttikaa auringosta ja lämmöstä, ruskettukaa maltillisesti ja muistakaa aurinkovoiteet - suojautukaa auringolta. 
Muistakaa, että tuuli on petollinen ystävä helteillä! 

Hapsijäärä, käpyjäärä, oksajääriäinen ja VANHAJÄÄRÄ

En edelleenkään suostu vanhenemaan 😅, mutta en taida voida sille mitään, että musta on selvästikin tulossa jäärä. Hmmm.... Lanseeraan uuden nimityksen kaltaiselleni ihmistyypille: Vanhajäärä. 
Kyllä, tiedän että on olemassa vanhoja jääriä, mutta he ovat nimen omaan VANHOJA jääriä. Vaarini taisi olla sellainen. Mutta korostan edelleen, että en ole vanha enkä aio vanhaksi tullakaan, joten olen vanhajäärä. 

Ja kuten otsikosta näette, jääriä on monenlaisia; itse asiassa wikipedian mukaan Suomessa niitä on 80 eri lajia, tuossa siis vain kolme. Vanhajäärää ei listalta löytynyt. Hapsijäärä ja runkohaapsanen kuulostavat hauskalta. 

Ai mikä nyt on syynä siihen, että tunnen olevani Vanhajäärä 🤔. Ihmiset. Ja heidän käyttäytymisensä. Mikä meitä, tai siis heitä, oikein vaivaa. Minä-minä-minä? 

Tapahtuma A:
Olimme Mursun kanssa liikkeellä; tarvitsimme pari kuormalavaa ja koska olimme niitä yhdestä paikasta jo saaneet; helpottaneet sillä tavalla heidän jätekuormaansa, päätimme kysyä niitä paria toisesta paikasta. Mursu meni kysymään asiasta myymälän puutarhaosastolta, jossa myyjä samalla jutellessaan tervehti hyväntuulisena JOKAISTA portista sisään tulevaa asiakasta. Sinä aikana, kun Mursu siinä seisoi ja jutteli hänen kanssa KUKAAN ei vastannut myyjän tervehdykseen. Ei kukaan. Ehtipä paikalle vartiointiliikkeenkin kaveri, jonka kanssa asiaa ihmettelivät; Mursu tuumasi hiukan sarkastisesti, että hukkaan menee sinun hyväntuuliset tervehdyksesi, johon myyjä oli iloisesti nauraen vastannut, ettei hän voi sille mitään, hän nyt vain on tämmöinen 😊 
Pisteet hänelle - ja vartiointiliikkeen nuorelle miehelle - mutta niitä murjottavia, mörököllejä asiakkaita, jotka mutisivat mahdollisen tervehdyksensä jonnekin kainaloon tai eivät tervehtineet ollenkaan... Noh. Toivottavasti löysivät etsimänsä ja huominen päivä on parempi, kun puutarhatyöt on tehty ja piha pian täynnä kukkia. 

TAPAHTUMA B:
Jatkoimme matkaamme ja päädyimme lopulta ruokakauppaankin. Mursu reippaana käveli edelläni ja minä olin vielä leipäosaston kohdalla kun meinasin pudottaa silmäni ja nielaista kieleni. 
Jos kyseessä olisi ollut nuoret, olisin puhissut ja mulkoillut, ja ehkä sanonutkin jotain, mutta nyt kyseessä oli vanhempi pariskunta. Minua vanhempi. 
Oli jopa lähellä, etten saanut osumaa..
Rouva otti leivän hyllystä ja HEITTI sen parin metrin päässä olevalle miehelleen! 

Kuulostaa varmaan näin luettuna "no mitä tuosta nyt, pikkujuttu", mutta... 
Minut on lapsesta asti opetettu kunnioittamaan ruokaa: ruualla ei leikitä, se syödään mitä lautaselle on itse otettu, ruuasta kiitetään.

Murrrr.... Herra ja rouva käsitelköön ostamaansa ruokaa kotonaan miten lystää, mutta.. No, mielipiteeni tuli varmaan jo selväksi tuossa edellä? Murrr....

Pari päivää on ollut jo oikea kesä. Huh hellettä, sanoisin. Eilen käytiin kaupungissa ja vaikka autossa on ilmastointi ja aukeavat sivuikkunatkin, niin oli aika tuskaisaa. Tuskaisa olo antoi jo merkkejä siitä, että jos tuleva kesä on helteinen, Riesan kanssa tulee olemaan yhteenottoja useammankin kerran. Ja niin hyvin kuin meillä on viime aikoina mennyt. 
Mietinkin eilen, että mitä jos tarkoitus olikin, että olisin syntynyt keisaripingviiniksi 🤔 Toisaalta, kun puhuin aiheesta Mursun kanssa, mietittiin, että perisuomalainen kettu voisi olla parempi: saisi nauttia kaikista vuodenajoista, mutta kukaan ei kuitenkaan jahtaisi. Ilveksenäkin voisi olla ihan ok, kunhan pysyisi poissa ihmisten ilmoilta. 

Kaipaamaani vettä kuitenkin satoi tänään, ehkä noin 5 minuuttia ja isojen vedenkeräyssaavien pohjalle ehkä noin kolme senttiä. Ei siis niin paljoa, että olisin voinut pestä vedellä ne saavit. Ja minä kun ostin pesua varten jo valkoisen vessaharjankin 😂

Taitaa olla aika levottomat jutut. 
Siispä lopetan höpöttelyn tähän vaillinaiseen kuvaan. Kirkon torni on katkennut - ei johdu vappumunkeista eikä -simasta, vaan siitä, että aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja vaikka Mursu yritti olla varjona, tuulen pöllyttämä hiekka yhdessä auringon kanssa sokaisi surkean kuvaajan. 

Mutta osaatko silti sanoa, mistä tämä upea kirkko löytyy? 

Autolla ajetaan varo-varovasti...

Terhi kirjoitteli blogissaan, miten oli joutunut vähän tukalaan tilanteeseen roska-auton ja peruuttamisen kanssa. Kiemurainen ja kapea tie, peruuttaminen iso auto puskurissa ei kuulosta mukavalta ja pitkä peruutusmatka ainakin tuplaantuu tuossa tilanteessa. 
Kaikki sympatiani Terhille 👍

En elvistele omilla ajotaidoilla, joka takuulla ovat pahasti ruosteessa 12 vuoden ajamattomuuden jälkeen, mutta kuten Terhille päivityksensä kommentissa sanoin; harjoitus tekee mestarin 💪
Oma ajokokemus ja -"taito", jos sitä siksi voi sanoa, karttui 15 vuoden aikana viikon pakettiautoajotreeneillä. Eli missäpä muualla kuin Suomi Meloossa... Välillä oli melkoisen ahtaita ja hankalia paikkoja, kaikkein pahimmissa kyllä käytettiin - krhm, tunnustan: miehiä. Viimeiset vuodet olin vain apukuskina.

Mutta helposti ei tämän Pöllön autoilijan ura käyntiin lähtenyt, ei  todellakaan 😂

En ollut koskaan ajanut mitään moottoriajoneuvoa, en mopoa, en traktoria - en edes ruohonleikkuria.
Ensimmäinen ajotunti oli kaupungin nykyisen Messukeskuksen parkkipaikalla, joten tilaa oli. Eteenpäin ajo sujui ihan hyvin; sain auton käyntiin ja opin vaihtamaan vaihteen ja kaikkea semmoista - mitä nyt pitää osata. Mutta sitten pitikin peruuttaa sieltä parkkipaikan päästä lähtöpaikalle. Ei onneksi ollut mitään betoniporsaita tai muita, sillä minä tyttö käytin kyllä ihan tasan koko parkkipaikan hyödykseni. 
Hiki valui sekä minulta että opettajalta, mutta oltiin lopulta lähtöpaikalla ja auton nokkakin oli kohti kaupungin keskustaa.
Oli nimittäin tarkoitus, että ajaisin kaupungin läpi takaisin autokoululle - ja auton pysäköintihalliin.

Ajoin autoa ehkä sellaiset.. no vähän reilun puoli kilometriä. Uusi auto, ensimmäisiä kilometrejä ajossa 🤦‍♀️ Opettaja käski pysäyttää ja totesi, että taitaa olla parempi jos hän kuitenkin ajaa kaupungin läpi, kun on ruuhka-aika ja kaikkea... Auton oikean puolen vanteet ja pölykapselit oli hurjan näköiset - mitä nyt voi kuvitella kun raapivat koko ajan katukivetyksen reunaa.

Mutta kyllä harjoitus auttoi autokoulussakin. Tuli päivä jolloin oli aika mennä inssiin - kun olin ensin läpäissyt kirjalliset. Kiltti katsastusinsinööri päästi läpi, vaikka virheitä oli yksi enemmän kuin sallittua, mutta kun kaikki virheet oli auton rakenteisiin liittyviä, totesi hän vain, ettei naisten näitä tarvi tietääkään. (Tänä päivänähän noin ei saisi sanoakaan, siitähän nousisi kauhea meteli. Eikä hän tiennyt, että olen autonasentajan tytär ja jos isältä olisi kysytty, niin ei ehkä olisi päästänyt niin helpolla 😉😉)

Vielä viimeinen ajotunti ennen inssiajoa. Ajattajana autokoulun omistaja, joka kesken kaiken tuumaa "Meidän koululaisia ei olekaan pitkään aikaan pistetty ajamaan taskuun, ne varmaan laittaa sinut ajamaan". 
Anteeksi MIHIN??? No taskuun,  taskuparkkiin. 
Ollut ikinä kuullutkaan.... Vajaassa tunnissa sitten treenaattiin taskuparkkia ja olin aivan kauhusta jäykkänä inssiin mennessä ja ihan varma, että siihen se sitten kaatuu. 
Mutta ei! Sain peruuttaa "talliin". Ja jos jotain osasin, niin sen osasin, niin hyvin, että inssi nousi autosta ja MITTASI joka matkan joka kepistä autoon 😂😂 Olin tuurilla onnistunut ajamaan auton lähes millilleen keskelle! SE ja pari selitystä pelasti inssiajon ja pääsin läpi! 

Ja se taskuparkki. Sitä en ole oppinut ikinä. En, en vaikka Mursu 25 vuotta yritti sitä mulle opettaa. Ennemmin etsin kunnon parkkipaikan vähän kauempaa ja kävelin, kuin yritin turata autoa taskuun. Varmaan olisin saanut sen helpommin takin taskuun, kun taskuparkkiin. 

Mutta Mursu oli kärsivällinen opettaja ja neuvoja; siitäkin huolimatta, että autossa.. tuota... kerran oli keulassa jalkapallon mentävä reikä ja kerran oli auton katossa reikä.. Ja semmoisia pikkusattumuksia sattui. Autolle. Ei koskaan ihmisille eikä eläimillekään. 

Mii too...

 Olen vapun jälkeen hämmentänyt sekä Mursua että Siskoa että Äitiä ja myös Ystävääni. Laittamalla hävyttömiä viestejä. 
Osuin katsomaan samoja puuhia livenä peräti kolme kertaa, kolmena aamuna peräkkäin - siinä puuhassa ei kyllä kauaa kestänyt, höyhenet vain pöllähti ja rouva jäi pyrstö pystyssä pesään katselemaan, että mihin se ukko oikein lennähti.

Kyllä. Suomeksi sanottuna, katselin lintupornoa, tarkemmin sääksipornoa. 
WWF:n luontoliven sääksipariskunta on ollut suosikkikatsottavaani jo monena keväänä - niin tänäkin keväänä. Ja tosiaan, miten onnistuinkin avaamaan nettisivun just sillä "herkällä hetkellä"; joka ei linnuilla tai ainakaan sääksillä montaa sekuntia kestä. 
Nyt on pesässä kolme munaa ja pääasiallisesti rouva niitä hautoo, herran hoidellessa ruokapuolen. Rouva saa silloin tällöin hetken nykyään niin trendikästä "omaa aikaa" ja herra ottaa tulevat pienokaiset huomaansa. Ja rouva siivet alleen ja lentää kauas pois, ties minne, varmaan tyttöjen kanssa skumpalle tai jotain. Mutta ei rouva kauaa ole pois. 
Nätiksi ovat pesän sisustaneet, ja herra jatkaa kodin laittamista edelleenkin. Milloin tuo oksan pätkään, milloin vähän jäkälää. 
Innolla odotan kun poikaset kuoriutuvat ja saan seurata niiden kasvamista 🧡

Tälle päivälle oli suunniteltu puuhommia: viime kesänä kaadetut ja pölleiksi pätkityt koivut oli edelleen takapihalla ja ne piti saada sieltä pois. Yöllä kun Mursu tuli nukkumaan, hän sanoi, että sataa vettä 😖. Onneksi sade oli loppunut ilmeisesti jo hyvissä ajoin. Ja aamupäivän aikana pilvet alkoi hajoilla ja aurinko tuli esille. 
Puolilta päivin pihaan kaartoi Tupla-Halla ja he vapauttivat minut ulkohommista. Olisin ollut vain tiellä. Peräkärryn ja maasturin kanssa Tupla-Halla ja Mursu saivat melkein kaikki sieltä tuotua pihalle. 
Ja nyt ei kun halkojen tekoon... Onneksi on klapikone; kiitos A-nopin, joka rakasti hankkia erilaisia kapineita, vaikkei välttämättä niitä koskaan käyttänytkään. 

Ensimmäisten pöllien joukosta löytyi tämä kohmeinen söpöläinen. Nopeasti se Mursun kämmenellä lämpeni ja lähti liikkeelle. Portaiden alle sen laskimme, siellä ne ovat ennenkin majaansa pitäneet. Popsivat murkkuja ja muita. 

Aamulla Mursu kuunteli taas fasaanin rääkymistä ja ihmetteli hetken mistä se oikein kuuluu. Jostain ihan läheltä.. Kyllä, meidän takapihalta, kiveltä jossa jänikset talvisin kokoontuvat (tullessaan baarista...) 
Minun piti nousta jakkaralle, että näin sen.. Lyhytkö? Siellä kivellä se jonkun aikaa kyyhötti ja rääkyi, sitten lähti liikkeelle ja tuli lähemmäs taloa. Ikkunan läpi kuvaaminen ei onnistu (olisko ikkunoiden pesu paikallaan 🤔) ja se lähtikin tepastelemaan auton takaa etupihalle. 
Ne on tosi tarkkakuuloisia ja varovasti avasin ulko-oven, että saisin siitä kuvan. Ei näy tipua missään, enkä voinut kysyäkään Mursulta että missä se oikein on. Kunnes näin sen tien laidassa! Nopea kuin mikä: sillä aikaa kun minä otin ehkä n. kahdeksan askelta ja nappasin puhelimen niin se oli kipittänyt jo... 100 metriä..? 
Tuolla se seisoi kiltisti tien laidassa, katsoi oikealle, katsoi vasemmalle, katsoi oikealle ja juoksi reippaasti tien yli suoraan ojaan 😄

Hain postinkin tänään. Odottamani KEVÄTPÖRRIÄINEN oli laatikossa! Jes! Kevätpörriäinen on yksi parhaimpia asioita keväässä. 

Mitä kuu tekee iltaisin?
- Tanssi tähtien kanssa. 

Miksi susi söi kellon?
- Ettei aika mene hukkaan.

Lehdessä on myös Rauhan rakentamisohjeita.
Tämä Matilda 6K-luokalta kosketti minua:

"Jos sä haluat maapallolle rauhaa tuoda,
niin ei sun pidä uutta vihan aihetta luoda.
Ei sulle kukaan aio taputtaa,
jos muita haluat satuttaa.
Meidän on mentävä samaa kaistaa,
jotta aurinko voi kaikille paistaa."

Kiitos Matildalle, ja jos joku Matildan tuntee, viethän terveiseni hänelle 🤗

Kaikki Rauhan rakentamisohjeet lehdessä ovat hyviä ja meidän aikuisten olisi syytä lukea ne ajatuksella - ja ehkäpä jakaa niitä maailmallekin..

Ai niin, kerron vielä, kuinka hyvään ja ystävälliseen asiakaspalveluun tottunut maalaistollo pudotettiin kovaa ja korkealta omalle paikalleen 😂😂
Käytiin marketissa, jossa ei juurikaan käydä, ehkä 3-4 kertaa vuodessa. Siellä oli palvelutiskillä tarjouksessa kalapihvejä, 4 kpl 12 euroa. Valmiiksi pakattuina. Katselin niitä pakkauksia ja mietin ottaisinko ja katsos, huomasin, että pakkauksessa onkin hinta 14 euroa 🤔🤔 Huikkasin hlökunnalle, mielestäni ihan ystävällisesti, että
- Hei, oletteko huomanneet, että näissä pakkauksissa on eri hinta kuin tuossa tarjouskyltissä.
- Juu kyllä, mutta kun tuo meidän uusi systeemi ei osaa..... Kassa kyllä sitten korjaa sen.  
- Aa, okei, no eihän siinä mitään, saatte varmaan vaan aika monta kertaa tämän saman asian päivän mittaan selittää; naurahdin
- No itse asiassa, meidän kanta-asiakkaat kyllä tietää miten nämä systeemit toimii, että ei näitä tarvitse juurikaan selittää.
KOPS. Tervetuloa maalaiset kaupunkiin ja isoon kauppaan. Ei edes hymyillyt puhuessaan. Otin ne kalapihvit kuitenkin ja vielä kotona katselin sitä hintalappua. Kappalehinta 3,50 €. Vieläkään en ymmärrä, miten siihen järjestelmään ei pysty laittamaan kappalehinnaksi 3,00 €, niin saisi oikean hinnan paketille 🤷‍♂️
No, olenhan koulutukseltani vain laskentatoimen merkonomi ja tein 20 vuotta erilaisia töitä ison yrityksen laskutuksessa. (Vaikka ihan alkuvuosina vastasinkin kerran asiakaspuheluun -laskuttelu, kun piti sanoa -laskutus..)

Mutta ei se mitään, kastelukannusta sai alennusta, oli tarjouksessa - ja nyt on uusi kastelukannu.

Tähän sanoisin taas: Kuka muu muka? 😂

Ei oikein onnistunut

Lämpöiset päivät ovat toistaiseksi takana päin, mutta aurinko paistoi ainakin tänään upeasti, linnut lentelivät ees taas pihalla ja aina vain vihreämpää ja vihreämpää on ympärillä. 

Pihalla olisi hommiakin, mutta ensin pitää tehdä se ja sitten se ja sitten se ja sitten se - tiedättehän, kaikella on järjestyksensä 😄😉
Ja tehtävä nro yksi on aikataulutettu perjantaille puolen päivän aikoihin, joten siihen asti.. no ollaan vaan ja suunnitellaan. "Ei kun mitäs jos.. tai jos sittenkin.. niin mutta jos.." 

Tänään kuitenkin päätin, että nyt on aika lunastaa alppiruusuille antamani lupaus ja antaa niille sitä piimää. Reippaana pöllönä kipaisin työkaluvajaan hakemaan kastelukannu - kastelukannut. Toinen on myrkyn vihreä ja siihen on kirjoitettu "MURK MYRK". Siinä on kesäisin juuri sitä. Muurahaismyrkkyä. Olen kertonutkin, että meillä on vähän erimielisyyksiä muurahaisten kanssa siitä, missä kulkee raja meidän ja niiden välillä. 

Toinen kastelukannu on tumman vihreä ja se on ihan vettä varten. Normaalisti sadevettä, sen verran kesäisin sataa vettä, että kolmesta isosta saavista riittää hyvin kasteluvettä kukille. 
Oltiin oltu syksyllä säästäväisiä ja jätetty kannuun vähän vettä (se oli vissiin sitä siemenvettä 😅). 
Nostin kannun alimmalle portaalle, avasin piimäpurkin ja kaadoin piimää kastelukannuun. Mutta.. mitä mitä mitä! Mitä ihmettä, en voi olla noin tohelo, etten osu piimäpurkilla kastelukannuun - miten ihmeessä rapulla on PIIMÄÄ???

Parilla vauhdikkaalla loikalla alppiruusun luo ja ei ehkä nyt ihan niin kuin olin ajatellut, kaadoin piimä-vesi seoksen juurelleen, pyytelin anteeksi ja peruutin tutkimaan tapahtunutta. 

Pahuksen kastelukannu! Se oli haljennut. Tai pitäisikö paremminkin sanoa katkennut, puolivälistä.

Hana on talon takana ja letkuja ei ole vielä viritetty kesäkuntoon joten hain sisältä vettä ja huuhtelin sillä portaan, onneksi siinä ei sitä piimää ollut paljonkaan, mutta keljutti kuin sanonko...
Ja nyt jo naurattaa.

KUKA MUU MUKA?

Ja mitä tästä opimme? 
Muista syksyllä tyhjentää vesi joka ikisestä astiasta, kun laitat ne talvisäilöön. 

Näin tänään 😂😂

Antaa tulla vaan

Lisää vihreetä! Ihanaa, raikasta kevään vihreää ja sekaan kukkia, paljon kukkia!

Kävimme eilen viemässä pahvi- ja muuta roskaa Rinki-pisteelle ja haravointi-, ongelma- ja elektroniikka jätettä jäteasemalle. 

Voi miten paljon oli sinivuokkoja tien varsilla, valtavia mattoja siellä täällä! Ja välillä leskenlehtiä. Joutsenia ja telkkiä - ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ja Muutamat koivikot vihersivät jo hennosti, oli niin kaunista, että melkein liikutuin.

Ennen lähtöä olin haravoinut ja puhdistanut meidän kukkapenkkiä - ja nyt on takareidet kipeä, lihaksiakin siis löytyy. Olen haravoinut pihaa ja puhdistanut meidän paria kukkapenkkiä näinä aurinkoisina päivinä vähän kerrassaan ja niitä haravointijätteitä vietiin jäteasemalle.
Avautuminen nro 1.) Pieni jäteasema, joka on kesäaikaan auki vain 3 päivänä viikossa. Haravointijätteelle vain yksi siirtolava - oisko tähän aikaan vaikka pari hyvä määrä? -  ja kaksi miestä oli peruuttanut peräkärryn niin, että saivat tyhjennettyä roskat jätesäkeistä roskalavalle omalla kärryllään seisoen. Ja kukaan muu ei oikein siihen sitten mahtunutkaan... Jep. Kevyet jätesäkit olisi varmaan jaksanut kantaa vaikka parin metrin päästä niin muutkin olisi mahtuneet tyhjentämään astiansa/säkkinsä. Huokaus. No, ei meillä onneksi kiire ollut ja tuuli pöllytti ne MUN roskat viereiselle siirtolavalle 🤦‍♀️

Kotiin tultuamme otettiin sitten käsittelyyn ne vihaistakin vihaisemmat villakoirat Mursun sohvan alta. Voi pyhä jysäys ja häpeä. Että olikin pölyä, ne ei olleet enää villakoiria vaan enemmänkin pytoneita tai jotain muita käärmeitä. No nyt se on siivottu ja samalla "löydettiin" laatikollinen muistoja; mm. meidän kirjoittamia kirjeitä A-nopille vuodelta xx kun Poika syntyi. A-noppi oli ulkomailla opiskelemassa siihen aikaan ja kirjoittelimme hänelle kuulumisia. Mukana on yksi c-kasettikin - muistatteko, kun 1980-luvulla sai ostaa Postista (kai) kasetteja, äänikirjeitä varten? Me nauhoitettiin yksi sellainen ja lähetettiin se. Nyt ei vain ole millä kuunnella - vai olisikohan työhuoneella. Olisi kiva kuunnella mitä höpöteltiin 😂

Sohvan alla oli neljä pahvilaatikkoa erilaista tavaraa. Tilasin Ikeasta sängynaluslaatikot jotka olin jo aiemmin hyviksi todennut ja pakkasin tavarat niihin. 

Nyt kun katselen ikkunasta ulos, mietin vaihtaisinko tuon salusiinin yhteen laatikoista löytämääni virkattuun, vähän matalampaan salusiiniin, näkisin paremmin tuon pihan ja kukkapenkin vihreyden.

Avautuminen nro 2.) Posti. POSTI. Laitos joka mainostaa televisiossa toimintojaan ja Oma Postia. Mietin jo kyselyn laittamista, että jos otan käyttöön Oma Postin, niin tuleeko sen jälkeen kaikki paketit kotiovelle? Kun sähköpostiin ne ei käsittääkseni tule, ei mahdu. Epäilen kovasti. Luulen, että haemme ne edelleen tosta kaupalta tai mihin nyt sitten ne halutaankin. Ja matka saattaa kestää toooosi kauan. Mutta ei niinkään se. Vaan se, että kyseinen laitos/yritys mikä lie, kehtaa mainostaa "loistavaa" palvelua ja kun menin nettisivuilleen, etsimään ihan muuta tietoa, niin mitäpä löysinkään.
Ensinnäkin löysin tiedon, että meidän kunnan keskustan Postipalvelut siirtyy väliaikaisesti paikasta A paikkaan B, koska "kumppanimme lopettaa palvelun tarjoamisen".  Ja kun luin sivuilta ajankohtaisia tiedotteita muutaman sivun verran, en edes koko huhtikuulta, niin olipa aika monen paikkakunnan kohdalla sama tiedote. 
Tai sitten "Postin päiväjakelussa häiriöitä tänään Siellä ja Täällä". Häiriöitä oli TODELLA monella paikkakunnalla TODELLA monena päivänä. 
Että se siitä Postin palvelusta. 
Mutta plussaa oli se, että löysin netistä, siis Postin sivuilta, ainakin kahden seuraavan viikon tiedot, minä päivinä meille jaetaan posti - huraa! 

MUTTA! Jottei tämä päivitys nyt olisi ihan pelkkää kurjuutta ja valitusta, niin ihan parasta oli herätä tänä aamuna ja katsoa olohuoneen ikkunasta ulos: 

Meillä on aika iso tontti, josta suurin osa on niittyä. Tontin halkaisee puro ja suunnilleen siihen asti kesäisin trimmerillä ajelemme heinän/nurmikon mitä-lie lyhyeksi. Sillä alueellä on erilaisia pusikoita. Heti kukkapenkin edessä on koristeomenapuu ja ikkunasta katsottuna nuori koivu - ja tänä aamuna se koivu oli aivan VIHREÄ! 
Juuri sellainen kevään vihreä, jota rakastan. 

Takapihalla on vielä yksi vanha marjapensas säästynyt myllerrykseltä ja kun tein aamukahvia, katselin, että sen juurelle on kasvanut.. hmm.. rikkaruohoa 😂 Oli mitä oli, mutta pensaan ympärillä on ihan vihreää ja koska koko päivän paistoi aurinko, vihreys pensaan ympärillä laajeni päivän aikana!

Ilman Siskorakkaan lupaa kerron heidän sattumuksistaan tänään ja Ötökkätutkijan tokaisusta. 
Olivat olleet kaupassa, kotoa katsoen kaupungin toisella laidalla, eikä auto lähtenyt käyntiin kun piti lähteä kotiin. Rikki, särki, puks, pum pois pelistä. Sisko soitti johonkin "autohätänumeroon" ja sai ensiapua; oli onneksi ystävä mukana ja kun oli vielä kaksi vahvaa lasta mukana, olivat työntämällä saaneet auton käyntiin. 
Ötökkätutkija oli tuumannut "Ei me kyllä tätä kotiin asti jakseta työntää.."

Auto muuten on punainen.... 🚗🚗

Tämmöistä tänne...
Ai niin, kävin runoilemassakin pitkästä aikaa, jos joku haluaa käydä kurkkaamassa 🙂

Kyllä Pöllökin joskus punastuu...

 Repolaisen posket on aina - tai ainakin tosi usein - punaiset, kun niin kovasti touhuaa ja on menossa, ja tämän kerran VÄRIHAASTE onkin siis PUNAINEN. Ja vaikkei kukaan uskokaan, niin kyllä vain, Pöllönkin posket on joskus punaiset - kun ujostuttaa. Mutta on ne reippailustakin, varsinkin nyt keväällä ja kesällä. 

Punainen on lempivärini, vaikkei sitä nyt just päällä olekaan, mutta erityisen hymyn huulille sai tämä "varastoon" ottamani kuva: 

Samanlaisia leppäkerttuja kuin Repolaisella 😍

Nämä leppikset vain ovat vähän vanhempia, kuten värin kulumisesta näkyy. Reilu kolmekymmentä vuotta sitten Poika maalasi nämä Mummin (A-nopin) kanssa ja nämä olivat A-nopin aarteita ja jäivät tänne kun me muutimme Punaiseen tupaan. Poika oli vahvasti sitä mieltä, että tämä on leppisten koti - ja elämä saa niissä näkyä. 
Kuvaa muokkasin eilen ja lähetin 5-vuotissynttärikortiksi whatsappilla runon kera: 
"Lennä lennä leppäkerttu,
A:n varpaiden juureen.
Kutittele varpaita,
kuiskuttele korvaan:
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viis
- viisi vuotta tulee tänään täyteen
ja A tähtisilmä, nappisilmä, hymysyy
on jo iso poika!"
Vastaukseksi sain videon jossa synttärisankari napitti ruskeilla silmillään ja kiitti runosta 🧡
(Mumminsa oli myös löytänyt ohjeiden "pelunoiden kohdalta vasemmalle..." mukaan oikeanlaisen lego-paketin - näin senkin 😄)

Aamu alkaa meillä, niin kuin monessa muussakin kodissa aamupalalla ja meillä siihen kuuluu tietenkin kahvi. Koska meillä juodaan kahvia kovin vähän, juodaan murukahvia. Työnjako on seuraava: Mursu tekee voileivät - usein ovat jo valmiina, kun minä vasta venyttelen itseni ylös - ja minä teen kahvin. 
Meidän vedenkeitin on toinen tätä lajia: tästä voi valita vedelle haluamansa lämpötilan - eri teelajithan vaativat oman lämpötilansa - ja jokaiselle lämpötilalle on oma värinsä! Punainen on KUUMAA eli sata asteista. 

Selvitäkseni törmäilemättä olohuoneeseen ja keittiöön, nappaan silmälasit tältä pöllöltä, joka niitä ystävällisesti aina yön säilyttää. 

Siskorakas lähetti tämän vuosia sitten ja kelpo kapine, myönnän. 
Ja ei, pöllö ei kärsi alkavasta kaihista vaan huonosti työnsä hoitavasta kotiapulaisesta... Kevätsiivouksen tai ainakin pölyjen pyyhkimisen aika näköjään. Huomasin "pölyiset silmät" vasta kun siirsin kuvan tänne. 

Pöllöä usein lapsettaa, se ei ole salaisuus. Ja siksipä kirjoituspöydän laatikosta löytyy mm. värityskirja 😊 Eikä voi olla värityskirjaa ilman värikyniä. 
Osa kynistä on siltä ajalta kun vielä askartelin eli tooosi vanhoja. 
Vihreä nauha oikeassa yläkulmassa on Pojan eskarissa tai ala-asteella tekemän keppihevosen suitsista. Se on meillä vielä hoidossa, kunnes heiltä löytyy sille tilaa. 

Pimeinä talviöinä tarvittiin taskulamppua. Ja varmuuden vuoksi niitä oli kaksi - kynän päässä on taskulamppu ja toisessa päässä... no sillä on kätevä naputella puhelinta, kirjoittaa viestejä, kun sormin naputellessa tulee usein tökättyä viereistä kirjainta ja sitten viestissä lukee ihan mitä sattuu.. Niin kuin näissä mun höpinöissäkin.

Kahvimuki ja teemuki ovat erikseen. Tämä on mun teemuki. Taika -sarjan mukeja on jokaista väriä yksi ns. keräilymuki, joita kyllä käytetään jos tarvitaan. Punaisia ja musta-valkoisia on kaksi, joten tuplakappaleet on otettu käyttöön. 
Tuolta mukin korvan alta pilkottaa mun lego-palikat 😊 Siskorakas toi joskus...kohta 30 vuotta sitten matkoiltaan mustan ja valkoisen legopalikan suola- ja pippurisirottimiksi. Kauhee kun aikaa juoksee, on sillä pahuksen pitkä jalat ja hyvä kunto 🏃‍♀️🏃‍♂️

Voih, tästä päivityksestä tulisi ihan mahdottoman pitkä jos kuvaisin tähän ihan kaiken punaisen mitä löytyy... Naulakossa roikkuu yksi ulkoilutakki, jossa jälleen kerran yllättäen lukee Suomi Meloo. 

Hoksasin, että meidän kauppakassit ovat punaisia. Näitä on meillä yhteensä kolme. Ei, emme osta meille kahdelle kerralla kolmea kassillista ruokaa, mutta pari on aina autossa "varalla", tai ainakin yksi, kun ei välttämättä muista ottaa kassia mukaan. 
Mikä näissä on erityistä. Ainakin ensimmäisestä kassista tuotto meni SPR:lle,  ja käsittääkseni myös myöhemmin netistä tilaamistanikin, vaikkei niitä heiltä löytynytkään; oli joku muu kauppa josta ne löysin. Mukana tuli kestohedelmäpussit, jotka on ihan superplussaa. 
Vähän huonosti näkyy, mutta kassissa lukee mm. "vapaaehtoisuus" ja "inhimillisyys". 

Klomps-klomps-klomps.
Selasin puhelinta ja löysin kuvan punaisista kengistäni 😍 Nekin ovat reilun 30 vuoden takaa ja niitä lainasi pieni poika, joka on nyt kasvanut isoksi mieheksi, pitää huolta avovaimostaan, vanhemmistaan ja appivanhemmistaan. Ja kissasta nimeltä Juusto. 

Repolainen taisi odottaa kuvaa pöllöpeitosta. Harmi kyllä, peitossa ei ole punaista pöllöä, sellaista oikean punaista pöllöä, mutta jospa tämä kelpaisi?

Joskus vuosia sitten pyysin ystävältä pöllöä läppärin kanteen ja sain tällaisen. Läppäri meni rikki eikä tarraa saanut irti 😢 Ihana ystävä teki uuden pöllötarran ja toisen varalle - vielä on siis mahdollista ostaa yksi uusi läppäri joskus..

Tällaista punaista elämää. Kaikenlaista punaista jäi kuvaamatta, mutta eihän kukaan blogissa kirjaa jaksa lukea 😂😂