Lokakuu - Joulukuu 2024 luetut kirjat

 Vuoden kolme viimeistä kuukautta - vuoden viimeisten kolmen kuukauden luetut/kuunnellut kirjat.

Lokakuu:
Holopainen Anu: Salome 
Heikkinen Antti: Baarijakkara
Karila Juhani: Pienen hauen pyydystys
Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Marraskuu:
Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän Tarinoita Tuulenpesän metsästä
Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä 

Joulukuu:
Toiset 24 yötä jouluun
Heidi Swain: Joulupuun taika
Heidi Swain: Täydellisen joulun toiveet
Heidi Swain: Joulun ihmemaa
Enni Mustonen: Kultarikko (äänikirja)
Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin salaisuus paljastuu
24 yötä jouluun

"Oma nimi kirjaan ja kirjan kannet kiinni"

(Ei liity lukemiseen oikein mitenkään, mutta muistatteko lapsuudesta piiloleikit, joissa jo löydetyt pystyi "pelastamaan" juoksemalla sovittuun paikkaan, "kirjan" luo ja huutamaan tuon "Oma nimi kirjaan ja kirjan kannet kiinni"?)

Vuoden 2024 kirjat on nyt luettu. Viimeisen kirjan kannet napsahti kiinni 22.45 - aikaakin siis vielä jäi 😄

Tässä loppuvuoden luetut ja kuunnellut kirjat, alkuvuoden kirjat löytyvät tuolla tunnisteella "Luettua 2024".

Tunnisteiden siivous on edelleen kesken, mutta ehkä sieltä jotain vielä löytää, kunhan saan urakan loppuun. 

Lukeminen ei suinkaan lopu - eikä kuuntelu - teidän muiden lukijoiden blogeista löytyy luettavaa omien lukemattomien jatkoksi vaikka kuinka. Kirjastossa on tälläkin hetkellä varauksessa kirjoja, ehkä 6 kpl, ja kotona varmaan reilu puolen metrin pino lukemattomia kirjoja.
On siis vain kirjattava lukuvinkit ja kiinnostavat kirjat toistaiseksi ylös ja koetettava saada tuota pinoa pienemmäksi. 

Iloista ja mielenkiintoista lukuvuotta 2025 !

Tervetuloa pistäytymään myös lukublogiini; Pöllö kirjojen maailmassa. Löydät sinne tuosta oikealta. Olisi kiva kuulla = lukea, oletko lukenut samoja kirjoja kuin minä.
Mikään kirja-arvostelija en ole, kunhan vain pidän jonkinlaista päiväkirjaa lukemistani kirjoista 📖📚

Onko jo arjen aika?

 Vaikka huomenna onkin sunnuntai ja edessä on vielä vuoden vaihde, taitaa olla pikkuhiljaa aika palailla arkeen. Sartsako se sanoi palaavansa jo ihan töihinkin?

Kalenterin mukaan eilen oli ihan tavallinen arkipäivä, mutta meillä se oli perinteisesti joulun jatkoksi vielä sellainen vaatimattomampi juhlapäivä: Mursun syntymäpäivä. Ei meillä mitään sen kummempia juhlia ollut, mutta oltiinpa vain ihan kotona ilman sen kummempaa tekemistä. 

Päivä olikin pitkä, positiivisessa mielessä. Päivässä tuntui olevan tunteja enemmän kuin tavallisesti. Ja se oli ihan hyvä, sain istua pehvallani joulupöllöviltin alla koko päivän kirjan kanssa - JOULUkirjan kanssa ja lukea, lukea, lukea, lukea. Ja illalla vielä aloittaa uuden kirjan, jonka luin tänään loppuun, ehdin ehkä aloittaa vielä tänään seuraavan. 

Meidän kirjastosta saa olla yhtä aikaa lainassa 100 (SATA!) kirjaa. Ihan niin paljon en taida lainata kerralla, kun ei niillekään ole tilaa. Hmm... Lainassa on 6 kirjaa, joista lukematta 4 ja varattuna 7. Jos niiden jälkeen pitäisin tauon kirjastosta ja lukisin tuon melkein metrin pinon pois.
Ensimmäisenä Pojalta joululahjaksi saamani Soseki Natsumen Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia. 
Joulukalenterista sain Linda Olssonin Sisar talossani -kirjan, se on sitten kakkosena. 

Yksi huivikin olisi tässä pikaisesti neulottava, toooosi pikaisesti, eli loppu- ja alkuvuoden hommat on melko hyvin suunniteltu - pitäisikö tehdä ihan lukujärjestys? 
Aimariille Karsikonperälle jo kerroinkin, että tilasin ihan uusia ja käyttämättömiä päiviä ensi vuodelle, 356 kappaletta. Ei taida ehtiä ennen vuoden vaihdetta, mutta kunhan nyt Nuutinpäiväksi. 

Voi pöh. Kulutin aikaa tässä välissä kahteen asiaan: mistä löydän näppäimistöstä toiminnon, jolla olisin saanut tuon ensimmäisen kirjan kirjoittajan o-kirjaimen päälle viivan. En löytänyt. Tietääkö joku?

Toinen ongelma on tämän blogin tunnisteet. Niitä on selvästi liikaa, uusia ja käyttökelpoisempia ei enää mahdu. 
Pahoittelen jos aiheutin teille jonkin moisen härdellin, kun yritin päivittää tunnisteita - kadottomalla ko. päivitysten tunnisteen tuosta pilvestä kokonaan. Digiexpertti! 
Neuvoa kaipaisin: miten saisin poistettua turhia (kyllä, niitäkin on) tunnisteita? Luulin löytäneeni ohjeen, mutta enpä löytänytkään. Huokaus. 

Luulen, että nyt menen peiton alle, kirjan kanssa ja huomenna pakkaan tontut laatikkoon sekä tämän ihanan, pehmeän, valkoisen joulupöllö peittoni taas odottamaan ensi joulua ja nautin Joulupojan tuomasta joulutähdestä.

Joulu tuli meille jo aatonaattona, kun Joulupoika toi Joulun. Poika soitti aattona ja laittoi kuvia perään kun koristeli Miniän kanssa joulukuusta ❤️

Tapaninajelu suoritettiin Pojan luo, muuten oltiin joulu kahdestaan. Äidin kanssa puhuin puhelimessa ja illalla viestiteltiin Äidin ja Siskon kanssa. Siinä meidän joulu.
Ja tietenkin Raskasta Joulua. Ilman Antonya ja 1939 ja Anttia ja Enkelikelloa se olisi ollut...no olihan se. 😉

Noelin joulu

Noel leipoi äidin kanssa pipareita ja kuuli keittiön ikkunan takaa hiljaista joulukellojen helinää. Hän juoksi katsomaan ikkunasta, mutta ei nähnyt ulkona mitään. Samassa helinä tuntui kuuluvan hänen omasta huoneestaan, mutta sielläkään ei näkynyt mitään, ehkä vähän tähtipölyä kirjahyllyn päällä, mutta siihen Noel ei kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Seuraavaksi ääni kuului olohuoneesta, missä isä nukkui keinutuolissa eikä kuullut mitään. Noel oli juossut sinne keittiön kautta ja napannut mukaansa muutaman jo paistetun piparin, joita maisteli samalla, kun mietti ankarasti, mistä ihmeestä helinä oli voinut kuulua - se oli selvästi kuulunut ulkoa.

- Äiti, kuulitko sinä?

- Minkä?

- Sen joulukellojen helinän? Ensin keittiössä, sitten minun huoneessani ja sitten olohuoneessa. Oletko sinä laittanut joulukelloja ulos, tuuleeko siellä?

- Voi Noel-kulta, näethän etten ole vielä ehtinyt laittaa mitään joulukoristeita mihinkään. Vain linnuille ruokaa ja nämä piparit pitäisi nyt leipoa valmiiksi. Tulehan auttamaan.

Noel palasi keittiön pöydän ääreen auttamaan äitiä, mutta jäi miettimään joulukelloja. Mistä se helinä oli kuulunut? Oliko isä laittanut joulukellot ulos? Siihen Noel ei kyllä uskonut, isällä oli niin paljon muuta puuhaa joulun alla.

Joulu oli jo niin lähellä, että koko perheellä oli kiirettä ja joulukellojen helinä unohtui. 

Isä sulkeutui monena iltana verstaaseensa eikä päästänyt sinne ketään.Usein talvella Noel sai auttaa isää pienissä korjaustöissä, mutta joulun alla hänet hätistettiin ulos.

- Mene vaikka pulkkamäkeen. Tai rakentamaan lumiukkoja. 

Äitikin piti ompeluhuoneen oven tiukasti kiinni, vaikka tavallisesti ovi oli auki ja joskus äiti jopa pyysi Noelia laittamaan langat järjestykseen. Ompelulangat tuonne ja neulelangat tänne. Nyt ovi pysyi kiinni ja vaikka kuinka kuunteli, oven takaa kuului vain ompelukoneen surinaa ja sukkapuikkojen kilinää.

Isä ja äiti antoivat Noelille silloin tällöin pieniä tehtäviä, jotta hän pysyisi poissa jaloista: hän kävi viemässä äidin leipoman joulukakun ja rasiallisen piparkakkuja naapurin tädille, jonka nilkka oli nyrjähtänyt ja lapset tulisivat illalla joulunviettoon. 

Isä puolestaan nosteli Noelin pulkan täyteen kuusen oksia ja kehotti häntä viemään ne pellon toiselle puolelle naapurin sedälle.
- Miksi sedälle pitää viedä kuusenoksia, onhan hänellä metsä ihan lähellä? kysyi Noel. Todellisuudessa Noel vähän pelkäsi valkopartaista naapurin setää - hän muistutti vähän Joulupukkia. 

- Nämä ovat meillä ylimääräisiä. Hän laittaa nämä ulkoportaiden eteen, jotta näihin voi puhdistaa kengät lumesta ennen sisälle menemistä. Ihan niin kuin meilläkin.

Hopi hopi, alahan mennä, että ehdit kotiin ennen pimeän tuloa.
Ota kuitenkin varuilta lyhty mukaasi. 

Sillä aikaa kun Noel haki lyhdyn sisältä, oli Rekku-koira hypännyt pulkkaan kuusenoksien

päälle kerälle.

Kiva kun sain kaverin matkalle, ajatteli Noel.   

Kun Noel seuraavana aamuna heräsi, hän kuuli jälleen hiljaista joulukellojen helinää. Hän hankasi silmiään ja katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. 

Helinä kuului tulevan keittiöstä, jossa tuoksui - kaneli!

JOULUAATTO! Äiti on keittänyt riisipuuroa ja hän se varmaan kutsui aamupuurolle soittamalla joulukelloja. Noel puki äkkiä päälleen ja juoksi keittiöön, jossa isä ja äiti

jos istuivat odottamassa. 

- Soititko sinä äiti äsken joulukelloja, että minä heräisin? Kuulin taas ne samat joulukellot, kuin silloin pipareita leipoessamme? 

- En soittanut, me isän kanssa vain huutelimme sinulle, että “puuro jäähtyy, nyt syömään!”

- Mistä ihmeestä se kellojen helinä oikein kuuluu, ettekö te muka kuule sitä? Nytkin

jossain joku soittaa joulukelloja.

Isä ja äiti kuuntelivat tarkkaan, mutta eivät kuulleet mitään. He katsoivat toisiaan, onkohan Noel tulossa kipeäksi juuri jouluksi vai mitä hän höpisee.

Kun puuro oli syöty, isä kävi hakemassa joulukuusen sisälle verannalta, jossa se oli ollut sulamassa. 

- No niin, nyt pääsemme koristelemaan kuusen ja sitten voimmekin aloittaa jouluvieton, vai mitä Noel? 

Noel, äiti ja isä ripustivat kuuseen pieniä ja isoja palloja, äidin askartelimia kiiltokuvaenkeleitä, piparkakkuja ja kullanväristä köynnöstä. Ja tietenkin kynttilät.

Sitä mukaa kun kuusi sai lisää koristeita, joulukellot helisivät kovempaa ja kovempaa

ja lopulta Noel oli jo lähes sekaisin

- Äiti, isä, ettekö te vieläkään kuule?

- Odota, sanoi isä sanoi yhtäkkiä, ja nousi jakkaralle. Hän laittoi kuusen latvaan kauneimman joulutähden, mitä Noel oli koskaan nähnyt.

Joulukellojen helinä voimistui vielä vähän, valot sammuivat ja huoneessa välähti, kuin kolme pientä salamaa ja samassa Noelin edessä seisoivat hänen ystävänsä.

- Neela, Marle ja Milo! Miten te täällä olette? Nythän on joulu, talvi. 

Milo, sinä maalasit maailman kauniiksi kirkkailla väreilläsi juuri ennen talvea.

Neela, sinä tuot linnut ja pienet purot, valkoiset helisevät kellot kaikkien iloksi.

Marle, sinä tuot Neelan jälkeen auringon ja lämmön, kissankellojen joulukelloja muistuttavan helinän.

Noelin äiti ja isä halasivat toisiaan ja hymyilivät onnellisina Noelin katsoessa heitä ja ystäviään silmät sädehtien.

Tämä on paras joululahja ikinä!

HYVÄÄ JOULUNAIKAA KAIKILLE ❣️

Repolaisen värihaaste - MUSTAVALKOINEN

Tämä lienee Repolaisen värihaasteen tämän vuoden viimeinen väri ja värinä on MUSTAVALKOINEN.

Vieläköhän hän keksii lisää värejä ensi vuodelle? Vai ehtiikö tälle vielä tälle vuodelle?
Muut lienee oman osuutensa haasteesta jo tehneet, olen vähän jäljessä, kun olen höpötellyt kaikkea muuta, mutta tämä päivitys 999 on juuri sopiva hoitaa haaste pois. 

Pöllönkulmalla tehtiin tänään taas vähän "muka-järjestelyjä". Tai siis minä tein. Luulin saavani lisää tilaa, mutta ei se ajatus nyt oikein toiminut. Olen joskus, silloin kun oli paljon tilaa, hankkinut valokuva-albumin ja teipannut & liimannut saamiani PÖLLÖkortteja siihen. Tänään otin albumin ja irrotin kortin siitä - ei en tietenkään heittänyt kortteja pois, vaan laitoin ne A-nopilta perimääni isoon salkkuun, jossa on KAIKKI tänne lähetetyt kortit ja kirjeet tallessa. Viimeisen kortin kohdalla sain (minäkin saan niitä joskus) ahaa-elämyksen: musta-valkoinen! 

Viimeinen liimattu kortti oli siis mustavalkoinen pöllökortti!

Ja tuo pino sen alla: nuo kaikki kortit olivat siinä albumissa. Jokainen kortti on erilainen; ns. tuplakortit olin laittanut laatikkoon talteen. 

Ei, en ole koskaan tullut laskeneeksi, kuinka monta erilaista pöllökorttia olen saanut, mutta niitä on kymmeniä - kiitos ihanat ystävät 💕
Mukana on itse askarreltuja, ristipistokortteja, valokuvakortteja, ihan kaikenlaisia.

Pöllön takanakin on mustavalkoista. Vanha kunnon Koti -laatikko, joka kätkee sisäänsä.. mitä lie. Ainakin lahjanarua, sen muistan. 

Sitten mennäänkin meidän keittiöön. 

(Älkää välittäkö pölystä)
Legothan on ihan parhaimpia leluja ja niitä meillä on aina ollut. 

Kun kaupunkiasunto aikanaan piti lopulta tyhjentää kokonaan, sieltä tuotiin tänne valtava määrä legoja, jotka sitten vietiin Pojalle "Nyt näille vaan on löydyttävä paikka, meille ei mahdu, ne on kaikki aikanaan lajiteltu." Parin päivän päästä tuli syyllistävä soitto: "Näähän on IHAN SEKAISIN! Me ollaan jo kaks päivää rakennettu näitä ja nää on niin sekaisin kun olla ja voi!" Kaksi aikuista siellä istuivat olohuoneen lattialla ja rakensivat legoilla 😂 Nyt ne on järjestyksessä, pussitettu ja viety vintille. 

Nämä Legot sen sijaan on MINUN. Sisko toi suolasirottimet reilu parikymmentä vuotta tuliaisiksi, kun kävi tapaamassa ystäväänsä Saksassa.

Meillä on keittiössä puuhella ja sen päällä on iso kattila, sellainen mitä on ainakin ennen ollut kouluissa keittokattiloina tms. 
Talvisin kun hellassa pidetään tulia, kattilassa on aina vettä ja kun se on kuumaa, pitää olla jokin, jolla sitä voi sieltä ottaa. 

Miksi teillä tätä sanotaan? 

Meillä tämä on kuuppa. Tuossa se odottaa, että sitä tarvitaan. 

Keittiössä tarvitaan ehdottomasti sammutuspeite. Varsinkin meidän keittiössä, jos minä siellä jotain huseeraan, muuten kuin vedenkeittimen kanssa. 

Kaupungissa asuessamme meinasin ainakin kaksi, ellen kolme, kertaa sytyttää meillä keittiössä tulipalon. Silloin meillä ei vielä ollut sammutuspeitettä, mutta onneksi oli Mursu kotona ja tiesi mitä tehdä, ja ennen kaikkea ei pelännyt sormiensa/käsiensä palamista. 

Tätä ei onneksi ole tarvittu. 
Meillä on näitä useampikin; verannalla, saunalla, A-nopin entisessä työhuoneessa. 
(Vaahtosammutinkin löytyy, tosin se on aika vanha, pitäisi kai ostaa uusi)

Tuo on ihan kokonaan valkoinen, enpä ole taas katsonut valoa kuvatessani. Törppö. 

Ja sitten viimeinen kuva 
Tämä mustavalkoinen on meidän kirjahyllystä. 

Tämä on mun MURSU ❤️❤️

Julkaisuun saatu lupa.

Kaksitoista vuotta - ei ihan suotta

Maanantaina oli Äidin ja Tunturiruipelon hääpäivän (27 vuotta) lisäksi toinenkin vuosipäivä:

 Kaksitoista vuotta sitten siirsin blogini tänne bloggerin puolelle; lähes kaikki silloiset blogiystävät olivat poissaoloni aikana siirtäneet bloginsa tänne, vanhan blogialustan ongelmien vuoksi. 

Tämä on 998. kirjoitus eli voisi sanoa, että yksi virstanpylväs on tulossa ihan just sillään. Koska joulu on jo ihan nurkan takana ja olemme saaneet lukea mitä ihanampia joulutarinoita ja toinen toistemme jouluperinteistä, tämän jälkeen kirjoitan enää yhden... "Pöllö höpöttää" -päivityksen, jos täällä nyt mitään sattuu.
Repolaisen mustavalkohaasteeseen en ole vielä vastannut ja Repolaiselta tilaamani kortin näette vasta ensi vuoden puolella. 

Mitään erityistä ei ole tapahtunut, olemme eläneet hiljaiseloa. Huomenna on taas edessä lumitöitä, lumisade alkoi jo. Jos koko yön sataa, töitä riittää. 

Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta tuli kerä lankaa ja ohje huiviin. Lankaa tuli lisää tipottain ja huivin sain valmiiksi tänään. Tällainen siitä tuli.

Huivi on vielä viimeistelemättä siltä osin, että se pitää kostuttaa ja venyttää oikeisiin mittoihin - jonkun verran lisää pituutta pitäisi saada. 

MUTTA.

Uskon, että arvaatte mikä on se 1000. päivitykseni - jokainen, joka "kuittaa" päivityksen luetuksi, osallistuu arvontaan, joita Pöllönkulmalla on todella harvakseen pidetty. 
(Ja sen verran laskentoakin on meille kaikille varmaan opetettu, että eiköhän se selviä 😉)

Kuusi, kinkku ja imelletty perunalaatikko

 Tämä on taas kerran Stanstan ansiota, että kirjoitan tällaisen päivityksen. Hänen päivityksessään oli niin ihan tonttu, että siitä se sitten lähti. Semmoinen hiekkapyllytonttu, niin hän taisi kirjoittaa.

Kommentissa kerroin, että jos minä saisin päättää, olisi meidän pieni punainen tupamme täynnä semmoisia hiekkapyllytonttuja. Tai tonttuja ylipäätään. Mutta pitää Pöllönkin joskus tehdä kompromisseja Mursun kanssa ja vähän hillitä itseään. 

Mursu sentään parikymmentä vuotta uskollisesti teki joulun alla melkein kaiken mitä pyysin.

Kävi torilta etsimässä JUST ne oikeat perunat, mistä yritin tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Tai siis teinhän minä, mutta en ollut koskaan tyytyväinen, Mursu kyllä oli. Mutta kun ei se minun suuhun maistunut sellaiselta kuin Mummon tekemä. Lopulta kaupan raakapakaste pelasti imelletyn perunalaatikon.
Vaihtoi olohuoneeseen jouluverhot, keittiön verhot sain itse vaihdettua. Laittoi vihreän "muka-havu"köynnöksen olo-makuuhuoneen oviaukkoon.
Kävi ulkona tamppaamassa matot (mattoparat, ne mitään olleet tehneet ja silti niitä piestiin aina joulun alla. Anteeksi.)

Kun Eno toi maalta kuusen, laittoi Enon kanssa kuusen kuusenjalkaan, jotta illalla sitten Pojan kanssa saimme sen koristeltua. Ja laittoi viimeiseksi tähden latvaan.

Ja paistoi tietenkin kinkun. Ihan parasta oli nousta aattoaamuna aamuyöstä ottamaan kinkku pois uunista, ottaa palat ruisleipää ja kastaa leipää paistoliemeen. Miksei kukaan kertonut lapsena, että se on jouluna parasta lahjojen ja perunalaatikon jälkeen?

Päätin aikanaan, että kolmesta en luovu: kuusi, kinkku ja imelletty perunalaatikko. 

Ensin jäi pois kuusi. 
Jostain syystä yhtenä vuonna kuuset ei enää tuoksuneet kuusilta. Missään. Niissä oli kummallinen haju. Ja olihan se vähän kohtuutonta, että Eno ajoi toista sataa kilometriä yhden kuusen takia. Toki kylässä samalla, mutta jouluruuhkassa. 

Sitten jäi pois se perunalaatikko.
Kun ei sitä oikeastaan kukaan muu syönyt kuin minä. Mursu söi lanttulaatikkoa, pääasiassa. Poika maksalaatikkoa. Kunnes eräänä jouluna (vuosien taistelun jälkeen, aikuisena!) maistoi kaikkia laatikoita ja sanoi "Miksei kukaan ole sanonut, että nää on näin hyviä?" Ai en ole sanonut - 20 vuotta yritin saada maistamaan... Joulu on rauhan ja rakkauden aikaa, niinhän se oli 😉😊

Sitten jäi pois kinkku.
Se jäi pois varmaan silloin kun koko joulu oli peruttu. Teoriassa sen perui korona, mutta ennen kaikkea sen perui tietenkin se, että Joulupoika ei tuonut joulua. 
Pidempään matkassa kulkeneet tietää, lähes 20 vuoden ajan Joulupoika oli käynyt jouluaattona tuomassa joulun ja nyt olimme Mursun kanssa kahden. 
Ei Mursu huonoa seuraa ole, mutta pöydältä puuttui - joulutähti. 

Perinne alkoi 12-vuotiaan pojan tuomasta minijoulutähdestä ja siitä lähtien - koronavuosia lukuun ottamattaa - hän on tuonut meille "joulun" joka vuosi. Pojan paras ystävä kouluajoilta.

Meidän jouluperinteistä saisi varmaan kilometrin mittaisen päivityksen, mutta ei nyt enempää. Kuusi, kinkku ja perunalaatikko riittäköön 😉 Joulupojan saitte bonuksena. 

Lunta tulvillaan..

 ...on varmaan monen korvat ja pihat tällä hetkellä? Jotkut kai ovat ilman lunta, vaikka sitä haluaisivat ja olen puolestanne pahoillanne. Jos voisin olla varma, että meidän kylällä oli tarpeeksi vuokramökkejä, niin houkuttelisin teidät kaikki tänne. Edellyttäen myös, että tuo puolen metri hanki säilyisi.

Eilen piti tehdä lumitöitä. 

Oletteko muuten koskaan kuulleet KÄYTTÖOHJEISTA? Ne ovat se vihkonen tai valtava lakana, joka tulee kaiken laisten koneiden mukana ja jossa lukee jotain, että "Lue käyttöohjeet ennen käyttöä" tai sinne päin. Meillä on niitä laatikollinen. 
Niiden paketista pois ottaessa kuulee usein sanonnan "käyttöohjeet on kädettömille" tai vastaavaa. 
Ja niitä etsitään sitten siinä vaiheessa, kun laitteessa on jotain hämminkiä ja sitten käyttöohjeesta huomataan, että no huppista keikkaa, tällehän olisikin pitänyt tehdä tämmöistä ja tämmöistä. Mutta ei se haittaa, jos laite ei ole kokonaan rikki, tehdä se nyt ja jatketaan sitten käyttöä. Kyllä se siitä, eikös edesmennyt presidenttimmekin niin sanonut?
Käyttöohjeilla on pieni ja ohut kytkös lumitöihin, mutta ei niistä sen enempää 😉

Niin. Eilen, sunnuntaina, piti siis tehdä lumitöitä. Lunta oli satanut perjantai-iltapäivästä alkaen ja sitä oli tullut kaiken kaikkiaan n. 40 cm. Työnjakohan on se, että Mursu käyttää lumilinkoa ja minä lumikolaa. 
Lumilinko ei vain suostunut lähtemään käyntiin. Mursu päätti ottaa akun irti: viedään sisään lämpimään ja ladataan se - eihän siinä sen kummempaa. Vaan olipa tiukassa. 
Ja kummallakin selkä kipeänä.. vali vali vali. Ehdotin, ettei reuhdota enempää, soitetaan apua, traktorilla ei tarvitse kuin yksi veto niin piha on puhdas. Etsin numeron - KESÄOPPAASTA 🌻
- Traktori
- Pöllö tässä hei. Anteeksi kun näin sunnuntaina häiritsen, mutta ehtisitkö jossain välissä käydä ottamassa lumet tästä meidän pihalta pois, kun sitä on niin paljon eikä meidän lumilinko käynnisty.
- No juu, missäs se olikaan?
- Tässä xxxx, mistä hait kesällä niitä risuja. Tämä "teidän paikka"
- Niin juu siinä, se meidän mummula! Soitit sopivasti, olen just kaupalla, tulen ihan just.

Ja parin minuutin päästä Traktori oli pihassa. Tämä tosiaan on Traktorin entinen mummula - vastaisuudessa muistan sanoa mihin tulla, kun tarvitaan traktoria työhön tai toiseen 😊

Lumilingosta ährättiin akku irti, etsittiin laturi; "täällä se jossain on, ihan varmasti". Just siellä mihin olin sen laittanutkin (=piilottanut, kuulemma). 
Ja sitten alkoikin uusi lumisade.

Tänään sitten jatkettiin urakkaa. Lumilinko lähti käyntiin ihan kuin ei olisi koskaan kiukutellutkaan ja piha oli nopeasti puhdas. Oli mukava olla pitkästä aikaa ulkona raittiissa ilmassa - en nimittäin ole ollut ulkona pitkään aikaan, potenut vain selkääni. Ristiluu kiukuttelee ja niin minäkin. Ei ole Pötköstä ollut apua siihen. Pyh. Muuten kiva kaveri kyllä.

Tänään luulin joutuneeni huijauspuhelun uhriksi, Mursukin katseli sen näköisenä, että nyt hiljaa. Onneksi soittaja tiesi ja puhui sellaisia asioita, että tunnistin sen kyllä olevan ihan oikealla asialla. Varmistin puhelun jälkeen numeron vielä numeropalvelusta ja kyllä se sieltä löytyi ihan sieltä mistä soittaja sanoi soittavansakin. Oli vain erikoinen sattuma, että soitti juuri nyt: asia nimittäin koski mökin paloturvallisuutta, kun emme ole vastanneet kyselyyn kirjallisesti (itse asiassa kyllä olin). Oli käynyt paikan päällä ja nähnyt siellä jälkiä ja tadaa - oven rikotun lukon. Että sitä minä vaan, että oletteko tietoisia asiasta.. Vähän sillain kierrellen ja kaarrellen vastailin, mutta kiitin kuitenkin soitosta. 

Tällaista taas tällä kertaa. 

Tällainen maisema oli perjantaiaamuna kun Mursu lähti kotoa auttamaan herra Hallan poikaa muutossa. Iltapäivällä kotimatkalla olikin sitten jo ihan erilainen keli. 

Vaikka kuulo onkin huono, höpinää riittää

.. ja Sus' hihittelee ihan vaan itsekseen siellä 😉 - Pöllö pelkää kauheasti lunta eli posti vieläkin hakematta. 

Ja mistäpä täältä postia haetkaan, kun postilaatikkoa ei näy mailla eikä halmeilla - tai paremminkin ei ojassa eikä ryteikössä. 

Tuossa on aikaisemmin ollut kaksi postilaatikkoa. Toinen oli sellainen perinteinen muovilaatikko, se on varmaan ihan vaan otettu pois. 
Toinen oli meidän postilaatikko, metallinen, lukittava laatikko. 

Keskiviikkoaamuna, kun odottelimme tuossa virkailijoita (pihaan ei päässyt pihatielle kallistuneiden katajien vuoksi) huomasin, että no kappas, nyt tiedän mihin postilaatikko on hävinnyt, kun en sitä silloin lauantaina nähnyt: se on sahattu tuosta irti! 😮😮 Voi pyhä jysäys!

Sitä vain ihmettelen, että mitä ne sillä tekee, kun se on lukittava, se oli lukossa ja avaimet täällä.  Eikä siellä kai mitään "oikeaa" postia ollut, mainoksia vain. 
Aiemmin varastetut mattotelineen ja roskapöntön sentään voi kai myydä. 

Mutta tämä ei ollut se asia mistä piti kirjoittamani - musta on hyvän matkaa muuttumassa valkoiseksi kaikilta osin, siksi Pöllönkulman hiljaisuus jäi niin lyhyeksi. Onneksi ❤️

Maanantain korvahuuhtelu - no periaatteessa se meni ihan ok, mutta ei sitten kuitenkaan. 
Tiistain kuulotutkimuksessa audionomi antoi huutia minulle, mutta myös meidän terveyskeskukselle. Ja toivottavasti tarkistavat omat ohjeensa. 
Minun korvia ei nimittäin olisi saanut huuhdella, kun niissä on ne putket. Vaan kun kuitenkin
- korvapolilla lääkäri huuhteli niitä vuosi sitten joka päivä 🤔 - kuivasikin kyllä jollain
- toisesta korvasta putki on jo poistunut
(Äiti sanoi, että "on se kumma miten sä hukkaat ihan kaiken, vaikka sen sulle päähän pistäisi, niin senkin hukkaat" 😂🥰) Nii-in. Jos en riko, niin hukkaan...
Mitään vahinkoa ei kuitenkaan huuhtelusta aiheutunut.

Minulle tehtiin neljä erilaista tutkimusta 😮 Aiemmin on tehty vain kaksi. 
Ensimmäinen oli sen perus "piippaustesti" eli piti painaa nappia kun kuulokkeista kuuluu piippaus. 
Toinen oli se luujohtotesti; jolla tutkitaan onko vika väli- vai sisäkorvassa. Siinä se piippauksia antava laite laitetaan korvan takana olevan luun päälle ja toiseen korvaan johdetaan häiritsevää ääntä (te joille tämä on tehty, osannette selittää paremmin)
Kolmas oli epämiellyttävyyskynnyksen testaus. Siinä kuulokkeista tuli toinen toistaan kovempia ääniä ja sitten kun tuntui siltä, että enää ei kestä kovempaa ääntä, painettiin nappia. Molemmat korvat erikseen, tietenkin.
Ja viimeisenä puheaudiogrammi; nauhalta tuli sanoja aina vain hiljempaa ja hiljempaa ja ne piti toistaa. (Minun mielestä 1. ja 2 luokalla kuulotesti tehtiin juuri tuolla tavalla: terveydenhoitaja kuiskaili sanoja tietyn matkan päästä ja ne piti toistaa ja hän siirtyi aina kauemmas ja kauemmas kun/jos kuulit)

Tähän jamaan se kuulo nyt sitten jäi, on sentään paljon parempaa kuin vuosi sitten. Tilanne on kuitenkin se, että audionomi asetteli pöydälle rivin kuulokojeita "mikäs näistä laitetaan?" Kertoi jokaisen ominaisuuksista jonka jälkeen päätös olikin aika helppo. Sen jälkeen valittiin väri - voi vitsi kuulkaa miten upean värisiä on nykyään saatavilla! Ovat melkein kuin koruja.

Sävy sävyyn silmälasien sankojen kanssa eli punaiset 😊 Niissä on bluetooth eli voin yhdistää ne puhelimeeni ja normaalin puhelimen käytön lisäksi voin kuunnella musiikkia ja äänikirjoja halutessani. Ei tarvitse enää erikseen kuulokkeita.

Sitten otettiin vielä muotti korvasta, että korvaan tulevasta osasta tulee oikean mallinen ja -kokoinen. 
Valmiit kuulokojeet (molempiin korviin) saan tammikuun loppupuolella - 1,5 h pitää varata sovitukseen ja säätämiseen ja käytön opetteluun. 
Ja niille pitää ostaa oma hammasharja 😜

Musta muuttuu valkeaksi - eikä Pöllöstä ole hiljaa olemaan...

Olen monen blogiystäväni kaltainen: armoton listojen tekijä. Joskus tässä päättyvän vuoden aikana taisin mainita, että kun aikanaan Mursun kanssa etsimme meille kesämökkiä, meillä oli kirja, johon kirjoitimme ylös kaiken sen mitä mökillä pitää olla, mitä ei tarvita jne. Kun löysimme lehdistä kuvia, jotka kuvasivat meidän unelmaamme, täytimme kirjaamme kuvilla. 
Lopulta se löytyi. Sopivan matkan päässä kotoa. Vieressä kulkeva tie ei haitannut eikä pienen matkan päässä toisella puolella kulkeva rautatiekään. Niiden ääniin tottui. 
Siellä paistoi aina aurinko.
Siellä katsoimme Euroviisut sinä vuonna kun Lordi ja Hard Rock Hallelujah voitti Euroviisut ja Suomi sekosi 😂 Muistan pisteiden laskun: kirjoitin ruutuvihkoon jokaisen maan antamat pisteet ja kun seuraavana päivänä katsoimme uusinnan, pisteiden anto ja laskenta jännitti yhtä paljon kuin yöllä suorassa lähetyksessä, vaikka tiesimme tuloksen 🥰

Kaikki hajosi sinä aamuna, kun Isä soitti ja kysyi olemmeko mökillä, kun siellä on valot - oli kuitenkin arki. Emme olleet. Se oli ensimmäinen kerta kun sinne murtauduttiin. En pysynyt laskuissa mukana mutta sinne murtauduttiin varmaan neljä kertaa. Ystävän kanssa käytiin siivoamassa mitä pystyttiin. Vakuutusyhtiö hoiti korjaukset.
Mutta se oli rikki. Rikki tavalla, jota ei voinut korjata. Se jäi lopulta sinne. Mursu ei halunnut enää käydä siellä lainkaan. 

Naapurin Hallan kanssa kävin siellä lauantaina, ennen kuin Mursun oli pakko lähteä käymään siellä eilen. Olisin halunnut huutaa: ovesta oli TAAS murtauduttu sisään! En tiedä koska, mutta ovesta puuttui kahva ja lukko oli väännetty auki. Sen ei olisi pitänyt olla mahdollista. 
Tällä kertaa - kun ei siellä enää ole "mitään" - siellä on kai vain käyty nukkumassa. Ei ole sotkettu eikä rikottu. Varastettavaa ei enää ole. En välitä, nukkukoot, olkoot. 

Muutaman päivän päästä Hallan kanssa käymisestä käytiin siellä siis Mursun ja viranomaisten kanssa, asiassa jota olemme jo monta vuotta odottaneet. Asian voi tiivistää lauseeseen "Teemme teille tarjouksen ja jos ette hyväksy sitä, pakkolunastamme tämän"
Sen lisäksi, että aurinko paistoi ihan todella siniseltä taivaalta, aurinko valaisi paikan samalla tavalla kuin se valaisi sen joskus vuosia sitten. 
Ainoa mitä jään sieltä kaipaamaan; sillä hetkellä puhkesi kukkaan hangen alla ensimmäisenä kesänä syntymäpäivälahjaksi saamani juhannusruusu, joka on kasvanut valtavaksi pensaaksi. Juhannusruusu on minun kukkani ja se oli Äidin ja Tunturiruipelon tuoma.
Ehkä saan uuden kotona olevien seuraksi. 

Musta alkaa kuitenkin muuttua valkoiseksi. Toivottavasti.

Pöllö on pöllö 😊 Ei se ihan hiljaa malta olla, sittenkään. Nuo muutamat päivät oli mustaakin mustempia, muistakin syistä. 
Palaan siis takaisin linjoille kun yhden pahan olen saanut ns. toisten työn alle.

Kirjoitan päivänä jonain kuulotutkimuksesta. Kaikkea sitä. 

Pöllönkulma hiljenee hetkeksi

Sopisi Repolaisen värihaasteeseen: elämä on mustavalkoista. 

Olen kunnossa, mutta nyt vain ei jaksa. 
Jokaista valkoista hetkeä kohti on musta tai ainakin harmaa hetki. 

Pöllön ajatusmaailmassa se menee tosin niin, että jokaista mustaa hetkeä kohti on jotain valkoistakin.

Ehkä jo piankin musta ja harmaa katoaa ja valkea saa vallan - siihen asti: 

rakastakaa ja pitäkää huolta toisistanne. 

PS. Pöllön projekti 2023 "Sano läheisellesi/ystävällesi/naapurillesi NYT, että hän on sinulle tärkeä. Älä vasta sitten kun hän ei enää kuule" - jatkuu edelleen.

OLETTE TÄRKEITÄ, TÄRKEÄMPIÄ KUIN EHKÄ USKOTTEKAAN ❤️

Vielä on leipää jäljellä

Aamu oli tänään jotenkin "halju" - minkään ei oikein tuntunut miltään, vaikka Pojalta oli yöllä nukahtamiseni jälkeen tullutkin vastausviesti, että heillä on kaikki okei, onko meillä ja harmi, että mummo ja Tunturuipelo ovat koronassa. Välittävä viesti siis 💕

Mursun aamupäivätorkkujen jälkeen lähdettiin käymään kaupungissa. Sain viimeinkin ostettu itselleni UUDET FARKUT! Kuulun siihen ihmisryhmään joka inhoaa vaateostoksia ja vältän niitä viimeiseen asti. Nyt oli jo pakko, kun Mursukin sanoi, että oliskohan sun jo aika ostaa uudet farkut... Auts. 

Kotiin tultiin ruokakaupan kautta. Siellä sain hymyn huulille, huolimatta selän juilimisesta. Itse asiassa kaksikin kertaa. 
Olimme leipähyllyllä etsimässä tiettyä leipää. Ei ollut. Samassa hyllyvälissä oli iäkäs täti kärryjen kanssa. 
- Ei oo leipää..
- Kelpaisko nää koululaissämpylät?
- Eiköhän ne kelpaa, vaikkei me koululaisia ollakaan
- Kyllä ne varmaan maistuu, sanoi Mursu, nakkasi pussin kärryyn ja jatkoi matkaa
- Niin, onhan meillä tätä elämän koulua vielä jäljellä, huikkasin Mursun perään.
Täti kääntyi katsomaan ja hymyili niin, että silmät meni sikkaralle 🥰

Ostokset saatiin nopeasti tehtyä, mentiin kassalle jossa vähän kesti.. Toisella tädillä oli paljon tavaraa ja käteismaksu ja kyynärsauvat - vähän niin kuin kaikki mahdollinen. Mikäs kiire valmiissa maailmassa, väsy vain meillä nuoremmilla. Pyh.

Mutta sitten ulko-ovella täti oli kärryjen kanssa, työntää ja vetää, näytti hankalalta. Tottakai ojensin auttavan käteni siinä kohtaa, olisin vienyt kärryt pidemmällekin, mutta auto olikin ihan siinä nurkalla. Kun olin jo menossa omalle autolle, täti huutelee perään "HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ". 

Nii-in. Taas oli yhdet silmäkulmat kosteana. Tein vain sen mitä kuka tahansa: raivasin tien ovensuusta ja autoin avun tarpeessa olevaa - samaa apua olisin toivonut itsekin saavani. Kynnys kun oli ihan lumenpöpperössä, työnnä siinä sitten kärryjä. 

Päivä on oikeastaan hujahtanut ihan hetkessä. Kello on taas kymmenen illalla. 
Sain luettua yhden kirjan loppuun; kirjan jossa oli 24 lyhyttä rikostarinaa eri kirjoittajilta. Yhden tarinan kohdalla oli tuttuja paikkoja, mutta oli myös kylä, jota en Google Mapsista löytänyt. 
Ping. Soitanpa ystävälle, kysyn kuulumiset, käskin kirjoittaa tulevan syntymäpäivän kohdalle onnittelut minulta, ja kysyin onko sellaista kylää olemassakaan. Ei tunnustanut koskaan kuulleensakaan. Tarinat on tarinoita, kyllä vain. 
Kun olin lopettanut puhelun ja jatkoin lukemista, huomasin, että tarinan kirjoittajalla on sama sukunimi kuin ystävällä kenelle soitin asiaa selvittääkseni 😁 Erikoinen sattuma. 

Kiitos Itsenäisyydestämme!

Tämän muiston olen kertonut teille monena Itsenäisyyspäivänä - nyt kerron sen jo vähän aikaisemmin, kun lotat ja veteraanit olivat presidentin juhlissa jo eilen. 

Tämä muisto nostaa vedet silmiin aina ja aina vaan, saa oikaisemaan ryhdin ja muistuttaa elämän tärkeistä asioista. Ja siitä, että periksi ei pidä antaa. 

(Tarinan "tänään" on 5.12.2016, kun olin työkokeilussa.)

Olen monena aamuna töihin mennessäni tavannut herrasmiehen, nyt jo 91-vuotiaan. Olemme usein jutelleet bussissa, hän on kertonut mm. lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ja muutama vuosi sitten saamastaan aivoinfarktista, josta on toipunut sisulla ja sitkeydellä.

*Tähän lisään jälkikäteen, kuinka hän puhui kauniisti edesmenneestä vaimostaan*

Eilen hän sattui samaan bussiin myös kotimatkalla ja jäimme pois samalla pysäkillä. Kävelytie oli liukas, hänellä oli kädessään kävelysauvat, talouspaperipaketti ja ostoskassi. Tarjouduin useampaan kertaan kantamaan tuota painavalta näyttävää ostoskassia, mutta hän kieltäytyi. Hän halusi itse kantaa ostoksensa, selitys oli:
"Onhan tässä selvitty sodastakin."
******
Tämä herrasmies tuli mieleeni tässä eräänä päivänä ja mietin, mitä hänelle mahtaa kuulua.

Muistelin, miten hän eräänä aamuna onnellisena kertoi saaneensa kirjeen, jossa oli villasukat tuntemattomalta.
Se vaatimattomuus ja onnellisuus koskettaa vieläkin 💗💗

Enempää ei ole sanottavana kuin KIITOS!

*******

(Tämä muisto tuli mieleen, kun muistin, että kohta on maalle muuttomme "virallinen" vuosipäivä.)

Painiottelu ja pari sairaskertomusta

Mursu sanoi, että minulla oli taas, siis taas, viime yönä painiottelu. Okei, meillä on Pötkön kanssa vielä vähän erimielisyyksiä siitä, miten sen kuuluu matkata mukanani, kun vaihdan asentoa. 
Puolet yöstä meillä menee siis oikein hyvin - se alkuyö, kun nukahdan kirjan kanssa Pötkö sylissä (polvien välissä). Jossain välissä ihminen vaan haluaa vaihtaa asentoa ja minun kohdalla se ei ole selälleen kääntyminen vaan toinen kylki ja siinä kohtaa, tunnustan, alkaa pienoinen painiottelu. 
Ehkä kuitenkin vastustaja on ennemminkin peitto 🤔. Vaatii siis vielä harjoitusta. Selätän, ei kun "kyljetän" sen vielä. 

Mutta muutenhan viikko alkoi niin kuin se loppui. Tai sen verran eri lailla, pankkihomma on ok.

Nousin eilen reippaana silmät sikkarallaan ylös ja etsin puhelimesta terveyskeskuksen numeron. "Soititte xxx, tiesitkö, että xxx (juu juu, mutta se ei NYT just auta, kiitos neuvosta). Jos haluat sitä paina yksi, jos haluat tätä paina kaksi ja jos haluat jutella hoitajan kanssa paina kolme" Halusin jutella hoitajan kanssa. "Tämä on xxx takaisinsoittopalvelu (kaikkihan ne on, tiedän), soitamme sinulle mahdollisimman pian". Odotellaan, odotellaan. 
Meidän terveyskeskuksen mahdollisimman pian on TOSI pian, kauan ei siis tarvinnut odottaa. Kerroin tämän kertaisen ongelman: silm.. siis korvahuuhtelun, jota varten tarvitsisin lääkäriajan, koska ohjeessa lukee niin. "Meillä ei lääkärit tee korvahuuhteluja.." Ei sitten, pääasia, että joku tekee, korvat pitää olla puhtaat kuin vauvan pylly 😉

Sain ajan, josta ehdin kirjoittaa ylös kellonajan, kun hoitaja kysyi, että mitenkäs ne tikit, saitteko te ne poistettua.
- Eei vielä, kun huomenna tiistaina oli vasta se aikakin, joka peruttiin.
- Niin olikin. Jos ette saa niitä itse poistettua, niin tule sitten tänne, niin poistetaan ne.
- Selvä, kiitos paljon.
Mursu, minä päivänä se oli, perjantaina vai maanantaina? En minä kuunnellut. No mikset, voi vitsi, kumpana päivänä se nyt oli. Etkö kirjoittanut ylös? Kellonaika on, mutta päivässä menin sekaisin, kun hoitaja rupesi puhumaan näistä tikeistä.
VOI PYHÄ YKSINKERTAISUUS - PITÄÄKÖ MUN NOLONA SOITTAA UUDESTAAN? En varmana soita samana päivänä....

Mursun kanssa lähdettiin kauppaan ja onneksi..voisinkohan käydä katsomassa jos löytäisin terveyskeskuksesta jonkun joka ehtisi nopeasti katsoa sen varatun ajan? En jää odottelemaan.
Mursu oli kiltti ja ajoi terveyskeskuksen pihaan ja minä kipaisin sisälle etsimään hoitajaa tai ketä tahansa. Ja löysinkin!
- Hei, anteeksi, kun minä aamulla seli-seli-seli, ehtisiköhän joku - ehtisitkö sinä? - nopeasti katsoa mille päivälle se aika varattiin, perjantaille vai maanantaille?
- Maanantaille, mutta odota hetki tarkistan sen kellon ajan.
- Se on kello 14, sen muistan.
- Joo, maanantaina klo 14. Se olin minä kun soitin sinulle, puhuttiin niistä tikeistä. Näyttää olevan käsi ihan kunnossa. 
- On kyllä. Kiitos sinä ihana - tulen maanantaina! 

KUKA MUU MUKA?

Haluatteko nauraa lisää? Nilakin voi vielä jatkaa lukemista - laitan sinulle varoituksen sitten, kun voit lopettaa lukemisen, jos haluat. 

Eilen illalla tuli TV:stä toinen jakso uudesta Koskinen -sarjasta, eli Seppo Jokisen romaaneihin perustuvasta rikossarjasta. En kerro tarinasta enkä juonesta sen enempää, jos joku on katsomassa sitä vasta myöhemmin, mutta siinä puhuttiin mm. naskalista ja puusepästä. 
Mursu totesi jotain, että ei puusepät kyllä naskalia käytä, niillä on purasin. Ensinnäkin kuulin sen sanan ehkä kolme kertaa ja unohdin sen silti.. 
Selitin asiaa sillä, että en ole koulussa ollut käsitöissä teknisen käsityön tunneilla, vaan aina "rättikässässä". Ja ettei isäni ollut mikään puuseppä (oli autonasentaja), hyvä kun osasi 
NAULATA VASARAN PUUHUN 🫣🫣
Nyt kun muistelen, niin kyllä isällä oli jonkinlaisia puusepän taitojakin, jotain aiheeseen liittyvää kouluakin joskus kävi. 

Tänä aamuna oli maisema taas tämän näköinen ja aurinko yrittää kovasti pilvien raoista pilkistää

Tätä samaa maisemaa saatte katsella tulevana talvena vielä monia monia kertoja - luultavasti kyllästymiseen asti. Minä en tuohon maisemaan kyllästy.

Joulukalenterista sain tänään Viisasten teetä (niin kuin huomaatte, se tullee tarpeeseen..), pienen suloisen purkin mustaherukan tuoksuista voidetta sekä oheisen arvoituksen:

Ken tietää vastauksen?
Minä en tiennyt, tunnustan. 

Nyt Nila voit halutessasi lopettaa tähän - en kirjoita enää muuta kun siitä-jonka-nimeä-ei-enää mainita. 

Odotellessamme pizzan paistumista (ensimmäinen oma tekemä pizza täällä!) sytytettiin valonheitin eli kattovalot ja etsittiin myös yksi parhaimpia Amazon -ostoksia: suurennuslasilla ja valolla varustetut pinsetit. Desinfiointiainetta ja teräväkärkiset sakset. 
Teipit pois ranteesta ja ensimmäinen yritys. Mursu luovutti heti sen jälkeen: kyllä sun on paras mennä näiden kanssa sinne terveyskeskukseen. Jep. Kuten hoitaja oli sanonut, lääkäri oli todellakin vetänyt tikit tiukalle! Eikä Mursu tietenkään uskaltanut kovin kovaa vetää, kun ei tiennyt miten paljon se tuntuu. 
Minä otin ihan vain sormilla kiinni yhden langan päästä ja nostin - naps - koko tikki lähti irti ihan tosta vaan! Kyllähän se toinenkin sitten otetaan. Otin itse kiinni pinseteillä langan päästä kiinni ja nostin sen verran, että Mursu sai sakset sinne solmun alle ja naps poikki, sain vedettyä sen toisenkin tikin pois. 
Hyvin siis onnistui, ei sattunut. Desinfioin ja laitoin päälle kirurgista teippiä. 
Tämmöisiä sairaskertomuksia Pöllönkulmalta. 

Tunturiruipelolla ja Äidillä on korona 😢Toinen sairaalassa ja toinen kotona. 

Harmaillakin pilvillä on hopeareunus..

Eli vaikka kuinka taas tökkii, niin keksinpäs äsken jotain mistä iloita.
Normaali "aikataulun" mukaan tänään olisi taas ollut dosettien täyttö, mutta koska oli muita suunnitelmia, dosetit on täytetty tulevaksi viikoksi - tadaa, tänään ei tarvitse urakoida, ensi viikolla sitten. 

Muutenhan mennyt viikko oli sellaista juu-ei-vaarinhousut -meininkiä. Nimim. Opimmeko tästä mitään? Opimme. Hae posti kun se tulee eli ma-ke-pe. Joku voi onnistua. 

Viimeksi olen kirjoitellut ihan sellaisia ns. tavallisia asioita ja vanhoja muisteloita, ajalta ennen Riesaa. Suen päättelyn mukaan; olen koheltanut ilman Riesaakin. 

Mutta niin. Viime tiistaina kävin siellä terveyskeskuksessa, jossa otettiin se kudosnäyte, palkintona kaksi tikkiä. Sain ajan niiden tikkien poistoon ylihuomiselle, siis tiistaille. 
Mutta sitten tuli kaiken säätämisen ja aikaisempien suunnitelmien muutosten jälkeen uusi muutos ja mahdollisuus päästä sitten Isolle Kirkolle Täti Tomeran hoteisiin viikoksi. Tehtiin suunnitelmia, kyyti tulisi lauantai-iltana. 
Soitin terveyskeskukseen ja varmistin, että onhan ok, jos poistamme tikit itse; on teräväkärkiset sakset ja desifiointiainetta ja ja ja... Vähän juksasin syytä miksi.. Hoitaja sanoi, että kunhan olette varovaisia ja puhdistatte kunnolla, niin kyllä se onnistuu ja perui ajan. 
Sanoi vielä, että lääkäri joka tikit teki, jättää kyllä aina harmittavan lyhyet "hännät", mutta koettakaa saada niistä kiinni, että saatte saksien kärjet sinne ompeleen alle 😊

Mutta sitten illalla soi Mursun puhelin. Armas appeni (huomatkaa sarkasmi!) soitti. Hyvä on, tunnen hiukan empatiaa, iäkäs mies ja hoitanut asiansa aina niin, että joku muu hoitaa kaiken hänen puolestaan. Nyt tämä joku muu on tajuttomana sairaalassa ja appeni on ihan hukassa. Joku muu ei enää tule palamaan kotiin ja sen myötä apellakaan ei todennäköisesti sen jälkeen ole enää kotia. 
Mitä tehdä? Lähteäkö Rovaniemelle henk.koht. hoitamaan asioita vai..? Se on Mursun päätös, olen tukena ja apuna sen mitä pystyn. Rehellisesti sanottuna molempien empatia ja sympatia ei ole mittarissa kovin korkealla; onneksi? on Lapin hyvinvointialue, jonka oletamme ja toivomme ottavan kopin asioiden hoitamisesta. 

SILLÄ.

Eilen pakattuani tavarat reissuani varten, lähdin viemään roskat ja hakemaan postin. Mainoksia, mainoksia, mainoksia. Verokortit! Ihana pieni joulukalenteri Siniseltä Sohvalta ❤️ Ja kirje keskussairaalasta. 
Ajattelin, että se on nyt se neurologin soittoaika jota odotin koko marraskuun, mutta eipä ollutkaan vaan kutsu kuulontutkimukseen. Eipä siinäkään mitään, vasta reissusta paluun jälkeisenä tiistaina, mutta liitteenä ohje: korvat pitää olla puhtaat! PUHTAAT. Luonnollisesti. Ohjeita oli yhden aanelosen verran, mutta vain ja ainoastaan yksi kelpasi minulle: "Jos tärykalvoissa on reikä, varaa aika terveyskeskukseen lääkärille korvien huuhteluun".  
Nyt siis nöyränä soitan taas terveyskeskukseen, että miten olis... Pitäkää siis peukkuja, että joku kiltti lääkäri ottaa minut loppuviikosta, tai mieluiten vasta silloin maanantaina, vastaan ja jollain painepesurilla pesee korvat ja kuivaa myös. 
Kuulontutkimus kestää 1,5 tuntia 😮😮 Noin kauaa ei ole aiemmat tutkimukset kestäneet eli ilmeisesti tämä liittyy nyt siihen/niihin kuulokojeisiin. Jota odotin vasta keväällä. Semmoista.

Mutta ennen kuin päätin perua Isolle Kirkolle menemisen, yritin tilata lankaa. Olisin halunnut osallistua Niina Laitinen Designsin Joulukalenterisukkien yhteisneulontaan. Jos olisin ollut ajoissa liikkeellä, olisin voinut tilata koko paketin - siis haluamani väriset langat ja ohjeen - sieltä, mutta kaikki muutkin halusi sen väriset sukat. 
Ja lähes kaikkialta oli ko. langasta joku kolmesta väristä loppu. Löysin lopulta yhden verkkokaupan, kotimaisen eikä mikään pilipalipulju, josta yritin tilata. Maksamaan. Klarna. (Inhoan sitä). Tekstiviestinä tuli joku koodi. Tyhmänä/tietämättömänä syötin sen ko. sivulle, että pitäisi päästä eteenpäin. Ei tapahdu mitään. Sitten tuli teksti tyyliin "etkö saanut viestiä sähköpostiisi xxxxxxxx. Voi kestää minuutin." HAH! Oletettavasti siis huijausyritys?
Unohdin koko jutun ja päätin jatkaa neulomista olemassa olevilla langoilla. 

Säikähtäneenä menin kuitenkin ja muutin pankkini mobiilisovelluksen PIN-koodin. Jostain syystä se tänään sanoi, että nou nou nou. Väärä koodi. Eikä muuten varmana ole. 
Mutta eihän hätä ole tämän näköinen, pääseehän netissä pankkiin ja sieltä löytyi ohjeet - voin vaihtaa koko mobiiliavaimen. Piti vaan ensin poistaa vanha. Poistin. Yritin luoda uuden. Ei onnistu. Yritin uudestaan. Ei onnistu. Sitten vasta tajusin lukea sen viestin siinä ruudussa. Tyyliin "lue sinulle lähetetty tekstiviesti" HUOKAUS.
Tekstiviestissä lukee, että voit luoda uuden avaimen NELJÄN TUNNIN kuluttua, 24 tunnin sisällä.
Ja jos se et ole SINÄ, soita mikä-se-nyt-olikaan, varasi ovat vaarassa. 

KUKA MUU MUKA? 

Kaikki yritykset joilla ei ole muita vaihtoehtoja maksamiseen kuin Klarna, menettivät yhden köyhän asiakkaan. 

Tällaisen suloisen joulukortin kokoisen joulukalenterin sain Siniseltä Sohvalta. 

Luukut ovat kovin kovin pieniä, mutta niin söpöjä ja oli ihana etsiä ensimmäistä luukkua - se on tuossa oikeassa reunassa, lumisen puun latvaan piilotettuna.  

Toisenlaisenkin joulukalenterin posti minulle toi yllätyksenä - en tiedä haluavatko lähettäjät pysyä Joulutonttuina, joten en kerro nimiä, sen sijaan kiitän sydämeni pohjasta yllätyksestä ❤️
Olette ihania

Ensimmäisestä luukusta löytyi Boogie -huivin ohje ja vyyhti lankaa. 
Laittaisinko huivin jo alulle - onko muissa paketeissa lisää lankaa käytänkö omia varastoja 🤔 Siinä vasta probleema. 

Kuka muu muka? Pöllö muistelee vanhoja...

 Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa, eikös se sanonta niin mene? Mutta olen ymmärtänyt, että se koskee vain ikävien asioiden muistelemisia.

Stanstan aamukävely Vallilassa toi Pöllön mieleen vanhan muiston, joka kuuluu sarjaan
KUKA MUU MUKA? 

Tarina alkaa A:sta. Tai oikeastaan tällä kertaa alkukirjain on H niin kuin Hämeenlinna. Vuosi oli 2002 ja olimme saattamassa silloista Keravan Ladun joukkuetta matkaan Suomi Meloo -viestiin, matkalle Hämeenlinnasta Kokkolaan. Minä jäin sananmukaisesti rannalle ruikuttamaan "Mä haluan mukaan!"
Toive toteutui ja seuraavat kolme kesää meloin joukkueen mukana: Pieksämäki-Heinola, Iisalmi-Kotka ja Lohja-Rauma. Sitten se tapahtui. 
Suomi Meloo organisaatiosta soitettiin ensin Tunturiruipelolle: 
- Kuule, tunnetko sä sen tytön (hah) teidän joukkueesta, sen...
- No kyllä, se on tuon vaimon vanhempi tytär
- Kiinnostaiskohan sitä..
- Täytyy kysyä siltä itseltään, jos vaikka soitat sille

Sitten soi Pöllön puhelin ja muutaman viikon päästä huomasin olevani matkalla Vantaan Kuusijärvelle kokoukseen.
Ja tässä kohtaa pitää sanoa, että vaikka olisi kuinka aikuinen, niin kannattaa totella vanhempia(an). Äiti neuvoi ajamaan Helsingin vanhaa tietä: et voi eksyä, siellä on hyvät opasteetkin. 
Itsepäisenä tulostin ohjeet numeropalvelun karttapalvelun (ei, silloin ei ollut Google Mapsia eikä meillä tainnut olla navigaattoriakaan. ÄLYpuhelimista puhumattakaan 😮) Tai muusta älystä... Äly tuli mukaan vasta myöhemmin.. 

Ajelin ja ajelin moottoritietä, iloisena ja jännittyneenä, kunnes lopulta tajusin, että nyt olen pakostikin ajanut jo ohi. Moottoritiellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri, pakko ajaa eteenpäin. Kunnes olin niin pitkällä Helsingissä, että tunnistin paikan: tuosta jos käännyn oikealle ja ajan vähän matkaa tuonne ja käännyn oikealle olen STURENKADULLA! Ainoa paikka minkä tunnen koko kaupungista, koska: olin niin monta kertaa ollut työkavereiden kyydissä, kun oltiin menty koulutukseen, palaveriin tms. Hgin toimistolle ja parkkihalliin ajettiin Sturenkadun kautta. 

Ta-daa! Ajoin siis Sturenkadulle, pikkukaupunkilaisena (juujuu..) sain auton ympäri ilman kolhuja ja osasin takaisin moottoritielle ja nokka kohti "kotia", nyt pitäisi vain saada kiinni joku joka opastaa mistä liittymästä poistun. Eka numero ei vastaa. Eikä toka. Voi kissan viikset. 
Pah, kyllä MINÄ pärjään, on sitä pärjätty ennenkin. Toinen numero soitti takaisin juuri kun olin löytänyt oikean reitin, neuvoi kyllä ystävällisesti loppuun. 
Ensimmäinen numero soitti juuri kun pysäköin autoa. "Oletko missä, meneekö vielä kauan?"

Menee sen aikaa kun saan tämän kokoushuoneen oven auki..

Ja tadaa! Siitä alkoi sitten urani Suomi Meloo hallituksessa ja organisaatiossa joka kesti... kuta kuinkin koronaan asti.  Vähän olin myöhässä, sen jälkeen pääsääntöisesti ajoissa, mitä nyt aika usein varsinkin talven pitkiin kokouksiin mennessä eksyttiin - navigaattorin takia - mutta hauskaa oli kaikki ne vuodet. 

Mutta: KUKA MUU MUKA? 

PS: Sen jälkeen osasin ajaa Lahdesta Helsinkiin Olympiastadionille ja sieltä Kehä III:sta Lohjalle. Ja takaisin päin. Paitsi sen yhden kerran kun eksyin vahingossa Kehä I:lle ja ilman työpariani olisin ollut oikeasti hukassa!  

Poro joululahjaksi?

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Olinhan kai jo aiemmin kertonut tuosta kummallisesta ihomuutoksesta kämmenselässäni, tai paremminkin ranteessa. Tänään siitä otettiin kudosnäyte tutkittavaksi. Lääkäri sanoi, että muuten se voisi punajäkälä!! 🙄😮 mutta kun ei ole mitään muita oireita kuin tuo ihomuutos ranteessa - joka on punajäkälälle melkoisen tyypillinen sijainti. Ei kutise, ei kirvele, ei polttele. Se vain ON. Ei se minusta kyllä edes siltä näytä, kun kuvia netistä katselen. Siispä tutkitaan. 
Leikki leikkinä - jos se sitä on, niin on jäkälät sitten omasta takaa ja voisin hankkia poron lemmikiksi. Voisin ehkä saada sellaisen joululahjaksi 🤔

Tämä siitä nyt jäi viikoksi. Saunaan ei ole asiaa - ja just kun olisin halunnut tänään saunaan... Kun en ole siellä moneen vuoteen käynyt..

Kaksi tikkiä tohtori siihen laittoi.
Ja jälleen kerran sain hyvää palvelua. Kun hoitajalle kerroin, miten Äidin kanssa aina ihmettelemme, missä se meidän sote-alueen ikävä henkilökunta on, hoitaja kietoi kätensä olkapäälleni, rutisti ja sanoi:
- Olethan kuullut sanonnan "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"

Käynnistä jäi tosi hyvä mieli 💕 Ei sattunut eikä ole kättä särkenyt vaikka siitäkin varoitettiin. 

Kaupassa oltiin Mursun kanssa kilttejä: meillä oli kärry melkein täynnä tavaraa ja meidän taakse tuli nuori nainen pastapaketin kanssa. Päästettiin edelle. Samassa viereinen kassa avattiin joten mentiin siihen - päästettiin nuori nainen siinäkin edelle; yhden ostoksen maksaminen ei kestä/kestänyt kauaa, ja todettiin, että ehkä kiltteys joskus "maksetaan" jollain tavalla meille takaisin.

Samalla reissulla ehdittiin käydä kirjastossa. Tekemistäni varauksista oli ehtinyt tulla kirjastoon kaiken kaikkiaan jo kuusi, joista yksi Mursulle. Ja ei kun lukuhommiin...📖

Ja käytiin ostamassa myös vartalotyyny josta ainakin Terhin blogissa keskusteltiin. Tyynyliinakin piti ostaa. En jaksanut sen kummemmin paneutua niiden valintaan, lähinnä otin ensimmäisen mikä käteen osui ja oli mitoiltaan sopiva. Se on ihan kiva.

Tällainen pötkö. Lähes sänkyni mittainen - ei nyt ihan, mittaa tuolla on 140 cm, sängyllä sentään kai 200 cm. Hmmm.... 140 cm. Melkein minun mittainen. Auts. Menen tästä kokeilemaan miltä tuntuu sen kanssa yrittää nukkua. 

Anteeksi Repolainen

 Esitän Repolaiselle julkisen anteeksipyynnön, koska nolottaa ja hävettää enemmän kuin uskottekaan. 
Repolainen esitti aiemmin syksyllä skräppäyshaasteen, lähetti sitä varten kirjekuorellisen ihania tarvikkeita. Pyysin aikaa tänne marraskuulle, koska idea muhi päässä ja ajattelin, että minulla on materiaalia kun Sisko ja lapset ovat käyneet. Näin kävi. 
Sitten tuli uudet läppärit ja mikrotuki on ilmoittanut tulevansa käymään vasta joulun jälkeen, joten kaksi tumpeloa asentaa kaiken itse. Ta-daa: viime viikolla sain tulostimen toimimaan ja vihdoinkin kaivoin kaikki tarvittavat välineet esille. Mutta olisiko Pöllö Pöllö, jos ei se olisi pöllö? 🫣🫣 Kaksi paperiliimaa: toinen kuivunut kivikovaksi ja toisesta tullut sellaista... liejua, mujua, muhjua. En antanut periksi, on olemassa töistä lainattua ohutta kaksipuolista teippiä.

Olin hyvässä vauhdissa, kun Mursu ilmestyy ovelle: "Mun hiustenleikkuukone hajosi" Turhia ajeluja välttääksemme, lähdimme ostamaan uuden ja samalla ruokakauppaan tulevan myrskyn varalta. Askartelu jäi siihen. 
Seuraavana päivänä en ehtinyt vielä kunnolla herätä - en ainakaan vaihtaa päivävaatteita kun Naapuri tuli pullapitkon kanssa kahville ja kun sitten kunnon emännän tapaan lähtiessään heiluttelin ovensuussa ja käskin rapsuttaa vaimoa ja koiria, niin sisälle kääntyessä selkä sanoi niks-naks. Ja sen jälkeen olenkin sitten ollut paikallani, paitsi tänään yrittänyt kävellä ympäri huushollia, saadakseni selän kuntoon. Aamulla oli itku lähellä, kun kampesin itseäni sängystä ylös.

Enkä edes tajunnut ostaa uutta liimaa sillä kauppareissulla, tolvana! Eli anteeksi Repolainen, kun lupasin ja luulin itsestäni liikoja. 

KUKA MUU MUKA?

Että tällaista meillä, Mursu-myrskyn kanssa 😉 Lopetti se onneksi sen riehumisen, toivottavasti teillä on pysyneet sähköt tai jos on ollut sähkökatkoja, niin on tullut sähköt jo takaisin.
Eikä ole puita kaatunut talojen, mökkien eikä autojen päälle eli olette kaikki olleet turvassa myrskyn ajan.

Tänään kuitenkin tein taas jotain, mitä teen joka vuosi - yleensä vähän myöhemmin, mutta se nyt tuli mieleen, niin varmistin, ettei unohdu. 

Onko teillä jotain sellaista JOULUPERINNETTÄ, jolla ilahdutatte ystäväänne (tai sukulaista), mutta ystävä ei ihan välttämättä ilahdu siitä? Tai ainakin sanoo odottavansa sitä päivää lähes kauhulla, kun muistatte perinteen ja ilahdutatte häntä? Ja kun se sitten on hoidettu/on ohi, hän huokaa helpotuksesta "huh, taas saan olla vuoden rauhassa".

Minulla on. Olemme olleet ystäviä lähes 30 vuotta. Puolet siitä olimme kuin paita ja peppu, mutta sitten minä käyttäydyin huonosti ja ystävyytemme kylmeni. Olen pyytänyt ja saanut anteeksi, mutta ihan samanlaisia ystäviä meistä ei enää ole tullut. Mutta Ystäviä kuitenkin.
Jouluperinteen tarina alkaa VILLASUKISTA. En osaa olla ilman villasukkia, en ollut töissäkään. Siellä onnistuin aina hiipimään muita säikytellen ja siksi joulun alla kiinnitin villasukkiini kulkuset. Jos ei työpisteeltä kuulunut höpötystä tai naurua, käytäviltä kuului kulkusten kilinää. 

Jossain vaiheessa joulunalusaikaa muistutin työkavereita ja erityisesti ystävääni, että

JOULU TULLA JOLLOTTAA

Hän inhoaa (omien sanojensa mukaan) tuota sanontaa, ja odottaa aina näin joulun alla, marraskuusta alkaen, kauhunsekaisin tuntein, milloin laitan hänelle viestin aiheesta 🎄🎁
Tänään olen tämän vuoden tehtävän suorittanut - hän alkaa jo pikkuhiljaa, lähes 30 vuoden jälkeen tottua tuohon, eikä ole enää ihan niin kauhuissaan 😄

Koko loru kuuluu näin:

Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä

Haluaisin tehdä himmelin, mutta tärkeimmät asiat ensin... 💕

PS. Päivitykset on kuvattomia, kun kuvat on kadonneet 😒

Piti kirjoittamani

 Jo eilen. Olin aloittanut ja jaaritellut pöllömäiseen tapaan "sun liirum sun laarum" eli että lunta sataa ja tulee. Valot vilkkuu ja kohta varmaan menee sähköt. Ja kas vain: sitten meni sähköt! 

Ding-dong. Se oli ovikello. Valot syttyi ja tv aukesi. Ja sammuivat saman tien. Ja uudestaan. Sen aikaa pysyi valot, että Mursu ehti ojentaa taskulampun ja hakea itselleen taskulampun. Ja ottaa naulakon päältä varoilta yhden viltin, jos tulee pidempi sähkökatkos.

Ja tsädäm. Koko kylä pimeni. Oli hiljaista ja pimeää. No joo, olisinhan siis periaatteessa ihan hyvin voinut jatkaa kirjoittamista, mutta jotenkin ajatuksiin ja sormiinkin tuli "sähkökatkos". Istuin vain viltin alla ja tuijotin pimeyteen. Kuuntelin korvien(välin) kohinaa. Ja rehellisesti sanottuna kirosin. 

En sähkökatkoa, en pimeyttä, en (hiljaisuutta) kohinaa, en tuulta enkä lumisadetta. En sitäkään, ettei sähkökatkon kestosta ollut tietoa. 
Kirosin sitä, että olin päivällä ottanut jonkun ihme kiertoaskeleen tai vastaavan ja satuttanut selkäni!  Selkää särki koski kolotti pakotti ja kaiken lainen liikkuminen oli lähes mahdotonta. Mietin, että pitääkö nukkua nojatuolissa istuallaan - loistoajatus! 

Ding-dong. Sähköt palasivat. Valot ei syttyneet eikä tv auennut 🫣 Valot = jalkalamppu ei olisi ollut suuri menetys, sen elinkaari on jo muutenkin aika loppupäässä. Mutta tv. Just nyt ei tarvitsisi hajota. Katuvalot paloi ja naapurissa oli valot... ONNEKSI vika löytyi sulaketaulusta, sieltä oli kuulemma joku sulake pompsahtanut pois päältä. 

Pöllönkulman iloja, itse hankittuja:
- langaton ovikello, joka toimii sähköllä ja soi siis joka kerta, kun sähkökatkon jälkeen sähköt palaavat. Kukaan ei koskaan soita ovikelloa, kaikki käyttävät pienen lapion mallista kolkutinta 😄
- hella, jossa on kello, joka luonnollisesti pysähtyy, kun sähköt katkeavat. Se ei ole pelkkä kello, vaan siinä on myös ajastin, ja jotta ajastin toimii, pitää kellon käydä. 
Jotta hella ja uuni toimivat, pitää kellon käydä. Onneksi sen ei tarvitse välttämättä olla ajassa.

Lunta oli aamulla varmaan sellaiset 30 cm. MÄRKÄÄ lunta. Istuin edelleen nojatuolissa, tällä kertaa katselin ikkunasta, kun Mursu teki lumitöitä. Kolmeen otteeseen. Aina kun pääsi sisään, lumisade sakeni entisestään. Onneksi ei ehtinyt tiensuuhun asti, lumiaura olisi roiskinut lisää kolattavaa. 

Mutta ei se ole vaarallista, lunta se vain on. Luultavasti sulaa ensi viikolla viimeistään pois. Mikä toisaalta on surullista, mutta sellaista elämä, siis talvi on.

Poika soitti tänään - heillä paistoi aurinko ja oli kuulemma hieno päivä. Meillä aamulla näytti ensin siltä, että aurinko paistaisi, mutta ei siis sitten kuitenkaan. 
Sisko laittoi kuvia, että heilläkin oli satanut lunta. Ei kuitenkaan niin paljon, että lapset olisi saaneet tehdä lumiukkoja.

Ötökkätutkija täyttää huomenna 8 v! 

Onko kellään kokemusta siitä sellaisesta.. odottakaas.. vartalotyynystä? Siitä sellaisesta pitkästä tyynystä? Onkohan siitä apua selkäkipuiselle tai sellaiselle jolla on taipumusta selkäkipuihin? 

Ja sitten toinen juttu:
Onko teidän tuttavapiirissänne ystäviä ja/tai tuttuja jotka harrastavat posliininmaalausta? Meillä on valtavasti posliinia; kuppeja, kulhoja, lautasia - vaikka mitä. Kuvioita, maaleja/värejä yms., sekä posliininpolttouuni. 
Olisimme enemmän kun halukkaita luopumaan niistä. 
Nyt tietysti kun tuli/tulee lunta, niiden saaminen tuolta työhuoneelta on vähän hankalaa, mutta heti keväällä kun lumet sulaa, niitä on mahdollista tulla katsomaan tai hakemaan - tai jos lumet tässä muuten sulaa. 
Uunista löytyy muutama kuvakin ja posliineistakin joitakin kuvia, jos joku kiinnostunut löytyy.