Neela, Kevään Tyttö

Neela, Kevään Tyttö, oli katsellut veljensä Noelin surullista ilmettä jo monta viikkoa ja

miettinyt mikä isoveljeä surettaa.

Kun Neela iloitsi ensimmäisistä pälvipaikoista ja veti auringonkeltaiset kumisaappaat

jalkaansa, Noel synkistyi entisestään. 

Silloin Neela tajusi: talvi on ohi, lumi sulaa ja eikä Noelilla ole enää mitään tekemistä.

Ilman lunta ei voi laskea mäkeä, ei rakentaa lumiukkoja eikä tehdä lumienkeleitä

vastasataneeseen lumeen. 

Hangella ei olisi enää timantteja joita kerätä äidille eikä taivas olisi tulessa aamuisin

auringon noustessa. 

Noelin surusta huolimatta Neela iloitsi kevään tulosta. Joka päivä pelloilla ja tien pientareilla

oli vähemmän lunta ja maa tuoksui niin kuin keväinen, tuore maa tuoksuu; kostealle mullalle, maatuneille lehdille. 

Eräänä aurinkoisena aamuna, istuessaan koivun alla, Neela kuuli ne. Joutsenet. Ne saapuivat.

Kevät oli todella tullut. Hän lähti kävelemään tutun pellon ojan pientareita, kiertääkseen pellon ja tarkistaakseen oliko muut ystävät jo saapuneet. Kyllä - tuolla näkyi tutut töyhdöt ja pitkät jalatkin!

Parvi töyhtöhyyppiä ja kurkipariskunta olivat saapuneet! 

-Noel! Tule katsomaan!  - Neela huusi, mutta Noelia ei näkynyt enää missään.

Seuraavana aamuna Neela heräsi siihen, kun korvan viereen lätsähti lumipallo.

Sitten toisenkin korvan viereen.
Noel hyppi tasajalkaa hänen vieressään ja nauroi:

-Herää, talvi on tullut takaisin, tule tekemään lumienkeleitä! Rakennetaan lumiukko! 

Neela avasi silmänsä ja oli purskahtaa itkuun: nyt hän ymmärsi miltä Noelista oli tuntunut.

Kevät oli kadonnut. Kaikkialla oli valkoista, niin valkoista, että silmiä häikäisi.

Kurjet ja kaikki olivat lähteneet pois.
Missä on kevät? Kuka on vienyt auringon? Ja koko kevään?

Koko päivän satoi lunta. 

Eihän näin voi olla, nyt pitäisi olla kevät. Linnut ovat jo tulleet etelästä.

Mutta on olemassa järjestys. 

Noel,Talven Poika, oli saanut nauttia lumesta ja pakkasesta, viettää talven niin kuin

talven pojan kuuluukin. 

Nyt olisi Neelan, Kevään Tytön vuoro. Aurinko tuli taas esiin, sulatti lumen, purot solisivat,

maa tuoksui.

Leskenlehdet, valkovuokot, sinivuokot ja muut kevään kukat kurkottivat kohti aurinkoa,

joka sulatti roudan ja valmisteli luontoa kesää varten.

(c) Pöllö (a.k.a Taikalintu)