Lainasin otsikon Puskissan päivityksen elokuvasta jonka hän oli käynyt katsomassa: The Salt Path. Katsoin elokuvan trailerin ja siinä mies, joka sairastui ja tunsi selkeästi itsensä taakaksi, sanoi vaimolleen nuo sanat, itseään siis tarkoittaen.
Minä halusin tänään sanoa noin Mursulle. Istuin pitkään autossa kyyneleitä pidätellen. Kivusta ja kivusta. Ja tunsin lisäksi Mursunkin kivun.
Lähdimme aamukahvin jälkeen kohti kaupunkia ja sieltä sitten Äidille ja Tunturiruipelolle. Eilisen urakan (ei kyllä liittyneet siihen) jälkeen otimme mukaan pahvit ja muovit. Olenko muuten kertonut, että muovien lajittelu ärsyttää? Ja itse asiassa koko roskien lajittelu, siitä myöhemmin, kun nyt tuli mieleen.
Pysähdyimme jättämään roskat Rinkipisteelle: Mursu tyhjentämään kartongit ja minä menin viemään muovipussia. Kun on lyhyt niin on ja pitää viedä pussi jättimäisen astian sivusta... Ja tsädäm!! Siinä olin kahden roska-astian välissä pötkölläni! Löin leukani, hampaat iski alahuuleen, säikähdin että silmälasit sai osumaa, mutta ei onneksi.
Polviin - jotka ovat olleet kipeät jo pitkään - sattuivat, enkä tietenkään päässyt ylös. Yritin ja yritin.
KUKA MUU MUKA?
Ihana vanha rouva huuteli "odottakaa, minä tulen auttamaan" 💕 - voi, ei hän oli minua ylös saanut.
Mursu huikkasi hänelle kiitokset ja että hän kyllä auttaa. Joutui oikeasti nostamaan, sillä toinen jalka oli allani niin, etten saanut sillä mitään tukea. Nolotti, hävetti, suututti, itketti.
Polvet ovat kolhuilla ja niska kipeä. Päätä särki menomatkan, mutta se helpotti lopulta.
Kun sanoin nuo otsikon sanat Mursulle, hän sanoi, että vie minut pihalle ja tuuppaa siellä nurin ja käskee nousemaan itse ylös 😉 Samanlaista "koulutusta" kuin 25 vuotta sitten, kun oikean jalan varpaat eivät aivokasvainleikkauksen jälkeen ruvenneet toimimaan. Lääkärin mukaan "rele oli vialla".
Mursu kyllästyi silloinkin marinaani ja toi silloin eteeni sanomalehtiä ja neuvoi treenaamaan niillä. Ja muutaman viikon kuluttua sain varpaillani sanomalehden sivun lattialta!
Mursulla on selvästi jonkinlaisia terapeutin kykyjä 😄😄
Että sellaista. Perustetaanko Kompuroijien Kerho?
Reissuraportti viivästyy vielä vähän; kirjoittaminen on jo aloitettu, mutta tulin kertomaan viimeisimmät kuulumiset ensin.
Eilen sulatettiin verannan pakastin, iso pakastin. Siinä meni koko päivä. Johtuen siitä kuka-muistaa-koska jääneestä ovesta, joka aiheutti paksun jään pakastimeen. Kuuma vesi olisi tietysti nopeuttanut sulamista, mutta mikäs kiire meillä.
Siinä odotellessa sain tehtyä valmiiksi lapaset langasta, jonka sain Olifantilta.
Olifantilla oli blogissaan joulukalenteri, johon oli tarinaan piilotettu Eppujen laulujen sanoja sekä monenlaisia levyjen kansia. Molempia oli hauska etsiä - kanssakilpailijoissa olikin useampia Eppujen entisiä koulutovereita, naapureita ja nykyisiäkin samalla paikkakunnalla asuvia. Ihan vähän kyllä vain käy kateeksi 😉
Kaikille kanssakilpailijoille suuret onnittelut!
Minä sain palkinnoksi kerän Hohde -lankaa ja
Jussi Valtosen kirjan He eivät tiedä mitä tekevät.
Tältä lapaset näyttävät pimeässä:
Melkein koko kerän sain lapasiin menemään, ohjeen löysin Novitan sivuilta.
Voih! <3 Nuo ylimääräiset vaivat entisten päälle ovat aina todella harmillisia, mutta tuntuu, että ainahan sitä jotain sattuu ja tapahtuu, kun vähänkään liikkuu - siis voi sitä sattua kotonakin. :( Toivottavasti nyt ei seuraa mitään pidempiaikaista ongelmaa!
VastaaPoistaTuo "pistä mut roskapussiin ja osta uusi" -ajatus on kyllä tuttu. Miten sitä välillä vaan tuntuu, että mikään ei oikein onnistu, ja aina tekee kipeää?! Mutta niistäkin ajoista ollaan kuitenkin, tavalla taikka toisella, päästy yli. Mies puhuu jo kolmannesta elämästä (kaksi todella vakavaa tapahtumaa takana), ja mä alan lähentyä sitä kissojen rajapyykkiä: yhdeksää. Mutta täällä vaan porskutellaan. <3 Puolisoa on käynyt monesti sääliksi, kun on omaishoitajaksi ilman oikeaa titteliä, aika ajoin joutunut. Valittamatta on "hommansa" aina hoitanut.
Hienot heijastinvanttuut! <3 Mulla on varmaan juuri samasta langasta, mutta mustana, tehty pipo, jota lenkeillä käytän. Lisäksi vielä heijastinvaljaat koiralla, toisinaan heijastimella varustettu palttookin, heijastinliivi (sellaiset "poliisiliivit", mistä eräs takaamme ajanut autoilija tuohtui niin paljon, että piti pysähtyä ja avata ikkuna kertoakseen mielipiteensä: "ne pitäisi kieltää lailla, kun pelästyy, että siinä on poliisi") ja heiluvat heijastimet takin helmassa, jollen käytä heijastavaa keltaista työmiehen takkia (mikä on ohut, mutta tosi lämmittävä - kankea vain, niin siksi ei tule otettua käyttöön, jollei ole tarpeeksi paljon pakkasta). Ja otsalamppu kruunaa kaiken pimeällä. Huomaa, että kuljetaan alueella, missä ei ole katuvaloja, enkä niitä itse asiassa haluakaan tänne, kasitien valot välillä näkyvät niin hyvin, ettei meidänkään pihalla tarvita lisävaloja.
Kiitos Minz 💕 Kyllä välillä todellakin tuntee olevansa oikea harmi ja rasite - eipä näitä tällaisia vastamäkiä osannut silloin liki 40 vuotta sitten ajatella maistraatin ovesta sisään käveltiin. Mutta kestää ne luvattiin, siinä missä myötämäetkin.
PoistaOmaishoitajuutta on kerran haettu, mutta en ole minäkään tarpeeksi "kädetön ja vaivainen", vaikka Mursu niin paljon joutuukin tekemään.
Ja kiitos kehuista - nyt muistin, että minullakin on pipo, lilasta langasta tehty. Harvoin tulee pidettyä, kun en juuri ulkona iltaisin kulje. Heijastimia on ja heijastinliivi, jonka selässä lukee "On siistii olla nolo" ☺️ ( https://yle.fi/a/3-8427701 ).
Kun me kuusi vuotta sitten muutettiin tänne, oltiin onnellisia: ei katuvaloja, valot päättyvät tuonne mutkaan. Taivas tähtiä täynnä. Ja kuinkas sitten kävikään: oliko seuraava syksy, kun meidän pihatien päässä oli katulamppu! Onneksi se on niitä uusia led-valoja ja suunnattukin niin, että kyllä meidän pihalla tarvittaessa sen valossa vähän näkee, mutta tähdet loistavat taivaalla edelleen!
Oletan pääseväni neuvottelematta Kompuroijien Kerhon kunniajäseneksi!? Viimeisimmästä pyllähdyksestäni en ole kehdannut edes kertoa. Olin varma, että vasemman käden keskisormi murtui, mutta onneksi olin väärässä, sillä en olisi kehdannut kammeta itseäni TAAS KERRAN päivystykseen ja kuvannukseen! Sormi toimii, mutta ei vielä ihan täydellä kapasiteetilla.
VastaaPoistaHienot lapaset! Itseltäni löytyy tekemäni heijastavat lapaset ja säärystimet. Jälkimmäisiin pitäisi hankkia kuminauhaa yläreunaan.
Kirpsakkaa keskiviikkoa! ♥
Kyllä, sinut on valittu Kunniajäseneksi neuvottelematta. Vai olemmeko kaikki Kunniajäseniä?
PoistaKeskiviikko meni mukavasti, kiitos telepatian 🤗🥰 Massu täynnä tatti-jauhelihapastaa ja nojatuolissa nuokkumista - siinähän se päivä.
Voi voi Pöllö. Kaikki mahdollinen sympatia tulee nyt kyllä minulta. Uskon että harmitus oli suuri eikä se sanonta paljon auta, että tekevälle sattuu. Sattuu liian kovaa ja kipeästi ! Ja on se vaan niin kummallista, että sitä kokee jotain kummallista häpeää kun kaatuu/liukastuu/kompuroi vaikka se on periaatteessa niin turhaa. Ihmisiä ollaan kaikki ja kaikille sattuu (joillekin tosin enemmän :-)). Toivottavasti polvesi paranee entiselleen ja toivut kaikista vammoista niin henkisistä kuin fyysisistäkin !
VastaaPoistaKaikki heijastavat jutut on tarpeen ; hienot lapaset kyllä muutenkin. Ärsyynnyn monena aamuna kun pimeässä ajelen ja nään sellaisia mustia möykkyjä kävelemässä tai vielä pahempaa hurjaa vauhtia pyörällä tai skuutilla eikä hiejastimista tietoakaan. Joskus tekisi mieli pysähtyä ja antaa heijastin heilumaan :-). Olisi kaikkien etu !
Kiitos Terhi 🤗🥰
PoistaTässä kohtaa sanonta kai kuuluu, että koheltavaa sattuu - onneksi ei silmälasit rikkoutuneet. Tuo on kyllä kumma asia, miten sitä kaatuessaan aina ensimmäisenä katsookin, että "ei kai kukaan nähnyt". Toisaalta, minä totuin ihmisten katseisiin silloin kun kärsin siitä huimauksesta sen kolme vuotta - ja vieläkin välillä otan ristiaskelia, niin kaatuminen ei enää ole ihan NIIN nolo paikka kuin ennen. Nykyään ensimmäisenä tarkistan silmälasit 👓🤓
Kiitos kehuista! Silloin kun vielä ajoin autolla, olin samoilla aatoksilla sinun kanssasi: monta kertaa teki mieli pysähtyä ja antaa pimeänä kulkevalle heijastin.
Maalla asuneena sitä oppi lapsena pitämään heijastinta: koulumatkaa oli kilometrin verran autotien laitaa ja vaikka koulu alkoi vasta yhdeksältä, oli aamulla vielä pimeää/hämärää kun kouluun käveltiin.
Pojan kanssa oli aikanaan tahtojen taistelu heijastimen käytöstä: hänen mielestään ei heijastinta tarvita kun on katuvalot ja minä olin eri mieltä. Annoin ulkonaliikkumiskiellon. Kaksi viikkoa se istui illat sisällä, kun kaverit kävi pyytämässä ulos, sitten antoi periksi ja laittoi heijastimen takkiinsa.
Nyt pitää heijastinta ja muistuttaa muitakin heijastimen käytöstä ☺️🥰
Voi hitsi, kyllä se äkkiä kiskaisee kun silleen sattuu. Ei tarvi olla edes liukasta. Toivottavasti siitä selviää isommitta vammoitta.
VastaaPoistaMulla on kyllä heijastimia niin paljon, että tunnen itseni joskus joulukuuseksi.
Hienot lapaset ja kirjakin vaikuttaa tutulta. Hyvää Tammikuun viimeistä viikon loppupuolta!
Kiitos Emilie 🤗💕
PoistaEn tiedä kompastuinko jalkoihini, pieneen töyssyyn vai pettikö polvi alta - nopeasti se kävi kun olin naamallani.
Heijastin löytyy joka takista, vaikka harvakseltaan pimeällä tiellä/liikenteessä kuljen. Autossakin on heijastimia ja heijastinliivit kaiken varalta, jos se joskus jättää tien poskeen.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa sinulle!
Voi, olipa kurja tuo kaatumisjuttu. Toivottavasti ei aiheutunut pitempikestoista haittaa <3
VastaaPoistaKivat lapaset :)
Kiitos Puskissa 💕💕
PoistaEiköhän tuo niska tuosta parane, ei se ainakaan nukkumista haitannut.
Tänään on tietysti satanut lisää lunta eli tietää lumitöitä... en tohdi jättää niitä Mursun yksin tehtäväksi, kun hän minut ylös nosti - kipeillä olkapäillään ☹️🫣
Auts, kaatuminen ei ole kivaa. Mutta kierrätys on kivaa! Mie tilasin oikein ikioman muovinkeräysastian, koska muoviroskaa tulee ihan jokapaikasta roppakaupalla ja sitten niitä pussukoita keräytyy nurkat täyteen kun asiakseen ei viitsi lähteä viemään. Ny on heleppoa, kun käyvät pihasta hakemassa ja vievät pois!
VastaaPoista💕- ei ole kaatuminen kivaa, mutta toisaalta, kun on lapsesta asti kompuroinut, niin ei tätä kauaa jaksa murehtiakaan. Mursu vain surettaa, kun se joutuu tällaisen kanssa elämään...
PoistaMuoviroskaa tulee ihan älyttömästi, vaikka kuinka yrittäisi sitä välttää. Meillä ainakin toistaiseksi selvitään sekajäteastialla, muut viedään kauppareissuilla Rinki-pisteeseen - ne kun on kauppojen parkkipaikoilla.
Onpa kurjaa tuo kaatuminen. Onneksi ei tainnut pahemmin käydä. Vau noita loistolapasia. Ihanat
VastaaPoistaKiitos enkuli 💕💕
PoistaTaisin päästä aika vähällä; alahuuli on vähän arka sisäpuolelta, kun jäi hampaiden ja kovan lumen väliin ja niska on kipeä, mutta sekin jo parempi kuin eilen illalla. Eiköhän tämä tästä; ei onneksi ole mitään erityisempää tekemistä - paitsi lumitöitä, jos ei lumentulo lakkaa.
Auuuuts... onneksi taisit tosiaan selvitä säikähdyksellä ja siedettävällä kivulla&säryllä... taito se on se kaatumisentaitokin... pitäisi osata heittäytyä isoimmille lihaksille... muista sitä sitten, kun on jo maanvetovoiman vallassa... Huippu palkinto ja nopsasti käyttöönkin, hyvä sinä... minä sain ystävältä "heijastinlapaset", mutta pakko pitää sisällä hanskoja, kutittaa ja saa punoittamaan se heijastava, murrr... silti en ole heijastimille allerginen, vaan niitä käyttämättömille... että olen taas työaamuina eräänkin kerran pelästynyt "pikkumustia" huppuun saakka mustaan verhoutuneita ja tietkin niin nopsaan ylittäviä kouluun kiirehtiviä, että pelon lisäksi suututtaa...
VastaaPoistaNiskakivulla toivottavasti selvisi. Senkin olen Mursulle tunnustanut, vaikka vähän "pelotti" - Mursu kun on aina minulle kiukkuinen, jos kaatuessani lyön pääni. Siis vihainen ja vihainen; kun en osaa suojata päätäni. En vain osaa, kaatuminen käy niin äkkiä, etten ehdi enkä osaa. Pitäisiköhän ruveta pitämään fillarikypärää 🤭
PoistaOikeastaan pitäisi mennä fyssarille hakemaan uusi peuroneustuki nilkkaan + jalkaterään, se voisi vähentää kompastumisia 🤔
Heijastimista; yksi asia mitä ihmettelen ja kummastelen - ja mikä onneksi on kai jo vähän parantunut: miksi ulkoiluvaatteissa, aikuisten eritoten, ei ole tai on äärimmäisen vähän heijastimia? Niitä kun kuitenkin usein pidetään aamuisin ja/tai iltaisin, jolloin on hämärää ja pimeää. Murr murr.
Kaatuminen on kurjaa. Minäkin olen kaatuillut niin paljon, että pääsin tasapainoryhmään. Toivottavasti sinun kivut hellittää.
VastaaPoistaKiitos Olifantti 💕
PoistaTuollaisesta tasapainoryhmästä en ole täällä meillä päin koskaan kuullutkaan, vaikka sellaista olisi varmaan silloin muutama vuosi sitten ollut aihetta ehdottaakin. Onneksi se minun huimaus silloin selvisi lääkkeiden vähentämisellä.
Minä olen tässä nyt kotona kävellessä ruvennut epäilemään, että syy on tuossa toisessa jalassa jonka nostamiseen pitäisi oikein keskittyä. Minulla on siihen se peroneus -tuki, eli se oikaisee jalkaterää, mutta se on tarkoitettu kengässä käytettäväksi ja se on ohuempi nilkkaisemmalle - tarvitsisin uuden. Eli pitäisi mennä fysioterapeutille. (Olen hyvä komentamaan muita lääkärille, mutta tämä oma...)
Niska tuntuu jo vähän paremmalta, enköhän tästä tokene.
Upeasti loistavat nuo lapaset!
VastaaPoistaVahinko ei tule kello kaulassa, vai miten sitä sanotaan. Ikävää, että ne vain tulevat, eivätkä varoita. Onneksi sinulla oli nostelija mukana omasta takaa.
Minä tykkään lajittelusta. Siitä saa jotain merkillistä sisäistä tyydytystä 😂
Kiitos Sartsa 💕 Yllätyttiin Mursun kanssa molemmat miten lapaset loistikin kuvassa tuolla tavalla!
PoistaJoskus voisi kyllä minua nuo kaatumiset vaikka vähän varoittaakin 😄 - tietäisin suojata pääni! Onneksi tosiaan oli nostaja mukana, vaikka olkapäitään sääliksi kävikin.
Kirjoitin "roskapostin" tänään ihan erikseen 😜