Anteeksi Repolainen

 Esitän Repolaiselle julkisen anteeksipyynnön, koska nolottaa ja hävettää enemmän kuin uskottekaan. 
Repolainen esitti aiemmin syksyllä skräppäyshaasteen, lähetti sitä varten kirjekuorellisen ihania tarvikkeita. Pyysin aikaa tänne marraskuulle, koska idea muhi päässä ja ajattelin, että minulla on materiaalia kun Sisko ja lapset ovat käyneet. Näin kävi. 
Sitten tuli uudet läppärit ja mikrotuki on ilmoittanut tulevansa käymään vasta joulun jälkeen, joten kaksi tumpeloa asentaa kaiken itse. Ta-daa: viime viikolla sain tulostimen toimimaan ja vihdoinkin kaivoin kaikki tarvittavat välineet esille. Mutta olisiko Pöllö Pöllö, jos ei se olisi pöllö? 🫣🫣 Kaksi paperiliimaa: toinen kuivunut kivikovaksi ja toisesta tullut sellaista... liejua, mujua, muhjua. En antanut periksi, on olemassa töistä lainattua ohutta kaksipuolista teippiä.

Olin hyvässä vauhdissa, kun Mursu ilmestyy ovelle: "Mun hiustenleikkuukone hajosi" Turhia ajeluja välttääksemme, lähdimme ostamaan uuden ja samalla ruokakauppaan tulevan myrskyn varalta. Askartelu jäi siihen. 
Seuraavana päivänä en ehtinyt vielä kunnolla herätä - en ainakaan vaihtaa päivävaatteita kun Naapuri tuli pullapitkon kanssa kahville ja kun sitten kunnon emännän tapaan lähtiessään heiluttelin ovensuussa ja käskin rapsuttaa vaimoa ja koiria, niin sisälle kääntyessä selkä sanoi niks-naks. Ja sen jälkeen olenkin sitten ollut paikallani, paitsi tänään yrittänyt kävellä ympäri huushollia, saadakseni selän kuntoon. Aamulla oli itku lähellä, kun kampesin itseäni sängystä ylös.

Enkä edes tajunnut ostaa uutta liimaa sillä kauppareissulla, tolvana! Eli anteeksi Repolainen, kun lupasin ja luulin itsestäni liikoja. 

KUKA MUU MUKA?

Että tällaista meillä, Mursu-myrskyn kanssa 😉 Lopetti se onneksi sen riehumisen, toivottavasti teillä on pysyneet sähköt tai jos on ollut sähkökatkoja, niin on tullut sähköt jo takaisin.
Eikä ole puita kaatunut talojen, mökkien eikä autojen päälle eli olette kaikki olleet turvassa myrskyn ajan.

Tänään kuitenkin tein taas jotain, mitä teen joka vuosi - yleensä vähän myöhemmin, mutta se nyt tuli mieleen, niin varmistin, ettei unohdu. 

Onko teillä jotain sellaista JOULUPERINNETTÄ, jolla ilahdutatte ystäväänne (tai sukulaista), mutta ystävä ei ihan välttämättä ilahdu siitä? Tai ainakin sanoo odottavansa sitä päivää lähes kauhulla, kun muistatte perinteen ja ilahdutatte häntä? Ja kun se sitten on hoidettu/on ohi, hän huokaa helpotuksesta "huh, taas saan olla vuoden rauhassa".

Minulla on. Olemme olleet ystäviä lähes 30 vuotta. Puolet siitä olimme kuin paita ja peppu, mutta sitten minä käyttäydyin huonosti ja ystävyytemme kylmeni. Olen pyytänyt ja saanut anteeksi, mutta ihan samanlaisia ystäviä meistä ei enää ole tullut. Mutta Ystäviä kuitenkin.
Jouluperinteen tarina alkaa VILLASUKISTA. En osaa olla ilman villasukkia, en ollut töissäkään. Siellä onnistuin aina hiipimään muita säikytellen ja siksi joulun alla kiinnitin villasukkiini kulkuset. Jos ei työpisteeltä kuulunut höpötystä tai naurua, käytäviltä kuului kulkusten kilinää. 

Jossain vaiheessa joulunalusaikaa muistutin työkavereita ja erityisesti ystävääni, että

JOULU TULLA JOLLOTTAA

Hän inhoaa (omien sanojensa mukaan) tuota sanontaa, ja odottaa aina näin joulun alla, marraskuusta alkaen, kauhunsekaisin tuntein, milloin laitan hänelle viestin aiheesta 🎄🎁
Tänään olen tämän vuoden tehtävän suorittanut - hän alkaa jo pikkuhiljaa, lähes 30 vuoden jälkeen tottua tuohon, eikä ole enää ihan niin kauhuissaan 😄

Koko loru kuuluu näin:

Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä

Haluaisin tehdä himmelin, mutta tärkeimmät asiat ensin... 💕

PS. Päivitykset on kuvattomia, kun kuvat on kadonneet 😒

Piti kirjoittamani

 Jo eilen. Olin aloittanut ja jaaritellut pöllömäiseen tapaan "sun liirum sun laarum" eli että lunta sataa ja tulee. Valot vilkkuu ja kohta varmaan menee sähköt. Ja kas vain: sitten meni sähköt! 

Ding-dong. Se oli ovikello. Valot syttyi ja tv aukesi. Ja sammuivat saman tien. Ja uudestaan. Sen aikaa pysyi valot, että Mursu ehti ojentaa taskulampun ja hakea itselleen taskulampun. Ja ottaa naulakon päältä varoilta yhden viltin, jos tulee pidempi sähkökatkos.

Ja tsädäm. Koko kylä pimeni. Oli hiljaista ja pimeää. No joo, olisinhan siis periaatteessa ihan hyvin voinut jatkaa kirjoittamista, mutta jotenkin ajatuksiin ja sormiinkin tuli "sähkökatkos". Istuin vain viltin alla ja tuijotin pimeyteen. Kuuntelin korvien(välin) kohinaa. Ja rehellisesti sanottuna kirosin. 

En sähkökatkoa, en pimeyttä, en (hiljaisuutta) kohinaa, en tuulta enkä lumisadetta. En sitäkään, ettei sähkökatkon kestosta ollut tietoa. 
Kirosin sitä, että olin päivällä ottanut jonkun ihme kiertoaskeleen tai vastaavan ja satuttanut selkäni!  Selkää särki koski kolotti pakotti ja kaiken lainen liikkuminen oli lähes mahdotonta. Mietin, että pitääkö nukkua nojatuolissa istuallaan - loistoajatus! 

Ding-dong. Sähköt palasivat. Valot ei syttyneet eikä tv auennut 🫣 Valot = jalkalamppu ei olisi ollut suuri menetys, sen elinkaari on jo muutenkin aika loppupäässä. Mutta tv. Just nyt ei tarvitsisi hajota. Katuvalot paloi ja naapurissa oli valot... ONNEKSI vika löytyi sulaketaulusta, sieltä oli kuulemma joku sulake pompsahtanut pois päältä. 

Pöllönkulman iloja, itse hankittuja:
- langaton ovikello, joka toimii sähköllä ja soi siis joka kerta, kun sähkökatkon jälkeen sähköt palaavat. Kukaan ei koskaan soita ovikelloa, kaikki käyttävät pienen lapion mallista kolkutinta 😄
- hella, jossa on kello, joka luonnollisesti pysähtyy, kun sähköt katkeavat. Se ei ole pelkkä kello, vaan siinä on myös ajastin, ja jotta ajastin toimii, pitää kellon käydä. 
Jotta hella ja uuni toimivat, pitää kellon käydä. Onneksi sen ei tarvitse välttämättä olla ajassa.

Lunta oli aamulla varmaan sellaiset 30 cm. MÄRKÄÄ lunta. Istuin edelleen nojatuolissa, tällä kertaa katselin ikkunasta, kun Mursu teki lumitöitä. Kolmeen otteeseen. Aina kun pääsi sisään, lumisade sakeni entisestään. Onneksi ei ehtinyt tiensuuhun asti, lumiaura olisi roiskinut lisää kolattavaa. 

Mutta ei se ole vaarallista, lunta se vain on. Luultavasti sulaa ensi viikolla viimeistään pois. Mikä toisaalta on surullista, mutta sellaista elämä, siis talvi on.

Poika soitti tänään - heillä paistoi aurinko ja oli kuulemma hieno päivä. Meillä aamulla näytti ensin siltä, että aurinko paistaisi, mutta ei siis sitten kuitenkaan. 
Sisko laittoi kuvia, että heilläkin oli satanut lunta. Ei kuitenkaan niin paljon, että lapset olisi saaneet tehdä lumiukkoja.

Ötökkätutkija täyttää huomenna 8 v! 

Onko kellään kokemusta siitä sellaisesta.. odottakaas.. vartalotyynystä? Siitä sellaisesta pitkästä tyynystä? Onkohan siitä apua selkäkipuiselle tai sellaiselle jolla on taipumusta selkäkipuihin? 

Ja sitten toinen juttu:
Onko teidän tuttavapiirissänne ystäviä ja/tai tuttuja jotka harrastavat posliininmaalausta? Meillä on valtavasti posliinia; kuppeja, kulhoja, lautasia - vaikka mitä. Kuvioita, maaleja/värejä yms., sekä posliininpolttouuni. 
Olisimme enemmän kun halukkaita luopumaan niistä. 
Nyt tietysti kun tuli/tulee lunta, niiden saaminen tuolta työhuoneelta on vähän hankalaa, mutta heti keväällä kun lumet sulaa, niitä on mahdollista tulla katsomaan tai hakemaan - tai jos lumet tässä muuten sulaa. 
Uunista löytyy muutama kuvakin ja posliineistakin joitakin kuvia, jos joku kiinnostunut löytyy.  

Hyvää kansainvälistä Miestenpäivää!

 Tänään, 19.11. on kansainvälinen Miestenpäivä - siispä Hyvää Miestenpäivää!

Montakaan miestä ei taida lukijoihini kuulua, mutta välittyköön toivotukseni silti teidän tänne pölähtäneiden kautta elämänne miehille - ja miksei vaikka naapurinkin miehille - siis ihan kaikille!

Kansainvälisen miestenpäivän ratifioidut tavoitteet ovat vuodesta 2009 alkaen olleet:

• Edistetään myönteisiä miesroolimalleja; ei vain elokuvatähtiä ja urheilijoita vaan tavallisia, rehellisiä ja kunniallisia, työtätekeviä miehiä.
• Juhlistetaan miesten myönteisiä vaikutuksia yhteiskunnalle, yhteisölle, perheelle, parisuhteelle, lastenhoidolle ja ympäristölle.
• Kiinnitetään huomiota miesten terveyteen ja hyvinvointiin: sosiaaliseen, emotionaaliseen, ruumiilliseen ja henkiseen.
• Nostetaan esille miehiin kohdistuvaa syrjintää sosiaalipalveluissa, asenteissa, odotuksissa ja lainsäädännössä.
• Pyritään parantamaan sukupuolten välisiä suhteita ja edistämään sukupuolten tasa-arvoa.
• Luodaan turvallisempi ja parempi maailma, jossa ihmiset voivat olla turvassa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa.

Ja jatketaan huomenna Lapsen oikeuksien päivällä: halataan kaikkia lapsia livenä tai etänä 🤗

Jokaisella lapsella on oikeus muun muassa tasa-arvoon, turvallisuuteen, terveyteen ja koulutukseen. Lapsen oikeudet koskevat jokaista alle 18-vuotiasta lasta.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen oikeudet neljän periaatteen mukaan:

• Lasta ei saa syrjiä.
• Lapsen etu pitää ottaa huomioon.
• Lapsella on oikeus elämään ja kehittymiseen.
• Lapsen näkemystä pitää kunnioittaa.

Tarina Taikaviitan takana

 Kun en edelliseen postaukseen tajunnut, niin laitan erikseen yhden linkin tarinaan Taikaviitan takana:

Siirin taikaviitta inspiroi jo yli kymmentätuhatta suomalaista – "siistiä olla nolo" | Yle

Repolaisen värihaasteen värinä on... TAIKAVIITTA 😂

 Repolaisen VÄRIHAASTEen väri on tällä kertaa NEON -värit.

Pöllönä otin haasteen vähän omiin siipiini ja kysyn teiltä: Kuka muistaa Taikaviitan? 
Syksyn ja talven pimeiden iltojen ja aamujen tärkeimmän asusteen?

Muistatteko tarinan Matista ja Niilosta, orimattilalaisen Siiri Saarisen mäyräkoirista? Vuosi oli 2015 ja oli pimeä marraskuinen ilta, kun Siiri oli koirien kanssa lenkillä. 
Matilla ja Niilolla oli asiaan kuuluvasti vilkkuvat heijastinpannat ja Siirillä itsellään heijastinliivi - kulkivathan he myös valaisemattomilla reiteillä.

Heitä vastaan tuli pieni poika äitinsä kanssa ja poika kysyi, mitä koirilla on päällä ja mitä Siirillä itsellään on päällään. Siiri kertoi, että hänellä on päällään TAIKAVIITTA, jotta autot näkevät hänet pimeässä. Poika kiljaisi ilosta ja hihkui äidilleen, että hän haluaa samanlaisen 👍
Mutta: äiti sanoi "ei, et saa" ja "se on nolo" 😒

Siiri Saarinen häkeltyi äidin reaktiosta ja kotiin päästyään kirjoitti aiheesta Facebookiin ja perusti sinne Taikaviitta - siistii olla nolo -ryhmän.

Loppu tarinasta on sitten jo ihan omaa historiaa; en tiedä onko FB-ryhmää tai näitä nimenomaisiaTaikaviittoja enää saatavilla, mutta minä ehdin tilata Äidille, Tunturiruipelolle ja itselleni omat TAIKAVIITAT.

Aihe on niin tärkeä, että tällä kertaa Repolaisen värihaasteeseen tulee Pöllönkulmalta samasta aiheesta kaksi kuvaa - eikä muita kuvia, kun ei nyt löytynyt edes pöllöjä (paitsi tuossa ensimmäisessä, kun liivi on minun päällä 🫣)

Onhan teidän autossa/autoissa Taikaviitat tai heijastinhenkselit? Ja takeissa heijastimet? Koirilla myös heijastimet?
Mursu kertoi, että naapurin Kapu -kissallakin on tassuissa heijastimet nilkoissa, kun kävelee tuossa tien laitaa 👍

Kuka on kävellyt jaloillani?

 Minä vaan ihmettelen. Ja kysyn.
En epäile teitä, vaikka te reippaita olettekin - välimatkaa meillä on sen verran, että en usko, että kukaan teistä olisi syyllinen. Ellei sitten... Repolainen? Te olette niin vikkelää väkeä, että teistä ei kyllä koskaan tiedä missä teihin törmäisi 🤔 En ole törmännyt, mutta... Ja Laiskiainen? Ettet olisikin sinä, joka olet lainannut jalkojani, säästänyt omiasi matkaa varten? Vai oletkohan jo lähtenyt matkalle - en muista tarkalleen milloin olit maahisten metsästykseen lähdössä. 

Ei minä muuten, mutta kun ne on kipeät. Jalkapohjista. Voisiko se johtua iänikuisen vanhoista kengistä - jotka silloin ostettaessa olivat TOSI hyvät. Olisikohan ne käytetty sittenkin jo loppuun, vaikka niissä on ihan uudet nauhatkin. Niiden katkenneiden tilalle ostin.. Voi voi sentään, hyvät kengät pois heitettävä, pohjat kulutettu liian ohuiksi, siitä se varmaan johtuu. 

Käytiin tänään kaupungissa. Ostin ISOJA avaimenrenkaita, en itse asiassa tiennyt niin isoja olevankaan. 

Niiden tarkoitus on tuo:
Eli säilyttää silmukkamerkkejä ja puikkospiraaleja niistä puikoista jotka ovat käytössä. Niin kuin näkyy, kesken on TAAS ainakin kolme työtä.

Tuo on minun mukana kulkeva pussukka, jossa on kaikenlaista pientä tärkeää tavaraa mitä käsitöiden tekijä tarvitsee reissun päällä. Koskaan ei tiedä. 

Avaimenrenkaita ja silmukkamerkkejä kiinnittelin muutamaan projektipussukkaankin, että on varmasti saatavilla, koskaan kun ei tiedä missä mitäkin neuletta tekee 😂

Ostin myös semmoisen pienehkön blenderin smoothieiden tekoa varten. Siinä on kaksi korkillista pulloa, joihin smoothien voi tehdä vaikka evääksi. Siis se tehdään niihin suoraan, ei mihinkään kannuun niin kuin tuossa vanhassa, josta Mursu ei suostu luopumaan, vaikka sillä ei ole käyttöä. 
Voisikohan vitamiinipillerit muuten tipauttaa sinne smoothien joukkoon 🤔

Kävin myös terveyskeskuksessa, taas. Näyttämässä kättä. Palvelutoimistoon ei ollut ruuhkaa, mutta hoitajakaan ei ollut paikalla, oli muissa tehtävissä. Odotin silti. Hirveä kuhina ja tohina siellä oli, en tiedä mitä siellä oli meneillään - eikä se missään nimessä minulle kuulukaan. 
Lopulta pääsin hoitajan puheille, selvitin asian ja hän soitti tohtorille. Hoitaja oli hyvin ystävällinen ja tosi ripeä toimissaan. Hymyilin sisäänpäin, kun hän ei ehtinyt selvittää asiaa loppuun asti, kun lääkäri selvästi antoi ohjeet: varaa aika, otetaan näyte. Selvä. 

Eilen kerroin Penni Pähkinäsydämestä ja olin saanut Olifantin kirjakaupoille 😜 Saankohan nyt jonkun kuuntelemaan vaikkapa youtubesta polkkaa? Eilen illalla nimittäin lueskelin niitä Tarinoita Tuulenpesän metsästä ja sieltä tupsahti eteeni JYTKYPOLKKA 😂😂 Pakkohan se oli kuunnella.

Mistä muuten tuli mieleen, että viime perjantain Vain elämää - ehkä paras esitys oli Marko Hietalan Mörkö Mainio 😘😁

Palaan takaisin Tuulenpesän metsään - hyvää yötä, kauniita unia ja junan kuvia 🚂

Kuinka monta kirjaa?

 Stansta kirjoitti blogissaan, että oli napannut messuilta mukaansa kirjoja. Iki-ihanan Veljeni Leijonamielen ❤️ Ja Tuija Lehtisen, oliko Rafaelin enkelit. Tuija Lehtiseltä olen en-ihan-kaikkea-mutta-melkein. Jäi Stanstalle vastaamatta, mutta tässä vastaus. 
Monenlaisia ja erilaisia kirjapäivityksiä on ollut useassakin blogissa. Onko syksy saanut kirjoittajat ja lukijat lukemaan? 

Minä kävin lauantaina hakemassa kirjastosta Cristal Snown kirjoittaman Tarinoita Tuulenpesän metsästä. "Sydän on viisas kun se on tulvillaan tarinoita". 
Ennen kuin siipensä menettäneen Penni Pähkinäsydämen seikkailu jatkuu, Penni saa käsiinsä äitinsä Annelien kirjoittaman salaperäisen muistikirjan. 
Kyllä, Cristal Snown kirjoittama sarja Penni Pähkinäsydämen seikkailuista on sekä lapsille että aikuisille ja olen lukenut kolme ensimmäistä kirjaa ja odotan, että neljäs kirja ilmestyy. Se ilmestynee hetkenä minä hyvänsä ja on ollut varattuna jo pitkään. 

Kirjaston sivuille jäi.. kuusi kirjaa varaukseen, suurin osa samanlaisia "ilmestyy hetkenä minä hyvänsä" -kirjoja. Mutta kas, ihan yhtäkkiä Gummeruksen ja kirjaston sivuilla seikkailtuani huomasin, että varauksessa onkin KYMMENEN kirjaa! 

Että sitä vaan piti kysymäni
1) kuinka monta kirjaa saa olla kerralla lainassa?
2) kuinka monta kirjaa saa olla kerralla varattuna? 
3) onko noloa, että uusii lainan sen viisi kertaa, joka meidän kirjastoissa on maksimi, että ehtii lukea sen? Tai jos ei sittenkään ehdi, niin lainaa sen uudestaan, jos ei kukaan ole varannut kirjaa? 

Olisiko tämä päivitys kuulunut tuonne "Pöllö kirjojen maailmassa" -blogiin? 
Tämä kirjoista ja lukemisesta. 

Perjantaina kävin Äidin kanssa tervehtimässä Enoa ja sitten käytiin kaikki yhdessä heidän Tädillään. Kahvin sijaan söimme jäätelöt; tämmöiset söpöäkin söpömmät pikkutuutit. Oli pakko ottaa kuva teille tästä herkusta 🍧

Lauantaina käytiin ajelemassa, aurinkoisessa syyssäässä. 

Eksyttiin Heinolan kirkonkylän kautta Jaalaan, sieltä Kimolan kanavan kautta Vuolenkoskelle. 
Uskomattoman upeita kallioita - olisi pitänyt kuvatakin, mutta en ehtinyt, kun pompin auton etupenkillä kun pikkutyttö ja huokailin ja pyörin ja hyörin kallioita katsellen. 

Pöllöjä tietenkin löytyi matkalta - musta tuntuu, että on ainakin joku, joka tietää missä tämä pöllö vahtii terassin porttia ja portaita 😜

Portin toisella puolella on myös pöllö, mutta en ehtinyt ottaa siitä kuvaa, kun auto oli jo käynnissä ja pelkäsin jääväni kyydistä.. 

Eilisen päivän istuin hyvin pitkälti tässä tuolissani saadakseni nämä valmiiksi 

on näitä kyllä tehtykin, hitaasti ja hartaasti. Ihan vain lankoja kuluttaakseni tein. Kukahan siivoaisi mun lankakaapin?

Totta puhuakseni: juttu ei nyt kuulkaa luista. Johtunee siitä, että olen vähän kiukkuinen. Syynä se, että tunnen itseäni pidettävän tyhmänä. Onko teille käynyt niin, että teitä neuvotaan asiassa, jossa te olette aiemmin neuvoneet kyseistä ihmistä?

Huomenna on parempi päivä, ei tää elämä nyt tähän kaadu 😉😊

Miks taas minä?

 Mursu luki eilen, lehdestä varmaankin, että meidän molempien tietokoneet alkaa juosta loppusuoralla. Kyllä minäkin sen tiesin, kympin ikkunat kun näissä molemmissa on. Siis Windows 10, jonka päivitykset loppuu ennen pitkää. 
Rupesi katselemaan, mistä saisi kohtuuhintaan sellaisen kelvollisen koneen, olinhan sen hälle luvannut ostaa. Löysikin ja parin Pojalle soitetun puhelun jälkeen kysyi, lähdetäänkö ostamaan meille uudet koneet. Ai molemmille, kysyin hämmästyneenä. Niin, jos niitä on. 
Niin no, sama kai se, ostettavahan se on kuitenkin. Jos niitä on yksi, ostan sinulle, jos on kaksi, ostan itsellenikin. 

Pimeässä ajettiin lähikaupunkiin, cittari hoitaa. (ärsyttäviä mainoksia muuten, vielä ärsyttävämpiä kun kun minulle selitettiin tuo "sitt ari" hoitaa juttu..). Siellä on remontin jäljiltä kaikki tavarat vaihtaneet paikkaa ja pyörittiin siellä ja täällä ja lopulta löydettiin nuori myyjätär. 
- Hei!
- No hei!
- Mistähän me löydettäis kannettavat tietokoneet?
- Ootte kyllä ihan väärällä osastolla, täältä niitä ei löydy 😊 *hyväntahtoinen naurahdus*
- Ei varmaankaan, mutta kun ei löydetä mistään..
- Mennäänpäs katsomaan.
Ja ripeääkin ripeämpää kävelyä - minun oli jo huikattava Mursulle, että "menkää te, minä tuun täältä perästä, kun on vähän hidas" 😂

Kun minä pääsin perille, oli jo selvinnyt, että koneita on KAKSI. 
- Otetaan molemmat.
- Molemmat?
- Juu-u.
- Selvä. Toinen on laatikossa ja toinen on tämä esittelykone. Käyn hakemassa sen toisen ja tälle laatikon, hetki. 
Hetken päästä hän tulee takaisin kärryn kanssa, jossa on kaksi pahvilaatikkoa ja noin miljoona avainta. 
- No niin. En ole koskaan irrottanut tällaista, nyt pitää löytää oikea avain näistä nipuista... Haa, täällähän on numero! 
Ja niin se kävi näppärästi kuin.. napin ompelu? No näppärästi kuitenkin. Sitten laitettiin se laatikkoon ja siihen ympärille vielä se, onko se varashälytin vai mikä. 
LOISTAVAA PALVELUA!

Kärryissä oli kaksi tietokonetta, vessapaperia ja rasia suklaata. Niillä pärjää pitkälle. Melkein autolle asti. Paitsi jos mukana on Pöllö... 🙄🤦‍♀️

Kaikki hyvin siihen asti, kunnes tuli aika maksaa ne tietokoneet. 
MAKSU HYLÄTTY. Uusi yritys. MAKSU HYLÄTTY. Voi vihne... Kolmas kerta toden sanoo. MAKSU HYLÄTTY. 
Aina löytyy ratkaisu: maksan ensin toisen. MAKSU HYLÄTTY. Huokaus. Hyvä on. Maksetaan luotolla ja siirretään maksu takaisin luottotilille saman tien. JEE; MAKSU HYVÄKSYTTY. 
Mutta vain toinen onnistui, kuka p... käyttää mun luottokorttia 😎🤓 Ai niin, yks pöllö....
Maksakoon Mursu sitten oman koneensa. MAKSU HYLÄTTY. Uusi yritys. MAKSU HYLÄTTY. 
Voi huokaus. Kumpi maksoi ruokakaupassa? 
Onneksi ulkona on Otto-automaatti, haetaan käteistä. En kerro yksityiskohtia siitä, kerron vain, että SAIN RAHAT 🤦‍♀️ ja sain maksettua sen toisenkin koneen. 

Totta puhuakseni, ei edes nolottanut.

Ja kaikki johtui vain siitä, että olin laittanut käyttörajoitukset niin alhaisiksi vain ja ainoastaan sen varalta, että jos ja kun hukkaan pankkikorttini tai joku varastaa sen, niin eipähän saa tyhjennettyä koko tiliä - jos siellä nyt mitään sattuu ylipäätään olemaan 😜😜
Päivällä oltiin käyty ruokakaupassa ja apteekissa - siksi rajat ylittyivät.

Nii-in, apteekissa. Mulla oli kassillinen lääkkeitä ja toisilla saman verran ruokaa kun tulivat ruokakaupasta. Jos olisin mennyt apteekkiin vasta tänään, olisin saanut vielä enemmän lääkkeitä 😄

Mutta KUKA MUU MUKA? 

Nyt kun joku vielä laittais noi koneet toimimaan. Tänään olen opetellut käyttämään chrome -selaimen sijaan edgeä. Onko jotain vinkkejä käyttäjiltä? Perusjutut melkein kai osaan, mutta jos on jotain vinkki-vitosia, niin vastaanotan mielelläni. 

 

Sytytin kynttilän

 

Tämän kynttilän sytytin 6.11.2024 ensisijaisesti ystäväni Stanstan äidille 🧡 - hyvää matkaa hänelle 

Tämä kynttilä palaa myös omalle isoäidilleni, jonka syntymäpäivä olisi ollut 31.10. ja isoisälleni jonka syntymäpäivä olisi huomenna 7.11.

Noel - Talven Poika

Noel heräsi hiljaisuuteen, joka sai hänet hämmennyksiin. Mistä oikein oli kyse, mistään ei kuulunut mitään?

Missä oli Neela, hänen siskonsa? Entä ystävät, Marle ja Milo? Kaikki nauru oli kadonnut, oliko joku tyhjentänyt luonnon, maailman?

Sitten hän vilkaisi ikkunasta ulos ja näki vastauksen. Siskoa ja ystäviä ei kannattaisi lähteä etsimään, ei hän heitä löytäisi kuitenkaan - he juoksisivat hänen edellään niin kovaa, ettei hän saisi ketään heistä kiinni.

Kun Noel oikein tarkkaan katsoi, Milon, Syksyn Pojan, kantapäät vilahtivat juuri sillan toisella puolella - ja katosivat. 

Kauempaa Noel ei malttanut katsella vain ikkunasta vaan juoksi portaille ja katseli ympärilleen silmät loistaen kuin tähdet: se on täällä! Talvi! Talvi on viimeinkin tullut! Joka puolella on valkoista; puiden oksat ovat kuin tomusokerilla kuorrutettuja - pihlajassa näkyy lumen keskeltä Milon maalaamia kauniita marjoja. 

- Maailma on niin kaunis, Noel kuiskasi isälle ja äidille jotka olivat tulleet hänen taakseen

- Katsokaa, tuosta on loikkinut jänis pajupuskan suuntaan. Ja tuossa ovat varmaan herra Harakan jäljet. 

Lunta satoi koko ajan lisää ja Noel pyydysti hiutaleita lapasilleen etsiäkseen niille pareja, mutta kaikki hiutaleet olivat erilaisia. 

Lämpöisillä, punaisilla poskilla hiutaleet sulivat samantien. Äidille voisi kohta kerätä taas timantteja ja isän kanssa rakentaa lumiukkoja, pihaan mahtuisi niitä paljon. Kalliolta voi laskea mäkeä ja hangessa heitellä kuperkeikkoja. Onko mitään parempaa kuin talvi?

Yhtäkkiä Noel oli pihalla selällään ja pian pihalla oli neljä lumienkeliä.

- Neela, Marle, Milo! huusi Noel. Näettekö? Tämä on se neljäs, minun vuodenaikani. Tein enkelit meille kaikille. Tulettehan takaisin taas, kun on teidän vuoronne, minä odotan teitä.

Edit: Neelan, Marlen ja Milon tarinat löytyvät klikkaamalla tunnistetta Pöllön tarinat.

Olisiko viikko paremmin voinut päättyä

 ...kuin lumisateeseen? 

Siinä mielessä vähän huono ajoitus, että renkaidenvaihto oli varattu perjantaille vasta klo 15 ja se oli kaupungissa - Mursu lähti sinne jo kuuden jälkeen, sanoi istuvansa vaikka "poikia" häiriköiden siihen asti kunnes ehtivät vaihtaa renkaat. 
Minä painuin takaisin nukkumaan ja kun kolmen tunnin päästä nousin ylös maa oli valkoinen! Mursu oli päässyt turvallisesti perille ja soitti, että pojat oli olleet reiluja, vaihtaneet renkaat aamusta sopivassa välissä ja hän oli tulossa kotiin. Lumisade oli alkanut n. 6 km:n päässä meiltä eli kieli keskellä suuta oli saanut ajella.

Mutta muuten: voiko viikko päättyä ja marraskuu alkaa paremmin kuin lumisateeseen? Jos voisin, laittaisin loppupäivitykseen kuvia iloisista, nauravista kasvoista: "SNOW!" oli kuulemma Ötökkätutkijan ensimmäinen, iloinen hihkaisu, kun oli kipaissut aamupalalle 😄
Taisi olla viikon nopein aamupala perjantaina ja molemmat lapset olivat pihalla alta aikayksikön. Iloisia, onnellisia, märkiä - ja äitikin, siis Sisko, taisi saada riemusta osansa. Minä sain vain kuvia, kun tulin kotiin jo torstaina.
(Kuvia iloisista ilmeistä ette saa, koska Sisko ja Lankomies ovat tehneet päätöksen, että lasten kuvia ei jaeta missään sosiaalisessa mediassa - joudutte siis vain kuvittelemaan 😂)

Tiistai oli varmaan viikon paras päivä, siitä huolimatta, että piti kiertää kaupungin kautta - ja se ON aina aika kauheaa, meille kun nämä yksi kaista yhteen ja toinen kaista toiseen suuntaan ovat nykyään ihan riittäviä 😂
Mutta kun lopulta päästiin perille siellä odotti Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija ja ihan ensimmäisenä sain käteeni tämän: 

Äiti oli saanut samanlaisen kortin, omalla tekstillään.
Sen verran kerron, että siinä odotettiin kovasti Mummun 
puuroa - ja sitähän Mummu meille keitti joka aamu.
Enää emme pitäneet puuronsyöntikilpailuja, niin kuin ennen, mutta reippaasti söimme kuitenkin. 

Ja.. arvaakohan kukaan mitä sain halausten jälkeen? Ihan semmoisen pikkuisen vain? Pienen ja punaisen..
Vähän bling blingiä Futari-Prinsessalta.

Ötökkätutkijaltakin sain oman tuliaisen, mutta tämä hymyilytti ja toi teidät mieleeni 😊

Nii-in. Näin nämä pöllöt lentää luokseni - tässä
taas yksi erityinen. 

Halauksia, tuliaisia ja "tilauksia" setviessä Mursu kävi hakemassa Pojan ja Miniän junalta ja siinä kaikki sitten olivatkin: koko MINUN PERHE YHESSÄ KOOSSA (lankomies vain puuttui)! Voiko ihminen onnellisempi olla?

Äiti oli tehnyt ruokaa saaveittain: jokaiselle jotain. "Ja kyllä me tytöt ja pojat syötiinkin" 😉

Sillä aikaa kun Äiti laitteli jälkiruokakahveja, me "lapset" lähdettiin ulos ja yritettiin asettautua nätisti riviin, jonoon, kasaan - miten vain, että Miniä saisi meistä kuvan. Kaikki muut osasivat käyttäytyä paitsi me Äidin lapset eli Sisko ja minä... rangaistukseksi siitä Riesakin halusi tulla bileisiin mukaan. Siitä selvittiin ilman, että pienemmät huomasivat ja sitten saatiin se kuvakin otettua. 
Kuvan tarkoitus on saada Äidille kuva meistä - teille näyttäisin sen muuten, mutta kuten jo kerroin tuolla aiemmin: kuvassa näkyisi vain erilaisia jalkoja tai vatsoja eri värisissä takeissa 😂

Kahvin jälkeen Mursu otti Miniän ja Pojan; veivät Miniän junalle ja jatkoivat Pojan kanssa tänne Pöllönkulmalle viettämään laatuaikaa. 

Minä jäin Mummulaan viettämään toisenlaista laatuaikaa. Kieli oli aluksi vähän kankeata, mutta kyllä se siitä alkoi sujumaan: Futari-Prinsessa opettelee jollain sovelluksella suomea ja puhuu jo aika hyvin suomea - huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. 
Ötökkätutkija oikaisi englanninkielenkielen sanojen lausumistamme (Mummun ja minun) hyvinkin herkästi. Esimerkiksi sanaa "viulu" en osannut sanoa oikein 😂 "Miksi sinä sanot sen noin, se sanotaan näin" 
Myös Tunturiruipeloa (86 v) hän opasti: eikös aika moni meistä nuolaise jugurttipurkin kannen puhtaaksi purkin avattuaan? Tunturiruipelo vähän kiusasi Ötökkätutkijaa joka yllättäen kysyi (tässä kohtaa tarvittiin jo kääntäjää avuksi) "eikö Tunturiruipelo tunne pöytätapoja" 😄 
Oikeassahan hän oli, mutta Futari-Prinsessan (=Tyttö) kanssa puolustimme Tunturiruipeloa, hänhän ei istunut pöydässä. 

Drops Baby Merino

Puikot eivät ole oikein pysyneet käsissäni tänä syksynä, mutta kun pyydetään niin tokihan teen. Ja kun saajan silmät loistavat kuin tähdet, niin se tuska minkä koin näitä tehdessäni, katosi kuin tuuleen 💗

Kuvasta ei oikein kunnolla näe millaiset ne ovat, mutta ne ovat sellaiset kun Tyttö tilasi. Ja juuri sopivat. 
Taisi nukkuakin ne kädessä.. 🥰 
Ja Sisko pyysi samanlaiset - en suostunut tekemään mustia, musta on vihonviimeinen lanka neulottavaksi

Tytön kanssa tehtiin taas sudokuja. Siinä ajassa kun minä vasta mietin, hän oli jo tehnyt siitä puolet 🙄 Kun kehuin hänen näppäryyttään ja fiksuuttaan, hän totesi, että "me ollaan hyvä tiimi 👍" Voi miten toivonkaan, että tämä meidän tiimimme olisi koossa vielä 10-20 vuodenkin kuluttua, välimatkasta huolimatta. 

Ötökkätutkijalta saimme tuliaisiksi tällaiset. 
On ihanaa kun alakoulussa jaksavat tehdä kaikkea tällaista erityistä, joita vanhemmat sitten tilata haluamansa määrän. 

Ötökkätutkija on nyt samassa koulussa kuin Tyttö viime vuonna ja sieltä on muistona ja käytössä mukinalunen ja Ötökkätutkijan edellisestä koulusta kangaskassi. 
Mitä kaikkea ehdinkään vielä saada.

Huh. Koskahan te kyllästytte näihin minun jorinoihin...? Pitäisikö ostaa ihan vain päiväkirja ja ruveta kirjoittamaan perinteisesti käsin 🤔 No, ainahan on ruksi yläkulmassa.

Keskiviikkona oli shoppailupäivä - kuukauden sisään oli koko vierasjengin synttärit, Tytöllä oli jo ollut, kahdet on edessä päin. Äidin kanssa oli luvattu ostaa lahjat, ja mulla oli velkoja maksettavana. 
Miten vaikeaa onkaan lelujen valinta, sitä ei voi aikuinen ymmärtää! Tyttö päätyi lopulta erilaisiin pulmaleluihin, niissä riittää tekemistä. Ötökkätutkija halusi jousipyssyn - ja siihen sopivan päähineen. Onneksi suostui ottamaan karvalakin, sillä sitähän sitten tarvittiinkin.

Siinä kai tärkeimmät. Halauksia mennen tullen, naurua, halauksia, naurua, halauksia. 

Ai niin. OLEN LYHYT. 
Tunturiruipelolla on keittiössä kaukoputki, jolla katselee lintuja ja muita eläimiä kaukana pellolla ja metsän reunassa. Torstaiaamuna katseli jotain ja Ötökkätutkijaa kiinnosti kovin, mitä siellä on. Hänelle laitettiin tuoli ja kaukoputki sopivaan asentoon - näkyi kaivuri. Tuoli siirrettiin syrjään, Tyttökin katsoi mitä sieltä näkyy, Äiti katsoi, Sisko katsoi. Minäkin OLISIN katsonut, mutta kun en ylettynyt. Olisin tarvinnut jakkaran. Nauroivat, hävyttömät. 
Tyttö, 12 v, on pidempi kuin minä. 

Mursu ja Poika tulivat torstaina, Poika halusi vielä nähdä ennen kotiin lähtöä. Sinne jäi kun me lähdettiin kotiin, Mummu hoiti kaikki lapset junalle ja maailmalle.
Itku oli tulla kun jouduin heidät sinne jättämään. 

Onneksi maisema oli perjantaiaamuna tällainen ja parani ja parani vain. 
Nyt ovat jo turvallisesti kotona, vaikka lähtö Helsingistä oli kuulemma ollut vähän tuulinen.

 

(Sisko ei ole vielä soittanut kumpaankaan iltapäivälehteen kertoakseen, miten kone heittelehti nousussa - pitäisiköhän minun soittaa.. paljonkohan ne maksaa?

Niin se viikko vilahti

Olen tallessa ja kunnossa.
Rasvannut mystistä pahkuraa/renkulaa kädessäni huomaamatta mitään muutosta suuntaan tai toiseen. 

Puista alkaa olla lehdet lähteneet, ainoastaan omenapuu, jota epäilen koristeomenapuuksi, sinnittelee ja pitää tiukasti kiinni keltaisista lehdistä. Valaisee koko pihan, ei siinä mitään. Myös lepät pitävät tiukasti kiinni lehdistään, niiden ansiosta luonnossa on vielä vihreätäkin. 

Maanantai oli pyykkipäivä. Olen kertonut aiemminkin, että meillä pyykkipäivä on samalla vähän niin kuin jumppapäivä 🏋️‍♀️💪🤸‍♀️🏋️‍♀️ Eli meillä ei ole perinteistä automaattipesukonetta vaan semmoinen uudemman mallinen pulsaattoripesukone. Ei ihan siis nyrkkipyykkinä sentään pyykinpesua hoideta, mutta vähän työtä ja jumppaa pyykinpesu vaatii. Pakaralihakset tulee mulla kipeäksi 😉😄 - hyvää jumppaa siis. 
Ja ei, ei me asuta keskellä ei mitään - vaikka meille usein niin sanotaankin 😂 Oma valinta ja kyllä meille "ihan oikean pesukoneen" voisi hankkia. Vaan toistaiseksi näin. 

Muuta en viikosta varsinaisesti muistakaan, mitään erityistä. 

Aaa - sain Mursun vihdoinkin taas erään "työn" ääreen: ruvettiin etsimään sopivan kokoisia ruuveja (2 kpl), pultteja (2 kpl) ja rikkoja (4 kpl). Ei löytynyt. Uskomatonta, että meillä on laatikoittain kaikenlaisia ruuveja, muttereita, pultteja, nauloja - ihan mitä vaan, mutta ei juuri koskaan sopivaa. Lähdimme siis ostamaan, nyt meillä on muutama ylimääräinen "kun eihän koskaan tiedä, milloin niitä tarvitaan". 
Nyt on taannoin ostamassamme roskapöntössä vastakkaisilla reunoilla paperipuristimet (mitä ei
A-nopin työhuoneesta löydy, sitä ei tarvita ja sieltä löytyi juuri sellaiset isot puristimet, mitä tarvitsimme), joilla voi kiinnittää pönttöön säkin. Pönttö on nimenomaan kaatopaikalle vietäviä roskia varten, siis niitä mitkä viemme itse. Jo vain olen tyytyväinen. Ai miksi ne tarvitaan? 
No se on taas tämä mun pituusrajoitteisuuteni: jos on tyhjä/tyhjähkö EDIT: SÄKKI EI: sähkö, niin sehän on aina siellä pohjalla ja kas - niin olen minäkin, kun sitä sieltä yritän koukkia. Nyt en ole 👍
(Jätehuolto hoitaa ns. normi talousroskat.)

Eilen käytiin kaupassa. Olen ollut siinä luulossa, että Mursu ei pidä smoothieista. Sanoin, että haluaisin tuon ison tehosekoittimen tilalle sellaisen pienen, kun ei tota käytetä. Selvisi, että kyllä Mursukin niitä syö, mutta ei KAUPAN smoothieita. AHA. 
Kauppareissulla kuitenkin ostettiin smoothietarpeita - osa kyllä jäi kauppaan kun kauppalappu jäi kotiin, yllätys yllätys. 
Koska eilenkin oli kiva ilma eli ei satanut vettä ja koivut oli kuin pieniä aurinkoja siellä täällä, ajeltiin kotiin taas pidemmän reitin kautta. Luultiin jo, että oli eksytty, kun osuttiin näihin maisemiin: 

 Jatkettiin kuitenkin tietä eteenpäin, ei käännytty kyltin osoittamaan suuntaan - ja päästiinkin kotiin yllättävän pian. Kaikkea sitä. 
Mutta onhan sitä ennen käyty useinkin Venetsiassa, Vesteråsissa, ties missä. 

Menneellä viikolla oli se kuuluisa "Joku Muu" 💗 saanut puhelimensa lukkoon ja sehän on sanonko mistä. Onneksi ongelma ratkesi nopeammin kuin odotettua, sillä tärkeä muistilappu löytyi. Löytyikö peräti sieltä mistä pitikin - minulta ne eivät nimittäin juuri koskaan löydy. Joku aina siirtää niitä. 

Tuosta episodista tuli mieleen vinkki viitonen. Minä nimittäin jokun vuosi sitten hermostuin siihen, kun käyttäjätunnuksia ja salasanoja on sen sata, joka paikkaan kun ainakin pitäisi olla eri tunnukset ja salasanat ja onhan se näinä päivinä ihan viisasta, kun huijareita on liikkeellä enemmän kun kylässä tai taloyhtiössä asukkaita. 
En muista mistä tämän silloin alunperin bongasin, mutta (seuraa MAINOS, ei maksettu) Suomalaisesta kirjakaupasta tämän ostin

Tämä muistuttaa vanhaa kunnon puhelinmuistiota, mutta on tarkoitettu juurikin eri nettipalveluiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja varten. 
Erittäin kätevä.

Sehän on sitten tietysti eri asia, muistaako sen, missä sitä säilyttää. 

Hankin tämän osin senkin takia, kun niitä tunnuksia on sen miljoona, että sitten kun ja jos jotain sattuu, niin on läheisillä helpompi lopettaa kaiken maailman tilit - löytävät ainakin ne tiedot missä kaikkialla niitä on. 
Oli nimittäin silloin 12 vuotta sitten Mursulla vähän ongelmia minun asioiden hoitamisen kanssa, kun olin pihalla kuin lintulauta, enkä osannut vastata kysymyksiin. Tietokone oli yhtä tuttu kuin auton moottori ja sekin sentään oli joskus ollut tuttu. 

Mutta siis niin. Tämän saman kirjasen tehtävää ajaa ihan yhtä lailla perinteinen osoitekirja tai puhelinmuistio - ideana on valmis aakkostus. 

Sellaista. Pöllönkulma hiljenee taas viikoksi. Luen kyllä teidän kommenttinne ja yritän vastatakin, mutta jos vuodessa voi olla monta joulua, niin mulla on yksi joulu tiistaina! 
Menen Äidin luo, jonne Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija menevät jo huomenna (ette vissiin ole vielä kuulleet???) ja Poika ja Miniä meidän kanssa samoihin aikoihin. 
Ryppytyttö on onnellinen! 

Yllätysten viikko

 Viikko alkaa olla lopuillaan, joten uskaltanen jo kirjoittaa, että yllätysten viikko oli ihan mukavien yllätysten viikko. 

Olin jo aloittanut päivityksen sairaskertomuksestani nro 3622 - osittain siksikin, kun Terhi oli omassa päivityksessään kehunut aiheesta julkista terveydenhuoltoa. 
Kehotuksesta kävin maanantaina uudelleen näyttämässä tuota kädessäni olevaa mystistä pahkuraa tai miksi sitä sanoisi. Ei se siitä viikossa mihinkään hävinnyt niillä ohjeilla jotka sain, sain ainoastaan sen huuliherpeksen - joka onneksi hävisi vuorokaudessa oikealla voiteella. 
Nyt lääkärinä oli mukavan näköinen nuorehko (niin, se on tämä ikäkysymys 😉) mieslääkäri, joka katsoi kättä ja tuli siihen tulokseen, että no jos se on vaikka sieni, kokeillaan sienivoidetta. Seelvä. Kuuden viikon päästä uudestaan; kyllä kai pakkaset on siihen mennessä sienet jo vieneet...

Samalla kysyin sitten hoitajalta, että josko koronarokotuksen saisi. Vai onko pakko ottaa influenssarokotus kanssa (kun en tahtoisi). Millä perusteella, kysyi hoitaja. 
No kun on tämä Riesa (olin luetellut koko litanian heti sisään mennessä: nimi, hetu, vaiva, Riesa ja sen lääkitys - sitä ne aina kysyy). 
Ei kuulu Riesa riskiryhmään, vastasi hän. THL:n mukaan kuuluu, aamulla katsoin, vänkäsin minä.
Hoitaja rupesi tutkimaan, minä olin hiljaa. Kerrankin. 
Kyllä se näköjään kuuluu, hoitaja myönsi, minä etsin ensimmäisen vapaan ajan. 
Lohdutin häntä, että ei se ole ihme jos ei siitä ole varma, kun ei THL:kään ole näiden vuosien aikana tiennyt ollako vaiko eikö; välillä kuulutaan riskiryhmään ja välillä ei. Nyt taas kuulutaan.
Kysyin, saisko Mursulle kanssa - samalle päivälle, ollaan käyty aina samaan aikaan.
Mikäs Mursulla? Kakkostyypin diabetes. Ja onhan meillä molemmilla tätä painoa.... 
Muistatko Mursun hetun? 

Nyt vaan mietin, pitääköhän meidän puhua ruotsia, kun mennään rokotettaviksi 🤔🤔 Kun sattuu olemaan ruotsalaisuuden päivä silloin. Tai jos veisi leivokset - kun Kustaa Aadolfin päivä, jos kahvitauolle jotain hyvää, niin saisikohan silloin ihan suomea puhua..

Tiistaina ei taidettu tehdä mitään erityistä, koska keskiviikkona oli tiedossa kaupunkiin meno. Olin sopinut tapaamisen entisen työkaverini ja ystäväni kanssa, jonka kanssa ei oltu tavattu moneen vuoteen. Mursu sanoi, että hän saa kyllä aikansa kulumaan parin tunnin ajan, käy kaupoilla ja sen sellaista. 

Meillä meni vajaa kaksi tuntia oikein rattoisasti - niin nopeasti, ettei uskoisikaan ja puhuimme melkein koko ajan päällekkäin. Mikäpä ihme se oli, kun ei oltu moneen vuoteen nähty ja kaikki asiat oli puhumatta ja niin paljon oli ehtinyt tapahtua. Todellakin oli ehtinyt molemmille ehtinyt niiden vuosien aikana tapahtua. Oli mukava ilta ja toivon, että tapaamme pian uudelleen ja saamme otettua menetetyt vuodet edes osin kiinni. 

Kaiken sen juttelun ja höpöttelyn lisäksi sain Lukemattomien listalle taas yhden kirjan luettavaksi tai totta puhuakseni otin sen Celiassa kuunteluun saman tien.

Ja Repolainen!  Lapitip on luettu ja siitä olen kirjoittanut muutaman sanan Pöllö kirjojen maailmassa -blogiini. Nyt kirja on Äidillä ja kunhan hän on sen lukenut, se lähtee jatkamaan matkaa eteenpäin. Jos kukaan ei erikseen ilmoittaudu haluajaksi, niin tiedän kyllä kenelle sen laitan menemään 😄

Perjantaina Mursunhermot (ei siis lehmänhermot) saavuttivat päätepisteensä ja kun aurinko paistoi olohuoneen ikkunaan ja totesin, siis todellakin vain totesin, ties monennenko kerran, että kyllähän tuo ikkunan tarvitsisi pestä - ja istuin nojatuoliini - hän haki ikkunanpesuvälineet ja totesi, että no niin, mistäs sitten aloitetaan. 
Ööh... tavaroiden siirtelystä, verhosalusiinin poistamisesta... Ei kun Pöllön persuuksien tuolista nostamisesta. Pesimme siis ikkunan. Yksi ikkuna (neljä pintaa) riittää yhdelle kerralle, ei pidä sentään liikaa rehkiä 😄 Mutta ei voinut Mursukaan kieltää, etteikö ikkunasta näkisi paremmin - maisema näyttää paljon paremmalta.

Ja väitän, että se ilves, jonka näki illalla tuossa tiellä, olisi voinut jäädä näkemättä, jos ikkunaa ei olisi pesty! Minä en ehtinyt sitä nähdä - ilveksillä on pahuksen tarkka kuulo, siihen tulokseen tulimme. 
Mursu nousi omalta paikaltaan, jotta minä olisin voinut mennä siihen katsomaan ilvestä ja saman tien se luikahti piiloon. Jatkamaan matkaan, luultavasti tien toiselle puolelle naapurimökille, koska hetken päästä kylältä päin tuli auto, joka ei yhtään hidastanut tai mitään, joten tiellä tai tien varressa ei ollut enää mitään.

Eilen, lauantaina, käytiin kaupassa ja koska oli niin upea ilma, ajeltiin kotiin "maisemareittiä" pitkin. Koivut ovat upean keltaisia ja ovat uskomattoman näyttäviä vihreitä kuusia vasten. Syksy on kerta kaikkiaan loistava asussaan.

Ei ehditty kauaa olla kotona, kun pihaan kääntyi vieras auto - toinen entinen työkaverini! Yllätysvierailu: "Olin reissussa ja tulin tuomaan nämä sulle." 
Ja tässä taas todistusaineistoa; Terhillekö tästä kommentissani kerroin, miten pöllöni ovat lisääntyneet:

Tämän ihanan pöllön sain tuliaisiksi Kyprokselta - lisäksi sain jääkaappimagneetin, mutta siitä jäi kuva ottamatta. 

Oli ihana tavata häntäkin, muistella vanhoja ja kuulla uusia kuulumisia. 

Täysikuu on aiheuttanut - miten se sanotaan - huonosti nukkumista? Huonoa nukkumista? No, joka tapauksessa, viime yö oli pahin. Oma vika. Kuka käski syödä niin paljon suklaata. Närästi. Piti nousta keskellä yötä ottamaan Gavisconia. Unet on ihan sekopäisiä. 

Nyt aletaan kuitenkin pikkuhiljaa siirtymään taas kohti uutta kuutta, joten eiköhän se unikin ala olemaan tasaisempaa. Lähden kokeilemaan. 

Futari-Prinsessalla on huomenna synttärit, 12 vee. Mun pikku Prinsessa 💗
Muistan, miten me sitä täällä Suomessa odotettiin, Mummo (Äiti) ja minä viestiteltiin suunnilleen viiden minuutin välein "ootko sä joko kuullut", "joko sä oot kuullut".
Ja mä mietin, että mitä jos jotain sattuu, jos Mummon pitää lähteä sinne, kuka lähtee mukaan, kun mä en olisi vielä saanut lentää. Olisin pakottanut Pojan lähtemään sinne 🤓 

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin - Prinsessasta on kasvanut Futari-Prinsessa, joka pitää huolta pikkuveljestä 💗

Repolaisen värihaaste jatkuu, se on varmaa - ja värinä on harmaa

Pikku Kakkosen Susannan värirunoista löytyi Heli Rantalan runo myös Harmaalle: 

Hei, olen harmaa
minusta on moneksi – se on varmaa!
Olen delfiini leikkisä, villi
Olen suuri valas ja pieni silli.
Olen sadekuuro rankka
ja betonilattia vankka.
Virtahepona vedessä uin,
variksena sulkiani suin
Olen maisema lehdetön lokakuussa,
olen söpö koala, viihdyn puussa –
eukalyptuksen-lehti suussa!
Olen mummon kutoma villasukka
ja kuuta ulvova susihukka.
Hei, olen harmaa
minusta on moneksi – se on varmaa!

Syksy on todella alkanut ja se on monelle harmaata aikaa. En väheksy sitä lainkaan - tämän Repolaisen värihaasteen mukana olemme oppineet toisistamme paljon; myös sen, että jokaisella on omat lempivärit, minulle punainen merkitsee jotain muuta kuin sinulle, sinulle sininen jotain muuta kuin minulle. 
Tiedän 😄 - olette enemmän kuin kyllästymiseen asti lukeneet sitä, miten maalla asuminen on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut, miten maalla asuminen on parasta elämässä. 
Ja miten tämä sitten liittyy värihaasteeseen ja harmaaseen? (Pöllö aloittaa aina A:sta...)
Harmaa. Sumu. Sade. Lehdettömät puut. Näinä vuosina täällä maalla olen oppinut näkemään harmaan eri sävyt. Puolen tunnin matkalla kauppaan ehtii nähdä kymmeniä eri harmaan sävyjä - ja siinä missä keväällä huokailen kevään vihreän eri sävyjä, ihailen syksyn harmaita sävyjä, sumua järven yllä. Toivon siis, että tänä syksynä katselisitte harmaata toisin silmin, ette pelkkänä harmaana; mielen siveltimen kanssa ja maalaatte syksyn kauniin harmaan taulun mielessänne - ehkä keltaisen tai oranssin lehden jonnekin, tai auringonnousun sumun taakse 💗

Mutta nyt siihen Repolaisen haasteeseen, joka tämän päivityksen aiheena on, Pöllön maalailut sikseen, kun ei se edes osaa maalata. 

Tervetuloa siis Pöllönkulmalle. 
Tätä tietä pitkin meille pääsee - tai meidän ohi, jos ei halua poiketa. Tuolla suunnassa tien oikealla puolen on rivi postilaatikoita, meidänkin punainen, johon silloin tällöin tipahtaa ihania postikortteja tai kirjeitä, joskus pieniä pakettejakin 💗

Tästä jos jatkaa toiseen suuntaan, siis kuvaajan selän taakse, päätyy muutaman sadan metrin päästä kyläkaupalle. Kylä on taas hiljentynyt, kun kesä on ohi ja mökkiläiset palanneet kaupunkiin. 

Koulu lopetettiin keväällä eikä tästä meidän ohi enää kävele pieniä koululaisia - ainoastaan muutamia koiranulkoiluttajia. Ja tietenkin traktoreita, leikkuupuimureita ja... hih... kaupunkilaisvieraiden mielestä "hyi kun haisee pahalle" kun joku vie possunpissaa pellolle 😜 "Ruoka siinä tuoksuu" - on meidän yleisin vastaus. 

Tällainen on tuttu näky meidän kylällä ja monessa muussakin maalaiskylässä: heinäseipäistä tehty kynttilä- ja/tai kukkateline. 

Tuohon lyhtyyn kävin äsken, pimeän tullen sytyttämässä kynttilän, tänään on Mursun mummon syntymäpäivä, hän olisi täyttänyt tänään 106 vuotta. 
Unohdin huikata hänelle "Syömään", niin kuin Lapsi aina huikkasi jo ovelta, kun sinne mentiin 🥰

Tämä on meidän pihatien varressa, Eniili on pysäköitynä tuon tuijan viereen. 
Harmaata on muuten tuolla taaempanakin: naapurin talo.

Ennen kuin mennään sisälle, niin katsotaan mitä muuta harmaata Pöllönkulmalta löytyy ulkoa. Ihan kaikkea en kuvannut, mutta KIVI. 

Tämä on jo sammaloitunut hyvää vauhtia (kun onneksi ehdin pelastaa sen ystävän kynsistä, hän oli poistamassa sammalta!) Kivi on ison pihlajan ja alppiruusun välissä - minusta ei sen päälle ole kiipeämään, mutta niin kauan kuin minusta ääntä lähtee, kivi ja sammalet pysyvät paikallaan.

Harmaat kottikärryt pääsivät tietenkin kuvaan. Vierestä yrittivät toisetkin, kurkkivat vähän samalla tavalla kuin serkkupoika 3-4 vuotiaana meidän häissä: jos ei muuta niin jalka tai käsi näkyy joka kuvassa 😄 Kiviä on meillä enemmänkin, mutta niiden kuvaamiseen tämä juttu olisi sitten mennytkin. 

Tämän raparperinlehden olin jo laittanut leppäkerttujen talvipesään, mutta otin sen esiin näyttääkseni teille. 

Ystävä teki sen meille vuosia sitten, kun olimme ostaneet kesämökin. Siellä se oli portailla, niin kuin täälläkin. Huomasin nyt kuvatessani, että tuokin alkaa sammaloitumaan. 
Mökki on kokenut kovia ja odotan, että päästään siitä eroon (toivoa on!) ja paljon en ole sieltä pois tuonut, mutta tuo oli yksi niitä, jotka ehdottomasti oli otettava mukaan. 
Joka kevät lumien sulettua, nostan sen leppäkerttujen kanssa portaille - siitä tietää, että kesä on tulossa. 

Vieläkään ei päästä sisälle. Avain ei sovi avaimen reikään. 

Tämän mystisen näköisen avaimen reiän olen tainnut esitellä teille joskus aiemminkin? Tai ehkä en.
Kesä tai pari sitten meille oli ilmestynyt vuokralainen. Mursu sen huomasi ja kun se lähti pois kotoa, se vuokralainen, rupesimme tutkimaan mistä oikein on kyse. 
Se oli joku mehiläinen, rusomuurarimehiläinen 🐝. Se oli tehnyt tuohon avaimen reikään pesän ja tehnyt sinne hunajaa!  
Me ilkeät vuokranantajat (jotka emme kyllä olleet tehneet mitään sopimusta), kaivoimme teräväkärkisillä pinseteillä sekä pesän että hunajan, jota oli yllättävän paljon, pois ja kun oletimme sen olevan tyhjä, teippasimme avaimen reiän umpeen. Pari kertaa mehiläinen vielä yritti tulla takaisin, mutta hävisi sitten. 
Mutta mennään sisään - oikealle vai vasemmalle? Pöllöjä vai pöllöjä 🤔😉

Kurvataan vasemmalle.

Harmaita pöllöjä olisi ollut enemmänkin - oliko yllätys? - mutta ne on suurin osa kaapin päällä ja osa varmaan harmaita siksikin, että ovat sentin pölykerroksen alla. 
Koska olen vähän lyhyt yläpäästä, en ylettynyt kaapin päälle, otin kuvan vain tästä harmaasta pöllöparista: minä ja Lapsi 💗 Mursun ostama. 

Näyttää olevan täynnä tärkeitä asioita. Ainakin, tuota... pöllökirjanmerkin 🤷‍♂️

Niin ja pituuteni; olen toisesta päästä ihan sopivan mittainen: jalat ylettyy maahan asti, mikä on ihan hyvä. 
Onneksi on tuo Mursu, niin se auttaa sitten kun tarvitsen lisää pituutta siellä toisessa päässä.. ASIAAN - eli toiselle puolelle huushollia!

Tämän pöllön joku saattaa muistaakin, olen esitellyt tämän aikaisemminkin. 
Tämä on nimeltään Huuko ja sillä on meillä ihan erityinen tehtävä: kannattelee tulostinta. Tänään sai vähän tuuletella "aivojaan" kun Mursu sai tarpeekseen tokaisustani "toi ikkuna kyllä tarttis joku päivä pestä" ja tarttui siis toimeen. Se vaati tarttumista moneen muuhunkin kuin toimeen, piti tarttua myös Huukon.

Huuko ilmestyi meille 6,5 vuotta sitten yhdellä kertaa kun olin käymässä Riesa-tohtorilla ja Mursu sillä aikaa kirpparilla. Tullessaan hakemaan minua ja hetken ajeltuamme kysyi, enkö huomaa kuka istuu takapenkillä. Huukohan se siellä istui, nätisti turvavöissä, niin kuin autossa pitääkin.

Ai miten niin meillä on paljon pöllöjä 😂 
Menneen kesän aikana olen saanut monta uutta ystävää 🤗 - ja kyllä, olen kerännyt pöllöjä yli 20 vuotta. Harmi kyllä jouduin osasta luopumaan, kun muutettiin, kaikki ei mahdu tänne pienempään kotiin. 

Tämä huopakassi kuitenkin on käytössä neule- ja virkkaustöitä tehdessä. Nytkin siellä on keskeneräinen neule, sellainen jolla ei ole kiire, valmistuu kun valmistuu, vaikka vuoden päästä talvella.

Siellä pitää majaansa myös nämä harmaat...
"mollukat". 
Hyvällä mielikuvituksella niitä voisi sanoa ampiaispesiksi ja onhan tuohon yhteen näköjään yksi ampiainen eksynytkin.

Ystävä pyysi näitä ensi kesää varten virkkaamaan (kun oli ensin kyseenalaistanut virkkaustaitojani 😜). Ihan tyytyväinen en itse näihin ole, mutta hänelle ne kelpasi kun lähetin kuvat. 
Niihin on tulossa vielä ampiaiset, kunhan tapaan Lapsen, hän kävi pyynnöstäni askartelukaupasta ostamassa kunnon amppareita. 
Ja lisätilaus ampiaispesistä on jo tehty eli piti käydä ostamassa harmaata lankaa kun kaikki meni tähän. 
Meidän työkaluvajasta muuten löytyi IISOO mehiläispesä reilu viikko sitten, tyhjä ja rikkinäinen sellainen, se oli jo osin lattialle rapissut. Nopeasti ne olivat sen tehneet, koska olimme käyneet siellä n. viikkoa aiemmin ja silloin sitä ei siellä ollut 😲😲

Tähän kauniiseen ompelurasiaan päättyy värihaasteen harmaa -osa Pöllönkulmalta. 
Tämä on Mursun rakkaan Mummin ompelurasia ja tämä on jo vuosia nähnyt. Hyvin säilynyt ja minä olen saanut luvan käyttää tätä omille ompelutarvikkeilleni. 

Toivottavasti viihdyitte Pöllönkulman harmaiden sävyjen kanssa - höpötyksistä ei tarvitse niinkään välittää, kunhan höpöttelin 🍁🌟

Nautitaan täysikuusta
Hopeinen kuu luo,
järvelle siltaa, 
ei tulla voisi,
kai koskaan tällaista iltaa.

Eilen oli niin upea kuunsilta Päijänteellä, etten olisi tahtonut tulla kotiin laisinkaan, vaan jäädä tuijottamaan kuunsiltaa ja haaveilemaan.

Mutta kuukauden päästä on jälleen täysikuu, kunhan ensi nautitaan tästä 🌕

Että silleen taas

 Ihan muita juttuja piti teille kertoa, mutta... KUKA MUU MUKA? Arvon tässä nyt, että missä järjestyksessä kirjoittelisin 🤔🤔

Hih.... Sattuipa sopivasti: laitoin kohinan estoon kuulokkeet korville ja netistä Matkaradio 24 LIVE:n. Ensimmäiset sanat oli "..TYTTÖ POIKAA ODOTTAA..." 
(Niin, onko joku joskus sanonut, että minä aloitan alusta, A:sta?)
Eilen illalla mietittiin Mursun kanssa, että mitähän ystäväpariskunnalle kuuluu, onkohan siellä kaikki kunnossa, kun ei ole mitään kuulunut.. 1,5 tuntia myöhemmin kummankin puhelimeen tuli kuvaviesti (joka sai Pöllön posket kastumaan) pienestä nykerönenästä "Tällä päivämäärällä klo xx meistä tuli Isovanhempia" 💗 
No sitä viestiä me oltiin odotettukin, ja syntymäaika oli se kellonaika jolloin me Mursun kanssa asiaa mietittiin - telepatiaa! Ja mitäkö tekemistä noilla iskelmän sanoilla on? Pieni nykerönenä on poika ja äitikin on tunnettu melko lailla saman ikäisestä asti. Voiko parempaa maanantaita olla? 

Ja että mitäkö olen taas tehnyt? Niin. No vähän nolottaa. Huomasin äsken chat-ikkunaa sulkiessa, että joku oli jotain kommentoinut, mutta en tiedä mihin, kun ehdin sulkea ikkunan ennen lukemista. Ehkä parempi niin. 
Olen kai aiemminkin maininnut, että meidän kirjasto lähettää viikottain youtubessa tunnin mittaisen lähetyksen. Kunnan ajankohtaiset asiat ja tapahtumat käydään pikaisesti läpi ja sitten joku kirjastoon/kirjailijoihin liittyvä juttu ja lopuksi viikon peli. Ihan kiva katsella ja kuunnella sitä; tänään "käytiin" Kuopiossa: Minna Canth, Maria Jotuni ja Aapeli. 
Kuulokkeet korvilla ja siinä sitten - onneksi kerrankin kohtuullisen hiljaisella äänellä - rupesin puhumaan Mursulle, miten haastateltavan ääni kuuluu toisesta ja haastattelijan toisessa korvassa. Mursu selitti miksi näin. Okei. Haastattelu loppui ja H sanoi jotain jutun äänimaailmasta yms. Tajusin samassa, että voi p... En ollut aloittaessa tarkistanut, että onko mulla mikrofoni päällä vai ei - OLI! Ja koska lähetys on suora, en tiedä miten se noin ylipäätään muuten tehdään, niin oletettavasti mun puhe oli kuulunut läpi. Itse en kuullut, koska olin ottanut kuulokkeet puheen ajaksi pois korvilta. 
Pikkusenko nolotti... En tiedä oli sitä kommentoitu (ei meitä yleensä ole siellä kuin kaksi paikalla), mutta ehkä ensi kerralla muistan sen mikrofonin. 
KUKA MUU MUKA?

Sus' kertoi eilen olevansa sininen persoona. 
Arvaatte varmaan, että pitihän minun selvittää mikä on minun värini ja millainen olen. 
Olen KELTAINEN - keltainen on ollut ennen lempivärini, joten ei kai se ihan pieleenkään mennyt. 
En eilen illalla itsekään oikein kunnolla perehtynyt millainen olen, joten tutkitaanpa:

Keltainen persoona on...

ulospäinsuuntautunut, verbaalinen ja charmikas. Olet utelias ja innokas lähes kaikkea kohtaan – oikea juhlien keskipiste! Saatat olla toisinaan hieman huolimaton ja jopa itsekeskeinen. Elehdit paljon puhuessasi. 

• charmikas? juhlien keskipiste? en kyllä allekirjoita
  
• itsekeskeinen? en omasta mielestäni ole. Eikö kaikki puhu itsestään, jos kysytään "mitä sinulle kuuluu, mitä olet tehnyt"? 
• innokas lähes kaikkea kohtaan = yllytyshullu?
• entisestä introvertistä on vuosien (ja entisen työn) varrella kasvanut ekstrovertti käsillä puhuja

Keltaisen persoonan tunnusmerkkejä – tunnistatko itsesi?

Minut saa syttymään... tunteet ja kommunikaatio. Tankkaan energiaa toisista ihmisistä. Vahvistus ja kehut – sekä saaden että muille antaen. Olen intohimoinen, pidän vaihtelusta ja siitä, että tapahtuu jotain kivaa!

• Tunnistan kyllä! 

Minua turhauttaa kaikista eniten... hiljaiset miljööt ja piiruntarkat säännöt. En oikein ymmärrä jäyhiä ja epäystävällisiä ihmisiä. Turhaudun, kun joku sanoo suoraltakädeltä "ei" fantastisille ideoilleni. Okei, kannan ehkä pienoista kammoa torjutuksi tulemista kohtaan. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne ovat todella vaikeita minulle.

• Joo-o, pitää aika pitkälle paikkansa. Viimeinen lause; siihen en osaa ottaa kantaa, sillä en ole koskaan ollut yksinäinen. Ulkopuolisuuden tunnetta kokenut joskus, mutta tapani mukaan ottanut siitäkin niskalenkin ja selättänyt sen 😉

Haluan tulla kohdatuksi... hymyllä! Tarjoa minulle lounas ja kysele perheestäni, tunteistani tai harrastuksistani. Kehu minua ja anna reippaasti positiivista palautetta, ainakin jos haluat antaa minulle kritiikkiä jostakin. Muutoin menetän motivaationi ja työniloni.

• Kyllä kritiikkiä saa antaa ilman kehujakin; jos kritiikkiin on aihetta. Äidinäidiltä perityllä sisulla eteenpäin, vaikka läpi harmaan kiven - jos tiedän, että osaan, niin teen, jos en osaa, pyydän apua. 

Yllätä minut! Seuraa aina silloin tällöin, miten työntekoni etenee, sillä asioilla on toisinaan tapana hukkua kaikkien niiden mielenkiintoisten projektien joukkoon, joita minulla on samanaikaisesti tulilla.

• Älä yllätä, mutta kysy välillä miten mikäkin projekti sujuu. Luulen olevani edelleen multitaskaaja, vaikka olenkin kadottanut sen taidon vuosia sitten. 

Mottoni on: Elämä on juhla ja minut on kutsuttu! 

• JES, MITKÄ BILEET - TUU MUKAAN! 

Työskentelee usein: viestintätehtävissä, myynnissä, asiakaspalvelussa, näyttelijänä, journalistina, juontajana tai matkanjohtajana. Ylipäätään luovissa tehtävissä, joissa pystyy kehittymään ja joihin kuuluu paljon sosiaalisia tilanteita.

• asiakaspalvelussa ja myynnissä, vähäisissä määrin viestintätehtävissäkin. 
• Työtehtävistäni huolimatta omaan mikrofonikammon; voin viestiä isolle joukolle ihmisiä HUUTAMALLA, mutta en mikrofonilla. Olen pitänyt elämässäni kaksi puhetta, samalle ihmiselle: toisen kirjoitin etukäteen, toisen ex-tempore. 

Tässä teille taas lisää tietoa Pöllöstä 😄 Näin kauniisti laski aurinko naapureiden talon taakse ja värjäsi meidän koivut (kuva voisi olla vielä hienompi, jos joku pesisi ikkunat..)