En sittenkään kirjoita, että olisin... vaan kirjoitan, koska täällä on uusia, ihania ystäviä, jotka olette halunneet kuulla ystävästäni Riesasta ja toivottavasti olen osannut teille vastata kysymyksiinne.
Olen siivonnut tämän blogini tunnisteita ja tänään sieltä tuli eteeni runo, ei minun kirjoittama, vaan Maarit Leppäsen kirjoittama, vuonna 2018 Epilepsia -lehdessä julkaistu runo.
Tältä se hyvin pitkälti tuntuu - sekä ennen että jälkeen kohtauksen. Ilman kyyneleitä en pysty runoa lukemaan, vieläkään.
Maarit Leppänen
HALLITSIJA
Se tulee taas.
Ensimmäiseksi
tunnen Sen nenässä
kihelmöintinä ja hajuna.
Suuhuni tulvii sylkeä
Oikea käsi liikkuu omavaltaisesti
Samat toistuvat ajatuksenriekaleet
raastavat aivojani.
Tällä kertaa
olen onneksi turvassa, kotona.
Katson lastani: tiedän että hänen
täytyy olla lapseni ja kuitenkin
ihmettelen kuka hän on.
Lapseni puhuu minulle,
en pysty vastaamaan
en pysty ymmärtämään sanojaan.
Pikkuhiljaa
Sen ylivalta aivoistani heikkenee
Se irrottaa
otteensa minusta vähitellen.
Jäljelle jää
valtava väsymys
Sekavuus
Ahdistus ja pelko.
Miksi Sen piti taas tulla!
Miksi minun pitää
antaa Sille koti sisälläni
Miksi en voi olla
niin kuin muut!
Katkeruutta, pettymystä, surua
Loputkin voimat vievää tunnemyrskyä
”Äiti oletko kunnossa?”
”Äiti, kato minua!”
Tarvitsen vielä hetken
toipua sen ylivallasta.
Voipuneena ja tyhjänä
käännyn lapseni puoleen:
”Nyt äiti on taas kunnossa!”
Jättimäinen halaus! ♥
VastaaPoistaKiitos, kun olet just sinä (kuka muu muka) ja siellä! ♥
Kiitos Stansta - halaus sinulle takaisin ❤️❤️
PoistaKiitos, että olen saanut tutustua sinuun!
Niin tulvahti kyyneleet silmiin täälläkin . Koskettava, todentuntuinen ja kaunis runo.
VastaaPoistaTieto ei aina lisää tuskaa vaan päinvastoin. Kiitos !
Kiitos Terhi ❤️
PoistaHienosti runonmuodossa vakavaa asiaa.
VastaaPoistaKiitos Olifantti ❤️
PoistaRunon kirjoittaja on osannut pukea sanoiksi sen, miltä tuntuu, kun kohtaus on tulossa ja miltä tuntuu sen jälkeen - kun tunnet olevasi eräänlainen rasite ja riippakivi, pelästytät läheiset.
Vaikka järki sanookin, ettei se niin ole, mutta kun ei se järki aina "toimi".
Luin ajatuksella runon. Varmasti vie energian kauaksi aikaa ja ahdistavaa tietää että kohtaus on aivoperäinen? Olenko käsittänyt oikein?
VastaaPoistaKiitos sini ❤️
PoistaKyllä, olet oikeassa - mitä "pahempi" kohtaus, sitä enemmän se vie energiaa. Tajuttomuuskouristuskohtauksen jälkeen saatan nukkua helpostikin 3-4 tuntia.
Epilepsia on tosiaan aivojen krooninen sairaus, hallitsematon sähköpurkaus. Pään magneettikuvauksella ja muilla tutkimuksilla on mahdollista selvittää, mistä kohtaa aivoja sähköpurkaus saa alkunsa ja joissakin tapauksissa leikkaushoito on mahdollista.
Minulla kohtaukset saavat alkunsa jossain päin oikeaa ohimolohkoa (neurologit tietävät kyllä tarkan paikan), mutta siellä ei ole mitään minkä voisi leikata. Siksi minulle ainoa sopiva hoito on lääkehoito, mutta sekään ei tee kokonaan kohtauksettomaksi.
💕
VastaaPoista❤️
PoistaVoisi sanoa, että voin vain kuvitella, miltä sinusta tuntuu. Mutta enhän minä sitä voi tietää. Näissä Riesoissa aina miettii, miksi näitä annetaan. Olen iloinen, kun olemme tutustuneet!
VastaaPoistaKiitos eliinamirjami ❤️
PoistaTuossa runossa on hyvin osattu pukea sanoiksi, miltä se tuntuu - vaikka jokaisella meistä toki on omat tuntemuksemme.
Ja jokaisella meillä on omat riesamme - kerron omastani siksi, että toivon sen rohkaisevan muitakin kertomaan omistaan, sellaisista joista meidän muiden on hyvä tietää ja oppia antamaan ensiapua.
Minä olen myös iloinen, kun olen saanut tutustua sinuun!
Koskettava runo. Hyvin tiivistyneet tunnelmat ja tuntemukset riesan tehdessä tuloaan. Tosi kekkumainen käypäläinen, jonka soisi pysyvän ainiaan poissa. Sinä olet tutustunut "riesaasi" niin hyvin kuin mahdollista ymmärtääksesi sen edesottamuksia koettaen selvitä aina parhaaalla mahdollisella tavalla.
VastaaPoistaKiitos aimarii ❤️
PoistaTuon runon sanoin on hyvin kuvattu se, mitä kovin moni meistä tuntee, kun saa kohtaukset. Myös pienemmät, poissaolokohtaukset, saavat aikaan tuollaisia tuntemuksia: miksi taas.
Vaikka siitä usein kirjoitan ja kerron, en kaikesta "itkusta ja hammastenkiristyksestä" huolimatta ole katkera - en ole koskaan ajatellut "Miks just minä?" Olen onnellinen siitä, että Poika, joka minut (ja samalla itsensä) pelasti auto-onnettomuudelta, ei ollut se joka sairastui ja ennen kaikkea, että pieni siskontyttöni, jota silloin kaikki yhdessä odotimme, ei tätä saanut, vaan saa tänä päivänä tehdä sitä mitä eniten maailmassa haluaa: pelata jalkapalloa 🥰
Koskettava runo. Itku tuli täälläkin
VastaaPoistaKiitos enkuli ❤️
PoistaKaikilla omansa, sun ei silti käy kateeksi. Ahdistava ajatus tuollainen sähkömyrsky päässä.
VastaaPoistaKiitos Sus' 🤗
PoistaKenenkään riesa ei varmasti käy kateeksi, jokaisella tosiaan on oma riesansa eikä ne ole toista vähäpätöisempiä. Eihän?
Epilepsiastakin varmaan kirjoittelee joku/jotkut muutkin, mutta en ole niitä blogeja onnistunut löytämään.
FB:ssä on yksi ryhmä, mutta kun sain koko FB:stä tarpeeksi, enkä vähiten ko. ryhmän takia, niin eipä ole juttukavereita aiheesta sielläkään 😉🫣