Akkojen juttuja

Sartsa kertoi blogissaan käyneensä Verlassa ihailemassa ja kuvaamassa patruunan pytinkiä ohimennessään. On se kyllä komea ja kyllä minäkin, niin kuin Sartsakin, siellä voisin asua, jos joku siivoaisi ja huolehtisi paikoista. Mursukin muuttaisi sinne mielellään, siellä on niin paljon "askartelutilaa" meille molemmille, sekä sisällä että ulkona. 

Tuolla Sartsan päivityksen kommentissa lupasin kertoa tarinan Akkapatikasta, joka yhtenä vuonna suuntautui Verlan maisemiin. 

Ensin vähän taustaa Akkapatikalle - mullahan on aina tapana aloittaa aasta ja selvittää asiat hartaasti ja perinpohjaisesti. 

Äidin puolen suvun, siis lähinnä äidin, tätien, enojen, serkkujen ja heidän lasten kanssa on ollut tapana viettää laskiaisriehaa Mummolassa, yhden enon kodissa. Koska isolla porukalla on kivaa, keksittiin ruveta järjestämään Syyspatikka, milloin missäkin. 

Eihän sekään riittänyt, vaan me reippaat naisihmiset keksittiin, että siinä laskiaisriehan ja syyspatikan välissä järjestetään Akkapatikka. Keväällä, juuri siinä kesän korvalla, kun luonto on pukeutunut kauneimpaan vihreään pukuunsa. 

Akkapatikassa oli kaksi sääntöä: 

1) siellä oli vain naisia, miehiä ei mukaan huolittu. Miehistä sai kyllä puhua jos olis tarvis. 

2) se oli täysin munaton päivä eli edes eväänä ei saanut olla munaa. Jos leivän päällä olisi ollut kananmunaa, sai rangaistuksen. Niitä ei koskaan tarvittu, vaikka läheltä piti: minä olin leiponut mukaan muffinsseja ja taikinassahan oli tietenkin kananmunaa!! Mikä virhe 🙈 Mutta selvisin rangaistuksetta, koska kyseessä oli jälkiruoka, kahvin kanssa nautittava herkku. 

Verlaan tämä liittyy siten, että eräänä keväänä Akkapatikkamme suuntautui sinne. Ennen pahvitehtaaseen, tehdasmuseoon ja puuhiomoon, makasiineihin ja puoteihin tutustumista oli ohjelmassa tietenkin se varsinainen patikka luonnossa. Ja tärkein: eväiden syönti. 

Nyt en ole moneen vuoteen Verlassa käynyt enkä ihan päässyt kartalle, mutta ainakin vanha kaupparakennus varmaan on paikalla ja melkein sen vieressä oli ainakin ennen Verlan Kievari, onko se vaihtanut nimeä? No, joka tapauksessa, niiden taakse metsään suunnistimme, polkuja pitkin patikoimme ja päädyimme lopulta laakealle kalliolle, josta tapasimme seurueen nuotion ääreltä. He tekivät lähtöä, me pyysimme heitä jättämään hiilloksen meille, sammuttaisimme se kyllä lähtiessämme. Paistoimme makkarat ja söimme eväät ja pakkasimme lopulta omat tavaramme. 

Oli aika varmistaa, että hiillos on sammunut, joten yksi vesipullo olisi uhrattava. Taskumatti, olisiko ollut Leijona -pullo 🦁 Samaan aikaan kun kallistin pulloa hiillosta kohti kuului hätääntynyt ääni: "Älä hyvä tyttö hyvää ainetta maahan kaada!"  No enhän minä, vettä tämä vain, katsos. 

Kallion laelle oli saapunut paikallista väkeä, kyseessä oli ko. alueella kiertävän luontopolun avajaiset. Me kerroimme ketä olemme ja saimme kutsun liittyä joukkoon. Meitä ei tarvinut kahta kertaa pyytää - jos olette yhtään tulleet Pöllöä tuntemaan, niin voitte vain arvuutella, millaisia ovat Äitinsä ja tätinsä...

Kiersimme luontopolun, kuulimme alueen kasvustosta ja paljosta muusta. Lopulta palasimme kylälle ja mekin saimme vielä kutsun osallistua pullakahville, olisiko nykyinen kollamakasiini, jos karttaa oikein tulkitsin. Eikä siinäkään vielä ihan kaikki 😮 

Pullakahveilla järjestettiin arpajaiset ja vaikka me vähän taidettiin kursailla, kun eihän me nyt oikein oltu edes niitä "oikeita vieraita", sattumalta mukaan osuneita, niin meillekin arpalipukkeet tyrkättiin.

Ja kyllä vain: joku meidän porukasta sen pääpalkinnon, neljän hengen risteilyn voitti! Ja ihan vilpittömästi onnittelivat muut meitä.  

Ihan huippupäivä, kun tuon kaiken jälkeen vielä mentiin tutustumaan itse tehtaaseen ja katsomaan "Verlan Marian" jalanjälkiä pahvitehtaalla.  

Eikä käsityömyymälöitä tietenkään voi unohtaa.

Sellainen tarina Verlasta - ja Akkapatikasta. 

Akat ovat etsineet porukalla myös geokätköjä, olleet patikalla sen verran aikaisin keväällä, että kun tulet lämmitti laavua ja pahuksen ruma lepakko kömpi laavun nurkasta esiin ja syöksähti Pöllön vaaleaa takkia kohti, sai Pöllö jalat alleen ja tienoo varmasti kuuli, että Akat on reissussa...

Ehkäpä elvytämme Akkapatikan ensi keväänä, sellaisena kevyempänä versiona.