Kävin lomalla Täti Tomeran luona Isolla Kirkolla. Samalla Mursu sai minusta lomaa. Siis onhan ihan hyvää molemmille olla välillä vähän erossa toisistaan: ennen sentään oltiin töissä ja ainakin sen aikaa saimme vapaata toisistamme. Nyt olemme kuin siamilaiset kaksoset ellei joku meitä silloin tällöin "pelasta" itseltämme ja toinen toisiltamme.
Niin moni suunnitelma ja tekemätön suunnitelma muuttui jo ennen lähtöä Riesan takia, mutta se ei onneksi estänyt lähtöä, sillä Täti Tomera on yksi niitä, joiden huostaan Mursu minut luottaa Riesan kanssa. Ja hyvä niin...
Mutta nyt tulin vain ilmoittautumaan: olen paikalla, en ole unohtanut teitä vaikka en ole kommentoinut (muuta näsäviisaita kommentteja lukuun ottamatta) - puhelimella kirjoittaminen on viheliäistä.
Kerron reissusta huomenna, nyt katson mitä kaikkea bloggeri on lähettänyt teiltä sähköpostiin. Eli teille kaikille yhteinen viesti, sopivaisuuden rajoissa toki 😊🥰
MINZ: Kiitos sinulle, että olet olemassa 🥰 - keskustelumme aiheena oli huolet ja toisten auttaminen. Siitä puhuttiin paljon viime viikolla Täti Tomeran kanssa.
Luulen, että olet "toinen täti tomera": et jätä avun tarvitsijaa pulaa, jos vain voit auttaa ♥️
STANSTA: En tullut portaillesi istumaan - eikä tavattu, vaikka niin sovittiin 😔😔Mutta mehän sovittiin, että tavataan sitten kun pysyn/pysytään pystyssä 😜😂 - sitten kun ei lumenpöpperö ja sohjo ja RIESA ole riesana ja kiusana.
Kiitos, kun pelastit "pulasta" 🤫🤫♥️♥️
Ja se Pikku-A:n vinkki sinne Netflixiin, siis niinku se S.W.A.T. - se ON hyvä 👍 Kausia on monta, eli katsominen kannattaa niinku aloittaa NYT, jos et ole vielä aloittanut 😜
Siis NIINKU niinku ärsyttää ja olen lähes tulkoon päässyt siitä eroon. Saan hepulin kun kuulen sen televisiossa jossain asiaohjelmassa.
Toinen mikä ärsyttää ja mistä yritän päästä eroon on AINA VÄLILLÄ. Ei VOI olla aina välillä. On joko AINA tai VÄLILLÄ, mutta ei aina välillä. Grrr....
Ihanaa kun olet palannut keittiöön 👍
HANNI: Vatsatauti on mennyttä, onneksi. Ja porkkanatkin maistuu taas.
Meidän kolmihenkinen perhe sairasti joskus 35 vuotta sitten yhtä aikaa vatsataudin 💩. Onneksi oli iso wc-kylpyhuone kylpyammeella 🤭 Siellä me istuttiin koko perhe: minä ehdin ensin, sitten Mursu ja viimeisenä nostettiin Poika lavuaarin reunalle 😂😂 Kaikkea on siis kokeiltu meillä.
Ja kiitos kun sinä olet aktivoitunut blogin suhteen - minä taas olen ollut ei-aktiivinen. Selitys kyllä oli tuolla alussa.
Stressistä olet oikeassa: minä stressasin taas reilun viikon verran Riesasta ja se näkyi pian ylähuulessa. Huuliherpes. Se on joka kerta; stressi tai aurinko ja koska jälkimmäistä ei ole näkynyt niin syyn täytyi olla ensimmäisessä. Onneksi tällä kertaa löytyi apteekki josta löysin voiteen, se kun oli tietenkin taas kotona.
PURULAARI: Vatsatauti meni onneksi ohi nopeasti. Ja kyllä, minäkin ottaisin mieluummin nuhakuumeen kuin vatsataudin, olkoon jälkimmäinen kuinka lyhyt tahansa.
Kiitos sympatiasta 🥰
NILA: "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain..." - vai miten se menikään? Tuolla Hannille kerroin, miten me aikanaan koko perhe istuimme kylpyhuoneessa potemassa vatsatautia 💩 Onneksi se jäi yhteen kertaan, sen jälkeen selvisimme jonottamalla 😄
Näin. Nyt olen tainnut käydä viestit läpi. Lukupiirin viestitkin olen lukenut, mutta palaan kuuntelemaan Minna Canthia tässä ensin ja tulen sitten vastailemaan teille 🤗
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille - Pöllönkulmalla ruvetaan palailemaan päiväjärjestykseen.
Kiva, kun oot kotona taas, Pöllö! <3 Onhan se hyvä olla välillä pois kotoa, niin arvostaa entistä enemmän sitä, mitä kotona on, vaikka matkalla olisi kuinka hyvät oltavat.
VastaaPoistaVähän nauratti tuo, että ennen olette olleet edes työpäivien ajan erossa, ja nyt ei sitäkään ole enää. =) Itselläni meni tosi pitkään ennen kuin totuin etätöitä tekevään puolisoon (pieni torppa, eikä täällä pääse piiloon minnekään), jonka työajasta 90% on palaveerausta (puhelimella/teamsilla - ja ties millä), eli käytännössä höpöttää koko ajan... Keskity siinä sitten listoihin ja numeroihin... Nykyään ollaan molemmat kuulokkeet korvilla, pehmentää taustaääniä kummasti. =P
Ihminen sopeutuu! <3
Kiitos Minz 🥰 Erityisesti osaan arvostaa taas tätä pientä (ja vähän sotkuistakin..) kotiani, lumitöitä - ja hiljaisuutta, lumista maisemaa, iltaisin kylälle loikkivia rusakoita..
PoistaMursu teki lähes 25 vuotta kolmivuorotyötä, minä päivätyötä. Yritin antaa mahdollisimman paljon keskinäistä aikaa isälle ja pojalle, kun Mursun työvuorot sen mahdollistivat - me Pojan kanssa saimme yhteistä aikaa paljon. Yritin liikkua paljon, onneksi, se kun sitten loppui kuin seinään. Yksi lajeista oli melonta; keväästä syksyyn. Vappuaamuna otin auton avaimet eteisen kaapin päältä ja huikkasin ovelta "nähdään sitten, kun järvet ja joet jäätyvät" 😜 - yhtenä vuonna melontakautemme päättyi uudenvuodenaattona!
Meidänkin koti maalla, Pöllönkulma, on pieni, ei täällä toista "karkuun" pääse. Minulla on usein kuulokkeet (tai kuulokojeet) korvilla ja kuuntelen kirjaa tai musiikkia samalla kun teen käsitöitä.
Siksi on hyvä, kun Äiti, Täti ja yksi ystävä, joiden luo voi mennä silloin tällöin edes viikonlopuksi, että kumpikin saa hetken huokaista.
Pojallakin on pieni koti, sinnekään en mahdu - huolisi kyllä 😄
Me ollaan elokuusta -23 asti eletty Laurilassa eläkeläiselämää ja ihan kivaa on, että on tuo Kotonen, johon toinen välillä lähtee kastelemaan kukkia ja kiertämään taidenäyttelyitä ja kirppareita… Kun ollaan yhdessä koko ajan, tarvitaan muutakin…
VastaaPoistaVälillä.kuule vähän kadehdin tuota teidän kahden kodin elämää, se oli meilläkin ihan mukavaa, kun kaupunkikoti oli vielä olemassa ja siellä silloin tällöin piipahti yksin. Siis minä. Mutta kyllä.tämä maalla elo aina vei ja vie voiton 😄
PoistaMielenkiintoisen ajatuksen aiheen nostatit AJASTA, yhdessä ja erikseen... Uuden ajan ensimmäisillä portailla ollaan meidänkin kotikolossa, kun Ukkokulta jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle... minäkin haluaisin.
VastaaPoistaYhdessäoloa ja lomaa odotteli kovasti, varsinkin pakuelo, pienessä/ahtaassa (no, mettiä polkien tilaa kyllä, yrittää vain pysyä perässä) - on kyllä outoa, kun tuolla tuhina kuuluu ja minä jo kirjoittelen vähän työjuttuja, mutta enemmän mieli vie naputtelemaan omia juttuja, kuten huomaat. Enemmän ehkä ärsytyksen tunteita, höpötystä etten voi keskittyä töihin, sama syy miksi päädyin kirjalliset tekemään etänä, kun työpaikoilla aina höpöttäjiä - nyt kotonakin... mihin minä nyt pääsen pakoon? No, ehkä kaikki johtuu vain uudesta ajasta... kunhan tottuu...
Mutta sun cityreissusta odotan kuulumisia kyllä innolla, mekin piipahdimme isolla kirkolla samaan aikaan... mutta vain piipahdimme.
Nyt taas keskityttävä itse - muuhun kuin höpöttämään, hih.. iloisia arkisuuksia talven keskelle tuttuihin rakkaisiin maisemiin!
Ilman Mursua olisin ollut ihan hukassa silloin kun sairastuin - hän oli ja on edelleen tukeni ja turvani, niin kuin on Poikakin. Moni muu, te kaikki siellä "ruudun toisella puolella" myös.
PoistaMursulla oli muutama kuukausi vuorotteluvapaata jäljellä ja ensimmäiset viikot sairaalasta kotiuduttuani istuin sohvalla hänen kainalossaan, itkua tuhertaen. Mursu minut sieltä nosti ja pitää pystyssä, välillä ihan kirjaimellisesti, edelleenkin.
Mutta kun vuosia kummallakin oli sitä "omaa elämää", niin kyllä tämä kylki kyljessä nyhjääminen välillä alkaa tuntua siltä, että voi kun... Niin: kun meistä kummastakaan ei ole lähtemään edes lenkille, niin mielelläni kun kävisinkin!
Tervetuloa kotiin Pöllö !!
VastaaPoistaJa niin se vain on, että välillä pitää /pitäisi olla erillään tai yksikseen jos sellainen on mahdollista. Sinä toki tarvitset tukikaverin mutta se että maisema vaihtuu ja sitä myöten myös ajatukset tuulettuu.
Onneksi sinulla on tuo täti Tomera :-).
Minä kuulen paljon ystävältäni siitä kun hänen miehensä on hänen omahoitaja miten se kiristää välejä; enkä sitä yhtään ihmettele. Vaatii parisuhteelta paljon.
Eipä ole paljon kommentoitavaa minun lukupiirin kommenttiin :-))).
Kiitos Terhi 🤗🥰
PoistaLyhytkin erillään olo tekee välillä hyvää. Kotonakin voin olla yksin, kun vain on joku, joka on puhelinsoiton päässä ja ymmärtää "äänettömästäkin" puhelusta, että nyt tarvitaan apua. Sellainen on meidän Naapuri-Ystävä. Hän oli tuki ja turva, kun Mursu ja Poika oli muutama vuosi sitten viikon Lapissa. Kaikki meni hyvin: Naapuri-Ystävä soitti iltaisin ja varmisti, että päivä oli mennyt hyvin 🤗
Meillä Täti Tomeran kanssa on ikäeroa sen verran vähän, että meille aina sattuu ja tapahtuu, ilman Riesaakin. "Vauhtia ja vaarallisia tilanteita" 😜
Kiva kun olet takaisin :)
VastaaPoistaKiitos Puskissa 🤗🤗♥️
PoistaSinunkin kohdallasi, kuten niin monen muun, poissa hyvä, mutta kotona paras. Omalta kohdaltani voisin huuta tuon lauseen, en sitten millään halua lähteä minnekään ja parivaljakkona mekin ollaan. Silti tarvitsen aika ajoin ihan omaa aikaa, jos ei onnistu talven aikaan muuten, niin laitan kuulosuojaimet, että voin olla kaksistaan ajatusteni kanssa. Kesäaikana siirryn pitämään "hiljaisuuden retriittiä" asuntovaunuun, joka on pihassa.
VastaaPoistaJuuri noin aimarii: kylässä hyvä, kotona paras - koti on paras paikka, vaikka on paikkoja joissa kyllä viihdynkin. Mutta melkein jo kotioven suljettuani odotan sen avaamista.
PoistaKuulokkeet (ja kuulosuojaimet) on oiva keksintö, niiden avulla pääset joko kirjojen kanssa toiseen maailmaan tai sitten ihan omaan maailmaan, jos "katoaa" hiljaisuuteen. Minulla tinnitus on niin häiritsevää, että laitan usein ainakin musiikkia taustalle, jos en jaksa keskittyä kirjaan.
Asuntovaunu pihalla! Kuulostaa hienolta ajatukselta! Ehkä meidän Tauno Palo -aitta saa tulevaisuudessa ihan uuden käyttötarkoituksen 🤔🤔☺️
Kiva, että olet päässyt kotiin! (Anteeksi, kun kommentoin vasta nyt..!) Tavataan keväämmällä! ♥
VastaaPoistaKiitos Stansta 💕
PoistaSitten kun on vähemmän lunta!