Sisko tuli ja meni ja minä räpyttelin käymään kotona. Viikossa ehtii tekemään kaikenlaista ja - erehdyinkö jossain kirjoittamaan, että kun ennen sattui ja tapahtui, niin nykyään vain sattuu? Että harvemmin enää tapahtuu.
Siis sehän johtuu siitä, kun ei enää niinkään tee mitään, ei kuleksi pitkin maita ja mantuja niin kuin ennen, silloin "nuorena" (pah..). Että näin vanhuuden kolkutellessa ovella tai ainakin tuolla pihatien päässä, niin enimmäkseen vain sattuu.
Ainakin osittain olin väärässä. Edelleen nimittäin sattuu ja tapahtuu, kun olen Äidin kanssa liikenteessä. Mutta siitä vähän myöhemmin, yritän kertoa menneen viikon tapahtumia ainakin melkein aikajärjestyksessä.
Mursun toivomuksesta lähdin Äidin luo jo viime lauantaina ja koska se sopi myös Pojalle, tapasimme siis siellä. Mursu viipyi riisipuuron ja kahvin + voileipäkakun ajan ja lähti sitten ajelemaan kotiin, Poika jäi vielä Mummolaan.
Koska ilma oli mitä upein, lähdimme ajelulle. Tunturiruipelo vei meidät katsomaan Mäntsälän Sulkavanjärven rannalla olevan Linnaisten kartanon mailla olevaa Stjernvallin suvun yksityisomistuksessa olevaa hautausmaata, nimeltään Hautaholma.
Tarinan mukaan paikalle on haudattu keisari Aleksanteri I:n ja Ulrika Möllersvärdin pienenä kuollut avioton lapsi.
Ulrika Möllersvärd oli suomalainen keisarillinen hovineiti, joka tunnetaan erityisesti suhteestaan keisari Aleksanteri I:een.
Mika Waltari on kuvannut Möllersvärdin ja Aleksanterin suhdetta romaanissaan Tanssi yli hautojen.
Linnaisten kartanosta on saanut nimensä myös Zachris Topeliuksen romaani Linnaisten kartanon viheriä kartano (ilm. 1859).
Topeliuksen romaaniin puolestaan perustuu Valentin Vaalan vuonnan 1945 ohjaama kauhuromanttinen elokuva Linnaisten vihreä kamari.
Elokuvan ulkokuvaukset on kuvattu Siuntion Suitian kartanossa.
Ja Hautaholman isosta hautakivestä toden totta löytyy kolmevuotissyntymäpäivänään menehtyneen lapsen nimi. Surullista.
Paikka on kuitenkin kaunis, kuten vaatimattomista kuvista voitte nähdä.
Kävimme siellä vielä viikolla uudelleen, kun Sisko oli saapunut Tuskasta uupuneena mutta onnellisena 😄
Lakkoja on tulossa paljon. Raakileita olivat vielä kaikki, mutta kovin pitkälle ei voinut kävellä, sillä sai varoa, ettei astu päälle.
Suopursuista osa oli jo kukkinut - tai kuivunut - ja osa odotti vettä, että pääsisi kukkimaan. Vähän harmitti, kun ei kuitenkaan tuoksuneet lainkaan.
Niittyvillaa, tupasvillaa, mitä lie villaa kasvoi myös. Miten suloisia ovatkaan.
Perhosia nähtiin myös.
Eniten harmitti se, että jouduin kävelemään kävelykepin kanssa metsässä, sillä polvi oli ja on edelleen kipeä 😢
Maanantai oli kauppapäivä ja minä lähdin Tunturiruipelon sijasta Äidin kaveriksi kauppaan. Olimme jo pari päivää käyneet vääntöä siitä, että minä maksaisin kauppalaskun, mutta vänkäsivät vastaan. Kassalla kuitenkin kävi niin, että perunapussin hintalappu oli huis vain poissa ja koska ostoksia oli sekä meidän että naapurin, pistin Äidin pakkaamaan ja kipaisin punnitsemaan potut uudestaan. Ajoitus oli loistava. Ensin käskin Äitiä maksamaan, mutta hoksasin samalla tilaisuuteni tulleen: minä maksan. Vaan ei ole vihreätä korttia. Reipas kassahenkilö sanoi, että kyllä sen voi jälkikäteenkin "vetäistä". Ja sitten sohlattiin vihreän kortin kanssa. Onneksi ei ollut jonoa, mutta.. KUKA MUU MUKA?
Hävisin sen taiston lopulta kuitenkin - Äiti ei antanut periksi...
kysyi olisiko mahdollista lähteä Askolaan katsomaan Hiidenkirnuja - olimme käyneet siellä joskus reilu 15 vuotta kun Lankomieskin oli mukana eikä Futari-Prinsessasta vielä ollut tietoakaan. Niinpä sitten ajelimme Askolaan. Keli oli hieno, mutta minusta ei ollut tällä kertaa Hiidenkirnuille - opaskyltti siitä jo varoittikin, ettei reitti ole liikuntaesteisille.
Mutta muut kävivät katsomassa mm.
Jättiläisen kuhnepyttyä.
Jo pelkkä ajatus tuosta Jättiläisen kuhnepytystä saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitäni pitkin:
Olimme vuosia sitten ystävien kanssa tuolla katsomassa noita Hiidenkirnuja, edellisenä päivänä oli satanut ja kuvassa oikealla näkyvät ja tuonkin kaikkein suurimmankin hiidenkirnun vierestä kulkevat portaat olivat märät.
Minulta - kompuralta...- lähti molemmat jalat yhtä aikaa alta juuri tuon kohdalla ja tömähdin ONNEKSI portaalle istumaan.
Muistona siitä on toiseen kertaan murtunut häntäluu ja jälkikäteen iskenyt kammo: mitä jos olisinkin pyörähtänyt kaiteista huolimatta tuonne hiidenkirnuun! Se on 4,2 metriä leveä ja 10,3 metriä syvä.
Ostoksillakin käytiin, tietysti. Futari-Prinsessalle ja Ötökkätutkijalle piti ostaa tuliaisia. Ja Lankomiehelle myös, koska makaronilaatikkoa ei voi lähettää Britanniaan. Ja Siskon ystävälle, joka syksyllä oli mukana. Hänelle ostettiin pieni sievä vaaleanpunainen talo.
Lapsille tietenkin älypelejä. Kummallekin kirjoitin mukaan kirjeen ja saimme kiitokseksi kuvia. Ötökkätutkijan keskittynyt ilme kirjettä lukiessa on... ❤️❤️
Sattuiko mitään? No, miten sen nyt ottaa. Kun oli yhtenä päivänä käynyt yhdessä kaupassa ja sitten apteekissa hakemassa taas kassillisen lääkkeitä ja sitten menee vielä Tokmannille.
Kassalla valmistauduin toimimaan ripeästi: klubikortti... mitä missä pankkikortti? Mitä ihmettä, mihin se on kadonnut? Olenko jättänyt sen johonkin? Ei sitä onneksi kukaan ole käyttänyt, vasta katsoin, että tilillä on rahaa, kun maksoin laskun. Onneksi oli käteistä, maksoin sillä. Kiitos ja anteeksi.
Siirryin pakkaamaan. Ja mikä sieltä lompakon "takaa" sormien välistä pilkottaa, valmiina käytettäväksi 🫣🫣... pankkikortti!
KUKA MUU MUKA?
Sain mukaani pinon kirjoja
Kirsti Luovan Omenat putoavat on tarinoita tavallisista ihmisistä ja pienistä ratkaisun hetkistä.
Aikaisemmin olen muistaakseni esitellyt Kirstin runokirjan Melkein äsken.
Kirstin käsialaa on myös Metka kissa Mellerin seikkailut ja tällä kertaa sain Hiirisatuja -kirjan kaveriksi Melleri vauhdissa -kirjan.
Siispä kerron vielä viimeiseksi, ennen kuin nukahdatte - tai jos nyt jo heräsitte uudelleen.
Kotiin tullessani omalla tuolillani kökötti iloisen värinen kassi täynnä palapelejä! Olin unohtanut koko asian ja kysyin Mursulta mikä kassi tuo oikein on.
"No se on se Pojan tuoma kassi"
Nyt hamaan tulevaisuuteen syksyn sadepäiville tekemistä!
Mukavia heinäkuun päiviä kaikille!
Tulen kotiin viimeistään sitten kun tiedetään
onko Norja jalkapallon maailmanmestari 😎
Voi kurjuus tuota liukastumistasi. Onneksi et pudonnut hiidenkirnuun. Harvinaisen suuri kirnu. Olen nähnyt noin puolimetrisiä vain. Ihanaa, olet saanut upeita palapelejä. Noita on mukavaa tehdä.
VastaaPoistaTuo liukastuminen oli kyllä aika hurja "temppu" - onneksi ei käynyt sen kummempaa. Häntäluusta niin väliä.. kipeä se on lopun ikää, mutta sitä se kai olisi ollut joka tapauksessa.
PoistaSuomessa on yllättävän paljon hiidenkirnuja, olikohan niitä 5000 tai jotain. Tuo Askolan esiintymä on kai suurin, siellä on 20 hiidenkirnua:
1. Riisipata 2. Professori Okko 3. Professori Asai 4. Mylly 5. Kattila 6. Kuppi 7. Jättiläisen kuhnepytty 8. Nojatuoli 9. Menninkäisen pesä 10. Vuorenhaltia 11. Vakka 12. Jäävaurio 13. Tonttu 14. Päärynä 15. Tulipunakukka 16. Kukkaro 17. Kohiseva 18. Koskenlaskija 19. Luiskahdus 20. Hiisi
Kiitos aamukahviseurasta! ♥ Olen taas ajantasalla.
VastaaPoistaRovaniemen lähellä on paikka, jossa on hiidenkirnuja. Jo siellä asuessani (Roissa, ei kirnuilla) ihmettelin aina, ettei sen kunnossapitoon panosteta. Paikalle vievä tie oli ainakin silloin kapea ja huonokuntoinen. Kirnujen kaiteet ruosteessa. Olisihan paikka näkemisen arvoinen kohda ulkomaalaisillekin? Roista alle 20 km päässä.
Mieluisaa reissailun jatkoa!
Mukavaa, että viihdyit kanssani ❤️
PoistaHassua, ettei niistä Rovaniemen kupeessa olevista hiidenkirnuista pidetä huolta - retkeilijät ja matkailijat varmasti kävisivät niitä katsomassa. Ja jos sinne talkoilla tekisi laavun tai muun tulistelupaikan, niin eiköhän paikallisetkin kävisi siellä.
Mukavaa viikkoa sinulle - seuraan kyllä eloasi ja oloasi ja kommentoinkin jos en ole hermostunut kännykkään 😜
Niinkuin jo totesitkin, että aina sattuu ja tapahtuu kun lähdet liikkeelle. Onneksi ei kuitenkaan pahasti ! Tosi pelottava ajatus olisi tipahtaa tuollaiseen kalliorotkoon.
VastaaPoistaKassalla tulee helposti paniikki kun kortti tai kortit on väärässä paikassa. Tunnistan tilanteen :-). Ja kun pitää olla niitä bonuskorttejakin joka lähtöön. Varsinkin Lidlin bonuskortti joka on puhelimessa on minusta vähän hankala kun pitää olla puhelin ja lompakko "käsillä". Eksyin aiheesta :-).
Mukavia ja kauniita paikkoja kolusitte ja nyt on kai vasta lomailu puolivälissä ? Mitähän vielä :-).
Huomasin samalla, että olit kuitenkin ehtinyt lukupiiriin valita uuden kirjan. Kiitos siitä; vaikuttaa mielenkiintoiselta sekin !
Mukavaa lomailun jatkoa toivotellen.
Juuri tuon vanhan sattumuksen vuoksi en edes lähtenyt yrittämään paria sataa metriä pidemmälle - palasin autolle odottelemaan muita. Ja kun polvi vielä temppuilee ja oli kävelykeppi mukana niin oli parempi pysyä poissa. Kerrankin siis syttyi järjen valo ajoissa 😄
PoistaOlen jo pitkään miettinyt, että mihin sitä voisi laittaa ehdotuksen/idean - ihan vapaasti käytettävissä - että voisiko tehdä yhden kortin, johon voisi laittaa kaikki etu- ja asiakaskortit? Ja siihen sitten lisätä niitä sitä mukaa kun haluaa jonkun uuden.
Lidlin bonuskorttia minulla ei olekaan, kun en käy siellä koskaan yksin, useimmiten Mursu käy yksin. Hänellä se on.
"Vihreän kortin" lopetin kun muutetiin tänne maalle ja siinä yhteydessä sanottiin, että takaisin ei ole asiaa 😄 En tiedä voinko liittyä jonkun muun, esim. Elannon tai Pirkanmaan Osuuskaupan jäseneksi, mutta Hämeenmaan Osuuskaupan jäseneksi en enää kelpaa. Tai kelpaako Mursukaan 🤔 Eipä ole ikäväkään, ei sen puoleen.
Aloitin lukupiirin kirjan kuuntelun eilen kun tiskasin, vaikutti kyllä mielenkiintoiselta, vaikka itse sanonkin 🫣
No, olettepa kaikenlaista ehtineet yhdessä! <3 Hienoja, historiallisia paikkoja! Ja itse tykkään myös noita erilaisia tuliaisostoksia tehdä, kun joskus (harvoin) jossain reissun päällä ollaan.
VastaaPoistaJäin taas miettimään noita hiidenkirnuja, kun Lokalahdenmummun lähistöllä oli iso (siis monta sataa neliötä pinta-alaltaan) laakea kallio, jonka päällä usein leikittiin serkkuporukalla, ja melkein sen keskellä oli (noh, varmaan se on yhä siellä, jollei sen päälle ole jotain rakennettu) pyöreä reikä. Luultiin sitä hiidenkirnuksi ensin, kun niistä oli ollut koulussa puhe, mutta mummu valisti, että se on salaman tekemä. Ja kun sitä vähän enempi vertaa hiidenkirnuun, jossa on pyöreä sileähkö reunus, koska siinä on joku kivi pyörinyt, niin salaman tekemän kolon reunus oli musta, rakeinen (epätasainen) ja siitä lähti halkeamia kallion pintaa pitkin sinne tänne. Kuulemma miltei joka ukkosella juuri siihen kohtaan salama iski. Uudestaan ja uudestaan. Eli joku sähköinen varaus lieni.
Joskus ukkossään jälkeen juostiin reiälle, ja toden totta, se kolon ympäristö oli KUUMA! :O Luonto on ihmeellinen!
Minä olen huono shoppailemaan, rehellisesti sanoen inhoan kauppoja. Siinä olemme Siskon kanssa samanlaisia, mutta Sisko toki täällä käydessään tykkää käydä tietyt kaupat, kun ovat erilaisia kuin siellä kotona.
PoistaJa tokihan täti ostaa tuliaisia "muruille" - mummon kanssa tuhlaisimme rahaa vaikka kuinka, mutta rajana on aina se matkalaukku 😂 (ja tuleehan se lompakon pohjakin ennen pitkää vastaan...)
Aika hurjalta kuulostaa tuo salaman isku kallioon!
En muista, että meidän Mummulan pihalla olevaan kallioon olisi koskaan iskenyt salamaa, en kyllä tiedä sitäkään miksi siinä kalliossa oli halkeama. Tai siinä oli, en oikein osaa selittää, tavallaan kuin kaksi kalliota, iso ja sitten kapea kallio vierekkäin. Niiden välissä "rotko" joka on vuosien mittaan täyttynyt. Muistan miten tädit ja enot hyppäsivät sen "rotkon" yli sille kapeammalle kalliolle, minä katselin vierestä. Sitten kun katselin tarpeeksi isoksi, uskalsin minäkin hypätä.
Voin hyvin kuvitella, että tuskan jälkeen olo on aika uupunut. Onneksi se loppui ja vointikin varmaan kohenee pikkuhiljaa 🤔
VastaaPoistaRahapussin tai pankkikortin hetkellinenkin katoaminen saa myös aikaan tuskan.
Väsynyt mutta onnellinen, kaikesta tuskasta huolimatta.
PoistaMutta todellakin, pankkikortin hetkellinenkin katoaminen, tässä tapauksessa piiloutuminen, aiheuttaa valtavan tuskan. Huh!
Hyi kamala, kukapa ei olisi alkanut välttelemään hiidenkirnujen reunamia tuollaisen liukastumisen jälkeen. Tuollaisia ”kortti kädessä sen kortin etsimisiä” sattuu kyllä aina silloin tällöin. Yleensä joku häiritsee keskittymistä tai kuormittaa muuten samaan aikaan. T Saukkis
VastaaPoistaOlisi ollut kiva käydä katsomassa noita hiidenkirnuja vuosien jälkeen, kun kelikin oli niin hyvä ja olisi - ehkä - osannut olla varovainen, mutta maasto tosiaan oli sen vuoro tällaiselle kompuralle.
PoistaKoetan tässä käydä nämä kommentit läpi ja sitten aloitan taas "sattuu ja tapahtuu" -päivityksen... Miten aina voi?
Tekevälle ja menevälle sattuu ja myös tapahtuu, ei semmoiselle, joka ei tee mitään.
VastaaPoistaKertomasi hiidenkirnu on julmetun kokoinen. En ole tuollaista nähnyt, vain muutamia pienempiä. En edes semmoista, johon voisi pudota. Onneksi et pudonnut silloin, kun liukastuit, kirnuun päin. Oli pahassa tilanteessakin hitunen onnea.
Minusta Tanssi yli hautojen, kuin myös linnaisten kartanon viheriä kamari ovat sekä kirjoina, että elokuvina mielenkiintoiset. Varsinkin tanssi yli hautojen, jolloin elokuvan katseltuani tutustuin Aleksanteri 1 ja Ulrika Möllersvärdin tarinaan.
Tällä alkavat hillat kypsyä ja eka mustikat kävin tänään poimimassa. Kesäkukista suurin osa on kukintansa lopettaneet. Kissankelloja on tienposkissa sentään.
Ostoksilla olemiset ei ole minun juttujani ollenkaan. Tulen sairaaksi, jos pitää varsinkin ostaa vaatepuolta. Juu ja korttihässäkkä sattui vasta minullekin kukkakaupassa. En muistanut tunnuslukuani!
Vauhdikasta heinäkuuta sinulle edelleenkin.
Se on aimarii totta - eipä täällä kotona tuolissa istuessa paljon muuta sattunut kuin neulalla sormeen pistin ja korkeintaan saksien kärjellä tökkäsin, mutta heti kun pääsen "maakuntaan" ja liikkeelle, niin jo vain alkaa tapahtumaan 😄
PoistaTuo Jättiläisen kuhnepytty on tosiaan iso hiidenkirnu ja minusta myös aika pelottava, siinä pitäisi olla tukevampi kaide ympärillä. Ymmärrän, ettei sellaista ole, kun reittiä ja hiidenkirnuja ylläpidetään talkoovoimin ja lahjoitusvaroin.
Sinä olet lukenut nuo molemmat kirjat? Minä taidan laittaa ne tuonne Lukemattomien listaan (eipähän lopu lukeminen). Linnaisten kartanon viheriän kamarin olen joskus elokuvana nähnyt, siitäkin on kyllä aikaa jo niin kauan etten siitä juuri mitään muista.
Äiti ja Tunturiruipelo ovat saaneet jo monta litraa mustikoita ystävältään, häneltä jota Siskon kanssa tässä talvella muistimme mm. Repolaisen kortilla.
Hiidenkirnuja en ole Askolassa käynyt katsomassa, vaikka lapsuuden parhaan ystäväni mökki oli aika lähellä niitä. Sen sijaan olen Pihlajamäessä käynyt kurkistamassa kirnuun siitä ohi kulkiessani joskus.
VastaaPoistaPorvoon valtiopäivät kuuluivat jo lapsuudessa opittuihin asioihin porvoolaisen äitini kautta. Myöhemmin toki olen Waltarini lukenut 🙂
Eipä olisi ollut pitkä matka kävellä katsomaan tuota Pihlajamäen kirnua - olisinpa ottanut aikaisemmin selvää missä se on, niin olisi voitu käydä sitä katsomassa. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.
PoistaA-jai-ja-jai... metsään mieleni tekevi...
VastaaPoistaKiitos myös Askola-vinkistä... sinne voisi mennä uudelleenkin! Männä vuonna siellä polkaistiin ja langennut nainen olin minäkin, mutten sentään kirnun tai peräti pytyn lähellä... ihan vaan metsäpolulla - jossa sattui olemaan sadeyön jälkeen liukkaita puunjuuria. Oli tainnut sataa silloin 15-vuotta sittenkin.... onko tuo kirnukuva nyt uusi, siskon ottama? Tuntuu, että on kirnu kasvanut!!
Mietin tässä meitä langenneita naisia, että kun usein kumpsahdellaan...
Niin kai siinäkin taito karttuu ja vaikka (häntä- ja muut) luut kolisee ja rakoilee, niin ei käy sen pahemmin.... toivottavasti pitää paikkaansa jatkossakin!
Ihanaa yhdessäoloa teillä on jokatapauksessa ollut myös...
Vaikka tuliaisostokset kuulostavat siltä, että Siskokulta on palaamassa kotiin!!
Sateen jälkeen lienee syytä ottaa nastakengät tai nastarenkaat alle, jos meinaa puita pitkin liikkua - sen totesin silloin kun pyllylleni pyllähdin. Oli siis tosiaan edellisenä päivänä satana, ellei parinakin ja portaat märät ja liukkaat.
PoistaMinä toki ketterämpi kuin nyt (höpö höpö..)
Kuva kirnusta on tuore, Siskon ottama.
Talkoo- ja vapaaehtoisvoimin kai siivoavat noita kirnuja, lehtiä ja oksi pois. Minusta ei ainakaan tuon kirnun siivoajaksi olisi, olkoonkin, että siellä on tikapuut.
Sisko oli jo kotona, kun tätä päivitystä naputtelin; oli sellainen pikavisiitti. Tai no, hänhän oli ollut alkuosan matkastaan Isolla Kirkolla ja tuli vasta myöhemmin Äidin ja Tunturiruipelon luo, missä minä olin jo muutaman päivän ollut