Kolme viikkoa riittäisi

Voi vitsi. Jos olisin ollut tosi tosi tosi tiukkana, niin kohta olisi ensimmäinen viikko selätetty, kiitos närästyksen. Joka kyllä on jo lähes kokonaan helpottanut, mutta vähän käristelee vielä, riippuen siitä mitä olen syönyt. 
Söin korvapuustin, palan hävyttömän hyvää gluteenitonta kääretorttua, kaksi pienehköä annosta jäätelöä ja kolme vohvelia (niitä mitkä oikeasti maistuu pahvilta, valmistajasta riippuen). Ja miten mikään taas liittyy yhtään mihinkään. Sitä minäkin oikeastaan ihmettelen 😄
Sillä tavalla se liittyy, että olin jo ennen viime viikonloppua ehtinyt päättää, että nyt pöllön karkinsyönti saa luvan loppua. Se alkoi hyvin. Ja olisin toivonut niiden viinereiden tilalle tavanomaisia suolaisia kahvileipiä - dääm, meni pieleen tällä erää. 
Riesan iskiessä 12 vuotta sitten, kolme viikkoa sairaalassa riitti siihen, ettei lähes vuoteen tehnyt mieli karkkia, minkäänlaista. Ajattelin siis, että jos vielä parista viikosta selviäisin, niin olisiko toivoa? 
Tänään olisi ollut jäätelöautopäivä, mutta hillitsin itseni. Menin jäätelöauton sijasta päivätorkuille, ruokaperäsille. 

Unen läpi kuulin, että ulkona satoi vettä kaatamalla. (Onneksi ulkona..) Ja kun hetken päästä nousin ylös, aurinko paistoi. Ja taas siitä hetken päästä jyrähteli ukkonen. Ota tuosta nyt taas selko, mikä keli tästä illasta tulee. Puolesta päivästä alkaen meillä olisi pitänyt sataa ja ukkostaa, puoleen yöhön asti, mutta ei tuo nyt oikein siltä vaikuta. 

Olin pari päivää Äidin ja Tunturiruipelon luona. 
Keskiviikkona saatoimme päätökseen tammikuussa 2009 perustamamme latuyhdistyksen tarinan. Monta hauskaa melontareissua ja muuta tapahtumaa teimme yhdessä; tapasimme parina vuonna Joulupukinkin ja sinä yhtenä vuonna kun olin Suomi Meloolaisten matkassa vain puoli matkaa, kävivät muut ottamassa vauhtia ihan sieltä oikean Joulupukin lähtöpaikasta, Savukoskelta 😄
Heti toisena toimintakeväänämme järjestimme Erämelonnan SM-kisat "ihan tuosta noin vaan", kun yhdistyksen sihteeri, yks Pöllö, meni hövelinä lupaamaan, että "no kai me ne sitten voidaan järjestää jos te varmasti autatte...". Pöllömäiseen tapaan ei kommelluksitta selvitty - tapahtumasta saatiin kyllä kiitoksia, kommellukset sattuivat meidän järjestäjien kesken. Niille naurettiin ja niistä puhuttiin vasta sitten kun tapahtuma oli saatu pakettiin. 
Latuyhdistyksen voimissa ollessa pidin - jos ei keskiviikkoa lasketa - elämäni ensimmäisen ja siihen mennessä siis AINOAN puheeni, kun luovutimme puheenjohtajallemme kunniamerkin. Sen puheen olin etukäteen kirjoittanut. Keskiviikkona toisen lopetuskokouksen jälkeen pidin elämäni toisen puheen, ilman käsikirjoitusta, senkin puheenjohtajallemme Tunturiruipelolle. 
Niin on reilu 15 vuotta tapahtumia ja sattumuksia pistetty pakettiin. 

Kiukkuinen olen kuin ampiainen. Enemmänkin. Olen laittanut kaksi viestiä. Ko. henkilölle on jo aiemmin yhteinen ystävämme? laittanut kaksi viestiä. Tämä tyyppi ei vaivaudu vastaamaan edes sitä vertaa, että tietäisin viestien menneen perille. Voihan tietysti olla, että on vaihtanut numeronsa, mutta koska hän tietää mitä häneltä odotetaan, mitä hänen pitäisi tulla tekemään ja mihin, niin voisi vaikka pistäytyä. 
Viimeisimpään viestiin laitoin jo, että jos ei aio hommaa hoitaa, niin voisiko palauttaa osan maksamamistani rahoista. Viestini ovat olleet ystävällisiä - ainakin omasta mielestäni - napakoita, mutta ystävällisiä. Seuraava/seuraavat eivät enää ole. 

Olympialaiset vetelevät viimeisiään. Sitten odotellaan reilu pari viikkoa, kun alkaa paralympialaiset ja sieltä on todennäköisesti odotettavasti mitaleitakin. 
Näistä nyt päättyvistä olympialaisista ja niiden mitalisaldosta ollaan montaa mieltä; jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Odotin, että sieltä jokunen mitali sentään olisi tullut. En tiedä, mutta oletan ja epäilen, että silloin kun Pariisissa 100 vuotta sitten kisattiin ja suomalaiset urheilijat tulivat 14 kultamitalin, 13 hopeamitalin ja 10 pronssimitalin kanssa kotiin, he eivät paljonkaan avustuksia saaneet 🤔 Taisivat työnteon ohella treenata ihan omaan piikkiin, luulen ma. Sponsoreina oli EHKÄ sukulaiset ja työnantajat, jos niitä oli ollenkaan. 

Jotain varmaan piti vielä kirjoittaa, kun jäi eilen illalla kesken, mutta ei harmainta hajua mitä 😂😂

Päätän siis tämän turhapäiväisen raporttini Pöllönkulmalta tähän - laitan iloksenne kuvia naapurikylän kahden 4H-kerhon tytön pitämästä kahviosta, jossa totta kai piti poiketa kahvilla. Toivottavasti ensi kesänä tyttöjen kanssa tavataan. 

Tämä on sieltä kahvilan nurkasta. Eli siis kylätalon salista. Meidän mökillä (josta toivottavasti pian pääsen[mme] eroon) on tuollainen samanlainen. 

Äh kuvien asettelu ei onnistu - en jaksa säätää. Soooriii......