Kuka muu muka? Pöllö muistelee vanhoja...

 Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa, eikös se sanonta niin mene? Mutta olen ymmärtänyt, että se koskee vain ikävien asioiden muistelemisia.

Stanstan aamukävely Vallilassa toi Pöllön mieleen vanhan muiston, joka kuuluu sarjaan
KUKA MUU MUKA? 

Tarina alkaa A:sta. Tai oikeastaan tällä kertaa alkukirjain on H niin kuin Hämeenlinna. Vuosi oli 2002 ja olimme saattamassa silloista Keravan Ladun joukkuetta matkaan Suomi Meloo -viestiin, matkalle Hämeenlinnasta Kokkolaan. Minä jäin sananmukaisesti rannalle ruikuttamaan "Mä haluan mukaan!"
Toive toteutui ja seuraavat kolme kesää meloin joukkueen mukana: Pieksämäki-Heinola, Iisalmi-Kotka ja Lohja-Rauma. Sitten se tapahtui. 
Suomi Meloo organisaatiosta soitettiin ensin Tunturiruipelolle: 
- Kuule, tunnetko sä sen tytön (hah) teidän joukkueesta, sen...
- No kyllä, se on tuon vaimon vanhempi tytär
- Kiinnostaiskohan sitä..
- Täytyy kysyä siltä itseltään, jos vaikka soitat sille

Sitten soi Pöllön puhelin ja muutaman viikon päästä huomasin olevani matkalla Vantaan Kuusijärvelle kokoukseen.
Ja tässä kohtaa pitää sanoa, että vaikka olisi kuinka aikuinen, niin kannattaa totella vanhempia(an). Äiti neuvoi ajamaan Helsingin vanhaa tietä: et voi eksyä, siellä on hyvät opasteetkin. 
Itsepäisenä tulostin ohjeet numeropalvelun karttapalvelun (ei, silloin ei ollut Google Mapsia eikä meillä tainnut olla navigaattoriakaan. ÄLYpuhelimista puhumattakaan 😮) Tai muusta älystä... Äly tuli mukaan vasta myöhemmin.. 

Ajelin ja ajelin moottoritietä, iloisena ja jännittyneenä, kunnes lopulta tajusin, että nyt olen pakostikin ajanut jo ohi. Moottoritiellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri, pakko ajaa eteenpäin. Kunnes olin niin pitkällä Helsingissä, että tunnistin paikan: tuosta jos käännyn oikealle ja ajan vähän matkaa tuonne ja käännyn oikealle olen STURENKADULLA! Ainoa paikka minkä tunnen koko kaupungista, koska: olin niin monta kertaa ollut työkavereiden kyydissä, kun oltiin menty koulutukseen, palaveriin tms. Hgin toimistolle ja parkkihalliin ajettiin Sturenkadun kautta. 

Ta-daa! Ajoin siis Sturenkadulle, pikkukaupunkilaisena (juujuu..) sain auton ympäri ilman kolhuja ja osasin takaisin moottoritielle ja nokka kohti "kotia", nyt pitäisi vain saada kiinni joku joka opastaa mistä liittymästä poistun. Eka numero ei vastaa. Eikä toka. Voi kissan viikset. 
Pah, kyllä MINÄ pärjään, on sitä pärjätty ennenkin. Toinen numero soitti takaisin juuri kun olin löytänyt oikean reitin, neuvoi kyllä ystävällisesti loppuun. 
Ensimmäinen numero soitti juuri kun pysäköin autoa. "Oletko missä, meneekö vielä kauan?"

Menee sen aikaa kun saan tämän kokoushuoneen oven auki..

Ja tadaa! Siitä alkoi sitten urani Suomi Meloo hallituksessa ja organisaatiossa joka kesti... kuta kuinkin koronaan asti.  Vähän olin myöhässä, sen jälkeen pääsääntöisesti ajoissa, mitä nyt aika usein varsinkin talven pitkiin kokouksiin mennessä eksyttiin - navigaattorin takia - mutta hauskaa oli kaikki ne vuodet. 

Mutta: KUKA MUU MUKA? 

PS: Sen jälkeen osasin ajaa Lahdesta Helsinkiin Olympiastadionille ja sieltä Kehä III:sta Lohjalle. Ja takaisin päin. Paitsi sen yhden kerran kun eksyin vahingossa Kehä I:lle ja ilman työpariani olisin ollut oikeasti hukassa!  

Poro joululahjaksi?

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Olinhan kai jo aiemmin kertonut tuosta kummallisesta ihomuutoksesta kämmenselässäni, tai paremminkin ranteessa. Tänään siitä otettiin kudosnäyte tutkittavaksi. Lääkäri sanoi, että muuten se voisi punajäkälä!! 🙄😮 mutta kun ei ole mitään muita oireita kuin tuo ihomuutos ranteessa - joka on punajäkälälle melkoisen tyypillinen sijainti. Ei kutise, ei kirvele, ei polttele. Se vain ON. Ei se minusta kyllä edes siltä näytä, kun kuvia netistä katselen. Siispä tutkitaan. 
Leikki leikkinä - jos se sitä on, niin on jäkälät sitten omasta takaa ja voisin hankkia poron lemmikiksi. Voisin ehkä saada sellaisen joululahjaksi 🤔

Tämä siitä nyt jäi viikoksi. Saunaan ei ole asiaa - ja just kun olisin halunnut tänään saunaan... Kun en ole siellä moneen vuoteen käynyt..

Kaksi tikkiä tohtori siihen laittoi.
Ja jälleen kerran sain hyvää palvelua. Kun hoitajalle kerroin, miten Äidin kanssa aina ihmettelemme, missä se meidän sote-alueen ikävä henkilökunta on, hoitaja kietoi kätensä olkapäälleni, rutisti ja sanoi:
- Olethan kuullut sanonnan "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"

Käynnistä jäi tosi hyvä mieli 💕 Ei sattunut eikä ole kättä särkenyt vaikka siitäkin varoitettiin. 

Kaupassa oltiin Mursun kanssa kilttejä: meillä oli kärry melkein täynnä tavaraa ja meidän taakse tuli nuori nainen pastapaketin kanssa. Päästettiin edelle. Samassa viereinen kassa avattiin joten mentiin siihen - päästettiin nuori nainen siinäkin edelle; yhden ostoksen maksaminen ei kestä/kestänyt kauaa, ja todettiin, että ehkä kiltteys joskus "maksetaan" jollain tavalla meille takaisin.

Samalla reissulla ehdittiin käydä kirjastossa. Tekemistäni varauksista oli ehtinyt tulla kirjastoon kaiken kaikkiaan jo kuusi, joista yksi Mursulle. Ja ei kun lukuhommiin...📖

Ja käytiin ostamassa myös vartalotyyny josta ainakin Terhin blogissa keskusteltiin. Tyynyliinakin piti ostaa. En jaksanut sen kummemmin paneutua niiden valintaan, lähinnä otin ensimmäisen mikä käteen osui ja oli mitoiltaan sopiva. Se on ihan kiva.

Tällainen pötkö. Lähes sänkyni mittainen - ei nyt ihan, mittaa tuolla on 140 cm, sängyllä sentään kai 200 cm. Hmmm.... 140 cm. Melkein minun mittainen. Auts. Menen tästä kokeilemaan miltä tuntuu sen kanssa yrittää nukkua. 

Anteeksi Repolainen

 Esitän Repolaiselle julkisen anteeksipyynnön, koska nolottaa ja hävettää enemmän kuin uskottekaan. 
Repolainen esitti aiemmin syksyllä skräppäyshaasteen, lähetti sitä varten kirjekuorellisen ihania tarvikkeita. Pyysin aikaa tänne marraskuulle, koska idea muhi päässä ja ajattelin, että minulla on materiaalia kun Sisko ja lapset ovat käyneet. Näin kävi. 
Sitten tuli uudet läppärit ja mikrotuki on ilmoittanut tulevansa käymään vasta joulun jälkeen, joten kaksi tumpeloa asentaa kaiken itse. Ta-daa: viime viikolla sain tulostimen toimimaan ja vihdoinkin kaivoin kaikki tarvittavat välineet esille. Mutta olisiko Pöllö Pöllö, jos ei se olisi pöllö? 🫣🫣 Kaksi paperiliimaa: toinen kuivunut kivikovaksi ja toisesta tullut sellaista... liejua, mujua, muhjua. En antanut periksi, on olemassa töistä lainattua ohutta kaksipuolista teippiä.

Olin hyvässä vauhdissa, kun Mursu ilmestyy ovelle: "Mun hiustenleikkuukone hajosi" Turhia ajeluja välttääksemme, lähdimme ostamaan uuden ja samalla ruokakauppaan tulevan myrskyn varalta. Askartelu jäi siihen. 
Seuraavana päivänä en ehtinyt vielä kunnolla herätä - en ainakaan vaihtaa päivävaatteita kun Naapuri tuli pullapitkon kanssa kahville ja kun sitten kunnon emännän tapaan lähtiessään heiluttelin ovensuussa ja käskin rapsuttaa vaimoa ja koiria, niin sisälle kääntyessä selkä sanoi niks-naks. Ja sen jälkeen olenkin sitten ollut paikallani, paitsi tänään yrittänyt kävellä ympäri huushollia, saadakseni selän kuntoon. Aamulla oli itku lähellä, kun kampesin itseäni sängystä ylös.

Enkä edes tajunnut ostaa uutta liimaa sillä kauppareissulla, tolvana! Eli anteeksi Repolainen, kun lupasin ja luulin itsestäni liikoja. 

KUKA MUU MUKA?

Että tällaista meillä, Mursu-myrskyn kanssa 😉 Lopetti se onneksi sen riehumisen, toivottavasti teillä on pysyneet sähköt tai jos on ollut sähkökatkoja, niin on tullut sähköt jo takaisin.
Eikä ole puita kaatunut talojen, mökkien eikä autojen päälle eli olette kaikki olleet turvassa myrskyn ajan.

Tänään kuitenkin tein taas jotain, mitä teen joka vuosi - yleensä vähän myöhemmin, mutta se nyt tuli mieleen, niin varmistin, ettei unohdu. 

Onko teillä jotain sellaista JOULUPERINNETTÄ, jolla ilahdutatte ystäväänne (tai sukulaista), mutta ystävä ei ihan välttämättä ilahdu siitä? Tai ainakin sanoo odottavansa sitä päivää lähes kauhulla, kun muistatte perinteen ja ilahdutatte häntä? Ja kun se sitten on hoidettu/on ohi, hän huokaa helpotuksesta "huh, taas saan olla vuoden rauhassa".

Minulla on. Olemme olleet ystäviä lähes 30 vuotta. Puolet siitä olimme kuin paita ja peppu, mutta sitten minä käyttäydyin huonosti ja ystävyytemme kylmeni. Olen pyytänyt ja saanut anteeksi, mutta ihan samanlaisia ystäviä meistä ei enää ole tullut. Mutta Ystäviä kuitenkin.
Jouluperinteen tarina alkaa VILLASUKISTA. En osaa olla ilman villasukkia, en ollut töissäkään. Siellä onnistuin aina hiipimään muita säikytellen ja siksi joulun alla kiinnitin villasukkiini kulkuset. Jos ei työpisteeltä kuulunut höpötystä tai naurua, käytäviltä kuului kulkusten kilinää. 

Jossain vaiheessa joulunalusaikaa muistutin työkavereita ja erityisesti ystävääni, että

JOULU TULLA JOLLOTTAA

Hän inhoaa (omien sanojensa mukaan) tuota sanontaa, ja odottaa aina näin joulun alla, marraskuusta alkaen, kauhunsekaisin tuntein, milloin laitan hänelle viestin aiheesta 🎄🎁
Tänään olen tämän vuoden tehtävän suorittanut - hän alkaa jo pikkuhiljaa, lähes 30 vuoden jälkeen tottua tuohon, eikä ole enää ihan niin kauhuissaan 😄

Koko loru kuuluu näin:

Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä

Haluaisin tehdä himmelin, mutta tärkeimmät asiat ensin... 💕

PS. Päivitykset on kuvattomia, kun kuvat on kadonneet 😒

Piti kirjoittamani

 Jo eilen. Olin aloittanut ja jaaritellut pöllömäiseen tapaan "sun liirum sun laarum" eli että lunta sataa ja tulee. Valot vilkkuu ja kohta varmaan menee sähköt. Ja kas vain: sitten meni sähköt! 

Ding-dong. Se oli ovikello. Valot syttyi ja tv aukesi. Ja sammuivat saman tien. Ja uudestaan. Sen aikaa pysyi valot, että Mursu ehti ojentaa taskulampun ja hakea itselleen taskulampun. Ja ottaa naulakon päältä varoilta yhden viltin, jos tulee pidempi sähkökatkos.

Ja tsädäm. Koko kylä pimeni. Oli hiljaista ja pimeää. No joo, olisinhan siis periaatteessa ihan hyvin voinut jatkaa kirjoittamista, mutta jotenkin ajatuksiin ja sormiinkin tuli "sähkökatkos". Istuin vain viltin alla ja tuijotin pimeyteen. Kuuntelin korvien(välin) kohinaa. Ja rehellisesti sanottuna kirosin. 

En sähkökatkoa, en pimeyttä, en (hiljaisuutta) kohinaa, en tuulta enkä lumisadetta. En sitäkään, ettei sähkökatkon kestosta ollut tietoa. 
Kirosin sitä, että olin päivällä ottanut jonkun ihme kiertoaskeleen tai vastaavan ja satuttanut selkäni!  Selkää särki koski kolotti pakotti ja kaiken lainen liikkuminen oli lähes mahdotonta. Mietin, että pitääkö nukkua nojatuolissa istuallaan - loistoajatus! 

Ding-dong. Sähköt palasivat. Valot ei syttyneet eikä tv auennut 🫣 Valot = jalkalamppu ei olisi ollut suuri menetys, sen elinkaari on jo muutenkin aika loppupäässä. Mutta tv. Just nyt ei tarvitsisi hajota. Katuvalot paloi ja naapurissa oli valot... ONNEKSI vika löytyi sulaketaulusta, sieltä oli kuulemma joku sulake pompsahtanut pois päältä. 

Pöllönkulman iloja, itse hankittuja:
- langaton ovikello, joka toimii sähköllä ja soi siis joka kerta, kun sähkökatkon jälkeen sähköt palaavat. Kukaan ei koskaan soita ovikelloa, kaikki käyttävät pienen lapion mallista kolkutinta 😄
- hella, jossa on kello, joka luonnollisesti pysähtyy, kun sähköt katkeavat. Se ei ole pelkkä kello, vaan siinä on myös ajastin, ja jotta ajastin toimii, pitää kellon käydä. 
Jotta hella ja uuni toimivat, pitää kellon käydä. Onneksi sen ei tarvitse välttämättä olla ajassa.

Lunta oli aamulla varmaan sellaiset 30 cm. MÄRKÄÄ lunta. Istuin edelleen nojatuolissa, tällä kertaa katselin ikkunasta, kun Mursu teki lumitöitä. Kolmeen otteeseen. Aina kun pääsi sisään, lumisade sakeni entisestään. Onneksi ei ehtinyt tiensuuhun asti, lumiaura olisi roiskinut lisää kolattavaa. 

Mutta ei se ole vaarallista, lunta se vain on. Luultavasti sulaa ensi viikolla viimeistään pois. Mikä toisaalta on surullista, mutta sellaista elämä, siis talvi on.

Poika soitti tänään - heillä paistoi aurinko ja oli kuulemma hieno päivä. Meillä aamulla näytti ensin siltä, että aurinko paistaisi, mutta ei siis sitten kuitenkaan. 
Sisko laittoi kuvia, että heilläkin oli satanut lunta. Ei kuitenkaan niin paljon, että lapset olisi saaneet tehdä lumiukkoja.

Ötökkätutkija täyttää huomenna 8 v! 

Onko kellään kokemusta siitä sellaisesta.. odottakaas.. vartalotyynystä? Siitä sellaisesta pitkästä tyynystä? Onkohan siitä apua selkäkipuiselle tai sellaiselle jolla on taipumusta selkäkipuihin? 

Ja sitten toinen juttu:
Onko teidän tuttavapiirissänne ystäviä ja/tai tuttuja jotka harrastavat posliininmaalausta? Meillä on valtavasti posliinia; kuppeja, kulhoja, lautasia - vaikka mitä. Kuvioita, maaleja/värejä yms., sekä posliininpolttouuni. 
Olisimme enemmän kun halukkaita luopumaan niistä. 
Nyt tietysti kun tuli/tulee lunta, niiden saaminen tuolta työhuoneelta on vähän hankalaa, mutta heti keväällä kun lumet sulaa, niitä on mahdollista tulla katsomaan tai hakemaan - tai jos lumet tässä muuten sulaa. 
Uunista löytyy muutama kuvakin ja posliineistakin joitakin kuvia, jos joku kiinnostunut löytyy.  

Hyvää kansainvälistä Miestenpäivää!

 Tänään, 19.11. on kansainvälinen Miestenpäivä - siispä Hyvää Miestenpäivää!

Montakaan miestä ei taida lukijoihini kuulua, mutta välittyköön toivotukseni silti teidän tänne pölähtäneiden kautta elämänne miehille - ja miksei vaikka naapurinkin miehille - siis ihan kaikille!

Kansainvälisen miestenpäivän ratifioidut tavoitteet ovat vuodesta 2009 alkaen olleet:

• Edistetään myönteisiä miesroolimalleja; ei vain elokuvatähtiä ja urheilijoita vaan tavallisia, rehellisiä ja kunniallisia, työtätekeviä miehiä.
• Juhlistetaan miesten myönteisiä vaikutuksia yhteiskunnalle, yhteisölle, perheelle, parisuhteelle, lastenhoidolle ja ympäristölle.
• Kiinnitetään huomiota miesten terveyteen ja hyvinvointiin: sosiaaliseen, emotionaaliseen, ruumiilliseen ja henkiseen.
• Nostetaan esille miehiin kohdistuvaa syrjintää sosiaalipalveluissa, asenteissa, odotuksissa ja lainsäädännössä.
• Pyritään parantamaan sukupuolten välisiä suhteita ja edistämään sukupuolten tasa-arvoa.
• Luodaan turvallisempi ja parempi maailma, jossa ihmiset voivat olla turvassa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa.

Ja jatketaan huomenna Lapsen oikeuksien päivällä: halataan kaikkia lapsia livenä tai etänä 🤗

Jokaisella lapsella on oikeus muun muassa tasa-arvoon, turvallisuuteen, terveyteen ja koulutukseen. Lapsen oikeudet koskevat jokaista alle 18-vuotiasta lasta.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen oikeudet neljän periaatteen mukaan:

• Lasta ei saa syrjiä.
• Lapsen etu pitää ottaa huomioon.
• Lapsella on oikeus elämään ja kehittymiseen.
• Lapsen näkemystä pitää kunnioittaa.

Tarina Taikaviitan takana

 Kun en edelliseen postaukseen tajunnut, niin laitan erikseen yhden linkin tarinaan Taikaviitan takana:

Siirin taikaviitta inspiroi jo yli kymmentätuhatta suomalaista – "siistiä olla nolo" | Yle

Repolaisen värihaasteen värinä on... TAIKAVIITTA 😂

 Repolaisen VÄRIHAASTEen väri on tällä kertaa NEON -värit.

Pöllönä otin haasteen vähän omiin siipiini ja kysyn teiltä: Kuka muistaa Taikaviitan? 
Syksyn ja talven pimeiden iltojen ja aamujen tärkeimmän asusteen?

Muistatteko tarinan Matista ja Niilosta, orimattilalaisen Siiri Saarisen mäyräkoirista? Vuosi oli 2015 ja oli pimeä marraskuinen ilta, kun Siiri oli koirien kanssa lenkillä. 
Matilla ja Niilolla oli asiaan kuuluvasti vilkkuvat heijastinpannat ja Siirillä itsellään heijastinliivi - kulkivathan he myös valaisemattomilla reiteillä.

Heitä vastaan tuli pieni poika äitinsä kanssa ja poika kysyi, mitä koirilla on päällä ja mitä Siirillä itsellään on päällään. Siiri kertoi, että hänellä on päällään TAIKAVIITTA, jotta autot näkevät hänet pimeässä. Poika kiljaisi ilosta ja hihkui äidilleen, että hän haluaa samanlaisen 👍
Mutta: äiti sanoi "ei, et saa" ja "se on nolo" 😒

Siiri Saarinen häkeltyi äidin reaktiosta ja kotiin päästyään kirjoitti aiheesta Facebookiin ja perusti sinne Taikaviitta - siistii olla nolo -ryhmän.

Loppu tarinasta on sitten jo ihan omaa historiaa; en tiedä onko FB-ryhmää tai näitä nimenomaisiaTaikaviittoja enää saatavilla, mutta minä ehdin tilata Äidille, Tunturiruipelolle ja itselleni omat TAIKAVIITAT.

Aihe on niin tärkeä, että tällä kertaa Repolaisen värihaasteeseen tulee Pöllönkulmalta samasta aiheesta kaksi kuvaa - eikä muita kuvia, kun ei nyt löytynyt edes pöllöjä (paitsi tuossa ensimmäisessä, kun liivi on minun päällä 🫣)

Onhan teidän autossa/autoissa Taikaviitat tai heijastinhenkselit? Ja takeissa heijastimet? Koirilla myös heijastimet?
Mursu kertoi, että naapurin Kapu -kissallakin on tassuissa heijastimet nilkoissa, kun kävelee tuossa tien laitaa 👍

Kuka on kävellyt jaloillani?

 Minä vaan ihmettelen. Ja kysyn.
En epäile teitä, vaikka te reippaita olettekin - välimatkaa meillä on sen verran, että en usko, että kukaan teistä olisi syyllinen. Ellei sitten... Repolainen? Te olette niin vikkelää väkeä, että teistä ei kyllä koskaan tiedä missä teihin törmäisi 🤔 En ole törmännyt, mutta... Ja Laiskiainen? Ettet olisikin sinä, joka olet lainannut jalkojani, säästänyt omiasi matkaa varten? Vai oletkohan jo lähtenyt matkalle - en muista tarkalleen milloin olit maahisten metsästykseen lähdössä. 

Ei minä muuten, mutta kun ne on kipeät. Jalkapohjista. Voisiko se johtua iänikuisen vanhoista kengistä - jotka silloin ostettaessa olivat TOSI hyvät. Olisikohan ne käytetty sittenkin jo loppuun, vaikka niissä on ihan uudet nauhatkin. Niiden katkenneiden tilalle ostin.. Voi voi sentään, hyvät kengät pois heitettävä, pohjat kulutettu liian ohuiksi, siitä se varmaan johtuu. 

Käytiin tänään kaupungissa. Ostin ISOJA avaimenrenkaita, en itse asiassa tiennyt niin isoja olevankaan. 

Niiden tarkoitus on tuo:
Eli säilyttää silmukkamerkkejä ja puikkospiraaleja niistä puikoista jotka ovat käytössä. Niin kuin näkyy, kesken on TAAS ainakin kolme työtä.

Tuo on minun mukana kulkeva pussukka, jossa on kaikenlaista pientä tärkeää tavaraa mitä käsitöiden tekijä tarvitsee reissun päällä. Koskaan ei tiedä. 

Avaimenrenkaita ja silmukkamerkkejä kiinnittelin muutamaan projektipussukkaankin, että on varmasti saatavilla, koskaan kun ei tiedä missä mitäkin neuletta tekee 😂

Ostin myös semmoisen pienehkön blenderin smoothieiden tekoa varten. Siinä on kaksi korkillista pulloa, joihin smoothien voi tehdä vaikka evääksi. Siis se tehdään niihin suoraan, ei mihinkään kannuun niin kuin tuossa vanhassa, josta Mursu ei suostu luopumaan, vaikka sillä ei ole käyttöä. 
Voisikohan vitamiinipillerit muuten tipauttaa sinne smoothien joukkoon 🤔

Kävin myös terveyskeskuksessa, taas. Näyttämässä kättä. Palvelutoimistoon ei ollut ruuhkaa, mutta hoitajakaan ei ollut paikalla, oli muissa tehtävissä. Odotin silti. Hirveä kuhina ja tohina siellä oli, en tiedä mitä siellä oli meneillään - eikä se missään nimessä minulle kuulukaan. 
Lopulta pääsin hoitajan puheille, selvitin asian ja hän soitti tohtorille. Hoitaja oli hyvin ystävällinen ja tosi ripeä toimissaan. Hymyilin sisäänpäin, kun hän ei ehtinyt selvittää asiaa loppuun asti, kun lääkäri selvästi antoi ohjeet: varaa aika, otetaan näyte. Selvä. 

Eilen kerroin Penni Pähkinäsydämestä ja olin saanut Olifantin kirjakaupoille 😜 Saankohan nyt jonkun kuuntelemaan vaikkapa youtubesta polkkaa? Eilen illalla nimittäin lueskelin niitä Tarinoita Tuulenpesän metsästä ja sieltä tupsahti eteeni JYTKYPOLKKA 😂😂 Pakkohan se oli kuunnella.

Mistä muuten tuli mieleen, että viime perjantain Vain elämää - ehkä paras esitys oli Marko Hietalan Mörkö Mainio 😘😁

Palaan takaisin Tuulenpesän metsään - hyvää yötä, kauniita unia ja junan kuvia 🚂

Kuinka monta kirjaa?

 Stansta kirjoitti blogissaan, että oli napannut messuilta mukaansa kirjoja. Iki-ihanan Veljeni Leijonamielen ❤️ Ja Tuija Lehtisen, oliko Rafaelin enkelit. Tuija Lehtiseltä olen en-ihan-kaikkea-mutta-melkein. Jäi Stanstalle vastaamatta, mutta tässä vastaus. 
Monenlaisia ja erilaisia kirjapäivityksiä on ollut useassakin blogissa. Onko syksy saanut kirjoittajat ja lukijat lukemaan? 

Minä kävin lauantaina hakemassa kirjastosta Cristal Snown kirjoittaman Tarinoita Tuulenpesän metsästä. "Sydän on viisas kun se on tulvillaan tarinoita". 
Ennen kuin siipensä menettäneen Penni Pähkinäsydämen seikkailu jatkuu, Penni saa käsiinsä äitinsä Annelien kirjoittaman salaperäisen muistikirjan. 
Kyllä, Cristal Snown kirjoittama sarja Penni Pähkinäsydämen seikkailuista on sekä lapsille että aikuisille ja olen lukenut kolme ensimmäistä kirjaa ja odotan, että neljäs kirja ilmestyy. Se ilmestynee hetkenä minä hyvänsä ja on ollut varattuna jo pitkään. 

Kirjaston sivuille jäi.. kuusi kirjaa varaukseen, suurin osa samanlaisia "ilmestyy hetkenä minä hyvänsä" -kirjoja. Mutta kas, ihan yhtäkkiä Gummeruksen ja kirjaston sivuilla seikkailtuani huomasin, että varauksessa onkin KYMMENEN kirjaa! 

Että sitä vaan piti kysymäni
1) kuinka monta kirjaa saa olla kerralla lainassa?
2) kuinka monta kirjaa saa olla kerralla varattuna? 
3) onko noloa, että uusii lainan sen viisi kertaa, joka meidän kirjastoissa on maksimi, että ehtii lukea sen? Tai jos ei sittenkään ehdi, niin lainaa sen uudestaan, jos ei kukaan ole varannut kirjaa? 

Olisiko tämä päivitys kuulunut tuonne "Pöllö kirjojen maailmassa" -blogiin? 
Tämä kirjoista ja lukemisesta. 

Perjantaina kävin Äidin kanssa tervehtimässä Enoa ja sitten käytiin kaikki yhdessä heidän Tädillään. Kahvin sijaan söimme jäätelöt; tämmöiset söpöäkin söpömmät pikkutuutit. Oli pakko ottaa kuva teille tästä herkusta 🍧

Lauantaina käytiin ajelemassa, aurinkoisessa syyssäässä. 

Eksyttiin Heinolan kirkonkylän kautta Jaalaan, sieltä Kimolan kanavan kautta Vuolenkoskelle. 
Uskomattoman upeita kallioita - olisi pitänyt kuvatakin, mutta en ehtinyt, kun pompin auton etupenkillä kun pikkutyttö ja huokailin ja pyörin ja hyörin kallioita katsellen. 

Pöllöjä tietenkin löytyi matkalta - musta tuntuu, että on ainakin joku, joka tietää missä tämä pöllö vahtii terassin porttia ja portaita 😜

Portin toisella puolella on myös pöllö, mutta en ehtinyt ottaa siitä kuvaa, kun auto oli jo käynnissä ja pelkäsin jääväni kyydistä.. 

Eilisen päivän istuin hyvin pitkälti tässä tuolissani saadakseni nämä valmiiksi 

on näitä kyllä tehtykin, hitaasti ja hartaasti. Ihan vain lankoja kuluttaakseni tein. Kukahan siivoaisi mun lankakaapin?

Totta puhuakseni: juttu ei nyt kuulkaa luista. Johtunee siitä, että olen vähän kiukkuinen. Syynä se, että tunnen itseäni pidettävän tyhmänä. Onko teille käynyt niin, että teitä neuvotaan asiassa, jossa te olette aiemmin neuvoneet kyseistä ihmistä?

Huomenna on parempi päivä, ei tää elämä nyt tähän kaadu 😉😊

Miks taas minä?

 Mursu luki eilen, lehdestä varmaankin, että meidän molempien tietokoneet alkaa juosta loppusuoralla. Kyllä minäkin sen tiesin, kympin ikkunat kun näissä molemmissa on. Siis Windows 10, jonka päivitykset loppuu ennen pitkää. 
Rupesi katselemaan, mistä saisi kohtuuhintaan sellaisen kelvollisen koneen, olinhan sen hälle luvannut ostaa. Löysikin ja parin Pojalle soitetun puhelun jälkeen kysyi, lähdetäänkö ostamaan meille uudet koneet. Ai molemmille, kysyin hämmästyneenä. Niin, jos niitä on. 
Niin no, sama kai se, ostettavahan se on kuitenkin. Jos niitä on yksi, ostan sinulle, jos on kaksi, ostan itsellenikin. 

Pimeässä ajettiin lähikaupunkiin, cittari hoitaa. (ärsyttäviä mainoksia muuten, vielä ärsyttävämpiä kun kun minulle selitettiin tuo "sitt ari" hoitaa juttu..). Siellä on remontin jäljiltä kaikki tavarat vaihtaneet paikkaa ja pyörittiin siellä ja täällä ja lopulta löydettiin nuori myyjätär. 
- Hei!
- No hei!
- Mistähän me löydettäis kannettavat tietokoneet?
- Ootte kyllä ihan väärällä osastolla, täältä niitä ei löydy 😊 *hyväntahtoinen naurahdus*
- Ei varmaankaan, mutta kun ei löydetä mistään..
- Mennäänpäs katsomaan.
Ja ripeääkin ripeämpää kävelyä - minun oli jo huikattava Mursulle, että "menkää te, minä tuun täältä perästä, kun on vähän hidas" 😂

Kun minä pääsin perille, oli jo selvinnyt, että koneita on KAKSI. 
- Otetaan molemmat.
- Molemmat?
- Juu-u.
- Selvä. Toinen on laatikossa ja toinen on tämä esittelykone. Käyn hakemassa sen toisen ja tälle laatikon, hetki. 
Hetken päästä hän tulee takaisin kärryn kanssa, jossa on kaksi pahvilaatikkoa ja noin miljoona avainta. 
- No niin. En ole koskaan irrottanut tällaista, nyt pitää löytää oikea avain näistä nipuista... Haa, täällähän on numero! 
Ja niin se kävi näppärästi kuin.. napin ompelu? No näppärästi kuitenkin. Sitten laitettiin se laatikkoon ja siihen ympärille vielä se, onko se varashälytin vai mikä. 
LOISTAVAA PALVELUA!

Kärryissä oli kaksi tietokonetta, vessapaperia ja rasia suklaata. Niillä pärjää pitkälle. Melkein autolle asti. Paitsi jos mukana on Pöllö... 🙄🤦‍♀️

Kaikki hyvin siihen asti, kunnes tuli aika maksaa ne tietokoneet. 
MAKSU HYLÄTTY. Uusi yritys. MAKSU HYLÄTTY. Voi vihne... Kolmas kerta toden sanoo. MAKSU HYLÄTTY. 
Aina löytyy ratkaisu: maksan ensin toisen. MAKSU HYLÄTTY. Huokaus. Hyvä on. Maksetaan luotolla ja siirretään maksu takaisin luottotilille saman tien. JEE; MAKSU HYVÄKSYTTY. 
Mutta vain toinen onnistui, kuka p... käyttää mun luottokorttia 😎🤓 Ai niin, yks pöllö....
Maksakoon Mursu sitten oman koneensa. MAKSU HYLÄTTY. Uusi yritys. MAKSU HYLÄTTY. 
Voi huokaus. Kumpi maksoi ruokakaupassa? 
Onneksi ulkona on Otto-automaatti, haetaan käteistä. En kerro yksityiskohtia siitä, kerron vain, että SAIN RAHAT 🤦‍♀️ ja sain maksettua sen toisenkin koneen. 

Totta puhuakseni, ei edes nolottanut.

Ja kaikki johtui vain siitä, että olin laittanut käyttörajoitukset niin alhaisiksi vain ja ainoastaan sen varalta, että jos ja kun hukkaan pankkikorttini tai joku varastaa sen, niin eipähän saa tyhjennettyä koko tiliä - jos siellä nyt mitään sattuu ylipäätään olemaan 😜😜
Päivällä oltiin käyty ruokakaupassa ja apteekissa - siksi rajat ylittyivät.

Nii-in, apteekissa. Mulla oli kassillinen lääkkeitä ja toisilla saman verran ruokaa kun tulivat ruokakaupasta. Jos olisin mennyt apteekkiin vasta tänään, olisin saanut vielä enemmän lääkkeitä 😄

Mutta KUKA MUU MUKA? 

Nyt kun joku vielä laittais noi koneet toimimaan. Tänään olen opetellut käyttämään chrome -selaimen sijaan edgeä. Onko jotain vinkkejä käyttäjiltä? Perusjutut melkein kai osaan, mutta jos on jotain vinkki-vitosia, niin vastaanotan mielelläni. 

 

Sytytin kynttilän

 

Tämän kynttilän sytytin 6.11.2024 ensisijaisesti ystäväni Stanstan äidille 🧡 - hyvää matkaa hänelle 

Tämä kynttilä palaa myös omalle isoäidilleni, jonka syntymäpäivä olisi ollut 31.10. ja isoisälleni jonka syntymäpäivä olisi huomenna 7.11.

Noel - Talven Poika

Noel heräsi hiljaisuuteen, joka sai hänet hämmennyksiin. Mistä oikein oli kyse, mistään ei kuulunut mitään?

Missä oli Neela, hänen siskonsa? Entä ystävät, Marle ja Milo? Kaikki nauru oli kadonnut, oliko joku tyhjentänyt luonnon, maailman?

Sitten hän vilkaisi ikkunasta ulos ja näki vastauksen. Siskoa ja ystäviä ei kannattaisi lähteä etsimään, ei hän heitä löytäisi kuitenkaan - he juoksisivat hänen edellään niin kovaa, ettei hän saisi ketään heistä kiinni.

Kun Noel oikein tarkkaan katsoi, Milon, Syksyn Pojan, kantapäät vilahtivat juuri sillan toisella puolella - ja katosivat. 

Kauempaa Noel ei malttanut katsella vain ikkunasta vaan juoksi portaille ja katseli ympärilleen silmät loistaen kuin tähdet: se on täällä! Talvi! Talvi on viimeinkin tullut! Joka puolella on valkoista; puiden oksat ovat kuin tomusokerilla kuorrutettuja - pihlajassa näkyy lumen keskeltä Milon maalaamia kauniita marjoja. 

- Maailma on niin kaunis, Noel kuiskasi isälle ja äidille jotka olivat tulleet hänen taakseen

- Katsokaa, tuosta on loikkinut jänis pajupuskan suuntaan. Ja tuossa ovat varmaan herra Harakan jäljet. 

Lunta satoi koko ajan lisää ja Noel pyydysti hiutaleita lapasilleen etsiäkseen niille pareja, mutta kaikki hiutaleet olivat erilaisia. 

Lämpöisillä, punaisilla poskilla hiutaleet sulivat samantien. Äidille voisi kohta kerätä taas timantteja ja isän kanssa rakentaa lumiukkoja, pihaan mahtuisi niitä paljon. Kalliolta voi laskea mäkeä ja hangessa heitellä kuperkeikkoja. Onko mitään parempaa kuin talvi?

Yhtäkkiä Noel oli pihalla selällään ja pian pihalla oli neljä lumienkeliä.

- Neela, Marle, Milo! huusi Noel. Näettekö? Tämä on se neljäs, minun vuodenaikani. Tein enkelit meille kaikille. Tulettehan takaisin taas, kun on teidän vuoronne, minä odotan teitä.

Edit: Neelan, Marlen ja Milon tarinat löytyvät klikkaamalla tunnistetta Pöllön tarinat.

Olisiko viikko paremmin voinut päättyä

 ...kuin lumisateeseen? 

Siinä mielessä vähän huono ajoitus, että renkaidenvaihto oli varattu perjantaille vasta klo 15 ja se oli kaupungissa - Mursu lähti sinne jo kuuden jälkeen, sanoi istuvansa vaikka "poikia" häiriköiden siihen asti kunnes ehtivät vaihtaa renkaat. 
Minä painuin takaisin nukkumaan ja kun kolmen tunnin päästä nousin ylös maa oli valkoinen! Mursu oli päässyt turvallisesti perille ja soitti, että pojat oli olleet reiluja, vaihtaneet renkaat aamusta sopivassa välissä ja hän oli tulossa kotiin. Lumisade oli alkanut n. 6 km:n päässä meiltä eli kieli keskellä suuta oli saanut ajella.

Mutta muuten: voiko viikko päättyä ja marraskuu alkaa paremmin kuin lumisateeseen? Jos voisin, laittaisin loppupäivitykseen kuvia iloisista, nauravista kasvoista: "SNOW!" oli kuulemma Ötökkätutkijan ensimmäinen, iloinen hihkaisu, kun oli kipaissut aamupalalle 😄
Taisi olla viikon nopein aamupala perjantaina ja molemmat lapset olivat pihalla alta aikayksikön. Iloisia, onnellisia, märkiä - ja äitikin, siis Sisko, taisi saada riemusta osansa. Minä sain vain kuvia, kun tulin kotiin jo torstaina.
(Kuvia iloisista ilmeistä ette saa, koska Sisko ja Lankomies ovat tehneet päätöksen, että lasten kuvia ei jaeta missään sosiaalisessa mediassa - joudutte siis vain kuvittelemaan 😂)

Tiistai oli varmaan viikon paras päivä, siitä huolimatta, että piti kiertää kaupungin kautta - ja se ON aina aika kauheaa, meille kun nämä yksi kaista yhteen ja toinen kaista toiseen suuntaan ovat nykyään ihan riittäviä 😂
Mutta kun lopulta päästiin perille siellä odotti Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija ja ihan ensimmäisenä sain käteeni tämän: 

Äiti oli saanut samanlaisen kortin, omalla tekstillään.
Sen verran kerron, että siinä odotettiin kovasti Mummun 
puuroa - ja sitähän Mummu meille keitti joka aamu.
Enää emme pitäneet puuronsyöntikilpailuja, niin kuin ennen, mutta reippaasti söimme kuitenkin. 

Ja.. arvaakohan kukaan mitä sain halausten jälkeen? Ihan semmoisen pikkuisen vain? Pienen ja punaisen..
Vähän bling blingiä Futari-Prinsessalta.

Ötökkätutkijaltakin sain oman tuliaisen, mutta tämä hymyilytti ja toi teidät mieleeni 😊

Nii-in. Näin nämä pöllöt lentää luokseni - tässä
taas yksi erityinen. 

Halauksia, tuliaisia ja "tilauksia" setviessä Mursu kävi hakemassa Pojan ja Miniän junalta ja siinä kaikki sitten olivatkin: koko MINUN PERHE YHESSÄ KOOSSA (lankomies vain puuttui)! Voiko ihminen onnellisempi olla?

Äiti oli tehnyt ruokaa saaveittain: jokaiselle jotain. "Ja kyllä me tytöt ja pojat syötiinkin" 😉

Sillä aikaa kun Äiti laitteli jälkiruokakahveja, me "lapset" lähdettiin ulos ja yritettiin asettautua nätisti riviin, jonoon, kasaan - miten vain, että Miniä saisi meistä kuvan. Kaikki muut osasivat käyttäytyä paitsi me Äidin lapset eli Sisko ja minä... rangaistukseksi siitä Riesakin halusi tulla bileisiin mukaan. Siitä selvittiin ilman, että pienemmät huomasivat ja sitten saatiin se kuvakin otettua. 
Kuvan tarkoitus on saada Äidille kuva meistä - teille näyttäisin sen muuten, mutta kuten jo kerroin tuolla aiemmin: kuvassa näkyisi vain erilaisia jalkoja tai vatsoja eri värisissä takeissa 😂

Kahvin jälkeen Mursu otti Miniän ja Pojan; veivät Miniän junalle ja jatkoivat Pojan kanssa tänne Pöllönkulmalle viettämään laatuaikaa. 

Minä jäin Mummulaan viettämään toisenlaista laatuaikaa. Kieli oli aluksi vähän kankeata, mutta kyllä se siitä alkoi sujumaan: Futari-Prinsessa opettelee jollain sovelluksella suomea ja puhuu jo aika hyvin suomea - huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. 
Ötökkätutkija oikaisi englanninkielenkielen sanojen lausumistamme (Mummun ja minun) hyvinkin herkästi. Esimerkiksi sanaa "viulu" en osannut sanoa oikein 😂 "Miksi sinä sanot sen noin, se sanotaan näin" 
Myös Tunturiruipeloa (86 v) hän opasti: eikös aika moni meistä nuolaise jugurttipurkin kannen puhtaaksi purkin avattuaan? Tunturiruipelo vähän kiusasi Ötökkätutkijaa joka yllättäen kysyi (tässä kohtaa tarvittiin jo kääntäjää avuksi) "eikö Tunturiruipelo tunne pöytätapoja" 😄 
Oikeassahan hän oli, mutta Futari-Prinsessan (=Tyttö) kanssa puolustimme Tunturiruipeloa, hänhän ei istunut pöydässä. 

Drops Baby Merino

Puikot eivät ole oikein pysyneet käsissäni tänä syksynä, mutta kun pyydetään niin tokihan teen. Ja kun saajan silmät loistavat kuin tähdet, niin se tuska minkä koin näitä tehdessäni, katosi kuin tuuleen 💗

Kuvasta ei oikein kunnolla näe millaiset ne ovat, mutta ne ovat sellaiset kun Tyttö tilasi. Ja juuri sopivat. 
Taisi nukkuakin ne kädessä.. 🥰 
Ja Sisko pyysi samanlaiset - en suostunut tekemään mustia, musta on vihonviimeinen lanka neulottavaksi

Tytön kanssa tehtiin taas sudokuja. Siinä ajassa kun minä vasta mietin, hän oli jo tehnyt siitä puolet 🙄 Kun kehuin hänen näppäryyttään ja fiksuuttaan, hän totesi, että "me ollaan hyvä tiimi 👍" Voi miten toivonkaan, että tämä meidän tiimimme olisi koossa vielä 10-20 vuodenkin kuluttua, välimatkasta huolimatta. 

Ötökkätutkijalta saimme tuliaisiksi tällaiset. 
On ihanaa kun alakoulussa jaksavat tehdä kaikkea tällaista erityistä, joita vanhemmat sitten tilata haluamansa määrän. 

Ötökkätutkija on nyt samassa koulussa kuin Tyttö viime vuonna ja sieltä on muistona ja käytössä mukinalunen ja Ötökkätutkijan edellisestä koulusta kangaskassi. 
Mitä kaikkea ehdinkään vielä saada.

Huh. Koskahan te kyllästytte näihin minun jorinoihin...? Pitäisikö ostaa ihan vain päiväkirja ja ruveta kirjoittamaan perinteisesti käsin 🤔 No, ainahan on ruksi yläkulmassa.

Keskiviikkona oli shoppailupäivä - kuukauden sisään oli koko vierasjengin synttärit, Tytöllä oli jo ollut, kahdet on edessä päin. Äidin kanssa oli luvattu ostaa lahjat, ja mulla oli velkoja maksettavana. 
Miten vaikeaa onkaan lelujen valinta, sitä ei voi aikuinen ymmärtää! Tyttö päätyi lopulta erilaisiin pulmaleluihin, niissä riittää tekemistä. Ötökkätutkija halusi jousipyssyn - ja siihen sopivan päähineen. Onneksi suostui ottamaan karvalakin, sillä sitähän sitten tarvittiinkin.

Siinä kai tärkeimmät. Halauksia mennen tullen, naurua, halauksia, naurua, halauksia. 

Ai niin. OLEN LYHYT. 
Tunturiruipelolla on keittiössä kaukoputki, jolla katselee lintuja ja muita eläimiä kaukana pellolla ja metsän reunassa. Torstaiaamuna katseli jotain ja Ötökkätutkijaa kiinnosti kovin, mitä siellä on. Hänelle laitettiin tuoli ja kaukoputki sopivaan asentoon - näkyi kaivuri. Tuoli siirrettiin syrjään, Tyttökin katsoi mitä sieltä näkyy, Äiti katsoi, Sisko katsoi. Minäkin OLISIN katsonut, mutta kun en ylettynyt. Olisin tarvinnut jakkaran. Nauroivat, hävyttömät. 
Tyttö, 12 v, on pidempi kuin minä. 

Mursu ja Poika tulivat torstaina, Poika halusi vielä nähdä ennen kotiin lähtöä. Sinne jäi kun me lähdettiin kotiin, Mummu hoiti kaikki lapset junalle ja maailmalle.
Itku oli tulla kun jouduin heidät sinne jättämään. 

Onneksi maisema oli perjantaiaamuna tällainen ja parani ja parani vain. 
Nyt ovat jo turvallisesti kotona, vaikka lähtö Helsingistä oli kuulemma ollut vähän tuulinen.

 

(Sisko ei ole vielä soittanut kumpaankaan iltapäivälehteen kertoakseen, miten kone heittelehti nousussa - pitäisiköhän minun soittaa.. paljonkohan ne maksaa?