Akkojen juttuja

Sartsa kertoi blogissaan käyneensä Verlassa ihailemassa ja kuvaamassa patruunan pytinkiä ohimennessään. On se kyllä komea ja kyllä minäkin, niin kuin Sartsakin, siellä voisin asua, jos joku siivoaisi ja huolehtisi paikoista. Mursukin muuttaisi sinne mielellään, siellä on niin paljon "askartelutilaa" meille molemmille, sekä sisällä että ulkona. 

Tuolla Sartsan päivityksen kommentissa lupasin kertoa tarinan Akkapatikasta, joka yhtenä vuonna suuntautui Verlan maisemiin. 

Ensin vähän taustaa Akkapatikalle - mullahan on aina tapana aloittaa aasta ja selvittää asiat hartaasti ja perinpohjaisesti. 

Äidin puolen suvun, siis lähinnä äidin, tätien, enojen, serkkujen ja heidän lasten kanssa on ollut tapana viettää laskiaisriehaa Mummolassa, yhden enon kodissa. Koska isolla porukalla on kivaa, keksittiin ruveta järjestämään Syyspatikka, milloin missäkin. 

Eihän sekään riittänyt, vaan me reippaat naisihmiset keksittiin, että siinä laskiaisriehan ja syyspatikan välissä järjestetään Akkapatikka. Keväällä, juuri siinä kesän korvalla, kun luonto on pukeutunut kauneimpaan vihreään pukuunsa. 

Akkapatikassa oli kaksi sääntöä: 

1) siellä oli vain naisia, miehiä ei mukaan huolittu. Miehistä sai kyllä puhua jos olis tarvis. 

2) se oli täysin munaton päivä eli edes eväänä ei saanut olla munaa. Jos leivän päällä olisi ollut kananmunaa, sai rangaistuksen. Niitä ei koskaan tarvittu, vaikka läheltä piti: minä olin leiponut mukaan muffinsseja ja taikinassahan oli tietenkin kananmunaa!! Mikä virhe 🙈 Mutta selvisin rangaistuksetta, koska kyseessä oli jälkiruoka, kahvin kanssa nautittava herkku. 

Verlaan tämä liittyy siten, että eräänä keväänä Akkapatikkamme suuntautui sinne. Ennen pahvitehtaaseen, tehdasmuseoon ja puuhiomoon, makasiineihin ja puoteihin tutustumista oli ohjelmassa tietenkin se varsinainen patikka luonnossa. Ja tärkein: eväiden syönti. 

Nyt en ole moneen vuoteen Verlassa käynyt enkä ihan päässyt kartalle, mutta ainakin vanha kaupparakennus varmaan on paikalla ja melkein sen vieressä oli ainakin ennen Verlan Kievari, onko se vaihtanut nimeä? No, joka tapauksessa, niiden taakse metsään suunnistimme, polkuja pitkin patikoimme ja päädyimme lopulta laakealle kalliolle, josta tapasimme seurueen nuotion ääreltä. He tekivät lähtöä, me pyysimme heitä jättämään hiilloksen meille, sammuttaisimme se kyllä lähtiessämme. Paistoimme makkarat ja söimme eväät ja pakkasimme lopulta omat tavaramme. 

Oli aika varmistaa, että hiillos on sammunut, joten yksi vesipullo olisi uhrattava. Taskumatti, olisiko ollut Leijona -pullo 🦁 Samaan aikaan kun kallistin pulloa hiillosta kohti kuului hätääntynyt ääni: "Älä hyvä tyttö hyvää ainetta maahan kaada!"  No enhän minä, vettä tämä vain, katsos. 

Kallion laelle oli saapunut paikallista väkeä, kyseessä oli ko. alueella kiertävän luontopolun avajaiset. Me kerroimme ketä olemme ja saimme kutsun liittyä joukkoon. Meitä ei tarvinut kahta kertaa pyytää - jos olette yhtään tulleet Pöllöä tuntemaan, niin voitte vain arvuutella, millaisia ovat Äitinsä ja tätinsä...

Kiersimme luontopolun, kuulimme alueen kasvustosta ja paljosta muusta. Lopulta palasimme kylälle ja mekin saimme vielä kutsun osallistua pullakahville, olisiko nykyinen kollamakasiini, jos karttaa oikein tulkitsin. Eikä siinäkään vielä ihan kaikki 😮 

Pullakahveilla järjestettiin arpajaiset ja vaikka me vähän taidettiin kursailla, kun eihän me nyt oikein oltu edes niitä "oikeita vieraita", sattumalta mukaan osuneita, niin meillekin arpalipukkeet tyrkättiin.

Ja kyllä vain: joku meidän porukasta sen pääpalkinnon, neljän hengen risteilyn voitti! Ja ihan vilpittömästi onnittelivat muut meitä.  

Ihan huippupäivä, kun tuon kaiken jälkeen vielä mentiin tutustumaan itse tehtaaseen ja katsomaan "Verlan Marian" jalanjälkiä pahvitehtaalla.  

Eikä käsityömyymälöitä tietenkään voi unohtaa.

Sellainen tarina Verlasta - ja Akkapatikasta. 

Akat ovat etsineet porukalla myös geokätköjä, olleet patikalla sen verran aikaisin keväällä, että kun tulet lämmitti laavua ja pahuksen ruma lepakko kömpi laavun nurkasta esiin ja syöksähti Pöllön vaaleaa takkia kohti, sai Pöllö jalat alleen ja tienoo varmasti kuuli, että Akat on reissussa...

Ehkäpä elvytämme Akkapatikan ensi keväänä, sellaisena kevyempänä versiona. 

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa....

Kuulumisia Pöllönkulmalta, ettei kaikki unohdu. 
Vanhaan tapaan nuppi on sekaisin kuin heinälato, ei ollut helteistä Pöllön kaveriksi tänäkään kesänä. Kiitän ja kumarran siis, kun ilmat viileni ja luonto sai kaipaamaansa vettä. Nyt kyllä sekä minä että luonto olemme jo sitä mieltä, että vesi alkaa riittää; sitä voisi ruveta vähän säännöstelemään. Isolle Kirkolle varmaan riittää juomavettä tuosta kaivosta ilman noita julmia sateitakin, ei se vesi ihan hevillä lopulla. 

En ole unohtanut teitä, luen kuulumisianne vaikken juurikaan kommentoi. Tämä Iso-Levo liikkuu paikasta toiseen, pois tieltä. En ole viime päivityksen jälkeen avannut tätä kuin kaksi kertaa: täytin Kelan hakemuksen ja sitten parin päivän päästä kirjoitin heille viestin, että voitteko ootella kuukauden verran, ei pysty ei kykene, lääkärintodistus pitää hankkia toiselta lääkäriltä. 
Ärsyttävää muuten, kun mikään ei ole muuttunut, mutta kun etuus päättyy (miksi se ylipäätään on määräaikainen, ei ymmärrä), niin pitää toimittaa uusi lääkärintodistus. Ei riitä, että omalääkäri kirjoittaa Kantaan, että juu juu, on sillä vikaa päässä vieläkin - ja sitten kirjoittais Kelalle viestin, että kattokaa sieltä. 

Niin no, eksyin kai aiheesta, tai ainakin venähti vähän.. Pikku-Levo toimii musiikin- ja kirjojen kuuntelussa. Ja jotain luenkin sieltä joskus, kun se on vähän isompi kun älytön älypuhelin. Muuten käytän puhelinta. Kaiken tärkeän voi hoitaa puhelimella. Ja ei-tärkeänkin. 

Pääasiassa olen istunut tässä sohvalla ja tehnyt käsitöitä. Käsin töitä. Kuunnellen musiikkia, kirjoja, televisiota. Juhannuksena tietenkin Noita Nokineniä 😊 
Mursun kanssa järjesteltiin TAAS kerran verantaa. Se alkaa varmaan jo kuulostaa vitsiltä. Mutta.. no.. kun.. niin.. Siis kun se on paikka johon siirretään tavaraa odottamaan loppusijoitusta. Jossain on esim. säilytettävä kassillista Lidlin (ei mainos) tyhjiä pulloja sen aikaa, kunnes ajetaan johonkin mihin ne voi palauttaa. Siellä on myös kassi, johon kerätään tavaraa, mikä menee kierrätykseen. Eilen juuri vietiin yksi kassillinen tavaraa kierrätykseen, ja olivat kovin iloisia siitä. Nyt piti ottaa uusi kassi mihin niitä tavaroita voi kerätä. 
Siellä on myös kaksi pienehköä seinäkaappia, jotka otettiin pois astiahyllyn tieltä. Kaapeille on jo suunniteltu paikka, mutta ne joutuvat odottamaan verannalla pari viikkoa, että pääsevät paikalleen. Kaikelle on siis paikkansa. Ja aikansa. 

Aiemmin neulotulle pienelle villatakille pyydettiin neulomaan kaveriksi villahousut. Ja nyt viileiden kelien aikaan niille varmaan oli käyttöäkin. 
Ristipistojemmasta löysin reilumman kokoisen käsipyyhkeen, johon pistelin koristeeksi kaloja ja vesikasveja. Pyyhkeen taittelin talteen aiemmin esittelemääni avainkaappiin ja annoin Pojalle ja Miniälle. Kaikki ovat siis jo käytössä, luulen ma.

Viimeisenä kuvasarjassa on ihana Pöllö -kuumavesipullo, entisen Kalleni kaveriksi ensi talvea odottamassa. Mursu sen löysi ja osti. Tuossa ne nyt odottaa puuhellan kulmalla talvea 💗      

Kuvan asettelu ei suostu yhteistyöhön, katselkaa siis tästä 😄

Otsikon mukaisesti; eilen oli mansikoiden pakastuspäivä. Kauppareissulla pysähdyttiin mansikkatilalle tarkoituksenamme mansikoiden ostaminen. Hinta tuntui kertakaikkisen suolaiselta, eikä tarjollakaan ollut kuin yksi, pieni 2,5 kg laatikko. Supattelin Mursulle ein, mennään tarkistamaan oman kylän tilanne. Ostettiin vain pieni rasia "maistelumansikoita" ja hyvä niin. Onneksi ei tuhlattu rahojamme siihen pieneen laatikkoon, sillä mansikat olivat aivan mauttomia. Vetisiä ja mauttomia. Hukkaan olisi rahat menneet, parempia jääkuutioita saadaan oman kaivon vedestä tekemällä. 
Ajettiin oman kylän tilalle, saatiin maistiaiset ja todettiin, että hyviä ovat. Iso, 5 kg:n laatikko ei ollut paljonkaan kalliimpi kuin ne mauttomat mansikat ja vielä kun oltiin nuukia ja tyrkyllä oli, ostettiin edellispäivänä poimittuja mansikoita, saatiin ne vielä edullisemmin. Oikein makoisia mansikoita ja olisiko koko laatikosta se tavanomaiset 3-4 mansikkaa mennyt haaskuuseen. Ainahan niitä muutama on. 

Nyt on talven mansikat pakastimessa
ja kiitoksena perkaustyöstä sain vielä
"mansikkamaitoa" - nam. Lainausmerkeissä
siksi, kun se ei ollut maitoa, vain vanilja-
soijajuomaa, jota meillä käytetään kahvin
kanssa. 

Päälle ripoteltiin vähän Karppisokeria, hellä kopistus ja ravistus, kannet paikalleen ja pakastimeen. 

Kesäkuu oli meillä vähän surullinen kuukausi, rakkaan ihmisen yllättävä poismeno ja toisen rakkaan ihmisen sairastuminen. Niiden myötä huoli muista rakkaista lähellä ja kaukana.

Ja ihan kuin noissa huolissa ei olisi ollut riittävästi, Riesa on ollut, ei nyt ihan jokapäiväinen, niin vähintäänkin 3-4 kertaa viikossa kyläilevä vieras. 

Tällä viikolla Riesa on kyläillyt jo kolme kertaa, koputellut useammin ja viikkoa on vielä jäljellä...

Vähennettyä lääkitystä palautettiin takaisin ja nyt sitten kuunnellaan palautuuko huimaus. Onneksi neurologini on asiansa osaava - vaikkei meillä ihan silloin alkujaan vuosia sitten oikein synkannutkaan 😉 - ja kuunteleva, ja oli hoitajalle sanonut, että lomalta palattuaan katsoo mun labra- ja vastaanottoajat uusiksi, ettei tarvitse odottaa sinne loppuvuoteen saakka. 

Laiskiainen kertoi blogissaan parvekkeeltaan löytyneestä pulun pesästä. Tarinassa on ja ei ole niin onnellinen loppu - toivottavasti loppu ihan viimeiseksi sitten on onnellinen. Kommentissa kerroin minun ja Mursun kohtaamisen linnun, tai lintujen, kanssa. Olimme ajelemassa tuonne naapurikirkonkylään, hiekkateitä pitkin. Yhtäkkiä auton keulan edestä maasta lennähti pikkulintu tien sivuun. Mursu tarkkaavaisena kuskina sanoi, että lintu oli ollut tiellä maanneen, ilmeisesti autoon törmänneen ja kuolleen linnun vierellä ja katsellut sitä pää kallellaan, ikään kuin jäähyväisiä sille jättämässä 💔

Kovin paljon on tänä kesänä meinannut lintuja törmätä meidän korkeaan pakettiautoon, viime hetkellä ovat nostaneet lentokorkeutta ja ehtineet väistää, joskus on kuulunut siiven kärjen kopsahdus. 

Suomi Meloo oli ihan omalla paikallaan, lähti Mikkelistä kaksi viikkoa ennen juhannusta ja päättyi Kouvolaan viikkoa ennen juhannusta. Hieno keli oli heillä, ja hieno reissu. Yhtenä hienona päivänä ajeltiin Mursun kanssa Luumäelle, tarkoituksena käydä moikkaamassa tuttuja. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja pyörähdettiin Luumäen kirkolla - eikä ihan turhaan! Huiman upea paikka; ken siellä asuu, ole ylpeä kotipaikastasi ja ken siellä suunnalla liikut, poikkea ihmeessä.

Minun "seuraajani" asuu siellä Luumäellä ja Kuljettaja-Sirkkusen kanssa olivat asettuneet hänen kotiinsa pitämään kunnon taukoa - sinne minäkin sitten pyyhkäisin. Mursu jätti minut ovelle ja käänsi (S)Eniilin nokan kylille. Meillä riitti juttua ja melkein yllätysvieraitakin - Mursu varoitti vieraista ja hyvä niin, sillä Nukkumatti oli kaatanut yhden ystävistä ja oli parempi ettei vieraat tulleet normaalitavalla 😄 Oli kuitenkin ihana heitä nähdä. 

Mutta seuraavasta ystävästä en sitten niinkään perustanut. Nyt taas naurattaa kun muistelen tilannetta. Olimme siis terassilla kahvilla ja pullalautasella oli Jaffa-keksejä, joita en ollut vielä ehtinyt syödä. Talon emäntä otti lautasen ja lähti hakemaan lisää pullaa ja siinä vaiheessa multa meni kuulo ja puhekyky, jonka Kuljettaja-Sirkkunen huomasi. Itse muistan vielä sen, että katselin sitä lautasta ja ajattelin "voi vitsi, nyt mä en saanut noita keksejä..." Ja seuraavaksi sitten Mursu seisoikin vieressäni ja totesi, että meidän taitaa olla aika lähteä kotiin 😂 

Yhden tärkeimmistä tutuista näin vielä ennen lähtöä, mutta tyngäksi se vierailu jäi ja se vähän harmittaa - Riesa tulee aina huonoon aikaan, mutta minkäs teet. 

Ihanista kupeista kuitenkin juotiin kahvit ja teet. Nämä kupit/mukit ja lautaset ovat uniikkeja ja näiden kuvien julkaisemiseen olen saanut luvan. 

Jaaha, asettelu ei taas oikein onnistu. Tumpelo mikä tumpelo. Ihailkaa kuitenkin. Arvatkaa mikä oli mun lautanen? 

Jätän viimeiseksi jutun joka toivottavasti tuo teillekin hymyn huulille, mutta sitä ennen kerron vielä miten toimii Suomen Posti. Eipä taas naurattanut. 

Mursu teki tilauksen. Tavara tuli Virosta. Sen kulku kesti KAKSI vuorokautta Virosta Helsinkiin, tilaushetkestä. En ole ihan varma mihin satamaan se Helsingissä tulee, mutta n. 200 km:n matkaan sillä paketilla meni täällä Suomessa KUUSI päivää! 

Kaikkein koomisinta tilanteessa ehkä on se, että Postin seurantapalvelu kertoi pari päivää sitten, että pakettia ei voi toimittaa automaattiin R-kioskissa xx, koska se on täynnä, joten se toimitetaan toimipaikkaan R-kioski xyz. Konkreettisesti nämä ovat samassa paikassa ja google mapsin mukaan, postinumerolla katsoen, niiden välillä on matkaa 9 m. 

Todellisuudessa paketti palautettiin lähimpään lajittelukeskukseen n. 70 km päähän, jossa se lajiteltiin uudelleen, palautettiin R-kioskiin xyz. Tähän meni se kaksi päivää. 

En tiedä onko viime viikolla lähettämäni kirje mennyt perille, en ole saanut siitä mitään tietoa. Oletin saavani siitä jonkinlaisen kuittauksen, että se on tavoittanut vastaanottajan, mutta ehkä hän on unohtanut. 

Kerron seuraavassa postauksessa mitä siellä oli ja mitä muuta olen turannut täällä sohvan nurkassa. 

Tässä päivänä muutamana mentiin Mursun kanssa kauppaan ja kaupassa ensimmäisenä on tietysti vasemmalla, keskellä käytävää, hevi-osasto ja oikealla puolella einekset. Meitä vastassa oli pieni poika, n. 4-vuotias, isä tutki einesosastoa. Poika pysäytti meidät, tapitti nappisilmillään suoraan silmiin 

- Haluatteko kuulla hyvän jutun?

- No kerropa.

- Kun tulee keskiyö ja kello kaksitoista lyö, 

  kummitukset makkaraa ne syö!

Ihan sanatarkasti en juttua enää muista, mutta jotenkin noin se meni; makkaraa syövistä kummituksista siinä joka tapauksessa puhuttiin. Eikä voinut olla nauramatta, vielä kotimatkalla ja kotonakin juttu nauratti 😄

Tarha-alpi ja sormustinkukka kukkii pensashanhikin yrittäessä pitää pintansa - kuuli kai kun Mursu keväällä uhkasi leikata sen alas muiden pensaiden kanssa. 

Liikaa kaikkea

 Pöllönkulma hiljenee hetkeksi.

****

Nauttikaa kesästä.

Nauttikaa toisistanne.

Pitäkää huolta toisistanne.

Muistakaa sanoa

Tykkään, välitän, rakastan, oot rakas

Muistakaa halata.

Kysykää mitä kuuluu ja kuunnelkaa.

Pitäkää huolta itsestänne.

*****

Pöllö palaa kyllä.

Olette tärkeitä ja rakkaita. 

Tirauttaisinko pienet itkut vai nauraisinko vain?

Hetken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että nauran. Itku ei kuitenkaan tilannetta paranna, ei vaikka kuinka vollottaisin, kollottaisin, poraisin ja itkua tuhertaisin, silmäni ja nenäni vain punaisiksi saisin. 
Mutta kun otan Kiukun kaveriksi pippurisen Sisun, alkaa kuin alkaakin lopulta naurattaa ja siltä harmaaltakin pilveltä löytyy sen kirkas reuna. 

Vähän itkin oikeasti äitienpäivän alla, kun ajattelin reipasta, isoksi kasvanutta tädin pikku-Prinsessaa. Lapsille sattuu kaikenlaista, milloin mitäkin, ja kun täältä tuhansien kilometrien päästä ei voi mitään tehdä, eikä nää eikä voi olla vierellä ja joutuu odottamaan viestejä siitä missä mennään, on ihan hoopo olo. Kun sitten selvisi, että että hätää ei ole ja Futari-Prinsessa lähti aamulla reippaana kouluun, kyydistäkin kieltäytyen, pidin itselleni puhuttelun kyyneleet silmissä: "Sinä vanha Pöllö, katsohan peiliin: vikiset ja väniset, kitiset ja käriset - otahan mallia Prinsessasta. Muista miten hän jo puolivuotiaana aamuisin "luki ohjeet" miten toimia ja toimi sen mukaan." 
Mun sankarit: Futari-Prinsessa ja Haitutkija 💖💖

Ja tietenkin mun omat Etanataiteilija ja Siskorakas 💕

Reilu kaksi kuukautta sitten kerroin, miten sialuun sattui, kun (S)Eniilistä piti korjata ohjaustehostin. Onhan se Mursun toki mukavampi tuollaista isoa autoa tuossa pihassa paikalleen pyöräyttää, kun tehosteet on kunnossa. Silloin esitin toiveen, ettei korjaamon poikia tarvitsis pariin vuoteen nähdä...

Sitten (S)Eniili ilmoitti, että soo-soo, jarruja pitäisi korjata. No, sitä se sanoi katsastusmieskin, että viimeistään seuraavaan katsastukseen (kahden vuoden päästä...) ne ON korjattava. Eihän siinä sitten mitään. Luuri nöyrästi käteen ja kysymään, että koskas olis aikaa ja kuinkahan tolla tohtii ajella. Aika löytyi ja lupa ajeluun tuli; ei ne nyt vielä NIIIN kuluneet ole, etteikö jarrutella voi, ihan turvallisia kilometrejä ja jarrutuksia, ei hätää. 

Viime viikolla meni sitten J:llä melkein koko keskiviikko, kun kaikkien pyörien jarrut korjattiin. Ja taas sattui sialuun. 

MUTTA. 

Poika tuli lyhyelle visiitille äitienpäivänä ja kun maanantaina käytiin asioilla, (S)Eniili risteykseen hidastaessa yhtäkkiä otti ja sammui! Mitä... No kyllä se lähti käyntiin, mutta kuulosti traktorilta. Tiisselit tietysti kuulostaa aina vähän traktoreilta, mutta nyt nakutti vähän enempi. Ja kun olin luvannut, että viedään Poika kotiin ja oltiin jo ehditty kerätä läjäpäin tavaraakin mukaan 😟

Ei muuta kuin seuraavana päivänä sitten ennen matkaan lähtöä korjaamolle kysymään, että mikä tässä voi olla vikana ja voiko tällä ajaa reilu parin sadan kilometrin lenkkiä. Krhm.... Öljyt oli kadonneet - kukaan vaan ei oikein keksinyt mihin ne on kadonneet. Mutta pieni öljyn lisäys auttoi ja matka jatkui. 

(Poika toki oli varautunut jatkamaan matkaansa junalla)

Vaan taas mennään korjaamolle. Pikku-pikku moottoripesu ja jonkun osan vaihto ja ja ja sitten uudet öljyt ja sitten pitäisi toimia. Ja taas sattuu sialuun. 😓😓

Mutta ei sille minkään voi, mieluummin maksan ja tiedän, että ajan turvallisella autolla enkä jää tien päälle tiedossa olevien vikojen takia.

Valintojen maailma: 
- asun maalla - ei julkista liikennettä - omistettava auto - autossa on kuluvia osia - kuluvat osat on korjattava/vaihdettava - korjaaminen maksaa. 
Korvaukseksi kaikesta tuosta saan tällä hetkellä nauttia kevään vihreästä ja vehreästä luonnosta, pihalla ees taas suihkivista linnuista, lintujen sirkutuksesta, lurituksesta. Sateen kohinasta ja käen kukunnasta kohinan keskellä. Tuomen kukkien jälkeen syreeneistä, hevoskastanjasta, alppiruusustani, juhannusruusustani. Kun naapuri lämmittää saunaa.

Tänään kävi taas pääskyset katselemassa asuntoa katon lappeen alta. Ei tainnut löytyä mieleistä, kun lähtivät saman tien. En välttämättä vuokraisikaan heille siitä asuntoa, sillä on tarkoitus tänä kesänä saada pöytä ja penkit viimein paikalleen. Linnunkakkaa en niihin halua. 

Muutakin olen tehnyt kuin nauttinut keväästä, tulevasta kesästä. Kävin jäätelöautolla. 🍨

Ja olen tehnyt valmiiksi kaksi ristipistotyötä

Laatikkoon hukkui avain vanhaan Dodgeen,

avaimen uuden Porschen voi laittaa kaappiin

jemmaan, säilöön, piiloon, talteen.

Kunnes on aika taas lähteä jatkamaan matkaa.

- athenenoctua 280523

Tämä avainkaappi jatkaa nyt valmiina matkaansa Pojan ja Miniän luo.

Kaikki mulle tänne heti nyt: 

täältä tullaan elämä!

Silmin kirkkain 

kolmen seuraan liittyi neljäs.

Maailma, olen valmis oppimaan,

kaiken mitä näytät, 

kaiken tahdon tietää, 

kaiken tahdon tutkia.

Koko pienestä sydämestään 

on pieni mies rakastanut kaikkia

läheisiään, enemmän kuin voit

käsittää 💖   - athenenoctua 290523

Tämän syntymätaulun olen aloittanut Ötökkä-/Haitutkijalle silloin kun hän syntyi, mutta se(kin) jäi kesken. 

Tänään kipaistiin pikapikaa kaupungissa hakemassa uusia teriä MUN trimmeriin, että pääsen toivottavasti huomenna taas ruohon kimppuun (saappaat jalkaan!) ja siinä kauppakeskuksen ovensuussa oli valokuvausliike. PASSIKUVAT! Onko tukka hyvin, näkyyks kello? Kello ei näkynyt kun ei sitä ollut ja tukka nyt oli se mikä oli. Huppari pois, silmälasit pois... Vitsailtiin kuvaajan kanssa, että kai sitä kohta pitää olla passikuvassa nakusillaan, kun kaikki pitää ottaa pois. 

Kuvat tuli otettua ja voi hyvänen aika sentään. Joku vanha haahka niissä kuvissa oli, en tiedä millaisella kameralla se ne kuvat oikein otti. Mursu väittää, että minä niissä kuvissa oon. Valehtelee. 
Jonkun aikaa meni, mutta lopulta sain poliisilaitokselta koodin ko. kuvista ja kysyin Mursulta voidaanko käydä katsomassa onko siellä kauhea jono, oisinko voinut käydä tekemässä hakemuksen saman tien, kun joudun sinne kuitenkin menemään. Kysyin neuvonnasta mikä tilanne; yhdeksän ihmistä ennen mua - juu ei kiitos, en jää jonottamaan. 

Tulin kotiin, tein hakemuksen netissä, maksoin ja varasin ajan poliisilaitokselle sormenjälkiä ja allekirjoitusnäytettä varten. 

Ja ennen kuin joku muistuttaa, että niin, netissä passihakemuksen tekemällä passi on halvempi niin: jos oisin saanut hoidettua asian nyt tolla samalla käynnillä, se ois maksanut 50 €. Netin kautta kun tein hakemuksen, se maksaa 44 €, MUTTA joudumme ajamaan uudelleen kaupunkiin, matkaa yhteensä n. 100 km. Eli tuo kuuden euron säästö ei nyt sinänsä oo kummoinenkaan. Ja ajan sain vasta heinäkuulle, melkein kahden kuukauden päähän. 
Kiirehän mulla ei, sillä taulun lähden viemään saajalleen vasta syssymmällä. 

Tämmöstä. Blogimaailma taitaa olla vähän hiljainen tai sitten mun maailma on hiljainen, kun käytän tietokonetta harvakseltaan ja nk. älypuhelin ei taida olla kovin älykäs. Tai sitten sieltä huhtikuulta jäi itelle joku kammo tätä tietokonetta kohtaan, kun aina tuli huono olo kun katteli ruutua. 

Nyt on taas asiat kuta kuinkin hyvällä tolalla. Torstaina on verikokeita ja perjantaina soittelee hoitaja, katellaan mitä se sanoo. "Koputan puuta" - nyt oon kuitenkin pysynyt pystyssä kaikin tavoin, ei keinuta eikä heiluta. 

Nyt jatkan noiden pienten pöksyjen neulomista; sain toiveen/pyynnön, että tekemäni villatakin seuraksi saisi vielä pöksytkin, joten nyt kun nuo työn alle ottamani ristipistot sain valmiiksi, otin poikkeuksellisesti puikot kesälomalta ja pöksyt puikoille. Niiden tekemiseen ei kauaa aikaa kulu 😊

Kuukausi on kulunut

Yritin kirjoitella teille ja kertoa, että WWF:n luontoliven kalasääksellä on kolme munaa! Hautomista olen katsellut osoitteessa https://wwf.fi/luontolive/saaksi/

Löysin WWF:n sivuilta, kenetpä muunkaan kuin LAPINPÖLLÖN pesässään. Sinnekin on saatu lupa seurantakameralle - ja loppu onkin sitä Pöllönkulman asukille historiaa eli sitäkin on tullut seurattua. Vielä tänään ei ollut poikasia, mutta kohta puoleen pitäisi olla 😍   https://wwf.fi/luontolive/lapinpollo/

Kirjoittelu on jäänyt, kun aina kun yritän kirjoittaa, niin päässä alkaa heittää. Ei ole tietokoneen käyttö enää mun juttu. Pakolliset hommat on toki hoidettava, mutta muuta en juurikaan enää tällä tee - noita lintujakin katselen puhelimella. 

Riesasta olen - koputan puuta - taas päässyt kutakuinkin eroon, kun lääkeannos nostettiin takaisin viimeisimpään. Kumartelu, kurkottelu ja rasitus ei tee hyvää; ne saattaa laukaista kohtauksen tai lievää huimausta, mutta siihen verrattuna kun vielä talvella juuri ja juuri saattoi pystyssä kävellä portailta autolle, vajaa parisenkymmentä metriä, ilman tukea, niin nyt uskaltaa jo käyttää trimmeriä ja ajaa nurmikon.

Paitsi että kaikille ei trimmeriä pitäisi antaa.... Nilkassa on kolme verta vuotavaa naarmua, siis ei nyt enää, nyt ne on teipattu. No, syynä on se että trimmerissä luultavasti oli väärä.. öh.. terä? leikkuri?.. joka lähti irti, kun osui pieneen koivun taimeen, ja siinä irti lentäessään sipaisi nilkkaani. 

Ja mitä tästä opimme? Opimme sen, että trimmerin kanssa jalassa pitää olla a) pitkälahkeiset housut tai b) kumisaappaat. 

Ei siis caprit ja crocsit. Oppia ikä kaikki. 

Ihana ystävä tarjoutui tulemaan meille pihatöihin ja oli hommissa koko lauantaipäivän. Kitki yhden umpeen kasvaneen kukkapenkin, katkoi pieniä koivun- ja lepän taimia, leikattiin yhdessä juhannusruususta kuivat oksat ja kielloista huolimatta kiipesi vanhan kivikasan päälle, jossa kasvaa vanha, vanha ruusupensas (ehkä kurtturuusu, joka pitääkin hävittääkin) ja leikkasi sen pois. Leikkaamallahan se ei häviä, mutta onpahan ainakin tämän kesän sieltä pois, ja kasvaa siistimpänä. 

Mursun kanssa nikkaroitiin "porras" työhuoneelle. Semmoinen... no vähän niin kuin varasysteemi. Mutta hieno siitä tuli. 

Ja Poikakin kävi pitkästä aikaa. Tuli äitienpäivänä, niin kuin lupasi. Olin itse Äitirakkaan luona muutaman pävän ja Poika tuli suoraan sinne. Mursu haki meidät sieltä.

Siinä kai tärkeimmät. 

Auton jarrut pitää korjata ja passi pitää uusia, että pääsee Siskorakkaan ja muksujen luo, mutta siihen on aikaa. 

Kuulontutkimukseen pitänee varata aika. Iän mukanaan tuoma kuulon alenema ei kai ole pahentunut, mutta tämä viheliäinen tinnitus - tähän pitäisi keksiä joku apu, ennen kuin pää räjähtää. Joku keino ON oltava.