Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 2

Vielä ei ole ehtinyt tapahtua oikeastaan mitään sen erityisempää, kaikki on oikeastaan järjestyksessä. Tai ainakin luulen niin.
En ole kyllä muistanut kysyä, onkohan meidän maksupääte jo valmis.. En tosin muista sitäkään milloin sen PITI olla valmis. Hmm... Nooh... Onhan tässä vielä aikaa, eihän nyt ole vasta kuin keskiviikko, hyvinkin viikko vielä.

Ensi viikon torstaina mennään pakkaamaan meidän myymälä. Jännittää taas jo etukäteen, kuinka täyteen auto tulee. Että mahtuuko ne meidän HUULIPUNAT sinne. Ne on tärkeimmät.

Nii-in. Kyllähän minä sen tiedän, että te odotatte siellä "jotain on varmastikin sattunut, eihän se muuten vielä kirjoittaisi..." Hyvä on. Hyvä on. Tunnustan.

Tasapuolisuuden vuoksi minä hoitelen näitä ns. paperihommia näin ennen tapahtumaa. Kuljettaja-Sirkkunen siellä nyt varmaan puistelee päätään "minkä tasapuolisuuden". No sen, kun SINÄ joudut koko viikon ajamaan sitä autoa. Ja sinä nostelet (kun kiellät kuitenkin minua nostelemasta, kyllä minä sen tiedän) suurimmalta osin niitä laatikoita autosta pois ja autoon. Ja sinä rytyät siellä autossa kaivelemassa niitä pahvilaatikoita, kun jotain pitää etsiä (me muuten laitetaan tänä vuonna niihin laatikoihin SELVÄSTI joka kylkeen ja kanteen, mitä missäkin laatikossa on, ettei kaikkia laatikoita tarvi pyöräyttää kolmea kertaa ympäri, että voi todeta "ettei meillä enää ole sitä kokoa" - ja sitten inventaariossa huomataan, että kas olihan niitä vielä täällä....)

Etkä nyt jupise siellä yhtään vastaan, näin tää nyt vaan menee ❤

Mutta siis näihin paperihommiin. Näihin kuuluu tilausten tekeminen - sen jälkeen kun me ollaan yhdessä päätetty mitä me hommataan. Tänä vuonna päätimme monien toivomuksesta ottaa valikoimaan myyntiin verkkokerrastoja; siis verkkopaitoja ja -housuja.  Kaikki meni loistavasti siihen asti, kunnes laitoin sähköpostilla kokotiedot ja kappalemäärät. Ja vielä varmuuden vuoksi siis tuotteen mitä haluamme. Jep. Meni hienosti.
Puhelimessa olin myyjän kanssa puhunut UNISEX -tuotteista, koska se on meille kätevämpää; vie vähemmän tilaa jne.
Mutta mitä tekee tämä Myyntisirkkunen. Kätevänä kirjoittaa tilaukseen housuiksi MIESTEN housut. Sepalus ja kaikki. Niin tietenkin. Naiset olisi varmaankin olleet tosi tosi iloisia niistä 😄

Paljon on kuitenkin vielä tekemistä, mutta nämä Myyntisirkkuset selviää kyllä, onhan meillä Äitirakas apuna. Ja yksi mies. Ennen lähtöä siis. Tapahtuman aikana on sitten apulaisia vaikka kuinka ja paljon 😄
Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin AM ilmestyy paikalle, kun sitä vähiten odottaa...

Kuvahaaste, kuva 9, sunnuntai 27.5.2018

Piti tämä sunnuntaikuvahaasteen kuva laittaa jo silloin sunnuntaina, mutta kun... no seli seli... Tässä tämä kuva nyt kuitenkin on.  Ajatus oli, että laskemassa oleva aurinko olisi paistanut vähän niin kuin vinosti tuolta oikealta tuonne kuvauskohteeseen, mutta eihän se tietenkään juuri kuvanottohetkellä paistanut. Heti kun pääsin sohvalla istumaan ja sain lähetettyä kuvan spostiini siirrettäväksi edelleen, aurinko tuli esiin ohuen pilviharson takaa.. 

Mutta kuvitelkaa, että noihin koivuihin paistaa kaunis ilta-aurinko (niin kuin esimerkiksi nyt - voisin tietysti käydä ottamassa uuden kuvan...)

Kesä on nyt oikeasti tullut ja pyydän SNY:ltäni anteeksi: huivin teko jäi nyt kesken.. Se on tuossa käden ulottuvilla edelleenkin, jonain iltana, kun sataa ja ukkostaa ja on vilu, saatan hyvinkin tarttua siihen, mutta viimeistään taas syksyllä, kun on aika vaihtaa muut käsityöt taas neuleisiin. 

Nyt vaihdoin siis taas ristipistoihin - oikeastaan ihan "sinun oma vika SNY" 😃, mutta annetaan sen olla vielä vähän aikaa salaisuutena, jooko? Näytän sen sitten kierroksen päätyttyä.

Sen sijaan tällaisen pari vuotta valmistumista odottaneen kirjanmerkin sain nyt vihdoin valmiiksi. Poika toi tämän tuliaisiksi käydessään Skotlannissa (sieltä tää varmaan oli...). Oli miten oli, nää otsatukkalehmät on joka tapauksessa niiiiin suloisia 💕💕

Nyt kun olen saanut tämän valmiiksi, voin aloittaa Pikku Prinssin syntymätaulun pistelyn, Prinsessa-Ballerinallakin kun on omansa. Ja jossain välissä pitää kirjoa siihen Ystävän suvun kastemekon helmaan se tuorein nimi - ennen kuin tulee ilmoitus, että kastemekkoa taas tarvitaan. 

Oli kiva lukea teidän vastauksia 12 kesäkysymykseen - kiva kun kävitte poimimassa haasteen mukaanne.

Onko joku muuten ratkaissut ongelman "miksi bloggerissa ei kommenteista tule ilmoitusta sähköpostiin"? 

*****

Riesan kanssa ehkä päästään pikkuhiljaa jonkinlaiseen sopuun, tosin se tänään yritti vielä kiukutella... Viikko sitten lisättiin yhtä lääkettä puoli tablettia ja minusta se on auttanut. Sen lääkkeen annostusta ei voi enää nostaa, sitä syön nyt niin paljon kuin sitä saa syödä - aika hurjaa.... Eilen soitin hoitajalle ja kerroin missä mennään ja hän jutteli lääkärin kanssa. Molemmat olimme sitä mieltä, että nostetaan toistakin lääkettä puoli tablettia - se on se lääke, joka on mielestäni ollut se "tehokkain" lääke. 

Toivotaan, että tämä nyt auttaa. 

Tänään poikkesin kirjastossa ja ystävän kanssa hautausmaalla. Istuttiin siellä hetken aikaa penkillä juttelemassa ja näin siinä samalla katselin ohikulkijoita. Näin samalla jotain, mikä vähän soti minun "hyviä tapojani" - tai miten sen nyt sanoisi - vastaan. Itse en toimisi niin ja minusta se oli vähän omituista. Hautausmaalle tuli nainen pienen tytön kanssa, tyttö jäi vähän matkan päästä meistä penkille istumaan, kun ilmeisesti äitinsä meni kastelemaan kukkia. Kun kukat oli kasteltu, nainen napsaisi vesipisteen vieressä kasvavasta syreenipensaasta oksan mukaansa ja he lähtivät tytön kanssa pois.
Eihän se tokikaan ole minulta pois, mutta jotenkin se tuntui minusta erikoiselta, oudolta, kummalliselta. Ihan kuin joku olisi käynyt toisen pihalta napsaisemassa kukkia? 

12 kysymystä kesästä

Suttastiina Älä ota sitä niin vakavasti -blogista heitti haasteen ja vaikka olin jo ottanut kuvan sunnuntaikuvahaastetta varten, niin päätin tarttua Suttastiinan haasteeseen tässä välissä 😄

Katsotaanpas...

1) Lippis vai lierihattu
Krhm... Sattuikohan kukaan viime kesänä jossain siellä Pudasjärvi/Taivalkoski huitteilla huomaamaan, silloin kun oli tällaiset 28 asteen helteet? Se olin minä siinä valkoisessa puuvillapipossa siellä S-Marketin pihalla....
Minä olen se "täti hassussa hatussa", mutta ehkä pitäisi jo ruveta kasvamaan aikuiseksi ja valita lierihattu. Vai pitääkö?  Lierihattu näistä kolmesta on ainakin kesäisin, joten valitsen sen.

2) Pehmis vai jäätelöpallo
Periaatteessa pehmis, mutta koska pehmistä ei saa pistaasin makuisena ja tiedän, että ihan kohta saan Punaisen Piipun Kievarista pistaasijäätelöä, niin sanon jäätelöpallo.

3) Herneet vai mansikat
Elämäni ensimmäinen kesätyö, jota kesti tasan yhden päivän, oli hernepellolla. Siellä sai syödä herneitä niin paljon kun napa veti ja sielu sieti ja vaikken niistä silloinkaan erityisemmin pitänyt, niin söin silti. Sain yliannostuksen. Herneet menee kyllä keittona ja kyllä niitä voi muutaman palon (oikein taivutettu?) kesässä syödä, mutta eieieiei..
Siis mansikat. Vaniljavaahdolla.

4) Palju vai järvivesi
Ehdottomasti järvivesi. Vaikka kalat on sinne pissineet ja etelän hiekkarannat on kalankakkaaa (en ole koskaan käynyt..), niin silti avovesi. Järvessä voi uida tai meloa kuun siltaa pitkin - tai vain istua rannalla ja katsella kauas ulapalle.

Tai nähdä tai kuulla jotain, mitä ei muuten näkisi tai kuulisi koskaan.....







5) Grilliherkut vai kesäkeitto
KUKAAN ei saa mua vakuuttuneeksi siitä, että kesäkeitosta voi MILLÄÄN ihmekeinolla tehdään niin hyvää, että mä söisin sitä. Never. Ever. (Enkä kyllä sitä Suttastiinan mainitsemaa kanaviillokkiakaan - kerran erehdyin "no ei kai se nyt niin pahaa ole kuin mä muistan" - oli se!).
Ei siis kaivanne enempiä selityksiä: Grilliherkut.

6) Mökki vai teltta
Sana teltta aiheuttaa meillä aina jonkinlaisen naurahdukselta kuulostavan äänen. En ymmärrä miksi. Lapsena nukuin joka kesä (ainakin muistelen niin...) kotipihalla teltassa. Aikuisena ei telttailu ole ollut ihan se ykkösjuttu, mutta omistan kyllä ihan OMAN teltan. Hienon teltan - "3h + k järvinäköalalla". Eli siis ihan oikean teltan, helpon koota ja sillain. Ja olen siitä todistettavasti käyttänytkin. Mutta sitten on surullisen kuuluisa teltta, josta olen jo aikaisemminkin teille kertonut. SE teltta. AM:n teltta. Jonka pystyttäminen ei oikein sujunut, vaikka meitä oli neljä sitä pysyttämässä.

 Tässä vaiheessa valitsen siis vaihtoehdon mökki 😄

7) Varjo vai auringonpaiste
Aurinko saa paistaa ilman muuta, jos vaan löytyy paikka, missä saan pääni varjoon. Eli siis pitää olla se lierihattu? En muuten pelkää aurinkoa, mutta nuppiparka ei enää näillä metreillä kestä auringonpaistetta. Enkä nyt ihan hirveestä helteestä perusta, siinä pari astetta päälle 20 riittäis mulle.
Mutta koska meillä kesä on lyhyt, yritän suoda nämä helteet niitä rakastaville.

8) Kesäsade vai kesätuuli
Kesäsade. Luonto tuoksuu ihanalle sateen jälkeen, jopa kaupungissa asfaltti tuoksuu hyvälle sateen jälkeen. Kesätuuli on petollinen, varsinkin helteillä: luulet, että se viilentää ja nyt on hyvä olla kun ei aurinko paista niin kuumasti ja hups. Illalla huomaat kuinkas sitten kävikään.
Ja luonto tarvitsee enemmän sadetta kuin tuulta. Kunnon ukonilmaa on ihana katsella; kunnon räiske ja pauke ja salamointi, upeaa!

9) Lavatanssit vai festarit
Lavatanssit ehdottomasti 😄 Tanssia en osaa, mutta....
Tästä on aikaa jo yli 20 vuotta kun Äitirakkaan kanssa vietettiin juhannusta yhdessä, mentiin lähellä olevalle suositulle tanssilavalle ja Äidillä oli kyllä vientiä, minä vähän "nuukana" siellä olin, kun en tuntenut ketään.
Vaan sitten tuli pitkä nuori mies hakemaan tanssimaan, lähdin toki kun tiesin tavat: ei sovi kieltäytyä. Pyysin kyllä anteeksi, että kun en oikein kunnolla osaa tanssia, mutta hän sanoi, ettei se haittaa. Tanssimme tavan mukaiset pari kappaletta, hän palautti minut riviin ja kysyi saako tulla hakemaan uudestaan. Mitä siihen muuta kuin nyökkäsin. Äiti sitten kertoi, että tämä nuori mies on suosittu tanssittaja, kun on niin hyvä tanssija. No hups... Hän tanssitti vielä toisenkin kerran ja kysyi sitten, että tanssinko hänen kanssaan illan viimeiset valssit, jos hän tulee hakemaan! Kysyin häneltä, että oletko nyt ihan varma, kun onhan täällä parempiakin tanssijoita. "No olen olen". Ja niin hän sitten haki mut viimeisille valsseille ja minä sain naisilta vähän kiukkuisia katseita, kun olin "vienyt heidän tanssittajansa" 😄😄

10) Roadtrip vai riippumatto
Tämäkin on helppo: Roadtrip! Meistä ei koskaan tiedä, mistä meidät löytää. Nyt on toki jouduttu kulkua vähän rajoittamaan, mutta ennen oltiin paljonkin viikonloput reissussa.
Vuosia sitten oltiin lähdössä mökille, minä tiskasin tiskit pois ennen lähtöä ja AM oli menossa sillä aikaa suihkuun, kysyi ohi mennessään "Kuule, mitä jos lähdettäisiinkin pohjoiseen". Johon minä "No oota kun tiskaan nää astiat ensin". Tunnin päästä oltiin matkalla kohti Inaria....

Kuusi vuotta sitten - tästä en valitettavasti itse muista mitään, mutta AM on kertonut. Oliko juhannusaattoaamuna vai sitä edellisenä päivänä illansuussa lähdetty ajamaan kohti Itä-Suomea, suuntana Kuhmo. Käytiin Kuhmossa ja... Juhannusaattoiltana löydettiin itsemme lopulta Kokkolan Sokos-hotellin minisviitistä 😎😎

11) hiirenkorvat vai syreenintuoksu
Hiirenkorvat. Tää oli kyllä paha, mutta kyllä hiirenkorvat vie voiton. Paras väri keväässä on vihreä, juuri se hento vihreä, se mikä on ennen juhannusta, kun kaikki on vielä uutta ja tuoretta ja kaikki vielä kasvaa. Juhannuksen jälkeen se väri rupeaa tummumaan kohti keskikesää.
Hiirenkorvat kertoo, kuiskuttaa hiljaa, että nyt on kevät ja kesä on ihan tuossa nurkan takana, näetkös...


12) mato-onki vai golf-maila
No mato-onki tietenkin 😃😃 Tai kyllä virvelikin käy, mutta mato-onko. Golfista on perusta maonreiän vertaa... Mato-ongistakin kerron tarinan:
Päätettiin kerran lähteä ystävien kanssa ongelle. Mato-ongelle. Mutta kun ei ollut onkia. Vavat löytyi auton takakontista, mutta ne onkilaitteet puuttui. Siimat ja koukut siis.
Pysähdyttiin huoltoasemalle ja AM meni sisälle, aikomuksenaan ostaa neljä onkilaitetta - neljä siimaa ja koukkua, kun meitä neljä oli.
Huoltoasemalla oli reipas nuori tyttö kassalla ja AM kysyi
-"Onko teillä onkilaitteita?"
- *hiljaista mietintää*- "Niin, onko teillä sellaisia onkilaitteita, sellaisia millä voi onkia kaloja?"
- "Tarkoitatsä niitä varsia vai niitä killuttimia?"
Tiukkaa pokan pitämistä..
-"No tota, niitä killuttimia.."
Ja autoon palatessa hirvittävää naurua, meni tovi ennen kuin sai kerrottua, mitä ihmettä oli tapahtunut...

Tämmöistä kesää. Minkähänlaisia vastauksia näihin kysymyksiin mahtaa antaa Marjaana, PossuMunkki ja Susanna? Ja saahan näihin toki vastata muutkin, kaikkien ajatukset kesästä kiinnostaa!

Oltiin tänään taas ajelemassa maaseudulla. Katseltiin mm. pilviä - tai minä katselin. Yksi pieni pilvi näytti ihan pikkulinnulta 💕
Yhden tien laitaa käveli mies ja katseli järvelle. "Oliks toi? Ihan kuin olis ollut. Pakko pysähtyä ja käydä katsomassa". Ja oli se! AM:n entinen työnantaja, siltä ajalta kun Poika syntyi. Tavataan vieläkin pari kertaa vuodessa hänen työnsä merkeissä, vaikkei hän varsinaisesti enää töissä olekaan, hänen poikansa hoitavat yritystään.
Hän tervehti mua halaamalla "mitäs likka!"  Nauratti - olin parikymppinen ja tukevasti raskaana kun tutustuttiin ja siitä asti olen ollut "likka".  Sanoinkin AM:lle, että siitä kuulee, etten ole hänelle yhdentekevä, vaan tärkeä ihminen ja hän on aina aidosti iloinen kun tavataan.

Nyt se on lähtenyt - taas.

En pysy enää laskuissa mukana, mutta nyt se on taas lähtenyt. Pidättehän peukkuja. Jos vaikka nyt tärppäis. Nyt kävin sairaalan sos. työntekijän kanssa sen tekemässä ja nyt on lääkäreiltä sellaiset lausunnot, että jos vain niitä ja hakemusta lukevat ihmiset yhtään aivojaan käyttävät, niin.... Noh.
Eli siis jälleen kerran se eläkehakemus on laitettu matkaan ja toivotaan parasta, mutta kuten AM sanoi, varaudutaan kuitenkin siihen, että taistelua on vielä jatkettava.
Nyt kuitenkin unohdan koko asian siihen asti kunnes, sieltä päätös - oli se mikä tahansa - tulee. Sitten jatketaan elämää sen mukaisesti.

Tuulitunnelissa -blogissa ruvettiin puhumaan jo melkein kielillä! Hetken aikaa olin jo ihan pihalla (taas..) Pahuksen tietosuojakäytäntö vai mikä-se-nyt-onkaan. Ilman RH:n päivitystä en olisi älynnyt omaa edellistä päivitystäni käydä katsomassakaan, sinne olisi Repun kommentti jäänyt huomiotta.
Eli nyt jos en vastaile kommentteihin, niin se johtuu tuosta - olen onnistunut "pelastamaan" teidät kaikki takaisin Feedlyyn, mutta kommenteista ei nyt siis tule ilmoitusta. Minä olen niin kädetön, etten ymmärrä mitä pitäisi tehdä, että saisin ilmoitukset taas sähköpostiin.
Auttakaa te, kun osaatte, sitten kun ongelma ratkeaa, jooko?

Sain eilen paketin merten takaa: Siskorakas perheineen lähetti herkkuja. Todella herkkuja. Saisinkohan tuliaisina niitä sitruunaherkkuja... Tosin mun siro pyllyni ei taida niitä kestää, mutta mitä siitä...
Ja ihana rakas Prinsessa oli laittanut pakettiin oman lahjansa: ihanan pienen pöllön! En saa siitä nyt videota teille kun puhelimeni ei suostu lähettämään sitä teille (usb-piuhan hakeminen on liian työlästä...), mutta laitan sen myöhemmin.
Niin ja teetä sain myöskin. Miten - tai niin no, tyhmä kysymys, hehän asuvat siis Englannissa... - mutta kuitenkin, miten PALJON erilaisia teelaatuja, siis ihan jo erilaisia Twiningsin pussiteetä, siellä voikaan olla! Nyt sain suklaa-kookos -teetä. Ja helteistä huolimatta, teetä voi juoda illalla kesälläkin.
SE ON HYVÄÄ! Nam nam!


Sen sijaan laitan teille kuvan avustajani ostamasta pöllöriipuksesta. Ihana avustaja ❤

















Ja seuraava kuva mun on pitänyt laittaa jo moneen
päivitykseen, mutta kun se aina vaan unohtuu ja unohtuu. Nyt.

Tässä on terveisiä Possu Munkin  Pihatontulle. Äitirakkaan ja Tunturiruipelon pihalla asustaa tämä tonttu ja jo aikaa sitten kun kävimme siellä, kuiskutteli tämä tonttu, että Possu Munkin Pihatontulle pitäisi lähettää terveisiä. Joten toimitathan terveiset perille - kun ovat jo näin kauan muutenkin matkalla viipyneet.














Ja yksi asia vielä, nyt on kesä ja lämpimät aurinkoiset kelit, niin haluaisin varoittaa teitä ulkoilijoita, retkeilijöitä ja luonnossa liikkujia. Tänä viikonloppuna erityisesti Lappeenrannan suunnassa kulkijoita - siellä on tänä viikonloppuna Erämelonnan SM-kisat - ja sitten parin viikon päästä koko viikon ajan siellä Kuopio - Imatra välillä:

Kirjasto - toinen kotini. Ja muita vinkkejä

Kesä on tullut - sen varmaan kaikki ovat jo huomanneet, ei tarvitsisi erikseen mainita. Tulipa nyt kuitenkin mainittua, ihan siltä varalta, jos on vielä joku, joka ei ole sitä huomannut 😏
Ai asiaanko? Onkohan sitä...

Tiistaina, kaiken hässäkän jälkeen, oli taas aika suunnata kohti toista kotiani, kirjastoa. Mietin jo ihan tosissani, että kysyn kohta luvan, josko saisin viedä yhden meidän makuupusseista ja makuualustan sinne jonnekin nurkkaan säilöön. Jos joskus käy niin, että en huomaa sulkemisajan lähestymistä ja jäänkin vahingossa sinne lukkojen taakse. Voisin aivan hyvin nukkua siellä vaikka lastenkirjaosastolla, siellä on hyviä satukirjoja.

Niin, siis tiistaina ennen meidän tämän kevään viimeistä Käsityökerhoa, oli tunnin verran aikaa kuunnella Kirjavinkkejä.

Ensin oli vuorossa Tietokirjoja, joista mieleen jäivät seuraavat:
*Maja Safström: Tärkeitä tietoja eläimistä  Tämä kirja on tarkoitettu ehkä enemmänkin lapsille - ja lapsenmielisille, kuten minulle 😏  Hauskasti piirretyt kuvat ja lyhyet "tietoiskut" eläimistä ovat juuri sopivan mittaisia lapsille ja mielenkiintoista knoppitietoa aikuisille. 
Tiesittekö te, että pöllöllä on kolmet silmäluomet? Kaikilla on tarkoituksensa, mutta.... no yhdet oli ainakin sitä varten, että niillä se puhdistaa silmänsä.

* Èlodie Piveteau: Sisusta paperilla - 27 kaunista origami-ideaa kotiin.  Varsinaisesti en ehkä sisustamaan origameilla rupeaisi, mutta origamit muutoin ovat aina kiehtoneet ja joskus vuosia sitten olen niitä kokeillutkin, niiden tekeminen on kivaa. Ei ole pitkääkään aikaa, kun hiplasin kirjakaupassa kirjaa, jossa oli origamipaperia. Jätin sen sinne vielä kuitenkin..

*Ilari Aalto & Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen - 11 000 vuotta ihmisen jälkiä. Tämä ei varmasti erityistä esittelyä kaipaa? Kirjassa on kuulemma paljon mielenkiintoisia, historiallisia paikkoja, joissa vierailla. Sopii meille, siis minulle ja AM:lle jotka silloin tällöin eksymme pois kotikylästä - kuten kuulemma kuusi vuotta sitten juhannuksena Kuhmon kautta Kokkolaan 😄 - surullista vain, etten muista tuosta juhannuksesta mitään.

*Miska Rantanen: Kalsarikänni - Suomalainen opas hyvään elämään. Ruotsalaisilla on fredagsmys, tanskalaisilla hygge.. Mitä on suomalaisilla? No meillä on kalsarikänni! Mutta mitä ON kalsarikänni? Ei, se ei välttämättä ole sitä mitä sanasta ensimmäisenä ehkä tulee mieleen. Se voi olla vaikka talvella hyvä elokuva, hyvä ystävä, hyvää naposteltavaa ja hyvää teetä. Tai hyvä kirja, suklaalevy, kynttilöitä ja hiljaisuus. Kirja kannattaa kuulemma lukea pilke silmäkulmassa 

Jotta päivityksestä ei tulisi ihan mahdottoman pitkä, jätän kaunokirjat omaan päivitykseen.

Annan teille kuitenkin vinkin blogista, jossa kannattaa vierailla, jos haluaa lukea kirja-arvosteluja, teatteriarvosteluja, kirjailijatapaamisista ja kaikesta ihanasta, mielenkiintoisesta lukemiseen, kirjoihin teatteriin, elokuviin, oopperan liittyvästä  Käy ihmeessä kurkkaamassa

http://www.lily.fi/blogit/tuhat-ja-yksi-kirjaa

Ihan yks mun vaan piti...

Kyllähän te tiedätte. Kun piti yks vaan.

No joskus silloin nuorena, jotkut ainakin, piti käydä ottamassa VAAN yks olut.
Nykyään on enemmänkin se, että "ostan VAAN" yhden kerän lankaa.
Tai "ostan VAAN yhden suklaapatukan".
Tai joskus voi käydää jopa niin, että "piti ostaa VAAN yks paita", mutta kun oli niin halvalla.
Ja kirjastossakin voi käydä vahinko. "Piti hakea VAAN se yks varauksessa ollut kirja".

Tai sitten se yks vaan voi tarkoittaa samaa kuin "mä käyn äkkiä/nopeasti". Ja puoliso soittaa kolmen tunnin päästä ja kysyy, laitanko mä kohta sen makaronilaatikon uuniin vai tuotko sä jotain tullessas. Vai syötkö sä siellä..

Mulle on käynyt esimerkiksi niin, että "mä vien äkkiä nää roskat ja..." Puolen tunnin päästä soi kännykkä: "Onko sulla kaikki hyvin, aattelin vaan, kun tästä on jo aika kauan..?" 
Niin no.. ei meidän roskakatos ihan NIIN kaukana sentään ole, että roskien vieminen puolta tuntia kestäis, mutta kun...

Ja miten tämä nyt taas liittyy mihinkään? Niin, kun ihan yks mun vaan piti. Tällä kertaa. Piti Feedlystä poistaa yksi blogiosoite, blogia ei ole päivitetty pitkään aikaan, joten kun olen siivoillut tätä konettani kaikinpuolin muutenkin uuden tuloon varautuen, päätin poistaa nyt senkin.
Ja tsädäm 🌠🌠, sinne lennähti AIVAN KAIKKI blogiosoitteet!  Avaruuden aalloille, sen siliän tien.
Kyllähän minä, kunnon tietokonenerona ne taioin takaisin ihan tuosta vaan, ihan niin kuin Noita Nokinenä: "surra purra murraa, taikapussi hurraa..." Juu ei, ihan noin se ei multa käynyt ja kun vuorokauden aikakin on mikä on, niin eipä tähän aikaan enää Pojallekaan soiteltu, enkä taatusti olisi interneetin ihmeellisestä maailmasta olisi ohjetta itse löytänyt. Mutta onneksi, onneksi hetken noita kahta aivosoluani toistensa ympäri pyöriteltyäni löysin paikan, mistä löysin - toivottavasti kaikki seuraamani blogit - ja sain ne tallennettua takaisin lukulistalle. Huh.
(Mistä tästä opin? Een kai mitään... Ei vaan, ehkäpä huomenna tai joku ilta kerään kaikki ne osoitteet talteen johonkin, mistä löydän ne sitten seuraavalla kerralla 😋)

Mutta jos nyt joku tässä tulevien viikkojen mittaan kokee jäävänsä paitsioon asiallisista ja asiattomista kommenteistani, niin anna ihmeessä napakkaa palautetta 👮

Ainakin pari viikkoa täällä kotona vielä olen ja jos Riesan kanssa ollaan sovussa niin sitten lennähdän Myyntisirkkusena maailmalle 🐦 🐦


*****************

Muistakaapa muuten tämä - meidän latuyhdistyksen tunnuslause 😊😊😊

Toiseksi viimeinen SNY-paketti - nyt alkaa jo haikeus vallata mielen...

Puhelin ilmoitti, että paketti on saapunut, mutta vaikka mieli kovasti tekikin hakea se jo eilen, Riesan viimeaikaisesta kiusanteosta jätin sen automaattiin vielä yhdeksi yöksi ja hain sen vasta tänään, samalla kun käytiin ruokakaupassa.

Ja mitä ihanaa SNY:ni olikaan pakettiin taas laittanut!

Ihan ensimmäisenä poimin käsiini nuo kaksi käsin tehtyä korttia; vaaleanpunaisen ja sinisen, ja (vieläkin...) sain vedet silmiini: kortit ovat SNY:n 1v 9 kk tyttären taiteilemia. 
Pienet tytöt ja pojat ovat heikko kohtani  ❤

Paketin pohjalta löytyi Kukka-askartelu -lehti (miten osuikin, että hypistelin samaa lehteä juuri tänään kaupassa 😄), katsotaan, löytyykö sieltä jotain mitä osaan tehdä. Ristipistonappeja - ihania, niitä on varmasti kokeiltava jo nyt viikonloppuna, vaikka se edellisen haasteen huivi on vielä tuossa kesken.
Lisäksi paketissa oli kolme kerää bambulankaa; Tilda Bamboota josta sininen tiskiliina on kudottu.
Niin ja tietenkin mukana oli ohje tiskiliinan tekoon, siinä ilmeisesti tämän paketin varsinainen haaste 😄
Pikkuinen Paavo ❤ Puiccomitta, Paavo pääsi roikkumaan mun puhelimeen, silloin se on aina mukana ja on yhdessä muiden tärkeiden asioiden kanssa.

Ai mitäkö vielä?  Totta! Paketissa oli herkkuja! IHANIA! Annoin AM:lle ensimmäisen, siinä taisi lukea HOME MADE. Vai EAT ME.  Mutta  siis AM söi ensimmäisen ja lähetti terveisiä: HERKKUA!

Loput söinkin sitten minä. Yksin. Kaikki.

Sus' oli tarkka ja teki tarkentavan kysymyksen: mitä nuo herkut olivat - pahoittelut, että päivitys jäi siltä osin keskeneräiseksi.

Herkut olivat siis tuossa etualalla olevassa kulhossa olevia PIKKULEIPIÄ, jotka SNY:ni oli itse leiponut!  Ihania! 
Niitä oli juuri sopivasti tuohon kulhoon, mutta olisi meillä ollut isompiakin kulhoja... 😋😉😏

Kiitos taas sinä ihana SNY - olit taas kasannut ihanan paketin!


Possulta sain tässä päivänä muutamana postia myös - kortin, joka on tuolla kirjanmerkkinä, kerron toisena päivänä mitä siinä lukee, mutta mukana oli myös laastaria...
Mulla meni oikeasti pari päivää ennen kuin tajusin, että ei ne oikeasti olleetkaan laastareita, vaikka siellä takana oli ohjeetkin 😄

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 1

Myyntisirkkuset ovat kuin muuttolintuja - sillä erotuksella, että niiden varsinainen "kesäaika" on vain reilun viikon mittainen. Todellisuudessa ne kyllä talvehtivat ihan täällä koto-Suomessa, tehden seuraavaan kesään liittyvää taustatyötä.

Kesäkuun lähestyessä ne alkavat pikkuhiljaa oikomaan siipiään, kokeilemaan vieläkö ne kantavat. Tsemppaavat toinen toisiaan. Muistelevat menneitä kesiä ja niiden kommelluksia. Menneistä kesistä on jäänyt mieleen tahattomia, mutta kuolemattomia lausahduksia. Sattumuksia joille jaksaa nauraa, vaikka luulisi, että ne on jo naurettu loppuun.

Myyntisirkkusten kausi alkaa suunnittelulla: pitää pohtia mitä tuotteita otetaan myyntiin ja yksi tärkeä asia on tietenkin se, millainen on meidän myymäläautomme 😃

Sinnehän pitää kaiken muun lisäksi nimittäin ehdottomasti mahtua meidän omat tavaramme ja niistä tärkein eli HUULIPUNA.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että myymäläauto on tilattu, kaikki myytävät tuotteet on tilattu, aikataulu on valmis:

- milloin auton saa noutaa, milloin Kuljettaja-Sirkkunen noutaa noudettavat tavarat ja milloin postilla tai matkahuollolla toimitettavat tavarat toimitetaan oikeaan osoitteeseen.
- milloin mennään pakkaamaan auto
- milloin lähdetään kohti Kuopiota (HUULIPUNAA unohtamatta!)
- missä ja milloin kauppa on auki - missä Myyntisirkkuset on tavoitettavissa

Ihana Ystäväni, Kuljettaja-Sirkkunen kysyi facebookissa, voisiko tämä Rakkauden Ripulin ajatelma koskea meitä:

kaikella

on tarkoitus

silläkin 

mitä jotkut kutsuvat 

hölmöilyksi 

minä kutsun sitä 

vapaudeksi 

Kyllä, uskon että tällä on jotain tekemistä meidän kanssamme 😃

Kuukauden päästä seikkailu on ohi, mutta

Tervetuloa taas mukaan seuraamaan Myyntisirkkusten seikkailuja, tällä kertaa yhdellä Suomen kauneimmista vesireiteistä, Heinäveden reitillä. Norppien vesillä.


Toivottavasti melojat näkevät norpan, sen lisäksi, että kuulevat yölaulajia ja kokevat vaihtopaikkatoimijoiden järjestämiä yllätyksiä.




Tämmöisiäkin voi tulla matkalla vastaan 😍😍

Tämä on muisto pian kymmenen vuoden takaa, tähän törmäsimme silloisen parini kanssa eräällä levähdysalueella. Toivottavasti setä löysi etsimänsä, meistä kummastakaan kun ei hänelle emännäksi ollut...

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa...

Kamala kun ihminen joutui (kuka käski, oikeasti...) tänä aamuna heräämään aikaisin ja lähtemään liikkeelle. Siis KOLME tuntia tavallista aikaisemmin. Eihän se nyt ole mistään kotoisin. 😉
Ja nyt se kyllä tuntuu jo silmissä, pitäisi mennä jos nukkumaan...
Että mitäkö tässä sitten valitan. Niin no..

Niin, heräsin tänä aamuna aikaisin siitä syystä, kun AM lähti kurssille ja minä sairaalaan verikokeisiin. Jotta asiat hoituisi periaatteessa näppärästi, hoidimme asian niin, että AM vei minut tuohon melkein naapurin sairaalaan ja ajoi sitten kaupungin toiselle puolelle kouluun. Minulle jäi n. 45 minuuttia aikaa odottaa laboratorion ovien aukeamista.
Varustauduin kirjalla. Ja ihmisiä on mukava katsella. Jäin istumaan ja odottamaan aulaan, yritin lukea, mutta enemmän katselin muita ihmisiä. Kunnes näin tutun näköisen miehen, jonka kanssa jäimme katselemaan toisiamme muutamaksi minuutiksi.

"- On se."
"- On se."

Entinen työkaveri. menin istumaan hänen viereensä ja siinähän se aika sitten menikin rattoisasti, yhtäkkiä kello oli melkein kahdeksan ja saatoin mennä ronkumaan pääsyä verikokeeseen - johon oikeasti olisi ollut aika vasta ensi viikolla. Mutta pääsin jo tänä aamuna - hyvää palvelua taas kerran. Ja vaikka odotushuone oli aivan täynnä, pääsin melkein heti. 
Sitten oli vielä kaksi tuntia seuraavaan tapaamiseen sairaalassa - ostin pari postikorttia ja menin kahvilan puolelle kirjoittamaan ne ja juomaan teetä. Tullessani sieltä pois, tapasin ystävän 😊
Sairaala on siis mitä parhain paikka viettää aikaa ja tavata tuttuja 😊

Kun toinen tapaaminen yhdentoista aikaan oli ohi, AM soitti juuri sopivaan aikaan ja kertoi heillä olevan ruokatauon ja ystävällisesti ajoi kaupungin toiselta laidalta viemään mut kotiin,vaikka olisin päässyt bussillakin - loistavaa palvelua ❤❤

Seuraavat... nyt nolottaa.... melkein neljä tuntia istuin puhelimessa... Vaihdoin kyllä puhekumppania välillä, useampaankin kertaan, mutta... No, tuli siinä hoidettua asioita samalla 😊

Sitten pienet torkut ja taas vaihteeksi toiseen kotiin...

"Kirjasto on toinen kotini"  eli sinne siis. Tänään oli tämän kevään viimeinen Lukupiiri ja Lukupiirin vetäjä lopetti kokonaan. Saamme uuden vetäjän, Maijan, joka tuli muutenkin kirjastoomme ainakin vuodeksi tekemään äitiysloman sijaisuutta.

Kevään viimeisenä kirjana oli kansainvälisen Booker -palkinnon vuonna 2016 saanut Han Kangin Vegetaristi. Kirja jäi multa kesken, mutta lyhyt kuvaus kirjasta tuolla Pöllö lukee ja kuuntelee -blogissa  http://hpollolukee.blogspot.fi/2018/05/kang-han-vegetaristi.html

Kuvahaaste, kuva 8, 13.5.2018

Viime sunnuntain kuva jäi taas ottamatta, mutta tänään äitienpäivänä saatte katsella useampia kuvia, eri aiheista. Ja lukea höpötyksiä 😊

Tässä kuitenkin ensin kuvahaasteen kuva - nyt on kesä! Koivuissa on jo isot lehdet, molemmissa. Linnunpesää en ole huomannut, tosin olen ollut aika vähän tuolla parvekkeella, siellä tulee nyt oltua vähemmän, kun AM on lopettanut tupakoinnin eikä hänkään siis enää käy siellä. En siis roiku enää mukana. Oliko tarpeeksi monimutkaisesti selitetty? 

Kaunista kuitenkin on ja tuoksuu hyvälle. Sitten kun vielä tulevat ensimmäisen kerran leikkaamaan nurmikon, tuoksu on huumaava. Nyt tuoksuu mullalle. Ja murskatulle asfaltille. 

Miksikö tuoksuu multa ja asfaltti?

Meille ollaan vihdoin viimein kaivamassa sitä kaapelia ja valokuitua, josta olemme maksaneet koko alkuvuoden. Luulimme sen tulevan jo silloin vuoden vaihteessa tai joskus, mutta eihän sitä tietenkään silloin voinut tehdä, kun maa oli jäässä. Jäässä ja jäässä. No nyt se ei ole jäässä. 

Nyt kaivetaan. 

Vaan kun tulisi vielä ohjeita, jotta mitä pitää tehdä. Ostaa uusi millainen digiboxi? Millainen modeemi/reititin nettiä varten? Vai tuoko sen joku ihan ovelle asti? No ehkäpä asiat selviää, ennen kuin tv ja netti pimenee 😊

Tämmöisenkin kuvan otin tuolta meidän takapihalta - liekö piirretty tänään vai eilen. On ihanaa kun meidän talossa on lapsia jotka ilahduttaa meitä piirustuksilla harmaassa asfaltissa:

(Kuva on siis otettu parvekkeelta, kolmannesta kerroksesta, siksi ei niin kovin tarkka 😊 )

Eilen illalla katseltiin Euroviisuja. Jostain syystä se on muodostunut meille perinteeksi, eipä televisiosta yleensä muutakaan tule siihen aikaan. No, eilen tuli jääkiekkoa, mutta ottelun kulun näki netistäkin. 

Sinä vuonna kun Lordi voitti, olimme ko. viikonloppuna mökillä ja katselimme viisuja siellä. Jännitimme pisteiden laskua emmekä olleet uskoa silmiämme ja korviamme - Suomen edustaja, hirviöbändi Lordi voitti!  Jostain kumman syystä olin vielä kirjoittanut annetut pisteet ylös vihkoon ja se vihko on vieläkin tallessa mökillä 😊 Viisut lähetettiin seuraavana päivänä uusintana ja varmaan koomisinta koko asiassa oli se, että vaikka tulos oli jo selvillä, niin kun tuli pisteiden jaon aika, tilanne oli AIVAN YHTÄ JÄNNITTÄVÄ KUIN YÖLLÄ SUORAA LÄHETYSTÄ KATSOESSA 😊😊😊

Mihinkä se nyt siitä olisi enää muuttunut.... Mutta silti vaan jännitti 😊

No, eilisiä viisuja katsellessa piti olla käsillä jotain tekemistä, jotain yksinkertaista tekemistä, sellaista jota ei tarvitse hirveästi ajatella, kun vauhtiin pääsi. 

Ja olihan siellä ne Tanskan Viikingit 😉😉😉

Nämä ovat Himppu-mummun patalaput, joita olen tehnyt ennenkin,

Ohje löytyi tutusta Heidin Aherrukset -blogista,

reddragonknitting.blogspot.com 

Kun pari-kolme vuotta sitten kävin keräämässä työpaikalta henk.koht. tavaroitani, pois muuton tieltä, ettei heidän tarvi niitä muuttaa (ja kun tuskin sinne enää palaan), niin kaapistani löytyi nippu näitä pannulappuja 😉😉😉

Meillä pidettiin tiimin viikkopalaverit pääsääntöisesti puhelinpalavereina, kahdella paikkakunnalla kun oltiin, ja moni muukin palaveri oli puhelinpalavereja. 

Jotta pystyin keskittymään palaveriin kunnolla, otin aina palaverin alkaessa esiin langat ja virkkuukoukun ja rupesin virkkaamaan pannulappua 😊 Kun käsillä oli jotain tekemistä, en naputellut koneella mitään työjuttuja tms. vaan keskityin kuuntelemaan - tuo malli on niin helppo, että sen oppi nopeasti. Tunnin palaverin aikana ehti virkata yhden pannulapun 😊 

Kun tyhjensin kaappiani, pannulappuja löytyi melkoinen nippu... kysyin, haluaako niitä kukaan - silloinen esimieheni taisi ottaa ne kaikki 😊😊😊

Että semmoista.

Ps. Oli se Norjan Alexander Rybak hyvä myös ja Itävallasta tykkäsin kanssa. Ja Montenegrosta, joka jäi finaalin ulkopuolelle. 

Hei, tykkäätsä musta?

Onhan tämä blogimaailmakin toki osa sosiaalista mediaa, mutta kun aikanaan ensimmäisen blogini vuodatukseen perustin, kahdeksan vuotta sitten, en ajatellut kerätä sille "tykkääjiä". Ajattelin vaan tyhjentää päätä, kokeilla onko musta enää kirjoittamaan mitään - kun Äitirakas aikanaan 80-luvun alussa antoi luvan kirjeenvaihtokaverille, niitä oli lopulta parhaimillaan liki parisenkymmentä. Kaikki saamani kirjeet on tallessa tuolla kellarissa.
Ja siinä blogin perustamisen ohessa ajattelin, että kiva, jos joku viitsii sitä lukea.

Kahdeksan vuoden aikana olen saanut ystäviä, osan tavata ihan naamatusten ja muiden kanssa ollaan ystäviä näin virtuaalisesti.

Naamakirjaankin olen eksynyt, silloin kun se oli niin "in" ja siellä oli kaikki. Nythän se tuntuu olevan enemmänkin meidän keski-äkäisten naisten temmellyskenttä (juu, juu, taisi olla vähän rumasti sanottu, oliko?), ainakin siellä välillä käy tunteet tosi kuumana 😉😉 Ja mainoksia, arvontoja ja muuta sälää siellä on pilvin pimein.
Poistuisin sieltä nätisti takavasemmalle, jos en olisi lupautunut yhden ryhmän ylläpitäjäksi ja yhdeksi aktiivisista päivittäjistä. Ja jos ei ystäviä olisi ympäri maata; on helppo kertoa kuulumisiaan = kommelluksiaan heille kaikille kerralla.

Mistäkö tämä pohdiskelu ja selittely sai alkunsa?

Törmäsin iltapäivälehdessä juttuun valokuvaajasta, joka oli laittanut naamakirjaan ottamansa upean valokuvan, hienosta Jämijärven Uhrilähteestä. Kuva ON hieno, sitä en kiellä, mutta jutussa oleva lause:
"Ajattelin että sinne tulee 10-20 tykkäystä. Nythän siellä on lähes 2500 tykkäystä ja 30-40 kommenttia."

Hän ei varmastikaan tuossa jutussa tarkoittanut lausahduksellaan mitään sen kummempaa, hämmästeli vain, että no huh huh, mites tässä nyt näin kävi 😊

Mutta jotenkin tuntuu, että tämän some-maailman ja some-elämän myötä ihmisen arvoa on ruvettu mittaamaan sillä, kuinka monta seuraajaa sulla on instagramissa (no hyvä on, myönnän, minullakin on instagram -tili, tulin luoneeksi sen vähän niin kuin vahingossa... mulla on VAIN..11 seuraajaa 😉😉 ), tai youtubessa (no sitä EI ole!)tai Twitterissä tai mitä niitä on.
Mä olen siis aika onneton, kun mulla on vain noin vähän seuraajia instagramissa ja naamakirjassa kai alle sata kaveria. Ja niistä muutama yrityksiä, muutama sellaisia vähän niinkuin jäänteitä työelämästä, ne voisi poistaa yms. Eipä paljon jäisi. Teen siellä siivousta aina silloin tällöin ja aina sieltä kymmenkunta katoaa - tiedä sitten pitääkö sanoa "valitettavasti" vai mitä?

Mutta siis ollaanko me tosiaan nykyään niin riippuvaisia siitä, kuka ja kuinka paljon meidän some-päivityksistä tykätään? Sekö on meidän ystävyytemme mittari?

Minusta on mukava, kun olen onnistunut kirjoittamaan tänne blogiini päivityksen, joka saa aikaa paljon keskustelua.  On hauska vaihtaa ihan vakavia ja asiallisia ajatuksia asioista, mutta on myös hauska heittää huulta ja laskea leikkiä - elämää kun ei ole mielestäni tarkoitus ottaa niin vakavasti.
Tiedän, että joskus kirjoitukseni on kertakaikkiaan niin tylsä tai aihe jo niin moneen kertaan kaluttu, ettei kenelläkään ole siihen enää mitään uutta sanottavaa.
Minä vaan en välttämättä muista, että samasta asiasta on vaihdettu ajatuksia jo moneen kertaan 😊

 "Tykkään teistä niin, että halkeen"

Kuvahaastekuva jäi taas ottamatta

Taas jäi tältä sunnuntailta kuva ottamatta.

Jatkoin työhuoneen siivousta loppuun, siirsin samalla talvivermeet kevät- ja kesävaatteiden tilalle. Nyt on pipot ja lapaset ja kaulaliinat pakattu pois. Luotan siihen, ettei niitä enää tarvita.

Kumartelin varmaan liikaa. Venytin syömistä.
Sain syötyä ja ajattelin ottaa torkut. Tuli huono olo ja ehdin sanoa siitä AM:lle, joka kysyi, että millä tavalla.
- En osaa selittää, mutta annatko tuon juomapullon, janottaa.
Ja sitten pimeni.

Olin kuulemma kiskonut hampaillani juomapullosta irti sen korkin tai-mikä-se-nyt-onkaan. AM yritti ottaa sitä pois suustani, mutta ei saanut. Pelkäsi vain, etten vedä sitä henkeeni. En onneksi vetänyt. Enkä onneksi katkaissut hampaitani.
Kohtaus meni ohi - nukahdin sohvalle ja nukuin ehkä n. tunnin. Heräsin ja katselin ympärilleni.. En oikein ollut varma mitä oli tapahtunut; olinko nukkunut koko ajan ja nähnyt vain unta, vai oliko tosiaan reilun kahden kuukauden jälkeen Riesa päättänyt tulla pistäytymään.

Ottaa taas päähän. Kaksi ja puoli kuukautta on pitkä aika, siinä ajassa ehtii jo luomaan illuusion, että nyt on löytynyt lääkkeet, joiden kanssa Riesa pysyy kurissa - näiden kanssa pärjään, ajan kanssa totun kyllä sivuvaikutuksiin. Sitten se taas tulee ja pudottaa maan pinnalle.
Ja kun on kuitenkin päin naamaa sanottu, että kohtauksettomaksi mua ei enää saa. Millään. Ei ole mitään mitä korjata, niin kuin silloin viimeksi, 17 vuotta sitten.

Kaksi ja puoli kuukautta on kuitenkin toisaaltalyhyt aika ja toisaalta pitkä.
Ja mitä tässä valittamaan: toiset saa kymmeniä kohtauksia PÄIVÄSSÄ! 
Pitää olla tyytyväinen siihen, jos kohtauksia tulee vaikka vaan kerran viikossa, saati sitten parin kuukauden välein.

No, valitin kuitenkin, nyt otan taas yhden pillerin lisää, huomenna on päivä uus, kesä kuulemma.

Huomenna on hyvä päivä!

Historian palasia...

Olen siivonnut työhuonetta, löytänyt sieltä tavaraa: kirpparille menevää, roskikseen menevää, "näitä käytän vielä itse" -tavaraa. Ja palasia historiasta. Tai missä kohtaa, minkä "ikäisenä" tavara tai asia muuttuu historiaksi?

Löytyi muutama vanha postikortti, en tiedä mistä ovat minulle päätyneet. Olin kolmevuotias, kun Äiti ja Isä ovat käyneet Utsjoella ja lähettäneet Mummulle kortin. Olivat nähneet poroja ja lehmiä Utsjoen Osuuskaupan pihassakin oli ollut lehmä 😊
Siihen aikaan postilähetykset vielä leimattiin, Utsjoen postileima oli hieno neliskanttinen leima, jossa oli lohi tms.

Tätini oli lähettänyt mulle samana kesänä kortin Mummulaan ja kertoi, että oli viimeinkin saanut kalustettua kämppänsä. Sängynkin oli lopulta saanut, kun oli....en nyt muista oikeaa sanaa, mutta "korottanut ääntään" 😊

Mutta hellyttävin kortti oli osoitettu Pojalle. Joulukortti, 20 vuoden takaa. Sen oli varmaankin ihan tuonut meille kotiin yksi hänen ystävistään ja se oli osoitettu PIKKU HERRA XXX XXX.
Pojat olivat siis 10-vuotiaita. Tuo "Pikku herra" on minusta ihana 💞

Muistan, kun itsekin sain aikanaan postia, joissa luki "Pikkuneiti" tai "Neiti" tai kun oli kirjeenvaihtokavereita, niin usein kirjeen päällä luki "Koululainen".
Ja lukee nytkin milloin mitäkin, usein jotain pöllöön liittyvää 😊😊

Utelias Pöllö - mitä sinun kirjassasi lukee?

Pöllön naamakirjaan lätsähti tänään uus-vanha juttu; siitä liikkuu eri versioita somessa tasaisin väliajoin. Yritin etsiä juuri sitä nimenomaista juttua MTV:n lifestyle ja muilta sivuilta, mutta löysin vain "haksahditko sinäkin" -kirjoituksiin.

Eli vastaavaa meemiä/kiertokirjettä on kierrätetty somessa moneen kertaan, perusteluna, että "nyt on kansainvälinen kirjaviikko". Sellaista ei kuulemma ole, sanoivat viisaat. On tai ei, minusta se oli ihan hauska ja osallistuin siihen.

Jouduin kyllä ihan nousemaan sohvalta, kiertämään nuo selkäni takana olevat hyllyt ja hakemaan kirjan yöpöydältä.

Kyseinen meemi/kiertokirje menee näin:

1. Ota lähin sinua lähinna oleva kirja
(Pöllön muunnelma: Ota kirja, jota olet lukemassa)

2. Avaa sivu xx
(Pöllö valitsee sivun syntymäpäivänsä mukaan eli: Avaa sivu 24)

3. Lue sivun xx lause
(Pöllön toive: Kirjoita kommenttikenttään sivun ensimmäinen lause)
Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan ja muistellaan, mitä äidinkielen opettaja opetti, niin sehän on virke 😉

Alkuperäisessä meemissä/kiertokirjeessä ko. lause kai kertoo sinulle jotain erityistä elämästäsi, tämän päiväinen kiertokirje sanoi, että lähimmän kirjan sivun 34 yhdeksäs lause kuvaa tämän hetkistä rakkauselämääni 😊
Vastaus oli: "Charlotte oli neljänkymmenenkahden, ja hänen monitahoinen sisimpänsä oli vihdoin alkanut kuvastua myös hänen piirteissään."

Pöllö ei lupaa mitään, ei suurta rakkautta, ei isoa kasaa rahaa eikä sen kummempaa onneakaan. 
Ihan vain hassua hupia itselleen ja toivottavasti teille muillekin - ruusun ja kirjan päiväkin kun lipsahti ohi vähän sillain huomaamatta. Toiset teistä sen muisti ja.. toiset unohti...

Pöllön kirjassa sivun 24 ensimmäinen lausee kuuluu näin:

"Kaiken lisäksi Smugde oli aluksi merkinnyt tulokset tuumissa ja sitten muuttanut mielensä ja päätynyt siihen, että sopiva mittayksikkö onkin kämmen; hän tiesi, että kämmentä käytetään hevosen säkäkorkeuden mittaamisessa ja päätteli, että samoin tulisi toimia muidenkin nelijalkaisten kohdalla."


Mitähän Smugde mahtoi mitata? 

*****************
Lakanoiden ostosta kerron sitten ihan erikseen...

Sulle laulan neiti, kesäheinä..

Kuukauden päästä on jo kesäkuu!

Tiedän kyllä, otsikko ei liity kesäkuuhun, mutta se nyt vain tuli mieleeni, olenhan kai itsekin ollut joskus jonkinlainen neiti Kesäheinä. Nykyään rouva. Kesäheinää ei musta kyllä saa enää tekemälläkään. Grillimakkaran ennemminkin 😏

Vappu tuli oli ja meni. Olen ollut hirrrrrrrrrrrrrrvittävän reipas. Olen siivonnut. Nii-in. Siivonnut. Työhuonetta. Joku on kerännyt sinne turhanpäiväistä tavaraa pilvin pimein. Nyt olen poistanut sitä. Ja järjestänyt sitä. Koska Joku ei vaan osaa laittaa niitä tavaroita paikalleen. En ymmärrä miksi. Asuuko teillä muilla samanlaista Joku -tyyppiä? Se on ärsyttävä. 

Sen lisäksi olen hoitanut "Myyntisirkkusten" hommia ja pitänyt taas tänään lähes kolmen tunnin puhelinpalaverin Kuljettaja-Sirkkusen kanssa. Asiat alkaa olla meidän osalta ns. paperilla kasassa. Pitää vain viedä ne vielä eteenpäin. Kuukausi aikaa. PITKÄ aika. On on. 

Huomenna on Skype -palaveri. Voin kertoa, että homma on hanskassa. Ja perinteisesti hanskat hukassa, mutta eiköhän ne löydy matkalla Kuopioon. 

Niinpä niin. Voitte huomata, että mitään erityistä ei siis ole tapahtunut. 

Vappua ei meillä sen kummemmin vietetty: ystävän kanssa kävin kaupassa ja ostin pakastemunkkeja, joita lämmitettiin 200 asteisessa uunissa 3 minuuttia ja sen jälkeen sokeroitiin. Ystävältä sain pullon simaa. 

Ehdittiin juuri syödä munkit ja juoda sima pois, kun naapurissa asuva nuori mies soitti ja kysyi, saako tulla käymään. Toki sai. Hän istui meillä pari tuntia kertomassa kuulumisia. Oli kiva kuulla, että hänellä menee hyvin. 

********

Työttömyyskassan päivät on nyt sitten käytetty. Kolme päivää vielä jäi. 

Kela sanoo ystävällisesti, että SAAN hakea sairauspäivärahaa, koska edellisen jakson maksamisesta on kulunut jo niin kauan (no ei kai nyt sentään, olenhan ollut vasta vajaan kuusi vuotta sairauslomalla...). Mutta ihan riippuu virkailijasta ja päivästä, saaanko ko. päivärahaa vai "syökö" osatyökyvyttömyyseläkkeeni päivärahan. Näin siis toimii tasa-arvoinen kotimaa: "riippuu ihan siitä kuka sen käsittelee". 

Jos ei naurattais, niin itkettäis ja jos ei itkettäis niin naurattais. Ei vaan jaksa eikä viitsi kumpaakaan, kun ei siitä ole apua. Laitan vaan hakemuksen menemään ja jään odottamaan vastausta - toivon, että osuu sellaiselle käsittelijälle, jolla on hyvä päivä. 

Onneksi elämässä on paljon hyvääkin.