Jätän Hoon pois

Oikein kun etsin niin löysin. Löysin päivityksen, että siitä on kaksi vuotta kun vaihdoin blogin nimen. Eikös ne sano, että muutos on pysyvää tai jotain semmoista, mitä ihmettä se nyt sitten tarkoittaakin?

Joka tapauksessa, koska lähes joka paikassa käytän nimeä Pöllö, tai muut puhuvat vain Pöllöstä (tai pöllöstä), niin päätin tehdä ihan semmoisen vain pikkuisen muutoksen ja pudottaa nimestä Hoon pois ja muuttua pelkäksi Pöllöksi. 
Blogin osoitetta en sentään rupea muuttamaan, siinä menee jo koko pakka sekaisin ja minä varsinkin. 

Eli Pöllö tässä - Hyvää Uutta Vuotta 2024 kaikille 🦉

Vuoden viimeiset tunnit on siis käsillä ja äsken mietin, että onko pakko valvoa ensi vuoteen vai saako mennä nukkumaan tämän vanhan vuoden puolella? Mutta ehkä tässä vielä jaksaa muutaman tunnin valvoa. 

Kovin moni teistä on tehnyt yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Minäkin yritin, mutta äh... mun aasin silloilla siitä olisi tullut niin pitkä, että ei teistä kukaan olisi jaksanut sitä lukea. Vuoteen on mahtunut iloja ja suruja; valitettavasti ehkä suruja tänä vuonna enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Kaikesta on kuitenkin selvitty - sitkeätä ja sinnikästä sukua kun ollaan niin Mursun kuin Pöllönkin puolelta. 

Tunturiruipelo täyttää huomenna huikeat 86 vuotta! Valitettavasti ei nyt päästä kakkukahville, mutta soitellaan huomenna - ei lauleta - ja onnitellaan. Juhlitaan sitten myöhemmin kun kaikki ovat kunnossa. 

Ystävän pieni pojanpoika täyttää tammikuun lopussa 2 vuotta ja voi pientä ihanaa reipasta poikaa isoveljensä kanssa: oli tarkoitukseni heille laittaa joulukalenteri whatsapp -viesteillä, mutta se(kin) meni vähän pieleen. Ensimmäinen viesti kuitenkin meni perille: Joulupukin aamujumppa (löytyy Youtubesta, ei kun jumppaamaan vaan). Sitä pojat ja erityisesti kuulemma pienempi, ovat jumpanneet koko joulukuun 🧡😊 

Näin tämmöistä turhanpäiväistä höpötystä vuoden viimeisen kerran - jatkan kaulurin neulomista jotta voin näyttää sen teille ensi vuonna (juhannuksena?). 

Ooops... Viimeinen "Kuka muu muka".

Kuva on Englannin reissulta. Oltiin Äidin ja Siskon kanssa kaupungilla ja aikamme käveltyämme alkoi kengässä tuntumaan siltä kuin olisi sukka rutussa. Istuin ostarilla sisällä oleville rappusille ja sanoin, että odotan tässä, oikasen tämän sukan sillä aikaa kun käytte kaupassa.... Otin kengät pois, sukat oli nätisti jalassa, mutta mitä löysinkään toisesta kengästä! Jep, pätkän kengännauhaa!

No mistähän tuo oli mun kenkään joutunut? Nii-in... kuka muu muka... Olin vaihtanut kenkiin "uudet" kengännauhat, A-nopin peruja. Ihan uudet, mutta kai nekin vuosien mittaan haurastuu vaikkei niitä käytä ja ovat paketissa, ja kun kiristin nauhoja ne sanoi naps, ja katkesivat. No eihän siinä mitään, kaupasta saa edelleen uusia kengännauhoja jotka toki ostin ja vaihdoin kenkiin. 
Ja tuo pahuksen pätkä matkusti siellä toisen kengän kärjessä Englantiin asti ja vasta siellä jossain ostoskeskuksessa päätti pyrkiä ulos. 

Että KUKA MUU MUKA?

Sairaskertomukset senkun jatkuu :D

Pitää vissiin tehdä taas uusi sivusto, kun tästä on tullut tällainen "Pöllö sairastaa" -blogi tai "Pöllönkulmalla sairastetaan" -blogi. Toisaalta, sitä se ikä teettää, Mursulle tuli tuossa vuosi lisää, kyllä kai niitä vaivojakin sitten pikkuhiljaa tulee.

Kävin tänään korvakontrollissa. Lääkäriaika oli varattu 10.30. Istuin odottamaan ja lääkäri tuli hetken kuluttua ovelle kysymään
- Oliko siinä kutsussa aikaa kuulontutkimukseen?
- Ei, mutta siitä oli kyllä puhetta.
- Niin oli, se lukee mulla tuolla. Menen kysymään järjestyisikö se.
Odotan pari minuuttia.
- Joo, kyllä se onnistuu, mutta se olis vasta 11.15. *mietintää* Sä voisit käydä vaikka tuolla kanttiinissa kahvilla.. (hän oli kovin pahoillaan)
- Niin.. Tai voisitko sä katsoa tän mun kurkun tällä välin, ettei siellä nyt sitten ole mitään. 
- Niin no joo, katsotaan se.

Katsottiin nenään. Katsottiin kurkkuun. 

Uskotteko muuten, että kun sanotaan, että työnnä kieli ulos ja sitten joku ottaa siitä kiinni, työntää kurkkuun peilin ja käskee sanomaan "hiii", niin se ei ole kovin helppoa? Se EI kuulostanut "hiiltä" vaan enemmänkin "höööltä". Mutta se kelpasi.
Ja diagnoosi oli tavallinen flunssa (unohdin kysyä, saako käyttää sitä pulloharjaa..)
Samalla reissulla kun kerran oli aikaa, huuhdeltiin korvat, ei painepesurilla vaikka Mursu sitä ehdottikin, vaan ihan vain suolaliuoksella, ja jollain vempaimella ne kuivattiinkin. 

Toisesta korvasta otettiin kokkiviljely. Pikatesti sanoi, ettei oo kokkeja, mutta sanoivat tekevänsä ihan kunnon viljelynkin. Sen perusteella sitten katsovat millaisia tippoja määrätään. 

Käytävällä ehdin just kaivella kutimeni esille, kun audionomi tuli hakemaan kuulontutkimukseen - 25 minuuttia aikaisemmin kuin piti. Huonosti,  hyvin huonosti taas toimi... Siis palvelu.
Kuulo toimi paremmin kuin kuukausi sitten, mikä oli hyvä. Kaikki meistä (teistä) ovat varmaan ainakin kouluaikana käyneet kuulontutkimuksessa, siinä missä on kuulokkeet korvissa ja niistä kuuluu piippauksia ja pitää painaa nappia kun kuulee sen piippauksen. Itse asiassa ne testit taisi olla sellaisia, että ääni kuului joko oikeasta tai vasemmasta ja piti painaa nappia sen mukaan - muistelen, että tuolla terveyskeskuksessakin oli vielä muutama vuosi sitten sellainen. 
Nyt tutkittiin ensin toinen korva ja sitten toinen. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli sellainen olo, ettei ollut ihan varma, kuuluu se piippaus siitä laitteesta vai oman pään sisältä....
Niiden tavallisten kuulokkeiden lisäksi laitettiin toisenlaiset vempaimet: toiseen korvaan sellainen... äh en osaa selittää, mutta se syöttää korvaan erilaista kohinaa. Toisen korvan taakse, sinne luun päälle, tulee niiden "kuulokkeiden" toinen pää ja siihen korvaan tulee sitten ne piippaukset. Mielenkiintoinen vekotin. Olette varmaan nähneet/kokeneet senkin tutkimuksen. 

Kuulo oli siis parantunut, sen verran ainakin, että lääkärin mielestä on ihan ok odotella pari kuukautta ja katsoa sitten uudestaan mitä kuulen sitten. Hyvä niin. Kuunnellaan. 

Mutta. Kun päästiin kotiin, huonojen yöunien uuvuttamina kaaduttiin Mursun kanssa päikkäreille ja kun herättiin, Mursu paleli kuin olisi joutunut nukkumaan ulkona. Ja se ei palele koskaan. Palelevana ja kuumeisena teki mulle ruuan 🧡 ja kaatui sänkyyn jo ennen seitsemää ja siellä se on vedellyt sikeitä siitä asti. On siis oikeasti kipeä. 

Pöllönkulman sairastupa kiittää jälleen kerran hyvää palvelua sairaalassa ja vetäytyy yöpuulle. 

Ääni tykkää kun sitä käyttää

 Nii-in, ääni tykkää kun sitä käyttää eli pitää puhua vaikka ääni olisi painuksissa. Niin mulle tänään sanottiin. 

Sain aamulla tekstiviestin sairaalasta, että muistathan tulla huomenaamulla tänne korvapolille. No kyllä minä sen muistin, mutta kun minä mietin, että uskallanko minä sinne mennä. Toisaalta, miksen uskaltaisi, kun enhän minä varsinaisesti kipeä ole ja sehän on korva-nenä-kurkku -poliklinikka. Siellähän ne tutkisi kaikki samalla. 

Päätin kuitenkin, että jos vain jollain keinoin saisin sinne yhteyden, niin kysyisin, että voinko tulla. Kysyin ensin Mursulta, että saako tästä raakkumisesta mitään selvää. Sanoi saavan - en kuulemma enää muistuttanut kovastikaan Noita Nokinenää. Mietin mihin soittaa. Ymmärrän kyllä, että kaikki numerot niin sairaaloissa kuin terveyskeskuksissakin on nykyään takaisinsoittonumeroita, eihän hoitajat muuta enää ehtisi tehdäkään kuin puhelimeen vastata ja koska heitä on niin vähän, niin töitä on vähän järjesteltävä. 

Koska aikaa oli enää alle vuorokausi, soitin sairaalan keskukseen - ajattelin josko sitä kautta pääsisin suoraan polille. Juu ei, siihen samaan takaisinsoittonumeroon yhdisti, mutta ystävällinen oli hän, ymmärsi kyllä ongelmani. 

Kähisin ongelman vastaajaan ja eipä mennyt kuin puolisen tuntia kuin hoitaja soitti takaisin ja juttelimme, mitä tehdä. Koska ei ole kuumetta, ei nuhaa, vain kuiva yskä ja ääni maassa, voin aivan hyvin mennä vastaanotolle varattuna aikana. Hoitaja kiitti kun soitin ja varmistin asian - itse puolestani kiitin häntä, kun sain ohjeen; kurja ajella täältä reilun 50 km:n päästä kuullakseen "ei käy, mene kotiin". 
Kerroin, että ääni on aamulla enemmän maassa ja kurkkukin on aamuisin kipeä, johon hoitaja totesi, että niinhän se on kun sillä ei ole moneen tuntiin puhuttu: ääni tykkää kun sillä puhuu 😄😄

No kyllähän sillä kuorsaamisellakin on se osansa, mutta totta tuokin. Kun sain aamupalan, syötävää ja juotavaa ja puhua Mursulle, niin kyllä se kurkku siitä tokeni ja äänikin rupesi paremmin kulkemaan. 
Kurkun kutina vain ärsyttää suunnattomasti. Siis ihan sanan molemmissa merkityksissä. Olen miettinyt erilaisia ratkaisuja ensi yölle, että selviän kutinasta ja nyt sen keksin: PULLOHARJA! Meillä kahta eri kokoa, otan sen kapeamman. Jos ei se auta, käyn vaihtamassa paksumpaan tai pistän Mursun vaihtamaan, hereillä se on kuitenkin.

Jos ei sekään auta, otan käyttöön sellaisen pallomaisen, jolla pyyhkäisen katonrajasta lukkien kutomia verkkoja silloin tällöin. Jo pitäisi helpottaa.....

Että sellaista.

Luonto on uskomattoman kaunis. Tänään käytiin tekemässä vähän lumitöitä. Sen verran, että pääseen autolla pihaan ja pihasta pois. Muutoin meidän piha puineen saa olla luminen ja talvinen, nautimme siitä kun on kaunista.  

Pöllönkulman joulu

Pöllönkulman joulu on ollut rauhallinen ja se saapui lauantaina, kun Joulupoika toi perinteisen joulukukan 

Vähän vauhtia se kyllä ensin pisti Mursuun kuin myös Pöllöönkin, sillä piti tehdä lumityöt, että pääsee pihaan - ja pihasta pois, sillä Joulupojan perhe ei olisi kovin ilahtunut jos olisi ilmoittanut jäävänsä meille joulunviettoon..

Muutama tunti meni meillä mukavasti kolmen joulun kuulumisia vaihtaessa - kyllä niitä riittikin! 

Joulupojan kaartaessa kotia kohti alkoi meillä jouluruokien valmistelu: Mursu siivutti lohen, valmisti munasalaatin (en edes kysynyt mitä siinä on, keitettyjä kananmunia, majoneesia ja jotain sipulia.. ja jotain muutakin 😊), sienisalaattia ja vielä vähän ruokaisampaa salaattia. Niillä on pärjätty loistavasti! Lohta piti siivuttaa toinenkin file ja ruokasalaattia tehdä toinen satsi, mutta nyt on kaikki syöty ja vatsat pinkeinä - enää ei muuta tarvita. 

Puheluita soiteltiin Pojan kanssa, hän on viettänyt joulua anoppilassa ja tulee meille huomenna, Äidin kanssa ja Siskon kanssa. 
Ystävät kävivät eilen kylässä ja vähän komiikkaakin kaikessa tässä meidän "neljän surullisen hahmon" seurueessa oli. Ystäväpariskunnan Rouva oli ollut kilpirauhasleikkauksessa juuri silloin kun me lähdimme Siskon luo ja hänellä oli leikkauksen jäljiltä vielä ääni kovin hiljainen: yksi ei kuule ja yhdeltä ei lähde ääntä 🤦‍♀️ Onneksi meillä on puolisot, jotka toimivat meille tulkkeina 😄

Vaan jostain syystä Pöllö kuorsaa - kyllä vain - kuorsaa kuin oikohöylä ja aamuisin on kurkku karheana ja katsos vain; tänä aamuna ei lähtenyt sitten ääntä minultakaan! Ei ole kurkku kipeä, ei ole kuumetta eikä yskää, ei vain lähde ääntä. Tai no kovin matala ja käheä ääni. 

Eli melkoisen hiljainen on ollut tämä Tapaninpäivä meillä. 
Kuumaa, kylmää, hunajaa.... Ja sairaalasta mukaan saamani puhalluspullonkin otin käyttöön, selkeästi tuntuu sekin auttavan. 

Mukava, leppoisa ja rentouttava Joulu on kuitenkin ollut - juuri sellainen kuin toivoin ja odotin. 

Pöllön joulunviettoa - tartu haasteeseen

 Marjatan kirjat ja mietteet -blogista löysin haasteen "Näin vietän joulua". 
Miten sinä vietät/teillä vietetään joulua? 

1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimeisellä viikolla?
Lahjojen hankkiminen on meillä minimoitu, kaikilla on jo kaikkea. Ostetaan sitten kun joku jotain tarvitsee.
Ötökkätutkijan ja Futari-Prinsessan kohdalla olen ulkoistanut lahjojen hankkimisen eli Sisko hoitaa homman ja "laittaa laskun perään"
Sen verran tein tänä vuonna poikkeusta, että ostin Äitille pinon kirjoja, jotka saan joskus kevään mittaan itselleni luettavaksi. (Poika sanoi ostavansa mulle kirjan, mutta käyttää sitä ensin itse tutkielmansa tekemiseen, eli saan sen vasta joskus kesän korvalla, muistiinpanoilla höystettynä.) 

2. Joulukorttien lähettäminen vai some-toivotukset?
Yksi joulukortti ja muutama tarkkaan harkittu puhelu. Blogiystäville joulutoivotus blogissa, ja ken viestin laittaa hän viestin saa. 

3. Joululehdet vai somen jouluryhmät?
Ei kumpikaan. Vuosi vuodelta jouluperinteistä on karsittu osasia ja jätetty vain ne tärkeimmät: rauha ja rakkaus. No vähän toki muutakin, mutta lehtien ja somen jouluryhmien ideoita en kaipaa, pärjätään näinkin. 

4. Suursiivous vai pölyn piilottaminen hämärään valaistukseen?
Siivotaan sen verran, ettei koko ajan aivastuta ja että kattovalonkin uskaltaa laittaa palamaan jos tarvitsee. Jos räsymatot käyttäis ulkona ja imurin johdon laittais seinään, ehkä se riittää. 

5. Aito kynttilä vai led-kynttilä?
Niin kauan kun aitoja riittää, niin poltetaan ne pois. Ja ulos lyhtyihin aidot.
Mutta sitten kun aidot kynttilät on loppu, ostetaan varmaan led-kynttilät, jos löydetään kunnollisia. Kyntteliköllekään ei oo enää oikein kunnolla tilaa; väkisin tungin sen keittiön pöydälle ja huomasin, että vetelee viimeisiään. 

6. Vihreä vai punainen?
Onko kauhea yllätys ja vaikea arvata: punainen.
Mutta myös harmaa. Vihreää ei ole (meidät kyllästettiin vihreällä 20 vuoden aikana), vaan sen sijaan punaisen ja harmaan yhdistelmä. 

7. Jouluneule vai ehdottomasti ei?
Juu ei. Olen kyllä luvannut tehdä, mutta ei ole luvattu pitää. Outoa.

8. Koristelussa överit vai vajarit?
Entiseen verrattuna vajarit, mutta nykyisellään sopivasti.
Johtuiskohan siitä, että joulun koristelun näkee, kun katsoo ikkunasta ulos?

9. Lasten jouluelokuvat vai romanttiset jouluelokuvat?
Auts. Viis romanttista jouluelokuvaa putkeen - enempään en ole pystynyt yrityksestä huolimatta. Eli jatketaan lasten elokuvilla, kunhan niitä tulis.
Joulut(n)arina ennen aattoa ja Rare Export jossain kohtaa (on tulossa, näin mainoksen), ne on the must. 

10. Joululimppu vai saaristolaisleipä?
Ei kiitos kumpaakaan.
Jos on ihan ns. normijoulupöytä laatikoineen kinkkuineen jne, ei leipää tarvita ollenkaan. Jos on meidän kahden joulupöytä eli kylmäsavulohta ja sienisalaattia, perusruisleipä riittää. Ehkä jotain muuta noiden lisäksi, mutta noiden varaan rakennetaan...

11. Piparkakkutalon väsääminen vai kaupan piparit?
Kaupan piparit. Poika päätti piparkakkujen leivontaperinteen joitakin vuosia sitten jolloin siirryin kaupan pipareihin.
Ylipäätään itseleivottujen pipareiden ideanahan on se taikina, jossa on aamulla useita etusormen levyisiä raitoja, kun kaikki on "salaa" käyneet maistelemassa taikinaa. Ja taikinasta on hävinnyt ainakin kolmannes...
Olen kerran tehnyt piparkakkutalon jota sitten nakerrettiin joskus tammikuun lopussa ja pohdittiin "oliks tää piparia vai mun hammas"

12. Liköörikonvehdit vai englanninlakritsit?
Näistä vaihtoehdoista liköörikonvehdit, ja miksei muutenkin. Suklaakonvehdit ja vihreät kuulat on totta kai jees. "Nyt ei enää jaksa" ja pistän rasian sivuun, ottaakseni sen esiin kolmen minuutin kuluttua.

13. Joulusaunassa koivuvihta vai ei?
Eei... mutta jos olis, niin se olis vista.
Kiitos rakkaan A-noppini. Hän muutti Itä-Suomesta Isolle Kirkolle ja meni siellä yleiseen saunaan, jossa oli kassanhoitaja, joka kysyi mitä saisi olla. A-noppi oli miettinyt hetken ja sanonut, että hän voisi ottaa vistan. "Anteeksi?"  Siis vihdan. Oli mennyt vasta - jota hän oli tottunut käyttämään - ja vihta - jota Isolla Kirkolla käytettiin - sekaisin ja tullut vista. Mutta vista on ihan hyvä kuin vasta ja vihtakin. 

14. Joulupukki vai lahjasäkin kantaminen salaa kuusen alle?
Niin kauan kuin Joulupukki ylipäätään kävi, niin kyllä se ihan rehellisesti tuli ovesta sisään, eikä käynyt salaa.
Kun olin lapsi, pukki oli sellainen ruskean-harmaa, ei mikään punavalkoinen, niin kuin nykyään. Ja vasta sitten kun Joulupukki lakkasi käymästä, hoksasin, miksi ihmeessä mummo lähti aina aattoiltana naapuriin kylään - eikä koskaan nähnyt Joulupukkia!
Ensimmäinen Joulu Mursun kanssa on jäänyt myös mieleen: oltiin mummolassa syömässä, kahdestaan ihan rauhassa, kun Mursu yhtäkkiä hyppäsi tuolillaan monta kymmentä senttiä ylös "Mikä tuo on?"  Höh, no Joulupukki! - totesin ja jatkoin syömistä. Ja sieltä se Joulupukki tuli köpötteli ovesta ja Mursu, iso mies, katseli naama valkoisena, että mikä ihmeen käppänä sieltä oikeen tulee...

15. Lahjoja lemmikille vai ei?
Silloin kun oli koira, niin kyllä sille jonkinlainen joululahja oli paketoitu: makkaraa tai ydinluu tms. 

16. Joululahjojen avaaminen yhtä aikaa vai yksi ihminen kerrallaan?
Sitä mukaa kun niitä kukakin saa. Eli joku niitä aina jakoi ja niitä sai heti ruveta avaamaan, ei tarvinut odottaa, että muut ovat saaneet lahjansa tai että kaikki lahjat on jaettu. Kimppuun vaan! 

17. Joululahjojen unboxaus aattoiltana vai säilyttäminen pakkauksissaan kasassa päiväkausia?
Uuh.... tää kai tarkoittaa sitä, että esim. kalsarit otetaan paketistaan pois heti aattoiltana samoin kuin se hieno parfyymipullo eikä säilytetä niissä pahvilaatikoissa?
Juu, saa tehdä niin kuin tykkää, parhaalta tuntuu. Jos vaari haluaa ottaa sahan pois pahvipakkauksestaan ja testata sitä joulukuuseen heti saman tien, niin se on sitten ihan vaarin ja mummon välinen asia....

18. Joulun kuvaaminen vai hetkestä nauttiminen ilman kameraa?
Mun lapsuudesta ei ole joulukuvia, Pojan lapsuudesta on paljonkin joulukuvia lahjojen jaosta ja avaamisesta. Sitten kuvien ottaminen on loppunut, mutta sitten kun tuli kännykät ja niihin kamerat, niin sitten löytyy taas joitain kuvia. Nykyään ollaan ihan vain oman huonon muistin varassa. 

19. Aattoiltana joulumessu Vatikaanista vai suomalainen joulukonsertti?
Raskasta Joulua - tuleeko se aattoiltana? No jos ei tule, niin joka tapauksessa noista ei kumpikaan. 

20. Tapaniajelu vai -kävely?
Luultavasti ajelu, joka suuntautuu lähikaupunkiin rautatieasemalle (kulkeehan kai junat tapaninakin?) hakemaan Poikaa. Jos ei junat kulje, niin sitten vaan ollaan ja suoritetaan tapaninajelu vasta Hannunpäivänä. 

Extra: Päällimmäinen joulutunteesi?
Ehkä se on haikeus. Haikeus jonka tuottaa ikävä läheisiä kohtaan, jotka viettävät joulua kukin omissa kodeissaan ja  ikävä poisnukkuneita rakkaita kohtaan. 

Muista sanoa

 Muista sanoa, että rakastat, välität, olet tärkeä. Olen muistuttanut tästä monta kertaa ja muistutan taas 💕

Ystävän instagram -päivitys näytti, miten tämä vuosi alkoi ja mihin tämä on vuosi päättyi.
Vuotta on vielä pari viikkoa jäljellä ja vielä on edessä "viimeiset kiusaukset". Vuosi ei ole ollut se kaikkein helpoin, paljon on tapahtunut, mutta kaikesta olen oppinut jotain: tärkeät asiat pitää kertoa ajoissa, silloin kun ne ovat mielessä, älä jää odottamaan sitä "sitten kun on hyvä hetki". Se voi mennä ohi.

Joulutervehdykseni teille kaikille minulle tärkeille ystäville on tässä - lähetin vain yhden oikean joulukortin ja kirjoitin Joulupukille 🎅

Rauhallista Joulunalusaikaa ja Joulua teille kaikille 💕

https://youtu.be/0EbDQso8En8?feature=shared

Taas paras kortti ikinä

Sain äsken puhelinsoiton Savosta. Syntymäpäiväkortin saaja oli katsellut korttia pitkään ja totesi, että siinä on ihan kaikki, mitä hänessä on. Kun kerroin, ettei kortti ole minun tekemäni, vaan, että olen tilannut sen, hän epäili, että on varmaan tarvittu monen monta viestiä, että on niin tarkkaan hänen näköisensä kortti saatu aikaan 😄 Vielä suurempi oli hämmästys, kun kerroin, että yhdellä sähköpostilla selvittiin - niin hyvin tunnen hänet, ystäväni kahdenkymmenen vuoden takaa. 

Tällaisen kortin teki Repolainen antamieni speksien mukaan: 

Kiitos Repolainen, jälleen kerran 🤗

Joulukalaa ja noitia

Käytiin tänään Mursun kanssa ostamassa joulukalaa. Piti tarkistaa mitä kalaa me ostettiin, koska minä ostin kaikkea muuta "kivaa" ja Mursu valitsi ja osti ne kalat: kylmäsavustettua lohta. Nyt kun tekee saavillisen sienisalaattia niin niillä me oikeastaan pärjätäänkin joulunpyhät 🤭 
Me ollaan luultavasti joulu kahdestaan, joten sen kummemmin siihen ei tarvitse valmistautua - jos Poika tulee meidän kanssa, sitten ostetaan vähän enemmän ja muutakin ruokaa. 

Vuosi vuodelta on meidän jouluruuat vähentyneet. Jännä juttu: kun Poika oli pieni/nuori, se ei suostunut edes maistamaan joululaatikoita, jotka oli mun mielestä kinkun lisäksi ehdoton "pakko". Niistä oli jokavuotinen vääntö: "maista edes teelusikallinen".
Kun vielä meidän kummankin äidit (ja Isomummo ja Sisko) kävivät joulupäivänä syömässä, oli ruokaa oltava - no riittävästi. 
Sitten kun Poika kasvoi aikuiseksi ja löi kaverin kanssa vedon, että pystyykö olemaan vuoden kasvissyöjänä, jouluna, vedon viimeisinä päivinä, kysyi närkästyneenä joulupöydässä joululaatikoita syödessään "miksette te olette koskaan sanoneet, että nää on näin hyviä" *huokaus* 

Kotiin tultiin loppumatka - äh, meinasin sanoa maisemareittiä, mutta ei sitä oikein niinkään voi sanoa, koska toinen reitti on oikeastaan se varsinainen maisemareitti. No tultiin kuitenkin. Sanotaan vaikka, että tultiin vähän kuivempaa reittiä, eli ei järvireittiä 😂 Kello oli jotain kolmen maissa, hämärä oli hiipimässä ja maisema oli aivan mielettömän kaunis! Ja.. pidätte mua varmaan ihan sekopäänä, mutta kun tultiin meidän kylälle, oli jo pimeä,  ja näin kaupan pihalla olevan joulukuusen, kaupan vieressä olevan jouluseimen, ne muutamat talot kylällä ja niistä loistavat valot, naapurin jonka valot loisti meidän talon takana, en voinut sille mitään, että vedet nousi silmiin: tää on mun koti 💖💖

Korva-/kuulo-ongelma on opettanut taas uusia asioita, joita ei ole tullut ennen ajateltua - vähän samalla tavalla kuin silloin reilu kaksikymmentä vuotta sitten oppi sen, miten tärkeät varpaat ovat ihmiselle: kun ne eivät toimineet, kenkien jalkaan laittaminen oli vaikeaa, käveleminen oli vaikeaa.

Nyt kun kuulo ei ole entisensä, esim. puhelimessa ihmisten ääni on erilainen kuin ennen. Siihen on jo tottunut niiden kanssa, joiden kanssa puhuu useammin. 
Kuuntelin yhtenä päivänä Jouluradiota. En juurikaan katsonut kuka minkäkin laulun esittää, mutta silloin tällöin vilkaisin, kun ääni kuulosti jotenkin oudolta/erikoiselta. Jos en olisi katsonut esittäjää, en olisi tunnistanut sitä äänestä: Katri Helena, Arja Koriseva, Antti Tuisku - äänet jotka normaalisti tunnistaa ihan takuuvarmasti. 

Samoin kävin Noita Nokinenän kanssa. Onhan sentään joulu ja siis Nokinenän joulutarinoiden aika 🧙‍♀️
Nokinenä eli Marja Korhonen ei kuulostanut lainkaan itseltään vaan paljon paljon kiltimmältä ja rauhallisemmalta. Nyt kun tarinoita on kuunnellut jo muutaman, niin mieli on jotenkin saanut äänestä kiinni ja Nokinenä kuulostaa itseltään 😄

Tänään katsottiin kotimainen elokuva. Mursu nosti volumea niin paljon, että minäkin kuulin puheen, mutta siitä huolimatta puhe jäi epäselväksi, muminaksi. Elokuva oli ihan hyvä, mutta siitä olisi saanut enemmän irti, jos olisin saanut puheesta kunnolla selvän.

Lääkekuurit on loppu, korvia juilii aina välillä, mutta siitä ei tarvinne välittää, koska kipu ei ole jatkuvaa eikä kovaa. 
Keskiviikkona on kummallakin aika koronarokotukseen. 

Pahoittelut kirjoitusvirheistä ja ajatusvirheistä - kuulostaa varmaan järjettömältä, mutta kun ei kuule, ei kuule omia ajatuksiaankaan kunnolla. Eikä osaa kirjoittaakaan oikein. 

Kyllä elämälle kai hymyilläkin voi

 Koska eilen tuli katseltua sitä, mitä melkoinen määrä muitakin suomalaisia eli Linnan juhlia, niin jäi joulukalenteri avaamatta. Avasin eilisen luukun tänään ja kappas, minkä kuvan olivat eilisen teepussin pieneen laatikkoon laittaneet, naurattamaan rupesi.

Pari päivää tässä on mennyt sukkapuikkojen kanssa. Reppanainen blogissaan mainitsi Niina Laitisen Joulukalenterisukat ja kun en ole pitkään aikaan osallistunut minkäänlaisiin yhteisneulontoihin, niin nappasin kiinni. Koska olin jäljessä jo valmiiksi, niin olen nyt koettanut saada kalenteria kiinni, ihan hyvällä menestyksellä: molemmat sukanvarret ovat tätä päivää vaille ajan tasalla. 

Lueskelin tuossa omia kirjoitelmia, mitä täällä Pöllönkulmalla on tänä vuonna tapahtunut. Pääsin toukokuulle asti kun rupesi naurattamaan - vaikkei asia nyt varsinaisesti mikään naurunasia olekaan. 
1) Toukokuussa pohdiskelin, että pitäisi varata aika kuulontutkimukseen; iän mukanaan tuoma kuulonalenema ei liene pahentunut, mutta tinnitus on aiheuttanut räjähdysvaaran. (Aiheuttaa edelleen...) Kun lääkäri kertoi mulla pari vuotta sitten olevan "iän mukanaan tuomaa kuulonalenemaa" se kuulosti samalta kuin "rouva, te olette VANHA!"
2) Reissussa ollessani Mursun nimellä oli tullut Kuurojen liitosta perinteiset postikortit tilisiirtoineen
Yhteenvetona: Mulla on kortisonikuuri, jossa lääkepurkkiin on kirjoitettu sairaudeksi "kuulonalenema" - siitä olivat Mursu ja farmaseutti apteekissa puhuneet, että "no kaikkea sitä" - enkä mä vieläkään kuule oikein mitään. 
Korvatipat kirveli aamulla ja nyt illalla. Onneksi huomenna on viimeinen päivä, kai niitä vielä huomenna uskaltaa laittaa. 
Ja: siitä huolimatta, että mä en kuule, tinnitus jatkuu! Korvissa kohisee edelleen ja se, jos mikä on sieltä. 
Mutta onhan noi sattumat yhdessä siltikin aika koomisia. 

Tunnustan: en ole maanantain jälkeen liikkunut kotoa mihinkään 🤕 Toisaalta siksi, että olen ajatellut kehitteleväni uutta vastustuskykyä täällä oman kodin seinien sisällä. Toisaalta siksi, että maanantain kaupassa käynti oli kauhukokemus, kun siellä tehtiin muutoksia juomaosastoon ja kaikki oli sekaisin ja ahdasta ja... 
Jos huomenna, Riesa kaipaa lisää troppia taas vaihteeks. 

Äh, nää jutut tuntuu nyt itsestäkin ihan älyttömiltä, päästän teidät piinasta 😂

Ei kun sitä mun piti vielä kirjoittaa; laskeskelin tänään ja Mursullekin sanoin, että seuraavan kerran on tällain "kunnon" sairaalareissu edessä sitten 2034. Kun kerran aloitin, niin näitä on tullut tehtyä 11 vuoden välein.
Eka oli keväällä 2001 kun leikattiin Tampereella meningeoma, kavereiden kesken "Parsa". Siis hyvänlaatuinen aivokasvain, pahassa paikassa vain. Onneksi oli hyvä kirurgi 🧡
Seuraava reissu oli sitten tapaaminen Riesan kanssa 2012  ja nyt sitten tämä. Tällä matikalla siis voin kai varata paikan keväälle 2034 🤔 (Kevät, kesä, syksy, kevät...) 

Miksi Pöllö oikein valitti?

Valittamisen määrästä päätellen olisi voinut luulla, että jouduin istumaan kotimatkan Siskon luota Helsinkiin siivellä, mutta en sentään. Kyllä me koneeseen päästiin ihan hyvässä järjestyksessä - ja täytyy muuten mainita kun unohtui, oikein hyvin Suomea puhuvan Intiasta/Nepalista tms kotoisin olevan lentokenttävirkailijan ohjaamana.

Lentomatkakin meni hyvin, siitä jo kerroinkin, mutta sitten laskeutuessa.. Koskaan ennen ikinä missään ei ole mennyt korvat lukkoon, en edes tiennyt miltä se tuntuu, ja nyt sitten molemmat "tiks lukkoon", niin kuin lapsena leikkiessä sanottiin. 
Tuntui kuin joku olisi työntänyt tulikuuman puikon korvasta korvan ja se sattui ihan ...sti. 
Toinen korva aukesi sen verran, että pystyin keskustelemaan, toinen pysyi lukossa. Mursu oli vastassa, vietiin Äiti kotiin ja Pöllönkulmalla oltiin reilusti puolen yön jälkeen. Nopeasti matkalaukusta tuliaiset, ne etukäteen tilatut ja muut esiin ja nukkumaan.
Aamulla Pöllö olikin kuin tapettu mato 😟 Raahautui aamupalalle vaisuna, koetti kertoa kuulumisia ja pakeni takaisin peiton alle. Kurkku oli kipeä, paleli, ei kuullut. Lainasi ensin Mursun paksua vilttiä mutta kaivoi lopulta esiin oman sähköpeittonsa - kuumavesipullon jälkeen yksi parhaimpia keksintöjä! Olo paheni ja Mursu soitti lopulta terveyskeskukseen ja ajan seuraavaksi, torstai-aamuksi.

Nukkumista, juomista, särkylääkettä, nukkumista, särkylääkettä, juomista... Kuume kipusi yli 39 ja korvia särki niin ettei koskaan. Odotin vain aamua.

Jossain välissä tein koronatestin kotona - negatiivinen. Torstaiaamuna ennen terveyskeskukseen lähtöä yritin tehdä toista; viallinen testi, toinen viallinen testi. Olkoot, onhan maski ja kaulaliina. 
Terveyskeskuksen odotusaulassa torkuin puoliunessa enkä kuullut kutsuttavan, hoitaja tuli "herättämään" 😊 Tiedätte rutiinit, pääsin lopulta petiin pitkälleni odottamaan lääkäriä joka tuli aika pian, tutki korvat ja sanoi konsultoivansa keskussairaalaa. Siinä ei kovin kauaa mennyt kun tuli takaisin ja sanoi, että hopi hopi sairaalan polille, hän kirjoittaa lähetteen, se on siellä parin tunnin päästä. 
Ja niin valjastettiin (S)Eniili matkaan. Korvapolilla meni kaiken kaikkiaan pari tuntia, kunnes ilmoitin Mursulle, että voi lähteä kotiin, minä jään sairaalaan, ilmoittelen sitten. Erikoista oli, että - koko ajan ja edelleen - oikea korva kuulee puhelimessa oikein hyvin 😲

Jonkun odottelun jälkeen mut kuskattiin päivystyspolille eikä tapahtumaa jolle ei voisi "kauheudessaan" hymyilläkin: kun mua sinne pyörätuolilla kuskattiin, oli isäpuoleni, siis Tunturiruipelo, nähnyt tuloni ja vilkuttanutkin mulle! Minä taas olin hetkeä myöhemmin ollut kuulevinani hänen äänensä, mutta juuri silloin hoitaja tuli virittämään kaikki laitteet paikalleen, niin tilaisuus meni ohi. 
Äiti oli toimittanut Tunturiruipelon päivystykseen aamupäivällä! 

Minua tutkittiin ja pistettiin antibioottia suoraan suoneen, otettiin verta ja koronatestiä ja mietittiin mitä pitää tehdä. Kävin keuhkokuvassakin. 

Lopulta pääsin kuin pääsinkin illalla myöhään vielä kotiin tällaisen kaverin kanssa: antibioottitippa kädessä ja tarkoitus oli, että kotisairaala käy seuraavasta päivästä alkaen hoitamassa tiputuksen kolme kertaa päivässä. No ei huono ajatus, kelpaa kyllä mulla. 
Ensin vain piti tulla aamulla takaisin näyttämään korvia seuraavana aamuna.
Ajelin kotiin taksilla ja kun pääsin huterin askelin pihalle niin huis vain... katselin tähtiä kotipihalla selälläni uusi kaveri tiukasti sylissäni. Onneksi oli pehmeä pipo ja kova kallo niin ei sen kummempaa...
Mursun ja taksinkuljettajan avulla pääsin ylös ja sisälle ja kutakuinkin suoraan sänkyyn. 
Ja aamulla koko toinen käsi veressä! Olin kaiketikin nukkunut jotenkin sen kanyylin päällä ja se oli vääntynyt tai jotain ja tulos oli mikä oli... Mursu veti siteen käsivarteen, soitti taksin ja pisti Pöllön autoon ja osoitteeksi keskussairaala - siellä sitten rollaattorini kanssa suunnistin korvapolille.

Korvalääkäri katsoi korvat ja jos oikein kuulin, hän sanoi "mä suurennan näitä reikiä näissä tärykalvoissa".  Jos joku tarjoaa vaihtoehdoiksi juurihoitoa tai tärykalvojen rei'itystä, niin suosittelen juurihoitoa! Toimenpiteen lopuksi kysyinkin, että olihan tää paikka, jossa aikuisetkin saa huutaa.. 
Ja sitten kysyin, että olisiko mahdollista jäädä viikonlopuksi sairaalaan, sillä Mursu on kipeä eikä pysty huolehtimaan musta, tasapaino on mitä on ja kuume tuntuu olevan korkea. Lääkäri totesi vain, että no jo siltä tuntuu, niin eiköhän me sulle paikka löydetä. 

 Tällaisen laihan ja hiljaisen kaverin kanssa odottelin pari tuntia siellä korvapolin käytävällä paikkaa, kuumetta oli siinä vaiheessa 40 ja jotain... Ja korvakipu vieläkin melkoinen tai oikeastaan kipu oli kallossa, korvaluissa tai mitä nuo luut tuolla korvien takana on. 

Lopulta pääsin päivystysosastolle - parin huoneen päähän Tunturiruipelosta! 😊

Viikonloppu meni kovan kuumeen vuoksi jotenkin huuruissa, ja maanantaina alkoi sitten se korvapolilla ravaaminen. Silloin laitettiin korviin putket - en kyllä nauttinut siitä sen enempää kuin niiden reikien laittamisestakaan. Luulin, että korvia putkitetaan vain lapsilla, mutta näköjään ihan vielä näin kypsälläkin iällä sitä tehdään.

Joka aamu kävin korvien huuhtelussa ja kuivauksessa - joka aamu se oli vähemmän kivuliasta. Joka päivä odotin lupaa lähteä kotiin.... Keskiviikkona sain vain tiedon, että mut siirretään toiselle osastolle. 

Se oli sinänsä ihan mukava siirto, sillä tämä television katselu alkoi kyllästyttää. Ei sillä, aika monen ohjelman katselu olisi ollutkin tylsää, kun ei kuullut mitään, mutta sitten kun pääsin huoneeseen jossa televisioon oli kaukosäädin ja sain katsella viisi jouluelokuvaa putkeen, niin oli se kuitenkin mukavampaa kuin tuo pelkän television katselu...

Kahteen kertaan tehtiin kuulontutkimus eikähän tuo hyvältä näytä. Neljän viikon kuluttua menen uudestaan ja sitten ruvetaan miettimään mitä tehdään, jos ei kuulo ole palautunut. Toivon toki, mutta luotto ei ole kuitenkaan kovin korkealla - onhan kroppa ja tuntemukset omiani.
Kaiken syynä oli A-streptokokin aiheuttama välikorvan tulehdus ja nielurisatulehdus, lukee paperissa. 

Perjantaina tulin kotiin ja sunnuntai-iltana kahdeksalta kuulin ensimmäisen kerran seinäkellon lyövän, eli siinä mielessä jotain edistystä kai on tapahtunut. Tai sitten siihen ei vain ollut kiinnittänyt huomiota. 

Mulla on tapana pitää lupaukset, jos vain pystyn ja muistan. Lupasin selfien. Reissulta ei sellaista kunnon selfietä tullut, eikä Siskokaan tullut ottaneeksi sellaista kelvollista kuvaa. 
Käytin puhelinta perjantaiaamuna sairaalassa peilinä ja totesin, että tästä vois saada ihan kelvollisen näytettäväksi, tukkakin kammattu. Ei mun kai mikään ihan incognito tarvitse olla, koska aika moni on mut jo livenä nähnyt ja te aika paljon musta jo tiedättekin, joten olkaatten hyvät.

Kai tästä paljastuksesta saa jotain vastikkeeksi?

Kovin totinen sanoi ystävä - kuvitelkaa siihen kitarisat terveet  näyttävä nauru 😂

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 3

 Pysytelläänpä välillä kotona ja ripotellaan sekaan ihan vain sekalaisia kuvia sieltä täältä, mitä nyt viikon varrella tuli napsittua. 

Makararonilaatikon mainitsinkin jo aiemmin; se on ihan must Anopilta Vävylle - siis tarkemmin Äitirakkaalta koko perheelle, vain Ötökkätutkija ei sitä syö, saanut joskus reppana vatsataudin jostain ja makaronilaatikosta on jäänyt kai jonkinlainen kammo. Niitä sattuu. 

Meillä Futari-Prinsessan kanssa oli jo vuosi sitten juttuna sudokut ja niin kuin tervetulotoivotuksessa mainittiin, niin mehän tartuttiin sudokuihin. Näppärä tyttö 11-vuotiaaksi, minä välillä vasta mietin, miten lähdettäisiin liikkeelle, miten selittäisin mitä ja miten etsitään, kun tyttö oli täyttänyt osan tehtävästä. Kun totesin, että no kylläpä oot nopea ja näppärä, sain aika tyrmäävän vastauksen: "Onhan mulla paljon nuoremmat aivotkin!" 😄 Oikeassahan tuo on, onhan meidän aivoilla ikäeroa ja näitä on käytetty ja vähän ovat saaneet kolhujakin. 

Tällaisen oli Sisko ostanut itselleen ja samantapaisen Futari-Prinsessalle. Tähän jäi koukkuun ja halusin itselleni samanlaisen. Ei ollut hullumpi hankinta, sillä sairaalassa kuurona lojuessa ei ollut paljon tekemistä, tämän kanssa sai aikaa kulutettua ihan hyvin sitten kun kuume oli laskenut tarpeeksi. 

  

Tällaisen nappasin Siskon auton takakontista kuvattavaksi, Ötökkätutkijan jäljiltä oli tämä. 
Tällaisia unikoita, isoja, oli kiinnitettynä pitkin kaupunkia valotolppiin yms. ja kysyessäni mitä ne ovat, minulle kerrottiin, että edellisellä viikolla oli muistettu veteraaneja ja unikot olivat kaupunkikuvassa heidän muistokseen. 

Jaahas.. kuvien asettelu ei taas tahdo onnistua, katsotaan kuinka käy... Joka tapauksessa tässä on pari kollaasia paikasta jossa olin pyytänyt päästä käymään. Harmi kyllä, Jay Blades ei itse ollut tuona päivänä ollut paikalla, olisi ollut vasta seuraavan viikon perjantaina. Monelle lienee tuttu Aarrepaja UK, jossa entisöidään vanhoja esineitä, ja jota esitettiin meillä... viime keväänä. Kuului minun ja Mursun suosikkiohjelmiin. 
Kun kuulin, että Blades avaa liikkeen Pooleen, ei ollut epäilystäkään, haluanko mennä käymään siellä. Itse "Aarrepaja" olisi ollut sen verran kaukana (no ei minulle - ja jos olisin tiennyt, että meidän seinäkellon luukku ei enää pysy kiinni, olisin ottanut sen mukaan 😉), ettei lähdetty sinne ajelemaan. 

Lasten paikka on aina autossa takapenkillä ja sieltä kuvaaminen on vähän huonoa - juuri kun huomaat jotain kuvaamisen arvoista ja saat puhelimesta kameran esiin, liikenne liikahtaa eteenpäin.... 
Ja takaikkunoissa on "lapsilukot" päällä 🤭 eli piti aina pyytää Siskoa avaamaan ikkuna - tällöinkin satoi vettä ihan oikeasti joten ikkunat auki ei tullut mieleenkään ajaa. 
Ei aavistustakaan mikä kirkko - yritin etsiä Googlesta, mutta kärsivällisyys ei tällä kertaa riittänyt. Kaunis se kuitenkin on ja tuo puu sen edessä kruunaa kaiken. (Roskis olisi voinut jäädä pois, mutta kaikkea ei voi saada)

Se ihan pakollinen ruokakuva näiltä reissuilta tulee tässä. Tätä ei missata koskaan, sillä terveellinen ruoka on kaiken a ja o, ja joka reissulla on käytävä "salaatilla". Ihan vähän harmitti, kun lista oli muuttunut ja ne meidän perinteiset (hedelmä)salaatit oli jääneet listalta pois. Mutta kyllä nämäkin maistui. 

Erilaisten ostosreissujen lisäksi aika paljon aikaa vietettiin ihan kotonakin. Futari-Prinsessan kanssa katselin The Crinch -elokuvan. Itse asiassa katselin siitä kaksi eri versiota ja kun lopulta törmäsin kaupassa Crinch -pyjamaan, en voinut vastustaa kiusausta. Viime viikonlopun vietin uudessa pyjamassani 😂

Eräänä iltana Futari-Prinsessa rupesi miettimään minkä ikäisiä me kukin olemme, olemme olleet kun kukakin meistä on syntynyt ja milloin me olemme syntyneet. Siitä sitten hänelle laskutoimituksia antamaan. Moni asia hämmästytti läheisten syntymäajoissa, ikäeroissa ym. 
Kun hän laski, milloin Mummu on syntynyt, hämmästys oli hänelle aito: "Mummu on syntynyt vähän jälkeen toisen maailmansodan!" Totta; ei hän väärässä ollut, nuoret aivot taas raksuttivat, he ovat juuri koulussa käyneet läpi historiaa ja mm. toisen maailmansodan aikaa. 

Mutta Ötökkätutkija 🧡 Hän ei osaa suomea juuri lainkaan, ihan muutamia sanoja, joten se mitä minä en aina ymmärrä, Sisko tulkkaa. 
Ötökkätutkija katseli minua ja sanoi: 

"Pöllö, sinä on olet nuorin aikuinen jonka minä tunnen ja jolla on ryppyjä!"

Ja sitten hän tuli eteeni, painoi nenänsä nenääni, halasi ja sanoi "Minä rakastan sinua Ryppytyttö" 🧡🧡🧡

Voiko tuollaisesta loukkaantua? Ei todellakaan!
Me vain saimme Äidin ja Siskon kanssa hirvittävän naurukohtauksen ja arvaatte varmaan millä nimellä minua sen jälkeen kutsuttiin....

Ötökkätutkijasta ei ole kuvaa, mutta Futari-Prinsessasta on kuva, kun olimme käyneet ostoksilla hänen lempijalkapallojoukkueen
sa fanituotepisteessä 

Ötökkätutkijalle sen sijaan pitäisi neuloa sellaiset käsivarsisuojukset, joihin tulee ritarikuviot. Tai miekat. Tai jotain ritareihin liittyvää. Ja kuvien sijoittelu ei taas onnistu, olisi pitänyt puhelimella tehdä jonkinlainen kollaasi tai jotain. 
Koettakaa kestää. 

Tässäpä tätä tarinaa pääosin. 

Äiti teki vielä toisen annoksen makaronilaatikkoa - se ei kauan vuoassa jäähtynyt. Ötökkätutkija ei halunnut sanoa tiistaiaamuna heippa kouluun lähtiessään, koska ei halunnut meidän lähtevän kotiin. 

Kurkku oli kipeä jo maanantaina ja sitä yritin lääkitä ibubrofeiinilla. Siitä sitten alkoikin ihan uusi tarina, jotka jatkuu edelleen. 

Heathrown kentällä aika kului yllättävän hyvin - kun ensin pääsin turvatarkastuksesta läpi. Todella pitkään katselivat taas käsimatkatavaroitani, joissa oli kaikki lääkkeeni. Mutta eivät niistä kyselleet kuitenkaan. Ja tapamme mukaan pyörimme vähän aikaan suuntaan ja toiseen ennen kuin pääsimme oikeaan paikkaan...

Koneessa taas antauduin juttusille vieraan miehen kanssa (onneksi äiti oli vieressä), kun hän jäi "jumiin" lentohenkilökunnan tarjoilukärryn vuoksi juuri meidän kohdalle. Vieressäni oli tyhjä paikka ja koska itsekin jumitin sitä kärryä ostoksilla, sanoin ko. miehelle, että istu nyt hyvä ihminen siihen siksi aikaa kun joudut odottamaan - ja niin sitten jutustelimme niitä näitä parikymmentä minuuttia. 

Ja jälkikäteen pelkäsin, etten vain tartuttanut häneen koronaa - en onneksi! 

Toivottavasti viihdyitte matkalla edes jonkun verran, muuta en voi sanoa kuin

Kuka muu muka?

                                    Siskon tuliainen 😄                               

Tarinahan jatkuu vielä kun päästään kotiin....... 

Selfie

Lupasin julkaista reissussa ottamani selfien täällä blogissa. Tässä, olkaapa hyvä 😉😍

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 2

 Eilisestä päivityksestä unohdin tärkeän tapaamisen: heti turvatarkastuksen jälkeen (miten muuten Hki-Vantaalla on niin älyttömän kuuma ja miten siinä turvatarkastuksessa tulee AINA hiki, vaikka olet puolialaston..) istuimme hetken penkeillä heti ensimmäisessä tilassa, missä vain mitään penkkejä oli. 
Pieni poika otti meihin katsekontaktia ja vilkuttelimme ja leikimme hetken piiloleikkiä - niin kuin nyt tällaiset tädit lasten kanssa tapaa tehdä 😅 - ja sitten poika tahtoikin tulla tapaamaan meitä, kiskoi äitiään kädestä ja halusi tulla juttelemaan meille. Hän kertoi tulevansa Espanjasta, olevansa 2-vuotias; opetti meille mitä on "kaksi" espanjaksi, "dos". Ja mikä tärkeintä: hän oli menossa tapaamaan Joulupukkia! 
Jotenkin kumman helposti nuo vieraat miehet ryhtyy juttusille meidän kanssamme...

                                       🌞🌞🌞🌞

Lapset lähtivät keskiviikkoaamuna kouluun ja Ötökkätutkija kysyi, haluaisiko jompikumpi meistä lähteä saattamaan häntä kouluun - hän on sen ikäinen, ettei saa vielä kulkea yksin koulumatkoja. Mummu lähti saattajaksi sillä kertaa, minä pääsin sitten viimeisenä päivänä vastaan. Ötökkätutkija on aika tarkka asioistaan 😉

Tarkoitus oli kirjoittaa päiväkirjaa matkan aikana, että olisin voinut oikeasti kirjoittaa teille matkakertomusta edes kutakuinkin siinä järjestyksessä, miten kylillä riekuttiin, mutta juu juu - ja on onko sillä nyt niin väliä.

Ensimmäinen päivä taisi mennä aika lailla matkasta elpyessä, olihan se jo pitkälti yli puolen yön paikallistakin aikaa, ennen kuin oltiin perillä. 
Ja kun tiedettiin, että lapset odottavat innolla, mitä matkalaukkujen kätköistä löytyy, niin taisi olla vain niin, että Sisko ja Äiti kävivät ruokakaupassa - makaronilaatikkoainekset! 

Vävy nimittäin odotti Anopin makaronilaatikkoa, se riitti hänelle tuliaisiksi 😄

Ja kun lapset viimein tulivat koulusta alkoi matkalaukkujen purku: ruisleipää!! Ötökkätutkija ei siitä niinkään perusta, mutta Futari-Prinsessa kyllä,  söivät sitä Äitinsä kanssa lähes kilpaa.

Koska kaikkien kolmen; Futari-Prinsessan, Siskon ja Ötökkätutkijan syntymäpäivät oli kuukauden sisällä (Ötökkätutkijalla heti seuraavana päivänä kun lähdimme kotiin), annoimme kaikille Repolaisen tekemät syntymäpäiväkortit. Ei varmaan epäilystäkään kenen kortti on kenen. Vinkkinä voin kertoa, että Sisko tykkää ketuista... 

Kuvia en loistavista silmistä ehtinyt ottaa, mutta voitte uskoa, että kortit oli mieluisia - haita ja ötököitä ihmeteltiin kovin "miten nää voi olla tässä tälleen". 
Legoja, jalkapallosukkia, haipenaali, mitä kaikkea. Ystäväni lähetti Leppävaaran Palloseuran hupparin ja huivin ja terveiset juuri Futari-Prinsessan ikäisiltä tytöiltä - hän lupasi tulla Suomeen pelaamaan ja johtaa Suomen Naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen 👍💪

Mekin Mummun kanssa saimme tuliaisia perheen
kesälomareissulta, joista kuvattuna on nyt vain nämä 
Futari-Prinsessan valitsemat perhoset. Ylempi on minun perhonen ja alempi Mummun.

Ötökkätutkija oli valinnut meille astiapyyhkeet ja.... Se on jotain kiveä, johon voi kai kirjoittaa liidulla tms. Ei kovin isot palat, muuten olisi jouduttu maksamaan liikapainosta lisämaksua..

Oikeasti päivät ovat päässäni menneet jo ihan sekaisin ja 
lieneekö tuo ihme viikon riekkumisen ja viikon makoilun jälkeen, joten.. kerron vain 😄

Yhtenä päivänä Äiti vei tyttärensä kaupungille ja Siskon synttärikahveille/-teelle. Harvakseltaan ruokakuvia otan, silloin tällöin, ja nyt oli otettava ihan vain tuon sievän teekannun ja Siskon Yksisarvis- vai mikä lie Sarvipää -juoma tuo olikaan. Se ei meille ihan selvinnyt, vaikka sitä kovin monelta suunnalta katselimmekin. 

  

Dolphin Shopping Centerin käytävällä, kutakuinkin samoilla huudeilla jossa viime reissulla kuuntelin pianon soittajaa, istuskelin tällä kertaa odottelemassa Tedin penkillä. Britanniassa on - kuten moni varmaan tietää - paljon tällaisia muistopenkkejä, vähän joka puolella. Minusta näissä muistopenkeissä on jotain kaunista ja koskettavaa ja saadessani istua jonkun muistopenkillä, tunnen jotenkin liittyväni osaksi hänen päättynyttä elämäänsä. 

Shopping Centerissä oli jo joulu täydessä vauhdissa koristeineen - lähtöaamuna juuri ja juuri oli maa valkoisena koti-Suomessa. Tällaisia löytyi ostoskeskuksen käytäviltä 

Ja kyllä sieltä sisäpihalta löytyi joulukuusikin - tosin se oli vielä osissa. Näistä palasista, joista yksi jäi muiden taakse piiloon tulee kyllä melkoisen korkea kuusi. Valmiina emme tätä ehtineet nähdä. 

Ja vielä yksi jouluinen kuva; tämä pienen tontun tonttulakki oli tipahtanut toisen ostoskeskuksen pihalle, eikä turisti tietenkään voinut olla sitä kuvaamatta - teidän iloksenne! Muistakaa siis, tontut on liikkeellä, koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa tonttulakki vilahtaa. Pieni tai vähän isompi! 

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 1

 Ja oletusarvoisesti: kuka muu muka? Lupasin, että kun palaan, on marraskuuta jäljellä enää viikko. No näinhän se oli ja tarkoitus oli kertoa reissukuulumiset kutakuinkin tuoreeltaan, mutta kas vain, ollaankin jo joulukuun puolella reippaasti - tontut kurkkii ikkunoista. 
Koetan kirjoittaa kuulumisia ja tapahtumia kronologisesti, mutta sen verran tähän "alkuun", että kotiuduin sairaalasta eilen, joulukuun 1. päivän kunniaksi, lääkekassin kera. Olo alkaa olla melko lailla Pöllömäinen; pääkin pyörii kuin pöllöllä, jotta kuulisi kaiken tarvittavan. 

Mutta matkaan, hopea! 

Jätän sen kummemmat alkujärjestelyt väliin, ne sujuivat hyvin ja siirryn suoraan Helsinki-Vantaalle. Olimme siellä tiistaina 14.11. hyvissä ajoin, kaksi maalaista jotka matkustavat ulkomaille kerran vuodessa. Ou nou. Miten tää nyt taas menikään... Lähtöselvitys oli jo tehty mutta - onneksemme ystävällinen Finnairin virkailija kysyi voiko auttaa ja tadaa; homma hoitui nopeasti ja matkalaukut pujahtivat kohti tuntematonta. 
Ja me kohti turvatarkastusta. Helsingissä turvatarkastus sujuu tosi nopeasti, mutta ei kahta kolmannetta - eikä lentoa kohti Lontoota, ettei Äidin kohdalla portilla jokin piippaisi. Viimeksi jo luulimme ratkaisseemme arvoituksen: kengän pohjallisen alle jääneen mikä-lie-tarra. No, nyt se oli ranteeseen jäänyt kello, ei sen pahempi asia. 
Kentällä oli aikaa ihmetellä ja katsella ihmisiä, pyöriä kuin turistit ikään. Istahtaa kahvillekin. 

Olisin halunnut tutkia muidenkin ihmisten kahvikuppeja, olisiko niissä ollut lisää kivoja kuvia, mutta Äiti ei antanut. ("Aina saa kärsiä ja hävetä" 😉) 

Hattivatit oli hauskoja ja tottahan kunnon turisti Muumimaailman kohdalla kuvia pysähtyy ottamaan. 

Kun aikamme aikaa kulutettuamme päätimme mennä kokeilemaan, pääseekö meidän passeilla passin tarkastuksesta läpi - pääsi! - mentiin lähtöportille odottelemaan koneeseen pääsyä. 
Kaikki uusi ja remontoitu on hienoa ja yksi mikä oli hienoa oli kuulutusten kuuluminen! 
Kun lopulta päästiin koneeseen, tajuttiin että ennalta varaamani paikat oli vaihtuneet (olisi pitänyt huomata lähtöselvitystä tehdessä ja valita toiset paikat) ja oltiin siiven kohdalla. No, sillä sinänsä väliä, koska oli jo pimeää, eipä niitä maisemia juuri muutenkaan olisi nähnyt 😊 
Odottelimme hetken yhtä matkustajaa jatkolennolle Tallinnasta, mutta se ei matkaamme viivästyttänyt. 
Sillä aikaa vieressäni istunut mies oli rapistellut eväspussinsa auki ja - tarjosi Äidille ja minulle TIKKARIT! Kyllä, tikkukaramellit 🍭🍭 Sisko kyllä kysyi, kun kerroin hänelle, että "eikö äiti ole opettanut, ettei vierailta saa ottaa mitään". Niin mutta kun äiti oli mukana...

Lento meni mukavasti, olimme perillä n. 20 minuuttia aikataulusta etuajassa. Mutta aika kului siinä, kun odotimme matkustajasiltaa, että pääsemme ulos koneesta. Mikäpä siellä oli lämpimässä ja kuivassa odotellessa, ei kellään ollut kiire. 

Lopulta pääsimme ulos ja kohti passintarkastusta. Sitten alkoikin Pöllön sulat hikoamaan. Uusi passi, kesällä hankittu. 
Ensimmäinen automaatti. Ei toimi. Toinen automaatti. Ei toimi. Kolmas automaatti. Ei toimi. Hiki.

Virkailija ohjaa lyhimpään manuaaliseen tarkastusjonoon, jossa oli perhe pienen vauvan kanssa. Vauva oli niin pieni, että jäin miettimään johtuiko heidän "ongelmansa" passin puuttumisesta 🤔 Toisessa jonossa oli myös perhe jolla oli ongelmia, mutta selvisivät nopeammin. 

Ja sitten minä. Laite ei lukenut passia. Ottakaa lasit pois. Virkailija katsoo minua ja passia ja yrittää saada laitteen lukemaan passin. Ei onnistu. Pyytää toisen virkailijan apuun ja sitten alkaa tentti. Kuka? Mihin? Miksi? Kuinka kauan? Osasin kyllä vastata kaikkiin kysymyksiin, kunnes... 
Sisko asuu Poolessa, joka ei ilmeisesti ollut virkailijoille tuttu. Poole - Bournemouth. (Vähän niin kuin Helsinki - Vantaa - tai sinne päin..) Tuli aivan täydellinen black out. Unohdin Bournemouthin kokonaan, ihan kokonaan! Mikä hiton paikka... 
"Mun äiti odottaa tuolla.." Toinen virkailija lähti Äidin luo.
Minä vedin esiin Riesa -kortin: "mulla on oikeasti ongelma muistin kanssa, koska mulla on epilepsia" 
Toinen virkailija sai selvitettyä Äidin kanssa, että olen hänen tyttärensä ja ollaan menossa hänen toiselle tyttärelleen. 
Pääsin viimein läpi, pahoittelin tilannetta ja he pahoittelivat tilannetta ja toinen virkailija melkein halasi "älä nyt, kaikki on hyvin, ei mitään hätää"

Kuka muu muka? 

Lopulta siis päästiin noutamaan matkalaukut, Siskon luo ja kohti autoa ja sitten kohti Poolea! 

Perillä meitä odotti tämä ihana, hellyttävä tervetulotoivotus: 

Tämän tervetulotoivotuksen myötä oli hyvä käydä nukkumaan ja aamulla herätä siihen, kun Ötökkätutkija kurkisti varovasti ovenraosta hymyilevin kasvoin ja juoksi halaamaan 💕 Futari-Prinsessa oli jo syömässä Mummun keittämään aamupuuroa ja pyrähti halaamaan kun kömmin sohvan nurkkaan odottamaan omaa puuroannostani 😄

Pahoittelen jälleen kirjoitusvirheitä ja puuttuvia sanoja - kirjoittaminenkin tuntuu vaikeammalta, kun kuulo ei ole normaali.  

Koti

 On ihmisen paras paikka, vaikka sitä hyvin hoidettiinkin, ihan loppuun asti. 

Viikon sisällä kököttämisen jälkeen raitis ja raikas (no, raikas ja raikas, pakokaasun katkuinen) pakkasilma teki hyvää. 

Kassillinen lääkkeitä eväinä palasin Pöllönkulmalle kotihoitoon ja vielä tämän vuoden puolella mennään kontrolliin kuulemaan mitä kuullaan, kuullaanko mitään.

Kunhan olen huomenna raivannut vähän reissuni jälkiä - matkalaukku on tuliaisia lukuunottamatta edelleen purkamatta, koetan saada ainakin aloitettua reissutarinaa.

Nyt kuitenkin nukkumaan.

Muistakaa olla kiltisti; tontut on liikkeellä 🎅🎅