Ristipistot on nyt pistelty

 Ja viikko olisi vielä aikaa tehdä jälkipistot ja niiden kanssa sitten menneekin hermot ja herne nenään. Mutta sitten se työ olis valmis. Olis mäyrä ja siili ja kettu ja perhoset ja pöllö ja mitä kaikkea siinä olikaan paikallaan. 
Syksyyn otin pienen varaslähdön ja kaivoin sukkapuikot esiin. Ystävän antama kassillinen parsittavia sukkia pääsi yhtenä iltana työn alle. Minä EN osaa parsia, mutta olen päättänyt opetella nyt kun on materiaalia millä harjoitella. Mursu osaa, mutta tällä kertaa on ikävä, eikä luvannut opettaa: "etsi sieltä juutuupista ohjeet ja opettele". Ikävä Mursu. Mutta ei siinä mitään, minä etsin. Ensimmäiseen en ole oikein tyytyväinen, toinen on jo parempi. 
Päätin kuitenkin, että korvaukseksi kurjasta parsimisjäljestä, teen yhdet uudet sukat. 

Ristipistoja tehdessä on ollut hyvä kuunnella sekä yleisurheilun MM-kisoja. Minä, joka en ennen ole katsonut mitään muuta kuin isän kanssa aikanaan mäkihyppyä, olen ruvennut katsomaan yleisurheilua. Ja rallia. 

Lukemattomia kirjoja -listallani on tällä hetkellä 226 riviä kirjailijaa/kirjaa. Niistä 11 on luettu/kuunneltu, eli aikamoinen urakka on edessä eikä sitä helpota yhtään se, että listaan tulee lisää kirjoja viikottain 😄😄
Juuri äsken sain kuunneltua loppuun Eva Frantzin (vanhempi konstaapeli) Anna Glad -sarjan kolmannen osan Tästä pelistä pois. Aiemmat osat ovat Sininen huvila ja Kahdeksas neito. Dekkareiksihan nämä kirjat on luokiteltu, mutta tästä kolmannesta en itse ole niinkään samaa mieltä - tykkäsin kyllä, mutta en välttämättä dekkariksi sanoisi. No, aika vähän olen dekkareita muutenkin lukenut, joten ehkä minun mielipiteeni ei ole ihan "oikea" 😉
Dekkarisarjaan kuuluvat myöskin Tuija Lehtisen Väärä vainaja ja Viesti menneisyydestä. Tykkään Tuija Lehtisen kirjoista, ovat semmoista mukavaa leppoisaa luettavaa, nuo vähän "mitäs tuolla nurkan takana oikein onkaan". Sarjan kolmas kirja on Kuollut jättää jäljen. Kirjassa häiritsee se, että siinä viitataan kovin usein kahteen aikaisempaan kirjaan. Sarjassa on kaiken kaikkiaan viisi kirjaa ja pakostikin rupesin miettimään, onko viimeinen kirja kertausta neljästä aikaisemmasta kirjasta 🤔

Antti Heikkisen Pihkatappi - Heikkisen esikoisromaani on Jussi Taskisen, noh, omaelämäkerta, sukusaaga. Välillä vähän pitkästyttävä, mutta suurimmaksi osaksi hihittelin kuunnellessani niin, että Mursu kyseli "onks kaikki okei" ja silloin tällöin otin pakkia ja kuuntelutin pätkiä Mursulla. Heikkisellä on minun mieleiseni tyyli hyppysissään. 

"Aivot narikkaan" lukemista puolestaan olen harrastanut ihan oikeilla kirjoilla, tiedättehän, niillä missä on kannet ja sivuja 😋 - ja joiden kanssa usein nukahtaa sänkyyn niin, että nenään sattuu. Kirsi Pehkosen uusin Jylhäsalmi -sarjan kirja Unelmia ja unikoita Jylhäsalmella sekä Jenny Colganin Suolaisten tuulten saari. Molemmat kirjoittavat semmoisia.... kirjoja joissa paistaa aina aurinko, on lämmintä, hyväntuulisia, kilttejä, auttavaisia ihmisiä, jos joskus joku vähän kiukuttelee tai ärhentelee niin kyllä se pian leppyy 😄

Tuommoiset kirjat on olleet tänä kesänä tarpeen, kun mieli on ollut usein maassa läheisten vuoksi. Kaikenlaista pientä ja isompaakin siellä ja täällä ja tuolla - mutta sellaistahan elämä on. 

Nyt lakkaan kiusaamasta teitä ja painun taas lukemaan yhtä oikeata kirjaa, kunnes se kolahtaa nenään. 

Vielä on kesää jäljellä......