Tammi-heinäkuu 2024 luetut kirjat

 Pöllö seikkailee kirjojen maailmassa ihan tuossa omassa blogissa, joka löytyy oikeasta reunasta, mutta olin jo aiemmin listannut nämä luetut ja kuunnellut kirjat tännekin. 
Olifantti on kirjoittanut omaan blogiinsa listan 100 kirjasta, jotka jokaisen pitäisi lukea ennen kuolemaansa.  

Minun Lukemattomien kirjojen lista on pitkä ja nyt kun sain luettua tuon Kazuo Ishiguron kirjan, joka on Keltaisen kirjaston kirja, siellä on 570 kirjaa lisää luettavaa. Ei, ei aika taida riittää...
Mitähän Olifantin listalta löytyy... Listan läpikäytyäni sieltä jäi luettavaa vielä 78 kirjaa. 

Nyt täytyy sanoa, että vaikka olen sitä mieltä vieläkin, että kirja on kirja ja lukeminen on se juttu, niin lähes tuhannen kirjan selvittäminen (kun luettavaa tulee koko ajan lisää, blogista ja toisesta ja kirjaston vinkkilistalta..), niin kyllä äänikirjoillakin on paikkansa käsityöntekijällä 📚🎧📚🎧

Nämä olen lukenut tänä vuonna, viimeinen on vielä kesken, ehkä ehdin lukea sen kuun loppuun mennessä 😊

Tammikuu:
Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
Jenny Colgan: Vuorovetten ranta + Maailman ääriin
Jenny Colgan: Joulu suolaisten tuulten saarella
Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa
Volter Kilpi: Alastalon salissa (äänikirja/Celia)
Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella
Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä (äänikirja/Celia)
Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa (äänikirja/Celia)
Veera Vaahtera: Sattumalta sinun (äänikirja/Celia)

Helmikuu:
Heidi Köngäs: Mirjami
Natsukawa Sōsuke: Kissa joka suojeli kirjoja Tiitu Takalo: Memento mori Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä (äänikirja/Celia)

Maaliskuu:
Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää
Maija Kajanto: Taatelitalvi (äänikirja/Celia)
Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto

Huhtikuu:
Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja
Roald Dahl: Henry Sugarin ihmeellinen maailma
Maija Kajanto: Sahramisyksy (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Onnenkauppaa Katajamäellä (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Uusia tuulia Katajamäellä (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Katajamäellä kuohuu (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katajamäellä (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Katajamäki yllättyy (äänikirja/Celia)
Anneli Kivelä: Köydenvetoa Katajamäellä (äänikirja/Celia)
Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Toukokuu:

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin (äänikirja/Celia)

Kesäkuu:
Jenny Colgan: Ihmeitä kesätaivaalla
Yoko Ogawa: Muistipoliisi
Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Heinäkuu:
Lucy Diamond: Miltei täydellinen kesäloma
Maija Kajanto: Sitruunakevät
Ulla Linturinne: Punatukkaisetkin pääsevät taivaaseen
Liina Putkonen: Varastettujen hetkien puutarha
Veera Vaahtera: Vedet silmissä (äänikirja/Celia)
Raamattu (Vanha testamentti): Ruutin kirja
Anna Breitholtz Monsén: Kuolema linnassa
Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmessa
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko 
Leo (Lev) Kassil: Mustakirja

Nyt se Riesa mulle riesan lykkäs

 Sillä olis tässä pari kuukautta aikaa selvittää probleema, muuten saatan olla pulassa. Tai ehkä jopa pahemmassa. 
Tästä luettuna saattaa vaikuttaa siltä, että eihän tuo nyt ole isokaan ongelma, mutta mutta... Toivon, että tämä ratkeaa parhain päin. 

Eilen oli taas lääkesulkeiset eli dosettien täyttöpäivä. Yksi lääkkeistä loppui kesken, ei riittänyt ihan kahdeksi viikoksi, mutta ei hätää: soitetaan aamulla apteekkiin ja varataan/tilataan seuraava kolmen kuukauden satsi. Yhteensä 8 pakettia. 
Näin tein. Ystävällinen farmaseutti kertoi, ettei heillä ole kuin kolme pakettia - ja että se on loppu tukustakin. Pikainen pohdinta.. Varasin ne kolme pakettia, sanoin soittavani kaupunkiin - oletuksena, että kyllähän sieltä nyt löytyy - ja JOS löytyy, niin soitan ja perun varauksen. 
Soitin kaupungin luottoapteekkiin ja sieltä löytyi se 8 pakettia. Ja opin taas uutta apteekkien toiminnasta: hän ei voinut tehdä varausta reseptini perusteella, kun sillä oli tehty jo varaus toisessa apteekissa. Mutta asia hoitui kuitenkin: lääkkeet varattiin kaupungin apteekkiin ja peruin toisen varauksen. 

Mennessäni hakemaan lääkkeitä, kysyin farmaseutilta, että mitenkä tällaisessa tapauksessa, kun epilepsialääke, joka on määrätty epilepsian hoitoon, niitähän käytetään muuhunkin, sitä ei saa vaihtaa, mutta jos lääkettä ei kerta kaikkiaan ole. Vastaus: lääkäriltä uusi resepti uudelle lääkkeelle. 
Monen lääkkeen kohdalla voidaan vaihtaa valmistajaa lääkärin luvalla, mutta tämä nyt kyseessä oleva lääke 🤕😷 Vastaavaa lääkettä ei ole - siis siinä olevaa vaikuttavaa ainetta ei ole missään muussa lääkkeessä. Jos sitä ei siis syksyn aikana ilmesty mistään, niin tarvitsen jonkun muun lääkkeen, joka sopii kolmen muun lääkkeen kanssa. Ja se tarkoittaa taas sitä, että sitten vaan kokeillaan ja kokeillaan. 
Parhaimmillaan se osuu oikeaan kerralla, pahimmillaan siinä voi mennä kuukausia.

Mutta toivon ja pidän peukkuja, että tämä on valmistajalla vain joku väliaikainen hommeli ja parin kuukauden päästä lääkkeitä on taas saatavilla. Uuden reseptin tarvin joka tapauksessa, mutta sen uusiminen on nopea juttu ja se onnistuu vaikka terveyskeskuksessa. 

Että tämmöinen pikku juttu. 
Iloa tuotti kuitenkin se, että kummastakin apteekista sain taas kerran hyvää asiakaspalvelua - molemmissa apteekeissa on ilo asioida.

Samalla reissulla käytiin Ystävän työpaikalla ja sain vihdoin täydennyksen mun puna-valkoisiin (onko ne nyt sitten mansikanpunaisia vai minkä-punaisia, punaisia kuitenkin) Primavera -mukeihin. Nyt niitä on se puoli tusinaa, niin pitääkin. Niitä on alunperinkin ollut vain viisi, ovat olleet joku keräilyjuttu ja se on varmaan loppunut, ennen kuin olen ehtinyt saada kuudennen. Olisko ollut jotain keräilymerkkejä tai -leimoja tms. ja on varmaan jäänyt muutamaa vaille, etten ole saanut sitä kuudetta mukia.

Ja kun ei ole laittaa nyt muuta kuvaa, niin laitan kuvan meidän kirjaston edessä olevasta vanhasta veneestä. Veneitä täällä tarvitaan, kun vettä meillä on niin paljon:

"...ja hantvärkkäri on noita talossa"

"Rakkaus lievittää, avaa sydämmen, sielun ja mielen."

Eilissäpäivin oli taas se päivä vuodesta kun kävin Äidin kanssa katsomassa meidän kylän Nuorisoseuran Teatterikerhon näytelmän. Ja ensi-illassa tietenkin, ihan niin kuin viime vuonnakin. 
Ensi-illan piti olla jo kesäkuun alussa, mutta syystä tai toisesta se siirrettiin eiliselle. 

Näytelmänä oli Aleksis Kiven Kihlaus. Näytelmässähän ei ole kuin neljä roolihahmoa; kraatarit Eenokki ja Aapeli sekä Aapelin oppipoika Jooseppi sekä Eeva, kahden varakkaan herrasmiehen taloudenhoitaja, joka heidän kanssaan riitaannuttuaan saapuu Aapelin ja Joosepin asuinhuoneistoon - joka on näytelmän tapahtumapaikkana. 
Näytelmää esitetään varmasti useammallakin paikkakunnalla tänäkin kesänä, missä vähän modernisoituna ja missä ihan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan - kannattaa käydä katsomassa.

Ja ken ei pääse katsomaan, niin Wikipedia ja kirjasto auttavat selvittämään, miten Aapelin loppujen lopuksi kävikään... 😉😃

Lainaukset ovat näytelmästä/käsiohjelmasta.

Teatterikerhon näyttelijät näytelmässä ovat kaikki naisia, mutta hoitui ne Aapelin, Eenokin ja Joosepin rooli heiltäkin, hienosti hoituikin. Eevasta nyt puhumattakaan. 

Näytelmän päätyttyä lavalle nousi 12-vuotias Onni Elomaa, harmonikansoiton Suomen mestari vuodelta 2023!

Eipä vaan voinut nostaa takamusta penkiltä, ennenkuin Onni oli settinsä soittanut; Ievan polkasta Metsäkukkien Säkkijärven polkkaan - ja monta monta upeata kappaletta siinä välissä. Olisin voinut kuunnella vielä vaikka tunnin pari lisää! 
Ja sainpa istua hänen isoisänsä vieressä - saa olla isoisä ylpeä pojanpojastaan! 

Onnin esitys veti kyllä vertoja Olympialaisten avajaisten sitä minun odottamaa kohokohtaa:
Céline Dionin esitystä - ja vielä ehkä kaikkein kaunein laulu minkä vain esittää voi: Hymni rakkaudelle. En vain voinut estää silmien kostumista. 
Olin koko illan toivonut kaikesta sydämestäni, että hän pystyy esiintymään, toteuttamaan toiveensa - olen onnellinen hänen puolestaan. 

Avajaisia on arvosteltu monelta kantilta; ei ollut hyvin se, ei ollut hyvin tämä eikä tuo. Minua nolottaa suomalaisen median kohdalla se, että olympiatulta sytytettäessä kaikki muut urheilijat on muistettu mainita joka puolella, mutta hän, joka ojensi tulen Rinerille ja Perecille, häntä ei mainita missään! En voi nyt sanoa yhtään mitään varmaa tietoa hänestä, kun en muista, mutta jotain sinne päin; olisiko ollut Ranskan vanhin elossa oleva olympiamitalisti tai jotain vastaavaa, ikää 100 vuotta tai ainakin aika lähellä. 

Mutta.. tällaisia me ihmiset olemme. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

 

Huh hellettä - ihanaa viileyttä!

 En käännä veistä haavassa teillä, keitä helteet ahdistaa, koska minuakin ne ahdistaa ja siksi en ole ulkona vaikka "kyllä pitäisi nyt olla ulkona kun on niin hienot ilmat. Saisi D-vitamiiniakin".
Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että ei sitä D-vitamiinia saa, vaikka olisi kuinka kuumaa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta? Auringosta saatavan D-vitamiininhan pitäisi imeytyä ihon läpi - eikö vain? Mutta auringolta pitää suojautua mahdollisimman suurella kertoimella olevalla aurinkovoiteella? Tai vaatteilla ja hatulla? Eli se siitä D-vitamiinista. 
Että pilleripurkin oikean ravinnon kanssa. 

Mutta se siitä, ei pitänyt pitää mitään vitamiiniluentoa - eiköhän niitä ole jokainen saanut elämässään ihan tarpeeksi. 

Naattikaa! 

Käytiin tänään naapurikirkonkylällä. Piti hetki miettiä, että miksi me sinne oikein lähdettiin, mutta syynä oli Lidl. Ruuanlaitto ei oikein innosta ja siksi käytiin ostamassa sellaista helppoa ja nopeaa valmista ja puolivalmista. Ja vähän suolaistakin. 
Ja pullaa. 
Ystävät naapurista ovat "valittaneet" kun ei me muka olla koskaan kotona. Nii-in. Mistä ne tietää, kun ne käy itse joka päivä ainakin kylällä tai tuolla kirkonkylällä. 😛 
Tänään laitoin viestin, että otetaan paku ja lähdetään käymään kylillä, ostanko pullaa, tuutteko TÄNÄÄN kahville. Tulivat. 

Sitten käytiin apteekissa. Ihan apteekkiasioissa. Mutta myös antamassa ihan henkilökohtaista palautetta. 
Maanantaina soiteltiin Mursun kanssa peräkkäin sinne terveyskeskukseen; Mursu tarvi uuden särkylääkkeen olkapäitä varten, kun vanhan valmistus on lopetettu. Ei voi taas kuin ihmetellä meidän sote-palveluja.. sillä aikaa kun kävin siellä hoitajalla näyttämässä tätä kättä, Mursu oli saanut reseptin uudelle lääkkeelle. 

Katsoin apteekki.fi:stä onko sitä lähimmässä apteekissa - no ei. Naapurikirkonkylästä löytyis. Ihan sama kumpaan suuntaan ajetaan, mutta soitetaan silti ensin.. Ystävällinen farmaseutti kysyi, että ko. lääkkeelle on korvaava lääke, eikö teille tarjottu sitä. No kun ei me käyty siellä... 
Saattehan te toki tännekin tulla, mutta odottakaas nyt, hän kattoo, jos sitä oli siellä - joo on.
Me ei nyt sitten silloin maanantaina käyty siellä vaan käännyttiin ympäri ja päästiin vähän vähemmillä kilometreillä.
Tänään sitten käytiin ihan henk.koht. antamassa palautetta puheluun vastanneelle farmaseutille. Oli ensin vähän hämmentynyt, mutta otti kiitokset vastaan. 
Sattui vielä olemaan kaima, ja totesi silmää iskien, että tällaisia me Pöllöt ollaan, mukavia ja avuliaita 🙃

Yhden kuvan laitan teille tähän kun en ole näitä muistanut teille näyttää, enkä kertoa tarinaa näiden takaa. Enhän siis oikeasti olisi näitä tarvinut, mutta...
Ennen kuin menimme Mursun kanssa naimisiin, asuimme n. 8 kk lapsuudenkodissani, joka oli jäänyt isälleni "kesämökiksi" vanhempieni erottua. Se oli oma aikansa se - eräänlainen koetus, mutta kun siitä selvittiin, niin ei ollut tarvetta kauaa miettiä vastausta kysymykseen "Tahdotko sinä.." 
Pari viikkoa häiden jälkeen muutimme kaupunkiin kaksioon ja omien tavaroidemme joukkoon olin pakannut vähän "ylimääräistä" 🙄

Näitä ei muuttolaatikossa ollut kaksi, mutta kaikki nämä vuodet ne ovat kulkeneet matkassa - ja nyt löysin näitä lisää sieltä samalta kirppikseltä, josta ostimme sen pesukoneen/-pallon.

Onpahan näillä hyvä sekoitella talvella sitä mehua, jota keittelin ja joka aiheutti sen palovamman, jonka kanssa olen tässä kärvistellyt lauantaista asti.

Nyt se tuntuu alkavan oikeasti parantuvan, tämän kirjoittaminen sujuu jo paremmin, kun ei haittaa käden nojaaminen tähän koneeseen. 

Tuollaisen satsin mehua siitä lauantain toheloinnista sain aikaiseksi. 
Sunnuntain keittelin lisää, mutta onneksi ilman vammoja. 

Pysynee flunssapöpöt pois! 

Kirjaston kirjat on nyt luettu, joten...
kaapin päällä on Mursun ojentama kirja, jonka
ajattelin lukaista ennen seuraavaa kirjastokäyntiä - siellä odottaa jo uusi kirja, siitä tuli ilmoitus eilen. 

Pöllön kirjailoittelua löytyy osoitteesta
https://kirjojeniloja.blogspot.com/

sinne pääsee suoraan tuosta oikeasta reunastakin
klikkaamaalla 
Pöllö kirjojen maailmassa. 

Aattelin vaan jos joku on kiinnostunut mitä olen lueskellut. En ole mikä kirja-arvostelija, kunhan sielläkin höpöttelen.

Pöllöilystä sai aiheen värihaasteeseenkin

 Repolaisen VÄRIHAASTEen värinä tai väreinä on tällä kertaa valkoinen ja jää. 
Jäätä ei meiltä löytynyt, tai löytyi, mutta sekin oli valkoista 😂 ja koska mietinnän jälkeen sitä valkoista sitten rupesi löytymään sieltä ja täältä (itse asiassa siitä kiitos kuuluu oikeastaan Stanstan päivitykselle - hän on löytänyt haasteeseen hauskoja, ihania, veikeitä, ajatuksiakin herättäviä kuvia).

Minun valkoiset kuvani alkavat tästä: 

Nii-in. Sitä mekin ihmeteltiin ja ihmetellään - mikä se on. Mursu katsoi ikkunasta ulos ja kysyi kummissaan, mikähän tuo on. Jaa mikä? No tuo tuolla tiellä? 
Sanoin, että vien roskat ja menen katsomaan. Se minkä Mursu näki ei ollut tuo, vaan pienempi, mutta tuo oli ihan keskellä ajokaistaa. 
Tuon yli oli ajanut jo useampikin auto, mutta ketään se ei kiinnostanut niin paljoa, että olisi pysähtynyt ja ottanut mukaansa = kerännyt roskat pois. 
Keräsin jonkun kyydistä pudonneet pakkausstyroxit tieltä, heitin ne (S)Eniilin kyytiin odottamaan kaatiskeikkaa. MURRRRRR!  
Eikö ihmiset näe ja välitä enää mitään ja mistään? 

Tullessani sisään törmäsin Suureen Valkoiseen. 
Suuri Valkoinen on meidän pakastin. Niin kuin näette, sen toinen kylki on täynnä Tärkeitä asioita. 

Kalenteri. Muutama tärkeä käyntikortti/puhelinnumero, mm. "herra Kakka", hiekka-auto, jätskiauton aikataulu, puhelinnumero kylän baariin - siellä sijaitsee defibrillaattori 🧡, kotimme sijaintitiedot eli koordinaatit pelastuslaitosta varten. 
Kaatopaikan (kaatopaikkojen - meillä on kolme vaihtoehtoa mihin suuntaan lähteä) aukioloajat.
Eli kaikenlaista tärkeää tietoa. 

Jääkaapista en ottanut kuvaa. Sekin on valkoinen. Sen ovessa on - tadaa: pöllömagneetteja! Sinne laitetaan talteen kaikki lääkäri-, labra- yms. ajat. Meidän kahden "tautisen" huushollissa se ei ole juuri koskaan tyhjä 😂 Olisiko nyt ollut peräti 1,5 kk - nyt siinä on taas jo kaksi eri aikaa. 

Mutta se valkoinen. Palataan siihen.

Jos kysyisin teiltä mikä tämä on, niin kuka osaisi vastata? Sen verran voisin antaa vinkkiä, että tämä EI mahdu kylpyhuoneen peilikaappiin.

Tämä on se vanupaketti, josta on tarkoitus laittaa pehmuste tuohon kahvilla huuhdeltuun rahiin. 
Mutta meillä kun ei ole millään asialla koskaan erityinen kiire ja se kahvikin on siitä rahista jo kuivunut eikä se erityisemmin haittaa (väri sopii hyvin kankaan väriin 😛), niin se on edelleen paketissa. Ehkä jonain päivänä....

Tässäkin kuvassa olisi oikeasti valkoista jos kuvaaja olisi oikea kuvaaja ja osasi kuvata. 
Lamppu ei ole ihan valkoinen vaikka siltä näyttää, mutta on siinä valkoista. 
Kuvassa on käsivarteni. Ja siinä on valkoinen side. Kuva on otettu sunnuntaina.
TOSI TOSI PÖLLÖ. Keitin lauantaina mustaherukkamehua ja poltin käteni vesihöyryssä. Näyttää pahalta, mutta nopea ensiapu eli kylmä vesi ja sen jälkeen astiapyyhkeeseen kääritty kylmäkalle auttoivat niin, että lopputulos oli sunnuntaina tuo. 

Sunnuntai-iltana Mursu laittoi käteen valkoisen sidoksen, mikä tuo nyt on oikealta nimeltään. Tuollaisen ison "laastarin", jossa on sideharsoa. 

Kaiken varalta soitin maanantaiaamuna terveyskeskukseen ja sain sinne päivystysajan iltapäiväksi. Vesikello oli yöllä puhjennut ja hoitaja repi nahat pois ja laittoi tilalle uuden siteen: 

Nyt on käsivarressa 2 mm paksu HOPEINEN "retkipatja". Ja side - kuvassa se oli vielä puhdas ja valkoinen, mutta ei enää. 
Ja kyllä vain, suunnilleen tuon sinisen raidan kohdalla on sellainen ohutta retkipatjaa muistuttava hopeasidos 😲

Hopea kuulemma auttaa paranemisessa, sitä voi pitää tuossa vaikka viikon. Kunhan nyt perjantaihin pysyisi. 

Ensi viikolla menen näyttämään kättä hoitajalle uudestaan, toivotaan, että helteet pitävät mätäkuun tänäkin vuonna legendana ja käsi paranee...

Tässä "ikävä" osuus valkoisista jutuista. 

Luulin, että valkoiset sormustinkukat ovat tältä kesältä jo kukkineet - muita värejä kyllä vielä putkahtelee sieltä täältä. 

Mutta ihan kuin tätä varten nämä ovat vasta avaamassa kukkiaan ja kasvamassa pituuttaan. 

Voi kun olisin tajunnut kuvata ne kaikki eri värit mitä meillä on tänä kesänä kukkinut. 
No, pääasia, että ehdin saada vielä nämä valkoiset, kiitos Repolaisen. 

Muitakin valkoisia kukkia vielä löytyi.
Ylimmäisestä en tiedä, mutta keskimmäinen on mansikan kukka - luulin, että mansikat ovat jo kukkineet! 

Ja alimmainen, ennustuskukka, mitä kaikkea Arkeilija päivänkakkarasta sanoikaan 🤔 
Nekin ovat meillä jo melkein kaikki kukkineet, mutta muutama varjossa kukkiva vielä löytyi. 
Tämä näyttää kyllä vähän siltä, että joku keiju olisi jo aikonut kysyä rakastaako, kuinka paljon rakastaa... 
Käypä vain katsomassa Arkeilijan blogista uudempi, mukavampi versio vanhalle "rakastaa, ei rakasta, rakastaa.." -lorulle 😍

Yksi valkoinen vielä olisi, mutta kun en ole kysynyt lupaa, niin uskalla sitä laittaa. Ja kun ei se ole mun...
Sain eilen sunnuntaina (melkein) kotiinkuljetuksena tilaamani kortin Repolaiselta ja sain halaukset molemmilta! 

Kuvan kortista laitan teille nähtäväksi myöhemmin, kun olen antanut sen saajalleen. 

Kun Pöllö kohtaa Mursun

Tai oikeammin kun Pöllö kohtasi Mursun ja molemmilla oli unelma. Oli suuri unelma.

Kun unelma oli käymässä toteen, kumpikin tahtoi luvata. 
Lupauksen päivä sovittiin ja mukaan kutsuttiin Äidit ja Isät, Mummot ja Vaari, Siskorakas, joka silloin oli pieni punaposki. 
Pöllön oma Kainalomato ja Pörröpäinen poika, jonka suuri idoli Mursu silloin oli. 

Maistraatin aulassa istuttiin, odotettiin kuin tohtorille pääsyä:
"Neiti Pöllö, herra Mursu, olkaa hyvä"
"Olette tahtoneet luvata, lupaatteko te tahtoa? Myötä- ja vastamäet?
"Tahdomme, lupaamme"

Neiti Pöllöstä tuli virallisesti rouva Mursu 17.7.1987

37 vuotta unelmia, tahtomista, lupauksia, uskomista, luottamista, tukemista vastamäissä.

Suurin unelmamme tuli todeksi, kun Vaari viimein sai sairaalasta vastauksen, että rouva Mursu on sairaalassa ja kahden tunnin kuluttua hän sai vastauksen, että pieni, isänsä näköinen poika on syntynyt. 

Tänään uusimme määräaikaisen sopimuksen seuraavaksi vuodeksi, katsotaan taas ensi heinäkuussa miltä Pöllönkulman elämä sitten näyttää 😉🧡🧡🧡

No kuka

MUU MUKA?

Pöllöpä hyvinkin, pitkästä aikaa ihan toden teolla. 
Aloitetaan alusta (niin kuin aina..) Sunnuntai-iltana oli taas pillerisulkeiset eli dosettien täyttö. Kahdeksi viikoksi. Mursu hoitaa omansa nopeammin kuin minä omani ja auttaa sitten minua. Tavallisesti vilkaisee minunkin dosetteja sen verran, etten ole tupeloinut (ai minä vai..) - tapa on jäänyt sieltä kun hän hoiti homman kokonaan. 
Katsoi nytkin sen verran, että huomasi "illan viimeisen" olevan taas omassa lokerossaan, muttei kysynyt siitä mitään, ajatteli sen olevan tarkoitukselle. Ei ollut, mutta se oli-si ollut ok. 

Lähdettiin aamupäivästä kauppaan ja apteekkiin lisäämään varastoja - kaikkea ei saatu, eli uusi reissu tälle päivälle. Muuten eilisestä kohta.
Tuli sitten lopulta ilta ja puhelin muistutti lääkkeistä. Otetaanpas. Ja katos vain, mitäs täällä onkaan 🤔🤔 Täällähän on AAMUlääkkeet ja iltalääkkeet. Mutta mutta... jotain puuttuu.
OLIN NAPANNUT AAMULÄÄKKEIDEN SIJAAN VITAMIINIT! 
Kolme vitamiinipilleriä ja vettä päälle - ei tuntunut missään (oikeasti ne on pureskeltavia, mutta kun luulin niitä lääkkeiksi). Ne tuntuivat kämmeneltä saman kokoiselta annokselta kuin normi aamulääkeannos, niin en huomannut mitään 🤦‍♀️😂
Onneksi Riesa ei yhdestä unohduksesta pahastu.
Olin siis laittanut lääkkeet dosettiin "väärin päin", väärään järjestykseen. Ei muuta kuin järjestämään uudestaan. 
KUKA MUU MUKA?

Kaupasta ei tultu ihan suoraan kotiin, vaan taas kerran mutkan kautta. Matkalle osui tämä muistomerkki

Tangokuningas Olavi Virta on syntynyt 27.2.1915 
Riuttalan torpassa Sysmän Särkilahden kylässä.

Hän kuoli 14.7.1972 ja hänen hautansa on Helsingissä Malmin hautausmaalla. 
Syntymäpäivänään on usein viety hänen haudalleen viinapullo, mutta tänä talvena sitä ei siellä ollut - kävin siellä heti maaliskuun alussa eikä siellä näkynyt jälkiä, että siellä olisi käyty pitkään aikaan. 

Olavi Virran muistomerkkejä on useampia eripuolilla Suomea, tämä siis hänen syntymäkylässään.

Jatkoimme matkaa, tarkoituksenamme tehdä pieni "rengasmatka" sieltä Sysmän takavintturin kautta, mutta hups, yhtäkkiä tienposkessa oli kyltti "Kirppis" ja vanha omakotitalo - ovi avoinna, sisällä vanhempi pariskunta ja talo täynnä tavaraa.
Onneksi takana ei tullut ketään; jarrutus, peruutus ja koukkaus pihalle. Ja sisälle. Ja kyllähän meillä siellä tovi menikin.
Itse asiassa siinä kävi niin, että Mursu kiersi sen kirpputorin ja minä jäin rouvan kanssa suustani kiinni. Mursu lähti isännän kanssa vielä katsomaan piharakennukset, jossa oli kuulemma ihan kaikki myytävänä - paitsi se ainoa esine minkä Mursu olisi halunnut 🙃

Kun Mursu tuli sisään, oli kädessäni nippu lusikoita, samanlaisia pitkiä jäätelö-/cocktaillusikoita kun meillä oli kotona, kun olin lapsi. Niistä on jäljellä vielä kaksi kolhuja saanutta..

Teimme siinä lähtöä, kun silmiini osui jotain minkä arvasin kiinnostavan Mursua ja "kipaisin" nostamaan sen esiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se on nyt meillä.

  

Ajattelin ensin pitää tänään pyykkipäivän, mutta kun oli vähän epävakainen sää ja oli se uusi apteekkikeikkakin, niin päätin siirtää sen sitten toiseen päivään.

Mutta nyt voi ottaa pyykinpesukoneen mukaan kun lähtee reissuun; kyllä tällä pari t-paitaa ja alusvaatteet puhtaaksi pyöräyttää ennen yöpuulle käymistä 👍 Ja hauis saa samalla treeniä 💪💪

Uusi yritys - saisikohan näistä selvää?

Lupasin edellisen päivityksen kommenteissa laittaa uudet ja ehkä paremmat, selkeämmät kuvat tekemistäni väkerryksistä, jotta saisi selvää mistä oikein on kyse ja vähän hajua miten ne on tehty.

Ensimmäinen kuvapari on tähdestä; laitan kaikista kuvan sekä etu- että takapuolelta: 

Olisin tietysti voinut ottaa vielä yhden kuvan siitä mistä tämä oikein alkaa... 

Kaikkiin kortteihin/kuviin on olemassa malli: reikämalli jonka avulla pistelen neulalla kuvion pahviin/korttipohjiin. 

Tässä tähdessä ei ole väliä mistä kohtaa aloittaa, ainoastaan "ompelulla" eli langan pujotuksen järjestyksellä on väliä, jotta kuviosta tulee siisti ja kutakuinkin siisti myös nurjalta puolelta. 

Tämä on tehty liukuvärjätyllä kirjontalangalla. 

Kuvasta varmaan nyt näkyy reiät, eli kun Stansta kysyi, onko näissä nauloja tms., niin vastaus on "ei"

Huonosta kuvasta tuli varmaan mieleen ne 1960-70 -luvun taulut, jotka oli tehty juurikin niin, että kuvion malli oli naputeltu pienillä nauloilla alustaan ja sitten värillisiä lankoja kieputettu naulojen ympäri niin, että niistä muodostui halutun lainen  kuvio. Meilläkin oli kotona sellainen kukkataulu, jos oikein muistan, siinä oli oli tulppaaneita tms.

Tässä tuon tähtikuvion nurjapuoli. (Tämäkin kuva vähän keturallaan, mutta en lähtenyt enää kuvaamaan uudelleen, ajattelin, että idea käy tästä selville)

Eli solmuja, langankieputusta kun on siirrytty sakarasta toiseen ja lopulta päätelty lanka. Solmuja siksi, kun ihan yhdestä pitkästä langasta ei (=en) pysty tätä tekemään, lanka on ihan varmasti solmussa jo ensimmäisen sakaran kohdalla. 

Koska kyse on käsin tehdystä kortista, ei taustaa ole minusta välttämätöntä peittää, mutta jos haluaa, voi tausta puolelle liimata toisen korttipohjan/kartongin tai mitä nyt keksiikään. 

Tässä sitten kukkakortti. Samalla tavalla tehty, reiät toki eri järjestyksessä 😊

Kukkakorttimalleja mulla on kaksi erilaista, mutta sitä toista en näköjään ollut tehnytkään kuin yhden ja sen vein Äidille nimipäiväkortiksi viime viikolla. 

Eipä se muuten eroa kuin, että se on vähän isompi ja siinä on vain kaksi lehteä. 

Tältä näyttää kukkakortti takaa. Tässä on vähän tuollaisia "langanjuoksuja" - niiltä toki välttyy kun tekee jokaisen terälehden omalla langanpätkällään.

Kuvat näyttää olevan eri korteista (NO KUKA MUU MUKA??), mutta ajatus varmaan aukeaa näistäkin?

Kun pistelin mallin korttipohjaan, kiinnitin mallin tyhjään korttipohjaan klemmarilla, otin joskus talteen laittamani retkipatjan palan kirjan päälle ja pistelin nuppineulalla mallin mukaan reiät korttipohjaan. 
Pelkkä tyynykin olisi riittänyt. 

Ja sitten vielä enkeli - ensin etupuolelta. Ja sitten takaa. Nyt myönnän, että ihan näin törpösti en lankaa yleensä päättele enkelissä, mutta tästä näkyy tausta kuitenkin noin niinkuin... no edes sinne päin. 
 

Eli ihan vaan neulaa ja lankaa tarvitaan näihin. Joko niin, että yksi terävä neula jolla pistelet reiät ja toinen millä "ompelet" kuvion, tai sitten pärjäät ihan yhdelläkin neulalla. 

Jos haluat kokeilla, laita toki sähköpostia 😊😊 - nää ei ole vaikeita, mä vaan olen aika huono opettaja 👩‍🏫

Sadetta ja jyrinää

Olen aiemminkin kertonut, että meillä ei ole yläkertaa eikä minkäänlaista vinttiä ja tänä kesänä olen surrut, kun en ole niinä vähäisinä sadepäivinä kuullut sateen ropinaa kattoon 😢 

En ole kuullut kunnolla käen kukuntaakaan, muutaman kerran, kun se on ollut tarpeeksi lähellä. Parina kesänä käki on kukkunut monta viikkoa ja ties kuinka kaukana. Yölaulajien konserttikin jäi aika vaisuksi.

Muutamat ukonilmat on olleet niin vaisuja, etten ole kuullut jyrinää sisällä, vaikka Mursu on sanonut, että jyrisee. En ole koskaan oppinut pelkäämään ukonilmaa ja olen tänä kesänä odottanut oikein kunnon ukkosta - nyt kun ei tarvitse edes pelätä puiden kaatumista, kun kaikki huonot puut talon läheltä on kaadettu.

Mutta tänään! Tänään vihdoin oli meilläkin kunnon ukonilma. Kuulin kunnon jyrinää ja yhden kerran iski joko maasalama jonnekin tai sitten salama jonnekin rakennukseen.
Ja lyhyt mutta ytimekäs sadekuuro, jonka minäkin kuulin; keskeytin oikein lukemisen kuunnellakseni sateen ropinaa (kohinaa) kattoon ensimmäisen kerran tänä kesänä. 

Ennen ukonilman alkamista kipaisin äkkiä työhuoneella ja sieltä tullessa poimin pienen kellokukkakimpun; eihän niitä siellä saunan/työhuoneen edessä kukaan ole katselemassa, mutta tuossa pöydällä olen katsellut niitä koko iltapäivän. Ne tuovat mieleen muistoja lapsuudesta. 

Tunnistatteko te muuten kaikki luonnossa kukkivat kellokukat ihan "tosta vaan"? Kissankellot, harakankellot, hirvenkellot, ukonkellot, peurankellot, kurjenkellot - ja mitä kaikkia niitä onkaan. 
Minä tunnustan, että en tunnista. 
Luontoporttia tutkien, tulin siihen tulokseen, että tuo on kurjenkello. 

Uusi askartelukokeiluni ei onnistunut, joten unohdetaan se tällä erää. Ehkä joskus toisen kerran. Mutta näytän teille jotain muuta, jota väkersin pari iltaa telkkaa kuunnellessa. (Kuunnellessa siksi, koska Mursu katseli Netflixistä korealaista sarjaa, joka osoittautuikin hyväksi, mutta päätin katsella sen jossain välissä alusta alkaen ihan keskittymällä siihen)

Löysin nämä mallit etsiessäni kaapista jotain muuta ja se muu sitten tietenkin jäi ja rupesin tekemään näitä

Kuva ei ole kaikkein paras, pahoittelen, että kaikista ei saa juurikaan selvää. Osa kuvista on tehty hopealangalla. Kuvattaessa (puhelin) ne näkyi ihan ok, mutta ei näköjään täällä. 
Ystävän naapurin rouva oli opettanut nämä Ystävälleni ja hän opetti ja antoi ohjeet mulle vuonna nakki, juusto, kivi ja vasara eli lähes parikymmentä vuotta sitten, kun askartelimme yhdessä jos mitä. 

Muurahaisten metsästystuloksesta en osaa sanoa mitään - jos mun metsästys ei tuottanut tulosta niin vesisade on ajanut ne pakosalle maan alle. Haa, turha yrittää, olen valmiina kastelukannuni kanssa. 

Tällainen päivä tänään. Fontti ei pysy päällä, rivitys menee päin mettää ja kirjaimetkin näköjään sinne ja tänne. Sori siitä. 
(Mistä tuli mieleen; pressa pummas naapurimaan pääministeriltä kimppakyydin - maailma pelastuu 😉😊)

Liimasin, teippasin ja niittasin...

kun en löytänyt rei'ittäjää mistään. Jossain se on, mutta kuka kertoisi missä.  

(Ja koska se selvästikin on hyvä paikka, niin sinne voisi hän, ken tietää mikä se on viedä
A: mun suklaanhimoni
B: mun närästykseni - välittömästi
Tai tarkemmin ajatellen, nuo voisi viedä vielä parempaan piiloon, sillä sen rei'ittäjän aion vielä löytää jostain. Noita kahta en kaipaa. Jälkimmäinen on taas ensimmäisen aiheuttama. Miksi ihminen ei opi 😭😭😭

Käytiin tänään kaupungissa. Ostettiin työkalu, jota tarvitaan tuon kahvilla kyllästetyn rahin purkamiseen. Ostettiin siihen uutta pehmustetta - sen kahvilla kastellun ja ties kuinka vanhan tilalle. Sitä voi olla kasteltu vaikka millä. Ostettiin siihen myös uusi päällikangas. 

Ja kun sopivassa kaupassa oltiin, niin kipaisin palapeliosastolle katsomaan niitä palapelimattoja. Oli monenlaisia. Mursusta on hyvin usein hyötyä, tietenkin. Niin nytkin; hän inhoaa isoja kauppoja vielä enemmän kuin minä, joten en "voinut" miettiä kauan. Yksi, kaksi, kolme - mä otan tän.

 

Ostin Olifantin vinkkien perusteella kovalle rullalle rullattavan alustan. Koko 105 cm x 78 cm, luvataan mahtuvan 2000 palan palapeli tälle alustalle. 

Merkki on Clementoni - jotenkin mielessäni kävi hyllyä katsellessa, että niiden palapelit olisi ainakin aikoinaan olleet laadukkaita 🤔

En ole moneen vuoteen tehnyt palapelejä, mutta olen katsellut niitä meidän kierrätyskeskus Kiertolassa - niitä on valtavat määrät siellä, sitä en tiedä onko niissä kaikki palat tallessa - ja nyt taas innostuin, kun Olifantti kuvannut upeat Star Wars -palapelit. 
(Hulluahan on helppoa yllyttää)
Ostin tällaisen helpohkon näköisen palapelin ensi alkuun 😂

Tämä muistuttaa palapeliä, joka Äidilläni ja Isälläni oli vuosikymmeniä sitten ja joka EHKÄ on muovipussissa, ilman minkäänlaista mallikuvaa, Muistojen Laatikossa. Ehkä, ehkä ei. Mursu kysyi, onko tuo menossa lahjaksi, kun se on jalkapalloaiheinen 🧡 Ehkä, ehkä ei. Teen sen ainakin itse ensin, ehkä sitten myöhemmin vien sen Futari-Prinsessalle, jos hän innostuu palapeleistä. 

Nii-in. Voi olla. Hyvin voi olla, että yritän vähän venyttää 😜 Lupasin näyttää liimaukseni. Näytän vielä ensin jotain muuta. Kun sitä paperia oli, sitä millä päällystin sen laatikon. Ja siellä työhuoneella on - no siellä on kaikenlaista, mistä voi tehdä kaikenlaista, jos vain osaa. 
Päätin kokeilla onnistuisiko ensinnäkin ihan vaan paperista tehdä lahjakassi. No siis paperiahan oikeastaan on vaikka kuinka ja paljon - mainoksia tulee viikottain postilaatikon täydeltä ja koska pääsääntöisesti lahjakääreet menee roskikseen, niin me Äidin kanssa emme tuhlaa kallista lahjapaperia toinen toistemme lahjoihin, vaan paketoimme lahjan kauniisti vaikkapa mainokseen. Nyt olemme pitkään vaihtaneet lahjamme yhdessä ja samassa kassissa - nyt se on Äidillä, eli tiedän millaisessa lahjakassissa saan lahjan/tuliaisen seuraavaksi 😍

Mutta niin siis ihan kokeilunhalusta askartelin lahjakassin. Mitat on vähän niin ja näin ja vaikka... No voin sen hyvin tunnustaakin: silkki- tai satiininauhaahan tuossa toki pitäisi kahvoina olla, mutta kun olen aikanaan lahjoittanut kaikki askartelutarvikkeeni pois, niin niitä ei ole. 

Itse pussi/kassi on siis teipattu kasaan ja kahvat on lahjanauhaa (jota sitäkin meillä on loppuiäksemme, kiitos
A-nopin 🧡) joka on niitattu kassiin. Niitattu? Nidottu? 
On siinä joka tapauksessa. 
Ihan käyttökelpoinen siitä tuli. 

Ja tuolla samalla paperilla minä siinä tuulessa tuolla pihalla päällystin sen pahvilaatikon. Josta pyynnöstä otin laatikkoselfien. 

Yritän huijata teitä 🤭 Älkää katsoko kauhean tarkkaan tuota päällipuolta, sillä se on vähän..hm...puolitekoisesti tehty. Voisiko sanoa vaikka noin. 

Mutta kuten sanottu, se kelpaa tarkoitukseensa. Siinä oli keväällä ostamani Kuomat ja halusin vain, että laatikon tekstit ovat peitossa. 
Ja laatikon tarkoitus. 
Niin kuin olen monesti kertonut, meillä on pieni koti ja vähän säilytystilaa. Tarvitaan kekseliäisyyttä monessa asiassa ja tuota..tuota... minä olen meillä se, jonka tavaroita on joka puolella. Tai on Mursunkin, mutta ne on tuolla verannalla. Minun on täällä olohuoneessa. 
Tässä tuolini ympärillä. Käden ulottuvilla tai ainakin melkein. 
- neulomiseen liittyviä asioita; puikot, jämälankoja, keskeneräisiä neuleita, pussukka joka sisältää kaikkea pientä sälää kuten palmikkopuikon, sakset, kerroslaskurin, kynän, muistivihon.. mitä lie. Sen otan aina mukaan reissuun neuleen kanssa
- kesällä vieressä on joku virkkaustyö; nyt virkkaan pöytäliinaa, yhden tein jo
- kesällä on myös ristipistotyö/-töitä työn alla
- talvelle opettelin uuden japanilaisen kirjontatyylin: sashikon
- neuleohjeita, virkkausohjeita
- aina pari kirjaa
- kauratyyny niskajumia varten
- muistikirja (A5 kokoinen) johon kirjaan ns. omat neuleet, ei ohjeen mukaan tehdyt

Nuo kaikki tavarat tahtoo välillä vähän levähtää ja sitä varten tarvitsen erilaisia laatikoita joihin järjestelen ne. On lisäksi, laturit, kuulokkeet, maalla on oltava talvella taskulamppu käden ulottuvilla, power bank - kuulostaa varmaan hullulta, mutta viiden vuoden aikana kaikki tuollainen on tullut tarpeelliseksi, kun talvimyrskyillä katkeaa sähköt. 
Katuvalo on pihatien päässä, mutta se ei valaise sisälle. 

Tämmöistä. 

Niin ja uuden palapelimaton lisäksi mulla on..tuota..nuottiteline 🤣 Lukulampun lisäksi. Ja ei, en soita. 
Terhi, en ole vielä käynyt etsimässä sitä nokkahuilua, vaikkakin youtubesta kyllä kävin katselemassa miten se alttonokkahuilu oikein soi. Ja nuottejakin luin.

Mutta se nuottiteline. Se on ihan käsityöohjeita varten. Alunperin ristipistoja varten. Mutta sitten totesin sen käypäseksi muihinkin. 

Nyt lopetan tämän höpöttämisen. Eiköhän teille ole ihan tarpeeksi taas pään pyörittelyä tässäkin. Maalla tulee höperöksi. (Nuottitelineen ostin kyllä jo kaupungissa) 

Ai niin. Tänään olin muurahaisjahdissa. Huomenna nähdään kuin kävi. 

Joskus vaan kannattaa

Kannattaa lähteä vaikka viemään roskapussia ja hakemaan postia illalla puoli yhdentoista aikaan. 
Oli vielä valoisaa, mutta aurinko oli jo kadonnut naapuritalojen taa, mutta maantien laitaa kävellessä näkymä oli lähes huimaava

(Kuvaaja voisi toki olla parempi)

Kohti iltaruskoa olisin voinut kävellä vaikka kuinka pitkään; ei liikennettä, vain luonnon äänet ympärillä. Linnunlaulua ja pienten poikasten piipitystä. 

Eikä se postilaatikon antikaan hassumpi ollut, vaikka suurin osa mainoksia olikin - mutta olipa kirje ja pieni paketti ja pari korttia. Mukavaa kun on muutakin kuin roskaa. 

Menneen viikon posti toi - kuten luvattua - ajan korvapolille. Tarkalleen puoli vuotta edellisestä käynnistä, niin kuin luvattiin. Taas mietin mielessäni, että turhaan haukutaan meidän sote-aluetta, toimii ainakin minun kohdalla. 
Eli elokuun lopulla kuulontutkimus ja sitten Tohtorille. On siis n. 1,5 kuukautta aikaa miettiä, haluaisinko kuulolaitteen. Jos ei sitä ehdoteta, ehdotanko itse. 
Hmm... ajattelenko veemäisessä tilanteessa muka-posiitivisesti: eipähän ole kyse "iän mukanaan tuomasta kuulon alenemasta" = kuten tohtori asian "rouva, te ole vanha" neljä vuotta sitten ilmoitti 😉😄.

Mutta ei se kuulo ihan olematon ole, sillä kuulin kuitenkin eilen, että kylällä oli ääntä: meidän kylällä oli jokavuotiset Kyläpäivät. Ja niin kuin Olifantille jo kerroinkin, meidän kylätonttu Enska siellä varmaan pyöri markkinaväen joukossa. 

Pöllömäiseen tapaan ei ihan kaikki oikein mennyt silleen putkeen. Oli pahvilaatikko. Ja oli A-nopin työhuoneelta haettua lahjapaperia, jolla olin ajatellut päällystää laatikon. Piti vähän kikkailla, kun laatikossa oli kansi, sellainen... no..hmm.. no taittuva.. Siis ei irtokansi. Olin kuitenkin leikannut ja taitellut paperinpalat yhtä vaille valmiiksi ja liimana oli sprayliimaa. Katsoin, että nyt on hyvä keli, menen ulos liimaamaan, ei siinä kauaa kestä. 
Astuin ovesta ulos ja kas: siellähän satoi vettä. Palasin takaisin ja totesin, että joutaahan tuon. 
Istuin lukemaan ja vilkaisin ulos: ei sada, paistaa aurinko 🌞🌞
Keräsin kimpsut ja kampsut ja menin uudestaan. Alku sujui hyvin. Kunnes Mursu tuli portaille ja kysyi, että "muistathan sä, että se on kontaktiliimaa?" No en... Onneksi olin ehtinyt liimata vasta yhden osan. Ihan hyvin sujui, kunnes hoksasin, että niin, joo, tässä laatikossa - joka oli kenkälaatikko - on reiät, ne mistä laatikon voi vetää hyllystä, tai mitä varten ne nyt onkaan. Aaaargghhh. 

Onneksi olin ottanut sanomalehteä mukaan ja sain tukittua ne reiät, ettei liimaa mennyt laatikkoon sisään. Hyvä. Reunat paperoitu. Sitten vielä kannen päällinen. Siihen piti leikata/repiä sopivan kokoinen paperi. Sekin sujui hyvin ja sain liimankin suihkutettua kanteen ja paperiin. 
Mutta TUULI! Tuuli vei lopun paperirullan ja pienen palan paperia. Pyöritteli pitkin pihaa. 
Naisen logiikalla ajattelin, että sillä aikaa kun haen ne pois ja vien liimankin portaille, se suihkutettu liima ehtii kuivua sopivasti. Mutta... tuuli vie sen paperinpalan.. Ta-daa.. istunhan pihalla jakkaralla kivien ympäröimänä. Pieni kivi paperin kulmalle.

Niinpä. Arvaatte mitä kävi 🤦‍♀️🤦‍♀️ Se kivi yritti liimautua siihen paperiin. Ei ole todellista - paitsi tietenkin on, kun kyse on minusta 😂 
Ei kuitenkaan tapahtunut mitään sen kummempaa, kivi lähti irti, ja sain paperin liimattua laatikon kanteen. Ei se nyt kaikkein hienoin viritys ole, mutta ihan hyvä. Se voi olla näkyvissäkin niin, ettei kyljessä tai kannessa lue "kuoma" - eikä kukaan välttämättä tutki sitä kovin tarkkaan. 

Mursun kanssa oltiin taas reippaita. Otettiin tällä kertaa ihan jätesäkki ja käytiin lupiinien kimppuun. Kuin myös jonkun putkikasvin, josta ei saatu selkoa mikä se oli, se ei ollut kasvanut vielä kovin suureksi. Tai kaksi niitä oli. 

Loppu säkki täytettiin jättipalsamilla. 
Niitä kasvaa kuulemma valtava alue maakellarin edessä - siellä mistä traktori rikkoi sen maan pari kesää sitten. Minä lyhyehkönä en niitä näe, koska niiden edessä kasvaa niin paljon maitohorsmaa ja sormustinkukkaa. 

Mutta onpa ainakin nyt yritetty niitä sieltä kerätä pois. 
Jonain kuivana päivänä uudestaan. 

Tämä kuvan kukka on niittyhumala. Sitäkin on siellä ja täällä - aika paljon vähän joka puolla. 

Että tällaista tänään. Nyt siirryn kirjan pariin - kirjasto taas ilmoitti varatun kirjan noutamisesta nopeammin kuin odotinkaan ja laina-aikaa vain kaksi viikkoa. 
Alku taas pykii, mutta ehkä se siitä. Väärä laji 😉😄

Voiko ihanammin päivän enää alkaa..

 ..onko ihanampaa aamua kuin tää..?

A) Ei tarvitse mennä märkään heinikkoon kiskomaan jättipalsamia eikä lupiinia
B) Saa lukea, tehdä käsitöitä, katsoa tv:tä, torkkua, lukea blogeja - ihan mitä vaan huvittaa

PITÄÄ mennä kauppaan, mutta samalla saa käydä kirjastossa. 

Mutta mikäkö pisti laulattamaan? Ja nyt jo naurattamaan. Se sama joka pisti manaamaan ja Mursun mulkoilemaan ja varmaan taas murehtimaan "taas..". Ja pöllöpeitto joutui ulos muka-kuivumaan ja tuulettumaan. Ei se varmaan kuivu, koska ulkona on kosteaa, ei sentään sada ja se on porraskaiteella katon alla, mutta jos tuulee sopivasti samalla kun sataa, niin kastuuhan se.

Mutta saan kivan  tuoksun peittoon. 
Kännykässä on suojakotelo ja siinä on sellainen lipare, jolla kotelon kansi pysyy kiinni - kyllä te tiedätte. Olin ottanut kännykästä lääkehälytyksen pois ja avannut lehden selatakseni uutiset, pistänyt puhelimen pöydälle. Hörpännyt välillä mukista kahvia, laittanut mukin pöydälle.
Joko arvaatte?

Otin puhelimen käteen lukeakseni niitä uutisia ja - tsädäm! - kahvimuki on jaloissani! Jalat oli nostettu pienelle rahille, villasukat jalassa ja pöllöpeitto jalkojen päällä (meillä on viileät lattiat nyt kun helteet on helpottaneet) - ja niin oli se kahvikin! 
Siinä hetkessä ei laulattanut eikä naurattanut. Teetti ihan muuta ja Mursu murisi. Muriseeko mursut muuten oikeasti 🤔

Mutta ei hätää. Villasukat voi pestä - sukkia riittää ja jos ne loppuu, tehdään lisää. Pöllöpeitto on kuivumassa ja tuulettumassa ja jos ei se auta, senkin voi pestä - vaikka onkin vastikään pesty. 
Kahvia mennyt matolle! Ainoat "kahviraidat" tuli märästä villasukasta ja koska matto on tummanharmaa, se kuivui näkymättömiin - ei tarvitse mennä mattopyykille SEN takia. 

Rahi... Nooh... Sen kohtalo sitten... Se on odottanut keväästä asti inspiraatiota ja että joku hankkisi materiaalit ja uudistaisi sen. Nyt se on tehtävä. En usko tehtävän olevan vaikea eikä vievän kauaa, kun vain aloittaa. Mutta kun ei ole ollut kiire... 😜🙃

Että ei tämä nyt mikään katastrofi ollut kuitenkaan.

Ja aurinkokin näyttäytyy, niin kuin epäilin. Hyvä perjantai tästä tulee.

Ja hei - kiitos teille kaikille hurjasti, kun osallistuitte edellisen Kirjajuttuja -päivityksen kommentointiin 🧡🧡 Oli ihana lukea teidän muistojanne lapsuuden ja nuoruuden kirjoista ja lukemisista. Ja ne ahaa-elämykset "ai niin tuokin, enpä muistanut ollenkaan" 🧡
Teen jutusta jossain välissä jonkinlaisen koosteen, voidaan vielä jatkaa, jos jotain jäi pois 🥰

Ihanaa viikonloppua kaikille!